Miksi valtuustoryhmä hajosi?

                                                                                                                                          30.3.2021

Demarien valtuustoryhmää ei sitten saatu yhtenäiseksi vaalikauden loppuun mennessä. Aikaa ja ruutia kyllä kulutettiin vuoden verran. Juurisyyksi on selvinnyt tahtotilan puute. Kun ei ole ollut ryhmässä halua rakentaa, yhteistä ryhmää ei syntynyt. Tarkoitan ryhmällä ryhmään jääneitä tovereita. Kaikkia eronneita ei ryhmään haluttu, ei sitten millään, eikä ryhmään hyväksytyilläkään eronneilla ollut siksi tosiasiallisia mahdollisuuksia palata. Minulle ja toveri Kampmanille tarjottiin paluuta ryhmään haastattelujen jälkeen, muille eronneille sanottiin ei. Olisi ollut kuitenkin reilua taata jokaiselle eronneelle oikeudenmukainen asian käsittely. No jollakin tapaa oikeudenmukaista ja reilua on tietenkin sanoa, ettei paluuta ole. Äänestyksen jälkeen perusteluja ei juuri esitetty, ellei ota asian verhoilua luottamuspulaan todesta.

Kaikki eronneet kävivät ryhmän johdon ja selvitysmiehen haastatteluissa. Selvitysmies katsoi ryhmän yhdentymisen mahdolliseksi. Ryhmän enemmistön kanta oli toisenlainen, ehdotus hylättiin äänestyksen jälkeen. Ryhmässä ajauduttiin pattitilanteeseen, jota yritettiin vielä laukaista syksyllä, yhtä huonoin tuloksin. Eronneet lähettivät katumuskirjeen ryhmälle, kertoivat olevansa pahoillaan ja noudattavansa ryhmän sääntöjä jatkossa. Ei riittänyt.

Tapahtumat alkoivat vyöryä ikävään suuntaan Ei voitu käsittää tai hyväksyä ryhmän johdon ja muutaman muun ryhmäläisen julkista toimintaa, jossa he ryntäsivät tuomitsemaan lehtien ja sosiaalisen median kautta yhtä oman ryhmämme jäsentä. Ryhmän työskentely alkoi kiertyä väärille jengoille. Mikä pahinta luottamus alkoi rakoilla. Kaunaa saatettiin kantaa, milloin mistäkin vuosia sitten sattuneista asioista. Totta kai poliittiset valtataistelut ja loiskiehunnat kuuluvat politiikkaan. Tässä Atanaksen tapauksessa oli kyllä kysymys arvoista ja solidaarisuudesta. Aamulehti otti pitkäkestoisesti kantaa Aleksovskin syyllisyyteen ja oikeastaan tuomitsi hänet jo ennen oikeudenkäyntiä. Se oli ajojahtia, tietoa lehteen valui jostakin, jostakin asioista hyvin perillä olevista lähteistä.

Taustaksi siteeraan laajalti Toveriseuran toimintakertomusta vuodelta -20 Aleksovskin tapauksesta. ” Sosiaalidemokraatteja kovasti, aina vereslihalle hiertänyt ja osin valtakunnallistakin kiinnostusta herättänyt ns. tonttijupakka sai kannaltamme ja erityisesti prosessissa vastaajana olleen kaupunginvaltuutettu, toimitusjohtaja Atanas Aleksovskin kannalta kaikin puolin onnellisen lopun. Prosessissa käsiteltiin Tampereen kaupungin kiinteistötoimen ja Aleksovskin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä Muotialantien tontin vuokraoikeuden siirrosta oli neuvoteltu ja oliko lupa siirtoon annettu. Pirkanmaan käräjäoikeus langetti Aleksovskille vuonna 2019 seitsemän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.

Turun hovioikeus vapautti helmikuussa 2020 Aleksovskin hänen saamastaan käräjäoikeuden tuomiosta. Hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeuden kolme tuomaria, että Aleksovskilla on ollut tekohetken olosuhteissa perusteet luottaa siihen, että kaupunki tulee hyväksymään valitun menettelytavan, eikä tulisi perimään sopimussakkoa. Hän ei ole näin ollen pitänyt sopimussakkoseuraamuksen syntymistä menettelynsä todennäköisenä seurauksena. Aleksovskin saamat tuomio oheisseuraamuksineen siis kumottiin ja hänelle määrättiin yli 57 000 euron korvaus oikeudenkäyntikuluista. – Sekä käräjäoikeus että hovioikeus perustelivat toisistaan poikkeavia päätöksiään perusteellisesti ja mielenkiintoisesti. Jo valistuneita maallikkojakin hämmästytti käräjäoikeuden perusteluissa se, ettei Aleksovskin intentioita oikeastaan ollenkaan käsitelty. Rikoksen tunnusmerkistöön kuuluu oikeusjärjestyksessämme välttämättömästi tahallisuus. Aleksovskin toiminnan tahattomuus oli yksi hovioikeuden päätöksen keskeisistä perusteluista.

Aleksovsin saama kohtelu sai kuluneiden yli kahden vuoden aikana jo poliittisen ajojahdin piirteitä. Ällistyttävää oli, että eräät puolueemme jäsenetkin osallistuivat tähän ajojahtiin jopa julkisesti. Aleksovski oli luopunut kaikista muista luottamustehtävistään kuin kaupunginvaltuutetun, mutta sekään ei näyttänyt riittävän saalistajille. Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet ankaraa aikaa sekä hänelle että perheelle. Hovioikeuden kokonaan vapauttavan tuomion jälkeen olisi tavallisella poliittisella moraalilla varustettu ihminen olettanut, että pöytä olisi ollut nyt puhdas, mutta niin ei käynytkään.

Maaliskuun 2020 valtuustoryhmän kokouksessa käytiin värikästä ja välillä erittäin epäasiallista keskustelua (mm. alatyylisiä ilmauksia käyttäen) Atanovskin asemasta ja hänen luottamustehtävien asteittaisesta palauttamisesta niiden vapautuessa uudelleen. Keskustelun sävy oli repivä ja loukkaava. Neljä valtuutettua, Aleksis Atanovski, Esa Kanerva, Anneli Kivistö ja Ilpo Sirniö sekä ensimmäinen varavaltuutettu Ulla Kampman erosivat valtuustoryhmästä vastalauseena Aleksovskin saamalla kohtelulle. Viisikko julkaisi tiedotteen (liite 1), jossa todettiin mm., että ryhmän jäsenten syrjintä, kiusaaminen, vähättely, syyllistäminen ja luottamuksen puute olivat tehneet eronneiden toiminnasta mahdotonta. Tiedotteessa todettiin edelleen, että ryhmässä eivät toteudu oikeudenmukaisuus, solidaarisuus tai ihmisten kunnioittaminen.

Sopua yritettiin hieroa muun muassa toveri Pertti Palttilan välityksellä. Mitkään sovintoesitykset eivät tyydyttäneen tynkävaltuustoryhmää. Pormestari Lauri Lylyn esityksestä tynkävaltuustoryhmä äänesti ns. viitosten ottamisesta ryhmään, sen jälkeen, kun nämä olivat jättäneet kirjalliset selvitykset eronsa syistä. Tynkävaltuustoryhmän puheenjohtajan Pekka Salmen vastustava esitys voitti äänin 12 – 4. Vuoden 2020 aika vahvistui se käsitys, että kaikkein tiukimmin yhdistymistä vastustivat valtuutettu Pekka Salmi, valtuutettu Aila Dünder‒Järvinen ja valtuutettu Ari Wigelius. Pidemmän aikavälin suunnitelma näillä kolmella lienee ollut, että viisikolta estetään pääsy 2021 kuntavaalien ehdokkaiksi.”’

Tässä tilanteessa ollaan ja Kunnallisjärjestön kenttäväki hyväksyi vastoin johdon mielipidettä eronneet valtuutetut ehdokkaiksi kesäkuun kuntavaaleihin. Seuraavat vaalit ovat osittain demareitten sisäiset linjavaalit Tampereella. Äänestäjät punnitsevat, saako nykyinen ryhmän johto luottamuksen jatkaa vaalien jälkeen vai alkavatko uudet tuulet puhaltaa ja virkistää ryhmän toimintaa.

Esa Kanerva









Tositarinoita ja kiiltokuvaa?

                                                                                                                                            24.3.2021

Selailin seuraavissa kuntavaaleissa olevien ehdokkaiden kotisivuja. Laadultaan ne olivat vaihtelevia. Toiset oli selvästi teetetty ammattilaisella ja toiset olivat halvan budjetin tuotoksia. Löytyi sieltä selvästi ammattipoliitikon roolin omaksuneen ehdokkaan tekstiä ja ihan aitoa ja rehellistä yrittäjyyttä. Kaikkia sivuja yhdistää tarina omasta itsestä. On luonnollista, että ihminen tavanomaisessa vuorovaikutuksessaankin haluaa antaa itsestään silotellumman kuvan kuin mitä objektiivisesti arvioiden olisi totta. Poliittisissa tarkoitusperissä sepitetyt tarinat ovat sitten aivan omaa luokkaansa. Poliitikko brändää itsensä luomalla itsestään ja identiteetistään hänelle tarkoituksenmukaista julkista kuvaa. Nykyään tämä vielä korostuu sosiaalisen median avulla. Siellähän ollaan alituisessa vuorovaikutuksessa, periaatteessa rajattoman ihmisjoukon kanssa. Tarkastellaanpa nyt muutamien kotisivujen esimerkkien avulla, minkälaista tarinaa niihin tuotetaan.

Aloitetaan erään ehdokkaan kuvauksesta omasta persoonastaan. Mikähän lienee etusivun kuvan viesti prinsessasta vallan kammareissa? Ehdokas kertoo olevansa ahkera, tunnollinen, omistautunut tamperelaisille ja aktiivinen työmyyrä. Pitkä jono laatusanoja kuvaa hyvin ehdokkaan itseluottamusta ja ammatillisuutta poliittisessa työssä. Työhaastattelussa varmaan katsottaisiin tällaista kehumista alta kulmien. Tällainen työote kuuluu tietysti poliittiseen rooliin, ei siinä mitään. Lukijalla pitää vain olla taito erottaa ja lukea, mikä on poliitikon yritystä tehdä itsestään kiiltokuvaa ja mikä noin suurin piirtein totta. Vaikeaahan se on, mutta kannattaisi nähdä vaivaa. Kysymyshän on kuntalaisen oman ehdokkaan työhaastattelusta.

Mennään eteenpäin. Seuraava ehdokas markkinoi itseään nuorena ja eteenpäin pyrkivänä ihmisenä. Edellisestä ehdokkaasta hän erottautuu selvästi. Hän ei kerro itsestään laatusanoja, vaan kerronnan ydin on hänen kiinnostuksen kohteistaan. Hän kertoo, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus, eriarvoisuuden torjuminen ja ihmisoikeudet ovat hänelle tärkeitä. Hän on kiinnostunut myös köyhyyden torjunnasta ja perustulosta. Hyvä, uskotaan. En epäile lainkaan, etteikö ilmastomuutoksen torjunta olisi nuoren naisen sydäntä lähellä. Kotisivujen näkökulma ja kiinnostuksen kohde ovat asiakkaassa, ei ehdokkaassa itsessään. Minun arvioni näistä kotisivuista on, kiitoksella hyväksytään.

Sitten numero kolmonen. Kotisivujen tarinan kerronta alkaa kekkoslaisesta savupirttitarinasta. Köyhä lapsuus, ideaalit kodin arvot ja rakastavat vanhemmat. Tällainen tarinallisuus alkaa olla jo niin poliittinen vakio, että pelkästään siitä syystä uskottavuus kärsii. Mutta jos näin on, niin sitten on, onneksi olkoon viisikymmentä-luvun lapselle. Kiitokseksi myös tälle ehdokkaalle, ettei hän pistä suuria laatusanoja itsestään riviin. Uskottavuutta tuo myös realistinen menneen elämän kuvaus epäonnistumisineen. Kotisivujen aineksista olisi saanut laadultaan paljon onnistuneemmat panostamalla pikkuisen lisää ammattilaisen apuun.

Numero nelonen on mielenkiintoinen tapaus. Yleisilme on hyvin ammattimainen ja ehdokaskin taitaa olla pesunkestävä poliitikko, päätoiminen poliitikko. Tarina alkaa vennamolaisittain. Vanhat puolueet pettävät ja nykyisistä ei ole ongelmien ratkaisijaksi. Ehdokkaan historian kerronta painottuu kasvutarinaksi. Paljon, paljon etsin, sitten löysin ratkaisun. Ei puoluekuria eikä pidikkeitä. Sormet sanoo naks, kaikki on ratkaistu, hokkuspokkus! Uskokoon, ken haluaa. Minä en usko, olen seurannut politiikkaa sieltä Vennamon parhaista vuosista asti ja aina on kansaa höynäytetty turhilla, katteettomilla lupauksilla. Silloin riitti syntipukeiksi kotoperäiset rötösherrat, nyt syylliset pitää löytää kauempaa. Tunnettakin kotisivuilta löytyy ja toivoa. Pieni ihminen voittaa lopulta ja markkinavoimat murskataan. Täydellistä humpuukia, ainakin, mitä tulee markkinavoimien selättämiseen. Kotisivujen sanoman käärepaperi on kiiltävä, varoitan lukijoita tarjottavasta sisällöstä.

Kuten tuossa aiemmin totesin, kuntalaiset haastattelevat ehdokkaita sosiaalisessa mediassa, vaalikoneissa ja kotisivujen kautta. Ehdokkaan mainontaa lukiessa kannattaa kiinnittää huomiota mieluummin saavutuksiin kuin ehdokkaan ympärille suunniteltuun glamouriin. Pitää uskaltaa avata ehdokkaan anatomiaa ja erottaa hänen todelliset tavoitteet. Suuret sanat eivät suuta halkaise eivätkä maailmaa muuta. Kannattaa siis käydä oman ehdokkaan kotisivuilla ja hakea totuuden jyvää akanoiden sijasta. Ja sen jälkeen äänestämään!

Esa Kanerva



Elämänlaatutestamentti

   

                                                                                                                           16.3.2021

Hyvät lukijat!

Hahmottelin malliesimerkin elämänlaatutestamentista, jota voi käyttää esimerkkinä laatiessaan omaa testamenttiaan. Tämä liittyy aikaisempaan ikääntymiseen liityvään kirjoitukseeni ja on kuvitteellinen. Toivon että tästä mallista on hyötyä asian tekemista miettivälle.

                                                                                                                                     luonnos

ELÄMÄNLAATUTESTAMENTTI HOIDOSTANI HUOLEHTIVILLE



Minä, xxxx xxxxxxxx xxxxxxxxxxx, (sotu) tahdon tätä toivettani noudatettavan elämäntilanteessani, jossa en itse kykene huolehtimaan omasta hoidostani.

Edunvalvojani on määritelty edunvalvontavaltakijassani.

Hoitotahdossani on määritelty viimeisten aikojeni hoitolinjaukset.



ELÄMÄNLAATUTOIVEENI

Perushoito:



1. Haluan elää mahdollisimman pitkään yhdessä vaimoni kanssa samassa huoneistossa, meitä ei saa erottaa.

2. Minua saa puhutella sinä-muodossa, mutta kunnioittavasti.

3. Haluan, että huoneeseeni sisään tullessa ilmoitetaan asiasta aina ja annetaan myös omaa tilaa.

4. Haluan, että peruslääkityksestäni huolehditaan ja kipulääkitystä annetaan, huomioiden myös henkiset kivut. Ahdistustani pitää hoitaa kunnolla kuoleman lähestyessä, esimerkiksi morfiinilla.

5. Kaikki tavanomaiset, kohtuudella hoidettavissa olevat sairaudet tulee diagnosoida ja hoitaa.

6. Allergioita ei tietääkseni ole.

7. Ihoani tulee perusrasvata, partani ajaa, muotoilla ja leikata joka päivä sekä kynteni leikata kerran viikossa, suihkussa käyn joka päivä, käytän omaa vaatetustani. Parturissa käyn tai parturi käy luonani tarvittaessa.

8. Minulle kelpaa kaikki ruoka, pyytäessäni sitä hankitaan ulkopuolelta.

9. WC:ssä käyn niin pitkään kuin se mahdollista.



Lisäksi hoidossani huomioitavaa:

+ minulle hankitaan näkökykyyni ja kuulooni liittyvät tarvittavat apuvälineet

+ saan nauttia alkoholijuomia terveyteni niin salliessa oman tahtoni mukaan.

+ minua kävelytetään joka päivä ja ulkoilen vuoden jokaisena päivänä.

+ suhteeni uskontoon on agnostikko, kuolinilmoitukseeni ei saa laittaa ristiä, hautajaiset mahdollisimman lyhyin kirkollisin menoin.

+ kaikki haluavat voivat vierailla luonani.

+ minulla pitää olla käytössäni radio, tv, atk-välineet ja puhelin.

+ käyn vaihtoehtoisesti konsertissa, elokuvissa tai teatterissa kerran kuukaudessa, kesäisin Tammelan torilla.

+ minulle tilataan yksi sanomalehti



Velvoitan edunvalvojaani tällä testamentilla huolehtimaan ja hankkimaan omalla rahallani yllä mainitut elämän laatuuni ja hyvinvointiini liittyvät toiveeni.



Paikkakunta ______ _________________

Allekirjoitus



Paikkakunta ja aika

Todistajat: __________________________ _____

Onko ikääntyminen ikävää?

                                                                                                                                              8.3.2021

Kirjoitan nyt vanhuudesta tai ikääntymisestä niin kuin hienostellen halutaan sanoa. Aihetta voi lähestyä monesta eri näkökulmasta. Puhutaan vanhusten hoivapommista ja taloudellisista kustannuksista. Tai voisi tarkastella, mitä muutoksia tapahtuu ihmisen elimistössä tai mielessä. Keskityn nyt kuitenkin omiin kokemusasiantuntijan havaintoihini. Mitä kropassa tapahtuu ja mikä mielessä myllertää? Ja kuinka meihin ikääntyneisiin suhtaudutaan yhteiskunnassa ja voiko vanhuuteen valmistautua? Mitä itse voisin tehdä onnellisen vanhuuteni hyväksi? Tuo onnellisuus ja vanhuus taitavat olla sinänsä vaikeasti saavutettavia, jos onnellisuudella tarkoitetaan kivuttomuutta ja ilman ahdistusta sujuvaa elämää. Kipu ja raihnaisuus tulevat jokaiselle varmasti, harva osaa miettiä tuskastumatta kenties uhkaavaa muistisairautta ja ahdistumatta päivien päättymisestä. Onnellisuuden sijaan voisi olla mielenrauha tavoittelemisen arvoista. Kuolemaa ei sinänsä kannata pelätä, kuolemisen tapaa kyllä. Vanhuuden arvostusta voi testata mielessään kysymyksellä, haluaisiko kymmenen vuotta nuorempi ihminen vaihtaa osaa kanssani. Eläkkeen kyllä moni haluaisi, muttei kymmentä vuotta lisää ikää. Eikä eläkeläisen identiteettiä.

Se lienee yksi lysti, mitä ruumiissa pikkuhiljaa tapahtuu iän kertyessä. Kysymyksessä lienee kuitenkin hidas prosessi, joka alkaa jo armeijaiässä. Johtuuko se geeneissämme olevasta ajastimesta tai solujen hapantumisesta, ei tarkkaan tiedetä. Joka aamu sen kuitenkin huomaa, ettei tässä olla nelikymppisiä. Paikat ja nivelet ovat jäykkiä ja liikkeelle lähteminen vie oman aikansa. Vanheneminen on yksilöllistä ja mukana seuraavat ikään liittyvät sairaudet. Tohtorit onneksi lupaavat, että sairauksia voi ennaltaehkäistä liikunnalla ja elintavoilla. Päivittäiseen reippaaseen kävelyyn olen pyrkinyt ja viinan kanssa läträämistä olen vähentänyt. Joskus täytyy irrotella ja krapulan muistaa taas pitkään. Tupakkia en ole polttanut koskaan. Sen lopettamisen tuskasta siis vältyn. Mutta en kuvittele lenkeillä nuortuvani tai ehkäiseväni mahdollista syöpää. Se tulee, jos on tullakseen.

Mielenrauhan kanssa on joskus ongelmia. Tuppaa ahdistamaan, kun kavereita lähtee viereltä. Äskettäin yksi, lähes ikäiseni, siirtyi rajan tuolle puolen. Siis minkä rajan? On ihmisen yksinkertaisuutta kuvitella mielessään elämän ja kuoleman välille jonkinlaisen rajan. Se taitaa olla uskonnon meille opettamaa harhaa maallisesta elämästä ja taivaasta. Kukaan ei ole tullut kertomaan tarinaansa ”rajan” takaa kuoltuaan. Uskonnosta ei ole minulle mielenrauhan turvaajaksi, olen vahvasti epäilijä koko hengellisyyden sanomaan. Uskonnosta ja uskomisesta täytyy kirjoittaa oma juttunsa. Millä siis voisi saavuttaa tyyneyttä pakon edessä ja lievittää ahdistusta? Uskon, että elämässä täytyy olla tavoitteita, ei suuria suunnitelmia tietenkään. Niitä voi suunnitella, vaikka päiväkohtaisesti tai korkeintaan kuluvaksi vuodeksi. Pääasia on se, että aamulla tietää suunnilleen jokaisen päivän ohjelman. Pitää tehdä itsensä tarpeelliseksi, kantaa vastuuta itsestään ja lähimmäisistään. Uskallan huudahtaa, me ikääntyneet olemme yhteiskunnan toiminnan kannalta nykyään melkein välttämättömyys. Kuka hoitaa omaistaan, lastenlapsiaan tai tekee vapaaehtoistyötä? Me seniorit. Taloudellinen yhteiskunnallinen tuotos on miljardiluokkaa.

Sosiaalinen turvaverkko on tarpeellinen, se tuo rauhaa sieluun. Nöyryyttä kannattaa harjoitella, jos elämässä ei ole tarvinnut elämässään tätä ominaisuutta tähän mennessä, nyt sitä kannattaa opetella välttämättömyyden pakosta. Kuolema määrää ajankohdan ja sinä poistut, halusitpa sitä tai et.

Paljon voi valmistella tulevaa vanhuuttaan papereiden laadinnalla. Olen aikaisemminkin kirjoittanut testamentin välttämättömyydestä, vaikka ei ole kysymys suurista perinnöistä. Riita saadaan aikaan lusikoistakin. Hoitotahto on hyvä olla olemassa ja elämänlaatutestamentti se vasta tarpeellinen onkin. Siinä voi määritellä edunvalvojaa sitovasti oman vanhuutensa hoivan laadusta. Tulevaisuudessa se on entistä tärkeämpää, koska vanhusten hoivan suuntaviivat ovat tällä hetkellä hukassa tässä yhteiskunnassa. Eikä asia korjaudu edes rahalla. Vanhuusmyönteisten asenteiden muokkaus tarvitsee vuosikymmeniä. Näin pessimistinen olen tällä hetkellä.

No, onhan sitä iloja vanhanakin. Paras niistä taitaa olla pikkiriikkinen vahingonilo nuorempia ja kaikkitietäviä ihmisiä kohtaan. Tulee teillekin vielä se päivä, jolloin peilistä ei enää näy kauniit ja sileät kasvot. Ja niin turhista asioista käydään ns. keskustelua julkisuudessa. Tavoitellaan täydellisyyttä ja rahaa. Rahasta puheen ollen, se kannattaa käyttää silloin kun siihen pystyy. Jos vanhalla nimittäin sattuu olemaan rahaa, sitä ei enää pysty käyttämään. Vanhalle ihmiselle raha ei ole kuin korkeintaan numerot pankkitilillä. Tämän asian uskaltaisin neuvoa nuoremilleni eikä se ole vanhuutta eikä viisautta!

Esa Kanerva

Lomalla tämän viikon!

                                                                                                                                2.3.2021

Tämän viikon hiihtelen, ulkoilen ja saunon kotinurkilla ja palaan kirjoittamisen pariin ensi viikolla.

Aurinkoisia päiviä, Esa Kanerva