Heinäkuun helteitä




                                                                                                                                    11.7.2019



Heinäkuu on ollut hiljaista poliittisella kokousrintamallakin ja on päässyt henkäisemään vähän syvempään. Suomessa pistetään ovet säppiin kuukaudeksi, työpöydät tyhjennetään hyvissä ajoin kesäkuun lopussa ja kaikki mahdollinen rästityö yritetään saada sutaistuksi. Ettei jää mitään mielen päälle, koska lomalla halutaan olla kuin Ellun kanat.



Politiikassakin on tapahtunut sitten viime kirjoitukseni. Engelsmannit eivät saa Eu-erossaan mitään aikaiseksi. Paitsi perheriitoja ja parlamentin turhia äänestyksiä. Uskokaa nyt, että se pääministerikandidaatti Johnson on huijari ja lupailee mahdottomia. Ei Boris eikä kukaan muukaan voi palauttaa Britannian imperialistista menneisyyttä nyt eikä tulevaisuudessakaan. Engelsmannit eivät tule saamaan Eu:a polvilleen. Työväenpuoluekaan ei tiedä oikein, mitä se tahtoo. Nyt olisi pieni nöyryys paikallaan ja perukaa se koko brexit, niin päässette vähemmällä.



Eu:n johtopaikat jaettiin Saksan ja Ranskan kesken yön pimeinä tunteina. Tiedä sitten, mitä demokratiaa tällainen peli oikein on. Ei se ainakaan tavallisen kansan käsitystä muuta suopeammaksi koko yhteisöä kohtaan. Ei valittu taidoiltaan parhaita, vaan sopivia. Joskus tuntuu siltä, että tämä sukupuolikysymys, jota tasa-arvoksi kutsutaan, toimii joskus keppihevosena ja perusteluna monenmoisille lehmänkaupoille. Populistit parkuvat kylmää kohtaloaan, ei valittu heitä johtopaikoille. Aikamoinen ilmaveivi on heiltä tietenkin edustaa parlamentissa Eu-kansalaisia, toimia heidän parhaakseen ja samalla vastustaa koko systeemiä.



Kotimaan politiikassa on tullut seurailtua Antin hallituksen alkutaipaletta. Hallitusohjelma on, kuten tunnettua, runsaskätinen ja antelias. Kuka kaiken maksaa, on fakta, että se on keskiluokka. Minkään muun kansanosan verotuotoilla ei ole sellaista merkitystä, että taloutta niillä hoidettaisiin. Vaikka syytä olisi. Rikkain kymmenys kahmii omaisuutta kiihtyvään tahtiin ja omistaa Suomessa leijonanosan varallisuutta.



Hallituksen heikoin lenkki on Keskustapuolue. Puolue on ajautumassa kriisiin, kun tupaillat tyhjenevät. Helsingin ministerit saavat puhua tyhjille pirteille muutamaa isäntäväen kaveria lukuun ottamatta. Ei pelasta puoluetta Kaikkonen eikä Kulmuni. Kun omat hylkäävät, ovat asiat huonolla tolalla. Heidän kannatustaan ja luottamusta on vaikea saada takaisin. Missä kohtaa puolueen pokka pettää ja aletaan hakea syytä hajottaa hallitus. Joskus tulee mieleen vanha sanonta: ”Kepu pettää aina!” Ettei vain olisi lauseessa totuuden siementä tälläkin kertaa. Isoja asiakokonaisuuksia on tulossa pöydälle. Perhevapaauudistus, sosiaaliturvalainsäädäntöuudistus ja iänikuinen sote odottavat nurkan takana. Lakipaketit ovat ratkaisemista vaille valmiit.



Paikallisesti persujen Kaleva yrittää pitää omansa koalitiokelpoisina. Toiset jehut ne vain leireilevät ja tähtäilevät ampumaharjoituksissa tovereita ja kavereita. Suuttuuhan sitä muu puolueväki vähemmästäkin vihjailusta. Mihinkähän tämäkin keissi johtaa, Lassia kuitenkin tarvitaan koalitiossa vaikeitten asioitten kuittaajana ja omaressujen paimenena. Vielä kun saataisiin Lassille cowboy-lakki ja hevonen, bootsit näkyy jo miehellä olevan useimmiten jalassa.



Taidan tästä lähteä vihdan tekoon ja pistää saunan kuumaksi. Lämmön sietokykyä kannattaa harjoitella jo näin kesällä syksyä varten. Uskoisin, että talous toimii koalitiossa saunanhalkoina. Ja niitä halkoja riittää pesään pistettäväksi. Hyviä lomia ja lämpimämpiä kelejä!



Esa Kanerva

Ihmisen tarina



            
                                                                                                                                      7.6.2019


Jokaisella elämällä on tarinansa. Ihminen kertoo ja muovaa omasta historiastaan näköisensä kertomuksen. Psykiatriakin käyttää elämän tarinaa hyväksi. Terapia aloitetaan monesti sillä, että annetaan ihmisen vapaasti assosioida niin kuin hienosti sanotaan omaa menneisyyttään. Se on subjektiivinen muistelo siitä, mitä ihminen haluaa itsestään avata esimerkiksi terapeutille. Me muovaamme omasta menneisyydestämme usein silotellun ja kaunistellun tapahtumien ketjun. Juttu saattaa olla oikeastaan haave tai toive siitä, miten olisimme halunneet asioiden sujuvan. Näissä tarinoissa voi uhrista tulla sankari tai päinvastoin kingistä viaton sivustakatsoja. Kipeistä asioista yleensä vaikenemme, jopa kiellämme ne tai torjumme mielestämme. Terapia lähtee siitä, että nuo mielen lukot avataan ja käsitellään. Ihmisen tarinat voivat olla hyvin etukäteen harkittuja. Niillä halutaan tehdä mielikuvapolitiikkaa. Poliitikoilla ja julkkiksilla on omat tarinansa. Suurmiehillä Kekkosesta Koivistoon oli tarkoin harkittu henkilöhistoria, jonka avulla muokattiin kansan mielipidettä ja luotiin imagoa kansanmiehestä.

Kekkosen juurista ja syntymäpaikasta Pielavedellä on sepitetty kuvaus torpassa syntyneestä pojasta, josta kasvoi vaatimattomista oloista tasavallan presidentti. Se on hyvä esimerkki imagon rakentamisesta. Se alkoi jo vuonna 1949, kun Kekkosesta ryhdyttiin toden teolla tekemään presidenttiä, Lepikon torpan valokuvasta retusoitiin savupiippu pois (tarkoituksena esittää Kekkonen "savupirtin poikana") ja luotiin muutenkin tarpeelliseksi katsottu kuva Kekkosesta kansan syvistä riveistä nousseena "sivistyneenä jätkänä". Kekkonen kertoi itsestään mielellään tarinaa kovakuntoisesta atleetista ja urheilijasta. Myöhemmillä vuosillaan jutut olivat osin surkuhupaisia. Kekkosen väitettiin olevan kuusikymmenvuotiaanakin ikäistään huomattavasti kovakuntoisempi ja terve. Lieneekö presidentti Putin ottanut mallia historiasta?

Presidentti Koivistosta luotiin tarinaa kaukopartiomiehenä ja satamajätkänä. Koivisto oli tosi asiassa taitava imagopoliitikko. Hän sai aikaan Manu-ilmiön tai hurman. Hänen toimintansa näytti ulospäin juuri päinvastaiselta. Koivisto varoitteli kansaa ikävästi talousasioista ollessaan Suomen pankin pääjohtajana. Ehkä tällainen käyttäytyminen koettiin rehellisyydeksi siitä päätellen, että hänet valittiin ylivoimaisella valitsijamiesenemmistöllä presidentiksi Kekkosen kauden jälkeen. Manu-huuman aallonharjalla lehdistöön levitettiin juttuja, että Tellervo parsii Maunon sukatkin. Koivisto halusi näyttäytyä myös urheilijana. Hän pelasi lentistä sikariportaan joukkueessa.

Nykypoliitikotkin ymmärtävät tarinoitten päälle ja niiden mainosarvon. Liikenneministeri Sanna Marin on avautunut blogissaan olevansa sukunsa ensimmäinen ylioppilas ja olleensa vähävaraisen perheen lapsi. Hänen äitinsä vietti lapsuutensa lastenkodissa ja vanhemmat olivat eronneet. Pakollinen työ lehtien jakajana kuului tietenkin tarinaan. Sisäministeri Maria Ohisalo kertoo Kotiliedessä viettäneensä yksivuotispäivänsä turvakodissa. Isä oli alkoholisti ja äiti opiskeli imettäessään häntä. Ja sosiaalitoimikin auttoi perhettä. Köyhän lapsen unelmat voivat toteutua yrittelijäisyydellä ja ahkeruudella.

Jokaisella ihmisellä on mielikuva itsestään yhteisön jäsenenä ja vuorovaikutuksesta sen kanssa. Näistä aineksista syntyy juuri minun oma tarinani. Tarinat kuitenkin elävät ja kuvaavat elämää. Elämä itse on saanut alkunsa kahden ihmisen tarinan yhteen kietoutumisesta. Kuolleetkin elävät heistä kerrottujen juttujen ansiosta. Tarina on tärkeä ihmisen ulottuvuus!

Esa Kanerva

Ps. Hyvät lukijani! Pidän säännöllisestä kirjoittelusta kesätaukoa. Palaan blogini ääreen elokuun lopulla. Hyvää kesää, terveisin Esa Kanerva

Pikkuisen huolestuttaa




                                                                                                                                 2.6.2019

Antti Rinteen hallitusohjelma on kaluttu ja kelvottomaksi arvioitu jo ennen kuin se on virallisesti julkaistu. Päivystävät dosentit ovat antaneet lausuntoja ja ns. asiantuntijat pyöritelleet ohjelmaa vinkkelistä jos toisestakin. Muutamat asiat pistävät miettimään, onko hallitus dynamiikaltaan eheä ja yhteistyökykyinen. Vajaata kahtasataa sivua ”ilmiöitä” on ollut kasaamassa monta sataa ihmistä. Siinä mielessä vuoto ei ole yllättävä, vakava asia kuitenkin. Ja vakavasti se pitäisi ottaa, koska tällainen lehdistöön lörpöttely rapauttaa luottamusta. Ja luottamukseen perustuu myös hallituksen elinpäivät. Nyt julkituotu sisältö herättää kysymyksiä. Saiko Keskusta melkein haluamansa, niin kuin nyt väitetään. Ruotsalaiset taisivat lypsää loppusuoralla vielä toisen ministerinkin. Puolue sai muutoinkin jättipotin, jos ennakkotiedot pitävät paikkansa. Vaasaan tulee laaja päivystys ja Ruotsin kieli pakolliseksi yo-kirjoituksiin lähes kahdenkymmenen vuoden tauon jälkeen. Hallitusohjelman sisältökin vaikuttaa antavan kaikille vähän kaikkea. Mitähän kaikki hyvä maksaa, ovatko menot ja tulot tasapainossa?

Kovin suurta luovuutta eivät hallitusneuvottelijat osoittaneet kajotessaan perinteisiin alkoholi, - tupakka- ja polttoaineveroihin. En muista yhtäkään hallitusta, joka ei olisi niihin tarrannut kuin uimataidoton auttajan heittämään köyteen. Perustella nautinta-aineiden veron voi aina kansanterveydellisillä syillä ja löpön rokottamisen ilmastonmuutoksen torjunnalla. Muitakin veroja luvataan korottaa yli 700 miljoonaa euroa. Eläkeläisille ja pienituloisille luvataan palauttaa parisen sataa miljoonaa kompensaationa välillisten verojen korotuksille. Rahaa pitäisi tulla myös työllisyysasteen nostamisella 75 prosenttiin ja haalimalla 60.000 työpaikkaa lisää markkinoille. Harmaan talouden torjuntaan toisaalta panostetaan ja toisaalta sieltä odotetaan merkittäviä summia lisätuloa. Velkaa ei kuulemma oteta.

Menopuolen ja parannusten listaaminen hengästyttää. Kaiken kaikkiaan pysyviä menoja lisätään pitkälti toista miljardia. Ohjelmaluonnoksesta en nähnyt tekstiä kuntien valtionosuuksien kehityksestä. Mikäli esimerkiksi Tampereelle hallitus ei anna rahaa täysimääräisesti suunniteltuihin uudistuksiin ja menolisäyksiin, kaupunki on konkurssissa. Hyvä laskusääntö on se, että jos uudistus maksaa valtiolle esimerkiksi 100 miljoonaa euroa, Tampereelle se maksaa n. 4 prosenttia kokonaissummasta. Esimerkkitapauksessa hintalappu on 4 miljoonaa.

Parannuksiahan on tulossa. Esimerkiksi oppivelvollisuutta pidennetään 18 ikävuoteen eli toiselle asteelle asti. Tämä tarkoittaa ilmaisia oppimateriaaleja lukioihin ja ammattikouluihin. Hallitus varaa pidennyksen rahoittamiseen 107 miljoonaa euroa. Lääkäriin päästään 7 päivässä, vanhusten hoidon mitoitus nousee 0,7 hoitajaan vanhusta kohden ja maksuton ehkäisy alle 25 vuotiaille.

Valtion turvallisuutta parannetaan 300 uudella poliisilla ja hävittäjiä hankitaan 64 kappaletta. Kysymyksessä ei ole mikään nappikauppa tai linjaus. Uusia koneita maksaa useampi sukupolvi. Perusväylänpitoon tehdään parlamentaarisen vuodesta 2020 eteenpäin 300 miljoonan euron vuosittainen tasokorotus. Pääradan ja sen laajennusten suunnittelu käynnistetään. Myös Helsingistä Turkuun menevän radan suunnittelu aloitetaan. Tampereen radan hinta oli muistaakseni 5 miljardia euroa. Perhevapaauudistukseen panostetaan. Molemmille vanhemmille maksetaan korotettua ansio-osaa nykyistä äitien osuutta vastaavasti. Edellä muutamia esimerkkejä Rinteen hallitusohjelmaluonnoksen menopuolesta.

Pikkuisen huolettaa, mistä rahat löydetään kaikkeen tarpeelliseen ja hyvään. Maailmantalous yskii ja herra Trumpin sota kiinalaista teollisuutta vastaan ei ainakaan helpota tilannetta. Maailmassa käy niin kuin hyvin on, pistetään silmät kiinni ja odotetaan huomista virallista julistusta.

Esa kanerva







Äitini sairastaa




                                                                                                       28.5.2019

Äitini on vakavasti sairas. Syöpä nakertaa suolistoa ja riuduttaa ruumista. Ikää on paljon, yli 92 vuotta. Takana on pitkä elämä, johon on mahtunut kaikkea maan ja taivaan välillä. Lapselle on rankkaa kohdata äidin elämän hiipuminen. Toisin päin ajatellen, vanhemmalle olisi varmasti monin verroin raskaampaa saattaa lastaan hautaan. Tunnemyrsky on valtava. Mieleen tulee aina kohdatessa yhteinen elämäntaival. Olenko menetellyt oikein eri elämän tilanteissa, omaa tuntoakin kaivertaa. Olisiko voinut monissa tilanteissa toimia toisin, olisi pitänyt, ehdottomasti. Parasta äidille on nyt hyvä perushoito ja läheisten mukana eläminen. Kosketus on tärkeätä ja halaaminen. Elämä alkaa ja päättyy.

Nähdessäni äidin kapenevat kasvot ja harmaan värin, tunnen, kuinka elämän voima tekee pesäeroa raihnaisesta ruumiista. Aikaa ei varmaan ole enää paljon. Äidin elämän mukana katoaa myös pala suomalaista historiaa. Hän on elänyt poliittisesti myrskyisän kolmekymmentäluvun ja sodat. Vanhus on kokenut sodanjälkeisen jälleenrakennuksen ja sotakorvausten maksun. Kuusikymmentälulla alkoi Suomessa itää hyvinvointivaltion juuret. Juurista versoi nykyinen ”leikattu” hyvinvointivaltio, jossa vanhukset sullotaan palvelukoteihin.

Väistämättä sairasta äitiä katsellessa tulee mieleen ihmisen osa ja kohtalo, kuolla jokainen aikanaan. Kuolemaa ei pääse pakoon maallisilla maineteoilla eikä omaisuudella. Terveyden arvostaminen on kaikki kaikessa. Ilman sitä ihmisellä ei ole mitään, ei mitään. Kunpa ihminen muistaisi eläessään, että valta ja maine katoaa jossakin vaiheessa elämää, suurmiehiä ja- naisia lukuun ottamatta. Elämässä ei kannata pöyhkeillä tai ylpistellä, vanhuus ja sairaus tulevat väistämättä elonpäivien pidetessä. Mieleen tulee pohdinta, olisiko parempi kuolla suorilta jaloilta kuin hiipua hiljalleen. Itselle varmaan nopea kuolema on helppo, omaisille vaikeampi ilman varoaikoja. 

Onneksi kuolevan hoitaminen on kehittynyt. Kipuja ei juurikaan tarvitse kärsiä ja pahoinvointikin saadaan hallintaan. Puutetta on henkisestä tuesta ja läsnäolosta. Se kipuilu ei hellitä kuin olemalla läsnä, tukena ja turvana. Omaiset kärsivät mukana, saattoaika on uuvuttavaa. Paikalla ei aina pysty olemaan, onneksi ovat puhelimet olemassa. Kotisairaalakonsepti toimii palvelutalossakin. Mihin vuorokauden aikaan on saatavissa apua yllättäviin tilanteisiin.

Vakavasti sairaan ja lapsen on tärkeätä puhua auki kipeätkin asiat. Elämä ei yleensä mene ristiriidoitta ja aina jotakin on jäänyt hampaan koloon. Yleensä isoimmat ongelmat on haudattu sielun syövereihin. Sellainen menettely on ollut helpoin ratkaisu arkipäivässä. Eivät tabut tai loukkaukset ole mielestä mihinkään kadonneet, sieltä ne ovat löydettävissä. On hyvä sopia ja antaa anteeksi, jos sovintoa tai anteeksiantoa tarvitaan. On viimeisiä mahdollisuuksia keventää puolin ja toisin elämän taakkaa. Anteeksi antaminen ja- saaminen rauhoittaa, tulee hyvä olla. Pöytä on puhdas.

Nyt on aika muistella vanhoja hyviä aikoja. Kysellä voinnin mukaan mukavista asioista. Muistatko sitä, miten perheenä kävimme kuusikymmentäluvulla Norjassa vanhalla Mossella, paikattiin renkaita muutaman kilometrin välein oikein huonoilla teillä? Mitenkäs sinä laitoit sitä sianpääsylttyä, kun se maistui aivan taivaalliselta? Kerrataan pieninä paloina sitä hyvää, mitä elämä on antanut. Nyt muistellessa, kas kummaa, hyviä muisteloita onkin enemmän kuin tummaa väriä.

Esa kanerva

Sanat eivät kerro kaikkea


   

                                                                                                       23.5.2019

Ihminen viestittää suurimmaksi osaksi kaikella muulla kuin puheellaan. Pontimena tälle kirjoitukselle antoi jokin aika sitten tv-uutisissa suorana esitetty nuoren toimittajan raportti hallitusneuvotteluista. Hän räpsytti silmiään kuin tikka puuta nokkiessaan. Kaikella todennäköisyydellä häntä jännitti ja hän oli ahdistunut. Mielenkiinnolla olen seurannut myös vaalitenttejä sillä silmällä, puhutaanko nyt totta vai pajunköyttä. Onko valehtelijaa mahdollista tunnistaa eleillä? Tehtävä on vaikea. Kokemuksen avulla on kuitenkin mahdollista seurata esimerkiksi pieniä kasvojen tai ruumiin liikkeitä. Klassinen esimerkki oli presidentti Bill Clinton. Häntä kuulusteltiin seksisuhteesta sihteeriinsä. Bill on vasenkätinen. Todistaessaan hän heilutti kuitenkin oikeata kättään. Tämä oli poikkeuksellista ja tämä on tulkittu selväksi merkiksi valehtelusta. Paitsi potaskaa puhuvan henkilön mielialan, niin ihmisen kehonkieli paljastaa monia muitakin seikkoja ja tunnetiloja.

Poliittiseen keskusteluun osallistuvista on mielenkiintoista tehdä tarkkailua ja havaintoja. Kun toinen poliitikko kysyy tai haastaa toista, oleellista on havainnoida paitsi haastetun vastauksen sisältöä, niin miten kysymykseen vastataan. Jos henkilö aloittaa vaikkapa partikkelilla no ja pitää huomattavan pitkän tauon, saattaa vastauksen sisältö olla muunneltua totuutta. Toisaalta jos poliitikko vastaa monipolvisesti ja hyvin yksityiskohtaisesti, voi kysyä, ovatko puhujalla puhtaat jauhot pussissa. Oikeassa olevalla ihmisellä ei ole tarvetta selitellä, koska syyte on hänelle vähämerkityksellinen.

Katseen harhailua ja vilkuilua esiintyy harvoin ammattipoliitikoilla. Heidät on opetettu katsomaan kameraan. Tavallisella mattimeikälaisella silmiin katsomisen välttäminen on oire jostakin. Ainakin silloin kannattaa vastapelurin olla varpaillaan. Jos kumppani tavallisesti katsoo oikealle yrittäessään muistaa jotakin ja nyt katsoo vasemmalle, hälytyskellojen pitäisi alkaa soida.

Ihmisen ollessa henkisesti ”heikoilla jäillä”, esimerkiksi silloin, kun hän ei tiedä, mistä puhuu, hän alkaa ”teputtaa” ja vaihtaa painoaan jalalta toiselle. Tämä kuulemma johtuu siitä, että valheita päästellessään ihmisen aivojen oikea ja vasen ovat ristiriidassa keskenään. Tunne ja järki sotivat keskenään. Tästä aiheutuu epätasapainon tunne, jota pyritään korjaamaan. Osa samaa ilmiötä on pään heijaaminen puolelta toiselle. Julkisuudessa paljon puhuvat heiluvat seisoessaan usein silloin, kun valehtelevat kaikesta ennakkopreppauksesta huolimatta.

Myös huulet voivat paljastaa palturia puhuvan poliitikon. Tutkimusten mukaan epäsymmetrinen ilme, kuten vino hymy, voi olla merkki siitä, ettei tyypillä ole puhtaat jauhot pussissaan. Huulien puristaminen yhteen voi puolestaan kertoa, että toinen panttaa sanojaan. Jos joku nostaa kätensä suunsa eteen, hän ei halua möläyttää mitään. Nenän raapimista seuraavat kokeneet poliisitkin. Hönössä ajava pyyhkii usein nenäänsä. Pelko ja epävarmuus saavat aikaan lisääntynyttä adrenaliinin eritystä ja se saa hiusverisuonet laajenemaan ja nenän kutiamaan.

Varoa kannattaa myös poliitikkoa, joka hymyilee aina kauniisti. Hymyssä kannattaa aina seurata myös silmien mukana oloa. Yli viiden sekunnin ajan vain huulillaan hymyilevät saattavat teeskennellä.

Poliitikolle on luotu kaikkitietävän ihmisen rooli. Häneltä edellytetään suurten kokonaisuuksien ja tietomassojen hallintaa. Ihminen se poliitikkokin on. Kaikkea ei voi tietää ja se on inhimillistä. Taidetta on peittää tietämättömyytensä sanallisella akrobatialla. Kehon kieli saattaa kuitenkin paljastaa ”bullshitin”. Mielen ja kehon reaktioita ei voi etukäteen yhteen sovittaa ja opetella. Siinä mielessä yli-ihmisiä ei ole olemassa, ei edes politiikassa.

Esa Kanerva



                             

Poimintoja Tarkastuslautakunnan arviointikertomuksesta




                                                                                                              18.5.2019

Ensi maanantaina valtuusto käsittelee Tarkastuslautakunnan vuoden 2018 arviointikertomuksen. Tarkastuslautakunta arvioi valtuuston asettamien tavoitteiden toteutumista ja toiminnan järjestämisen tarkoituksenmukaisuutta.

Muistan hyvin kunnallisneuvos Seppo Salmisen muistuttaneen tilinpäätöskokouksissa, että tällainen meno ei voi jatkua. Niin se vain on mennyt, että nyt ollaan kahdeksatta vuotta samassa tilanteessa, ei samassa ahdingossa, vaan suorastaan katastrofaalisessa jamassa. Lähes 60 miljoonan euron alijäämä on tosiasia ja saa sanottomaksi. Säästölinjaa on pakko jatkaa, työllisyyden hyvän kehityksen turvaamista ja nuorten koulutuksen jälkeisen elämän edellytysten turvaamista ja kiinnostuksen herättämistä jäädä Tampereelle opiskelujen jälkeen.

Valtuuston tulisi arviointikertomuksen mukaan päättää, miettiä ja arvioida, mitä sen antamien tavoitteiden sitovuus merkitsee? Onko se käsitteenä kärsinyt inflaation ja sen merkityksestä tullut häilyvä. Minun mielestäni asia ei voi olla näin. Kun valtuusto asettaa jollekin taholle sitovan tavoitteen, se tarkoittaa sitä, että se toteutetaan. Tarkastuslautakunta haluaa nykyistä vaikuttavamman menettelytavan niihin tilanteisiin, jossa valtuustoon nähden sitova tavoite ei toteudu.

Tampereella avoterveydenhuollon terveysasema palvelut ovat esimerkki siitä, että kysyntää voidaan vähentää rakentamalla palveluverkon ympärille muuri, jonka ylitse asiakkaiden on vaikeata kiivetä. Palvelut pelaavat, jos onnistut niiden piiriin pääsemään. Digitaalisten palveluiden käyttöönotto ei ole onnistunut lähellekään valtuuston toivomalla tavalla. Käytetyt järjestelmät ja tunnistautumiset ovat jäykkiä ja aikaa vieviä. Eikä organisaatio ole kyennyt uudistumaan ja keskittymään digitaaliseen palveluun. Minkäänlaisia kannusteita käyttää sähköisiä palveluita asiakkaille ei ole saatu aikaan. Kannuste voisi olla palvelun ja vastaamisen nopeus. Selityksenä ei enää käy operaattorin kilpailutus ja siitä aiheutuneet ongelmat. Vastaanottotoiminnan sairauspoissaolot ovat kasvaneet. Vuonna 2018 sairauspoissaolopäivät henkilötyövuotta kohti ovat lisääntyneet edellisvuodesta 21 %. Vuonna 2017 tapahtuneen yleistyöaikaan siirtymisen jälkeen hoitohenkilökunnan yleistyöaikaan hoitohenkilökunnan sairauspoissaolot ja irtisanoutumiset ovat lisääntyneet. Työaikamuodon uudelleen arviointi saattaisi olla paikallaan.

Omistajaohjausyksikössä työskentelee viisi henkilöä ja toiminnasta vastaa liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja. Konsernijaoston esittelijänä toimii konsernijohtaja. Yksikön vastuulla on 52 tytäryhtiötä ja neljä säätiötä. Työmäärä on siis valtava. Yhtiöiden lukumäärä tulevaisuudessa pikemminkin lisääntyy kuin vähenee, tässä tilanteessa olisi järkevää miettiä omistajaohjausyksikön resursointia uudestaan.

Saiko valtuusto kylliksi tietoa päättäessään toteuttaa raitiotiehankkeen? Vastaus on kyllä ja ei. Raitiotien toteuttamispäätökseen liitetyssä toteutussuunnitelmassa on eritelty hankkeen ensimmäisen toteutusvaiheen tavoitekustannus 238,8 milj. euroa. Vuoden 2018 loppuun mennessä hankkeen tavoitekustannus ja aikataulu ovat pitäneet esimerkillisesti. On huomattava, että hankkeeseen liittyy oheiskustannuksia. Tarkastuslautakunnan mielestä olisi tarpeellista kaupungin kaikissa suurissa hankkeissa varautua yllättäviin menoihin jo päätöksetekovaiheessa.

Tarkastuslautakunnan mielestä perusopetuksen ryhmäkokojen tulee säilyä ennallaan. 2000-luvulla oppilasmäärä laski 3000 oppilaalla. Siihen organisaatio ei reagoinut millään tavalla resurssien ja tilojen suhteen. Tehostamisvaraa on siten ollut, joskin nyt tuo kasvuvara on käytetty loppuun. Tampereen perusopetus on asiakastyytyväisyyskyselyjen mukaan laadukasta. Tarkastuslautakunnan mielestä nyt on panostettava kiusaamisen ja huumekokeilujen ehkäisyyn.

Esa Kanerva







 

 

 

 

Vierastan somea




                                                                                                        12.5.2019

Minulta on monesti tivattu, miksen ole kirjoittamassa ns. somessa. Erityisen painostavaa oli ilmapiiri ympärilläni ennen viime kunnallisvaaleja. Vaalipäällikköni oli erittäin huolestunut. Minulle kerrottiin, että valtuustoon pääseminen on melkein mahdotonta ilman läsnäoloa sosiaalisessa mediassa. Vaaleissa kävi niin kuin kävi. Mielestäni minulla on vankat perustelut poissa ololleni Twittereistä sun muista viestimistä. Tiedän, että minua pidetään outona muumiona ja jäännöksenä menneiltä ajoilta. Väliäkös sillä, jos pystyn itselleni asian hyvin perustelemaan. Kerron tässä niistä vasta-argumenteista, millä todistelen vastaan väittäjille, että some-maailma saa minun puolestani olla rauhassa ja tulen toimeen vallan hyvin ilman sitä.

Olen aina tuntenut vastenmielisyyttä netin keskustelupalstoja kohtaan. Paljon ennen facea oli sanomalehdillä omat keskustelupalstat. Niissä sai lukijat niin sanotusti vaihtaa mielipiteitä ja sylkäistä mielestään ulos kaikenpuolisia tunnetiloja. Sain kai trauman sieluuni niistä kirjoituksista. Toimin yli kahden tuhannen työntekijän pääluottona ja niillä palstoilla sai edustettavat polkea jalkaa sekä kiukutella edunvalvonnasta luottamusmiehille sydämen kyllyydestä. Syyllinen löytyi läheltä niin huonoihin palkkoihin kuin mihin tahansa työelämän ongelmaan. Vastaan ei kannattanut väittää, koska silloin kirjoittelu vain yltyi. Turhautti vietävästi!

En ymmärrä somen ideaa. Pitäisikö minun joka hetki päivittää, mitä teen tai syön. Omasta mielestäni elämässäni ei ole mitään erikoista ja raportoitavaa. En kaipaa peukutusta, osanottoa tai sympatiaa. Joku ehkä haluaa olla stara tai tähti jakamalla elämäänsä maailman kanssa. Some toimii peilinä ja jonkinlaisena oman itsearvioinnin välineenä. Jos peukutus kannustaa, niin hyvä on. Psykiatriassa on aina tunnettu persoonallisuuden piirteenä ja häiriönä ns. ”puhumo-tyyppi”. Kysymyksessä on ihminen, joka höpöttää ja kertoo koko ajan ympäristölleen, mitä hän tekee, näkee ja kuulee. Melko usein näitä puheliaita suupaltteja tapaa, ovat raskaita kuunneltavia. Kysymyksessähän ei ole tavanomainen vuorovaikutustilanne ihmisten välillä. Puhumo ei kuuntele ketään eikä häntä liikuta kenenkään muun ihmisen asiat. Tällainen ihminen on yleensä henkisesti aivan ”rikki” oleva ihmistyyppi. Eikö luuri alati kädessä somettava persoonallisuus ainakin muistuta käytökseltään tällaista höpöttäjä?

Otetaanko huomioon naamakirjan omien sivujen ja päivitysten vaarat? Nykyään niitä selaavat sellaisetkin tahot, joita esimerkiksi työntekijä ei tule ajatelleeksi. Olen ollut tilanteissa, joissa työnantaja on ollut irtisanomassa työntekijää kirjoittelun vuoksi. Kun oikein laskettaa ja haistattaa työnantajan olevan ihan paska, seuraukset voivat olla tällaiset. Kun päivittää ja kirjoittaa julkisille sivuille, et voi olla piilossa ja kuvitella voivasi sanoa mitä tahansa.

Meistä kerätään tietoa valtavasti. Jos haluat kaventaa yksityisyyttäsi, kannattaa kirjoitella someen. Facebook myy tietoa ja tienaa miljardeja. Kohdennettu mainonta on pieni harmi, mihin muuhun tarkoitukseen tietoa voidaan myydä. Joku sanoo tätä paranoidiseksi ajatteluksi, mutta totta se on. Mitä enemmän sinusta on maailmalla tietoa, sitä haavoittuvampi sinä olet. Tietoa yhdistelemällä eri kanavista, ihmisestä saadaan profiili, jota tarvittaessa voidaan hyödyntää myös rikolliseen toimintaan. Vallanpitäjät ovat hyvin tyytyväisiä sinusta saadusta tiedosta, se on nähty autoritäärisissä valtioissa, esimerkiksi Kiinassa ja Venäjällä.

Ihmisten kanssa voi kommunikoida ja asioita tiedottaa muillakin keinoilla kuin naputtelemalla tietokonetta tai puhelinta. Monen poliitikon olisi kannattanut jättää some-kirjoittelut sikseen, ei olisi tarvinnut hävetä jälkeenpäin. Perjantai-ilta on vaarallisinta aikaa. Pullon korkki kun kiertyy auki, pitäisi tietokone pistää pakastimeen. Ei ole vielä tullut ikävä Instagrammia tai Twitteriä. Paljon täytyy elämässäni tapahtua jotakin mullistavaa, että alan keskustelemaan koneen kautta koko maailman kanssa. Ei, ei tulisi tällä hetkellä mieleenikään! Tämä blogikirjoittelu on poikkeus, se on mukava harrastus.


Käyn työmatkalla Ruotissa. Palaan kirjoitteluun sieltä palattuani viikonloppuna.

Esa Kanerva



Politiikan suuria tunteita

   


                                                                                                                                        9.5.2019


”Tehtävään haetaan ulospäinsuuntautunutta, yliaktiivista narsistia” voisi olla eduskunta- tai kuntavaalien alla sanomalehdessä puolueitten laatiman ilmoituksen otsikko. Tai ainakin suurella yleisöllä on poliitikoista tämän suuntainen mielipide. Pitääkö käsitys paikkaansa? Se on mielestäni oikean suuntainen. Poliitikon pitää olla suulas ja kaikkitietävä sanan käyttäjä. Kansan parissa pitää kiertää ja olla esillä. Naaman täytyy näkyä. Tuo yliaktiivisuus-väite pitää kyllä osittain paikkansa. On yli-inhimillistä, että ihminen käy aina kierroksilla ja näyttää ulospäin aina hymyssä suin kiinnostuneelta kaikesta, potaskastakin, mitä ihmiset hänelle tarjoavat. On suorastaan taidelaji olla sisimmässään täysin eri mieltä äänestäjän kanssa ja silti päästä hänestä eroon syvässä yksimielisyydessä. Mitä sitten tuohon narsismi-väitteeseen tulee, olen kokenut, että kyllä politiikan teossa jylläävät monet kielteiset tunteet. Narsismiin sinänsä en ota kantaa.

Minkälainen on poliittisen elämän tunneskaala. Positiivisuutta on vähemmän kuin kielteisyyttä. Myönteinen palaute toiselle ihmiselle on keskimäärin opeteltua käyttäytymistä. Tuskin tulee sydämestä. Sivistynyt pitää olla ja tunnepuoli hallussa. Kiitosta kyllä kaverille annetaan, samalla päässä raksuttaa seuraavat vaalit ja niissä pärjääminen. Puhutaan, että nykyinen työelämä on raakaa kilpailua, politiikan teko on vielä puhtaampaa taistelua huipulla olosta.

Politiikan kielteisistä tunteista kertominen on helpompaa kuin rakentavasta myönteisyydestä. Yhteiskunnallisessa työssä ei parane tosiaan menestyä. Silloin alkavat panettelu, juoruilu ja selkään puukottaminen. Raamatun vertaus on hyvä. Ihminen kuvittelee itseänsä ylennettävän, kun toista muitten silmissä alentaa. Muut kaikkoavat ja katoavat onnistujan läheltä. Mistä tällainen ”eristäminen” kertoo? Jonkun menestyminen aiheuttaa vahvoja tunteita heikon itsetunnon omaavassa kollegassa. Se on sietämätön tunne, että minullakin pitäisi olla tuo, mitä tuo toinenkin saa. Huomaamatta voi jäädä se, että kateuden kohde on saattanut tehdä suuriakin ponnistuksia menestyksensä eteen. Toisen onnistuminen on jollakin tapaa minulta pois.

Koston halu ja ”pitkä muistisuus” ovat tuttuja ilmiöitä. Jossakin tilanteessa tölväisty poliitikko yleensä muistaa asian ja aina kun tulee tilaisuus, maksetaan potut pottuina. Totuus lienee kuitenkin toisenlainen. Kostajat voivat huonommin kuin ne, jotka onnistuvat unohtamaan ja pääsemään asian ylitse. Ihmisellä lienee kuvitelma siitä, että pettymykseen liittyvän pahanolon purkaminen helpottaa ja tuo tyydytyksen. Tosiasiallisesti repullinen elämän pettymyksiä selässä rasittaa koko ajan sitä kantavaa. Helpompi tapa olisi itse käsitellä asia ja päästä yli.                                     

Tällainen koston halu palvelee politiikassa itse asiassa valtarakenteita. Ryhmän johtajalla on hyvä olla takataskussa jonkinlainen pelote. Ryhmä pysyy ruodussa, se tietää johtajan voivan muistaa ”pullistelun” tai pullikoinnin seuraavalla nimityskierroksella. Alussa mainittuun narsismiin liittyy tavallista suurempi kostonhaluisuus. Narsistin herkkää hipiää ei parane mennä loukkaamaan, siitä seuraa takuuvarmasti kosto. Kaikki poliitikot eivät ole narsisteja, niin kuin kaikki maalarit eivät ole juoppoja.


Poliittisella johdolla on yleensä ympärillään ”hovi”. Eliitin olemassa olo ruokkii kielteisiä tunteita, toisaalta se toimii kannustimena. Huipulle kannattaa pyrkiä, se tuo henkilökohtaisia etuja. Poliittisen ryhmän yhtenäisyyden kannalta eliitti ruokkii ristiriitoja ja kateutta. Tehdäänkö hyviä päätöksiä katkeruuden ilmapiirissä? Narsistisella johtajalla on yleensä aina ”lakeijat” ympärillään. Hän tarvitsee ihailijoita ja varpaan nuolijoita, koska he jaksavat kehua johtajan erinomaisuutta ja ylivertaisuutta ja siten pönkittää narsistin huonoa itsetuntoa.

Ei politiikka sinänsä poikkea ilmapiiriltään paljon esimerkiksi työelämästä. Kaikenlaisia tunteita ja käyttäytymistä sisältyy politiikan tekoon. Yhteiskunnalliseen päätöksentekoon hakeutuu ja valikoituu tietynlaisia persoonallisuuksia. Yhteen hiileen puhaltaminen ja yhteistyö on vaikea laji. Yksilökeskeisyys ja ”minä itte”-mentaliteetti korostuu. Ongelmatkin kertautuvat ja kumuloituvat. Ihme sinänsä, että politiikan julkisivu on kansalaisten silmissä näinkin tahraton.

Esa Kanerva





Toveri Esko Raskullan muistoksi


                                                                                                   5.5.2019
Selasin Sairaanhoitopiirin lehteä vuodelta 2015. Elämän tähden-lehdessä oli juttu Eskosta ja hänen työpaikastaan, laitehuollosta. Hän kertoi tulleensa taloon vuonna 1977 ja viihtyvänsä edelleen hyvin. Valokuvassa Esko purkaa jotakin pientä teknistä laitetta. Niin, sellainen ihminen hän oli. Ajallisesti pitkien linjojen ja tarkkuutta vaativien töitten mies.

Samanlaisena ihmisenä opin tuntemaan Eskon puolueyhdistystyössä. Tulin Toveriseuran puheenjohtajaksi vuonna 2008 ja hän oli johtokunnassa ja yhdistyksen lehden päätoimittajana. Esko oli jo tuolloin senioriaktiivi ja mentorini, olihan hän ollut sos.dem.-liikkeessä jo vuosikymmeniä eri tehtävissä, jäsensihteerinä, sihteerinä ja tiedottajana. Luulen kuitenkin, että Viesti-lehden toimittaminen oli hänelle rakkain tehtävä. Lehden päätoimittaminen oli raskasta hommaa ja vaati lehmän hermoja. Kirjoittajien jutut olivat aina myöhässä, painoaikataulut painoivat päälle ja talkookavereita vähän. Esko jaksoi muistutella ja kerta toisensa jälkeen pyysi juttuja. Koskaan en nähnyt hänen hermostuvan, mutta silloin kun Eskon kasvoilla oli vähän ilkikurinen hymynkare, tiesin, että nyt on pistettävä asioihin vauhtia. Viesti-lehti oli Eskon lapsi ja tuotti suuria vaikeuksia saada lehti toimitetuksi hänen luovuttuaan päätoimittajuudesta jokunen vuosi sitten.

En ole nähnyt tarkempaa ja asiansa osaavampaa sihteeriä kuin Esko. Hän tiesi konkarina pykälät ja muut puoluebyrokratian metkut. Oli turvallista työskennellä hänen kanssaan, koska tiesi saavansa aina neuvoja ja ohjausta. Vasemmalla kädellään hän hoiti tuolloin vielä jäsenrekisterin ja jäsenasiat.

Nuoret olivat Eskon sydäntä lähellä ja hän työskenteli Kotka-toiminnassa vetäjänä ja päättäjänä vuosikymmeniä, mm. Aluetoimikunnassa. Myös piiritasolla hänet tunnettiin jämäkkänä osaajana.                                               

Työväen Keskusmuseon ystävissä hän toimi pitkään. Hän oli siihen työhön kiintynyt ja halusi vuosi toisensa perään tulla valituksi tehtävään.

Äkillinen kuolema on omaisille siinä mielessä pahin poistumistapa, että siihen ei ehditä valmistautua ja kuoleman todellisuus iskee kerralla päälle kaikessa järkyttävyydessään. Sen sanominen, että se on paras tapa lähteä, kun äkkiä lähtee, ei surun keskellä juuri omaisia lohduta. Mutta sittenkin uskallan sanoa sairaanhoitajan ammatissa pitkään työskennelleenä, että kyllä se lähtijälle taitaa olla parasta, kun se niin sanottu iso lähtö tulee nopeasti.

Niin vähän on ihmisen kädessä. Kun lähtökäsky käy, on meidän jokaisen lähdettävä. Eskon muisto elää ja tehty elämäntyö ei katoa. Tampereen Sosialidemokraattinen Toveriseura jakaa omaisten ja läheisten suuren surun.

Esa Kanerva

Kaluunaherrojen kurinpalautus




                                                                                                                                         3.5.2019

Tänään tuli tieto, että Puolustusvoimien komentajaa Jarmo Lindbergiä koskeva esitutkinta tehdään. Näin oli Valtakunnansyyttäjän virasto päättänyt. Asiahan liittyy vuonna 2017 syksyllä paljon kaluttuun Lemmenjoki-jupakkaan. Jupakasta tekee erityisen se, että koko yhden puolustushaaran johto mukaan lukien nyt puolustusvoimain komentaja ovat tekemisissä oikeuslaitoksen kanssa. Everstit ovat ennenkin olleet päissään ja tehneet tyhmyyksiä. Niistä ei vain ole huudeltu, saati kirjoiteltu lehtiin. Lehdistö on nyt tehnyt hyvää työtä ja nostanut armeijan epäkohdat julkisuuteen. Koko Ilmavoimien komentoketju ollaan panemassa uusiksi. Kyllä tässä pakostikin tulee mieleen se, että nyt halutaan näyttää kaapin paikkaa. Isolla sotaherrallakin on päällysmies ja armeijankin on syytä ottaa lait tosissaan.

Suomessa tehtäneen jonkinasteista paluuta menneitten vuosikymmenten asetelmiin, jolloin esimerkiksi Kekkonen piti upseerit kurissa ja herran nuhteessa. Kenraali Keinonen sai lähteä, kun ylipäälliköltä kävi käsky. Demokratiassa poliitikot päättävät, niin sodasta kuin rauhasta, ja armeija tottelee.

On erinomaisen hyvä, että armeijan ei anneta muodostaa yhteiskuntaan omaa hyvä veli-verkostoa. Millään organisaatiolla ei voi olla erityisvapauksia ja oikeuksia. Tässä tapauksessa on kuitenkin kysymys yhteiskunnallisesti vakavasta asiasta. Korkea-arvoinen upseeri ja Karjalan lennoston komentaja käyttäytyy törkeästi ja rikkoo palvelusvelvollisuuttaan olemalla ns. harjoitusten ajan ympäri päissään. Ja tiettävästi tästä eversti Päiviöstä olisi mahdollisesti tullut ilmavoimien komentaja ilman näitä töppäyksiä. Sitten edellä mainitun everstin esimies ja Ilmavoimien entinen komentaja Eskelinen yrittää painaa asian villaisella. Menettely ja viivyttely asian tutkinnassa olivat hänen taholtaan palvelusrikos, josta hän on saanut syytteen. Sokerina pohjalla on nyt Lindbergistä tehtävä esitutkinta siitä, laiminlöikö hän velvoitteitaan pistää alaisensa kuriin ja noudattamaan lakia.


Ulospäin näyttää nyt siltä, että Puolustusvoimien on annettu elää omaa elämäänsä ja uskoneen voivansa tehdä niin kuin lait eivät koskisi sen toimintaa lainkaan. Tämä on vakava asia, armeijasta ei saa tulla mikään moottoripyöräjengiä, jolla on omat sääntönsä, lakinsa ja hierarkia. Jengitkään eivät voi, vaikka yrittävätkin, elää yhteiskunnan ulkopuolella. Kyllä heillekin on näköjään kuri saatu ja isotkin miehet rautoihin.

Suomen kansan sisäisestä turvallisuudesta vastaa poliisi ja ulkoisesta turvallisuudesta Puolustusvoimat. Kansalaiset ovat antaneet tähän asti kummallekin organisaatiolle hyvät arvosanat. Ihmisten on voitava luottaa siihen, että nämä laitokset itse noudattavat lakia ja niiden toiminta perustuu aina lakiin. Kansalaisten oikeusturvaa ei voida muutoin taata.

Valtakunnassa on tapahtumassa armeijan suhteen jonkinasteinen uudelleen asemointi. Luulen, että upseerien kurinpalautus ei ole vain yhden ainoan tahon päättämää. Kyllä maan korkein johto on ollut hyvin informoitua ja mukana linjaamassa suuntaa, johon nyt on päädytty. Viikate on jo heilunut, kenraali Lindberg ei hae jatkokautta ja siirtyy reserviin elokuussa. Pääpukari, eversti Päiviö on jo reservissä kuten hänen esimiehensä, ilmavoimien ex-komentaja Eskelinen.

Esa Kanerva

Pieni tauko



                                                                                                                                         22.4.2019

Hyvät lukijani!


Olen lomalla siten, että kirjoitan seuraavan kerran Vapun jälkeen. Samalla toivottelen Hyvää Työn juhlaa!

Terveisin Esa Kanerva

Närästää


 

                                                                                                   17.4.2019
”Kylläpä narastoo”, sano entinen mies syötyään palvatun lampaanjalan. Samanlainen olotila taitaa tässä perusdemarilla olla nyt vaalien jälkeen. Tuliko ahnehdittua liikaa ennen vaaleja varman voittajan tyytyväisyyttä? Eivät taida ruuansulatusvaivat ihan tästäkään johtua? Kyllä perussuomalaisilla oli kampanjassaan selkeä ja johdonmukainen sanoma, sanalla sanoen populistinen. Se upposi kansaan. Eniten ihmetyttää se, miten yksinkertaisiin, vaikkakin selkeisiin, ratkaisuihin tyydyttiin. Viestinnässä tosiasioita yksinkertaisesti kiellettiin, menot voitiin muuttaa tuloiksi ja nokkeluuksilla viilattiin yksinkertaisesti linssiin.

Ensinnäkin viestintäkanavien valinta oli perussuomalaisilla selkeän looginen. Valitaan kaupalliset radiokanavat. Niitä kuuntelevat ihmiset eivät tarvitse faktoja. Heille reaalimaailma on liian raskas, kiekko ja poppi ovat kylliksi elämänsisältönä. Ja tähän maailmankuvaan nämä viestimet ovatkin pyrkineet. Täytetään ihmisten aivot roskalla. Ei jää tilaa ajatuksille. Sinänsä kansakunnan kannalta tilanne on surkea. Mitä vähemmän tietoa, sen helpommin massat ovat johdateltavissa ja nimenomaan harhaan. Jäi mieleen televisiouutisten haastattelu. Iäkkäältä ihmiseltä kysyttiin mielipidettä vaaleista. Häntä ei vaalitulos kiinnostanut, naisten jääkiekko-ottelun tulos harmitti.

Halla-aho toitotti radiossa ilosanomaa monotonisella äänellä. Periaate yksi, jaetaan sitä, mitä on jaettavissa, periaate kaksi jne. Oliko viestissä mitään uutta? Ei ollut. Se vain oli niin yksinkertainen, että jokainen sen ymmärsi omalla tavallaan. Rakennetaanko tällä ajatuksella Suomen valtiontalouden ohjelmaa seuraavat neljä vuotta, niin vastaus on, ei. Oikeastaan se, mitä Halla-aho kertoi, ei ollut mitään merkitystä. Sosiaalinen media oli luonut hänestä Messiaan, joka tulisi ratkaisemaan kaikki ongelmat. Historialla olisi opetettavaa, aina kun joku pelastaja synnytetään tähän maailmaan, syntyy pahaa jälkeä.

Miten perussuomalaisten vaalimenestys tulisi kanavoida suomalaisten parhaaksi. Suomalaiset ovat aina ymmärtäneet, että vikuroiva hevonen kannattaa valjastaa aisojen väliin. Vastuuseen laittaminen on aina taittanut poliittisten onnenonkijoiden selän. Miten kävi sinisille? Tai kuinka Vennamosta otettiin selkävoitto? Miten nykyinen tilanne on oleellisesti muuttunut sitten menneitten vuosikymmenten?

Demareitten on syytä olla varuillaan, ettei meille tehdä ”vanhanaikaista”. Kepu ”uudistuu” Sipilän luopuessa, Kokoomus on kuitenkin voimissaan ja sopivia lupaamalla porvarikoalitio on edelleen mahdollinen. Demareitten asema ei ole varmalla pohjalla ja oikeistorintaman ”uudistusten” eteenpäinviemishalu ole mihinkään kadonnut. Vihreille riittää ympäristöverojen nostaminen ja sähköpolkupyörien hinnan alennus. Vielä olisi yleissitovuus kaluttavana ja monta työelämän pakkolakia jäi tekemättä. Tästä olisi hyvä jatkaa.

Vaalitulosta olisi syytä kunnioittaa. Olen tulossa kyyniseksi, ei kai kansa siitäkään kovin suurta äläkkää nostaisi, vaikka demokratian pelisääntöjä oikaistaisiin. Pääasia on, että formulat pyörivät ympyrää, kiekko kulkee ja musiikinjytke pauhaa!

Esa Kanerva







Vaalikentillä edelleen


                                                                                      

                                                                                                                                        12.4.2019

Viime päivät on tullut kierrettyä ympäri Pirkanmaata. Työtä on tehty muutoksen ja erinomaisen ehdokkaan puolesta. Pian matkassa on käyty Pirkanmaan lähes joka kunnassa ja S-markettien parkkipaikat ovat tulleet tutuiksi. On se vaan ehdokkaan näkökulmasta ”kovvoo hommoo”. Tämä on oma arvioni, ehdokas itse kertoo pitävänsä kampanjoinnista ja haluavansa tavata äänestäjiä. Lähimmäisen arvio on, että viimeiset kaksi viikkoa on kenelle tahansa tosi raskas suoritus. Demokratia koettelee ja valitsee. Joka ei kestä pitkää kampanjaa fyysisesti tai henkisesti karsiutuu. Se taitaa olla systeemin tarkoitus ja eräänlaista luonnon valintaa.

Käydään toritapahtumissa, paikkakuntien tovereitten etukäteen järjestämissä tilaisuuksissa ja markkinoilla. Paikkakuntina jäävät mieleen Urjala ja Valkeakoski. Väkeä riitti ja keskusteltavaa yllin kyllin. Ja tietenkin Pian kotikonnut Hervanta ja Tampere. Yleinen meininki on ollut jotenkin mieltä nostattava, muutos on tehtävä. Viitasen Pia on ottanut yleisönsä ja kokemuksen perusteella vastaukset löytyy, välillä kinkkisiinkin kysymyksiin. ”Mä olen jo äänestänyt sua” kuului aika usein. Esitteitä meni kaupaksi kuitenkin kavereille jaettavaksi.

Pian synttäreitä vietettiin ja tupa oli täysi. Lauri Ihalainen piti kannustuspuheen ja JHL:n puheenjohtaja Päivi Niemi- Laine toi tervehdykset. Ihalainen on hyvä puhuja. Hän osaa ottaa jokaisen tilaisuuden yksilöidysti ja lämpimästi. Puheensa hän lopetti motolla ”Lauri eläkkeelle, Pia eduskuntaan!”.

Tällä hetkellä kampanjaa voi pitää hyvin onnistuneena. Vastaanotto on ollut myönteistä. Sunnuntaina sitten kolahtaa tai kohahtaa.

Äänestäkää Viitasen Pia uudestaan eduskuntaan!

Terveisin Esa Kanerva

Vaihtoehtoisia totuuksia




                                                                                                      4.4.2019
Kun politiikassa alkaa valehtelemaan, kannattaa sitten valehdella kunnolla. Tätä testattua ohjetta perussuomalaiset käyttävät nyt vaalikampanjassaan. Halla-aho puhuu sivistynyttä retoriikkaa paneeleissa ja puoluejohtajatenteissä. Ehdokkaat marjastavat ääniä yksinkertaistamalla ja valheellisilla väitteillä.                                                                              

Ehdokkaat puhuvat suorastaan paskaa mainoksissaan ja kentällä. Vaativat veroja alas ja velaksi elämisen lopettamista. Hyvä niin, mutta mistä saadaan rahat julkiseen talouteen? Miten tämä yhtälö toimii ilman hyvinvointivaltion alasajoa? Vai sitäkö persut haluavat? Halla-aho sanoo lehdessään, että ” menoja on merkittävästi leikattava ja veronmaksupolitiikalla varmistetaan, että palkallaan tulee toimeen.” Kysymykseen, mistä leikataan, hän ei siis vastaa. Paitsi tietenkin maahanmuutto on se hänen Pandoran lipas, mistä rahaa ammennetaan valtion talouden tasapainottamiseen ja verojen alentamiseen. Tämä on tietenkin valhetta tai uutta aritmetiikkaa.

Valtio ottaa keskimäärin tällä hetkellä pari miljardia euroa velkaa vuosittain. Pelkästään polttoaineveroa alveineen valtio kerää n. 4 miljardia euroa. Sähköveron tuotto on n. 1,2 miljardia euroa. Yhteiskunnan ylläpito tarvitsee verotuottoja. Jokainen ymmärtää, että Suomen rajojen teoreettinenkaan sulkeminen maahanmuuttajilta ei tätä rahoitusongelmaa ratkaise, jos näiden veroja tuottoja isommin niistetään. Lassi Kaleva (ps)haluaa mainoksessaan näitä valtion syömähampaita ja veroja alentaa. Miten rahoitettaisiin hänen vaatimat lisäpoliisit, kodinhoitajat ja kotitalousvähennykset sun muut parannukset? Kaikki ovat sinänsä mukavia juttuja, Lassi ei vain kerro tuottopuolesta mitään.

Jokainen seksuaalirikos sataa näköjään persujen laariin, vaikka tekijänä olisi kantasuomalainen roskajoukko. Viestintä sosiaalisessa mediassa on niin rajua ja hyökkäävää, että lukijoitten päässä puurot ja vellit menevät sekaisin. Puolueen virallinen puheenparsi on jopa korostetun kultivoitunutta. Viestinnän takahuoneissa ei ole mitään pidikkeitä. Oppia on otettu Amerikasta. Luodaan ja villitään ihmisiä oppositioon viranomaisia ja niin sanottuja valtaa pitäviä vastaan. Kyllä kansa tietää, sanoi Vennamo. Kerrotaan Suomen Uutisissa, että kansaa huijataan ja valtaa käytetään väärin. Halla-aho esiintyy julkisuudessa ”perheen” viisaana isänä. Hän haluaa hillitä ja toppuutella villejä seuraajiaan. Viestintä suunnitellaan kaksipäiseksi kotkaksi. Puolueen johto myhäilee ja ilmoittaa pitävänsä pienen suomalaisen puolta. Kenttä räyhää ja uhkailee, jopa muita poliittisia toimijoita. Torstaina Halla-aho puhui Ylen vaalitentissä siitä, ettei ”pidä tehdä yleistyksiä muutamien törkyturpien takia”. Mitään asian siistimiseksi ei kuitenkaan tehdä.

Plagioija-Laura twiittailee ja vääristelee. Sen homman hän toki osaa. Onhan siitä tullut näyttöjä. On helppoa synnyttää epäluottamusta, luottamuksen luominen on vaikeaa. Sinänsä paradoksi, jos joku luottaa henkilöön, jonka tarkoituksena on synnyttää perusteettomasti epäluottamusta suomalaiseen oikeusjärjestelmään, yhteiskuntajärjestykseen ja perustuslakiin. Huhtasaari esiintyy messiaana, jolla on jotakin syvällisempää tietoa ja totuutta. Flirttailu ja kirjoittelu tällaisen persoonan kanssa saattaa tuntua palkitsevalta. Mehiläinen putoaa hunajapurkkiin ja Putkosen ansa on lauennut.

Demareittenkin pitäisi ottaa nyt rauhallisesti tämä ilmastokysymys ja vetää henkeä. Sääliksi käy nuorisoa ja heikkohermoisia vanhempiakin. Terapiaakin on jo kuulemma järjestetty ilmastonmuutoksella pelotelluille. Puoluekokous Seinäjoella päätti, että lihaveroa ei tule, piste. Andyn moka oli nostaa kestävän kehityksen veroidea esille. Nyt sitä riepotellaan siellä ja täällä.

Noin parikymmentä prosenttia ihmisistä sanovat kaikelle ei ja eivätkä luota oikeastaan mihinkään. He ovat otollista maaperää oikeistopopulisteille. Kaikki vainoharhaiset salaliittoteoriat osuvat ja uppoavat. Propagandaministeri Göbbels sanoi, että kun viestit, mitä suurempi valhe, sen parempi. Trump antaa kansalle vaihtoehtoisia totuuksia, tilanteesta riippuen. Halla-aho puhuu vallanpitäjistä ja valtamedioista. Mihin muuhun hän itse pyrkii kuin valtaan? Hän tuskin pystyy vallankäyttäjänä sulkemaan Suomen rajoja maasta muuttajilta. Pääministeri Halla-aho maistuu suussa pahalta, tällaisen vaihtoehdon toteutuessa matkalaukkujen pakkaaminen on harkitsemisen arvoista.

Esa Kanerva







Ehdokas Pian mukana Valkeakoskella




                                                                                                      1.4.2019

Tänään Pia Viitasen kampanjamatka suuntautui Valkeakoskelle. Olin mukana autokuskina, esitteiden jakajana ja keskustelijana. Citymarketin piha oli vielä kymmenen aikaan melko tyhjä autoista ja kaupoilla kävijöistä. Harvinaista herkkua oli se, että ehdokkaat saivat käyttää kauppakeskuksen sisätiloja äänestäjien tapaamisiin. Nopeasti standi pystyyn ja menoksi. Tarjolla oli karkkeja, tulitikkuaskeja ja teepusseja Pian käyntikortilla varustettuina. Mukavaa on tehdä töitä osaavan ja kokeneen ehdokkaan puolesta. Puoli kymmeneen mennessä marketin aula alkaa olla väkeä täynnä ja ehdokkaita haastatellaan ahkerasti.

Mistä ihmiset sitten haluavat puhua? Minulta kysyttiin useaan kertaan eläkkeiden kohtalosta tai pikemminkin niiden pienuudesta. Eläkkeet olivat lukumääräisesti kysymysten kärjessä. Nousipa taitettu indeksikin esille. Vastasin, että kyllä se oli Esko Ahon hallitus 1992, joka sopi taitetusta indeksistä kolmikantaisesti niin työnantaja kuin työntekijäjärjestöjen kanssa. Kolmikannan ratkaisut olivat tuolloin ”pyhiä” eikä niitä parantunut mennä muuttelemaan. Lipposen hallitukselle jäi sitten sovitun lain voimaan saattaminen. Lipponen sai kuitenkin ”kunnian” olla lain kätilönä, vaikka hänellä ei juuri ollut muuta mahdollisuutta kuin viedä eteenpäin kolmikannan ratkaisu. Antti Rinne on luvannut eläkeläisille satasen tasokorotuksen neljän vuoden aikana. Ehdotus tuntuu olevan hyvin ajankohtainen, niin heikoilla on tänään pieneläkeläisten toimeentulo.

Kaatuneesta Sotesta ei juuri kyselty. Huolissaan oltiin sen sijaan lääkkeitten omavastuusta vuoden alussa. Viisikymppiä on iso raha 800 euron eläkkeestä. Sen poistamista toivottiin hartaasti. Samoin terveyskeskusmaksujen jatkuva nouseminen kismitti ja aiheutti harmaita hiuksia. Paikalla ollut väki oli enimmäkseen varttunutta väkeä, joten kuvaus harmaapäistä on oikeaan osuva. Nuoret olivat harvassa ja työikäiset tähän aikaan tietenkin töissä.

Äiti kaksine lapsineen, toinen vielä rattaissa oli huolestunut lapsilisien indeksin jäädytyksestä. Lisien ostovoima heikkenee koko ajan, hinnat nousevat ja n. 1.5 prosentin inflaatio vaikuttavat. Kysymys oli piristävä poikkeus. SDP:n tavoitteena on laaja perhevapaa- ja sosiaaliturvauudistus. Sen yhteydessä palataan varmasti myös lapsilisien tasoon.



¤¤¤¤¤¤



Dosentti Pertti Timonen teki Wanhojen Tovereiden kokouksessa ”roknoosin” tulevista eduskuntavaaleista viimeisimmän Ylen kannatusmittauksen avulla. Sen mukaan SDP saisi valtakunnallisesti 45 paikkaa. Keskusta menettäisi 9-10 paikkaa. Sinisten kannatus- ja paikkakäyrä näytti suoraa viivaa eli tulos olisi pyöreä nolla. Pirkanmaalla Kokoomus saisi 3 paikkaa ja demarit 5 paikkaa. Perussuomalaisten saalis olisi kolme paikkaa. Eipä syödä karhua ennen kuin se on kaadettu! Uurnilla pitäisi tavata muitakin kuin tuttuja tovereita. Kumartaisin syvään ja nostaisin hattua äänestyslippua pudottavien ”nukkuvien puolueen” jäsenille.



Esa kanerva



Antin vaalibussi Tampereella


 

                                                                                                    30.3.2019
 
Tummansininen bussi kaartaa Keskustorille. Kylkiin on teipattu pirkanmaalaisten kansanedustajaehdokkaiden kuvat. Antti Rinne saapuu tapaamaan tamperelaisia hieman etuajassa.

Puheenjohtajan puhe alkaa täsmällisesti klo 10. Jyrki Liikka johdattelee Antin Sdp:n teltan eteen puhumaan.

Rinne aloittaa:” Muutos on mahdollinen, eikö niin tamperelaiset?” Hän saa aplodit ja vastaukseksi myönteistä kohinaa. Muutos tapahtuu vain äänestämällä 14. huhtikuuta, hän muistuttaa.

Puheenjohtaja nostaa aluksi esiin Sdp:n tavoitteen eriarvoisuuden vähentämisestä. Tällä hetkellä on unohdettu työttömät, lapsiperheet, opiskelijat ja eläkeläiset. Heidän asemaansa tulee korjata.

Sdp tulee panostamaan koulutukseen. Erikseen hän nosti esiin nuoret. Jokaiselle tulee tarjota mahdollisuus ammatilliseen koulutukseen tai lukioon. Pelkän peruskoulun varassa työllistyy huonosti.

Suomi voi hyötyä ilmastonmuutoksen torjunnassa tarvittavilla teollisilla innovaatioilla. Meillä on korkean tason teknologiaosaamista, jota voidaan viedä maailmalle.
Työelämän tulee olla oikeudenmukainen ja reilu. Yleissitovat työehtosopimukset takaavat kunnolliset työehdot ja palkan.

Tehdään muutos nykyiseen politiikkaan ja äänestetään sosialidemokraatteja tekemään se, Antti Rinne innosti kansaa!

Väkeä oli lauantaiaamuksi runsaasti. Puolueemme kiinnostaa ja tunnelma oli innostunut. Ehdokkaat tukijoukkoineen kuulivat äänestäjiä ja saivat palautetta kuntalaisilta. Kahvi ja suklaakeksit maistuivat jopa niin hyvin, että kahvia jouduttiin keittämään lisää monen varatun pullotermarin lisäksi.

Esa Kanerva



Köyhyys kolkuttelee eläkeläisen ovella




                                                                                                   25.3.2019

Terveiset lomilta ja Kainuusta. Lunta riitti ja raikasta ilmaa! Ja sitten asiaa eläkeläisköyhyydestä.

Pienellä eläkkeellä kitkuttavan eläkeläisen asema ei ole hääppöinen. Puolet heistä elää kädestä suuhun ja kolmasosalla rahat kuluvat kokonaan välttämättömiin menoihin. Noin kymmenellä prosentilla eläkeläisistä on taloudessa tätäkin vakavampia vaikeuksia. Välttämättömyyksiä ovat ainakin ruoka ja lääkkeet, kännykkä ja pesukone. Jos vielä olet vielä sairas, asiasi ovat hullusti. Omavastuut ja asiakasmaksut nousevat lähes vuosittain. Niihin saattaa kulua tonnikin vuodessa. Se on iso lovi rahapussiin alle tuhat euroa kuukausieläkettä saavalle. Totisesti olisi tehtävä jotakin. Hallitusneuvottelut lähestyvät, se Antin lupaama satanen olisi tarpeen.

On monenlaisia pieneläkeläisiä. Kuvitellun harmaapäisen yli 65-vuotiaan mummun tai vaarin lisäksi meillä on nuoria eläkeläisiä, esimerkiksi invalideja. Oma sarjansa ovat nuorena työkykynsä menettäneet ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet ihmiset. Myös hyvin iäkkäät saattavat kuulua sukupolveen, joka ei ole ehtinyt tienata suuria eläkekertymiä.

Monille eläkeläiselle niukkuus on ollut koko elämän ajan vieras. Köyhyyteenkin voi tottua, ihminen sulkee silmänsä ja tyytyy vähään. Eikä saata edes kärsiä tilanteesta. Sille vähätuloisemmalle eläkeläiskymmenykselle eläminen on taiteilua hengissä pysymisen kanssa, ostaako lääkkeitä vai ruokaa. Heille selkeä rohto olisi raha tai sosiaaliturvaverkkojen parsiminen. Pieneläkeläisen elämän edellytysten parantaminen olisi tehtävä valtiontasolla. Kunnat eivät siihen pysty tasapuolisesti kaikkialla Suomessa johtuen kuntien erilaisista taloudellisista mahdollisuuksista. Terveyskeskusmaksun poistaminen voi onnistua pääkaupunkiseudulla, Kihniöllä tuskin. Yksinasuvilla eläkeläisillä menee tosi huonosti. Ei ole toista jakamassa menoja tai tuomassa tuloja.

Kukaan ei saisi tuntea olevansa b-kansalainen tai nykysukupolven ”ruokko”. Kyllä ihmisellä on oikeus omanarvon tunteeseen ja kunnioitukseen. Se taataan kohtuullisella toimeentulolla ja maksuhelpotuksilla erilaisista omavastuista sekä taksoista. Säälliseen elämään kuuluu myös mahdollisuus sosiaaliseen elämään ja harrastuksiin. Kenenkään ei pitäisi olla yksinäinen, ei ainakaan rahan puutteen vuoksi.

Oi Antti, muista Vappu-lupauksesi eläkeläissatasesta ja voita vaalit!

Esa Kanerva







Mikä ihmeen Aspergerin oireyhtymä?




                                                                                                14.3.2019

Vanhemmat kertoivat läheisilleen muutama vuosikymmen sitten lapsen poikkeavuudesta tai käytöshäiriöistä, että sillä on tauti, vika tai leini. Nyt on olemassa hienot diagnoosit ja taudinkuvaukset. Lehdistä saa nykyisin lukea, milloin kenelläkin missillä tai julkkiksella on todettu Asperger-syndrooma. Sen toteaminen on ihmiselle ongelma, mutta toisinaan vaikuttaa siltä, että hienonnimistä tautia pidetään ihmiselle meriittinä. Sitä se ei käsittääkseni ole, vaan vaikeuttaa ja hankaloittaa ihmisen elämää monin tavoin. Ihminen on sosiaalinen eläin ja Asperger-ihmisillä yleensä suurimmat vaikeudet ilmenevät sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Hankalaa on varmasti ihmiselle itselleen ”juuttuminen” johonkin rituaaliin tai asiaan. Siitä ei yksinkertaisesti pääse eroon ja pakkokäytös jahtaa ihmistä joka puolella ja kaiken aikaa. Olen aikanani tavannut työssäni Asperger-ihmisiä ja osaan kertoa heistä jotakin.

Olisi aina tärkeää, että vanhemmat huomaisivat mahdollisimman aikaisin lapsensa kärsivän jostakin kehityshäiriöstä. Tällöin saataisiin oikea ja oikea-aikainen diagnoosi. Yleensä näin käykin, koska vanhempien kuppi menee usein nurin lapsen vauhdikkuudesta tai vaikkapa unihäiriöistä. Toisaalta lapsi voi olla täysin vetämätön ja perässä vedettävä, jolloin kysymys voi olla masentuneisuudesta. Raivonpuuskat ja selittämättömät tuskatilat voivat aiheuttaa perheen sisällä tai koulussa ristiriitatilanteita. Näissä tilanteissa sitten käännytään terveydenhuollon pariin ja lääkäriin. Taudinmääritys ei ole helppoa ja vaatii usein sairaalatarkkailua.

Parantavaa hoitoa ei ole eikä syytä oireisiin tiedetä. Joitakin psyykenlääkkeitä voidaan kokeilla ja löytää sopiva annostus. Asperger-lapselle on tärkeätä säännöllisyys ja elämän muutokset täytyy tehdä vähitellen sekä hitaasti. Jos Aspergerin oireyhtymästä kärsivällä lapsella on pakonomaiselta tuntuva kiinnostus tai harrastus johonkin aiheeseen, tämä kiinnostus kannattaa yrittää kääntää pakonomaisuudesta lapsen itsetuntoa vahvistavaksi intohimoksi. Aikuinen Asperger-ihminen kohtaa suurimmat vaikeudet omassa tunnepuolessaan. Hän ei osaa kertoa omista tunteistaan eikä ymmärtää toisen ihmisen tunnetiloja. Nämä potilaat voivat hyötyä suuresti käyttäytymisterapeuttisista harjoituksista, joiden avulla he voivat oppia kommunikoimaan paremmin läheistensä kanssa ja hallitsemaan erilaisia sosiaalisia tilanteita. Suomeksi sanottuna opetetaan erilaisia vuorovaikutustilanteita, uuden ihmisen kohtaamisesta kahvikekkereihin, miten näissä tilanteissa pitäisi oppia ottamaan toinenkin ihminen huomioon.

Asperger-ihmisen luonteen erityispiirteenä voisi mainita korostunut oikeudentunto ja rehellisyys sekä erikoinen huumori. Ennen sanottiin omalaatuinen persoona ja Hämeessä ihmistä kuvattiin sanalla ”ernomanen” tyyppi.

Mistä minulle tuli mieleen Asperger-syndrooma? Uutisissa kerrottiin, että ruotsalaislehdet kirjoittavat Nobelin rauhapalkintoa ehdotettavan 16-vuotiaalle ilmastoaktivistille, Greta Thunbergille. Hän on itse kertonut kärsivänsä juuri Aspergerin oireyhtymästä. Pelkäänpä, että nyt Martti Ahtisaaren teot ja hänen saama rauhanpalkinto ”kalpenee”, mikäli uutisessa on jotakin perää tai ehdotus toteutuu. Olen hämmästynyt maailman menosta!


Kanerva lomailee vaimonsa kanssa ensi viikon. Palataan juttuihin lomani jälkeen.


Esa Kanerva

Amerikan onnela


                                                                                                                                  

                                                                                                                  8.3.2019

Sotien jälkeen Suomessa ihannoitiin Amerikan vaurautta. Pula-ajan Suomessa vilahtelivat aikuisten puheissa kuvaukset Amerikan yltäkylläisyydestä, tavarasta ja mammonasta. Ei ollut aikuisillakaan Amerikasta tietenkään laajoja tietolähteitä, puhumattakaan objektiivisesta tiedonhankinnasta. Se tiedettiin, mitä suomalainen lehdistö ja aikakausilehdet kirjoittivat. Lehtikirjoitukset olivat 1950-luvun ihmisille suuri totuus. Värivalokuvat todistivat ja vahvistivat kerrotun. Virallinen poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmapiiri oli minun muistini mukaan hyvin jenkkimyönteinen. Vastapainoksi suomalaiset kommunistit ihailivat tietenkin itänaapuria ja sen kehittynyttä sosialismia työläisten paratiisina. Ja olihan jonkun sukulainenkin muuttanut merten taakse paratiisiin siitä päätellen, että epäonnistumistarinoita sinne muuttaneista ei juuri kuultu. Oli vain menestyjiä ja rikkaita liikemiehiä. Varmaan on Amerikka muuttunut vuosikymmenten aikana, mutta ovat myös omat käsitykseni jenkkionnelasta heittäneet häränpyllyä. Itse asiassa pidän nykyisin kyseistä valtiota perin omituisena ja jopa luotaan työntävänä.

Miksi olen tällaisiin johtopäätöksiin tullut? Syitä on monia. Jostakin on lähdettävä liikkeelle. Aluksi otan esille rahan nostamisen jumalan asemaan amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Jos olette sattuneet katsomaan joitakin hömppätv-sarjoja jenkkilästä, kuten rapujen kalastuksesta tai kullan huuhdonnasta, ohjelmassa esiintyville ihmisille maailman tärkein asia on ”money”. Kaikki muu on toissijaista. Sarjojen sisältö kuvastaa ja on tietenkin pintaraapaisua amerikkalaisista arvoista. Eniten huolissani olen siitä, että raha on siellä syrjäyttänyt demokratian. Nykymuodossaan amerikkalainen politiikka toimii rahan voimalla. Kampanjat maksavat kymmenistä miljoonista miljardeihin dollareihin.                                                                    

Poliitikoista tehdään kerjäläisiä, joiden on oltava alati liikkeellä hankkimassa vaalikassaa. He joutuvat nuoleskelemaan suursijoittajia ja organisoimaan rahankeruukampanjoita. Ja poliitikko joutuu olemaan hyvää pataa vaikka amerikkalaisen Kivääriyhdistyksen kanssa. Tulee mieleen nämä suomalaiset vaalirahasekoilut. Taitavat olla kuitenkin silakkaa amerikkalaisiin joulukaloihin verraten. Jo kampanjoiden aikana syntyy sidonnaisuuksia. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, kertoo suomalainen viisaus.

Entäpä sitten tuo amerikkalainen oikeuslaitos? Jokaisella meillä on jokin käsitys sen toimivuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Periaatteellinen ero meikälaiseen oikeuskäsitykseen on se, että meillä tuomion perustana ei ole kosto. Vankia pyritään kuntouttamaan takaisin yhteiskuntaan. Suomalaista vankia kohdellaan ihmisenä, jenkkilässä vankeinhoidon lähtökohtana ei ole ihmisarvo. Vanki on objekti ja vapausrangaistuksen tehtävänä on pitää hänet lukittuna ja estää karkaamasta sekä kostaa rikollisesta teosta. Olot vankiloissa ovat surkeat ja osin yksityiset vankilat pitävät asukkejaan orjina ja työvoimana. Vankiloista on tullut siis bisnestä, jonka osakkaina on usein tuomareita ja syyttäjiä. Henkilöitä, jotka panevat tuomioita täytäntöön

Tuomiot ja diilit syrjivät köyhiä, mustia ja värillisiä. Varakkailla on varaa miljoonaluokan asianajajiin. Yhteiskunnan tarjoama asianajaja saattaa olla jopa oikeudenkäynnissä hiljaa, koska asia ei häntä kiinnosta. Yhdysvalloissa istuu kakkuaan noin kaksi miljoonaa vankia, mikä on neljännes koko maailman vankimäärästä. Pitkät tuomiot ovat myös leimallinen piirre Amerikan oikeusjärjestelmässä. Juuret juontavat kauas historiaan. Yhdysvalloissa poliisivoimissa, tuomareina, asianajajina, ehdonalaisvalvojina ja vanginvartioijina työskentelee miljoonia ihmisiä. He eivät työpaikoistaan luovu, joten vankimäärä tulee varmaan tulevaisuudessa kasvamaan, koska järjestelmä tarvitsee vankinsa ja bisneksellä on yleensä tarve kasvaa.

Kun on ihmettelemään lähdetty, niin jatketaan amerikkalaisella terveydenhuoltojärjestelmällä. Mitään yleistä terveydenhuoltojärjestelmää ei ole, osa kansasta saa julkista palvelua, suurin osa kuuluu yksityisten vakuutusten piiriin. Yhdysvallat pitää yllä kuitenkin maailman kalleinta terveydenhuoltojärjestelmää. Kun Suomen terveydenhoitomenot ovat alle 9 prosenttia bruttokansantuotteesta, Jenkeissä se on vajaa 17 prosenttia. Parasta hoitoa maailmassa ei sillä saada, mutta maailman parasta terveysbisnestä kyllä. Rahat valuvat terveysyrittäjille, vakuutusyhtiöille ja lääkäreille. He ovat ymmärtäneet ihmisten hoidon siten, ettei terveydenhuoltojärjestelmän tehtävä ole tuottaa terveyttä, vaan rahaa. Tässä noin karkeasti erotellen on heidän ja meidän järjestelmien ero. Suorastaan brutaalia on mielestäni se, että lääkärit saavat bonusta lääketehtailta kirjoittamistaan firman lääkkeistä. Käsittämätöntä on myös lääkäreitten potilaitten ”ylitutkiminen”, jota he tekevät ahneitten asianajajien pelossa.

Kahta en vaihda, suomalaista sinappia ja pohjoismaista yhteiskuntamallia. Vaihtaisitko sinä kansalaisten suhteellisen hyvän tasa-arvon lain edessä, hoidon saatavuudessa ja demokratiassa vapaaseen aseenkanto-oikeuteen ja litrahinnaltaan 50 sentin polttoaineeseen? Puhumattakaan siihen, minkälainen arvoristiriita vallitsee amerikkalaisessa yhteiskunnassa puheiden ja tekojen välillä.                                                                                                       

Perheet käyvät kiltisti sunnuntaisin kirkossa ja sitten julkkisuutisista päätellen alkaa vapaa-aika sekä irtosuhteitten vaaliminen. Jos harmittaa, vedetään ruohosätkä tai napataan psykiatrin määräämää morfiinijohdannaista arkiahdistukseen. Jokaisella vähänkin varakkaalla amerikkalaisella on oma terapeutti, jolle voi käydä narisemassa aviomiehen- tai rouvan tylsyydestä ja lasten tottelemattomuudesta. 
Lopuksi vielä kehut, Amerikan onnelassa ei tarvitse vaivautua kauppaan ruokaostoksille. Monissa kaupunginosissa ei kauppoja olekaan. Miksi vaivautua ostoksille, koska pikaruokaa on satavilla joka nurkassa. Maailman lihavin kansa tykkää hampurilaisista ja hodareista sekä Mäkkäreiden autokaistoista.

Esa Kanerva

Mistä löydät sä ystävän?


                                                                                                                                                                               

                                                                                                                     4.2.2019

Ystävyys kestää, ystävyys kantaa ja joka ihmisellä pitäisi olla ystäviä. Omassa elämässäni en voisi kuvitella tulevani toimeen ilman läheisiä ihmissuhteita. Pisimmät niistä ovat kestäneet halki elämän ja toiset taas lyhempiä aikoja. Mihin ihminen peilaisi omaa elämäänsä, kokemuksiaan ja vastoinkäymisiään kuin ystäväänsä? Häneltä saa tervettä palautetta ja kritiikkiä silloin kun siihen on tarve. Voisi sanoa, että ihminen muovautuu sellaiseksi kuin on, ystävyyssuhteitten kautta. Hyvä ystävyys on tasapainossa. Kumpikaan osapuoli ei vaadi itselleen enempää kuin saa. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö ystävää autettaisi silloin kaikin voimin, kun hän tarvitsee apua. Ystävyyssuhde ei voi kuitenkaan olla pelkkää toisen osapuolen antamista. Sellainen ystävyys ei toimi. Hyvät ihmissuhteet antavat terveyttä ja voimaa. Mitä tehdä kasvavalle joukolle suomalaisia, jotka kärsivät yksinäisyydestä lähiöissämme ja palvelutaloissa?

Ongelma on suuri, muttei kannata heittää kirvestä kaivoon. Perheissä, päiväkodeissa ja kouluissa olisi aloitettava sen kaltainen kasvatus, että ihmisen on elämästä selvitäkseen otettava toiset huomioon. Ystävyyteenkin tarvitaan molempia osapuolia. Pitäisi oppia kuuntelemaan, mitä asiaa toisella ihmisellä. Tyhjänpäiväinen höpötys omasta itsestä ja tekemisistään ei kanna. Kiinnostus hiipuu ja vuorovaikutus sammuu. Jos toinen ihminen ei malta koskaan keskittyä siihen, mitä toisellakin ihmisellä olisi sanottavaa, ei molemminpuolista kohtaamista synny. Ei synny ystävyyssuhteitakaan.

Lähiöissämmekin olisi paljon kehitettävää. Niihin olisi saatava kaikenikäisten kohtaamispaikkoja. Mikä estää järjestämästä lapsia ja iäkkäämpiä yhteen leikkipuistoissa. Niissä on vain otettava huomioon kummankin ikäpolven tarpeet. Niistä voisi syntyä paikkoja, joissa ystävyyssuhteet syntyvät, vahvistuvat ja kehittyvät elämän eri vaiheissa. Harrastusten kautta syntyy usein kaveruutta, joka voi kasvaa ystävyydeksi. Lähiöissä pitää olla tilaa harrastaa ja olla harrastusmahdollisuuksia.

Oma lukunsa on vanhustemme yksinäisyys. Osin tämä johtuu kiireisestä yhteiskunnastamme, mutta vain osin. On vanhuksia, joista on luonnollisista syistä kaikki ystävyyssuhteet sammuneet. Yleensä lapset paikkaavat läheiset ihmissuhteet. Jos lapset unohtavat, on vanhus hukassa. Pelkkä yhteiskunnan tarjoama apu on kylmää viranomaistoimintaa. Tuskin maassamme palataan suurempaan ydinperheeseen. Jonkinlaista huolto- tai yhteydenpitovelvoitetta on ryhdyttävä vaatimaan omaisilta. Tulevien sukupolvien tajuntaan olisi opetettava vanhusten kunnioitus ja huolenpito. Tässä hetkessä taidetaan kasvatuksellisessa mielessä olla myöhässä, yhteiskunnallinen ongelma pitäisi kuitenkin ymmärtää ja ryhtyä toimenpiteisiin.

On monta keinoa muistaa ja arvostaa ystävää. Ole kiinnostunut ja ole läsnä. Tämäkin ilahduttaa lähimmäistäsi. Jos muistat vielä kehua ja kiittää, olet hyvä ystävä!

Esa Kanerva
 

   

Lasta huolestuttaa


 

  

                                                                                                                                       28.2.2019

Lasta pelottaa. Hän kuulee tiedotusvälineistä, että nuori teini Greetta Thunberg soimaa Ruotsin poliittisia päättäjiä 16-vuotiaan elämänkokemuksella ilmastopäättämättömyydestä. Edelleen hän näkee televisiosta jenkkien presidentin tapaavan Pohjois-Korean Kimin. He eivät pääse atomiasioista puusta pitkään. Hän lukee lehdistä, että uusi kylmä sota uhkaa jälleen. Kuusikymmenluvun lapsilla oli pelättävää uhkaavasta Kuuban kriisin täystuhosta. Tämän päivän lapsille ei ydinpommitus tai kylmä sota riitä. Ville Niinistö uhkaa ilmastonmuutoksen lopullisesta helvetistä.

Laukontorin saunakiukaan käryt ovat terveyshaitta, Näsijärveen upotetaan louhetta ja Ruskossa kaadetaan liito-oravan pesäpuita. Tässä on nyt väitteitä paikallisista luonnonsuojelurikoksista. Maailmassa on kautta aikain tehty politiikkaa kärjistysten kautta, myös ilmastokysymyksissä. Pitää olla ”kattaus” ja politiikalla uhkakuvat, jotka uppoavat kansaan. Suomen pitää olla toki esikuvana, myönnän. Meitä on 5,5 miljoonaa ihmistä. Maailmassa on tällä hetkellä YK:n mukaan yli 7 miljardia ihmistä. Palattiinpa me Suomessa kehityksessä ja päästöissä vaikka 1950-luvulle, ei maailmalla ole sen vuoksi toivoa. Mahdollisuutemme vaikuttaa suomalaisina on rajatut. Venäjä paskaa surutta valtakuntaansa ja mm. Itämerta. Murmanskissa lojuvat edelleen atomisukellusveneitten raadot ja tundra sulaa hiilipäästöjen vuoksi. Kiina on pilannut jo pohjavesivarantonsa ja Intia on todella saastunut maa.

Mitä sanoa nuorelle, joka on huolestunut elämästään. Toivoa pitää aina olla, ei tämä maapallo Ville Niinistön toivomuksestakaan ole tuhoutumassa meidän elinaikanamme. Ekologinen systeemi korjaa aina itseään, mitä enemmän se on pielessä, sitä suuremmat korjaustoimenpiteet. Ne taas eivät kohtele tasapuolisesti kaikkia. Toisaalla lämpenee, toisaalla kylmenee.

Kylmä sota kolistelee ovella. Nuorelle vastaisin, että demokratioissa Jussi saattaa pärjätä kerran, mutta sitten Sipilällekin saattaa tulla noutaja. Niin käy Trumpillekin. Jos ei käy, maailman pitää olla huolissaan, rahan valta on ottanut haltuunsa kansanvallan maailman mahdissa.

Esa Kanerva



Messias saapui Suomeen


                                                                                                                                  

                                                                                                                       23.2.2019

Halla-aho laskeutui Brysselin lentokoneesta pelastavana enkelinä Suomen kansan pariin julkaisemaan perussuomalaisten ensi huhtikuun eduskuntavaaliohjelman. Työmies Putkosen sanoin, syötti on heitetty ja siitä vaan koukkua nielemään. En tiedä kumman ansiota on, poliittisen suunnittelija Sakari Puiston vai työmies Putkosen, vaaliohjelmassa esiin nostettujen keihäänkärkien ja vaikeitten yhteiskunnallisten asioitten yksinkertaiset ratkaisut. Veikkaan jälkimmäistä ja työnjako on varmaan ollut sen kaltainen, että taloutta ymmärtävä tohtori Puisto kertoi työmies Putkoselle, mitä talouspolitiikka on ja mitä asioita pitäisi nostaa esiin. Putkonen sitten muotoili Puiston ajatukset sellaiseen sanalliseen muotoon, että iskulauseissa velat muuttuvat saataviksi. Putkonen osaa tämän vilpistelyn, raitistuneella entisellä ay-johtajalla tuntuu olevan häpyä kusettaa vaikka omaa äitiään. Tarkastellaanpa vaaliohjelman sisältöä, ei pelkästään sen ulkokuorta ja hauskuuksia.

Perussuomalaisten mielestä julkisen sektorin tehtävät on laitettava tärkeysjärjestykseen. Velkaantuminen on lopetettava ja menot tulee tasapainottaa, eikä tulevia sukupolvia pidä kuormittaa nykyisellä vastuuttomalla politiikalla. Mitä vaatimus julkisten menojen leikkauksista, n. 2 miljardilla vuosittain, merkitsee tavallisen suomalaisen työllisen tai työttömän kannalta? Se tarkoittaa menoleikkauksia sekä kunta- että valtiontasolla. Tai verojen ja maksujen korotuksia.Tampereella on tällä pormestarikaudella yritetty laittaa kaupungin tehtäviä tärkeysjärjestykseen. Jokainen palvelusupistus ja jokainen priorisointi saavat aikaan kansanliikkeen ja äänekästä protestointia. Ehkä tämä on helpompaa valtiontasolla, koska eduskunta on hieman kauempana kuin kaupungin virastotalo. Ihan sama kansalaiselle, mikä taho tekee likaisen työn. Mutta helppoa se ei tule olemaan, joten onnea vaan Halla-aholle!

Velkaantumisen lopettaminen tarkoittaa kansalaisille vyön kiristystä, koska menot tulevaisuudessa tulevat lisääntymään mm. ikärakenteen johdosta. Tässähän tämä Putkosen ilmaveivi juuri on. Vaaliohjelma kertoo mittavista verohelpotuksista. Heille keskeistä on asumisen, energian ja liikenteen verotuksen leikkaaminen. Valtio keräsi pelkästään tieliikenteestä veroja vuonna 2017 noin kahdeksan ja puoli miljardia euroa. Kysyn, millä perussuomalaiset aikovat rahoittaa suomalaisen yhteiskunnan? Siihen eivät riitä muutaman sadan miljoonan euron leikkaukset maahanmuuttajien kotouttamisesta ja vastaanottokuluista. Perussuomalaiset aikovat siis näemmä irtautua leikkausten ohessa Suomen kansainvälisistä pakolaissitoumuksista ja pistää rajat kiinni.

Ilmastonmuutos ei ole mitään, uusiutuva energia ei ole mitään, biopolttoaineet eivät ole mitään, laulavat perussuomalaiset. Tuulimyllytkin saavat kyytiä. Niinköhän tällä politiikalla viennistä ja kansainvälisistä hyvistä suhteista riippuvainen Suomi pärjää? Näitä ilmastotalkoitahan ollaan tekemässä porukalla ja lähes maailmalaajuisesti erästä maailman toisella laidalla olevaa houkkaa lukuun ottamatta. Tavallista kansalaista on toki alkanut pänniin tämä vihreä uhkailu maailmanlopulla ja Putkonen on tietysti ottanut tästä suivaantumisesta kopin.

Keiden tulisi erityisesti pelätä perussuomalaisten vaalivoittoa? Luulisin, että vahvasti työtä ja yrittäjyyttä korostava vaaliohjelma ei tule toteutuessaan kohentamaan tulonsiirtojen varassa elävien ja työttömien asemaa, päinvastoin. Koska julkista taloutta leikataan, valtiolla ei yksinkertaisesti ole varaa muuhun kuin jatkaa Sipilän hallituksen valtion menoleikkauksia. Se on köyhille kylmää kyytiä ja kaikki kansalaiset eivät pysy hevosen kyydissä. Sosiaaliturvaan tulee paineita siltäkin suunnalta, että persut haluavat investoida voimakkaasti liikenneväyliin ja infrahankkeisiin. Hyviä hankkeitahan ne ovat, mutta maksavat miljardeja.

Lopuksi vaaliohjelmaa lukemalla voisi hieman profiloida kohderyhmän, mille Putkonen on sen muokannut. Hän on suomalainen mies, joka käy palkkatyössä. Hän on pieni- tai keskituloinen. Hänellä on mielensä pahoittaja, joka etsii syntipukkia omille ongelmilleen. Kohteeksi sopii hyvin erivärinen ja vähän oudosti pukeutunut maahanmuuttaja. Halla-aho kanavoi kaiken yhteiskunnallisen pahan, köyhyyden ja taloudelliset ongelmat tämän väestöryhmän syyksi. Haureka, ongelman syy, minun, juuri minun, syystä tai toisesta syntyneeseen päivittäiseen turhautumiseeni, on löytynyt. Raiskaavat mutakuonot pois maasta ja Halla-aho valtaan, näin helposti on ratkaistu kaikki minun ja Suomen ongelmat!

Esa Kanerva