Pieni tilkka etiikkaa

                                                                                                                                         30.6.2020

Kyllä se totta on, ihmisen elämän ja elinvuoden hintakin on laskettu euroissa. Terveys-taloustiede pohtii tieteenalana kyseistä kysymystä. Lääketieteen kehittyessä ja hoitomenetelmien monimutkaistuessa on pystyttävä laskemaan, onko meillä varaa hoitaa kaikkia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kun Suomi ottaa tänä vuonna lisävelkaa suunnitellun velan päälle karkeasti ottaen 15 miljardia euroa, voidaan laskea korona-epidemiassa saavutetun lisäelinvuoden hinta aika yksinkertaisella laskutoimituksella. Onko oikein pohtia tällaisia kysymyksiä? Mietin nyt kysymystä muutamasta näkökulmasta.

Koska elämällä ei ole markkinoita perinteisellä tavalla, kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Toisaalta jotakin käsitystä elämän hinnasta voidaan saada selvittämällä yksilön maksuhalukkuutta kuoleman riskin muutoksen välisen suhteen mittaamiseen. Haluaako rikas maksan siirron ulkomailla vai jättää ison perinnön? Entäpä onko nuorehkon professorin elämä arvokkaampi kuin työttömän keski-ikäisen. Näiden kahden henkilön hintaa voidaan arvioida inhimillisen pääoman käsitteellä. Yhteiskunta on panostanut professoriin miljoonia, työtön ei tuota mitään kansantalouteen juuri sillä hetkellä. Arviointiylilääkäri Miia Turpeinen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä sanoo, että ”terveen elinvuoden hinnan kipuraja kulkee Suomessa sadassa tuhannessa eurossa.” Summa ei ole kiveen hakattu, ylityksiäkin tapahtuu.

Yksi mittatikuista on laatupainotettu elinvuosi. Sen avulla voidaan laskea hoidon avulla saavutetulle terveelle lisäelinvuodelle hinta. Kun hinta on tiedossa, voidaan vertailla tarjolla olevista hoitokeinoista saatua hyötyä. Munuaisensiirtoleikkaus saattaa olla järkevämpi vaihtoehto kuin pitkä dialyysihoito. Uusi munuainen parantaa elämän laatua ja käy jo parissa vuodessa edullisemmaksi.

Ikääntyvien on syytä ottaa huomioon, että kyllä Suomessa saa hoitoa, mutta ei mitä tahansa hoitoa. Jos haluaa ja tarvitsee elinsiirron, mietitään sen hintaa kaksi kertaa esimerkiksi 70-vuotiaalle. Paljon riippuu siitä, millaisen panoksen kykenet mahdollisesti vielä antamaan yhteiskunnalle ja montako laadullisesti hyvää ja omatoimista elinvuotta sinulla on odotettavissa. Yhteiskunta todisti koronakriisissä, että iäkkään elämä arvioitiin yhtä arvokkaaksi kuin nuorempien. Kansakunta teki valtavavan taloudellisen panostuksen viruksen leviämisen estämiseksi. Se oli suuri priorisointipäätös vanhustemme hyväksi. Muu kiireetön kansanterveys ajettiin alas. Mutta vain tämän ainoan ja viimeisen kerran. Tulevaisuudessa tällaiseen ei ole enää varaa!

Palataan sitten siihen Korona-epidemiaan ja kysymykseen, mitä maksoi kaikki nykyiset toimenpiteet huomioiden yksi lisäelinvuosi. Professori emerit. Martti Kekomäki on tehnyt laskelmia ja arvioinut rajoitustoimilla ostetun elinvuoden hinnaksi 150.000 euroa. Kuinka hän tähän lukuun pääsi? Jos oletetaan, että rajoitustoimilla vältettiin 10.000 koronakuolemaa, ja että kuolleiden keski-ikä olisi ollut 70-vuotta, ja että jokaisen elämää saatiin pitkitettyä kymmenen vuotta, toimilla säästettiin 100.000 elinvuotta. Se tekee yllä mainitun 150.000 euroa per henkilö.

Yhteiskunnassamme on kipeä eettinen kysymys. Se liittyy rahaan ja terveyteen. Korkeammalla tulotasolla ollaan valmiita ja heillä on mahdollisuuksia satsata enemmän rahallisesti terveyteen ja näin elämälle muodostuu eri hinta eri tulotasoille. Suomi eriarvoistuu ja on ollut aina eriarvoistava. Mitä enemmän julkinen talous ja julkiset terveyspalvelut rapautuvat, sitä enemmän terveyserot lisääntyvät. Onko tehtävä kahdet tilastot.? Yksinkertaistaen rikkaiden odotettavissa oleva eliniänodote ja köyhien vastaava. Kehitykseen voidaan vaikuttaa ja pitää muistaa, että tasapainoinen talous on köyhän paras ystävä. Hallitukselle soisi voimia viedä nyt tämä lainsäädäntötyössä oleva sosiaali- ja terveysuudistus läpi.

Esa Kanerva

Koronajuhannusta!

                                                                                                                                     18.6.2020

Suomalaiset huokaisevat helpotuksesta. Ajattelullinen itsepetos tapahtuu siinä, että poikkeuslain kumoutuessa ja rajoitusten helpottuessa elämä palautuisi ennalleen. Tauti on piilossa, elää ja voi hyvin. Se taitaa olla faktaa. Elämä ei ole enää koskaan sellaista kuin se oli vuoden alussa. Osa pakosta tehdyistä muutoksista jää pysyviksi ilmiöiksi, tahdomme sitä tai ei. Ihminen ei muuta tapojaan kovin nopeasti, toimintaympäristö sen sijaan tekee korjausliikkeitä suuntaan, jos toiseen. Ihmisen on pakko taas mukautua niihin. Siinä mielessä maailma on nyt aikaamyöten erilainen kuin aiemmin. Kesän sää juhannuksen alla on hyvin kaunis ja kesäinen. Se luo perinteistä ja turvallista mielikuvaa elinympäristöstämme. Jotakin pysyy ennallaan, saunat lämpiät ja grillit kuumenevat. Juhannuksen jälkeen alkavat monilla lomat ja syksyyn on vielä aikaa. Syksyllä joudutaan palaamaan arkeen ja keväästä pitää tehdä arviointia monesta eri horisontista.

Nyt pitää olla viisaana. Historiasta voi nyt oppia paljon. Puoli vuotta sitten epidemia alkoi Kiinan Wuhanista. Toinen aalto koettelee nyt Pekingiä. Mitä me suomalaiset ajattelimme vuoden vaihteessa. Tauti on kiinalaisten ongelma, ei se meitä koska, se on niin kaukanakin. Ja hupsista, ei mennyt kuin muutama kuukausi ja korona oli täällä. Tästä kakkosvaiheesta pitää nyt ajatella toisin. Se uusi aalto on täällä muutaman kuukauden päästä. Nyt elätellään toivoa, ettei sitä tulisi lainkaan. Kukaan ei tiedä varmasti, historia on toista mieltä.

Varmasti suunnitelmia on tarkennettu ja toiseen aaltoon on varauduttu paremmin jo kokemuksen tuoman valmiuden myötä. Tämä koskee viranomaisia. Ihmiset ovat aika lailla unohtaneet koko ongelman, siltä tuntuu kaupoissa ja kapakoissa. Maskia pitävälle naureskellaan ja harva vaivautuu käsidesipullolle käsiä pesemään. Huolettomuus kostautuu ja itku lyhyestä ilosta.

Rahaa on pumpattu kansantalouteen valtavat määrät. Kovaa narinaa puutteesta tai köyhyydestä kuuluu harvoin. Sosiaaliturvaa on nostettu tilapäisesti ja yritystukia on jaettu. Kulutus pitää yllä talouden rattaita. Syksyllä on pakko tuoda talouden totuuksia kehiin. Euroopan keskuspankkikaan ei voi pyörittää loputtomasti setelikoneita katteettomasti, muuten se tuhoaa rahoitusjärjestelmän uskottavuuden ja syöksee Euroopan jätti-inflaatioon. Vakausmekanismista annettavat avustukset ovat velkojen anteeksiantoa eikä se kannusta Etelää laittamaan talouksiaan kuntoon. Vaihtoehdot ovat vähissä, veloista jäisi kuitenkin muistutus ja luvut tilastoihin muistutuksena miinussaldosta.

Kuten jo aiemmin on tullut todettua, syksyllä hallitus on kovan paikan edessä. Tiekartta velkojen lyhentämiseen on uskottavasti tehtävä. Kunnat eivät tule pääsemään helpolla suunnitellessaan ensi vuoden talousarvioitaan. Tampereelle on ennustettu miinusta tälle vuodelle vajaata viittäkymmentä miljoonaa. Se voi tuplaantua ensi vuonna. Ei tule olemaan helppoa ja säästölaaria kuurnitaan vielä monen kertaan.

Paikallisesti Sdp:llä on haasteita. Pitää järjestää puoluekokous elokuussa ja harmillisesti valtuustoryhmän yhteistyö takkuaa. Olisi kiire sovitella riidat siihen mennessä, koska se nostetaan esiin takuuvarmasti puoluekokousta uutisoitaessa. Eikä hallitusyhteistyökään tule jatkossa sujumaan kuin kesäpäivä mummolassa. Keskustalla ei ole mitään hävittävää kymmenen prosentin kannatuksella ja lähteä hallituksesta ovet paukkuen. Kannatus ei oikeastaan tämän alemmaksi voi laskea, tehtiin mitä tahansa.

Syksy on kaukana. Nyt juhlitaan juhannusta ja otetaan siitä kaikki ilo irti. Kelit ovat kohdallaan ja kaupassa riittää ruokaa sekä juomaa. Älkää pudotko veneestä tai uiko liian kauas. Siinä voi tulla hapenpuutosta!

Hyvää juhannusta lukijoille, kiitos tähän mennessä 65 tuhannesta käynnistä sivuillani!

Terveisin Esa Kanerva

.

Kesäkuulumisia

                                                                                                                               10.6.2020

Kohta on juhannus. Aika kuluu ja sen mukana myös me ihmiset, sanotaan. Naapurin pihalta kuuluu noin kymppisen tytön iloiset äänet. Havahdun. Muistan hyvin hänen ensimmäisen vierailunsa meillä. Käärö äidin sylissä. Silmät ja nenä näkyivät paketista. Onko siitä jo kymmenkunta vuotta? Miten tämä elämä menee eteenpäin näin vinhaa vauhtia? Omasta tiimalasistani on taas valunut kosolti hiekkaa, tulevat päivät vähenevät samassa suhteessa. Jokainen päivä jatkossa tulisi elää hyvin ja hyödyksi. Taakse päin, kun katselee, harkitumminkin olisi voinut elellä. Aika muuttaa tavoitteita ja arvostuksia. Konkreettisen elämän puitteiden rakentaminen muuttuu elämän laatuun. Voi ihmetellä itsekseen, mitä maailmassa tapahtuu ja olla vain hiljaa. Kaikkea merkillistä on menossakin. Suomessa ja maailmalla on monenlaisia poliittisia episodeja käynnissä. Kummastellaan nyt tässä jutussa kotimaan politiikkaa.

Kun Marinin hallitus tupsahti maailmaan, epäilin sen elinpäivien pituutta. Oli nähtävissä Keskustan sekava tilanne jo tuolloin. Eikä istuvan pääministerin, Rinteen, savustaminen voinut tapahtua jälkiä jättämättä. Kulmuni vaikutti jo tuolloin esiintymiseltään epävarmalta ja ohjailtavalta. Sitten tuli korona. Hallitus vakuutti yksimielisyyttään kaikessa. Taustalla kuitenkin kupli. Demarit kaappasivat julkisuuden ja Kulmuni jäi taustalle. Kepun kannatuskäyrälle kävi niin kuin entisen miehen erektiolle. Marin paistatteli gallupeissa ykkösenä. Keskustan kannalta ei näin voinut jatkua ja jotakin oli tehtävä. Voi ehkä pitää onnenpotkuna tätä viestintäkoulutusjupakkaa. Sen varjolla voitiin tehdä aikaisemmin peliliikkeitä, joita oli suunniteltu syksyyn. Puoluejohtajan sivuun siirtämistä hallituksesta ei varmaan oltu suunnittelemassa, kaikkea muuta kylläkin. Nyt sekin onnistui. Kulmuni oli ollut Keskustan kenttäväelle pettymys.

On turha väittää, että Katri ihan itse teki poliittiset siirrot. Kaikki Keskustan parhaat voimat oli kasattu suunnittelemaan manööverit. Eikä tässä vielä ole kaikkea nähty. Syksyllä tulee tilaisuus kaataa hallitus. Eläkeiännostotäky oli koepallo. Se ainakin toimi ja upposi. Koronalaskun maksamista on pakko miettiä syksyllä. Heti syksyllä ei pelästytetä kansaa, seuraavan vuoden alusta alkaa tapahtua. Vanhalla hallitusohjelmalla pyyhitään pöytää ja kansalaisilta aletaan kerätä saldoa valtion verokertymään. Uskottavaa ohjelmaa vaativat niin sijoittajat kuin lainoittajat. Oppositiokin teroittaa kieltään, jollakin tapaa on senkin suu suljettava. Uskallan toivottaa meille maksajille kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä ja säästäväisyyttä. Lasku tulee olemaan iso ja sen maksurasituksen jakamisesta eri tahoille tulee puolueille riita.

Kauhistuttaa tämä Tampereenkin tilanne. Valtio ei maksa tappioita ja kassaan ei tule rahaa. Sata miljoonaa miinusta on pieni raha ensi vuoden talousarvioon. Vaihtoehtoja paikkaamiseen on, kaikki kuitenkin huonoja. Riisutaan palvelut minimiin, karsitaan investoinnit, nostetaan veroja tai syödään jäljellä olevia säästöjä. Mikään näistä ei maistu hyvältä. Kuntalaiset tarvitsevat ainakin nykyisen palvelutason. Kouluja ja päiväkoteja on pakko remontteerata, vuosittain niihinkin kuluu 60-80 miljoonaa euroa. Verot alkavat olla tapissa. Juuri nostettiin veroprosenttia 20,5: een. Samoin kiinteistöveroa. Säästössä olevat varat on pian loppuun syöty. Mitä sitten tulisi tehdä, en minä tiedä? Mauno Koiviston sanoin, ellei varmasti tiedetä, mitä tapahtuu, olettakaamme, että kaikki menee hyvin.

Kunnallisvaalit ovat ensi vuoden huhtikuussa ja demareitten kaaderit ovat ojennuksessa kuin punakaartissa rivit. Politiikkaan on hiipinyt uudenlaiset aatteet. Nuoruus on ylivertainen ihmisen ominaisuus. Sitä ei paikkaa kokemus eikä näytöt. Yksilökeskeisyys on vienyt voiton yhdessä tekemisestä. Poliitikko puhuu aina omista teoistaan, ei meidän saavutuksista.

Minä tein aloitteen, minä käytin puheenvuoron, minä ehdotin, minä olin päättämässä, minä suosittelin häntä ja minä olen maailmankaikkeuden keskus sekä aurinko. Ja minä haluan valtuustossa kiittää kaikkia hyvästä keskustelusta ja olen kaikkien kanssa samaa mieltä, olen niin hyvä ihminen, että minulla on varaa kiitellä kaikkia poliittisia puolueita ja kaikkia ympärilläni olevia. Mutta solidaarinen en halua olla ryhmässäni, paitsi nimityksistä vastaaville johtajille. Ryhmäkokouksissa en kuuntele ketään, paitsi pormestaria ja ryhmänjohtajaa. Heidän nimensä, tekemisensä ja arvostukseni muistan lausua joka käänteessä, tietysti myös kiittää. En uskalla olla heidän kanssaan mistään eri mieltä, voisi vaikka seuraavassa rotaatiossa joku paikka mennä sivu suun. Minä olen minä, Tampereen kaupunki romahtaisi, jos minä en olisi mukana päättämässä!

Maailmassa käy niin kuin hyvin. Ensi vaalit putsaavat ja korjaavat nykyisen ryhmädynamiikan valuvirheet. Aamulehti muuten kirjoitti väärin ryhmästä eronneiden tilanteesta. Tietääkseni kukaan ei ole hinkumassa takaisin. Muun ryhmän ei siis tarvitse päättää mitään meidän puolesta, saatikka kohtalosta. Kohtalo on aivan omissa ja äänestäjien käsissä. Puolueeni SDP:n asioita pääsen seuraamaan läheltä puoluekokouksessa elokuussa. SDP on puolueeni ja pysyy, jo vuodesta 1980.

Esa Kanerva