Henkilöstökassaäänestys hävittiin kaupunginhallituksessa




                                                                                                                                       24.6.2016

Tampereen kaupunginhallitus käsitteli Tampereen kaupungin henkilöstökassan toiminnan jatkamista tai lakkauttamista eilen.

Rahoitusjohto ajoi toiminnan alas ajamista vuoden 2017 aikana ja Henkilöstökassan johtokunta toiminnan jatkamista viiden vuoden kehittämisohjelman avulla. Uudistuksen olisi kyetty hoitamaan kustannusneutraalisti, koska edellinen ohjelmiston ylläpitäjä nosti hintojaan huimasti. Tallettajille olisi investoinnilla hankittua web-pohjainen ja reaaliaikainen pankkipalvelu laskun maksuineen ja lainamahdollisuuksineen.

Kaupunginhallitus äänesti asiasta. Suoritetussa äänestyksessä lakkauttamisen puolesta äänesti 7 valtuutettua ja jatkamisen kannalla oli 4 kaupunginhallituksen jäsentä.

Vasemmistoliitto ja demarit äänestivät Henkilöstökassan jatkon puolesta Pekka Salmen esityksestä. Lopettamisen puolesta äänestivät muut, mukaan lukien Yrjö Schafeitel (TaPu), Satu Sipilä (krist.) ja Seppo Silvennoinen (ps).

Asia etenee kaupunginvaltuustoon joko kesäkuussa tai lomien jälkeen.

Esa Kanerva