Pala vaalimustaamakkaraa

 

                                                                                              24.10.2020

Vaaleja varten ennakkoon tilatut  mustat makkarat alkavat kypsyä Tapolan uuneissa. Puolueet Tampereella ovat asettuneet tukevasti lähtötelineisiin ja valmistautuvat nousemaan juoksukiitoon. Vaalit lupaavat demareille hyvää tulosta. Ehdokaslistat täyttyvät ja alkaa olla tungostakin. Ehdolle ilmoittautujien sieraimiin tunkeutuu tulevan mahdollisen menestyksen houkutteleva tuoksu ja sen vainuaminen pakottaa hitaammatkin liikkeelle. Valta, menestyksen mahdollisuus ja julkisuus houkuttavat yhtä ja toista mattia ja liisaa. Vanha totuus lienee edelleen voimassa. Kuntavaalimenestystä siivittää puolueen suosio valtakunnan politiikassa. Demarit pitävät nyt paalupaikkaa ja pääministeri Marin viettää edelleen kuherruskuukautta kansan ja median kanssa. Jotkut demarit uhoavat viidestä lisäpaikasta Tampereella, koska pääministeri tulee ehdokkaaksi ja räjäyttää pankin.

Tuskin viittä valtuuston lisäpaikkaa tullaan saamaan, kolme on aivan mahdollista. Viisi lisäpaikkaa lienee mahdoton tavoite, vaikka kärkiehdokkaat tuplaisivat äänisaaliinsa edellisiin vaaleihin verrattuna. Tilanteen sanelee vaalimatematiikka ja äänien D`Hondtin menetelmän mukainen laskutapa. Pääministerin, kansanedustaja Nurmisen ja Lylyn äänet eivät yksistään ratkaise vaaleja. Tarvitaan sata hyvää muuta ehdokasta eli voiton avain on kuitenkin hyvässä ehdokasasettelussa ja -listassa.

Tuleeko kuntavaaleista myös pormestarivaalit? Pelin avasi persujen Veikko Vallin ja hän on jo kisaan ilmoittautunut, mikäli tulee valtuustoon valituksi ja perussuomalaiset pormestariehdokkaan valitsevat.  Muut puolueet eivät ole omia ehdokkaitaan nimenneet ja voi hyvin olla, ettei vaaleista haluta ennakkoon tehdä pelkästään pormestarin nimen ympärillä pyöriviä vaaleja. Halutaan tuoda esille asioita ja vaaliohjelmaa.

Potentiaalisia ehdokkaita pormestariksi riittää kaikilla isoilla puolueilla. Entinen pormestariehdokas Anna-Kaisa Ikonen on vahvasti esillä spekulaatioissa Kokoomuksen ehdokkaana. Mutta lähtisikö hän valtakunnan politiikasta takaisin Tampereelle. Mene ja tiedä? Taustalla väijyy Kummolan vahva persoona ja hän voi hyvinkin seuloutua ehdokkaaksi, jos ikä ja terveys sen sallivat. Vihreillä on monia isoja nimiä tarjolla.  Kattauksessa ovat mukana kansanedustaja Iiris Suomela, entinen kansanedustaja Oras Tynkkynen, apulaispormestari Jaakko Stenhäll, valtuustoryhmän puheenjohtaja Olga Haapa-aho ja ryhmän varapuheenjohtaja Jaakko Mustakallio. Mukana on myös jo kerran kunnallispolitiikasta vetäytynyt Irene Roivainen.

Sitten demareitten pormestaritilanne ihan erikseen pohdittuna. Nykyinen pormestari on tehnyt loistavan nelivuotiskauden ja onnistunut hommassaan. Halutessaan hän voisi ammatillisesti arvioiden jatkaa ylivoimaisena demareitten ykkösnimenä pormestarina, edellyttäen, että vaalit voitetaan ja paikka saadaan. Politiikassa ei kuitenkaan aina ratkaise pätevyys ja osaaminen. Valituksi tulleen pitää pestä omassa puolueessaan haastajat ja sitten sopia muillekin päätökseen osallistuville puolueille. Lylyn tapauksessa haaste on heitetty kehiin kansanedustaja Nurmisen nurkkauksesta. Nurminen lienee päätellyt, että valtakunnan politiikassa ura ei etene, koska toista ministeriä ei Pirkanmaalta valita pääministerin lisäksi. Pyritään siis Tampereen pormestariksi kasvamaan ja kasvattamaan lisäarvoa uralle. Hänen hankaluutenaan on vähäinen johtajakokemus ja lyhyt ”tamperelaisuus”. Saako hän muitten puolueitten luottamusta tehtävään, on syytä epäillä. Mitä jos Lyly kieltäytyy pestistä? Hankala tilanne, kenellä paikallisella demarilla olisi tehtävään vaadittava pätevyys ja kokemus? Ei taida jäädä jäljellä muita kuin Pekka Salmi. Tulevissa kuntavaaleissa hänellä on näytön paikka, äänisaliin tulisi olla lähempänä tuhatta ja mielellään ylikin. Silloin hänellä olisi myös kuntalaisten antama selkänoja ja mandaatti pormestarin tehtäviin.

Allekirjoittanut on pohtinut omaa kuntavaaleihin osallistumistaan. Nyt ratkaisu on tehty ja päätös on kielteinen. Arvion onnistumistani valtuustossa ja otan poliittisen vastuun omasta toiminnastani viimeisen neljän vuoden ajalta. Uusi valtuustoryhmä voi aloittaa puolestani puhtaalta pöydältä. Politiikkaa en jätä, jatkan Toveriseuran puheenjohtajan seuraavankin kauden ja edessä on kuntalaisten kannalta muitakin tärkeitä vaaleja, jotka kiinnostavat.

Esa Kanerva

Miksi kannatin ratikan kakkosvaihetta?

  

                                                                                                                                       19.10.2020

Muutama perustelu, miksi ratikan kakkosvaihe kannattaa rakentaa nyt ja heti ykkösen perään.

1. Rakentaminen pitää talouden pyöriä liikkeellä. Talouden laskusuhdanne on erinomainen aika julkisille infrainvestoinneille. Samalla voidaan pehmentää koronan taloudelle aiheuttamaa kuoppaa. Samalla varaudutaan pandemian jälkeiseen aikaan ja mahdolliseen kasvuun.

2. Ratikkaliikenne on osa kaupungin hiilineutraalisuustavoitteiden toteuttamista.

3. Verovaikutukset ovat merkittäviä, 40-45 % rakentamiseen sijoitetusta eurosta palautuu takaisin veroina tai veroluontoisina maksuina.

4. Tarvitsemme nyt kaikki työpaikat, jotka ovat saavutettavissa. Miljoona rakentamiseen sijoitettua euroa tuo välittömästi viisitoista työpaikkaa ja välillisesti moninkertaisesti.

5. Rahataloudessa on lainanottajan markkinat, pitkäaikaisille lainoille on saatavissa edullinen korkotaso.

6. Ratikka on merkittävä tulevaisuusinvestointi, lisää elinvoimaa, kilpailukykyä ja kaupungin vetovoimaa.

7. Kallis perusinfra on jo rakennettu, rakentamista ei kannata jättää kesken.

8. Meillä on loistava organisaatio suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevakin hanke, sitä ei saa päästää hajoamaan missään tapauksessa.

9. Kysymyksessä on seudullisen kehittämisen funktio, ratikka on Keskuspuhdistamon jälkeen merkittävin seudullinen hanke toteutuessaan.

Siksi jaa ratikalle. 

Esa Kanerva

Jenkeissä Trumpetisti puhaltee tuomiopäivän pasuunaa

 

                                                                                                     12.10.2020

Kirjoittelin vuonna 2016 Donald Trumpin silloisesta vaalikampanjasta tähän tyyliin. ”Donald Trump teki äärimmäisen taitavan presidentinvaalikampanjan. Vaalitaisto oli puhtainta populismia ja sen strategia oli oppikirjamainen. Kansankiihotus perustui tunteisiin, ennakkoluuloihin, pelkoihin ja odotuksiin. Hän käytti voimakasta puhetyyliä ja propagandaa. Myös kansallismieliset ilmaisut olivat keskiössä, ”Meistä tulee vielä suuri ja mahtava kansakunta.” ”Rakennamme Amerikan jälleen suureksi.” Kaikki hyveet asuvat tavallisissa ihmisissä, jotka on unohdettu ja pistetty syrjään. Trump aloitti kampanjansa katkaisemalla kaikki pidikkeet ja kohtuuden solvaamalla kaiken menneen ja entisen maailman. ” Tänä syksynä hän kampanjoi jälleen tavoitellen uutta presidenttikautta. Uudelleen valintansa jälkeen hänellä ei ole enää mitään pidikkeitä. Jos Trump valitaan, seuraavat neljä vuotta ovat maailmanpolitiikan kannalta kriittisiä.

Trump on amerikkalaisen talouseliitin tuote. Hän pelaa pokeria koko ajan ja leikkii tarkoituksellisesti vakavilla asioilla. Presidentti käyttää bisnesmaailman sääntöjä ja markkinoi haluamiaan asioita markkinoinnin säännöillä. Kuka meistä uskoo mainosten olevan täydellisesti totta, aika harvat. Mainonnan ja markkinoinnin tarkoitus onkin takoa presidentin viestiä, vaikkakin valheellista, kuluttajien kaaliin, alitajuntaan ja toistamalla riittävän monta kertaa potaskaa, se uppoaa meihin kuluttajiin ja äänestäjiin. Siksi Trumpin kauden suurin uhri on ollut totuus, ei ole niin väliä, puhutaanko rehellisesti tai jotenkin sinne päin. Aika moni amerikkalainen on syönyt koukun, Donaldin epätotuudet.

Donald Trump lietsoo sekasortoa, koska se palvelee hänen etuaan. Tehdään maailman silmissä käsittämättömiä diilejä esimerkiksi Pohjois-Korean kanssa ja hetken perästä todetaan, ettei se ollutkaan totta ja perutaan koko homma. Epävarmuus tekee kansalaisista säikkyjä ja he käpertyvät itseensä eivätkä usko edes omin silmin näkemäänsä. Ilmastonmuutos ei ole totta, vaikka metsät palavat joka puolella Yhdysvaltoja ja isoja hurrikaaneja iskee toistuvasti ja poikkeuksellisen suurina. Korona-virus ei ole flunssaa kummempi tauti, katsokaa vaikka minua. Selätin sen muutamassa päivässä. Ei ihme, että tavallinen amerikkalainen on ”hukassa” itsensä kanssa. Satoja tuhansia on kuollut ympäriltä, se on faktaa, vaikka johtajamme muuta puhuu. Luottamus hallintoon ja johtajuuteen rapautuu. Maailma vapisee ja muitten valtioitten johtajat ihmettelevät pelisääntöjen palaessa.

Jenkit jakautuvat kahtia yhä pahemmin. Yksi osa uskoo Trumpin valheisiin ja on innolla mukana häntä kannattamassa. Aika monet ihmettelevät maansa komentoa, osa kansasta yrittää epätoivoisesti kammeta Bideniä valtaan. Tässä näköalattomuudessa maailman historia saattaa toistaa itseään. Aina kun propagandakoneisto ja valheet ottavat ylivallan, demokratia vapisee. Tilalle syntyy yleensä diktatuuri tai harvainvaltaa, jossa demokratiasta on jäljellä vain kulissit. Jo nyt on nähty, että Trumpin kausi on ollut keskiluokan via dolorosa, tuskien tie. Lähiörouvat ihmettelevät työttömyyttä ja kurjistumista, mutta eivät pyri muuttamaan olosuhteita. Aika kuluu terapioissa ja laihduttamisvinkkejä jakaessa, he eivät anna edes lupausta äänestää seuraavissa vaaleissa. Sosiaalinen elämä kapenee verkkokauppaostoksiin ja sosiaaliseen mediaan. 

Politiikka muuttuu piirileikiksi. Julkisuus on kaiken a ja o. Kaiken maailman linssiluteet ovat elementissään. Puheita ei pidetä itse asiasta, vaan tärkeintä on esiintyä ja olla esillä. Turhamaiset ihmiset toteuttavat itseään ja näyttelevät roolejaan tässä teatterissa. Näyttelijälle on tärkeää esiintyä vahvana ja voimakkaana menestyjänä. Tähän roolimalliin kansa haluaa samaistua, ei luuserista kukaan välitä. Tällainen politiikka sopii Trumpille oikein hyvin. Hän on kuitenkin varannut itselleen pääroolin ja hoitelee rahat, talouseliitin tahdon mukaisesti, sen karvaisiin käsiin. Hallelujaa, se on herran tahto!

Seuraavissa vaaleissa pitäisi kansalaisten muistaa, että Trumpin valinta on Amerikan miljardöörien hanke. Presidenttiyden kaappaamista markkinoidaan kaupallisin keinoin eikä perinteisesti asioilla kampanjoiden. Amerikkalainen unelma köyhyydestä rikkauksiin ei ole enää voimassa, Trump on murskannut politiikallaan senkin haaveunen.

Esa Kanerva

Yhden luukun periaatteella

    

                                                                                                                                            6.10.2020

Ihminen oirehtii, hänellä on huolia ja ongelmia elämässään. Hän hakeutuu terveysasemalle valittamaan pahaa oloaan. Vastaanottotilanne on aika tyypillinen terveyskeskuslääkärille. Aikaa on kaksikymmentä minuuttia, pitää ratkaista asiakkaan hoito epämääräisiin vaivoihin ja valituksiin. Lääkäri saattaa kirjoittaa mielialalääkereseptin tai lähetteen jonnekin. Asiakas palaa kotiin pettyneenä, koska hänen elämäntilanteeseensa ei nyt pilleri auta. Pikemminkin hän olisi tarvinnut apua työttömyyden johdosta syntyneeseen omaan taloudelliseen tilanteeseensa. Tämä kuvitteellinen lääkärissäkäynti toistuu maassamme päivittäin, veikkaan satoja kertoja. Vika ei ole lääkärissä, vaan kysymyksessä on systeemin häiriötila. Nykyinen terveydenhoidon organisointi synnyttää häiriökysyntää, joka syntyy, koska oikeita asioita ei ratkaista oikeaan aikaan oikealla tavalla.

Edellisessä esimerkissä systeemin ongelmana on käytettävissä oleva aika. Lääkärillä ei ole mahdollisuuksia oikea-aikaisesti selvittää asiakkaan todellisia syitä vastaanotolle hakeutumiseen. Käynti olisi ollut potilaan asian ratkaisemisen ja etenemisen kannalta vaikuttava, mikäli lääkäri olisi tehnyt laajan taustaselvityksen asiakkaan elämäntilanteesta. Samalla olisi selvinnyt työttömyydestä aiheutuneet taloushuolet ja angsti. Lähettämällä hänet esimerkiksi sosiaalityöntekijän juttusille kertomaan talousmurheistaan, olisi toimeentulon aiheuttamaan ahdistukseen voitu löytää ratkaisu. Vielä parempi tilanne olisi, jos systeemi kykenisi varamaan ajan heti ko. työntekijälle. Esimerkkipotilas todennäköisesti kippuroi ongelminensa kotona ja varaa ajan uudestaan lääkärille, koska paha olo ei ole helpottanut. Tässä systeemin huonosti hoitamassa esimerkissä aiheutettiin tarpeetonta häiriökysyntää organisaatiolle, joka on kallista ja asiakkaan kannalta turhauttavaa.

Toisen esimerkin tarjoaa Hermanni Hyytiälä Ylen verkkouutisissa. Hän jäi leskeksi ja neljän lapsen yksinhuoltajaksi 7 vuotta sitten. Hän sai sairaalasta evääksi syöpään kuolleen vaimonsa kuolintodistuksen, ei muuta. Voitte kuvitella, minkälaisessa elämäntilanteessa hän oli, kuin soutuvene keskellä valtamerta. Ei kukaan meistä kuolemasta järkyttyneenä osaa rationaalisesti ajatella, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Systeemi petti pahemman kerran eikä kukaan ottanut koppia apua tarvitsevasta. Onneksi tilanne selvisi vähin erin isän avustuksella ja kotiin saatiin kodinhoitoapua. Tästä voitiin lähteä eteenpäin ratkaisemaan muita ongelmia. Hermanni Hyytiälä tekee parhaillaan väitöskirjaa häiriökysynnästä.

Sote-uudistusta odotellessa ja valmisteltaessa huomio on kiinnittynyt palveluiden kysynnän tyydyttämiseen, ei niinkään palveluorganisaatioiden kyvykkyyteen ja hoidon vaikuttavuuteen. Tämä on vahinko, koska pelkästään tarjonnan tehokkuutta lisäämällä terveydenhuollon ongelmat eivät ratkea. Mikäli organisaatiot eivät tarjoa oikeanlaista palvelua oikeaan aikaan ja vaikuttavasti, häiriökysyntä syö mahdolliset sote-uudistuksen tehokkuushyödyt. Toki Tampereellakin on pyritty muokkaamaan palveluja terveysasemilla joustaviksi moniammatillisilla tiimeillä.

Sote-uudistuksessa on tärkeää, että erilaiselle kysynnälle pystytään luomaan erilaisia palvelurajapintoja, sillä periaatteella, että yhdellä vastaanottokäynnillä on käytettävissä erilaisten ammattihenkilöiden osaaminen ja asiakkaan todelliseen palveluntarpeeseen kyetään vastaamaan heti. Lisäksi on tärkeää, että uudistuksessa asiakkaan hoitoketjut saadaan toimimaan saumattomasti, koska hoitoketjun rikkoutuminen luo miltei aina häiriökysyntää.

Painottaisin lopuksi, ettei syy häiriökysyntään ole suinkaan työntekijöissä, vaan palvelutarjonnan organisoinnissa. Systeemin valuvirheet on mahdollista korjata siten, että saamme nykyistä vaikuttavampia palveluja. Suomeksi sanottuna, ei hoideta vastaanotoilla väärää asiaa ja lähetellä asiakasta luukulta toiselle kenenkään paneutumatta syvällisesti siihen, mistä ”potilaan” hätä oikein johtuu.

Esa Kanerva

Pari sanaa paikallisesta sopimisesta, osa II

                                                                                                                                            2.10.2020

Metsäteollisuus hylkäsi eilen liittokohtaiset työehtosopimukset ja neuvottelee jatkossa työpaikoilla. Samalla se siirsi metsäteollisuuden yleissitovat työehtosopimukset historiaan nykyisen sopimuksen loputtua. Tämä on erittäin huono uutinen palkansaajien edunvalvonnan kannalta, sanoi SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta mitä tahansa. Tälle toimenpiteelle seuraa jatkoa muilta aloilta, jotka haluavat seurata esimerkkiä. On päivän selvää, että nämä taktiset liikkeet työmarkkinoilla ovat suunniteltuja ja strategisia. Suomen Yrittäjät kertoivat samaan aikaan ja etukäteen suunnitellusti tutkimuksestaan paikallisesta sopimisesta. Sen mukaan enemmistö palkansaajista kannattaa paikallista sopimista mm. palkoista ja työajoista. Uskallan sanoa, etteivät vastaajat ymmärrä, mitä paikallinen sopiminen tarkoittaa, koska työehtoasia on erittäin monimutkainen juridisesti ja vaikeata työntekijän näkökulmasta käytännössä neuvotella menestyksellisesti. Työnantajat tarjoilevat sopimista karkkikääreessä, mutta namun avatessa se räjähtää silmille. Yleisitovuus on ollut myrkkyä työnantajaliittoihin järjestäytymättömille yrityksille. Ne joutuvat noudattamaan alan yleissitovaa työehtosopimusta, vaikka eivät ole ns. normaalisitovuuden perusteella työehtosopimuksen osapuolia. Yleissitovuus on tarjonnut työntekijöille mm. palkkauksen minimitason järjestäymättömissä yrityksissäkin. Miksi työntekijän neuvotteluasema on niin hankala tulevaisuussa? Tätä avaa mielestäni blogini vuoden 2016 huhtikuulta, jonka julkaisen uudestaan tässä yhteydessä.


                                                                                                                                     28.4.2016

Luottamusmies ei estä paikallista
 
Olen ollut jäsenistön valitsemana pääluottamusmiehenä 26 vuotta. Alkuvuosina vaalit olivat kahden vuoden välein, nyttemmin luottamusmieskausi on pidentynyt 4 vuoteen. En ole koskaan kokenut olleeni ns. jarrumies. Paikallista sopimista on tehty koko urani ajan. Oikeudenmukaisuudesta ja työntekijän eduista olen pitänyt kiinni. Asialliset win-win-kysymykset on neuvoteltu ja neuvotellaan. On oikeus ja kohtuus, että sopimisessa juridisessa mielessä heikomman osapuolen asemassa olevalla työntekijällä on oikeus luottamusmiehen tukeen. Suomalaisessa työelämässä työnantajilla ja heidän edustajillaan on laaja ns. direktio-oikeus eli työnjohto-oikeus, jonka nojalla työnantajalla on ensisijainen oikeus tulkita työehtosopimusta ja työelämän lakeja. Työntekijä voi riitauttaa toki asiansa. Käytännössä prosessi on kuitenkin niin
hankala, että tavallisella työntekijällä ei itse ole mahdollisuutta sitä tehdä.

Eilen Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto tulivat ulos julkisuuteen toteamalla, että jos yrityksillä on pakko antaa työntekijöille oikeus valita luottamusmies, paikallinen sopiminen romuttuu ja uudet työpaikat jäävät syntymättä. Mitä, häh! Tämä on ihan mieletön ja perätön väite.


Tai sitten työnantajilla eivät ole puhtaat jauhot pussissaan. Osaan kyllä kuvitella, minkälaiseksi yrittäjät kuvittelevat paikallisen sopimisen olevan. Minulla on kokemukseni perusteella kohtuullisen hyvä näköala ja mielikuva siitä, miten ”Janhusen metallin” neuvotteluprosessi menisi:

Lähdetään liikkeelle yrityksen vanhoista työntekijöistä. Työntekijät kutsutaan yksitellen joko toimitusjohtajan, hallintojohtajan tai henkilöstöpäällikön huoneeseen. Neuvottelun ilmapiiri luodaan heti kireäksi jättämällä tervehtimättä työntekijää. Huoneen kalustus järjestellään niin, että yleensä useat työnantajan edustajat istuvat fyysisestikin korkeammalla kuin yksin tuolillaan nököttävä työntekijä. Duunari kokee olevansa todella pieni. Työntekijän silmäiltäväksi annetaan pari A4-paperia tai heitetään ”tykillä” kankaalle yrityksen tuloslaskelma ja tase. Sitten kerrotaan, kuinka huono yrityksen taloudellinen tilanne on.

Valitettavasti työntekijä ei yleensä osaa lukea esimerkiksi tilinpäätöslukuja, saati sitten tehdä siitä joitakin johtopäätöksiä. Toimitusjohtaja kertoo tilauskannan olevan huono eikä parempaa ole näköpiirissä. Meidän on pakko tehdä jotakin, että selviämme tästä ahdingosta. Sitten seuraa ”lipaisu”, yhdessä sinun kanssasi voimme kuitenkin parantaa yrityksemme kilpailukykyasemaa. Se edellyttää kyllä valitettavasti lomarahojen vaihtamista esimerkiksi muutaman päivän vapaaseen tai ja palkkojen leikkaamista 2 euroa tunnilta. Ellei näin menetellä on sinunkin työpaikkasi vaarassa ja joudumme aloittamaan yt-neuvottelut. Mitä mieltä olet asiasta? Asialla on kiire, joten voinet vastata kysymykseeni heti ja allekirjoitat tämän paperin. Mitä luulette, allekirjoittaako työntekijä paperin vai lyö nyrkkiä pöytään? Hän poissa tolaltaan eikä kykene kirkkaaseen ajatteluun. Todennäköisesti hän itku kurkussa menee ja raapaisee nimensä paperiin. Kun työntekijä sulkee oven, hallintoväki purskahtaa nauruun. Meni täydestä! Kierrosta jatketaan, kunnes kaikki työntekijät ovat saaneet ”käsittelyn”. Loistavaa, exelent, tämä paikallinen sopiminen, tätähän on kyllä kaivattu jo liian kauan aikaa. Onneksi Sipilä on pannut toimeksi ja saanut vihdoin jotakin aikaan. Uudet rekrytoitavat työntekijät eivät edes rohkenisi kysyä työsuhteensa ehdoista. Palkan suuruutta tai pikemminkin pienuutta tiedustelevat raakataan automaattisesti pois. Että kehtaakin mokomakin kysyä, mitä tästä työstä maksetaan? Hyi helvetti!

Työpaikoilla ammattijärjestöjen koulutetut ”ammattiluottamusmiehet” hoitavat järjestäytyneen työväen edunvalvonnan. Neuvotteluosapuolten välillä on edes jonkinlainen tasapaino. Luottamusmiehellä on taito riitauttaa asia ja viedä sitä keskustason neuvotteluihin. Viime kädessä sopimustulkintaerimielisyydet ratkaistaan Työtuomioistuimessa. Tasavertaisuutta neuvotteluihin tuo myös luottamusmiehen irtisanomissuoja luottamusmieskaudellaan.

Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto ottivat toissa päivänä kantaa paikallisen sopimisen laajentamisen puolesta. Järjestöt väittivät kannanotossaan, että työmarkkinajärjestöjen tulkinnan olevan, että järjestäytymättömissä yrityksissä vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies voisi tehdä paikallisen sopimuksen, jos työehtosopimuksessa paikallisen sopimisen osapuoleksi on määrätty luottamusmies. Yrittäjäjärjestöt vastustavat kiivaasti luottamusmiespakkoa. Heidän mukaansa se rajoittaa yhdistymisvapautta ja tuhoaa tavoitteen työpaikkasopimisen lisäämisestä ja sitä kautta työllisyyden parantamisesta. Yrittäjäliitot ovat tempaisseet hihastaan vielä yhden olevinaan valttikortin tai viimeisen oljenkorren, nimittäin perustuslain.

Ns. luottamusmiehen valintapakko on muka räikeässä ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslaki takaa ihmisille yhdistymisvapauden. Ei ammattiliittoon kuuluminen ole mikään pakko, se on täysin vapaaehtoista. Tiedän yrityksiä, jotka eivät rekrytoi ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä. Asia kysytään kahden kesken työpaikkahaastattelussa. Tämä on varmasti perustuslain vastaista syrjintää. Suomessa on järjestäytymisvapaus. Mikä tässä työnantajia oikein pelottaa, jos aikomukset ovat rehelliset. Työnantajien mielivaltaa en halua suomalaisille työpaikoille, sitä esiintyy jo nyt aivan riittävästi järjestäytyneilläkin työpaikoilla. Mikäli paikallinen sopiminen on ” palkat alas, säännöllistä työaikaa ei ole, ylitöitä ei tunneta, lomarahoja ei makseta, haittatyö- ja sunnuntaityölisiä ei korvata, vuosiloma pätkitään, sairauslomia ei saa palkallisena pitää, töihin tullaan silloin kun työnantaja määrää ja ollaan pois kun ei tarvita-henkilöstöpolitiikkaa”, en kuuna päivänä tule sitä hyväksymään. Enkä ymmärrä sitäkään, että järjestäytymättömät yritykset vaativat samoja oikeuksia kuin järjestäytyneet yritykset, mutta velvollisuuksista ollaan sanomassa, että ei käy. Kysymys ei ole mistään muusta kuin samoista säännöistä liittoon kuuluville ja kuulumattomille. Pohjimmiltaan kyseessä saattaa yrittäjäjärjestöjen puolelta yritys murtaa yleissitovuusjärjestelmä ja sen tuoma minimiehtojen turva. Yrittäjäjärjestöt valehtelevat kannanotossaan, kun he väittävät paikallisen sopimisen vaativan järjestäytymistä.

Paikallinen sopinen ei saa olla tulevaisuudessakaan yksittäisen työntekijän pakottamista isännän- valtaan ja saneluun. Työntekijällä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä yksin yhden tai useamman sopimiseen koulutetun työnantajan edustajan kanssa. Siinä paneelissa työntekijän takapuoli kastuu ”merivedessä” ja sanelun jälkeen ei mieli mettä keitä. Duunarin kuitenkin pitäisi edelleen hankkia työllään perheelle ruoka pöytään. Siksi tilanteeseen tarvitaan luottamusmiestä takuumieheksi.

Esa Kanerva