Byrokratiaa




                                                                                                                                      30.8.2019

Ihmisen kuolemaan liittyy valtavasti byrokratiaa. Edellisissä jutuissa kerroin äitini viimeisistä päivistä palvelukodissa. Äitini ehti ottaa kantaa moneen kertaan saamastaan kohtelusta. Hän sanoi tomerasti vaativansa korvauksia vammoistaan ja kivuistaan. Lupasin hänelle, että teen voitavani, että hän saa oikeutta. Muistutus tehtiin kaupungille ja siinä yhteydessä vahingonkorvausvaatimus. Vaatimus oli asiallinen, hoitokustannukset laskun mukaan ja muutama satanen kivusta sekä mielipahasta. Kun sitten sairaalasta ilmoitettiin äidin kuolemasta, oletin automaattisesti, että hänelle tehdään oikeuslääketieteellinen ruumiinavaus. Tällöin voitaisiin varmistua siitä, mikä osuus kuolemaan tai sen nopeutumiseen olisi tapaturmalla.

Kuolemasta ilmoittanut lääkäri ei tuntunut olevan halukas minkäänlaiseen avaukseen, hänen mielestään kuoleman syy oli selvä. Kyllä ymmärrän, että syöpään äiti kuoli. Mikä osuus hänen saamilla vammoillaan oli elinpäivien vähenemiseen, oli sen sijaan mielestäni täysin auki? Mielestäni pääsimme sopimukseen, että avaus tehdään ja hän lupasi ottaa yhteyttä oikeuslääkäriin. Kertoi vielä, että sinne on pitkät, noin kuukauden jonot.

Minulle kertomatta päätös vain lääketieteellisestä ruumiinavauksesta oli tehty nopeasti. Avaus tehtiin heti kuolemaa seuraavana päivänä.Yllätys oli suuri, kun osastonsihteeri Rauhaniemestä soitti heti seuraavana tiistaina, että avaus on suoritettu ja hautaamislupa on myönnetty. Mutta vain lääketieteellinen ruumiinavaus, ei oikeuslääketieteellistä obduktiota.

Soitin heti siitä paikasta lääkärille, joka oli ilmoittanut kuolemasta ja jolle olin kertonut vaatimuksestani tarkasta kuoleman syyn selvittämisestä. En saanut yhteyttä häneen ja minulle kerrottiin, että hän oli lopettanut työsuhteensa edellisen viikon perjantaina. Otin yhteyttä ylilääkäriin. Kysyin syytä, miksi oikeuslääketieteellistä avausta ei pyynnöstäni huolimatta ollut tehty? Ylilääkäri vastasi ja tavaili papereitaan. Hän kertoi ylimalkaisesti, että perussairaudet olivat aiheuttaneet kuoleman. Kyllähän minä sen tiesin, että syöpä tappaa ja vanhuus voittaa. Kysyessäni, miksi ei vainajaa lähetetty oikeuslääketielliseen ruumiinavaukseen tapaturman tai mahdollisen pahoinpitelyn vuoksi, hän vastasi, että oikeuslääkärin mukaan sille ei ollut tarvetta. Oikeuslääkäri siis päätti, että syöpää sairastava 92-vuotias vanhus ei ole sen arvoinen, että hänen viimeisten päivien hoitotapahtumia ei kannata tutkia. Saattaisi kaupunki vielä joutua jonkinmoiseen korvausvastuuseen.

Soitin armon ylilääkärille, että haluan äidin ruumiinavauspöytäkirjan enkä usko hänen epämääräisiin selityksiinsä. Kuoleman syy oli hänen mukaansa syövän aiheuttama eikä tapaturman aiheuttamilla pikkuvammoilla ollut osuutta siihen. Tyypillistä tekstiä. Sitäkään en ymmärrä, ettei hän suostunut lähettämään kopiota äidin ruumiinavauspöytäkirjasta. Pitäisi kuulemma tehdä virallinen pyyntö perusteluineen kaupungin kirjaamoon. Vein sen tänään protokollan mukaan virastotaloon. Tuskin sieltä saan vastaukseksi muuta kuin byrokraattista kapulakieltä.

Lupasin äidilleni, että pidän hänen puoliaan tapaturman selvittelyssä ja yritän vaikuttaa Tampereen vanhushoidon tasoon siten, ettei kenenkään tarvitsisi jakaa hänen kohteluaan. Sitäkään en ymmärrä, että äitini saamat vammat eivät ole hoitovirheitä, koska ne tapahtuivat hänen kotonaan palvelutalossa. Potilasvahinkoja voi tapahtua vain hoitolaitoksessa. Pykälät hoitovirheistä ja niiden korvaamisesta eivät koske palveluasumisessa asuvia vanhuksia. Tuntuu aika kaukaa haetulta tehdä nyt rikosilmoitus poliisille pahoinpitelystä ja saada sitä kautta oikeutta.

Vanhusten hoito on retuperällä Suomen maassa. Kavahdan ja pelkään vanhenemista!

Esa Kanerva





 

Vastuullisutta palveluiden tuottamiseen




                                                                                                                                       27.8.2019

Aurinko laskee tänään ja päivä nousee huomennakin. Arjen on jatkuttava surusta huolimatta. Onko muistutuksista kaupungille äidin hoidon laiminlyönneistä mitään hyötyä, jää nähtäväksi. Kuolinsyyn tutkimustulosten valmistuttua täytyy harkita, onko aihetta jatkotoimenpiteisiin. Pisti tänään kuulolle uutinen Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtajan Paavo Arhinmäen kommenteista. Hän vaati yksityisten hoivajättien kurinpalautusta vanhustenhoidossa. Syytä olisi tarkastella kaikkia toimijoita. On tärkeätä, että hallitus ottaisi luupin alle koko vanhustenhoidon. Suuret yksityiset hoivayhtiöt puristavat myös pieniä yksityisiä yrityksiä ja yhdistyksiä.

¤¤¤¤¤¤¤¤

Yksityistämiskeskustelu on alkanut Tampereen kaupungin työterveyspalveluita tuottavan Pirten osakkaiden myynnistä ja palveluiden kilpailuttamisesta. Osakkeiden myymisestä ei ole kaupungin talouden pelastajaksi, päinvastoin Mehiläisen, Pihlajalinnan tai Terveystalon ostaessa osakkeet, markkinat vain keskittyvät. Ensimmäinen kilpailutuskierros on lämmittelyä. Oikeastaan se on huutokauppa, jossa halvin tarjous voittaa. Seuraavalla kerralla tehdään tili.

Kaupungin työntekijöille on tietysti ikävää, jos kilpailutus tehdään väljästi esimerkiksi nuppilukuun perustuvan hinnoittelun mukaan. Palveluiden laatu on sen jälkeen, mitä on. Paitsi kaupungin työntekijöille, työterveyshuolto on tärkeää Sairaanhoitopiirin palkollisille. Asia koskee yhteensä 22 000 ihmistä. Lisäksi alueen yrityksillä on satoja sopimuksia Pirten kanssa. Ei ole yhdentekevää yrityksillekään, mikä yritys heidän työterveyspalvelunsa tuottaa. Jos kilpailutuksen voittanut palveluntuottaja hankki labrat tai jotkut muut tukipalvelut ulkomailta, on sillä heti seuraukset Pirkanmaan työllisyyteen.

Jos työterveyspalveluitten laatu muuttuu huonoksi, kaupungilla on riski siihen, että työntekijät hakevat apua kaupungin omista terveyspalveluista. Terveysasemat tulevat entistä tukkoisemmaksi.

Ei liene salaisuus sekään, että suurilla yksityisillä työterveyspalveluiden toimijoilla on ollut veronkierto-ongelmia. Olisi tärkeää pitää isot strategiset tehtävät, kuten henkilöstöpoliittiset merkittävät toiminnat, kaupungin omassa valvonnassa. Pystyttäisiin estämään ainakin suurimmat ylilyönnit. Eivätkä suuret kansainväliset sijoitusyhtiöt sanelisi, miten kaupungin henkilöstöä työterveydellisesti hoidetaan.

Tullinkulman Työterveys Oy:lle tulisi antaa mahdollisuus parantaa ja kehittää omaa toimintaansa. Ja hankintalain tulevat vaatimukset voidaan täyttää hyvällä ennakkosuunnittelulla ja kaupunginkin kannalta on olennaista keskittyä työterveyshuollon lakisääteisiin tehtäviin. Niitä ovat työperäisten sairauksien ennaltaehkäisy ja työolosuhteitten seuranta.

 Esa Kanerva







Kohtaamisia ja suru-uutinen




                                                                                                                                         22.8.2019

Kävin katsomassa eilen äitiäni Koukkuniemen alueella. Hänet siirrettiin Hatanpäältä Rauhaniemen sairaalaan heti sen jälkeen kun ruumiillinen kunto hiukan koheni. Täytyy sanoa, että ovat nuo tervaskannot sitkeitä. Niin se näyttää muorikin päättäneen palata takaisin tähän maailmaan. Mutta se ei ollut juttuni pointti. Lähtiessäni sairaalasta, kohtasin erään tuttuni ja ystäväni, johon olin monet kerrat yrittänyt ottaa yhteyttä pitkin vuotta.

Hänen vaimonsa kuljetti häntä pyörätuolissa. Kaverini istui kyydissä huonossa asennossa tyynyillä tuettuna. Tunnistin ja kysyin, mitä kuuluu? Vaimo purskahti kyyneliin ja ymmärsin, että jostakin vakavasta on kysymys. Kysyin, tunnetko minua? Hän vastasi, että kyllä. Vaimo jatkoi itkuaan. Sai sanotuksi, ettei hänellä ole ollut puhelinta enää pitkään aikaan.

Muistan miehen hyvin pitkältä aikaa. Viime vaaleissa hän oli tukiryhmässäni. Vaalit käytiin vuonna 2017. Hän oli niitä viimeisä aatteen mohikaaneja, jotka jaksoivat tehdä puolueen perustyötä voimiaan kyselemättä. Pyysi, mitä apua tahansa, hän oli valmis.

Tunnen huonoa omaatuntoa. Miksi en ollut hakenut häntä tarkemmin? Hän oli suunnitellut kyllä minulle ääneen muuttavansa takaisin entiselle asuinpaikkakunnalle. Oletin, että näin on käynyt. Puhelimen mykistyminen oli kyllä ihmetyttänyt eikä Fonectastakaan ollut apua.

Hyvät ystävät ovat kalliit. Elämä kuljettaa vanhana meitä hyvin nopeasti. Terveyden voi menettää hyvinkin lyhyessä ajassa. Opin tästä kohtaamisesta sen, että ystävän katoaminen ei toistu. Sovimme vaimon kanssa, että tapaamme Koivulan puistossa tästä eteenpäin. Ystävä oli löytynyt, hienoa!

Suunnittelimme, että voisimme yhdessä tavata ulkona, kuhan äitinikin pääsee pyörätuoliin. Ja poiketa kaffilla.

Tätä juttua kirjoittaessani saan puhelinsoiton Rauhaniemestä. Äitini on kuollut. Oli mennyt puhumattomaksi ja tajuttomaksi. Elämä on luopumista. Vaikka äidin kunnon tiesikin, kuolin viesti tulee aina yllättäen. Siihen ei voi varautua. Lopetan tähän.

Esa Kanerva

Turvallista ikääntymistä!





                                                                                                                                    13.8.2019


Turvallista ikääntymistä!

Tampereen pormestariohjelma antaa tamperelaisille palvelulupauksen turvallisesta ikääntymisestä. Kerron 92-vuotiaan äitini kokemuksia ja tarinaa eräästä kaupungin ostopalveluna hankkimasta palvelutalosta. Äitini on monisairas ihminen ja tehostettuun palveluasumiseen pääsyn syy oli toisen jalan amputointi. Hän liikkui pyörätuolin varassa vielä melko omatoimisesti viime vuoteen asti, jolloin hänellä todettiin suolistosyöpä. Sitä päädyttiin hoitamaan konservatiivisesti eli hoidettiin oireenmukaisesti. Tuon ikäisen elimistö ei olisi kestänyt leikkaus- eikä muitakaan hoitoja. Viime vuodesta kunto alkoi pikkuhiljaa hiipua. Osaltaan syynä saattoi olla mielialan lasku ja turhautuminen, eräänlainen antautuminen väistämättömän, kuoleman, edessä. Äitini on ollut täysin terävä ja orientoitunut päästään. Hän pystyy seuraamaan ja tekemään tarkkoja havaintoja mm. saamastaan hoidosta ja kohtelusta.

Fyysinen kunto rapistui hiljalleen tämän vuoden puolella. Soitan hänelle joka päivä ja ”hoitoringin” avulla järjestelimme säännölliset vierailut hänen luonaan. Mummon kammarit ystävät ovat jaksaneet käydä säännöllisesti monet vuodet viikoittain hänen luonaan. Annan suuren arvostuksen heille siitä. Keväällä äitini kertoi viikolla oksennelleen monta päivää, mutta saaneen lääkettä vaivaan. Tällaista oli tapahtunut aiemminkin. Kertoi itse pärjäävänsä. Sovittiin, että tulen pyhänä käymään. Yllätys oli suuri huomatessani, kuinka huonossa kunnossa hän oli. Silmät olivat kuopalla, kieli kuivana ja vointi oli täysin voimaton. Vieressä oli lasin pohjalla tilkka vettä. Oli päivänselvää, että hän oli kuivunut. Lisäksi hän kertoi, ettei pääse sängystä mihinkään, koska oli vessassa hoitajan kanssa kaatunut terveen jalkansa päälle. Se oli nyt mustelmilla ja turvoksissa. Särky jalassa oli armoton. Asiasta ei ollut soitettu minulle tai otettu yhteyttä mitenkään.

Soitin siitä paikasta Kotisairaalan sairaanhoitajalle. Kotisairaala oli tullut mukaan tänä vuonna kuvioihin syövän kivunhoidon toteuttamiseksi. Sieltä saamamme palvelu on terveydenhuollon helmi. Yhteyttä voi ottaa milloin vain ja mistä asiasta tahansa. Ja mikä parasta, yhteydenotto johtaa johonkin eli kysymyksessä ei ole ns. näennäispalvelu, jota kansalaisille nykyään monesti tarjotaan. Hetken perästä soitostani tuli hoitajapari äitini luokse ja järjesti nopeasti hoitopaikan Hatanpäälle. Hoitajan peruskoulutukseen kuuluu potilaan tilan arviointi. Ihmettelen, ettei äidin tilannetta ollut kukaan huomannut kyseisessä palvelutalossa niin huonoksi. Kuivumisen ja nestetasapainon häiriintymisen merkit olivat selvästi huomattavissa. Eikä jalan kipeytymiseen ollut kiinnitetty huomiota, vaikka se esti avustettunakin liikkumisen tyystin. Jalka ei ottanut niin sanotusti ”päälle”. Henkilöstön osaaminen oli ollut kyllä hukassa. Kotisairaala hoiti myös ristiselän alkavan makuuhaavan hoidon järjestämällä motorisoidun patjan ja ohjeistamalla haavan hoidon palvelutalon henkilökunnalle.

Hatanpäällä vointi koheni sellaiseksi, että hänet voitiin kotiuttaa takaisin palvelutaloon omaan kotiinsa. Matkalla oli kuitenkin kadonnut omatoimisuus ja hän tarvitsi apua mm. vessareissuihin. Hänestä tuli sovitusti raskaammin hoidettava. Tällöin alkoivat myös suuret ongelmat perushoidossa. Äitini on luonteeltaan pedantti ja sellaista käytöstä ei monet nuoret hoitajat sulattaneet. Vanhuksella ei saa olla mielipiteitä omasta hoidostaan, saati että hän ”komentaa” tekemään jonkun asian haluamallaan tavalla. Äitini kertoman mukaan oli joku hoitaja huutanut ulos lähtiessään oven suusta, että äidin pitää nöyrtyä, tässä talossa nöyrrytään! Vanhusta itketti ja vihastutti. Hän itse oli käynyt hoitotyön johtajan puheilla ja teki valituksen. Joten kyllä tällaisen asennevammaisen työntekijän nimi on organisaation tiedossa. Sen verran armon johtaja oli antanut periksi, ettei työntekijä enää tullut äitini luokse. Muita hän palvelee edelleen.

Vaikka Kotisairaala hoiti äidin lääkitystä ja antoi tarvittavat ohjeet, lääkkeiden antamisessa oli jatkuvaa ongelmaa. Monet soitot soittelin ja etsin käsiini hoitajaa, joka voisi ajallaan mennä antamaan äidilleni kipulääkkeen. Toisinaan lääkkeet olivat päässeet loppumaan ja niitä piti sitten alkaa tilaamaan apteekista. Joskus oltiin ilman lääkkeitä päiviäkin. Luulisi olevan yksinkertainen prosessi huolehtia siitä, että kunkin potilaan tarvitsemia lääkkeitä on aina saatavilla. Äitini kertoi väärin jaetuista lääkkeistä useasti, hän on hyvin tarkka niistä. Joskus iltavuorossa ei ollut lääkelupia omaavaa hoitajaa työssä, joten aamuvuorolainen jakoi huumelääkkeet keittiön pöydälle valmiiksi. Vanhus käsittääkseni huolehti ne suuhunsa tavalla tai toisella.

Puhutaan aina hoitoalan työvoimapulasta ja ettei ammattitaitoisia työntekijöitä saada. Kyseisessä palvelutalossa ainakin pyörii sellainen henkilöstöruletti, että tuntuu siltä, ettei ole aikomustakaan panostaa vakituiseen henkilöstöön. Näen aina vieraillessani uusia kasvoja ja niin kertoo myös äitini. Joskus iloisena äiti kertoi, että nyt saatiin hyvä hoitaja taloon. Ei aikaakaan, kun hän lähtee pois. Mikä huolestuttavinta, lähtijä kertoo äidilleni, ettei jaksa työskennellä tällaisessa sekamelskassa eikä ole tyytyväinen työnjohtoon. Olen antanut kirjallista palautetta, että voisi olla strategisesti viisasta panostaa osaavaan ja ammattitaitoiseen henkilöstöön. Pitkällä tähtäimellä menettely tulee halvemmaksi kuin jatkuva rekryrumba, jossa väki vaihtuu, tekee, mitä osaa tai viitsii ja sairastelee. Ei mikään organisaatio voi työnjohdollisesti hallita sekalaisen osaamisen omaavaa ja jatkuvasti vaihtuvaa työntekijäjoukkoa siten, että hoidon laatu olisi edes välttävää.

Viikko sitten aamulla sain soiton palvelutalosta. Äitini oli vessareissulla pudonnut pyörätuolista kasvoilleen. Ylähampaat olivat tulleet alahuulesta murskautuneina läpi. Acutassa hammaslääkäri oli poiminut luunkappaleet yksitellen ulos. Ylähuuli kursittiin umpeen tikeillä. Muita luuvammoja ei sillä reissulla löydetty. Joka paikkaan sattui. Esteettömässä huoneistossa, jossa ei ole kynnyksiä, pyörätuolin etupyörä oli kuulemma osunut kynnykseen (oven karmiin?) ja se oli sitten menoa. Äitini oli ehtinyt kertomansa mukaan varoittaa liian kovasta vauhdista, sitten rysähti ja pimeni. Kertomansa mukaan hän heräsi siihen, että joka puolella oli verta ja neljä ihmistä oli ympärillä. Acutan kautta sitten päästiin Hatanpään Puistosairaalaan. Äitini on hyvin huonossa kunnossa, vointi romahti, hereillä hän jaksaa olla muutamia hetkiä. Toivottavasti äitini pääsisi pikaisesti pois tästä elämästä ja kärsimyksistä. Sen hän on jaksanut sanoa, että tässä Puistosairaalassa minun on hyvä olla. Ja että palvelutaloon hän ei sitten enää mene.

Palvelutalosta kerrottiin, että tapaturma on erittäin valitettava. Kertoivat olevansa pahoillaan asukkaalle tapahtuneesta tapaturmasta ja siitä aiheutuneista vammoista. Anteeksi he eivät tohtineet pyytää.

Toivon, että pormestariohjelma muuttuu eläväksi todellisuudeksi tamperelaisten vanhusten arjessa. Äitini kohdalla on ollut toivomisen varaa!

Esa Kanerva