Uusia politiikan ilmöitä

                                                                                                                                     29.4.2023

Toveriseuran huhtikuun kuukausikokouksessa valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari keskustelutti ja alusti viime eduskuntavaalien lopputuloksesta ja viimeisten vuosikymmenten muutoksista suomalaisessa poliittisessa kentässä, etenkin demareitten osalta. Ruostetsaari on tutkinut ja erikoistunut yhteiskunnan eliittien tutkimukseen. Puolueitten voimasuhteet ja niitten sisäiset vallankäytön muutokset ovat suuria, puoluekoneisto on joutunut taka-alalle ja puolueen johtaja on yleensä pääministeri kulloinkin vallassa olevassa hallituksessa, edustaa Suomea EU:ssa ja muilla kansainvälisillä foorumeilla. Kaikki liittyy häneen ja valta on suuri. Referoin ja lainaan tässä alustuksen ja keskustelujen kulkua vapaamuotoisesti. Asiasisältö on professori Ruostetsaaren alustuksesta.

Valtaa on siis siirtynyt puolueorganisaatioilta hallitus- ja eduskuntaryhmille. Puolueiden saama julkinen rahoitus painottunut puoluetukea enemmän eduskuntaryhmien rahoitukseen. Puoluejohtajan tehtävä yhä raskaampi medioituneen ja henkilöityneen politiikan paineissa. Heillä on yleensä vaikeaa sovittaa yhteen työ ja perhe-elämä. Puoluejohtajuus näyttäytyy poliitikolle yhä harvemmin uran päätepisteenä. Esim. Jyrki Katainen, Alexander Stubb ja Mari Kiviniemi siirtyivät puoluejohtajuuden jälkeen kansainvälisiin tehtäviin.

Politiikka on henkilöitynyt. Yksittäiset henkilöt korostuvat puolueitten sijaan. Yleinen näkyvyys ja huomio kohdistuu ylipäänsä yksittäisin poliitikkoihin puolueiden tai instituutioiden sijaan. Keskittynyt näkyvyys: huomio keskittyy poliittisiin johtajiin (presidentillistyminen). Privatisoituminen on ilmiö, jossa poliitikosta kerrotaan yksityishenkilönä eikä pelkästään julkisessa roolissaan. Jopa henkilöpiirteiden korostaminen ja yksityiselämän paljastaminen ovat tuttuja iltapäivälehtien lööpeistä.

Valtasiirtymiä on tapahtunut puolueissa myös paikallisella tasolla. Puolueiden jäsenmäärät supistuneet (pl. PS ja Vihreät). Paikalliset puoluejärjestöt ovat rapautuneet ja politiikan teon painopiste siirtynyt puoluejärjestöistä kunnanvaltuusto- ja hallitusryhmiin. Puoluejärjestöjen toiminta painottuu vaaleihin. Vaaleissakin ehdokkaiden omilla tukiryhmillä on keskeinen rooli. Perinteisen vaalikampanjoinnin rooli on supistunut ja sosiaalisen median rooli kasvanut.

Medioituminen on kohtuullisen uusi käsite. Se tarkoittaa yhteiskunnallista muutosprosessia, jossa mediasta on tullut erityisen vaikutusvaltainen yhteiskunnan eri alueilla, esim. politiikassa. Mediasta on tullut tärkeä poliittisen informaation lähde sekä kansalaisille että päättäjille. Poliittiset päättäjät mukauttavat toimintaansa median toimintalogiikkaan. Hyvänä esimerkkinä toimii television puoli yhdeksän uutiset. Päätöksien on oltava purkissa niiden alkamiseen mennessä. Puolueet ja ehdokkaat tavoittavat äänestäjät kasvavassa määrin perinteisen median ja sosiaalisen median kautta. Journalistisen ja sosiaalisen median rooli yhteiskunnallisen keskusteluagendan ja –päätöksentekoagendan asettajana puhuttaa ja näiden medioiden agendat ovat kietoutumassa kasvamassa määrin yhteen. Esimerkkinä voi ottaa ennen viime eduskuntavaaleja tapahtunut valtionvarainministeriön kannanotot Suomen talouteen, säästövaatimukset ja – ehdotukset. Media tarrautui niihin voimakkaasti ja ohjasi keskustelua talouteen vaalien pääkysymyksenä.

Viime eduskuntavaalien lopputuloksesta ei ole tutkittua tietoa pariin vuoteen. Keskustelua kuitenkin asiasta käytiin. Miksi demarit jäivät kolmansiksi? Tärkein oli vaalien pääteeman ohjautuminen Kokoomuksen haluamaan suuntaan, talouteen, median avustuksella. Kritiikkiä esitettiin myös puolueelle siitä, ettei talouskysymyksiin oltu paneuduttu riittävällä vakavuudella tai ei uskottu sitä, että julkinen talous ylipäätään kiinnostaisi suomalaisia. Toinen suuri kysymys oli se, että olisiko Sanna Marinin pitänyt asettua ehdolle Uudellamaalla. Esitettiin veikkailuja, että hän olisi saattanut saada jopa 100 000 ääntä siellä. Tällöin vaalien lopputulosastelma olisi ollut aivan toinen. Todettiin myös se, että on harvinaista, että pääministeripuolue ylipäätään lisää kannatustaan. Kolmanneksi tuotiin isona asiana puolueen ehdokkaiden sosiaalisen median hallinnan osaamispuutteet. Se on vakava asia. Nykyään pitää osata tehdä kiinnostavia seitsemän sekunnin videoita kellon ympäri.

Illan yhteenvetona voi todeta muodikkaasti, että vasemmistopuolueille toimintaympäristön muutos tuo ongelmia. Hyvinvointivaltioidean ovat omineet kaikkiapuolueet. Hyvinvointivaltioille ominaiset käsitykset kansalaistensosiaalisista oikeuksista ovat saaneet kannatusta yli puoluerajojen. 2000-luvun arvo- ja asenneilmapiirissä yksilökeskeisyyden merkitys on korostunut kollektiivisten arvojen ja kollektiivisen toiminnan kustannuksella, mikä ilmenee mm. puolue- ja ammattiyhdistysjäsenyyden vähentymisenä. Laajan julkisen sektorin ei-toivottuja vaikutuksia koskevassa keskustelussa sos.dem. puolueet ovat olleet joko haluttomia arvioimaan tällaisia vaikutuksia tai sisäisesti hajanaisia tämän kysymyksen suhteen. Globalisaation hankalat, epävarmuutta lisäävät vaikutukset ovat kohdistuneet voimakkaimmin vasemmistopuolueiden ydinkannattajaryhmään.

Edellä mainittuihin kysymyksiin on demareitten löydettävä vastaukset. Puolueen on kyettävä luomaan uskottavat ratkaisut toimintaympäristön muutoksiin.

Lopuksi toivotan hyvää suomalaisen Työn juhlaa lukijoilleni!

Esa Kanerva















 

Haitarin soittoa

 

                                                                                                  21.4.2023

Ajattelin kertoa soittoharrastuksestani. Eläkeläisenä on aikaa harrastaakin. Mielikuva harmaasta harmonikkaa soittavasta eläkeläisestä on idyllinen ja stereotyyppinen. En mielestäni halua toteuttaa mitään mielikuvaa. Olen pikkupojasta lähtien soitellut elämässäni enemmän tai vähemmän haitaria. Aloitin tehoharjoittelun vuonna 2017. Kiitos tässä Tampereen konservatorion harmonikan soiton opettaja Kaisa Kujanpäälle. Hän on musiikin maisteri ja Kultaisen harmonikkakilpailun voittaja vuodelta 2006. Hän opasti vanhojen taitojen haltuun ottoon.

Ammattimuusikkojakaan ei ymmärretä työntekijöinä. ”Teettekö jotakin työtä vai soitatteko vain?” on aika yleinen kysymys. Muusikon ammatin edellytys on sitoutuminen ja motivaatio harjoitella, harjoitella. Halu oppia ja valmius tylsäänkin arkiduuniin on edellytys päästä eteenpäin. Kerron ammattimuusikoista siksi, ettei harrastelijallakaan ole oikotietä onneen. Pitää jaksaa päivittäin tehdä toistoja ja sormikuviota tunnista toiseen. Onneksi leipä ei ole kiinni näistä taidoista. Missä tahansa harrastuksessa tulee alkuinnostuksen jälkeen tunne, etten minä ”haluakaan” soittaa ja sitten tukku selittelyä.

Käyn nykyisin soittotunneilla yksityisesti, kerran parissa viikossa. Opastus riittää tässä aikataulussa, koska oppiminen on hitaampaa kuin nuorena. Kiitän opettajaani Tapani Luojusta kärsivällisyydestä. Käymme läpi noin puolentoista tunnin ohjelmistoani ja väliin verkkaisesti uusia kappaleita. Ajattelen, että minulle on tärkeintä aivojeni kunnossa pysyminen ja antaa niille töitä. Toki on mukavaa oppia uutta ja havaita sen mahdolliseksi.

Mitä repertuaariini sitten kuuluu? Lähtökohta on tietysti se, että sitä soitetaan, mitä toivotaan. En hyljeksi vanhoja viime vuosisadan alun kappaleita. Minulta sujuu niin Mantšurian kukkuloilla valssi kuin  Säkkijärven polkka. On upeaa havaita palvelutaloissa soittaessa, kuinka muorin jalka alkaa lyödä tahtia. Ne kappaleet ovat osa heidän nuoruuttaan ja elämäänsä.  Samalla tavalla joka maassa on omat suosikit, joita halutaan kuunnella. Ranskalainen kuuntelee mielellään musette-valsseja ja italialainen on tykästynyt vaikkapa ”O sole mio-kappaleeseen”. Ruotsissa pidetään merimiesvalsseista. Ne laulut ovat osa heidän kansallista identiteettiään.

Soitan mielelläni myös vaikeampia harmonikkaklassikkoja. Ohjelmistooni kuuluu Brahmsin Unkarilainen tanssi numero 5, Montin Chardas, Malandon tangoja, Pihlajamaan sävellyksiä ja muita. Ne ovat teknisesti aika vaativia. En halua olla robottisoittaja, vaan haluan panna itsestäni likoon jotakin omaa tulkintaa. Se on tämän itseilmaisun suola.

Teen soittokeikkoja palvelutaloihin ja mihin ikinä pyydetään. Yleensä ne ovat syntymäpäiviä tai eläkkeelle jääntitilaisuuksia. Kyllä nämä keikat motivoivat harjoittelua!

Esa Kanerva

 

Mikä ahdistaa?

                                                                                                                                        15.4.2923

Aamuyön hereillä olon tunteina oli aikaa miettiä, mitkä asiat minua ahdistavat tänään henkisesti kaikkein eniten. Nyt listausta kirjoittaessa yritän opetella myös uudenlaista kirjoittamistyyliä. Ajatukset pitää kuulemma sanoa twiittimäisen lyhyesti. Kukaan ei lue nykyään pitkiä jaarituksia. Muutama lause ja se on siinä.

Kyllä minua rassaa kovasti Kiinan nykyinen hyökkäävä ja maailmanpoliittiseen ylivaltaan perustuva politiikka. Taiwanin valtausyrityksestä alkaa 3. maailmansota. Pitää muistaa maailmaa jaetaan nyt uusiksi valtapiireiksi.

Olen peloissani nuorien sukupolvien tulevaisuudesta. Maailma on poliittisesti epävakaassa tilanteessa ja se horjuttaa nuorison elämänuskoa. Sota Euroopassa jäytää mielenterveyttä kuin rotta sisuskaluissa. Hoitoa ei saa mielenterveysongelmiin.

Olen tuskastunut suomalaisten nuorten perheiden arjen huolista. Ruoka kallistuu 17,7 prosenttia edellisestä vuodesta kuukaudessa. Laskut lankeavat, kulut nousevat ja Petteri lupaa lisää löylyä kiukaalle, nimenomaan tavallisen ihmisen arjen kustannuksiin.

Itsekkäästi ajattelen, kuka vaimoni ja minut hoitaa vanhuksina. Ei siihen ratkaisua ole tällä hetkellä kenelläkään. Nyt pitää tehdä hitaasti vaikuttavia, mutta tehokkaita ratkaisuja. Kannattaisi käydä opintomatkalla Japanissa.

Terveys on hyvän elämän ehto. Iäkkään elämä on katkolla joka päivänä. Uudenlainen elämäntilanne, antaa nöyryyttä ja syvyyttä elämään. Jokainen päivä on rakas. Pelko johtuu siitä, ettei ehdi huomioida ja kiittää lähimmäisiin riittävästi. Sopia, jos on jotakin sovittavaa.

Ai niin, piti kirjoittaa vain blogikirjoituksen intrigin pituinen tiivistelmä. Tuli vähä pidempi, sallittakoon se näin ekakerralla.

Esa Kanerva

Kenestä SDP:n puheenjohtaja?

                                                                                                                                  12.4.2023

Demareilla on edessään puheenjohtajan valinta. Tehtävä ei ole helppo, koska Marinin päätös vetäytyä oli nopea ja yhtäkkinen. Toisaalta valovoimaisen puheenjohtajan jättämä aukko on iso. SDP:llä on ammattitaitoisia ja puheenjohtajan mitat täyttäviä poliitikkoja useita. Nykyään ei kuitenkaan enää riitä, että osaa hommansa, pitää olla henkilökohtaista karismaa ja myyvää persoonallisuutta. Esillä on ollut monia nimiä alkaen Tytti Tuppuraisesta Mäkysen kautta Timo Harakkaan. Kehen päädytään?

Nimiä putkahtelee esiin tasaiseen tahtiin, ehdokkaiden omina ulostuloina ja lehdistön kaivamina. Järjestöväki käy kuumana. Tämä on juuri sitä vaihetta, että puolueväki arvioi ehdokkaita, hakee asemia ja kumppaneita ehdokkaansa taakse. Oikeastaan koko puheenjohtajan valintaprosessi perustuu tähän vaiheeseen. Demarikoneisto seuloo, jauhaa ja valikoi ehdokkaita. Kuka sieltä kiillotettuna ja valittuna putkahtaa esiin, on voittaja.

Viime valinnassa Antti Lindtman jäi kakkoseksi. Janottaisiko vanha suola nyt. Hän itse ei ole ilmoittautunut kisaan mukaan. Kertonut päätöksen kypsyvän parin viikon sisään. Demariryhmänjohtajaksi hänet jo valittiin. Luulen keksineeni puheenjohtajakilvan voittajan, se on hän. Monikymmenvuotinen järjestöväen tuntemus ja kokemus niin kunta- kuin valtionpolitiikassa takaa kannatusta monesta suunnasta. Pankkivaliokunnan jäsenyys tuo ymmärrystä julkisen talouden tilaan, on monesti toiminut puolueessa tasapainottavana tekijänä rauhallisen luonteensa vuoksi ja pitkäaikainen eduskuntaryhmän puheenjohtajuus ovat meriittejä, joita on vaikea ohittaa.

Puolueyhdistyksillä on mahdollisuus esittää puolueen puheenjohtajaehdokkaita. Arvelen, että Antti Lindtman on Toveriseuran ehdotus.

Esa Kanerva

Mitä sanoisi vaalituloksesta?

 

                                                                                                         5.4.2023

Vaaleista on kulunut muutama päivä ja lopputuloksen suhteen on ehtinyt vetää henkeä. Hetki sitten Sanna Marin ilmoitti luopuvansa puolueen puheenjohtajuudesta. Kirjoittelen muutaman rivin omia tuntojani.

Pia pääsi yli neljällä tuhannella äänellä eduskuntaan, kelpo tulos. Edellisiin vaaleihin verraten pudotusta tuli äänimäärässä. Paikka ei ollut kuitenkaan uhattuna missään vaiheessa, ero seuraavaan oli pari tuhatta ääntä. Niin putosi kaikkien muidenkin tunnettujen ehdokkaiden Sannan korjatessa potin. Kuusi eduskuntapaikkaa Pirkanmaalle on historiallinen. Pian työ eduskunnassa jatkuu, nyt jo kahdeksannella kaudella.

Politiikan kentällä tulee tapahtumaan muutos. Vaikka Sdp kasvatti kannatustaan ja sai valtakunnallisesti 3 lisäpaikkaa, se ei riittänyt. Kokoomus voitti vielä enemmän. Ja perussuomalaiset tulivat kakkoseksi. Orpo lähtee ensimmäiseksi hallitustunnustelijaksi. Veikkaan Sipilän vuoden 2015 hallituksen näköistä pohjaa.

Sdp lähti vaaleihin puhumaan hyvinvoinnista, osaamisesta, kestävästä kasvusta ja turvallisesta tulevaisuudesta. Tämä viesti sai kannatusta, muttei riittävän paljon. Kova talouslinja ja Kokoomuksen lupaama talousreformi sai kansalaisilta kovan kannatuksen. Mitä se sitten kunkin arkeen merkitsee, nähdään tulevan neljän vuoden aikana. Entisenä kaupunginvaltuutettuna ole erityisen huolestunut kunnista ja niitten valtionosuuksien indeksileikkauksista. Ne iskevät juuri kuntien peruspalveluihin, lasten varhaiskasvatukseen ja perusopetukseen.

Oletan, että juuri maaliin saatu sote-uudistus muovataan uuteen uskoon. Keskusta on tuskin asioitten jarruna. Ensinnäkin puututaan maakuntien määrään, elinkelvottoman pienet lakkautetaan ja yhdistetään isompiin. Marinin veikkaamat henkilöstövähennykset voivat toteutua, ainakin maakuntien keskijohto saavat olla varpaillaan.

Sannan siirtyminen johdosta piirun verran syrjään, on kunniakas päätös! Arvostan, kukaan ei korvaamaton ja eikä itseään kannata työllä tappaa. Hänellä on tulevaisuus edessään, minkälainen, haluaisin sen ilolla nähdä.

Esa Kanerva

Kanervan teesit Venäjästä

 

                                                                                                       1.4.2023

Totuus lienee, että naapurimme Venäjä on täysin skitsofreeninen valtio?

Venäjän kansalla on uskomaton historia. Maaorjuus, stalinismi, kommunismi ja nyt putinismi. Se on muokannut Venäjän kansasta ja sotilaista asenteiltaan murhaajia ja vastuuttomia raiskaajia.

Kansaa on pakkosiirretty, pidetty leireillä, tapettu nälkään, tapettu, kidutettu ja kohdeltu epäinhimillisen julmasti. Tehty rikoksia ihmisyyttä vastaan. Millään ei ole ollut mitään väliä!

Oman maan kansalaisilla ei ole ollut ihmisarvoa. Sodissa voidaan tapattaa massoittain miehiä. Yksittäisellä sotilaalla ei ole arvoa. Sotilaita voidaan tapattaa, ellei vihollinen ammu, niin politrukki takaapäin.

Maassa ei ole ollut koskaan demokratiaa. Demokratiaa ei ole koettu, sitä ei voida ymmärtää.

Venäjä on aina hallitsijansa luomus, Pietari Suuri, Lenin, Stalin, Jeltsin ja Putin.

Johtava kansallinen voima on slaavilainen panslavismi, slaavilaisten kansojen ylivertaisuus, luottamus kansan nöyryyteen ja alistettavuuteen. Käytöstä voi verrata natsisaksan rotuoppiin arjalaisen rodun ylivertaisuudesta.

Venäjä ei muutu meidän elinaikanamme.

Liitymme Natoon, maailmapolitiikan palapeli voi mennä uusiksi vielä moneen kertaan, koen turvallisuutemme kuitenkin moninkertaistuneen!

Esa Kanerva