Köyhyys kolkuttelee eläkeläisen ovella




                                                                                                   25.3.2019

Terveiset lomilta ja Kainuusta. Lunta riitti ja raikasta ilmaa! Ja sitten asiaa eläkeläisköyhyydestä.

Pienellä eläkkeellä kitkuttavan eläkeläisen asema ei ole hääppöinen. Puolet heistä elää kädestä suuhun ja kolmasosalla rahat kuluvat kokonaan välttämättömiin menoihin. Noin kymmenellä prosentilla eläkeläisistä on taloudessa tätäkin vakavampia vaikeuksia. Välttämättömyyksiä ovat ainakin ruoka ja lääkkeet, kännykkä ja pesukone. Jos vielä olet vielä sairas, asiasi ovat hullusti. Omavastuut ja asiakasmaksut nousevat lähes vuosittain. Niihin saattaa kulua tonnikin vuodessa. Se on iso lovi rahapussiin alle tuhat euroa kuukausieläkettä saavalle. Totisesti olisi tehtävä jotakin. Hallitusneuvottelut lähestyvät, se Antin lupaama satanen olisi tarpeen.

On monenlaisia pieneläkeläisiä. Kuvitellun harmaapäisen yli 65-vuotiaan mummun tai vaarin lisäksi meillä on nuoria eläkeläisiä, esimerkiksi invalideja. Oma sarjansa ovat nuorena työkykynsä menettäneet ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet ihmiset. Myös hyvin iäkkäät saattavat kuulua sukupolveen, joka ei ole ehtinyt tienata suuria eläkekertymiä.

Monille eläkeläiselle niukkuus on ollut koko elämän ajan vieras. Köyhyyteenkin voi tottua, ihminen sulkee silmänsä ja tyytyy vähään. Eikä saata edes kärsiä tilanteesta. Sille vähätuloisemmalle eläkeläiskymmenykselle eläminen on taiteilua hengissä pysymisen kanssa, ostaako lääkkeitä vai ruokaa. Heille selkeä rohto olisi raha tai sosiaaliturvaverkkojen parsiminen. Pieneläkeläisen elämän edellytysten parantaminen olisi tehtävä valtiontasolla. Kunnat eivät siihen pysty tasapuolisesti kaikkialla Suomessa johtuen kuntien erilaisista taloudellisista mahdollisuuksista. Terveyskeskusmaksun poistaminen voi onnistua pääkaupunkiseudulla, Kihniöllä tuskin. Yksinasuvilla eläkeläisillä menee tosi huonosti. Ei ole toista jakamassa menoja tai tuomassa tuloja.

Kukaan ei saisi tuntea olevansa b-kansalainen tai nykysukupolven ”ruokko”. Kyllä ihmisellä on oikeus omanarvon tunteeseen ja kunnioitukseen. Se taataan kohtuullisella toimeentulolla ja maksuhelpotuksilla erilaisista omavastuista sekä taksoista. Säälliseen elämään kuuluu myös mahdollisuus sosiaaliseen elämään ja harrastuksiin. Kenenkään ei pitäisi olla yksinäinen, ei ainakaan rahan puutteen vuoksi.

Oi Antti, muista Vappu-lupauksesi eläkeläissatasesta ja voita vaalit!

Esa Kanerva







Mikä ihmeen Aspergerin oireyhtymä?




                                                                                                14.3.2019

Vanhemmat kertoivat läheisilleen muutama vuosikymmen sitten lapsen poikkeavuudesta tai käytöshäiriöistä, että sillä on tauti, vika tai leini. Nyt on olemassa hienot diagnoosit ja taudinkuvaukset. Lehdistä saa nykyisin lukea, milloin kenelläkin missillä tai julkkiksella on todettu Asperger-syndrooma. Sen toteaminen on ihmiselle ongelma, mutta toisinaan vaikuttaa siltä, että hienonnimistä tautia pidetään ihmiselle meriittinä. Sitä se ei käsittääkseni ole, vaan vaikeuttaa ja hankaloittaa ihmisen elämää monin tavoin. Ihminen on sosiaalinen eläin ja Asperger-ihmisillä yleensä suurimmat vaikeudet ilmenevät sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Hankalaa on varmasti ihmiselle itselleen ”juuttuminen” johonkin rituaaliin tai asiaan. Siitä ei yksinkertaisesti pääse eroon ja pakkokäytös jahtaa ihmistä joka puolella ja kaiken aikaa. Olen aikanani tavannut työssäni Asperger-ihmisiä ja osaan kertoa heistä jotakin.

Olisi aina tärkeää, että vanhemmat huomaisivat mahdollisimman aikaisin lapsensa kärsivän jostakin kehityshäiriöstä. Tällöin saataisiin oikea ja oikea-aikainen diagnoosi. Yleensä näin käykin, koska vanhempien kuppi menee usein nurin lapsen vauhdikkuudesta tai vaikkapa unihäiriöistä. Toisaalta lapsi voi olla täysin vetämätön ja perässä vedettävä, jolloin kysymys voi olla masentuneisuudesta. Raivonpuuskat ja selittämättömät tuskatilat voivat aiheuttaa perheen sisällä tai koulussa ristiriitatilanteita. Näissä tilanteissa sitten käännytään terveydenhuollon pariin ja lääkäriin. Taudinmääritys ei ole helppoa ja vaatii usein sairaalatarkkailua.

Parantavaa hoitoa ei ole eikä syytä oireisiin tiedetä. Joitakin psyykenlääkkeitä voidaan kokeilla ja löytää sopiva annostus. Asperger-lapselle on tärkeätä säännöllisyys ja elämän muutokset täytyy tehdä vähitellen sekä hitaasti. Jos Aspergerin oireyhtymästä kärsivällä lapsella on pakonomaiselta tuntuva kiinnostus tai harrastus johonkin aiheeseen, tämä kiinnostus kannattaa yrittää kääntää pakonomaisuudesta lapsen itsetuntoa vahvistavaksi intohimoksi. Aikuinen Asperger-ihminen kohtaa suurimmat vaikeudet omassa tunnepuolessaan. Hän ei osaa kertoa omista tunteistaan eikä ymmärtää toisen ihmisen tunnetiloja. Nämä potilaat voivat hyötyä suuresti käyttäytymisterapeuttisista harjoituksista, joiden avulla he voivat oppia kommunikoimaan paremmin läheistensä kanssa ja hallitsemaan erilaisia sosiaalisia tilanteita. Suomeksi sanottuna opetetaan erilaisia vuorovaikutustilanteita, uuden ihmisen kohtaamisesta kahvikekkereihin, miten näissä tilanteissa pitäisi oppia ottamaan toinenkin ihminen huomioon.

Asperger-ihmisen luonteen erityispiirteenä voisi mainita korostunut oikeudentunto ja rehellisyys sekä erikoinen huumori. Ennen sanottiin omalaatuinen persoona ja Hämeessä ihmistä kuvattiin sanalla ”ernomanen” tyyppi.

Mistä minulle tuli mieleen Asperger-syndrooma? Uutisissa kerrottiin, että ruotsalaislehdet kirjoittavat Nobelin rauhapalkintoa ehdotettavan 16-vuotiaalle ilmastoaktivistille, Greta Thunbergille. Hän on itse kertonut kärsivänsä juuri Aspergerin oireyhtymästä. Pelkäänpä, että nyt Martti Ahtisaaren teot ja hänen saama rauhanpalkinto ”kalpenee”, mikäli uutisessa on jotakin perää tai ehdotus toteutuu. Olen hämmästynyt maailman menosta!


Kanerva lomailee vaimonsa kanssa ensi viikon. Palataan juttuihin lomani jälkeen.


Esa Kanerva

Amerikan onnela


                                                                                                                                  

                                                                                                                  8.3.2019

Sotien jälkeen Suomessa ihannoitiin Amerikan vaurautta. Pula-ajan Suomessa vilahtelivat aikuisten puheissa kuvaukset Amerikan yltäkylläisyydestä, tavarasta ja mammonasta. Ei ollut aikuisillakaan Amerikasta tietenkään laajoja tietolähteitä, puhumattakaan objektiivisesta tiedonhankinnasta. Se tiedettiin, mitä suomalainen lehdistö ja aikakausilehdet kirjoittivat. Lehtikirjoitukset olivat 1950-luvun ihmisille suuri totuus. Värivalokuvat todistivat ja vahvistivat kerrotun. Virallinen poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmapiiri oli minun muistini mukaan hyvin jenkkimyönteinen. Vastapainoksi suomalaiset kommunistit ihailivat tietenkin itänaapuria ja sen kehittynyttä sosialismia työläisten paratiisina. Ja olihan jonkun sukulainenkin muuttanut merten taakse paratiisiin siitä päätellen, että epäonnistumistarinoita sinne muuttaneista ei juuri kuultu. Oli vain menestyjiä ja rikkaita liikemiehiä. Varmaan on Amerikka muuttunut vuosikymmenten aikana, mutta ovat myös omat käsitykseni jenkkionnelasta heittäneet häränpyllyä. Itse asiassa pidän nykyisin kyseistä valtiota perin omituisena ja jopa luotaan työntävänä.

Miksi olen tällaisiin johtopäätöksiin tullut? Syitä on monia. Jostakin on lähdettävä liikkeelle. Aluksi otan esille rahan nostamisen jumalan asemaan amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Jos olette sattuneet katsomaan joitakin hömppätv-sarjoja jenkkilästä, kuten rapujen kalastuksesta tai kullan huuhdonnasta, ohjelmassa esiintyville ihmisille maailman tärkein asia on ”money”. Kaikki muu on toissijaista. Sarjojen sisältö kuvastaa ja on tietenkin pintaraapaisua amerikkalaisista arvoista. Eniten huolissani olen siitä, että raha on siellä syrjäyttänyt demokratian. Nykymuodossaan amerikkalainen politiikka toimii rahan voimalla. Kampanjat maksavat kymmenistä miljoonista miljardeihin dollareihin.                                                                    

Poliitikoista tehdään kerjäläisiä, joiden on oltava alati liikkeellä hankkimassa vaalikassaa. He joutuvat nuoleskelemaan suursijoittajia ja organisoimaan rahankeruukampanjoita. Ja poliitikko joutuu olemaan hyvää pataa vaikka amerikkalaisen Kivääriyhdistyksen kanssa. Tulee mieleen nämä suomalaiset vaalirahasekoilut. Taitavat olla kuitenkin silakkaa amerikkalaisiin joulukaloihin verraten. Jo kampanjoiden aikana syntyy sidonnaisuuksia. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, kertoo suomalainen viisaus.

Entäpä sitten tuo amerikkalainen oikeuslaitos? Jokaisella meillä on jokin käsitys sen toimivuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Periaatteellinen ero meikälaiseen oikeuskäsitykseen on se, että meillä tuomion perustana ei ole kosto. Vankia pyritään kuntouttamaan takaisin yhteiskuntaan. Suomalaista vankia kohdellaan ihmisenä, jenkkilässä vankeinhoidon lähtökohtana ei ole ihmisarvo. Vanki on objekti ja vapausrangaistuksen tehtävänä on pitää hänet lukittuna ja estää karkaamasta sekä kostaa rikollisesta teosta. Olot vankiloissa ovat surkeat ja osin yksityiset vankilat pitävät asukkejaan orjina ja työvoimana. Vankiloista on tullut siis bisnestä, jonka osakkaina on usein tuomareita ja syyttäjiä. Henkilöitä, jotka panevat tuomioita täytäntöön

Tuomiot ja diilit syrjivät köyhiä, mustia ja värillisiä. Varakkailla on varaa miljoonaluokan asianajajiin. Yhteiskunnan tarjoama asianajaja saattaa olla jopa oikeudenkäynnissä hiljaa, koska asia ei häntä kiinnosta. Yhdysvalloissa istuu kakkuaan noin kaksi miljoonaa vankia, mikä on neljännes koko maailman vankimäärästä. Pitkät tuomiot ovat myös leimallinen piirre Amerikan oikeusjärjestelmässä. Juuret juontavat kauas historiaan. Yhdysvalloissa poliisivoimissa, tuomareina, asianajajina, ehdonalaisvalvojina ja vanginvartioijina työskentelee miljoonia ihmisiä. He eivät työpaikoistaan luovu, joten vankimäärä tulee varmaan tulevaisuudessa kasvamaan, koska järjestelmä tarvitsee vankinsa ja bisneksellä on yleensä tarve kasvaa.

Kun on ihmettelemään lähdetty, niin jatketaan amerikkalaisella terveydenhuoltojärjestelmällä. Mitään yleistä terveydenhuoltojärjestelmää ei ole, osa kansasta saa julkista palvelua, suurin osa kuuluu yksityisten vakuutusten piiriin. Yhdysvallat pitää yllä kuitenkin maailman kalleinta terveydenhuoltojärjestelmää. Kun Suomen terveydenhoitomenot ovat alle 9 prosenttia bruttokansantuotteesta, Jenkeissä se on vajaa 17 prosenttia. Parasta hoitoa maailmassa ei sillä saada, mutta maailman parasta terveysbisnestä kyllä. Rahat valuvat terveysyrittäjille, vakuutusyhtiöille ja lääkäreille. He ovat ymmärtäneet ihmisten hoidon siten, ettei terveydenhuoltojärjestelmän tehtävä ole tuottaa terveyttä, vaan rahaa. Tässä noin karkeasti erotellen on heidän ja meidän järjestelmien ero. Suorastaan brutaalia on mielestäni se, että lääkärit saavat bonusta lääketehtailta kirjoittamistaan firman lääkkeistä. Käsittämätöntä on myös lääkäreitten potilaitten ”ylitutkiminen”, jota he tekevät ahneitten asianajajien pelossa.

Kahta en vaihda, suomalaista sinappia ja pohjoismaista yhteiskuntamallia. Vaihtaisitko sinä kansalaisten suhteellisen hyvän tasa-arvon lain edessä, hoidon saatavuudessa ja demokratiassa vapaaseen aseenkanto-oikeuteen ja litrahinnaltaan 50 sentin polttoaineeseen? Puhumattakaan siihen, minkälainen arvoristiriita vallitsee amerikkalaisessa yhteiskunnassa puheiden ja tekojen välillä.                                                                                                       

Perheet käyvät kiltisti sunnuntaisin kirkossa ja sitten julkkisuutisista päätellen alkaa vapaa-aika sekä irtosuhteitten vaaliminen. Jos harmittaa, vedetään ruohosätkä tai napataan psykiatrin määräämää morfiinijohdannaista arkiahdistukseen. Jokaisella vähänkin varakkaalla amerikkalaisella on oma terapeutti, jolle voi käydä narisemassa aviomiehen- tai rouvan tylsyydestä ja lasten tottelemattomuudesta. 
Lopuksi vielä kehut, Amerikan onnelassa ei tarvitse vaivautua kauppaan ruokaostoksille. Monissa kaupunginosissa ei kauppoja olekaan. Miksi vaivautua ostoksille, koska pikaruokaa on satavilla joka nurkassa. Maailman lihavin kansa tykkää hampurilaisista ja hodareista sekä Mäkkäreiden autokaistoista.

Esa Kanerva

Mistä löydät sä ystävän?


                                                                                                                                                                               

                                                                                                                     4.2.2019

Ystävyys kestää, ystävyys kantaa ja joka ihmisellä pitäisi olla ystäviä. Omassa elämässäni en voisi kuvitella tulevani toimeen ilman läheisiä ihmissuhteita. Pisimmät niistä ovat kestäneet halki elämän ja toiset taas lyhempiä aikoja. Mihin ihminen peilaisi omaa elämäänsä, kokemuksiaan ja vastoinkäymisiään kuin ystäväänsä? Häneltä saa tervettä palautetta ja kritiikkiä silloin kun siihen on tarve. Voisi sanoa, että ihminen muovautuu sellaiseksi kuin on, ystävyyssuhteitten kautta. Hyvä ystävyys on tasapainossa. Kumpikaan osapuoli ei vaadi itselleen enempää kuin saa. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö ystävää autettaisi silloin kaikin voimin, kun hän tarvitsee apua. Ystävyyssuhde ei voi kuitenkaan olla pelkkää toisen osapuolen antamista. Sellainen ystävyys ei toimi. Hyvät ihmissuhteet antavat terveyttä ja voimaa. Mitä tehdä kasvavalle joukolle suomalaisia, jotka kärsivät yksinäisyydestä lähiöissämme ja palvelutaloissa?

Ongelma on suuri, muttei kannata heittää kirvestä kaivoon. Perheissä, päiväkodeissa ja kouluissa olisi aloitettava sen kaltainen kasvatus, että ihmisen on elämästä selvitäkseen otettava toiset huomioon. Ystävyyteenkin tarvitaan molempia osapuolia. Pitäisi oppia kuuntelemaan, mitä asiaa toisella ihmisellä. Tyhjänpäiväinen höpötys omasta itsestä ja tekemisistään ei kanna. Kiinnostus hiipuu ja vuorovaikutus sammuu. Jos toinen ihminen ei malta koskaan keskittyä siihen, mitä toisellakin ihmisellä olisi sanottavaa, ei molemminpuolista kohtaamista synny. Ei synny ystävyyssuhteitakaan.

Lähiöissämmekin olisi paljon kehitettävää. Niihin olisi saatava kaikenikäisten kohtaamispaikkoja. Mikä estää järjestämästä lapsia ja iäkkäämpiä yhteen leikkipuistoissa. Niissä on vain otettava huomioon kummankin ikäpolven tarpeet. Niistä voisi syntyä paikkoja, joissa ystävyyssuhteet syntyvät, vahvistuvat ja kehittyvät elämän eri vaiheissa. Harrastusten kautta syntyy usein kaveruutta, joka voi kasvaa ystävyydeksi. Lähiöissä pitää olla tilaa harrastaa ja olla harrastusmahdollisuuksia.

Oma lukunsa on vanhustemme yksinäisyys. Osin tämä johtuu kiireisestä yhteiskunnastamme, mutta vain osin. On vanhuksia, joista on luonnollisista syistä kaikki ystävyyssuhteet sammuneet. Yleensä lapset paikkaavat läheiset ihmissuhteet. Jos lapset unohtavat, on vanhus hukassa. Pelkkä yhteiskunnan tarjoama apu on kylmää viranomaistoimintaa. Tuskin maassamme palataan suurempaan ydinperheeseen. Jonkinlaista huolto- tai yhteydenpitovelvoitetta on ryhdyttävä vaatimaan omaisilta. Tulevien sukupolvien tajuntaan olisi opetettava vanhusten kunnioitus ja huolenpito. Tässä hetkessä taidetaan kasvatuksellisessa mielessä olla myöhässä, yhteiskunnallinen ongelma pitäisi kuitenkin ymmärtää ja ryhtyä toimenpiteisiin.

On monta keinoa muistaa ja arvostaa ystävää. Ole kiinnostunut ja ole läsnä. Tämäkin ilahduttaa lähimmäistäsi. Jos muistat vielä kehua ja kiittää, olet hyvä ystävä!

Esa Kanerva
 

   

Lasta huolestuttaa


 

  

                                                                                                                                       28.2.2019

Lasta pelottaa. Hän kuulee tiedotusvälineistä, että nuori teini Greetta Thunberg soimaa Ruotsin poliittisia päättäjiä 16-vuotiaan elämänkokemuksella ilmastopäättämättömyydestä. Edelleen hän näkee televisiosta jenkkien presidentin tapaavan Pohjois-Korean Kimin. He eivät pääse atomiasioista puusta pitkään. Hän lukee lehdistä, että uusi kylmä sota uhkaa jälleen. Kuusikymmenluvun lapsilla oli pelättävää uhkaavasta Kuuban kriisin täystuhosta. Tämän päivän lapsille ei ydinpommitus tai kylmä sota riitä. Ville Niinistö uhkaa ilmastonmuutoksen lopullisesta helvetistä.

Laukontorin saunakiukaan käryt ovat terveyshaitta, Näsijärveen upotetaan louhetta ja Ruskossa kaadetaan liito-oravan pesäpuita. Tässä on nyt väitteitä paikallisista luonnonsuojelurikoksista. Maailmassa on kautta aikain tehty politiikkaa kärjistysten kautta, myös ilmastokysymyksissä. Pitää olla ”kattaus” ja politiikalla uhkakuvat, jotka uppoavat kansaan. Suomen pitää olla toki esikuvana, myönnän. Meitä on 5,5 miljoonaa ihmistä. Maailmassa on tällä hetkellä YK:n mukaan yli 7 miljardia ihmistä. Palattiinpa me Suomessa kehityksessä ja päästöissä vaikka 1950-luvulle, ei maailmalla ole sen vuoksi toivoa. Mahdollisuutemme vaikuttaa suomalaisina on rajatut. Venäjä paskaa surutta valtakuntaansa ja mm. Itämerta. Murmanskissa lojuvat edelleen atomisukellusveneitten raadot ja tundra sulaa hiilipäästöjen vuoksi. Kiina on pilannut jo pohjavesivarantonsa ja Intia on todella saastunut maa.

Mitä sanoa nuorelle, joka on huolestunut elämästään. Toivoa pitää aina olla, ei tämä maapallo Ville Niinistön toivomuksestakaan ole tuhoutumassa meidän elinaikanamme. Ekologinen systeemi korjaa aina itseään, mitä enemmän se on pielessä, sitä suuremmat korjaustoimenpiteet. Ne taas eivät kohtele tasapuolisesti kaikkia. Toisaalla lämpenee, toisaalla kylmenee.

Kylmä sota kolistelee ovella. Nuorelle vastaisin, että demokratioissa Jussi saattaa pärjätä kerran, mutta sitten Sipilällekin saattaa tulla noutaja. Niin käy Trumpillekin. Jos ei käy, maailman pitää olla huolissaan, rahan valta on ottanut haltuunsa kansanvallan maailman mahdissa.

Esa Kanerva



Messias saapui Suomeen


                                                                                                                                  

                                                                                                                       23.2.2019

Halla-aho laskeutui Brysselin lentokoneesta pelastavana enkelinä Suomen kansan pariin julkaisemaan perussuomalaisten ensi huhtikuun eduskuntavaaliohjelman. Työmies Putkosen sanoin, syötti on heitetty ja siitä vaan koukkua nielemään. En tiedä kumman ansiota on, poliittisen suunnittelija Sakari Puiston vai työmies Putkosen, vaaliohjelmassa esiin nostettujen keihäänkärkien ja vaikeitten yhteiskunnallisten asioitten yksinkertaiset ratkaisut. Veikkaan jälkimmäistä ja työnjako on varmaan ollut sen kaltainen, että taloutta ymmärtävä tohtori Puisto kertoi työmies Putkoselle, mitä talouspolitiikka on ja mitä asioita pitäisi nostaa esiin. Putkonen sitten muotoili Puiston ajatukset sellaiseen sanalliseen muotoon, että iskulauseissa velat muuttuvat saataviksi. Putkonen osaa tämän vilpistelyn, raitistuneella entisellä ay-johtajalla tuntuu olevan häpyä kusettaa vaikka omaa äitiään. Tarkastellaanpa vaaliohjelman sisältöä, ei pelkästään sen ulkokuorta ja hauskuuksia.

Perussuomalaisten mielestä julkisen sektorin tehtävät on laitettava tärkeysjärjestykseen. Velkaantuminen on lopetettava ja menot tulee tasapainottaa, eikä tulevia sukupolvia pidä kuormittaa nykyisellä vastuuttomalla politiikalla. Mitä vaatimus julkisten menojen leikkauksista, n. 2 miljardilla vuosittain, merkitsee tavallisen suomalaisen työllisen tai työttömän kannalta? Se tarkoittaa menoleikkauksia sekä kunta- että valtiontasolla. Tai verojen ja maksujen korotuksia.Tampereella on tällä pormestarikaudella yritetty laittaa kaupungin tehtäviä tärkeysjärjestykseen. Jokainen palvelusupistus ja jokainen priorisointi saavat aikaan kansanliikkeen ja äänekästä protestointia. Ehkä tämä on helpompaa valtiontasolla, koska eduskunta on hieman kauempana kuin kaupungin virastotalo. Ihan sama kansalaiselle, mikä taho tekee likaisen työn. Mutta helppoa se ei tule olemaan, joten onnea vaan Halla-aholle!

Velkaantumisen lopettaminen tarkoittaa kansalaisille vyön kiristystä, koska menot tulevaisuudessa tulevat lisääntymään mm. ikärakenteen johdosta. Tässähän tämä Putkosen ilmaveivi juuri on. Vaaliohjelma kertoo mittavista verohelpotuksista. Heille keskeistä on asumisen, energian ja liikenteen verotuksen leikkaaminen. Valtio keräsi pelkästään tieliikenteestä veroja vuonna 2017 noin kahdeksan ja puoli miljardia euroa. Kysyn, millä perussuomalaiset aikovat rahoittaa suomalaisen yhteiskunnan? Siihen eivät riitä muutaman sadan miljoonan euron leikkaukset maahanmuuttajien kotouttamisesta ja vastaanottokuluista. Perussuomalaiset aikovat siis näemmä irtautua leikkausten ohessa Suomen kansainvälisistä pakolaissitoumuksista ja pistää rajat kiinni.

Ilmastonmuutos ei ole mitään, uusiutuva energia ei ole mitään, biopolttoaineet eivät ole mitään, laulavat perussuomalaiset. Tuulimyllytkin saavat kyytiä. Niinköhän tällä politiikalla viennistä ja kansainvälisistä hyvistä suhteista riippuvainen Suomi pärjää? Näitä ilmastotalkoitahan ollaan tekemässä porukalla ja lähes maailmalaajuisesti erästä maailman toisella laidalla olevaa houkkaa lukuun ottamatta. Tavallista kansalaista on toki alkanut pänniin tämä vihreä uhkailu maailmanlopulla ja Putkonen on tietysti ottanut tästä suivaantumisesta kopin.

Keiden tulisi erityisesti pelätä perussuomalaisten vaalivoittoa? Luulisin, että vahvasti työtä ja yrittäjyyttä korostava vaaliohjelma ei tule toteutuessaan kohentamaan tulonsiirtojen varassa elävien ja työttömien asemaa, päinvastoin. Koska julkista taloutta leikataan, valtiolla ei yksinkertaisesti ole varaa muuhun kuin jatkaa Sipilän hallituksen valtion menoleikkauksia. Se on köyhille kylmää kyytiä ja kaikki kansalaiset eivät pysy hevosen kyydissä. Sosiaaliturvaan tulee paineita siltäkin suunnalta, että persut haluavat investoida voimakkaasti liikenneväyliin ja infrahankkeisiin. Hyviä hankkeitahan ne ovat, mutta maksavat miljardeja.

Lopuksi vaaliohjelmaa lukemalla voisi hieman profiloida kohderyhmän, mille Putkonen on sen muokannut. Hän on suomalainen mies, joka käy palkkatyössä. Hän on pieni- tai keskituloinen. Hänellä on mielensä pahoittaja, joka etsii syntipukkia omille ongelmilleen. Kohteeksi sopii hyvin erivärinen ja vähän oudosti pukeutunut maahanmuuttaja. Halla-aho kanavoi kaiken yhteiskunnallisen pahan, köyhyyden ja taloudelliset ongelmat tämän väestöryhmän syyksi. Haureka, ongelman syy, minun, juuri minun, syystä tai toisesta syntyneeseen päivittäiseen turhautumiseeni, on löytynyt. Raiskaavat mutakuonot pois maasta ja Halla-aho valtaan, näin helposti on ratkaistu kaikki minun ja Suomen ongelmat!

Esa Kanerva



Valtuusto puhui köyhyydestä




                                                                                                                                        19.2.2019

Puheenvuoroni köyhyysohjelmasta:

Kiitos erinomaisen hyvästä raportista!

En halua nostaa minkään köyhyysryhmän ongelmaa erikseen esille, jokaiselle köyhälle lapselle, nuorelle tai ikäihmiselle asia on vakava, vaan köyhyyden sinänsä. Nyky-yhteiskunta ei ole kaikista toimenpiteistään huolimatta saamassa köyhyyttä hallintaan. Siitä pitää huolen se, että köyhyys ja huono-osaisuus periytyvät. Lapsi ei voi valita omaa perhettään eikä sosioekonomista asemaansa. Perheen köyhyyden stigma pysyy yllättävän sitkeästi ihmisen matkassa aikuisuuteen ja työelämään. Tämä kierre olisi katkaistava ja köyhyystyöryhmä onkin löytänyt monia parannusesityksiä alkaen lasten harrastuksista perhetyöhön.

Köyhistä perheistä lähteneet tulevat todennäköisesti tienaamaan heikommin kuin varakkaiden perheiden lapset, samasta koulutuksesta huolimatta. Todennäköisyys vähäiseen koulutukseen lisääntyy suhteessa vanhempien koulutustasoon ja varakkuuteen. Sosioekonomista ja yhteiskuntaluokasta toiseen siirtymistä tapahtuu hitaammin kuin aikaisemmin. Nämä ovat tosiasioita, jotka meidän tulee tunnistaa esimerkiksi varhaiskasvatusta ja koulutuspolitiikkaa suunnitellessamme.

Edellä mainitut asiat ovat rakenteellisia yhteiskunnan ongelmia. Niiden korjaamista pitää edistää tosissaan. Köyhyysohjelmassa on kehittämisen mantrasta siirryttävä konkretiaan. Ja ensi vuoden talousarvion laadinnan yhteydessä on katsottava, miten voimme toteuttaa köyhyysohjelman tavoitteita.

Esa Kanerva





Saksanmaalla

                                                                                                                          12.2.2019

Olen käymässä Saksassa Berliinissä syntymäpäiviä viettämässä. Matkaan vierähtää tämä viikko. Kirjoitan sitten taas ensi viikolla. Terveisin Esa Kanerva

Vaarien ja mummujen asiat kuntoon!


 

                                                                                                                          10.2.2019

Mitenköhän tähän jeesusteluun ja keskusteluun vanhustenhoidossa tulisi suhtautua tai osallistua? Vanhuksia on kohdeltu huonosti, se on selvää. Monet keskusteluun osallistuvat omaiset ovat omakohtaisesti kokeneet subjektiivisesti ikäviä kokemuksia ja ovat niitten kautta tulleet kokemusasiantuntijoiksi. Työntekijät ovat omalta osaltaan todistamassa tilannetta. Yrityksen omistajat ovat tuoneet keskusteluun omistajan näkökulmaa. Hoidon kohteet ovat kertoneet, miten he ovat kokeneet oman hoitonsa. Vanhusten hoidon viitekehykseen kuuluvat tietenkin myös valtio ja kunta, joka hoidon järjestää.

Julkinen sektori hyödynsi huonosti etsikkoaikansa 1990-luvun alussa pitämällä yllä sairaaloissa asumista ja sellaisia rakenteita, että mikään ei saisi muuttua. Tuolloin oli vireillä ajatuksia yksikköjen erilaistumisesta ja taloudellisesta itsenäisyydestä. Ne kaatuivat riitoihin siitä, kuka näissä yksiköissä rahapussin päällä viime kädessä istuu. Jos nämä tulosvastuussa olevat osastokokonaisuudet olisivat toteutuneet, ei olisi tarvittu tätä nykyistä bisnesmallia väliin. Yhteiskunnallinen yritys Koukkuniemessä toteuttaa nyt tätä ideaa.

Tämä nykyinen vanhusten ”huutokauppa” halvimmalle hoidon tarjoajalle on vihonviimeisintä, mitä vanhuksille voi toivoa. Kuvio on raaka. Sijoittaja ostaa täältä hoitoalan yrityksen, antaa sille hinnan mukaisen velan ja velalle törkeän suuruisen koron. Vaikka korkoja ei vähennettäisiin verotuksessa, korkean koron vuoksi yritys ei tuota voittoa ja maksaa yrityksen hankintahintaa sijoittajalle ylihinnoitellulla korolla. Vanhukset ovat muuttuneet voitontuottamisen välikappaleiksi, ei asia muuksi muutu, puhui Orpo mitä hyvänsä.

Työyhteisöissä on aina hyviä ja asiansa hoitavia työntekijöitä. Ollessani esimiehenä Kaupin sairaalassa 1990-luvulla kuulin työntekijöitten narinaa siitä, että meitä ei ole riittävästi. Vaikka siihen aikaan oli hyvä työvoimavahvuus. Nyt tullaan johtamiskysymyksiin ja esimiehen velvollisuuksiin. Huono esimies pilaa koko työyhteisön. Hänellä pitää olla kanttia kohdella kaikkia työntekijöitä yhdenvertaisesti ja käskeä kaikkia töihin tasapuolisesti. Kaikilla tulee olla perustehtävä hallussa ja yhteiset pelisäännöt kunnossa. Kyllä työyhteisötkin voivat olla kriittisiä itseään kohtaan. Toisaalla on onnistettu paremmin kuin toisaalla. Timantti on se työnjohtaja, joka ottaa porukan mukaan ja vie sen kohti tavoitteita.

Rahaa tarvitaan jatkossa enemmän hoitamaan vanhuksiamme paremmalla tolalla. Onko sekään oikein, että hyvässä yhteiskunnallisessa asemassa oleva henkilö ja varakas henkilö lahjoittavat juuri ennen laitokseen joutumistaan omaisuutensa lapsilleen, jolloin hän on laitokseen joutuessaan varaton. Hänen maksurasituksensa on yhteiskunnan näkökulmasta sama kuin muittenkin, vaikka hänellä olisi sijoittaa omaan hoitoonsa enemmänkin ilman omaisuusjärjestelyjä.

Mikään asia, vanhustenhoitokysymyskään, ei ole simppeli ja yksinkertainen asia hoidettavaksi. Sipilän hallituksen ajama markkinamallinen sote-uudistus ei tuo helpotusta vanhustemme hoidon ongelmiin. Kolmen miljardin leikkaukset ja valinnanvapaus vievät vanhustemme kannalta asioita juuri päinvastaiseen suuntaan. Vastuu vanhuksistamme on nyt äänestäjillä!

Esa Kanerva

Silakkalaatikon tekoa




                                                                                                                           3.2.2019

Meillä on pieni porukka, muutamia vuosia sitten eläkkeelle jääneitä vanhoja ukkoja, jotka kokoonnumme kerran kuukaudessa kokkaamaan ja parantamaan maailmaa. Tuo maailman menon ”viisastelu” ja kaikkitietävyys ei ole suinkaan tapaamisten päätarkoitus. Hyvää ruokaa me halutaan tehdä ja mielellään vielä vanhan ajan reseptejä muistellen. Ja hauskaa olla pitää! Läskisoosia, silakkalaatikkoa ja muuta sen sellaista on listalla. Ja sitten sen lomassa pohdimme elämän loppuaikaa ja yritämme saada mielekkyyttä loppupätkälle. Olemme siinä tilanteessa, että työelämä on takanapäin ja kovin suuria aineellisia tavoitteitakaan ei kellään voi olla haaveissa tässä iässä. Itse elämä ja terveys voi tässä  lopahtaa nopsastikin, todennäköisyys on ainakin kuoleman suhteen noussut kuin entisen miehen omakehu. ”Aina olen itseäni kehunut ja sitä kehumista on piisannut”. Ei saa jäädä tuleen makaamaan, hyvä elämää pitää itsekin tehdä. Ei enää suorittamalla ja kilpailemalla niin kuin nuorena tuli tehdyksi. Seuraa ja kaveruutta kaivataan nyt entistä enemmän

Viimeksi meillä oli ruokana silakkalaatikko. Yksi osti siansiivut hallista, toinen suolasi silakat, kolmas toi muuten vain itsensä paikalle. Vuorotellen kutsutaan porukka kylään. Alkukahveitten aikana nousi tietysti tämä vanhusten hoiva keskusteluun. Markkinatalous, sotkeutuupa se sitten mihin tahansa yhteiskunnan peruspalveluun, siitä ei hyvää seuraa. Italiassa markkinatalous tai mafia on sotkenut jätehuollon niin, että Napolissakin uhkaavat hukkua paskaan. Vielä parempi esimerkki on engelsmannien yksityistämiset, vedentuotannon ja rautateitten myyminen markkinoille. Hommasta ei ole tullut yhtään mitään, hinnat ovat nousseet, toimintavarmuus heikentynyt oleellisesti, laatu on huono ja hinnat ovat nousseet. Vähän niin kuin Bernerin taksiuudistuksessa on käynyt. Vanhusten hoivassa on oltu naiiveja ja hyväuskoisia. Kunnat ovat kilpailuttaneet vanhuspalvelut hinta edellä ja hoidon tasosta ei ole ollut niinkään väliä. On ostettu palveluja ja sitten pistetty silmät kiinni sekä toivottu parasta. Markkinatalous toimii ja on toiminut juuri siten, miten sen pitääkin toimia. Osakeyhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa osakkaille. Todettiin, että Attendon toimitusjohtaja Pertti Karjalainen puhuu paskaa ja tuomaskuonaa ”rikkaruohoista” yhtiön palveluissa. Hänen olisikin parasta siirtyä puutarha-alalle. Oltiin yksimielisiä siitä, että tällainen meininki ei saa jatkua. Pitää vaikuttaa ja äänestää vanhusten tulevaisuudesta ja saada se paremmalle tolalle. Ei tässä hääppöiseltä omankaan elämän ehtoopuoli näytä.

Sitten laatikon tekoon. Siankyljet leikataan pieniksi palasiksi, sipulit hienonnetaan, ja silakat palastellaan. Aineet sekoitellaan massaksi ja maustetaan pippurilla. Perunan kuorintatalkoot alkavat. Tuotantolinjan loppupää siivuttaa perunat ohuiksi siivuiksi. Sitten alkaa voideltuun vuokaan perunasiivujen ladonta sen pohjalle. Perunoitten päälle ropsutellaan maun mukaan suolaa. Niitten päälle liha, - kala- ja sipulimassa. Sitten taas pannaan perunoita kerros. Päällimmäiseksi ladotaan sian siivuviipaleita. Munamaitoseos on keskeinen ainesosa ja se tehdään 4 kananmunasta ja maidosta. Toki kermaakin voi lurauttaa sekaan. Määrä on paistoastian ja annoksen suuruudesta riippuen vajaa litra. Laatikkoaineet saavat peittyä munamaitoseokseen. Sitten tuotos pannaan uuniin pariin sataan asteeseen. Tuo lämpö saa ruskistaa pinnan ja sitten lämpötilaa voi alentaa 175 asteeseen. Uunissa laatikko saa olla puolestatoistatunnista pariin tuntiin, kuitenkin niin kauan että neste on hyytynyt.

Ruoka on uunissa ja sitten odotellaan. Aina se keskustelu jossakin vaiheessa kääntyy menneitten muisteluun. Muisti on armollinen ja sen lokeroista palaavat mieleen vain hauskat ja mukavat muistot. Enimmäkseen toilailut ja kömmähdykset. Ja varsinkin muille ihmisille tapahtuneet mokat kuin itselle. Parissa tunnissa keritään käydä saunassakin ja porista niin maailmanpolitiikkaa kuin kotimaan tulevia vaaliasetelmia. Huolestuttaa, kovasti huolestuttaa sapelien kilistely, maailma on kohta kylmän sodan tilanteessa ja uhkaava. Lasten asemaa surkuteltiin, meitä peloteltiin 60-luvulla ydinsodalla, nyt lapsia uhkaillaan ilmastonmuutoksella. Muutoksesta oltiin sitä mieltä, että kannattaisi nyt rauhoittua ja laskea kymmeneen. Soisi pahimpien vouhottajien käyvän ekskursiolla Venäjällä, Kiinassa tai Intiassa. Siellä paskaa syydetään taivaalle ja vesistöihin sellaista tahtia, ettei meidän toimenpiteillä ole muuta kuin esimerkin voima. Jos sitäkään.

Saunakaljojen jälkeen otetaan laatikko uunista ulos ja aletaan herkutella. Lisukkeeksi tarjoillaan punajuuria, suolakurkkuja ja hillosipuleita. Hyvää on ja laatikko maittaa. Osaisi vain nuoretkin laittaa tällaista kurmeeta. Ei tarvittisi syödä riisiä ja tonnikalaa nälkään. Sitten jo suunnitellaan seuraavaa kertaa, voisiko listalla olla vaikka kunnon vanhan ajan aladobia. Lihat otettaisiin oikeasta keitetystä sian päästä ja vasikasta. Mietitään, mietitään, oikeastaan tillilihakin olisi maukasta!

Esa Kanerva

Eilisestä valtuustosta poimittua




                                                                                                                                                                                     


                                                                                                                                            29.1.2019

Tampereen tilinpäätösennuste nostattaa hiukset pystyyn

Talouden tilanteella on yleensä pitkä häntä. Talouden nykyinen surkea tilanne ja tilinpäätösennusteen vakavat faktat ovat toki useampien valtuustokausien ansiota. Nyt ollaan kuitenkin korvia myöten savessa. Mistä nykyinen tilanne johtuu?

Näitä juurisyitä on jankattu valtuustossakin mennen tullen. Kertaus on kuitenkin paikallaan. Valtionosuudet kohtelevat Tamperetta kaltoin. Seuraavaan hallitusohjelmaan olisi saatava lobattua valtionosuusjärjestelmän muutos.

Miksi verotulot eivät nouse, vaikka elämme noususuhdanteessa ja nyt jo taantuman kynnyksellä. Kaupungin tehokas veroaste junnaa paikallaan. Valtion veronalennuspäätökset ovat suurin syyllinen tähän. Veropohjaa on murennettu. Vuosisuunnitelmakin verotulojen osalta meni aika paljon pieleen ja todellinen kasvu on vaatimaton 100.000 euroa.

Kasvukeskusalueilla keskuskaupungit kantavat suurta sosiaalista vastuuta, enemmän kuin ympäryskunnat. Kaupunkiin muuttaa luontaisesti myös väestöryhmiä, joiden oma taloudellinen kyky rahoittaa tarvitsemiaan palveluita on keskimääräistä heikompi. Ympäristökunnat nappaavat hyvät veronmaksajat. Lisääntynyt asukasmäärä merkitsee lisää palveluita ja se maksaa. Toisaalta parempi kasvaa kuin kuihtua.

Nettomenot kasvoivat 4,3 prosenttia, josta inflaation osuus 1,1 prosenttia. Kuntien työntekijöitten palkkapaineet purkautuivat, kuitenkin maltilla. Henkilöstömenot kasvavat 4,5 prosenttia mm. palkkaratkaisun ja henkilötyövuosien kasvun johdosta.

Investoinnit olivat korkealla tasolla, 238,5 miljoonaa euroa. Investointien tulorahoitus on heikko 18,9 prosenttia eli investoinnit rahoitetaan velalla. Nykymenoa ei voida jatkaa. Lainaa on 2018 vuoden lopussa 3000 per asukas. Lainaa voidaan tietenkin aina ottaa lisää kun pystytään lainojen takaisin maksuun ja korkomenojen hallittavuudesta. Pää siinäkin tulee vetävän käteen. Tase on onneksi toistaiseksi vahva, mutta hupenemaan päin.

Säästöohjelmia on tehty. Jos ne eivät pure ja efektiivinen verotuotto ei kasva, edessä on veronkorotus.

¤¤¤¤¤¤¤¤


Lasten ja nuorten hyvinvointisuunnitelma

Lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma on poikkeuksellisen huolellista työtä ja se nostaa aivan keskeisiä pohdinnan arvoisia asioita esiin-

Ensinnäkin mistä kunnan on huolehdittava ja mitä on edistettävä lasten ja nuorten parhaaksi?                                                                                                                          

Ensiksi aivan pienimpien osalta meidän tulee pitää äitiys- ja lastenneuvolatoiminnat siinä kunnossa, että lapsi saa osaltaan sieltä kasvulleen tarvittavat kasvun ja kehityksen eväät. Perhepalveluiden eräs keskeinen osa on perheiden kotipalvelu, joilla tuetaan perheen arkielämän sujumista. Perhepalvelutyöntekijä näkee myös vanhemmuuden ongelmat läheltä. Eroperheet ovat yleisiä ja sen myötä perheen vaikeuksien kirjo on moninainen. Riittävällä perheiden kotipalvelulla voidaan estää syntymässä olevia lastensuojelutarpeita.

Päiväkodit ja varhaiskasvatus tarjoaa hoitoa, vuorovaikutusta ja kasvatusta. Kunnan tehtävä on tehdä poliittisia ratkaisuja lasten hyväksi. Päivähoidon ja varhaiskasvatuksen laatu on pidettävä hyvänä järjestämällä palvelut siten, että hoitajamitoitus on riittävä joka tilanteessa päivää. Henkilöstöpoliittisesti on onnistuttava rekrytoimaan oikean henkilöstörakenteen mukaiset työntekijät.

Tampereella on 6-12 vuotiaita koulukkaita liki 15.000 nuorta. Kaupungin rooli on järjestää opetus turvallisessa ja mitoitukseltaan järkevissä ryhmissä. Harrastusmahdollisuudet ovat tärkeitä. Kaupungin on tarjottava mahdollisuus jokaiselle ainakin yhteen harrastukseen. Tuon ikäisillä lapsilla on monia ongelmia, jotka vielä saattavat kasaantua samoille lapsille. Puutteelliseen vanhemmuuteen liittyy usein yksinäisyys ja turvattomuus. Sitä paetaan some-maailmaan ja peleihin. Lapset olisi saatava mielekkäiden ja taloudellisesti mahdollisten liikuntaharrastusten pariin. Perhetyö on tässäkin ikäluokassa aivan keskeinen työmuoto.

Teini-ikä on nuorelle suurten muutosten aikaa. Niin se on myös perheelle ja vanhemmuudelle. Lapsi vetää itseään perheestä eroon ja pyrkii itsenäistymään. Jos vanhemmuus on ollut hukassa tähän asti, tilanne todennäköisesti vain pahenee, ellei asioiden kulkuun puututa. Koulu ja perhepalveluiden tuki on tärkeää. Näitten palveluiden toimintaedellytyksistä on kaupungin pidettävä kiinni. Myös näitten nuorten kohdalla törmätään moniongelmaisuuteen ja mielenterveyden häiriöihin. Huumeet saattavat tulla mukaan kuvioihin ja koulupinnaus ovat arkea. Monien eri viranomaisten nopea reagointi ja yhteistyö voivat pelastaa nuoren. Tämä toimintatapaa on kannustettava ja edistettävä.

Yli 16-vuotiaitten nuorten olisi onnistuttava itsenäistymään ja hakemaan paikkansa yhteiskunnassa. Kaupungin on huolehdittava siitä, ettei kukaan jäisi koulutuksen ulkopuolelle ja syrjäydy. Opiskeluhuoltopalvelujen voimavaroista olisi pidettävä kiinni samalla muistaen oppilaitosten suuri rooli tämän ikäisten nuorten hyvinvoinnissa.

Kaupunginvaltuusto voisi seurata lasten ja nuorten tilannetta useamminkin kuin kerran valtuustokaudessa.


Esa Kanerva






















Vuoden ensimmäinen valtuuston kokous


                                                                                                                                  

                                                                                                                     26.1.2019

Maanantaina pidetään vuoden 2019 ensimmäinen kokous. Se alkaa kyselytunnilla. Perussuomalaisten Sakari Puisto kysyy alaikäisiin kohdistuneista seksuaalirikosepäilyistä Tampereella. Vihreitten Olli-Poika Parviainen on vailla tietoa kaupungin päiväkotien henkilöstöpolitiikasta ja lapsiryhmistä. Kokoomuksen Matti Höyssä on huolissaan kaupungin länsipuolen kauppojen lopettamisista ja siirtymisistä muualle kaupunkiin. Vasemmistoliiton Minna Minkkinen kysyy kehitysvammaisten palveluiden perään. Kokoomuksen ryhmänjohtaja Sasi on harmissaan aurauksen aiheuttamista haitoista kiinteistöille. Pormestari Lyly ja apulaispormestarit Loukaskorpi sekä Jäntti vastaavat.

Sitten mennään varsinaisiin lista-asioihin. Puhutuin aihe lienee kaupungin vuoden 2018 tilinpäätösennuste. Pahalta näyttää. Ennuste kertoo 68 miljoonan euron alijäämästä. Ennuste on parantunut vuoden loppua kohti mentäessä 8,2 miljoonaa euroa. Tulosta on pakko kutsua heikoksi. Talous ui syvällä noususuhdanteesta ja työttömyyden vähentymisestä huolimatta. Menot ovat kasvaneet edellisvuodesta 4,3, prosenttia. Verorahoitus on kuitenkin jäämässä vuoden 2017 tasolle. Kunta-alan palkkaratkaisu maksoi 10 miljoonaa euroa lisää palkkamenoihin eli 2 %.

Ylityksiä menoissa on eniten sotepuolella. Summa on 5,5 miljoonaa euroa. Syynä sanotaan olevan Sairaanhoitopiirin voimakas hoitopäivien määrän nousu. Sivistys- ja kulttuurilautakunnan tilinpäätösennuste ylittää suunnitellun 3,8 miljoonalla eurolla. Lasten määrä on kasvanut ja perusopetuksessa on ollut oppilaita enemmän.

Liikelaitoksista saatiin tuottoja 1,9 miljoonaa suunniteltua enemmän. Talonrakennusinvestoinnit ovat lykkääntyneet ja rahaa on säästynyt 35,1 miljoonaa euroa. Lainakanta nousee 707,5 miljoonaan euroon. Asukaskohtainen lainamäärä nousee 3003 euroon per asukas vuoden 2018 lopussa.

Nyt on odotettava säästöohjelmien toimeenpanoa ja vaikutusta. Verotulojenkin luulisi kasvavan. Mihinkään hötkyilyyn ei ole aihetta, vaikka talousluvut viime vuodelta ovat karmeat. Palvelut on turvattava.

Paljon puhuttanee myös lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma. Sen avulla ohjataan, johdetaan ja kehitetään lasten, nuorten ja perheiden hyvinvointityötä kunnissa. Lasten- ja nuorten hyvinvointisuunnitelma noudattaa YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen keskeisiä tavoitteita eli pyrkii turvaamaan osaltaan lapsen oikeuden erityiseen suojeluun ja hoivaan. Arviointini mukaan suunnitelman laadinnassa on onnistettu ja se on varsin kattava.

Kokouksessa käsitellään Keskustan aloitetta tehdä Tampereesta muovinkierrätyksen kärkikaupunki. Pirkanmaan Jätehuollosta tiedän, että kiinteistökohtainen muovinkeräys aloitettiin vuonna 2018 Tampereen ja Pirkkalan taajamissa. Vuoden 2019 alusta Pirkanmaan Jätehuolto kerää pakkausmuovia kiinteistökohtaisesti Kangasalan, Nokian, Pirkkalan, Tampereen ja Ylöjärven taajamissa. Suunnitelmissa on myös kokeilu kaiken muovin keräämiseksi. Muovin kerääminen on siksi hankalaa, että muovi täyttää jäteastiat nopeasti ja useat noutokerrat hukkaavat ympäristöhyödyt nopeasti. Keräystä on kokeiltu vain taajamissa, koska diesel-käyttöiset roska-autot ovat ympäristön kannalta hyödyttömiä muovia kaukaa haettaessa.

Valtuustoterveisin Esa Kanerva



Aleksovski eroaa



                                                                                                                                 21.1.2019


Valtuustoryhmän tiedote/Aleksovski ilmoittaa eroavansa kaupunginhallituksesta

Tampereen Sdp:n valtuustoryhmä ja Atanas Aleksovski ovat käsitelleet hyvässä yhteisymmärryksessä Aleksovskin asemaa Pirkanmaan käräjäoikeuden antaman tuomion jälkeen. Aleksovski on ilmoittanut eroavansa kaupunginhallituksen ja sen konsernijaoston luottamustehtävistä. Hän on tehnyt ratkaisunsa puolueen edun vuoksi. Kaupunginvaltuusto täyttää avautuvat luottamustehtävät aikaisintaan helmikuun kokouksessa.

Aleksovski on ilmoittanut tyytymättömyytensä käräjäoikeuden tuomioon ja valittaa päätöksestä hovioikeuteen. Oikeusprosessi on kesken, joten tällä hetkellä ei ole lainvoimaista päätöstä. Vasta lainvoimaisen päätöksen jälkeen valtuustoryhmä arvioi Aleksovskin asemaa kaupunginvaltuutettuna. Aleksovski jatkaa kaupunginvaltuutettuna.
 

Totuus taitetusta indeksistä




                                                                                                                                   20.1.2019

Eläkeläiset ovat ahkeria äänestäjiä ja ovat tentanneet politiikkoja vuodesta 1996 asti taitetusta indeksistä. Taitettu indeksi on laskentakaava, jonka perusteella eläkkeitä korotetaan vuosittain. Taitetussa indeksissä elinkustannukset huomioidaan 80 prosenttia ja palkkaindeksiä 20 prosenttia. Ennen taitettua indeksiä oli käytössä ns. puoliväli-indeksi, jossa vastaavat prosentit olivat 50 ja 50 prosenttia.

Taitetun indeksin käyttöön otosta sovittiin kolmikannassa ns. Puron työryhmän esityksestä osana Esko Ahon hallituksen säästöjä. Vaikka kansliapäällikkö Kari Puron työryhmällä ei ollut mitään virallista mandaattia, sillä oli kolmikannan hyväksyntä ja oikeutus. Kolmikannassa työntekijä, - työnantajajärjestöt ja hallitus sopivat keskenään asioista, mm. eläkepolitiikasta. Tuohon aikaan se suvereenisti sopi näistä asioista ohi eduskunnan. Kansanedustajat eivät yleensä muuttaneet pilkkuakaan sovitusta..

Tosi asia myös se, että Esko Ahon hallitukselta loppui aika ja se ehtinyt antaa valmista lakiesitystä eduskunnan käsittelyyn. Paavo Lipposen hallitus toi ko. lakiesityksen sitten eduskuntaan 1995, koska siitä oli kolmikannassa sovittu. Taitetun indeksin henkiset juuret ovat Ahon hallituksen kolmikannassa sopimasta eläke- ja säästöpaketista eikä sitä ole poistaneet mitkään seuraavat hallitukset, olivatpa ne minkävärisiä tai kenen johtamia tahansa. Lipponen on vain saanut "kunnian" olla indeksin isä ja eläkeläisten kepittämä.

Näin muistelee myös EK:n entinen työmarkkinajohtaja Lasse Laatunen kirjassaan ”Kolmikannan kulisseissa.” Sanatarkasti hän sanoo: ”Taitettu indeksi otettiin käyttöön Esko Ahon hallituksen aikana osana hallituksen säästöpakettia.”

Esa Kanerva

Maailman menoa ihmetellessä







                                                                                                                                         16.1.2019


Maailma ympärillämme muuttuu ja kai meidän pitäisi uudistua sen mukana. Maailman meno on kyllä sen verran käsittämätöntä, ettei kaikkia ilmiöitä voi mitenkään kakistelematta niellä. Jatkuva markkinameiniki ja – häly häiritsee keskittymistä ja pakkosyöttää mieliin kuluttamisen autuutta. Kuluttajan osa on olla ”tyhmä” kohde, jota voi huijata mielin määrin. Markkinoilla jaetaan osuuksia, reviirejä ja kilpaillaan. Varallisuuserot kasvavat ja pääomat keskittyvät harvoille. Veroja pakoillaan ja teollisuus vaatii julkista rahaa pitääkseen tuotantonsa maassa. Työelää hallitaan suruttomasti omistajan oikeudella keinoja kaihtamatta. Päätöksenteossa tarjoillaan vain yhtä totuutta markkinatalouden ylivoimaisuudesta. Tietotekniikan kuvitellaan ratkaisevan kaikki ongelmat, mutta kansalaisten yksityisyydestä ei ole niin väliä. Miten tämmöiseen maailmaan on tultu ja mihin ollaan menossa?

Ärsyttävimmän propagandan ja markkinamelun aiheuttajista ovat radio ja televisio. Yritykset panostavat aivojemme täyttämiseen mainoksilla valtavasti rahaa. Kuluttajan näkökulmasta se raha on pois tuotteen jalostusarvosta, joka olisi voitu laittaa sen työstämiseen entistä paremmaksi ja kestävämmäksi. Entistä nuoremmat ovat manipuloinnin kohteena. Muoti määrää ja jotakin tyylisuuntaa on noudatettava. Vaatteet pitää olla viimeisen päälle trendikkäät ja kännykkä tietyn merkkinen. Pikaluottofirmat käyttävät hyväksi varattomuutta ja harkitsemattomuutta. Miksi köyhäilet kun voit ottaa yhdellä viestillä muutaman tonnin makeaan elämään. Korko vain on laillistettua kiskontaa. Lapsiakaan ei jätetä rauhaan. Eihän tällaista ostoyllykkeiden pakkosyöttöä voi hyväksyä!

Yksi merkillisimpiä nykymaailman ilmiöitä on tuotteiden suunnittelu sellaisiksi, että niiden kestävyys on etukäteen mietitty. Jokin osa tai komponentti tuotetaan kestämään esimerkiksi vain viisi vuotta. Tai kännyköissä ohjelmien päivitystä ei tehdä kolmen vuoden jälkeen. Tämä on käsittämätöntä tuhlausta ja luonnon varojen haaskausta. En ole veljien vihreältä puolelta nähnyt kovinkaan usein tarttuvan tähän seikkaan. Miksi hallitukset eivät puutu tähän ilmiselvään ongelmaan. Ovatko yhteiskunnat suuryritysten juoksupoikia, koska sallivat tämmöisen. Autoissa tätä osien epäilyttävää peukalointia kohtaa usein. Jokin osa rikkoutuu, laite on kiinteä paketti, johon ei voi vaihtaa osia. On ostettava kokonaan uusi laitekokonaisuus. Ajatteleeko autoteollisuus tässä kohtaa ekologisuutta ja kuluttajien oikeusturvaa? Pääasia näyttää olevan se, että tuotteita menee kaupaksi ja kassakone raksuttaa. Tähän pitäisi voida puuttua!

Spekulanttien, rahalla pelaajien ja sijoittajien varallisuus kasvaa nopeammin kuin tavallisen kansan tulot. Siitä johtuu, että pääomat keskittyvät yhä harvempien käsiin. Taloudellinen eliitti pyrkii lobbaamaan ja vaikuttamaan rahan voimalla yhteiskunnan päätöksentekoon. Rahalla saa radiosta ja TV:sta mainosaikaa vaikka kuinka paljon. Tai sitten vaikutetaan yleiseen mielipiteeseen ostamalla koko televisiokanava. Perustamalla tutkimuslaitoksia saa varmasti haluamiaan tutkimustuloksia. Eu-parlamentin ja eduskunnankin käytävät ovat täynnä yritysten ja elinkeinoelämän helppoheikkejä. Heiltä edustajien voiteleminen käy rutiinilla. Demokratia on liian arvokas uhrattavaksi taloudellisen vallan karvaisiin käsiin!

Yritykset kilpailuttavat valtioita vaatimalla veroetuja ja investointitukia. Verokilpailuun on valitettavasti lähdetty. Se tien päässä on yhteiskunnan köyhtyminen ja velkaantuminen niin kuin Suomenkin kohdalla on nähty. Palveluja on ollut pakko ajaa alas. Yritykset pystyvät verokikkailuillaan minimoimaan veronsa. Yritysten toiminnan sääntelyä on Suomessakin purettu ja mm. laivateollisuudelle annetaan mittavaa julkista tukea. Suuryritysten todellinen maksama vero voi olla prosentin luokkaa. Ns. yhteiskuntavastuuta ei tässä mielessä kanneta, vaikka yhteiskunta tarjoaa hyvät puitteet liiketoimintaan. Ei voi millään hyväksyä suuryritysten ja Sipilän hallituksen huutoa Suomen puuttuvasta hintakilpailukyvystä ja sen myötä palkkojen alennusvaatimuksista.

Suomalaisessa työelämässä puhuu omistajan valta. ”Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.” Osakeyhtiölaki sanoo, että osakeyhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen ja piste. Työntekijöitten mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon ovat pienet. Yhteistoimintalain mukaan heitä kuultava heitä koskevissa asioissa. Työnantaja kuitenkin päättää, mitä tehdään. Tarkoituksensa on tietenkin tälläkin. Työntekijöitten pitäminen päät matalana juoksuhaudoissa tekee heistä helpommin hallittavia ja nöyriä. Yhteistoimitalain uudistaminen palkansaajaystävällisemmäksi on tärkeä tavoite. Tässä työantajien asenneilmastossa se on äärimmäisen vaikeaa ja työntekijätkin ovat hukanneet haaveensakin työelämän taloudellisesta demokratiasta.

Tietotekniikka lonkeroituu kaikkialle elämäämme. Emme edes tiedä, ketkä ja missä laajuudessa, keräävät tietoa meistä. Tuntuu inhottavalta, että kauppias tietää, mitä muroja syön aamiaispöydässäni. Liiketoiminta ei kuulu kotiini ja yksityisyyttäni loukataan. ”Isovelikin” valvoo ja kontrolloi. Poliisi profiloi ja tulli tekee etukäteen arvioinnin astuessani kotimaan kamaralle. En ole vapaa ja haluan irti pakkopaidastani! Minulla on oikeus, ei minulla oli joskus oikeus yksityisyyteeni. Onko joku kysynyt lupaa tietojeni yhdistämiseen ja henkilöhistoriani läpivalaisemiseen? EU-parlamentti voisi säätää jonkin direktiivin, joka pistäisi tietojen kalastelun kuriin. Muuten vapaan maan vapaa kansalainen on vitsi!



Finanssikapitalismi se vasta on kummallista. Maailmassa on enemmän velkaa kuin rahaa. Raha ei siis ole enää vaihdannan väline. Sillä ei ole mitään konkreettista vakuutena niin kuin aikaisemmin. Rahan
vakuutena oli maan keskuspankkiin säilötty kulta. Maailmantalous on täynnä velkasuhteita ja vain mielikuvitus rajoittaa erilaisten rahoitusvälineiden myyntiä. Enää ei tarvitse myydä mitään, utopiakin kelpaa tuotteeksi. Rahamaailma on kuplia täynnä ja taantumakin taitaa hetken perästä odottaa ovella. Siitäkin on varmaan jotkut ja jossakin sovittu. Tähän sekasotkuun tarvittaisiin globaalia lainsäädäntöä ja sääntelyä!

Lapseni lauloivat aikanaan ”Se hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa.” Nyt voin itse palata tuon samaisen laulun hyräilyyn, hämmästeltävää riittää. Yhtä ihmeellinen tämä maailma ympärilläni on varmaan nyt kuin lapsilleni päiväkodin ympäristö muutama kymmenen vuotta sitten.

Esa Kanerva


Kolmikantaa haikaillessa


                                                                                                                         10.1.2019

Palkansaajien työehtoja on pyritty heikentämään viimeiset neljä vuotta hallituksen runnomisella ja käskytyksillä. Tulokset eivät ole mairittelevia. Varsinkin jos verrataan kolmikannan muutama vuosikymmen sitten saavuttamiin menestystarinoihin ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Näistä onnistumisista voisi mainita monet tulopoliittiset keskitetyt ratkaisut. Ne ovat olleet eriväristen hallitusten keskeinen talouspolitiikan väline. Myös monet sosiaali- ja eläkepoliittiset ratkaisut on kyetty sopimaan niiden kylkiäisenä tai erikseen. Tätä ei tietenkään ole katsottu suopeasti poliittisessa päätöksenteossa, etenkään oikealla, ja kulmakarvoja nostelematta.

Kolmikannan historian juuret voisi istuttaa talvisodan aikaiseen kuuluisaan tammikuun ”kihlaukseen”, jossa SAK ja työnantajaliitto STK antoivat julkilausuman. Siinä tunnustettiin työntekijäpuoli neuvotteluosapuoleksi ja kummatkin sopimuksen allekirjoittajat lupasivat neuvotella luottamuksellisesti työelämään liittyvissä kysymyksissä. Alku oli vaatimaton. Lopussa seisoo kiitos ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Ensimmäinen varsinainen tulopoliittinen ratkaisu oli valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan 1968 neuvottelema tupo, Liinamaa-ykkönen. Suomi eli tuolloin levottomia aikoja ja konsensusta tarvittiin pitämään ääriryhmät ”hallinnassa”. Sipilän hallitus on sitä vastoin halunnut purkaa sitä, mitä silloin rakennettiin, mm. työehtosopimusten yleissitovuutta ja työntekijöitten irtisanomissuojaa.

Esimerkiksi 1970-luvulla tehtiin kolmikantaisesti monia poliittisiakin ratkaisuja. Liinamaassa sovittiin mm. hinta- ja vuokrasääntelystä. Nämä asiathan tosiasiallisesti olisivat kuuluneet hallitukselle. Yleensä politiikka ei muuttanut piiruakaan järjestöjen sopimasta paketista. Tämä oli tietysti varsinkin oikeistolle kova pala nieltäväksi. Ammattiyhdistysliikkeen kannalta Liinamaa-sopimukseen tuli niiden kannalta merkittävä parannus. Työnantajat alkoivat periä palkanmaksun yhteydessä ay-jäsenmaksut suoraan palkasta ja niistä tuli verovähennyskelpoisia. Tätä uudistusta ovat työnantajat varmasti monesti katuneet ja monet hallitukset ovat tuoneet työpöydälle, varsinkin verovähennysoikeudesta luopumisen.

Muita kuuluisia sopimuksia olivat UKK-sopimus ja vuoden 1972 tupo. Niissä sovittiin mm. lapsilisien korottamisesta ja ns. lomaltapaluurahasta. Vuosilomien pidentäminen oli mukana useissa tupoissa. Työnantajille lähes kirosana ovat ns. Pekkasvapaat. Valtakunnansovittelija Matti Pekkasen johdolla sovittiin kaksi keskitettyä sopimusta, vuosina -81 ja 84. Ne olivat kaksivuotisia. Työaikaa vähennettiin 32 tuntia vuodessa ja työttömyysturvaa parannettiin. Kolmikannan perusmallihan oli se, että järjestöt ensin sopivat ja sen jälkeen käynnistyi lakivalmistelu. Tämän jälkeen eduskunta kuittasi sovitun ja hyväksyi asiaa koskevan lain.

Kriiseissä laaja konsensus ja sopiminen ovat parhaimmillaan. Kolmikanta näytti voimansa myös 1990-luvun lamassa, Vuonna 1992 kaksivuotisessa Ihalainen-Kahri-sopimuksessa sovittiin jopa palkkojen jäädyttämisestä. Toisaalta hallitus lupasi säilyttää työttömyysturvan tason.

EK teki sääntömuutoksen, joka tuli voimaan vuonna 2016. Sen seurauksena EK ei enää tee keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja. EK ei myöskään voi olla osapuolena keskusjärjestösopimuksissa, jotka liittyvät sääntömuutoksen alaan kuuluviin työmarkkinakysymyksiin. Se oli sitten loppu Suomen selviytymis- ja menestystarinalle. Kolmikantaa olisi Sipiläkin tarvinnut monet kerrat viimeisen neljän vuoden aikana. Se olisi toiminut takuuvarmasti paremmin kuin pakkolaeilla uhkaaminen. Hallituksen tavoite ei ollut mielestäni kuin osin työttömyyden ja kilpailukyvyn hoitaminen. Pääpointti oli ammattiyhdistysliikkeen paneminen saappaan alle ja toteuttaa Keskustan pitkään haikailema työreformi. Eikä Kokoomus tietenkään ole ajatusta vastaan pannut.

Kevyt mullat kolmikannalle!

Esa Kanerva

 

Hallituksen päättötodistuksen valmistelua




                                                                                                                        3.1.2019

Sipilän hallitus hengittää vielä, mutta muutamista julkiparahteluista ja toiminnan apaattisuudesta voi päätellä, että elinaikaa alkaa olla vähän. Hallituksia tulee ja menee. Näinhän se demokratiassa menee. Harvoin kansa muistaa mitään ministeristöä kiitoksilla. Jotkut hallitukset muistetaan historian kirjoissakin. Sipilän porukka tulee kuitenkin saamaan nimensä historiaan, halusipa se sitä tai ei. Nimittäin se on ollut kansalaisia kohtaan teoiltaan ja arvoiltaan historiallisen julma hallitus. Suomen vahvuuksia ovat olleet vahva tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja reilu tulosten jakaminen kaikille. Kaikkien edellä mainittujen hyveitten yllä pitämisessä ja edistämisessä saa hallitus mielestäni hylätyn arvosanan. Toinen käsi on antanut niille, joilla jo on, toinen on köyhistä köyhimmille tarjonnut vain mielikuvia paremmasta huomenesta. Mielikuvapuheen lomassa hallitus on sitten kertonut, että nyt uudistetaan, kehitetään ja jäädytetään. Toisin sanoen suomeksi leikataan rahaa sieltä, mistä ei olisi mitään otettavaa. Kun eduskuntavaalit lähestyvät, on syytä tehdä arviointia tämän hallituskauden ”saavutuksista”. Ettei totuus vain unohtuisi.

Työllisyys on kohentunut ja viime vuodet kansantalous on ollut laukalla. Köyhyys ei vain vähene, eriarvoisuus lisääntyy. Jotakin on päätöksenteossa ollut pahasti vialla. Köyhyyden syyt toki tiedetään. Työtunteja ei kerry tarpeeksi, perheissä on vain yksi palkkatyöläinen, palkat ovat alhaalla, hinnat kohoavat ja sosiaalietuuksia on karsittu. Vaikka vähäosaisuuden syyt ovat siis olleet tiedossa, juuri näitä köyhyyden juurisyitä hallitus on tahallaan tai taitamattomuuttaan ruokkinut niistämällä toimeentuloa paitsi työväestöltä niin eläkeläisiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä ja jopa varusmiehiltä. Ai niin, unohdin listasta vielä vammaiset ja sairaat. Heidän tukiaan on leikattu. Sairastaminen ylipäätään on tullut kalliimmaksi, mm. lääkkeitten 50 euron vuotuinen lisäomavastuu. Eikä tässäkään vielä kaikki, kunnilta leikattiin valtionosuuksia. Tämäkin vaikuttaa köyhyyteen takaoven kautta. Kunnat joutuvat karsimaan palveluja ja parsimaan omaa talouttaan valtion rahahanojen kiristyessä.

Täytyy muistuttaa myös hallituksen alkutaipaleesta. En millään voi unohtaa tulevaisuuspanostusten leikkauksia. Koulutuksesta vietiin 600 miljoonaa euroa ja mitä siitä seurasi. Ammattiin opiskelevat ovat nyt heitteillä ja maleksivat osan kouluviikkoa kaduilla opiskellen elämää omaehtoisesti. Kai heistäkin sitten tulee ammatti-ihmisiä kun laaturimaa kylliksi lasketaan. Lopulta viime vuonna onneksi ymmärrettiin se, että hoitajille täytyy tehdä jonkinmoiset testit ennen opiskelua, etteivät kaikki seinähullut ja narkkarit vanhuksiamme hoitele.

Työttömät ovat olleet tämän hallituskoplan erityisessä ”suojeluksessa”. He ovat olleet silmätikkuina ja malkoina työministeri Lindströmin aivokurkiaisessa. Ajattelu on mennyt niin, että työtön on laiska ja syyllinen omaan ahdinkoonsa. Ihmisellä ei saa olla omaa ajattelua ja itsemääräämisoikeutta siihen, mikä olisi hänelle itselleen parasta. Lindströmin ihmiskäsityksen mukaan ihminen voidaan pakottaa tekemään mitä tahansa  ja missä tahansa oman elantonsa ansaitsemiseksi. Suomen ilmasto-olosuhteissa ei työttömällä juuri ole muuta vaihtoehtoa elättää itseään kuin alistuminen yhteiskunnan tahtoon tai kuoleminen syrjäytyneenä ja unohdettuna. Siis hallitukselle pääasia on se, että maisteri työllistyy vaikka lattiaa luuttuamalla, kunhan kaunistaa tilastoja. Ennen tätä kutsuttiin orjuudeksi, nyt aktiivimalliksi. Ja aktiivimalli on myös kaunisteltu työttömän kurinpitotoimi ja taloudellinen ahdistelu. Sopii hyvin työministerin ihmiskäsitykseen. Jari pohtii varmaan mielessään, että eihän sitä ministeriksi muuten olisi päässytkään, ellei olisi tuota jämäkkyyttä ja luovia ajatuksia! Ja toisaalta, onhan se mukavaa joskus komentaa muitakin ihmisiä kun on aina itse ollut tähän asti herrojen kusitolppa ja pääluottona omien mielestä vellihousu. Ja Orpokin jo sentään kaveeraa ja kysyy asiantuntijamielipidettä, ”hei Jari, mitä mieltä olet tästä työttömyysturvan indeksileikkauksesta?”

Työllisiä on Sipilän konklaavi yrittänyt parhaansa mukaan kyykyttää. En jaksa toistaa niitä monia työelämän heikennyksiä ja palkkaleikkauksia, mitä tämä reposakki on tehnyt, mutta kyllä työläiset ja pienipalkkaiset hoitajat sen muistavat. Pakko- ja irtisanomislait tässä nyt tulevat päällimmäisenä mieleen. Vaaleissa tavataan, sitä saa, mitä tilaa!

Siunatuksi lopuksi, Andy on kuulemma sairastunut keuhkokuumeeseen. Toivottelen hänelle ja vaimolle pikaista paranemista!

Vielä yksi uuden vuoden lupaus ja oikeastaan se ainoa, tulee nyt julki. Lupaan olla mukana osaltani tekemässä töitä Viitasen Pian uudelleen valitsemiseksi eduskuntaan. Pirkanmaa tarvitsee vihdoinkin ministerin. Ja se ei onnistu, ellei häntä valita kansanedustaksi suurella äänimäärällä. Äänimäärästä tässä on nyt kysymys, osaamista, taitoa ja tietoa hänellä kyllä on. Takuulla, sano tamperelainen!

Esa Kanerva