Suomelle olisi tarpeen espanjalaisen talouspolitiikan oppitunti

                                                   

                                                                                             

                                                                                                                                     

                                                                                                                                         19.5.2026

Orpon hallitus ei tunne suomalaisen yhteiskunnan ja työmarkkinoiden lähihistoriaa. Aina Suomen talouden kriisitilanteissa on menneinä vuosikymmeninä valtiovalta kutsunut työmarkkinaosapuolet kokoon, on istuttu alas ja neuvoteltu kaikkia osapuolia hyödyttävä sopimus. Näin tapahtui tuhatyhdeksänsataakuusikymmentäluvun lopun talouskriisissä, jolloin sorvattiin ensimmäinen Liinamaa 1 kutsuttu keskitetty tuloratkaisu ja seuraavan vuosikymmenen öljykriisissä ns. Pekkas-sopimusten avulla. Samoin tehtiin Neuvostoliiton romahdettua ja Lipposen hallituksen vakautettua Suomen talouden. Tupot jatkuivat pitkälle kaksituhattaluvulle. Espanjan hallitus on tehnyt omilla työmarkkinoillaan aivan päinvastaisesti kuin Orpon hallitus, joka rikkoi työmarkkinoiden suomalaisen neuvottelukulttuurin. Espanjan talous on vahvassa nousussa ja tilanteen tekee ironiseksi se, että he ovat ratkaisseet talousongelmansa osaltaan tekemällä omat ”liinamaansa”.

Espanja lähti uudistamaan omia työmarkkinoitaan muutama vuosi sitten. Heillä oli Euroopan korkeimmat työttömyysluvut ja talous sakkasi pahasti. Maan hallitus, työnantajajärjestöt ja ammattiliitot istuivat samaan pöytään. Lopputuloksena oli historiallinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Silpputöitä vähennettiin, vakituisten työsuhteiden ehtoja parannettiin ja yrityksille luotiin vakautta ja ennustettavuutta. Yhteiskuntaan saatiin luottamusta ja rakentava ilmapiiri. Pyörät alkoivat pyöriä ja uusia työpaikkoja syntyä. Tästä seurasi tietysti talouskasvua, kun kansalaiset uskoivat jälleen tulevaisuuteen ja kuluttivat. Orpon hallitus on tehnyt uskomattoman paljon vahinkoa tälle yhteiskunnalle, luottamuksen rakentamisen sijaan on kaivauduttu poteroihin ja mykkäkouluun. Vanhat sopimusrakenteet revittiin ja hallitus teki porvarillista sanelupolitiikkaa.

Kun Madridissa pyrittiin vähentämään määräaikaisia työsopimuksia, Orpon hallitus teki päinvastoin, helpotti niiden tekemistä, kevensi irtisanomissuojaa ja laajensi paikallista sopimista ilman ammattiliittojen luottamusmiehiä. Päinvastoin tekeminen näkyy nyt ennätystyöttömyytenä ja talouskasvun puutteena. Työmarkkinoiden luottamuksen puute näkyy yhteiskunassa itsekkäänä oman edun tavoitteluna ja toisen hyvä nähdään omana häviönä. Hallitus on varjelevinaan talouskasvua työntekijöitten oikeuksien pysyvällä murentamisella ja laittamalla ay-liikkeen polvilleen. Tästä seuraa yhteiskunnassa pattitilanne, kansalaiset varjelevat omaa tulevaisuuttaan säästämällä ja kuluttamalla mahdollisimman vähän, kun ei huomisesta tiedä ja työpaikkakin saattaa mennä. Yritykset pelkäävät kotimaan riitaisaa ilmapiiriä eivätkä investoi. Seuraa pirullinen noidankehä, suomalainen yhteiskunta on nyt pahassa jumissa ja juntturassa, ei liikahda lehtikään.

Tällainen yhteiskunnan pysähtyneisyys luo tyytymättömyyttä, mikä taas suosii populisteja. Koska Orpon hallitus on  epäonnistunut lähes kaikessa tavoitteissaan, luottamus perinteisiin puolueisiin rakoilee ja koska ay-liike on osittain halvaantunut hallituksen toimien vuoksi, niitä on populistien helppo osoittaa näitä sormellaan syyllisinä kansalaisten ahdinkoon. Samoin kuin kirota maahanmuuttajia syntipukkeina. Todellisuudessa maahanmuutto voi olla ratkaisu moniin suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin niin kuin Espanjassa on ymmärretty. Pedro Sanchesin hallitus on nähnyt maahanmuuton olevan ratkaisu työvoimapulaan, talousongelmiin ja väestörakenteen vinoutumisen korjaamiseen. Maassa olevien laittomien siirtolaisten asemaa on helpotettu laillistamalla heidän oleskelunsa maassa. Samalla he tulevat verotuksen, sosiaaliturvan ja talouden piiriin. Työlupien saantia on helpotettu. Meidän hallituksemme linja on dramaattisesti päinvastainen. Ja seuraukset näkyvät yhteiskunnassa. Meillä on työvoima- ja osaajapula työttömyydestä huolimatta, hallitus kuitenkin  vaikeuttaa toimillaan ulkomaisen työvoiman saantia.

Orpon hallitus on riskeerannut Suomen tulevaisuuden ja lyönyt vetoa "uudistustensa" onnistumisen puolesta. Sen valitsema linja ei ole toiminut, Suomen talous näivettyy eikä ihmettä, talouden kasvua, tule tapahtumaan. Kuluneen vajaan neljän vuoden aikana olemme menettäneet jotakin korvaamatonta, kansallisen luottamuksen ja yhteishengen. Puheenjohtaja Lindmanin esiin nostama Espanja on todistanut talouspolitiikallaan, että menneitten vuosien suomalainen resepti toimii yhä. Tällä hetkellä vallassa on kuitenkin hallitus, joka on sokea ja kopea kokki, joka on heittänyt ohjeet ja historialliset onnistumiset roskiin.

Esa Kanerva

Musikka on musikka-miksi Eurooppa sokaistui?

                                                                                       

                                                                                                              

                                                                                                                 13.5.2026

Tietokirjallisuuden ja eri lähteiden tietojen perusteella olen pohtinut ja ihmetellyt Euroopan politiikan sinisilmäisyyttä ja naiiviutta kylmän sodan jälkeen, suhteessa Venäjään. Euroopan ja erityisesti Saksan strategia Venäjää kohtaan Neuvostoliiton hajottua v. 1991 perustui omiin toiveisiin, ei realismiin. Tämän virheellisen arvioinnin satoa on nyt sota Ukrainassa ja Euroopan taloudelliset murheet. Ensinnäkin Euroopan maiden strategian peruslähtökohdat ja olettamukset olivat väärät. Ihmettelen, että miksi, vaikka valtionjohtajilla on käytössään parhaat tiedusteluvoimat, analyysit ja asiantuntijat he lankeavat omaan henkiseen ansaan ja sokeutuvat todellisuudelle.

Nämä pohdinnat saattavat tuntua makealta jälkiviisastelulta. En ainakaan pyri siihen, vaan tarkoitus on nostaa esiin selvät todennettavat faktat, joiden huomioonottaminen olisi saattanut pelastaa ja estää Venäjän imperialismin nousun. Saksan menestys neuvotteluissa Saksojen yhdistymisestä vahvisti sen luottamusta ja uskoa Venäjän muuttumiseen demokraattisempaan suuntaan. Nyt voidaan todeta, että yhdistyminen oli mahdollista ainoastaan Venäjän heikkouden tilasta johtuen. Järjestelmä yksinkertaisesti hajosi sisältäpäin eikä valtio ollut enää sen johtajien hallittavissa. Se oli katkera pala Venäjän eliitille ja myöhemmän imperialismin siemen.

Muu maailma jätti kymmeneksi vuodeksi itänaapurin oman onnensa nojaan. Sen talous romahti, kansa kurjistui ja poliittinen järjestelmä rakentui tsekistien johdolla uudestaan kohti ahtaampaa demokratiakäsitystä. Sama koski taloudellista järjestelmää. Tässä kohtaa olisi ollut todellinen momentum tai zeitenwende liittokansleri Olaf Scholtzin sanoin muuttaa ja ehkä jollakin todennäköisyydellä ohjata Venäjän suuntaa demokraattisempaan suuntaan. Eurooppa piehtaroi kuitenkin onnellisena voittoaan vanhasta vihollisesta ja halusi opportunistisesti käyttää vain Venäjän luonnonrikkauksia hyväksi välittämättä Venäjän sisäisestä tilan kehityksestä. Oikeastaan nautittiin Venäjän heikkouden tilasta ja presidentti Jeltsinin kännitoikkaroinnista.

Näkymä pääsystä Venäjän öljy- ja kaasuvaroihin sokaisi Saksan liittokanslerit yksi toisensa perään. Sisäpoliittisesti Saksan Vihreät ulosmittasivat täysimääräisesti vihreät poliittiset tavoitteensa ja saivat lakkautetuksi maan ydinvoimalat. Kansleri Schröder rakennutti kaasuputkia Venäjälle ja jätti sokeasti Saksan energiahuollon yhden kortin varaan.

Lähtökohtaisesti länsimaat elivät totaalisessa ajatusharhassa kylmän sodan jälkeen. Kuviteltiin maailmaan pysyvään muuttumiseen ja luultiin sotilaallisen voimankäytön olevan historiaa. Mikään valtio ei olisi niin tyhmä, että lähtisi tekemään valloitussotia, koska luotettiin talouspakotteiden voimaan kuin vuoreen. Sodilla ei voi menestyä, koska valloittaja ei pystyisi myymään haltuunsa saamia raaka-aineita.

Itse asiassa Venäjä jatkoi kylmää sotaa ja valtiollisessa ajattelussa ei ollut tapahtunut juuri mitään suurempaa muutosta. Neuvostoliiton hajottua Venäjällä tsekistit eli turvallisuuspalvelun jäsenet saivat nopeasti koottua rivinsä, heillä oli edelleen paljon rahaa ja valtaa. Heillä ei ollut mitään halua demokratisoida Venäjää, päinvastoin. Heikko presidentti Jeltsin tehtiin nopeasti turvallisuuspalvelu KGB:n perillisestä FSB:sta niin riippuvaiseksi, että  pystyäkseen pitämään sekasortoisessa tilassa olevan maan koossa, hän söi -90-luvun lopulla jo täysin FSB:n ja Putinin kädestä. Miksi länsimaat eivät ottaneet tätä huomioon, KGB:a ei oltu ajettu alas missään vaiheessa, se jatkoi esimerkiksi vakoilutoimintaa ja tiedustelua länsimaissa entisessä volyymissä. Valta luisui Jeltsiniltä tsekisteille konkreettisesti, kun KGB-eversti Putin astui valtaan v. 2000. Tämä olisi pitänyt olla se hetki, joka olisi avannut jokaisen länsimaisen johtajan silmät. Venäjä on tästä ajankohdasta lähtien se sama ”ryssä on ryssä, vaikka….jne”.

Putin pisti toimeksi, kävi muutamia voitokkaita sotia, joilta Eurooppa käänsi katseensa, loi totalitarismin, pisti kansalaiset ojennukseen ja ajoi demokratian alas parissa vuosikymmenessä. Toki kertoi selkeästi ja juurta jaksain suunnitelmansa v. 2007 Münchenin turvallisuuskonferenssissa palauttaa Venäjän suuruus ja valta. Länsijohtajat päätyivät olettamukseen, että Putin isottelee. Krimin valtauskaan vuonna 2014 ei herättänyt, vaan länsijohtajat jäivät torkkumaan. Tässä oli varmaan tilanne, että ”jos on jo jotakin housuissa” niin ollaan myöhässä. Oltiin Venäjän kanssa niin syvässä energiariippuvuussuhteessa, että oli vaikea pakittaa. Uskoteltiin itselle ja Euroopalle olevan kuitenkin parasta taloudellinen yhteistyö ja Venäjän rahoitteleminen sitä kautta.

Pää tuli vetävän käteen vuonna 2022, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan. Ukrainan valtavat raaka-ainevarat ja vilja-aitta houkuttelivat niin paljon, ettei Putin kyennyt hillitsemään halujaan toteuttaa Venäjän historiallista oikeutta palauttaa Ukrainan maa-alueet äitivenäjän haltuun. Venäjä arvio mahdollisuuksien ikkunan olevan juuri nyt raollaan, erikoisoperaatio päätettiin toteuttaa. Putin luotti omiin tuhansien tiedustelupalvelun agenttien tiedusteluun ukrainalaisten huonosta taistelumoraalista, länsimaitten heikkoudesta ja haluttomuudesta puuttua tilanteeseen. Nämä kaikki arviot olivat vääriä, koska ylipäällikölle jaettiin vain tietoa, joka häntä miellytti. Ukrainalaisten yhteistyömiesten palkkaamiseen jaetut miljoonat katosivat kenraalien taskuihin. Sota meni alun alkaen persilleen ja jatkuu yhä.

Mitä tästä voisimme oppia. Älä tee kauppaa Venäjän kanssa ainakaan niin, että tulet siitä riippuvaiseksi. Venäjän turvallisuuspalvelu on valtion ydin, sen palkkalistoilla on yhä tuhansia agentteja ja ns. illegaaleja, valeidentiteetillä länsimaisiin soluttautuneita ihmisiä, jotka vakoilevat Venäjän hyväksi. Diktaattori puhuu totta, kun Putin sanoi haluavansa entiset toisen maailmansodan jälkeiset rajat, se pitää paikkansa. Kannattaa käydä diplomaattisia keskusteluja, mutta vaikuttaa voi vain voimalla ja asein. Vihdoin pitäisi huomata, että maailmanpolitiikan suojasää on aina vaarallista, myrskyiltä ja ukkokuuroilta suojautuminen unohtuu helposti auringonpaisteessa. On pidettävä huoltovarmuus ja kyky pärjätä omillaan, se maksaa, mutta ne ovat välttämättömyyksiä. 

On hyvin ikävä mennyttä kolmenkymmenen vuoden rauhan ajanjaksoa, oli mukava uskoa sopimusperusteieeen maailmaan ja turvalliseen tulevaisuuteen. Taisi olla vain kaunis uni!

Esa Kanerva 

Velkajarru vai ihmisyyden jarru - miljardisäästöt osuvat heikoimpiin

                                                                                                                

                                                                                                         

                                                                                                                  5.5.2026

Mitä yhteistä on velkajarrulla ja vanhustenhoidolla? Paljonkin. Velkajarrulla vähennetään väkisin valtion velkaantumista ja valtion käytettävissä olevaa rahamäärää, mikä johtaa väistämättä mm. sote-palveluihin tarvittavan rahan leikkauksiin. Ellei lisätulojen hankkimisessa tapahdu jotakin mullistavaa. Sosiaali- ja terveysmenoihin käytettävä lähes 30 miljardin potti on valtion budjetin suurin momentti. Se on viisi kertaa suurempi kuin Suomen puolustusbudjetti. Siitä on väistämättä leikattava ja paljon tulevina vuosina, koska muitten menoerien karsimisella ei saada aikaan riittäviä säästöjä. Olen kuullut puhuttavan jopa parin miljardin leikkauksesta valtakunnan tasolla sote-menoihin. Se tietää Pirkanmaan hyvinvointialueelle n. 200 miljoonan euron säästöä. Mitä tämä merkitsee esimerkiksi ikäihmisten palveluille?

Arvio 85-vuotta täyttäneiden kotihoidon asiakkaiden määrästä Pirkanmaalla on n. 5000 henkeä. Väestölaskelmien mukaan heidän määränsä nousee n. 30 000 vanhukseen -30-luvulle mentäessä. Ei tarvitse olla matemaattinen nero, jotta voi päätellä, että yhtälössä on mätää. Rahaa häviää satoja miljoonia ja ikäihmisiä on kymmeniätuhansia enemmän kuin nyt. Tulevalla hallituksella on visainen ongelma. Nykyisen kaltaisia vanhustenpalveluja ei ole yksinkertaisesti järjestettävissä nykymuodossaan. On mielenkiintoista, minkälainen hyvinvointiyhteiskunnan palvelulupaus näillä reunaehdoilla ikäihmisille tullaan lakiin kirjoittamaan.

Millä keinoin ikäihmisten palvelut sitten tullaan jatkossa järjestämään, voi tietenkin miettiä jo nyt. Jo nyt kotihoitoa saa entistä harvempi entistä tiukemmin myöntämiskriteerein. Kotihoidossa hoidetaan jo nyt selkeästi laitoshoitoa tarvitsevia vanhuksia. Kotihoidosta tulee vallitsevin hoitomuoto, ilman yhteiskunnan tarjoamaa merkittävää tukea. Massavalvonta suoritetaan teknisin laittein ja karkailun estäminen lukituksilla. Kotihoidon käyntikertoja voi olla vain harvoin ja hyvin lyhyitä aikoja. Tämähän ei ole inhimillistä ja hoidollisesti se on heitteille jättöä.

Omaisille palautetaan elatus- tai huolehtimisvelvollisuus vanhemmistaan. Tämähän poistettiin lainsäädännöstä vasta 1970- luvulla. Tässä yhteydessä on rukattava myös perustuslakia, jossa todetaan tällä hetkellä riittävistä sote-palveluista vastuun olevan julkisella vallalla. Hyväosaiset selviävät pälkähästä tietenkin rahalla tai rikas vanhus omalla rahalla. Varattomilla aina ennen minkäänlaisen julkisen palvelun saantia, selvitetään omaisten rahatilanne ja auttamismahdollisuus. Muistisairaiden asioitten hoitaminen ilman minkäänlaisia edunvalvontavaltakirjoja kuuluisi lähtökohtaisesti omaisille.

Lapset eivät pääsisi karkuun vanhusten hoitomaksuista, koska ne olisivat ulosottokelpoisia. Tässä mentäisiin ns. Saksan tai Italian malliin. Se merkitsee myös hyvästejä ns. pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallille, jossa jokainen kansalainen yksilönä on oikeutettu hoivaan riippumatta sukulaisen lompakosta.

On hyvä kysymys, minkälaiseksi yhteiskunnaksi Suomi on muotoutumassa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Voisin veikata, ettei syntyvyys ainakaan nousisi. Millaisin järjestelyin tuottavat työt hoidettaisiin ja miten työelämä sopeutuisi vanhempiaan hoivaaviin työntekijöihin? Miten kävisi verotulokertymän? Suomi ajautuisi suureen taloudelliseen eriarvoisuuteen. Terveys on tuote, jota saa rahalla. Köyhät jonottavat julkisen sektorin vain välttämättömintä hoitoa. Sukupuolten välinen tasa-arvo on sanahelinää. Perheiden vastuu hoivasta kaatuu kuitenkin naisten syliin. Naiset pidempi-ikäisinä tulevat kohtaamaan eniten heitteillejättöä ja kärsimään vanhustenhoidon karsimisesta.

Ikäihmisten ennustettavissa ole tilanne on poliittisesti tulenarka aihe. Olisin iloisesti yllättynyt, jos vaalikeskusteluissa tähän aiheeseen löydetään sivistyneitä ratkaisuja. Onko veronkorotukset nykyään kielletty puheenaihe. En ole minkään puolueen uskaltaneen mainita tätä keinoa tulojen hankkimiseksi. Toivottavasti demarit eivät ainakaan ole unohtaneet tätä tasapuolista vaihtoehtoa. Mitä mieltä itse olet asiasta?

Esa Kanerva