Kirjeenvaihtoa



                                                                                                                                         15.11.2019

Kaikki valtuutetut saavat postia. Enimmäkseen nimimerkeiltä ”Hävetkää” tai ”Järkyttävää”. Kaupungin päätöksentekomylly, valtuusto, tekee vuosittain ratkaisuja 1700 miljoonan euron käytöstä. Kaupungin kaikki 240.000 ihmistä eivät voi olla yhtä mieltä siitä, miten tulot pitäisi kohdentaa ja menot periä. Vanha viisaus siitä, että on yhtä monta mielipidettä kuin on miestäkin, pitää paikkansa. Olen ollut politiikassa pitkään, mutta varsinaisena valtuutettuna ensimmäistä kautta. Koen vielä palautteen henkilökohtaisesti, ilmeisesti en ole ehtinyt kyynistyä. Palautteen antajat voisivat miettiä, että postin vastaanottajakin on ihminen, jolla on tunteet. Onko sopivaa murjaista tai ilkeillä, miten tahansa, varsinkin omana pahana päivänä. Minkälaista palautetta sitten tulee?

Valtuutetun asemasta poliittisessa päätöksenteossa on yleensä vaikeaa kertoa. Eläkeläinen voi ymmärtää valtuutetun oman eturyhmänsä etujen ajaksi. Iäkäs valtuutettu ei edusta valtuustossa eläkeläisiä. Tuon toki päätöksenteon tietoon omakohtaista tietoa eläkeläisen arjesta tai sairaanhoitajan työolosuhteista, mutta en ole heidän luottamusmies. Valtuutettu toimii kaikkien kuntalaisten antamalla mandaatilla. Päätökset tehdään sosialidemokraattisten arvojen pohjalta ja ryhmässä. Yksittäistä valtuutettua sitoo esimerkiksi pormestariohjelma tai ryhmän mielipide.

Sitten yksityiskohtaisempiin palautteisiin. Kuntalainen kirjoittaa, että ”sut on valittu sinne valtuustoon iäkkäiden edustajana, ei Lylyn eikä puolueen. Ei sua nuoret äänestänyt eikä tule äänestämään. Millä eläkeläiset maksavat korotetut verot ja maksut?” Koska Suomessa on yleinen, yhtäläinen, salainen ja suhteellinen vaalitapa, en tiedä, ketkä ovat minua äänestäneet. Kirjoittaja on varmaan ihan oikeassa sanoessaan, että varttuneet ovat minua äänestäneet. Olisikohan se vaihtoehto kunnallispoliittisessa päätöksenteossa hyvä, että nuoret, vanhat, rikkaat ja köyhät valitsisivat omat edustajansa valtuustoon. Olisiko se paluuta vanhaan ”säätykamariin”. Unohdettaisiin yleispolitiikka ja palattaisiin ”etupiirijakoon”. Minua itseäni kiinnostaa voimavarojen ja maksurasituksen oikeudenmukainen ja tasapuoleinen jakaminen kaikkien kuntalaisten kesken.

Toinen asioita sekoittava asia on kuntapolitiikan ja Arkadianmäen päätöksenteon sekoittaminen. Eläkeläiset valittavat huonoista eläkkeitä ja kunnan nostamista palvelumaksuista. Kaikki ovat totta. Kaupunginvaltuutettu ei voi eläkkeitä nostaa eikä eläkelakeja muuttaa, mutta kunnan maksupolitiikkaan hän voi vaikuttaa. Siihen ei juurikaan voi vaikuttaa, että eläkeläisten kuntaveroa ei nostettaisi tai palvelumaksuja ei perittäisi. Ei vaikka kuinka haluttaisi! Kaikkia kuntalaisia on kohdeltava tasapuolisesti ja maksuhelpotuksia on mahdollista antaa vain rajatusti.

Sitten tulee tämä investointikysymys. Ratikka, tunneli ja Kansi ovat turhia kuluja. Ratikan rakentaminen olisi topattava juuri nyt ja hommat seis. Seuraavassa lauseessa sanotaan, että koulut on pistettävä kuntoon ja niitä rakennettava. Tähän on todettava, että kouluihin ja päiväkoteihin panostetaan suurin osa investointirahoista. Vaikka investoinneista vedettäisiin puolet, satamiljoonaa pois, sillä ei käyttötaloutta korjattaisi. Vaikutus olisi vain muutama miljoona käyttötalouden lisäkuluina. Millähän selittäisi, että tulevaisuusinvestoinnit merkitsevät eläkeläisellekin juuri sitä, mitä se sanakin tarkoittaa. Tulevaisuuden hankinnat maksavat nuoret, ainakin seuraavat kolmekymmentä vuotta.

Esa Kanerva




Kunnallisjärjestön tiedottaja vaihtuu

             
                                                                                                                                             12.11.2019

Kj:n hallitus on valinnut valtuustoryhmälle uuden tiedottajan. Nykyisen tiedottajan Heikki Näreikön työ päättyi marraskuun alussa. Uusi tiedottaja on Fm Jyrki Liikka.

Heikki kirjoittaa terveisenä ryhmälle:

"Ensinnäkin kiitos koko ryhmälle, että olen näin pitkään saanut olla seuraamassa ryhmän työskentelyä pienempien ja isompien katkosten jälkeen. Aloitin Kansan Lehden kunnallistoimittajana joskus 1980-luvun alussa ja jatkoin vastaavassa tehtävässä Demarin aluetoimituksessa.
Molemmissa rooleissa olin mukana ryhmäkokouksissa. Kaupungin tiedotuspäällikkönäkin olin mukana kaikissa valtuuston kokouksissa vajaat kymmenen vuotta, mutta silloin viestäjohtaja kielsi minua osallistumasta ryhmäkokouksiin. Viime vuodet olen taas ollut ryhmäkokouksissa Demokraatin toimittajana tai avustajana.

Aika hyvin olen 40 vuoden aikana oppinut tuntemaan demarivaltuutettuja ja demarien valtuustoryhmiä. Olen nähnyt ryhmän kukoistusajan, jolloin ryhmäkokouksissa istui kaupunginjohtaja, pari apulaiskaupunginjohtaa, kaupunginsihteeri pienemmistä päälliköistä puhumattakaan. Tiedän tietysti myös nykyisen tilanteen.

Olen nähnyt vuosikymmenten ajalta myös ryhmän tai ryhmien kiistat, joita pidän ihan luonnollisina ja ymmärrettävinä asioina. Niitä syntyy, kun ihmisillä on voimakas tahto ja pyrky eteenpäin. Näin pitääkin olla.
Asialleen vihkiytyneet valtuutetut eivät voi olla mitään "jees -miehiä"
tai "jees -naisia". On kuitenkin oltava myös taitoa sopia. Katkeruus tai kosto ovat huonoja motivaattoreita. Ihmisen suurin henkinen voimavara on kuitenkin kyky antaa anteeksi ja sopia. Toivon sitä voimaa teille kaikille, vaikka vain ihmisiä me kaikki olemmekin.

Mutta olen myös nähnyt sen, kuinka hienosti, vakaumuksella ja asioihin perehtyen demarivaltuutetut ovat kautta vuosikymmenten perehtyneet kaupungin asioihin. Niin nykyinenkin demariryhmä ja sen jäsenet. Kun olin Kansan Lehden kunnallis- ja politiikan toimittaja, tehtäviini kuului paitsi valtakunnan politiikasta niin ennen kaikkea kunnallispolitiikasta kirjoittaminen. Maanantaipäivä alkoi kaupunginhallituksen listan uutisoinilla. Sitten, kun koittivat lautakuntien kokoukset, oli perehdyttävä niiden esityslistoihin ja sokerina pohjalla valtuuston kokousten esityslistat kerran, joskus (etenkin marraskuussa) kaksikin kertaa kuukaudessa. Olen työni kautta aina ymmärtänyt työpanoksenne suuruuden ja lisäksi oman persoonanne peliin laittamisen. Jos joku kritikoi kokouspalkkioita ja muuta vastaavaa, hän puhuu ymmärtämättömyyttään.

Olen saanut olla pitkään näköalapaikalla, johon ei kovinkaan monella valtuustoryhmään kuulumattomalla ole eikä ole ollut eikä tule olemaan mahdollisuutta. Kiitos siitä!

Kuten sanottu, minun mielestäni teette tunnollisesti ja hyvin työnne.
Työnne arvoa lisää hirveän paljon se, että teidän käsissänne on Tampereen kaupungin vähäosaisten ihmisten hyvinvointi. Vaikka joskus keskenänne "kähisettekin" kukaan teista ei ole unohtanut vähäosaisten asiaa. Ei kukaan! Se on käynyt minulle selväksi, kun olen kuunnellut käymiänne keskusteluja silloin, kun ko. asioista mielipiteitä on vaihdettu.

Haluaisin, että SDP myös Tampereella korostaisi olevansa työväen, palkansaajien ja kaikista heikko-osaisimpien ihmisten puolue. SDP:n ohjelmiin on aina sisältynyt tasa-arvo. Myös naisten ja miesten välinen tasa-arvoa, joka ilmenee muun muuassa periaatteessa:samasta työstä kaikille sama palkka. Myös luonto on meille tärkeä ja ilmastopolitiikan välttämättämyyden ajattelevat ihmiset ymmärtävät. Feminismiä vastaan minulla ei ole mitään. Puolueemme puheenjohtajan puheet äijäfeminismistä koen jopa loukkauksena naisia kohtaan, koska puolueemme periaate pyrkiä tasa-arvoiseen yhteiskuntaan sisältää naisten ja miesten välisen tasa-arvon. Vaikka kuinka vihreitä arvoja korostaisimme, vihreille menettämiämme kannattajia emme minun mielestäni koskaan saa takaisin.
Mutta jos palaamme työväen, palkansaajien ja kaikkien vähäosaisimpien ihmisten puolueeksi, voimme saada perussuomalaisille siirtyneet kannattajamme takaisin tai ainakin asetettua "tulpan" vuodolle.

Toivotan teille kaikille oikein hyvää jatkoa, voimia ja iloa luottamustoimienne hoitamiseen. Antakaa anteeksi, sillä kaikki olemme ihmisiä, eikä kukaan ole paha. Tämä on ihmisten maailma, ja teillä paitsi päättäjinä myös ihmisinä on avaimet sen yhteiskunnan rakentamiseen, jossa lapsemme ja lastenlapsemme elävät.


Oikein mukavaa alkutalvea! Luotan teihin!

Terveisin ja kiittäen Heikki"

Tiedotti Esa Kanerva

Koneen päivitys takkuaa

                                                                                                                               11.11.2019
Hyvät lukijani!

En ole vielä saanut konettani takaisin ja huomenna on uusi yritys, terveisin Esa

Kone päivityksessä

Hyvät lukijani!

Koneeseeni asennetaan uutta Windowsia, se on huollossa tämän viikon, joten tekstiä syntyy siksi vasta ensi viikolla. Kiitos käynneistänne sivuillani, 50.000 rajapyykki lähestyy!

Esa Kanerva

Onko sairas aina työkyvytön?




                                                                                                    2.11.2019

Terveyspalveluiden ja etenkin työterveyspalveluiden yhteydessä on ”poliittisesti sopimatonta” tuoda esille sairauslomiin liittyvää harmaata aluetta, johon liittyy asiakkaiden oman edun tavoittelu tai suoranainen valehtelu. Meillä liittyy terveyspalveluihin arvo tai oletus siitä, että kaikki ihmiset ovat pohjimmiltaan hyviä ja vilpittömiä. Tämä ei pidä paikkaansa.
Lääkärin on usein mahdotonta erottaa lyhyessä vastaanottoajassa tietoista teeskentelyä, oireitten korostamista ja väärää informaatiota. Tällaisen päämäärätietoisen valehtelun ja sepittelyn perusteella myönnetyt sairauslomat ovat turhia ja perusteettomia. Niitten määrää on mahdotonta arvioida tarkasti, koska aihetta on niukasti tutkittu. Fakta on kuitenkin, että 20 prosenttia työntekijöistä käyttää 80 prosenttia terveyspalveluista. Sairauspoissaolojen vähentämisessä voisi kiinnittää huomio tämän 20 prosentin poissaoloihin. Esimerkiksi työpaikoilla 1-2 prosenttia on alkoholiongelmaisia. Ongelma verhoillaan erilaisiksi sairauksiksi. Väestössä on 6-9 prosenttia erilaisia persoonallisuushäiriöisiä, joista osa pitää oikeutettuna hämätä lääkäriä saadakseen omaa perusteetonta etua. 
Kansantaloudelle aiheutuu sairastamisesta vuosittain viiden miljardin kustannukset ja yhden palkallisen poissaolopäivän hinta on n. 350 euroa. Kuntaorganisaatioissa, myös Tampereella, maksetaan enemmän sairauspoissaolokuluja kuin yrityksissä keskimäärin. Jo yhden kahden prosentin vähennys niissä toisi mittavat säästöt. 
Sairauslomajärjestelmän rakenteita muuttamalla voisi paremmin puuttua sairauspoissaoloihin ja- väärinkäytöksiin. Työstä poissaolot voisivat vaihtua vapautusluonteisiksi helpotuksiksi. Harvoin tarvittaisiin totaalista vapautusta työstä. Käytäntö myös pakottaisi työterveyslääkärin tutustumaan työntekijän työhön ja työolosuhteisiin nykyistä paremmin, jotta hän pystyisi arvioimaan tarvittavan vapautuksen määrän juuri kysymyksessä olevassa työssä.

Esa Kanerva



Vaikeita valintoja näköpiirissä


 

                                                                                                   28.10.2019

Pormestari Lyly löi rätingit esiin lokakuussa Tampereen ensi vuoden taloudenpidosta. Ei hyvältä näytä! Pari viimeistä vuotta on järsitty palveluita, hilattu maksuja ylös ja piiskattu työntekijöitä. Kasaan on saatu säästöjä ja tehostamista kunnioitettavat kuutisen kymmentä miljoonaa, mutta talous ei vain tahdo oieta. Ei sitten millään, tänäkin vuonna tehdään pitkää miinusta melkein viisikymmentä miljoonaa. Kuntalaiset syyttävät tunnelia ja ratikkaa kalliiksi rahareiksi. Toki hintavia ovat olleet, mutta talous ei tule kuntoon raiteita rullalle panemalla tai tunnelin tukkimalla. Ne päätökset on tehty ja laskut on maksettava. Mutta kun rahat eivät tahdo riittää joka päiväiseen elämiseen, investoinneista puhumattakaan. Se on se suurin huoli. Säästöjä on vielä sukan varressa vähän aikaa, nekin syödään tällä vauhdilla muutamassa vuodessa. Jotakin on tehtävä!

Veronkorotusta vastustetaan. Valtuustossa Kokoomus huutaa rakenteellisia uudistuksia ja lisää sopeuttamista. Mitä ovat ne paljon mainostetut rakenteelliset uudistukset? Pitäisi puhua ”suomea” ja suoraan. Jos halutaan talous tasapainoon, jostakin on puuttuvat 30 miljoonaa löydyttävä. Tästä on sovittu pormestariohjelmassa. Mitä palveluita lopetetaan, kuuluu kysymys? Lakisääteisistä velvollisuuksista emme voi tinkiä. Vapaaehtoisista palveluista luopumisesta ei taida syntyä kuin pahaa mieltä. Mikäli haluttaisiin saada kasaan 30 miljoonaa euroa henkilöstövähennyksillä, tarkoittaisi se mittavia irtisanomisia, 500 työntekijää ei riitä. Vaikka koko hallinto pistettäisiin mäelle, n. 200 henkeä, vaadittavaa säästöä ei saataisi aikaan.                                     

Veroprosenttiin kajoaminen taitaa olla pakkoratkaisu, veroprosenttia ehdotetaan 20,50:een. Ei näytä ulospäin hyvältä, koska menetämme Pirkanmaan alhaisimman verottajan maineen. Esimerkiksi Ylöjärvi aikoo vielä alentaa veroprosenttiaan 20,25 prosenttiin. Useissa Suomen isoissa kunnissa prosentit ovat alhaisemmat. Kyllä tästä vielä kunnon keitos saadaan pormestarikoalitiossa aikaan ennen kuin nuija valtuustossa kopsahtaa.

Apulaispormestari Jäntti sanoo suoraan, että palvelutasosta olisi tingittävä. Miltä kuulostaa harvemmin kulkevat bussit ja isommat opetustyhmät? Ei maistu hyvältä ainakaan koululaisten vanhemmista. Valtuuston puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen panostaisi ennaltaehkäisyyn ja varhaisempaan tukeen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Loistava veto ja ehdotus, mutta tuloksia tulee kenties seuraavalla vuosikymmenellä. Ehdotus ei ehdi mukaan tähän talousarvioon. Pikkuryhmät vastustavat korotusta periaatteesta ja populistisesti. On helppo syyttää ”herroja” huonosta johtamisesta, vaikka itse on päättäjän asemassa.

Kompromissi tai nahkapäätös tästä taitaa tulla. Kokoomus saa puumerkkinsä ja säilyttää kasvonsa. Kaksi isoa ryhmää sopii, demarit ja Kokoomus, että veroja nostetaan 0,5 prosenttia, riita halki ja asia on sillä siisti. Muut sopeutuvat ja kitisevät. On helpompi Ilkka Sasillekin selittää kansalle pientä veronkorotusta kuin perustella Pispalan bussilinjan lopetusta tai jonkun sivukirjaston lakkauttamista. Lassi Kalevakin voi perustella kannattajilleen veroprosentin nostoa ”että kyllä me vastustettiin, mutta kun nuo isot päättivät” ja jatkaa tyytyväisenä kaupunginhallituksen jäsenenä. Ja palkkiotkin juoksevat katkeamatta, koska ei tarvinnut kokousten esittelijöitä irtisanoa ja hallintoa lomauttaa.

Historiankirjoitus tullee kertomaan, että Tampereella veroja nostettiin vuonna 2020. Vuoden 2021 kunnallisvaalien voittajien muodostaman koalition valitsema pormestari on tullut talousarvioesityksessään siihen lopputulokseen, että vuonna 2020 budjetin yhteydessä päätetyn tehostamisohjelman ansiosta Tampereella voidaan veroprosenttia alentaa yhdellä prosentilla vuonna 2024. Herään haaveunestani ja kirjoitan tähän loppuun pisteen.

Esa Kanerva



Toveriseuralle uusi, vanha puheenjohtaja




                                                                                                   24.10.2019

Mitä tuo otsikko nyt oikein tarkoittaa? Tampereen Sosialidemokraattinen Toveriseura sai uuden ja nuoren puheenjohtajan viime vuonna tähän samaan aikaan. Hän oli sairaanhoitaja Ville-Veikko Haapala. Nuoresta iästään huolimatta hän oli ollut liikkeemme jäsen vuosikausia. Hänessä oli potentiaalia johtaa yhdistystä. Ville-Veikko oli tehnyt jo pitkin tätä vuotta itsearviointia ja punninnut omia mahdollisuuksiaan hoitaa aikaa vievää puolueosaston puheenjohtajan tehtävää. Kolmivuorotyö ja sen rajoittamat ajankäyttömahdollisuudet sekä tähtäin ammattiyhdistyspolitiikkaan painoivat puntarissa niin paljon, että Ville-Veikko ilmoitti luopuvansa Toveriseuran puheenjohtajuudesta. Yleinen mielipide oli pahoillaan ja luottamusta jatkoon olisi ollut, mutta hän pysyi päätöksessään. Johtokunta joutui kovan paikan eteen, mitäs nyt sitten tehdään?

Yhdistyksen puheenjohtajan tehtävän menestykselliseksi hoitamisen edellytys on mahdollisuus riittävään ajankäyttöön. Toinen asia on, että ihmisellä täytyy olla oma halu ja motivaatio tehdä puolueen perustyötä. Se on arkista puurtamista ja organisointia. Kolmanneksi ketään ei voida nostaa puheenjohtajaksi ”pystymetsästä”. Pitää olla kokemusta ja sosiaalisia vuorovaikutustaitoja kannustaa jäseniä toimintaan. Jonkin sortin esiintymiskyky ja mielipiteitten kirjoittamisen taito vaaditaan.

Toveriseuran vuosikokous valitsi 24.10. tehtävään puheenjohtajuutta pitkään aiemmin hoitaneen, allekirjoittaneen, kaupunginvaltuutettu Esa Kanervan. Johtokunta oli varmasti valmistellut esitystä olemassa olevien tosiasioitten pohjalta. Kukaan ei ollut ilmoittautunut eikä ahkerasta ehdokkaiden seulonnastakaan ollut apua. Johtokunta kysyi aiemmin halukkuuttani ottaa tehtävä vastaan uudestaan puheenjohtajan tehtäviin. Taitaa olla siis onnen kauppaa tai lapsen uskoa, että joku mitat täyttävä nuori eksyy Toveriseuraan ja saavan sellaisen luottamuksen joksikin aikaa. En ollut innostunut, koska tilanne ei näytä ulospäin hyvältä ja koin sen jonkin tason epäonnistumisena. Minulle realiteetti on kuitenkin se, että Toveriseura tarvitsee puheenjohtajan ja toiminta tarvitsee vetäjän. Yhdistyksen on noustava tästäkin ahdingosta.

Mitä tulisi tehdä, että seuraavan vuoden tai kahden sisällä nousee tuoreita ehdokkaita ottamaan vetovastuun tänä vuonna 75 vuotta täyttävästä yhdistyksestä? Fakta on se, että yhdistyksemme jäsenmäärä vähenee ihan luonnollisen poistuman kautta ja uusia jäseniä tulee harvakseltaan. Nuoria on toki yhdistyksessämme mukana. Heistä ei kukaan ole ilmoittanut halukkuudestaan, että hänet valitaan puheenjohtajaksi. On löydettävä uusia vaihtoehtoja. Mitä ne voisivat olla?

Tulen ehdottamaan johtokunnalle ja jäsenistöllemme, että aloitamme kumppanin etsimisen ja etsimme mahdollisuutta yhdistyä johonkin nykyiseen, toimivaan yhdistykseen tai joku yhdistyy meihin, kumminpäin vain. Neuvottelut ja tunnustelut olisi aloitettava turhia viivyttelemättä. Tarvitsemme uudenlaisia ratkaisuja ja voimien yhdistämistä. Tälläkin hetkellä yhdistyksillä on turhaa keskinäistä kilpailua ja päällekkäistä toimintaa. Maailma muuttuu ja yhdistystoiminnankin on muututtava. Historia on tukenamme eikä sitä unohdeta, mutta tämän päivän toimintaan on haettava uutta näkökulmaa. Haluan antaa panokseni muutokselle ja sillä vahvistaa paikallisen sosialidemokraattisen liikkeen toimintaa.

Esa Kanerva

Pian brunssilla




                                                                                                                    19.10.2019



Kansanedustaja Pia Viitanen oli kutsunut kiinnostuneita brunssille Tampereen keskustaan kahvila Cafe Marizaan. Vieraaksi hän oli saanut europarlamentaarikko Eero Heinäluoman.

Heinäluoma kertoi perehdytyksestään ja sopeutumisestaan Brysseliin. ”Alku oli shokeeraava”, hän toteaa. Ensimmäinen päivä oli pahin, jos pääsen tämän päivän päätteeksi ulos, en tule tänne enää ikinä, hän nauratti yleisöä, jota oli tupa täynnä. Nyt alan olla sinut asioihin ja olo tuntuu luonnikkaalta, hän kertoi. Pahinta on olla erossa läheisistään maanantaista torstaihin. On sopeuduttava kahteen tai oikeastaan kolmeen paikkakuntaan, jos Strassburg otetaan huomioon.

Katsauksessaan hän kertoi Euroopan parlamentin tuoreet kuulumiset. Tänään eletään historiallista lauantaita. Britit tekevät mahdollisesti päätöksen erostaan unionista. Hänen mielestään EU ei voi olla vankila, on tärkeätä, että voi lähteä, jos siltä tuntuu. Testiin tulevat populistien puheet ja lupaukset. Tähän mennessä britit ovat eläneet kolme vuotta ”ihanuutta” ja Britannian sekä Eu:n tuleva suhde on edelleen avoin. Populistien miljardilupaukset mm. terveydenhuoltoon toteutuvat, etumerkki on vain väärä, pitkä miinus. Lopulta brexit-sekamelska tulee kaikkien jäsenmaiden maksettavaksi.

Hän kommentoi viimeisintä sopimusesitystä. Mielipiteenään hän kertoi, että ei näe siinä mitään olennaista uutta ja parempi kerta rytinä kuin ainainen kitinä. Jos parlamentti ei hyväksy sopimusta, mikä on toinen vaihtoehto? Kaikki on silloin avointa. Jotakin hyvää hän näkee brittien eropuuhastelussa, Suomessa ei kukaan enää puhu Eu-erosta. Ulkopuolella olo ei ole paratiisi. Britannia voi olla helisemässä Skotlannin eropyrkimysten kanssa, siellä äänestetään erosta ensi vuonna.

Eerolta kysyttiin, mitkä ovat olleet tähän mennessä isoja päätöksiä parlamentissa. Hän totesi sen olleen Ursula von der Layenin hyväksyminen komission puheenjohtajaksi. Parlamentissa oli kuulemma suoraa huutoa, koska kärkiehdokkaat hylättiin. Presidentti Macron oli keskeisessä asemassa Weberin ja Timmermansin syrjäyttämisessä. Toinen tärkeä asia oli komissaariehdokkaiden kuuleminen. Kolme ehdokasta hylättiin. Urpilainen pärjäsi hyvin.

Valiokuntatyö on myös alkanut. Heinäluoma on talous- ja rahavaliokunnan jäsen sekä budjetti valiokunnassa. Päätöksenteko valiokunnassa on erilaista kuin Eduskunnassa. Ns. raporttöörit eli joku valittu valiokunnan jäsen valmistelee esityksen valiokunnalle. Virkamiehet eivät toimi vastuussa olevina valmistelijoina.                                               

Heinäluoma muisteli, että ei Suomessakaan vuonna 1994 liittyminen unioniin ollut itsestäänselvyys. Vielä elokuussa oli ei-puoli voitolla kun äänestys oli lokakuussa. Euroopan unionin jäsenyys on muuttanut Suomea ja suomalaisia. Suomi on paljon avoimeni ja ulospäin suuntautuneempi kuin aikaisemmin. Nykyisin 70 prosenttia suomalaisista kokee olevansa eurooppalainen. Alueiden politiikka on ollut Suomelle tärkeää. Ruotsi on ollut meitä parempi väylähankkeiden rahoituksen hankkimisessa. Unionilta, se on saanut n. 160 miljoonaa, Suomi 16 miljoonaa. Tässä asiassa on aktivoiduttava ja kasvukäytävän Tampere-Helsinki eteen on tehtävä rajusti töitä. Suomen on otettava vastuuta siitä, että Euroopassa ei hyväksytä harvainvaltaa. Myös kartellien saaminen kuriin ja ihmisoikeuskysymykset ovat olleet näyttävästi esillä. Näyttöjäkin on olemassa, myös Suomessa.

Pia piti loppuyhteenvedon ja kertoi Eduskunnan kuulemiset. Viitanen on valtionvarainvaliokunnan jäsen ja sen verojaoston puheenjohtaja. Hän on myös sivistys- ja tiedevaliokunnan jäsen. ”Nyt on palattu leikkauspolitiikasta tulevaisuuteen panostavaan politiikkaan”, hän kertoi. Työllisyys, oikeudenmukaisuus ja koulutus ovat kärkihankkeita. Lisäbudjetissa tehtiin elvyttävää politiikkaa ja investoitiin infraan. Tukea hallituksen politiikalle on tullut mm. professori Sixten Korkmannilta. Enemmistöllä, 70 prosentilla suomalaisista ostovoima kasvaa. Verot laskevat pieni- ja keskituloisilla. Vanhusten hoitajamitoitus oli tärkeää ja perusterveydenhuollon hoitotakuu. Seitsemän päivän kuluessa on päästävä lääkäriin.

Kiitokset järjestäjille, aamiainen oli runsas ja makoisa. Monet terveiset lähtivät Pian ja Eeron mukana Eduskuntaan ja Europarlamenttiin. Hervannan katujen korkeista rotvalleistakin oli moitittavaa, ne taitavat hoitua ihan paikallisin voimin matalammiksi, jos on hoituakseen.

Esa Kanerva



Valtuusto tekee priorisointia

  


                                                                                                                                   12.10.2019

Lähiaikoina tehdään päätökset kaupungin ensi vuoden talousratkaisuista. Monesti kuulee valtuustossa peräänkuulutettavan aitoa ”arvokeskustelua”, mihin palveluihin rahaa suunnataan. Nyt valtuustossa on tähän mahdollisuus, koska talousarvion hyväksyessään valtuutetut tekevät ratkaisuja ja arvovalintoja kuntalaisten puolesta siitä, kuinka paljon rahaa käytetään sosiaali- ja terveyspalveluihin, lääkkeisiin tai johonkin muuhun.

Kysymys terveydenhuollon riittävistä voimavaroista on vaikea paikka. Tässä tilanteessa pitää vastata kysymykseen, onko esimerkiksi erikoissairaanhoito tärkeämpää kuin perusterveydenhuolto. Oman terveydenhuollon sisällä pitää ratkaista, suunnataanko voimavarat työikäisten hoitoon ja paljonko rahaa jää esimerkiksi ikäihmisten hoivaan. Riittävät resurssit on olennainen poliittinen kysymys.

Valtuusto päättää myös niistä edellytyksistä ja mahdollisuuksista, joiden puitteissa terveydenhuoltopalveluita toteutetaan. Ei ole yhdentekevää, minkälaisia investointeja hoitolaitoksiin tehdään tai minkälaista henkilöstöpolitiikkaa sairaaloissamme ja palveluasumisessa toteutetaan. Jo aiemmissa valtuuston päätöksissä on tunnistettu teknologiaan panostamisen välttämättömyys.

Terveys- ja sosiaalipoliittinen päätöksenteko on kaupungin ylimmällä päättävällä tasollakin osin sekavaa ja vailla systemaattisia vaikutusarviointeja. Lautakunnat tekevät palveluiden priorisointia virkamiesten valmistelemana talouteen liittyvänä ongelmanratkaisuna. Väistämättä prosessista tulee monimutkainen ja se on usein verhoiltu muun päätöksenteon sekaan limittäin ja lomittain. Kaupunginhallitus käyttää viime kädessä yliviivausta ja palveluiden ensisijaistamista.

Priorisointia ei tarvitse peräänkuuluttaa, sitä tehdään poliittisissa ratkaisuissa. Terveydenhuoltoa koskien sen soisi kuitenkin olevan avointa, systemaattista ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa.



Esa Kanerva





Nuukaheikki, vaan ei kitupiikki




                                                                                                                                   6.10.2019

Olen omalla tavallani nuuka. Tällä ominaisuudella on monta nimeä tai ilmaisua. Itaruus, saituus, ihminen on pihi tai kitsas. Jotenkin sanaan liittyy kielteinen lataus ja se liitetään rahaan. En näe ominaisuutta näin kapea-alaisesti, vain taloudellisiin arvoihin liittyvänä asiana. Se on minulle myös tarkkuutta ajankohdista ja aikatauluista. Elämän laatuakin voi kohottaa nuukailemalla, ”himmaamalla” ja hidastamalla tahtia. Pysyy ajan vaatimuksissakin mukana kierrättämällä ja korjaamalla. Se ei ole minulle uutta niin kuin tuntuu olevan nykysukupolvelle. Nuukuus ei minussa tarkoita hyväksikäyttöä tai härskiyttä muita ihmisiä kohtaan. Nuukailen vapaaehtoisesti ja kaipa se jonkinmoista iloakin tuottaa.

On tuhansia tarinoita ihmisistä, jotka ymmärtävät nuukuuden väärin. Ollaan päivä syömättä ja sitten mennään illalla kylään syömään. Syödään oikein urakalla ja nostetaan ”koira” pöydälle. Tai kyläillään tuttavien mökillä ilman tuliaisia tai omia eväitä. Jotkut lähettävät lapsensa mummolaan täysihoitoon viikonlopuiksi, toisinaan koko kesälomaksi. Sitten ollaan tyytyväisiä siitä, että omaa kulunkia säästyy. Ei tämä mitään nuukuutta ole. Pahimmanlaatuista hyväksikäyttöä ja tyhmyyttä se on.

Aika on rahaa, sanotaan. Se ei ole kuitenkaan ehtymätön luonnonvara. Jotkut ymmärtävät asian niin, että kokouksiin voi tulla aina myöhässä. Muitten ihmisten aika ja kokousten tehottomuus eivät merkitse mitään. Tämä on mitä suurinta itsekkyyttä. Nuuka voi olla siis myös siitä, miten oman rajallisen aikansa käyttää.

Olen opetellut olemaan tekemättä mitään. Olen kokenut tämän kouluttautumisen kovana paikkana. On aina tullut elämässä mentyä paikasta toiseen ja tekemisestä seuraavaan. Ymmärrän, että säästää voi myös rauhoittamalla tahtiaan, olemalla nuuka voimistaan. Voi aina harkita, onko tämä meno tarpeellista ja onko läsnäoloni pakollista. Yleisesti ei ole, ihmisellä on tässä kohtaa monesti harha omasta tarpeellisuudestaan. Päivänokosetkin ovat hyödyllisiä, jos ne tarpeellisiksi kokee.

Ruoka, ruuan hankinta ja valmistus on nuukuuteni ehtymätön lähde. Ruokaa valmistan aina isoissa erissä. Niin menetellen se on edullisinta hankkia ja valmistaa. Meillä syödään samaa soppaa joskus vajaa viikkokin. Ei se heti happane ja kyllä sama keitos maittaa, kun on nälkä kyytipoikana. Meidän perheessä ei ole juuri hävikkiruokaa. Jämät tuunataan uudelleen tai pakastetaan. Ja gurmeetakin niistä syntyy. Perunat ostan aina 10 kilon säkeissä, vaikka meidän taloudessa on nykyään vain kaksi kuluttajaa. Lihat hankitaan yleensä ruhoina suoraan tuottajilta ja kalat tarjouksista. Punalappuiset tuotteet kuuluvat jääkaappimme ja pakastimen sisältöön olennaisina osina.

Käärinliinoissa ei ole taskuja. En ymmärrä sellaista saituutta tai itsekkyyttä, että ihminen säästää varallisuutta pelkästään itseänsä varten ja ihailee vain pankkitilinsä tai sijoitustensa numeroita. Itara ihminen ei huolehdi edes itsestään tai raaski huolehtia terveydestään. On luonnollista, että vanhemmalla ikää luoteen piirteet korostuvat ja tarkan talousihmisen käytös saattaa saada yllättäviäkin esiintymismuotoja. Kieltäydytään kotiavusta, koska se maksaa! Silloin mennään kyllä sairauden puolelle.

Pula-ajan lapsena minulle nuukuus ja tarkkuus lienevät sen ajan traumoja. Mietin, jospa sittenkin tätä vielä tarvitsi. Voisikohan tämän vielä korjata? Onneksi vaimoni saneeraa kaappimme säännöllisesti vaatteista ja tavaroista, joita ei ole käytetty moneen vuoteen. Pistää kierrätykseen tai antaa tyttärelle kirpputorilla myytäväksi. Tämä on sitä kiertotaloutta!

Esa Kanerva

Mikä meitä oikein riivaa?




Suomi piehtaroi hyvinvoinnissa ja onnellisuuttamme kehutaan maailmalla. Jokin tätä kansaa kuitenkin riivaa. Lapsia ei synny tai jos syntyykin, perheissä ei voida hyvin. Perheitä hajoaa ja lapsia huostaan otetaan. Kouluissa kiusataan. Opiskelijat palavat loppuun ilman kesälomia. Nuoria syrjäytyy ja viina maistuu. Yhä useammin huumeet astuvat mukaan nuoren kuvioihin. Työelämässä voidaan pahoin ja tänä päivänä julkaistut kyselyt kertovat joka kolmatta kiusatun. Vanhuksia kohdellaan kaltoin. Mikä tässä yhteiskunnassa mättää?

Synnytysiässä olevat naiset lykkäävät päätöstä tulla raskaaksi yhä myöhäisemmäksi. Parikymppiset haluavat omistautua kolmenkympin ikään asti kouluttautumiseen ja ammatin hankkimiseen. Uraa tehdään siinä sivussa. Opinnot ovat yhä vaativampia ja pitkäkestoisempia. Kaksoistutkinnot eivät enää ole harvinaisuus. Lapsen teolla ei haluta hankkia esteitä omien tavoitteiden saavuttamiselle Yli kolmekymmentävuotiaana alkaa fyysisten syiden lisäksi kertyä henkisiä esteitä esikoisen hankintaan.

En halua syyllistää naisia. Miehet ovat yhtä syypäitä vauvattomuuteen. Mitä yhteiskunta voisi kannustaa kansaa lisääntymään perhepoliittisin keinoin. Raha ei ole varmaan niin ratkaiseva kannuste kuin 1970-luvulla. Tällöin oltiin vastaavan kaltaisessa tilanteessa. Lapsilisien korotukset ja kunnallinen päivähoito olivat keskeisessä asemassa asian ratkaisemisessa. Hallituksen on vaikeata määrätä työnantajia sovittamaan yhteen työelämän ja perheen vaatimuksia. Ääripäässä ovat työnantajien esitykset munasolujen pakastamisesta tulevaa aikaa käyttöä varten. Perhevapaa-järjestelmä kaipaa nopeasti uudistamista ja joustoja.

Päiväkodeissa ja peruskouluissa tapahtuvaan epäasialliseen käytökseen ja kiusaamiseen olisi puututtava palauttamalla opettajille auktoriteetti ja työvälineet pitää järjestystä yllä. Otetaan kaksi askelta taakse ja tunnustetaan lespailu. Lapset tarvitsevat turvallisen johtajan, joka sana on joskus laki. Oppimisympäristö paranee ja lapset rauhoittuvat. Kaverin muiluttamiseen opettaja puuttuu kovalla kädellä, ei siis päätä silittämällä kuin nyt. Opettaja tekee räikeimmistä tapauksista ilmoituksen asiaankuuluvalle viranomaiselle. Vanhemmatkin pistetään vastuuseen ja ripitetään. Koti on paikka, jossa lapselle on opetettava tavat ja käytös. Se on vanhempien luovuttamaton vastuu. Koulu täydentää ja viilaa kasvatusta.

Nuorille ei jaeta ns. ilmaista rahaa. Vastikkeetonta työmarkkinatukea ei ole olemassa. Opintorahaa saa vain suoritetuista kursseista. Narkomaaninuoret saatettakoon lainsäädäntöä muuttamalla vaikka väkisin hoitoon. Peli mietojen huumeiden, kuten kannabiksen käytön ehkäisemiseksi, näyttää valitettavasti menetetyn maailmalta saatujen viestien ja laillistamisen myötä. Tällä hetkellä sen käyttö on kielletty, kunnes toisin päätetään.

Opiskelijanuoret joutuvat koville. Niin se on aina ollut. Rahaa on vähän ja talous tiukilla. Opintovaatimukset ovat varmasti kiristyneet ja yliopistojen tulostavoitteet hiostavat myös opiskelijoita nopeaan valmistumiseen. Kehottaisin nuorta omaan harkintaan ja omien voimavarojen ennakoivaan arviointiin. Jos on riski uupua kesken matkan, opintojen loppuun saattamisesta määräajassa ei ole silloin kenellekään hyötyä. Pitää muistaa se tosiasia, että kaikki sukupolvet ovat opiskellessaan paiskineet kesät töitä. Ei ole tullut pieneen mieleenkään vaatia kesälomaa tai lomarahaa yhteiskunnalta.

Työntekijöitten keskinäinen kilpailu on tullut raadollisemmaksi. Työpaikoilla ei kilpailla siitä, kuka saa parhainta palkkaa, vaan kuka saa pitää työpaikkansa. Tässä taistelutilanteessa kaikki keinot on näköjään sallittu. Kaveria hiillostetaan ja savustetaan. Jospa se vaikka itse ymmärtäisi lähteä. Työsuojeluihmisillä olisi nyt toiminnan paikka puhua ihmisille järkeä. Vaikka tilanne on henkisesti tukala, keskitytään silti työn tekemiseen. Sitähän varten työntekijä palkataan. Omaa pahoinvointia ei kannata sylkeä työkaverin niskaan. Keskitytään mieluummin yhteen hiileen puhaltamiseen. Yhdessä olemme voimakkaampia työnantajienkin kanssa.

Vanhusten hoidosta on puhuttu ja syystä. Mehiläisen johtajan avaus erikoissairaanhoidon kustannuksien leikkaamisesta ja osan siirtämisestä vanhusten hoitoon on mielenkiintoinen. Kun pörriäiset itse ovat nyt lirissä oman vanhusten palvelujensa kanssa, niin nopeasti etsitään lisää rahaa, rahoituskeinoja ja lystin maksajia. Ei nollasummapelillä synny lisää rahaa, aina se on joltakin pois. Erikoissairaanhoito maksaa, se myönnettäköön. Kaikki kuitenkin hoidetaan ja parhaalla mahdollisella tavalla. Annettavan hoidon ja rahan jäädyttäminen jollekin tasolle johtaa keskusteluun, kuka hoidetaan ja kuka ei.

Niin, on tunnustettava, että maailman onnellisemmalle kansalla on rutkasti myös ongelmia. Edellä pohtimieni asioiden kuntoon laittaminen ei ole avaruustiedettä, vaan arvojen ja asenteiden korjaamista. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty. Lapsia ei synny, jos yhteiskunnan arvot ei muutu perhettä kunnioittavammaksi, kiusaaminen jatkuu ilman kuria, työn tekemisen arvo on saatava kunniaan ja yhteiskunnan perusarvon tulisi olla ihmisyyden kunnioittaminen.

Esa Kanerva


 

Veronkorotusta odotellessa




Kuntaveron korotus lienee selvää pässinlihaa. Tampereen on korotettava veroprosenttia ensi vuonna. Kokoomus ja Lassi Kalevan johtamat perussuomalaiset haraavat kovasti vastaan. Joku pikkupuolue huutaa selän takana samaa laulua, Yrjö Schafeitel etunenässä. Yli 60 miljoonaa on jo säästetty ja kuurnittavaa ei enää ole organisaatiosta eikä palveluistakaan. Pormestari Lyly on luvannut lokakuun 21. päivä esitellä tasapainoisen talousarvion. Budjettiaukko on suuri vielä tässäkin vaiheessa, virallisesti 26 miljoonaa euroa. Valtio maksaa ns. Kiky-rahaa kunnille etuajassa jo tänä vuonna yhteensä 237 miljoonaa euroa. Tampereen kohdalla se tekee 9 miljoonaa euroa. Tuo summa olisi oikeastaan laskettava sen 26 miljoonan aukon päälle. Henkilökohtaisesti en ole vakuuttunut veronkorotuksen autuaaksi tekevästä vaikutuksesta. Prosentin korotus tekee 40 miljoonaa euroa lisää tulopuolelle. Ensi vuoden jälkeen ollaan taas vuonna 2020 samassa tilanteessa suunniteltaessa vuoden 2021 taloutta, rahaa on liian vähän menojen kattamiseksi. Tällainen on kuntatalouden toimintamekanismi.

Kokoomus ei purematta niele yhden prosentin korotusta. Kompromissi voi olla puoli prosenttia. Verotulot nousevat ensi vuonna, se on tiedossa. Pitäisikö malttaa odotella niiden vaikutusta? Veronkorotus iskee myös vähävaraisimpiin. Tampereen seudun muiden kuntien veroprosentteihin nähden olemme kohtuuverottaja. Vertailu muihin suurimpiin kaupunkeihin osoittaa, että olemme asteikon yläpäässä Oulun jälkeen. Tulevaisuuden kilpailu investoinneista ja asukkaista käydään kasvukeskusten välillä.

Verotulojen kehitys on ollut surkea. Vuosina 2014–2018 Tampere on saanut vain 34 miljoonaa euroa eli 2,9 prosenttia enemmän verokertymää. Se on vähän. Kustannukset nousevat joka vuosi n. 4 prosenttia. Kunnan todellinen verotulo eli efektiivinen veroaste on vain 19,75:stä 14,24 prosenttia. Tästä tämä kurimus johtuu. Investoinnit ovat sitten asia erikseen. Käyttötalous on pääsääntöisesti se ongelma. Toki investoinneistakin aiheutuu kustannuksia, esimerkiksi ratikasta maksamme käyttövastiketta sen valmistuessa 15 miljoonaa joka vuosi. Investoinneista valtaosa menee kouluihin ja päiväkoteihin, tulevina vuosina niihin sijoitetaan n. 100 miljoonaa euroa sillä periaatteella, että ne nyt laitetaan kuntoon. Kaiken kaikkiaan kuntatalous on maassamme miinuksella tänä vuonna 1 miljardi euroa.

Työttömyyden lasku on pysähtynyt. Tampere elää vientiteollisuudesta. Suhdanteiden heikkeneminen näkyy heti työvoimatilanteessa. Työttömyysaste on 11 prosentissa. Ja työttömyys maksaa maltaita. Yksi prosenttiyksikkö on 5 miljoonaa euroa. Hyvä asia on se, että Tampereen seudun työttömyyskokeilumalli saa jatkoa. Samalla mallilla aiotaan hoitaa koko Pirkanmaan työttömien työvoimapalvelut. Niiden piiriin pyritään saamaan myös alle 30 vuotiaat ja maahanmuuttajat.

Jotta voisimme kattaa 60 prosenttia investoinneistamme, meidän vuosikatteemme tulisi olla n. 130 miljoonaa euroa. Kate on kuitenkin vain n. 86 miljoonaa euroa. Tämä kertoo karun totuuden, kaupungin menot ovat liian suuret ja tulot liian pienet. Jotakin voidaan kattaa investointibudjetista omaisuuden myynnillä. Myyntikohteena voisivat olla esimerkiksi Sote-kiinteistöt. Ongelma on vain se, kuka ostaa? Vuokrasopimukset valtion suuntaan ovat katkolla, vaikka Sote-uudistus saataisiinkin aikaan. On puhuttu kolmen vuoden vuokrasopimuksista ja takuuvuokrista. Se ei kiinteistösijoittajille riitä. Pitäisi olla vähintään kymmenen vuoden vuokrasopimus. Frenckellkin voidaan myydä. Siitä saatavat rahat menevät odottavaan Virastotalon saneeraukseen. Omaisuutta ei kannata myydä käyttötalouden kattamiseen. Se ei ole järkevää rahan käyttöä.

Mitä sitten tulisi tehdä ratkaisuksi? Vitsit ovat vähissä. Hallitus palautti valtionosuuksien indeksitarkistuksen ja teki kertasijoituksen kuntatalouteen tänä vuonna. Tampereelle se ei riitä. Tarvitaan valtionosuusuudistus, joka kohtelisi kaupunkiamme oikeudenmukaisesti. Tällä hetkellä emme saa riittävää osuutta opiskelijoista emmekä nuorista ikäluokista. Valmistuneet nuoret tulisi saada jäämään Tampereelle hyviksi veronmaksajiksi. Yritykset ovat tervetulleita tänne, etenkin pääkonttorit. Näitten asioitten eteen on tehtävä markkinointia ja lobbausta. Sujuva ja joustava byrokratiakaan ei olisi pahitteeksi. Valtion hallintoakin voisi sijoittaa tänne enemmän. Selvää on sekin, että säästöt ja menokuri eivät lopu tähän vuoteen, ne jatkuvat niin pitkälle kuin silmä siintää.

Esa Kanerva

Äitini muistolle, puhe muistotilaisuudessa tänään




                                                                                                                                        20.9.2019

Äitimme, isomummumme ja ystävämme on kuollut. Muistan hyvin maaliskuun 6. päivän 2017, jolloin vietimme Liisan 90-vuotispäiviä Kuuselassa. Silloin ei ollut tiedossa vakavaa sairautta ja äidillä oli toive elää sata vuotiaaksi. Tämä toive ei toteutunut. Pitkän elämän hän sai kuitenkin elää. Eikä kukaan olisi suonut hänelle niitä viimeisien viikkojen kärsimyksiä. Elämä ei kuitenkaan kuuntele ihmisen toiveita ja se voi koetella ihmistä viimeiseen hetkeen asti.

Äidin lapsuuskaan ei ollut pumpulissa kasvamista 20-luvun Suomessa ja pienviljelijäperheessä. Vanhemmat kävivät taksvärkissä kodin ulkopuolella ja 7 lasta saivat tulla päivät toimeen keskenään. Näissä olosuhteissa he kasvattivat toinen toistaan niin hyvässä kuin pahassa. Lapsuuden kovat olot muovasivat varmasti Liisan persoonallisuutta. Oli pidettävä puoliaan ja joskus tarkoitus pyhitti keinot tavoitteen saavuttamisessa. Kaikesta oli pulaa, ruuastakin tai ainakin se oli yksipuolista. Äidistä kasvoi sitkeä, pitkäjänteinen ja totinen.

Vertasin 90-vuotispuheessani äidin elämää Suomen itsenäisyyden historiaan. Käsi kädessähän ne ovat kulkeneet, tasavalta 10 vuotta vanhempana. Yhteiskunnalliset olot muovasivat Liisan elämänkulkua niin kuin kaikkien muidenkin kansalaisten. Olivat sodat, sotakorvaukset ja sotien jälkeinen puute. Vuonna 1943 äiti lähti Tampereelle 16-vuotiaana piikomaan ja sille tielle hän jäi, kotiin ei enää palattu. Sodan jälkeen hän pääsi hattutehtaalle töihin ja oppi modistin tai niin kuin hän itse totesi, hattumaakarin ammatin.

Isän hän tapasi 40-luvun loppuvuosina ja he avioituivat vuonna -48. Sitten syntyivät peräkanaa kolme poikaa, viimeisimpänä Ari vuonna -55. Elämä oli niukkaa vielä pitkälle kohti 60-lukua. Kaksiossa asui 5 henkeä ja alivuokralainen päälle. Suuri isän ja äidin yhteinen projekti ja haave toteutuivat kun omakotitalo valmistui Irjalaan vuonna -60. Sitä maksaa kitkuteltiin seuraavat vuosikymmenet. Äiti hoiti omat lapset kotona, ja hoitolapset lisäksi perheen taloutta tukeakseen.

Suomalaista hyvinvointivaltiota alettiin rakentamaan ja siihen imuun pääsi jollakin tavalla myös Kanervan perhe. Jopa jonkinnäköinen autonriepu hankitiin. Ruoka alkoi monipuolistua ja vaateitakin ostettiin.

Seitsemänkymmentäluvulla jatkettiin hyvinvointivaltion rakentamista ja voitiin kohtuullisen hyvin. Liisa lähti työelämään, kun lapset olivat varttuneet ja työpaikka löytyi Napparilta. Sitten tapahtui kohtalokas autokolari ja Liisa vammautui sairaseläkeläiseksi. Isä pääsi eläkkeelle palokunnasta nuorena ja rakas omakotitalo myytiin. Liisa ja Terho muuttivat Linnainmaalle eläkepäiviä viettämään.                                                       

Kahdeksankymmentäluku oli varmaan äitini elämän onnellisin vuosikymmen. He matkustelivat ja katselivat maailmaa. Kaikki näytti olevan hyvin ja lapsenlapsiakin syntyi. Äiti osallistui innokkaasti heidän elämäänsä ja lapsenlapset olivat hänelle tärkeitä.

Isän muistisairaus alkoi vaivata 90-luvun loppupuolella ja äiti omistautui hoitamaan isää. Tätä urakkaa kesti isän kuolemaan, vuoteen 2008 asti. Tämä oli raskasta aikaa varmaan kummallekin, sekä hoitajalle että hoidettavalle. Urheasti hän toimi omaishoitajana loppuun asti, vaikka omat voimat alkoivatkin huveta.

Lieneekö tästä syystä, äiti alkoi sairastelemaan pian isän kuoleman jälkeen vakavasti. Hän menetti toisen jalkansa ja joutui pyörätuoliin. Kotona asuminen muuttui mahdottomaksi ja edessä oli muutto Kuuselan palvelukotiin.

Alkuvaikeuksien jälkeen hän kotiutui ja sai siellä paljon ystäviä. Tuntui, että hän omatoimisena jopa viihtyi siellä. Viime vuonna todettu syöpä vei voimia ja tämä vuosi oli kamppailua taudin kanssa. Ajatus ja mieli olivat virkeitä loppuun asti.

Äiti kertoi olevansa sinut kuoleman kanssa. Se ei häntä pelottanut. Sinä, äiti, elät lapsiesi ja lastenlapsiesi kautta. Ystävät muistavat sinua haikeina. Elämäsi on saavuttanut kohdallasi lakipisteen ja sen kiertokulku jatkuu. Elämäsi on täyttänyt tarkoituksensa. 
Esa Kanerva

Vastuutonta vanhustenhoitoa


                                                                                                                  14.9.2018
Nykyisen suomalaisen vanhustenhoidon lähtökohta ja arvopohja ovat olleet viimeiset vuosikymmenet hukassa. Yleinen käsitys on ollut se, että vanhukselle riittäköön ravinto, sänky ja suihkutus. Ihmistä saattaa siis odottaa vanhetessaan pahimmillaan yli vuosikymmenten häkkituomio. Menettäessäsi fyysisen toimintakykysi tai henkiset mahdollisuutesi hoitaa asioitasi, sinut suljetaan 25 neliön tilaan, ”kultaiseen” häkkiin. Siellä olet etkä muuta voi. Vapaa kävely ja parempi tilanne ovat niillä, jotka pystyvät liikkumaan ja itse avaamaan oven. Muussa tapauksessa olet annettavan avun varassa. Jonakin päivänä apua saa, toisena mahdollisesti ei. Laitosruokaa annetaan, mutta kaikki syövät sitä, mitä tarjotaan. Suihkuun pääset kerran viikossa, jos hoitajia on sillä viikolla riittävästi. Ulkoilmasta ja liikkumisesta laitoksen ulkopuolella voit vain haaveilla. Juttuseurana toimivat laitoksen muut asukkaat. Pappi käy puhumassa mukavia silloin tällöin. Aamuyön tunteina olet yksin ja omillasi.

Kuinkahan moni päättäjä vaivautuu miettimääni, miten vaativaa vanhusten hoitotyö ylipäätänsä on. Ajattelu ja asenteet ovat vinoutuneet ja harhautuneet sivuraiteille jo aikoja sitten. Ala on huonoiten palkattua ja myös siksi aliarvostettua. Iäkkäitämme on pidetty laitoksissa perushoidon kohteina eikä suinkaan kohdeltu ajattelevina ja tuntevina ihmisinä. Vanhustenhoidon lähtökohtana tulisi olla tiukat eettiset säännöt, ihmisarvon kunnioittaminen ja yksilöllisyyden takaaminen. Hoitoa toteuttavien tulisi olla ammattilaisia. Miksi? Paitsi fyysisesti hoitotyö on raskasta, niin vanhusten hoitaminen vaatii osaamista ja henkistä kuntoa. Ei ole helppoa toimia eettisesti oikein ja inhimillisesti, ellei sinulla ole valmiuksia kohdata sairasta vanhusta.                                                                                          
Ammattitaitoon kuuluu taito käsitellä omia tunteita ja reaktioita. Saman ihmisen kanssa päivästä toiseen toimeen tuleminen puuduttavassa arjessa vaatii myötäelämisen kykyä ja henkistä paineensietoa. Vanhus vie huonona päivänään hoitajan henkiset voimavarat äärimmilleen. Ellei hoitajalla ole ammattitaitoa ja osaamista, voi tapahtua mitä vain. Ammattitaitoa on käyttäytyä joka tilanteessa ammatillisesti ja hoitajalla on aina vastuu vuorovaikutuksen onnistumisesta. Pinna ei saa palaa. Toimiiko kouluttamaton ihminen vastuullisesti, on sattumanvaraista. Kamala tilanne sinänsä, jos tilanne lähtee hoitavan ihmisen käsistä. Siitä syystä perusvaatimuksena tulee olla, että vanhusten kanssa ei saa työskennellä yksin täysin vailla ammatillista koulutusta oleva työntekijä. Tämä laatuvaatimus ei nykyisin täyty

Miksi työntekijällä täytyy olla koulutusta ja osaamista vuorovaikutustilanteissa? Hänellä pitää olla kyky tunnistaa omassa itsessään tapahtuvat psykologiset lainalaisuudet ja sudenkuopat. Yleisempiä ilmiöitä ovat tunteensiirrot. Hoidettava vanhus voi nähdä hoitajan esimerkiksi hyvin pelottavana ilman syytä. Tai hän alkaa käyttäytyä hyvin hyökkäävästi hoitajaa kohtaan syyttä. Kysymys saattaa olla ns. transferenssi-ilmiöstä. Vanhuksen reaktiot kumpuavat menneisyydestä ja hän voi sekoittaa hoitajan johonkin toiseen ulkonäöltään, käyttäytymiseltään tai puhetavaltaan samankaltaiseen ihmiseen. Tunteensiirto voi olla joko positiivista tai negatiivista. Hoitajan tulee varoa myös sitä, ettei hän siirrä omia tunteitaan vanhukseen muista ihmissuhteistaan. Ammattitaitoa on pysyä hoitosuhteissa riittävän lähellä ja samalla kyllin etäällä. Nämä edellä mainitut ilmiöt hoitosuhteissa voivat olla todella rajuja. Elävästä elämästä löytyy esimerkkejä käsittämättömistä hyökkäyksistä auttavaa ihmistä kohtaan ja päinvastoin. Asiakkaiden väkivalta terveydenhuollon henkilöstön työssä on arkipäivää, onneksi hoitajien aggressiot vanhuksia kohtaan ovat harvinaisia, muttei mahdottomia. Piilokiusaamista ja tarkoituksellista hoidettavan laiminlyöntiä tapahtuu useammin.

Vanhusten hyvä hoitaminen on suuri yhteiskunnallinen ja eettinen kysymys. Totuus on se, että nykymallilla emme voi jatkaa. On löydettävä uusia ratkaisuja. Emme voi sulkea vanhuksiamme yksinäisyyteen ja ammattitaidottomien ihmisten käsiin. Vanhus on ihminen, kerrataan ihminen, jolla on omat tunteet, ajattelu, läheisyydenkaipuu ja samanlainen tahto toteuttaa itseään kuin nuoremmilla ikäpolvilla. Eivät rakastaminen ja rakastetuksi tulemisen kaipuu häviä. Työssäkäyvän sukupolven on ryhdistäydyttävä. On muistettava tarina ruokakaukaloa veistävästä pojasta. Isän kysyessä pojalta, mikä siitä valmistuu, hän vastasi, että samanlainen ruokakaukalo, josta ukki joutuu nykyisin syömään, sinua ja äitiä varten. Asumisen muodot on ajateltava uudestaan. Tehdään asuntoja samalle kampukselle opiskeleville nuorille, työssäkäyville, päiväkodeille ja vanhuksille. Sitoutetaan porkkanoin nuoret auttamaan työssäkäynnin tai opiskelun ohella tukityötä vanhusten parissa. Ammattilaiset tekevät aina varsinaisen hoitotyön, koska se ei ole mitä tahansa hanttityötä. Se vaatii koulutusta, osaamista ja tiukkaa moraalia.

Esa Kanerva

Valvo etujasi!




                                                                                                9.9.2019

Aamulehti kirjoitti jutun viikonvaihteessa edunvalvontavaltakirjasta ja sen tärkeästä elämänlaatuun liittyvästä liitteestä. Olin tehnyt sellaisen jo hieman aiemmin ja haluan kertoa tässä jutussani omasta valtuutuksestani. Sen lisäksi testamenttikin on tärkeätä tehdä mieluummin aiemmin kuin liian myöhään. Jokaiselta jää kuoleman jälkeen yleensä jotakin jaettavaa. Toki myönnän, että senkin tekeminen on vaikeata. Ihminen pannaan seinää vasten ja pakotetaan ajattelemaan omaa kuolemaansa. Ikävää ja murheellista! Ja sen laatiminen vielä maksaa kohtuullisen paljon, useita satasia. Ihminen valvoo yleensä mielellään omia etujaan. Miksi en siis haluaisi itseäni kohdeltavan hyvin myös sen jälkeen, kun en itse kykene omista asioistani päättämään. Olen ollut lähes parikymmentä vuotta aina huolehtimassa jonkun lähimmäisen asioita. Havaintoni on, että yhteiskunta huolehtii vain juuri välttämättömästä, sinun, valtuuttamasi tai omaisten on katsottava elämän laadun perään.

Ennen kuin menen edunvalvontavaltakirjaan, testamentin ohella tärkeä asiakirja on hoitotestamentti. Siinä todistajien läsnä ollessa allekirjoitan ja vapaasta tahdostani päätän, että kiellän keinotekoisesti elämää ylläpitävät hoidot. Tietysti sillä edellytyksellä, ettei toivoa paranemisesta tai tilan kohentumisesta ole. Haluan tehokkaan kivunhoidon tai muun oireenmukaisen oloa helpottavan lääkityksen.

Edunvalvontavaltakirja on sidottu aika tiukasti määrämuotoon eli siitä on löydyttävä määrätyt asiat. Paljon pään vaivaa aiheuttaa harkinta, kenet valitsen asioitteni hoitajaksi. Kuka on minun luottamukseni arvoinen ja toisaalta, kuka haluaa moiseen toimeen ryhtyä. Vaikka holhousviranomainen vahvistaa valtuutuksen ja vahtiikin toimeenpanoa, paljon homman onnistuminen riippuu valtuutetun henkilöstä. Valtuutetulle tulee valita myös varahenkilö- tai henkilöt. Maistraatin vahvistaman valtuutuksen jälkeen, edunvalvojasi voi hoitaa kaikki omaisuuttasi ja muuta taloudellista omaisuutta koskevat asiat. Tämän syvällisemmin en mene edunvalvontavaltakirjan sisältöön.

Sitten menen elämän kannalta kaikkein merkityksellisimpään asiakirjaan, elämänlaatu- tai hyvinvointitestamenttiin. Siinä määrittelen, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä silloin, kun en itse kykene niitä tekemään tai niihin vaikuttamaan. En mene testamenttini yksityiskohtiin. Kerron kuitenkin, mitä olen itse nähnyt kaikkein tärkeimmiksi toiveiksi elämän loppusuoralla. Hoitopaikan on oltava sellainen, että minua kohdellaan kunnioittavasti ihmisenä ja fyysisistä tarpeistani pidetään hyvää huolta. Äkkiseltään luulisi näitten asioitten olevan itsestään selvyys, mutta kun ei ole. Haluan elää vaimoni kanssa samassa huoneistossa, mikäli hän on samassa tilanteessa kuin minä. Haluan, että siisteydestäni, hygieniastani ja ulkonäöstäni pidetään huolta. Haluan pitää omia vaatteitani mahdollisimman pitkään. Tahdon ulkoilla ainakin kaksi kertaa viikossa. Jos kykenen lukemaan, haluan saatavilleni kirjoja, sanomalehden, netin, radion ja television. Mikäli fyysinen kuntoni sallii, tahdon käydä vähintään kerran kuukaudessa Tampereen Filharmonian konsertissa, teatterissa, Kauppahallissa ja kesällä Tammelan torilla. Mielestäni nämä ovat toteutettavissa olevia asioita fyysisen kuntoni salliessa.

Kehottaisin pohdintaan näistä asioista, ei se ole niin helppoa kuin saattaisi tuntua. Nousee pala kurkkuun ja vähän tulee tippa linssiin. Tiedän, että kun saa tehdyksi testamentit, hoidetuksi edunvalvonnat ja muut paperit, tulee hyvä olla. Se, mikä on mahdollista tehdä elämässä tulevaisuutta ajatellen, on tehty!

Esa Kanerva



Hautajaisbyrokratiaa




                                                                                                      5.9.2019

Järjestäytynyt yhteiskunta pitää huolen kansalaisistaan. Kuolemaankin liittyy suunnaton määrä erilaista viranomaistoimintaa. Surevat omaiset joutuvat voimiensa äärirajoille byrokratian kanssa saadakseen läheisensä hautaan. Hautaamiseen liittyy lupia, todistuksia ja ylipäätään vainajan siteitten katkaisemista yhteiskuntaan. Jenkeissä kuulemma myydään hautajaisia avaimet käteen periaatteella. Varmasti Suomestakin löytyy tällaista liiketoimintaa. Yleensä tyydytään hautaustoimistojen apuun. Kaikkea nekään eivät voi omaisten puolesta hoitaa. Osa palveluitten katkaisuista tehdään viranomaistoimin heti kuoleman jälkeen. Suruun kuuluu kykenemättömyys kaikilta osin rationaaliseen toimintaan ja keskittymiskyvyttömyyttä. Tämäkin haittaa omaisten taitoa hoitaa hautajaisjärjestelyjä ja kuluttaa voimia.

Oma lukunsa on vainajan omaiset, jotka saattavat olla eri mieltä kaikesta, jopa hautaamispaikkakunnasta. Ns. kuolinpesän ilmoittajan löytäminen saattaa riitojen takia olla mahdotonta suvun sisältä. Tällöin saatetaan mennä niin pitkälle, että tuomioistuin määrää pesänselvittäjän. Yleensä hautajaiset pystytään järjestämään suurin piirtein sovussa. Riidat alkavat, jos on alkaakseen, niitten jälkeen.

On lukemattomia asioita, jotka pitää ottaa kuoleman jälkeen huomioon, mm. irtisanottavat sopimukset. On lehtitilauksia, puhelinliittymiä, nettiyhteyksiä ja vakuutuksia. Vuokralla asuneen vuokrasopimus kannattaa irtisanoa välittömästi, ettei jouduttaisi maksamaan turhia vuokria. Sairaala välittää tiedon potilaan kuolemasta Väestörekisterikeskuksen ylläpitämään väestötietojärjestelmään, josta tieto etenee esimerkiksi Kelaan ja eläkelaitoksiin. Hautausluvan myöntää lääkäri. Varsinainen kuolintodistus annetaan myöhemmin. Postiinkin kannattaa olla yhteydessä, jotta vainajan laskut ohjautuvat kuolinpesälle. Ja myös pankkiin maksuasioitten hoitamiseksi.

Varsinaiset hautausjärjestelyt hoitaa yleensä valittu hautaustoimisto. Sieltä saa asiantuntevaa palvelua. He myyvät arkun, hoitavat kuljetukset, vainajan pukemiset ja tekevät siunaustilaisuuteen liittyvät järjestelyt. Niihin kuuluvat yleensä papin, siunaustilan, kanttorin ja hautapaikan varaaminen. Samalla kertaa voi ostaa myös hautakiven, jos niin haluaa. Omaisten kontolle jää vielä muistotilaisuuden järjestäminen hautajaisten jälkeen ja kuolinilmoituksen laatiminen. Hautajaiset maksavat Suomessa keskimäärin 3500 euroa.

Jos vainajan omaiset ovat eripuraisia, alkaa riitely yleensä jo edesmenneen asunnon tyhjentämisestä ja siellä olevasta omaisuudesta. Tosi asiallisesti irtaimisto kuuluu kuolinpesälle eikä sieltä ole lupa ennen perunkirjoitusta kenenkään viedä mitään. Perukirjoitus on tehtävä vainajan omaisuudesta ja veloista 3 kuukauden kuluessa kuolemasta. Perukirja toimitetaan veroviranomaiselle. Perukirjan voi tehdä ns. kuolinpesän ilmoittaja. Yleensä turvaudutaan asiaan perehtyneen henkilön tai juristin apuun. Perunkirjoitustilaisuuteen on lain mukaan kutsuttava kaikki pesän osakkaat. Perukirjan vahvistaa kaksi todistajaa, ns. uskottua miestä. Mikäli vainajalla on testamentti, perukirjan toimittaminen on helpompaa kuin monen osakkaan kesken pesän varojen jakaminen. Suurin osa perinnönjaosta sujuu sopuisasti, mutta jos riitaa tulee, se saattaa kestää vuosia. Usein sukulaiset riitelevät aivan mitättömistä asioista. Riidoissa on kysymys kuulemma juristien mukaan silkasta ahneudesta ja kateudesta.

Ihmisen syntymästä kuolemaan olemme viranomaisten tarkassa valvonnassa. Arkea eläessä ei sitä tule vain ajatelleeksi. Toisaalta on hyvä, että kukaan ei Suomessa yleensä katoa siten, etteivät omaiset tai viranomaiset siitä kyselisi perään, vapaasta liikkuvuudesta huolimatta. Valtio pitää kyllä huolta kansalaisistaan.

Esa Kanerva







Byrokratiaa




                                                                                                                                      30.8.2019

Ihmisen kuolemaan liittyy valtavasti byrokratiaa. Edellisissä jutuissa kerroin äitini viimeisistä päivistä palvelukodissa. Äitini ehti ottaa kantaa moneen kertaan saamastaan kohtelusta. Hän sanoi tomerasti vaativansa korvauksia vammoistaan ja kivuistaan. Lupasin hänelle, että teen voitavani, että hän saa oikeutta. Muistutus tehtiin kaupungille ja siinä yhteydessä vahingonkorvausvaatimus. Vaatimus oli asiallinen, hoitokustannukset laskun mukaan ja muutama satanen kivusta sekä mielipahasta. Kun sitten sairaalasta ilmoitettiin äidin kuolemasta, oletin automaattisesti, että hänelle tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Tällöin voitaisiin varmistua siitä, mikä osuus kuolemaan tai sen nopeutumiseen olisi tapaturmalla.

Kuolemasta ilmoittanut lääkäri ei tuntunut olevan halukas minkäänlaiseen avaukseen, hänen mielestään kuoleman syy oli selvä. Kyllä ymmärrän, että syöpään äiti kuoli. Mikä osuus hänen saamilla vammoillaan oli elinpäivien vähenemiseen, oli sen sijaan mielestäni täysin auki? Mielestäni pääsimme sopimukseen, että avaus tehdään ja hän lupasi ottaa yhteyttä oikeuslääkäriin. Kertoi vielä, että sinne on pitkät, noin kuukauden jonot.

Minulle kertomatta päätös vain lääketieteellisestä ruumiinavauksesta oli tehty nopeasti. Avaus tehtiin heti kuolemaa seuraavana päivänä.Yllätys oli suuri, kun osastonsihteeri Rauhaniemestä soitti heti seuraavana tiistaina, että avaus on suoritettu ja hautaamislupa on myönnetty. Mutta vain lääketieteellinen ruumiinavaus, ei oikeuslääketieteellistä obduktiota.

Soitin heti siitä paikasta lääkärille, joka oli ilmoittanut kuolemasta ja jolle olin kertonut vaatimuksestani tarkasta kuoleman syyn selvittämisestä. En saanut yhteyttä häneen ja minulle kerrottiin, että hän oli lopettanut työsuhteensa edellisen viikon perjantaina. Otin yhteyttä ylilääkäriin. Kysyin syytä, miksi oikeuslääketieteellistä avausta ei pyynnöstäni huolimatta ollut tehty? Ylilääkäri vastasi ja tavaili papereitaan. Hän kertoi ylimalkaisesti, että perussairaudet olivat aiheuttaneet kuoleman. Kyllähän minä sen tiesin, että syöpä tappaa ja vanhuus voittaa. Kysyessäni, miksi ei vainajaa lähetetty oikeuslääketielliseen ruumiinavaukseen tapaturman tai mahdollisen pahoinpitelyn vuoksi, hän vastasi, että oikeuslääkärin mukaan sille ei ollut tarvetta. Oikeuslääkäri siis päätti, että syöpää sairastava 92-vuotias vanhus ei ole sen arvoinen, että hänen viimeisten päivien hoitotapahtumia ei kannata tutkia. Saattaisi kaupunki vielä joutua jonkinmoiseen korvausvastuuseen.

Soitin armon ylilääkärille, että haluan äidin ruumiinavauspöytäkirjan enkä usko hänen epämääräisiin selityksiinsä. Kuoleman syy oli hänen mukaansa syövän aiheuttama eikä tapaturman aiheuttamilla pikkuvammoilla ollut osuutta siihen. Tyypillistä tekstiä. Sitäkään en ymmärrä, ettei hän suostunut lähettämään kopiota äidin ruumiinavauspöytäkirjasta. Pitäisi kuulemma tehdä virallinen pyyntö perusteluineen kaupungin kirjaamoon. Vein sen tänään protokollan mukaan virastotaloon. Tuskin sieltä saan vastaukseksi muuta kuin byrokraattista kapulakieltä.

Lupasin äidilleni, että pidän hänen puoliaan tapaturman selvittelyssä ja yritän vaikuttaa Tampereen vanhushoidon tasoon siten, ettei kenenkään tarvitsisi jakaa hänen kohteluaan. Sitäkään en ymmärrä, että äitini saamat vammat eivät ole hoitovirheitä, koska ne tapahtuivat hänen kotonaan palvelutalossa. Potilasvahinkoja voi tapahtua vain hoitolaitoksessa. Pykälät hoitovirheistä ja niiden korvaamisesta eivät koske palveluasumisessa asuvia vanhuksia. Tuntuu aika kaukaa haetulta tehdä nyt rikosilmoitus poliisille pahoinpitelystä ja saada sitä kautta oikeutta.

Vanhusten hoito on retuperällä Suomen maassa. Kavahdan ja pelkään vanhenemista!

Esa Kanerva





 

Vastuullisutta palveluiden tuottamiseen




                                                                                                                                       27.8.2019

Aurinko laskee tänään ja päivä nousee huomennakin. Arjen on jatkuttava surusta huolimatta. Onko muistutuksista kaupungille äidin hoidon laiminlyönneistä mitään hyötyä, jää nähtäväksi. Kuolinsyyn tutkimustulosten valmistuttua täytyy harkita, onko aihetta jatkotoimenpiteisiin. Pisti tänään kuulolle uutinen Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Paavo Arhinmäen kommenteista. Hän vaati yksityisten hoivajättien kurinpalautusta vanhustenhoidossa. Syytä olisi tarkastella kaikkia toimijoita. On tärkeätä, että hallitus ottaisi luupin alle koko vanhustenhoidon. Suuret yksityiset hoivayhtiöt puristavat myös pieniä yksityisiä yrityksiä ja yhdistyksiä.

¤¤¤¤¤¤¤¤

Yksityistämiskeskustelu on alkanut Tampereen kaupungin työterveyspalveluita tuottavan Pirten osakkaiden myynnistä ja palveluiden kilpailuttamisesta. Osakkeiden myymisestä ei ole kaupungin talouden pelastajaksi, päinvastoin Mehiläisen, Pihlajalinnan tai Terveystalon ostaessa osakkeet, markkinat vain keskittyvät. Ensimmäinen kilpailutuskierros on lämmittelyä. Oikeastaan se on huutokauppa, jossa halvin tarjous voittaa. Seuraavalla kerralla tehdään tili.

Kaupungin työntekijöille on tietysti ikävää, jos kilpailutus tehdään väljästi esimerkiksi nuppilukuun perustuvan hinnoittelun mukaan. Palveluiden laatu on sen jälkeen, mitä on. Paitsi kaupungin työntekijöille, työterveyshuolto on tärkeää Sairaanhoitopiirin palkollisille. Asia koskee yhteensä 22 000 ihmistä. Lisäksi alueen yrityksillä on satoja sopimuksia Pirten kanssa. Ei ole yhdentekevää yrityksillekään, mikä yritys heidän työterveyspalvelunsa tuottaa. Jos kilpailutuksen voittanut palveluntuottaja hankki labrat tai jotkut muut tukipalvelut ulkomailta, on sillä heti seuraukset Pirkanmaan työllisyyteen.

Jos työterveyspalveluitten laatu muuttuu huonoksi, kaupungilla on riski siihen, että työntekijät hakevat apua kaupungin omista terveyspalveluista. Terveysasemat tulevat entistä tukkoisemmaksi.

Ei liene salaisuus sekään, että suurilla yksityisillä työterveyspalveluiden toimijoilla on ollut veronkierto-ongelmia. Olisi tärkeää pitää isot strategiset tehtävät, kuten henkilöstöpoliittiset merkittävät toiminnat, kaupungin omassa valvonnassa. Pystyttäisiin estämään ainakin suurimmat ylilyönnit. Eivätkä suuret kansainväliset sijoitusyhtiöt sanelisi, miten kaupungin henkilöstöä työterveydellisesti hoidetaan.

Tullinkulman Työterveys Oy:lle tulisi antaa mahdollisuus parantaa ja kehittää omaa toimintaansa. Ja hankintalain tulevat vaatimukset voidaan täyttää hyvällä ennakkosuunnittelulla ja kaupunginkin kannalta on olennaista keskittyä työterveyshuollon lakisääteisiin tehtäviin. Niitä ovat työperäisten sairauksien ennaltaehkäisy ja työolosuhteitten seuranta.

 Esa Kanerva







Kohtaamisia ja suru-uutinen




                                                                                                                                         22.8.2019

Kävin katsomassa eilen äitiäni Koukkuniemen alueella. Hänet siirrettiin Hatanpäältä Rauhaniemen sairaalaan heti sen jälkeen kun ruumiillinen kunto hiukan koheni. Täytyy sanoa, että ovat nuo tervaskannot sitkeitä. Niin se näyttää muorikin päättäneen palata takaisin tähän maailmaan. Mutta se ei ollut juttuni pointti. Lähtiessäni sairaalasta, kohtasin erään tuttuni ja ystäväni, johon olin monet kerrat yrittänyt ottaa yhteyttä pitkin vuotta.

Hänen vaimonsa kuljetti häntä pyörätuolissa. Kaverini istui kyydissä huonossa asennossa tyynyillä tuettuna. Tunnistin ja kysyin, mitä kuuluu? Vaimo purskahti kyyneliin ja ymmärsin, että jostakin vakavasta on kysymys. Kysyin, tunnetko minua? Hän vastasi, että kyllä. Vaimo jatkoi itkuaan. Sai sanotuksi, ettei hänellä ole ollut puhelinta enää pitkään aikaan.

Muistan miehen hyvin pitkältä aikaa. Viime vaaleissa hän oli tukiryhmässäni. Vaalit käytiin vuonna 2017. Hän oli niitä viimeisä aatteen mohikaaneja, jotka jaksoivat tehdä puolueen perustyötä voimiaan kyselemättä. Pyysi, mitä apua tahansa, hän oli valmis.

Tunnen huonoa omaatuntoa. Miksi en ollut hakenut häntä tarkemmin? Hän oli suunnitellut kyllä minulle ääneen muuttavansa takaisin entiselle asuinpaikkakunnalle. Oletin, että näin on käynyt. Puhelimen mykistyminen oli kyllä ihmetyttänyt eikä Fonectastakaan ollut apua.

Hyvät ystävät ovat kalliit. Elämä kuljettaa vanhana meitä hyvin nopeasti. Terveyden voi menettää hyvinkin lyhyessä ajassa. Opin tästä kohtaamisesta sen, että ystävän katoaminen ei toistu. Sovimme vaimon kanssa, että tapaamme Koivulan puistossa tästä eteenpäin. Ystävä oli löytynyt, hienoa!

Suunnittelimme, että voisimme yhdessä tavata ulkona, kuhan äitinikin pääsee pyörätuoliin. Ja poiketa kaffilla.

Tätä juttua kirjoittaessani saan puhelinsoiton Rauhaniemestä. Äitini on kuollut. Oli mennyt puhumattomaksi ja tajuttomaksi. Elämä on luopumista. Vaikka äidin kunnon tiesikin, kuolin viesti tulee aina yllättäen. Siihen ei voi varautua. Lopetan tähän.

Esa Kanerva

Turvallista ikääntymistä!





                                                                                                                                    13.8.2019


Turvallista ikääntymistä!

Tampereen pormestariohjelma antaa tamperelaisille palvelulupauksen turvallisesta ikääntymisestä. Kerron 92-vuotiaan äitini kokemuksia ja tarinaa eräästä kaupungin ostopalveluna hankkimasta palvelutalosta. Äitini on monisairas ihminen ja tehostettuun palveluasumiseen pääsyn syy oli toisen jalan amputointi. Hän liikkui pyörätuolin varassa vielä melko omatoimisesti viime vuoteen asti, jolloin hänellä todettiin suolistosyöpä. Sitä päädyttiin hoitamaan konservatiivisesti eli hoidettiin oireenmukaisesti. Tuon ikäisen elimistö ei olisi kestänyt leikkaus- eikä muitakaan hoitoja. Viime vuodesta kunto alkoi pikkuhiljaa hiipua. Osaltaan syynä saattoi olla mielialan lasku ja turhautuminen, eräänlainen antautuminen väistämättömän, kuoleman, edessä. Äitini on ollut täysin terävä ja orientoitunut päästään. Hän pystyy seuraamaan ja tekemään tarkkoja havaintoja mm. saamastaan hoidosta ja kohtelusta.

Fyysinen kunto rapistui hiljalleen tämän vuoden puolella. Soitan hänelle joka päivä ja ”hoitoringin” avulla järjestelimme säännölliset vierailut hänen luonaan. Mummon kammarit ystävät ovat jaksaneet käydä säännöllisesti monet vuodet viikoittain hänen luonaan. Annan suuren arvostuksen heille siitä. Keväällä äitini kertoi viikolla oksennelleen monta päivää, mutta saaneen lääkettä vaivaan. Tällaista oli tapahtunut aiemminkin. Kertoi itse pärjäävänsä. Sovittiin, että tulen pyhänä käymään. Yllätys oli suuri huomatessani, kuinka huonossa kunnossa hän oli. Silmät olivat kuopalla, kieli kuivana ja vointi oli täysin voimaton. Vieressä oli lasin pohjalla tilkka vettä. Oli päivänselvää, että hän oli kuivunut. Lisäksi hän kertoi, ettei pääse sängystä mihinkään, koska oli vessassa hoitajan kanssa kaatunut terveen jalkansa päälle. Se oli nyt mustelmilla ja turvoksissa. Särky jalassa oli armoton. Asiasta ei ollut soitettu minulle tai otettu yhteyttä mitenkään.

Soitin siitä paikasta Kotisairaalan sairaanhoitajalle. Kotisairaala oli tullut mukaan tänä vuonna kuvioihin syövän kivunhoidon toteuttamiseksi. Sieltä saamamme palvelu on terveydenhuollon helmi. Yhteyttä voi ottaa milloin vain ja mistä asiasta tahansa. Ja mikä parasta, yhteydenotto johtaa johonkin eli kysymyksessä ei ole ns. näennäispalvelu, jota kansalaisille nykyään monesti tarjotaan. Hetken perästä soitostani tuli hoitajapari äitini luokse ja järjesti nopeasti hoitopaikan Hatanpäälle. Hoitajan peruskoulutukseen kuuluu potilaan tilan arviointi. Ihmettelen, ettei äidin tilannetta ollut kukaan huomannut kyseisessä palvelutalossa niin huonoksi. Kuivumisen ja nestetasapainon häiriintymisen merkit olivat selvästi huomattavissa. Eikä jalan kipeytymiseen ollut kiinnitetty huomiota, vaikka se esti avustettunakin liikkumisen tyystin. Jalka ei ottanut niin sanotusti ”päälle”. Henkilöstön osaaminen oli ollut kyllä hukassa. Kotisairaala hoiti myös ristiselän alkavan makuuhaavan hoidon järjestämällä motorisoidun patjan ja ohjeistamalla haavan hoidon palvelutalon henkilökunnalle.

Hatanpäällä vointi koheni sellaiseksi, että hänet voitiin kotiuttaa takaisin palvelutaloon omaan kotiinsa. Matkalla oli kuitenkin kadonnut omatoimisuus ja hän tarvitsi apua mm. vessareissuihin. Hänestä tuli sovitusti raskaammin hoidettava. Tällöin alkoivat myös suuret ongelmat perushoidossa. Äitini on luonteeltaan pedantti ja sellaista käytöstä ei monet nuoret hoitajat sulattaneet. Vanhuksella ei saa olla mielipiteitä omasta hoidostaan, saati että hän ”komentaa” tekemään jonkun asian haluamallaan tavalla. Äitini kertoman mukaan oli joku hoitaja huutanut ulos lähtiessään oven suusta, että äidin pitää nöyrtyä, tässä talossa nöyrrytään! Vanhusta itketti ja vihastutti. Hän itse oli käynyt hoitotyön johtajan puheilla ja teki valituksen. Joten kyllä tällaisen asennevammaisen työntekijän nimi on organisaation tiedossa. Sen verran armon johtaja oli antanut periksi, ettei työntekijä enää tullut äitini luokse. Muita hän palvelee edelleen.

Vaikka Kotisairaala hoiti äidin lääkitystä ja antoi tarvittavat ohjeet, lääkkeiden antamisessa oli jatkuvaa ongelmaa. Monet soitot soittelin ja etsin käsiini hoitajaa, joka voisi ajallaan mennä antamaan äidilleni kipulääkkeen. Toisinaan lääkkeet olivat päässeet loppumaan ja niitä piti sitten alkaa tilaamaan apteekista. Joskus oltiin ilman lääkkeitä päiviäkin. Luulisi olevan yksinkertainen prosessi huolehtia siitä, että kunkin potilaan tarvitsemia lääkkeitä on aina saatavilla. Äitini kertoi väärin jaetuista lääkkeistä useasti, hän on hyvin tarkka niistä. Joskus iltavuorossa ei ollut lääkelupia omaavaa hoitajaa työssä, joten aamuvuorolainen jakoi huumelääkkeet keittiön pöydälle valmiiksi. Vanhus käsittääkseni huolehti ne suuhunsa tavalla tai toisella.

Puhutaan aina hoitoalan työvoimapulasta ja ettei ammattitaitoisia työntekijöitä saada. Kyseisessä palvelutalossa ainakin pyörii sellainen henkilöstöruletti, että tuntuu siltä, ettei ole aikomustakaan panostaa vakituiseen henkilöstöön. Näen aina vieraillessani uusia kasvoja ja niin kertoo myös äitini. Joskus iloisena äiti kertoi, että nyt saatiin hyvä hoitaja taloon. Ei aikaakaan, kun hän lähtee pois. Mikä huolestuttavinta, lähtijä kertoo äidilleni, ettei jaksa työskennellä tällaisessa sekamelskassa eikä ole tyytyväinen työnjohtoon. Olen antanut kirjallista palautetta, että voisi olla strategisesti viisasta panostaa osaavaan ja ammattitaitoiseen henkilöstöön. Pitkällä tähtäimellä menettely tulee halvemmaksi kuin jatkuva rekryrumba, jossa väki vaihtuu, tekee, mitä osaa tai viitsii ja sairastelee. Ei mikään organisaatio voi työnjohdollisesti hallita sekalaisen osaamisen omaavaa ja jatkuvasti vaihtuvaa työntekijäjoukkoa siten, että hoidon laatu olisi edes välttävää.

Viikko sitten aamulla sain soiton palvelutalosta. Äitini oli vessareissulla pudonnut pyörätuolista kasvoilleen. Ylähampaat olivat tulleet alahuulesta murskautuneina läpi. Acutassa hammaslääkäri oli poiminut luunkappaleet yksitellen ulos. Ylähuuli kursittiin umpeen tikeillä. Muita luuvammoja ei sillä reissulla löydetty. Joka paikkaan sattui. Esteettömässä huoneistossa, jossa ei ole kynnyksiä, pyörätuolin etupyörä oli kuulemma osunut kynnykseen (oven karmiin?) ja se oli sitten menoa. Äitini oli ehtinyt kertomansa mukaan varoittaa liian kovasta vauhdista, sitten rysähti ja pimeni. Kertomansa mukaan hän heräsi siihen, että joka puolella oli verta ja neljä ihmistä oli ympärillä. Acutan kautta sitten päästiin Hatanpään Puistosairaalaan. Äitini on hyvin huonossa kunnossa, vointi romahti, hereillä hän jaksaa olla muutamia hetkiä. Toivottavasti äitini pääsisi pikaisesti pois tästä elämästä ja kärsimyksistä. Sen hän on jaksanut sanoa, että tässä Puistosairaalassa minun on hyvä olla. Ja että palvelutaloon hän ei sitten enää mene.

Palvelutalosta kerrottiin, että tapaturma on erittäin valitettava. Kertoivat olevansa pahoillaan asukkaalle tapahtuneesta tapaturmasta ja siitä aiheutuneista vammoista. Anteeksi he eivät tohtineet pyytää.

Toivon, että pormestariohjelma muuttuu eläväksi todellisuudeksi tamperelaisten vanhusten arjessa. Äitini kohdalla on ollut toivomisen varaa!

Esa Kanerva

Heinäkuun helteitä




                                                                                                                                    11.7.2019



Heinäkuu on ollut hiljaista poliittisella kokousrintamallakin ja on päässyt henkäisemään vähän syvempään. Suomessa pistetään ovet säppiin kuukaudeksi, työpöydät tyhjennetään hyvissä ajoin kesäkuun lopussa ja kaikki mahdollinen rästityö yritetään saada sutaistuksi. Ettei jää mitään mielen päälle, koska lomalla halutaan olla kuin Ellun kanat.



Politiikassakin on tapahtunut sitten viime kirjoitukseni. Engelsmannit eivät saa Eu-erossaan mitään aikaiseksi. Paitsi perheriitoja ja parlamentin turhia äänestyksiä. Uskokaa nyt, että se pääministerikandidaatti Johnson on huijari ja lupailee mahdottomia. Ei Boris eikä kukaan muukaan voi palauttaa Britannian imperialistista menneisyyttä nyt eikä tulevaisuudessakaan. Engelsmannit eivät tule saamaan Eu:a polvilleen. Työväenpuoluekaan ei tiedä oikein, mitä se tahtoo. Nyt olisi pieni nöyryys paikallaan ja perukaa se koko brexit, niin päässette vähemmällä.



Eu:n johtopaikat jaettiin Saksan ja Ranskan kesken yön pimeinä tunteina. Tiedä sitten, mitä demokratiaa tällainen peli oikein on. Ei se ainakaan tavallisen kansan käsitystä muuta suopeammaksi koko yhteisöä kohtaan. Ei valittu taidoiltaan parhaita, vaan sopivia. Joskus tuntuu siltä, että tämä sukupuolikysymys, jota tasa-arvoksi kutsutaan, toimii joskus keppihevosena ja perusteluna monenmoisille lehmänkaupoille. Populistit parkuvat kylmää kohtaloaan, ei valittu heitä johtopaikoille. Aikamoinen ilmaveivi on heiltä tietenkin edustaa parlamentissa Eu-kansalaisia, toimia heidän parhaakseen ja samalla vastustaa koko systeemiä.



Kotimaan politiikassa on tullut seurailtua Antin hallituksen alkutaipaletta. Hallitusohjelma on, kuten tunnettua, runsaskätinen ja antelias. Kuka kaiken maksaa, on fakta, että se on keskiluokka. Minkään muun kansanosan verotuotoilla ei ole sellaista merkitystä, että taloutta niillä hoidettaisiin. Vaikka syytä olisi. Rikkain kymmenys kahmii omaisuutta kiihtyvään tahtiin ja omistaa Suomessa leijonanosan varallisuutta.



Hallituksen heikoin lenkki on Keskustapuolue. Puolue on ajautumassa kriisiin, kun tupaillat tyhjenevät. Helsingin ministerit saavat puhua tyhjille pirteille muutamaa isäntäväen kaveria lukuun ottamatta. Ei pelasta puoluetta Kaikkonen eikä Kulmuni. Kun omat hylkäävät, ovat asiat huonolla tolalla. Heidän kannatustaan ja luottamusta on vaikea saada takaisin. Missä kohtaa puolueen pokka pettää ja aletaan hakea syytä hajottaa hallitus. Joskus tulee mieleen vanha sanonta: ”Kepu pettää aina!” Ettei vain olisi lauseessa totuuden siementä tälläkin kertaa. Isoja asiakokonaisuuksia on tulossa pöydälle. Perhevapaauudistus, sosiaaliturvalainsäädäntöuudistus ja iänikuinen sote odottavat nurkan takana. Lakipaketit ovat ratkaisemista vaille valmiit.



Paikallisesti persujen Kaleva yrittää pitää omansa koalitiokelpoisina. Toiset jehut ne vain leireilevät ja tähtäilevät ampumaharjoituksissa tovereita ja kavereita. Suuttuuhan sitä muu puolueväki vähemmästäkin vihjailusta. Mihinkähän tämäkin keissi johtaa, Lassia kuitenkin tarvitaan koalitiossa vaikeitten asioitten kuittaajana ja omaressujen paimenena. Vielä kun saataisiin Lassille cowboy-lakki ja hevonen, bootsit näkyy jo miehellä olevan useimmiten jalassa.



Taidan tästä lähteä vihdan tekoon ja pistää saunan kuumaksi. Lämmön sietokykyä kannattaa harjoitella jo näin kesällä syksyä varten. Uskoisin, että talous toimii koalitiossa saunanhalkoina. Ja niitä halkoja riittää pesään pistettäväksi. Hyviä lomia ja lämpimämpiä kelejä!



Esa Kanerva

Ihmisen tarina



            
                                                                                                                                      7.6.2019


Jokaisella elämällä on tarinansa. Ihminen kertoo ja muovaa omasta historiastaan näköisensä kertomuksen. Psykiatriakin käyttää elämän tarinaa hyväksi. Terapia aloitetaan monesti sillä, että annetaan ihmisen vapaasti assosioida niin kuin hienosti sanotaan omaa menneisyyttään. Se on subjektiivinen muistelo siitä, mitä ihminen haluaa itsestään avata esimerkiksi terapeutille. Me muovaamme omasta menneisyydestämme usein silotellun ja kaunistellun tapahtumien ketjun. Juttu saattaa olla oikeastaan haave tai toive siitä, miten olisimme halunneet asioiden sujuvan. Näissä tarinoissa voi uhrista tulla sankari tai päinvastoin kingistä viaton sivustakatsoja. Kipeistä asioista yleensä vaikenemme, jopa kiellämme ne tai torjumme mielestämme. Terapia lähtee siitä, että nuo mielen lukot avataan ja käsitellään. Ihmisen tarinat voivat olla hyvin etukäteen harkittuja. Niillä halutaan tehdä mielikuvapolitiikkaa. Poliitikoilla ja julkkiksilla on omat tarinansa. Suurmiehillä Kekkosesta Koivistoon oli tarkoin harkittu henkilöhistoria, jonka avulla muokattiin kansan mielipidettä ja luotiin imagoa kansanmiehestä.

Kekkosen juurista ja syntymäpaikasta Pielavedellä on sepitetty kuvaus torpassa syntyneestä pojasta, josta kasvoi vaatimattomista oloista tasavallan presidentti. Se on hyvä esimerkki imagon rakentamisesta. Se alkoi jo vuonna 1949, kun Kekkosesta ryhdyttiin toden teolla tekemään presidenttiä, Lepikon torpan valokuvasta retusoitiin savupiippu pois (tarkoituksena esittää Kekkonen "savupirtin poikana") ja luotiin muutenkin tarpeelliseksi katsottu kuva Kekkosesta kansan syvistä riveistä nousseena "sivistyneenä jätkänä". Kekkonen kertoi itsestään mielellään tarinaa kovakuntoisesta atleetista ja urheilijasta. Myöhemmillä vuosillaan jutut olivat osin surkuhupaisia. Kekkosen väitettiin olevan kuusikymmenvuotiaanakin ikäistään huomattavasti kovakuntoisempi ja terve. Lieneekö presidentti Putin ottanut mallia historiasta?

Presidentti Koivistosta luotiin tarinaa kaukopartiomiehenä ja satamajätkänä. Koivisto oli tosi asiassa taitava imagopoliitikko. Hän sai aikaan Manu-ilmiön tai hurman. Hänen toimintansa näytti ulospäin juuri päinvastaiselta. Koivisto varoitteli kansaa ikävästi talousasioista ollessaan Suomen pankin pääjohtajana. Ehkä tällainen käyttäytyminen koettiin rehellisyydeksi siitä päätellen, että hänet valittiin ylivoimaisella valitsijamiesenemmistöllä presidentiksi Kekkosen kauden jälkeen. Manu-huuman aallonharjalla lehdistöön levitettiin juttuja, että Tellervo parsii Maunon sukatkin. Koivisto halusi näyttäytyä myös urheilijana. Hän pelasi lentistä sikariportaan joukkueessa.

Nykypoliitikotkin ymmärtävät tarinoitten päälle ja niiden mainosarvon. Liikenneministeri Sanna Marin on avautunut blogissaan olevansa sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja olleensa vähävaraisen perheen lapsi. Hänen äitinsä vietti lapsuutensa lastenkodissa ja vanhemmat olivat eronneet. Pakollinen työ lehtien jakajana kuului tietenkin tarinaan. Sisäministeri Maria Ohisalo kertoo Kotiliedessä viettäneensä yksivuotispäivänsä turvakodissa. Isä oli alkoholisti ja äiti opiskeli imettäessään häntä. Ja sosiaalitoimikin auttoi perhettä. Köyhän lapsen unelmat voivat toteutua yrittelijäisyydellä ja ahkeruudella.

Jokaisella ihmisellä on mielikuva itsestään yhteisön jäsenenä ja vuorovaikutuksesta sen kanssa. Näistä aineksista syntyy juuri minun oma tarinani. Tarinat kuitenkin elävät ja kuvaavat elämää. Elämä itse on saanut alkunsa kahden ihmisen tarinan yhteen kietoutumisesta. Kuolleetkin elävät heistä kerrottujen juttujen ansiosta. Tarina on tärkeä ihmisen ulottuvuus!

Esa Kanerva

Ps. Hyvät lukijani! Pidän säännöllisestä kirjoittelusta kesätaukoa. Palaan blogini ääreen elokuun lopulla. Hyvää kesää, terveisin Esa Kanerva

Pikkuisen huolestuttaa




                                                                                                                                 2.6.2019

Antti Rinteen hallitusohjelma on kaluttu ja kelvottomaksi arvioitu jo ennen kuin se on virallisesti julkaistu. Päivystävät dosentit ovat antaneet lausuntoja ja ns. asiantuntijat pyöritelleet ohjelmaa vinkkelistä jos toisestakin. Muutamat asiat pistävät miettimään, onko hallitus dynamiikaltaan eheä ja yhteistyökykyinen. Vajaata kahtasataa sivua ”ilmiöitä” on ollut kasaamassa monta sataa ihmistä. Siinä mielessä vuoto ei ole yllättävä, vakava asia kuitenkin. Ja vakavasti se pitäisi ottaa, koska tällainen lehdistöön lörpöttely rapauttaa luottamusta. Ja luottamukseen perustuu myös hallituksen elinpäivät. Nyt julkituotu sisältö herättää kysymyksiä. Saiko Keskusta melkein haluamansa, niin kuin nyt väitetään. Ruotsalaiset taisivat lypsää loppusuoralla vielä toisen ministerinkin. Puolue sai muutoinkin jättipotin, jos ennakkotiedot pitävät paikkansa. Vaasaan tulee laaja päivystys ja Ruotsin kieli pakolliseksi yo-kirjoituksiin lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Hallitusohjelman sisältökin vaikuttaa antavan kaikille vähän kaikkea. Mitähän kaikki hyvä maksaa, ovatko menot ja tulot tasapainossa?

Kovin suurta luovuutta eivät hallitusneuvottelijat osoittaneet kajotessaan perinteisiin alkoholi, - tupakka- ja polttoaineveroihin. En muista yhtäkään hallitusta, joka ei olisi niihin tarrannut kuin uimataidoton auttajan heittämään köyteen. Perustella nautinta-aineiden veron voi aina kansanterveydellisillä syillä ja löpön rokottamisen ilmastonmuutoksen torjunnalla. Muitakin veroja luvataan korottaa yli 700 miljoonaa euroa. Eläkeläisille ja pienituloisille luvataan palauttaa parisen sataa miljoonaa kompensaationa välillisten verojen korotuksille. Rahaa pitäisi tulla myös työllisyysasteen nostamisella 75 prosenttiin ja haalimalla 60.000 työpaikkaa lisää markkinoille. Harmaan talouden torjuntaan toisaalta panostetaan ja toisaalta sieltä odotetaan merkittäviä summia lisätuloa. Velkaa ei kuulemma oteta.

Menopuolen ja parannusten listaaminen hengästyttää. Kaiken kaikkiaan pysyviä menoja lisätään pitkälti toista miljardia. Ohjelmaluonnoksesta en nähnyt tekstiä kuntien valtionosuuksien kehityksestä. Mikäli esimerkiksi Tampereelle hallitus ei anna rahaa täysimääräisesti suunniteltuihin uudistuksiin ja menolisäyksiin, kaupunki on konkurssissa. Hyvä laskusääntö on se, että jos uudistus maksaa valtiolle esimerkiksi 100 miljoonaa euroa, Tampereelle se maksaa n. 4 prosenttia kokonaissummasta. Esimerkkitapauksessa hintalappu on 4 miljoonaa.

Parannuksiahan on tulossa. Esimerkiksi oppivelvollisuutta pidennetään 18 ikävuoteen eli toiselle asteelle asti. Tämä tarkoittaa ilmaisia oppimateriaaleja lukioihin ja ammattikouluihin. Hallitus varaa pidennyksen rahoittamiseen 107 miljoonaa euroa. Lääkäriin päästään 7 päivässä, vanhusten hoidon mitoitus nousee 0,7 hoitajaan vanhusta kohden ja maksuton ehkäisy alle 25 vuotiaille.

Valtion turvallisuutta parannetaan 300 uudella poliisilla ja hävittäjiä hankitaan 64 kappaletta. Kysymyksessä ei ole mikään nappikauppa tai linjaus. Uusia koneita maksaa useampi sukupolvi. Perusväylänpitoon tehdään parlamentaarisen vuodesta 2020 eteenpäin 300 miljoonan euron vuosittainen tasokorotus. Pääradan ja sen laajennusten suunnittelu käynnistetään. Myös Helsingistä Turkuun menevän radan suunnittelu aloitetaan. Tampereen radan hinta oli muistaakseni 5 miljardia euroa. Perhevapaauudistukseen panostetaan. Molemmille vanhemmille maksetaan korotettua ansio-osaa nykyistä äitien osuutta vastaavasti. Edellä muutamia esimerkkejä Rinteen hallitusohjelmaluonnoksen menopuolesta.

Pikkuisen huolettaa, mistä rahat löydetään kaikkeen tarpeelliseen ja hyvään. Maailmantalous yskii ja herra Trumpin sota kiinalaista teollisuutta vastaan ei ainakaan helpota tilannetta. Maailmassa käy niin kuin hyvin on, pistetään silmät kiinni ja odotetaan huomista virallista julistusta.

Esa kanerva