20.6.2024
![](https://www.blogger.com/img/transparent.gif)
2.6.2024
24.5.2024
Hyvät lukijani!
Tässä ehdokas Eero Heinäluoman ohjelma Pirkanmaalla. Tervemenoa matkaan mukaan!
Terveisin Esa Kanerva
12.05.2024
Orpon hallitus säästää ja kurjistaa Suomea hengiltä. Se uhoaa laittavansa julkisen- ja kansantalouden kuntoon. Todellisuudessa tapahtuu päinvastaista, monet toimenpiteet hidastavat pänvastoin taloudellista toimeliaisuutta ja rapauttavat hyvinvointivaltion ydintä. Peruskoulu on rikki, työmarkkinat sekaisin, rakentaminen on seis, sosiaali- ja terveydenhuoltojärjestelmä romahtamassa ja vankilat tupaten täynnä.
Hallitus leikkaa työttömyysetuuksia ja heikentää useita sosiaalietuuksia. Tämähän käytännössä merkitsee vain leikkausten kohteena olevien ihmisten tulojen supistumista. Työllisyysvaikutuksista ei ole tehty vaikuttavuusarvioita ja ns. kannustinloukkujen purkamisen heikko vaikutus työllistymiseen nähtiin perustulokokeilun yhteydessä. Leikatut rahat ovat poissa rasvaamasta taloutta, varsinkin talouden ollessa taantumassa ja työttömyyden ollessa nousussa.
Espanja näytti mallia myös suomalaisille, miten peruskoulu saataisiin halvalla kuntoon. Koska älylaitteet vievät lasten keskittymiskyvyn, kännykät koulussa narikkaan eikä pienimmille anneta älypuhelinta lainkaan. Miksi hallitus ei tartu toimeen! Hallitusohjelmassa on siitä maininta. Orpo sanoo, ettei peruskoulusta leikata. Jokainen lapsiperheeltä leikattu euro heijastuu myös perheen peruskoululaisten arkeen. Taloudellisissa vaikeuksissa kamppailevalla perheellä ovat voimavarat vähissä ja kaikki energia menee elämässä selviytymiseen. Pienen koululaisen tärkeä tukeminen voi siinä unohtua.
Työmarkkinoiden luottamus on atomeina. Paluuta entiseen neuvottelevaan kulttuuriin ei yksinkertaisesti ole. Hallitus ei ole vielä saanut ay-liikkeestä selkävoittoa, korkeintaan ay-puoli on painitermein ”sillassa. Koska hallitus on ryhtynyt osapuoleksi työmarkkinakysymyksissä, ay-liikkeen yhteistyö mahdollisen toisenvärisen hallituksen kanssa varmasti jatkossa tiivistyy, toivoa sopii, viimeistään seuraavien eduskuntavaalien jälkeen. Odotetaan, minkälaista ”hulababaloota” syksyn työmarkkinakierros työehdoista tuo tullessaan? Vaikea työmarkkinatilanne aiheuttaa kuitenkin miljardiluokan talouden kasvujarrun.
Orpon hallitus ei näytä antavan edes mahdollisuutta hyvinvointialueuudistukselle. Hyvinvointialueet ovat oikeastaan mahdottoman tehtävän edessä. Miljardiluokan rahoitusvajeitten syyt kyllä tiedetään, valtionvarainministeriö alibudjetoi tahallaan määrärahat. Hallitus kiristää raharuuvilla alueita leikkauksiin, keskittämiseen ja toimipisteiden lakkautuksiin. Rahaa hallituksella kuitenkin riitti yksityisten lääkäripalveluitten Kela-korvausten nostamiseen puoli miljardia. Ja aikaa on riittänyt tehdä yksi tyhmimmistä säästökeinoista, nimittäin hoitotakuun pidentäminen kahdesta viikosta kolmeen kuukauteen. Ei liene yhtään ammattilaista, joka katsoisi, että esitys olisi tästä maailmasta kotoisin.
Rakennusalan ahdingon syyt tiedämme. Pandemia, Ukrainan sota ja näitten seurauksena nousseet korot, raaka-aineitten hinnat ja kysyntälama. Rakennusala on pitkään pyytänyt valtiolta elvyttävää apua, jotta asuntorakentamista saataisiin aikaan. Toiveissa on ollut korkotukea ja joustavuutta korkoehtoihin. Hallitus ei ole reagoinut paitsi leikkaamalla kotitalousvähennystä ja nostamalla arvonlisäveroa, mikä edelleen vähentää kotitalouksienkin remonttihalukkuutta. Rakennusalan elvyttäminen olisi yksi nopeimpia keinoja lisätä työllisyyttä. Hallituksen tarmo on kuitenkin kohdistunut mieluummin työttömyyskorvausten leikkaamiseen kuin työllisyyden lisäämiseen. Toivotaan rakennusalalle parempia aikoja, hallituksen toimettomuudesta huolimatta, korkotason lähtiessä laskuun.
Yhdysvalloissa on matala työttömyysaste, koska maassa heikommin työllistyvät on pantu telkien taakse. Siellä on noin 2,5 miljoonaa vankia. Vankilat alkavat täyttyä meilläkin. Orpon hallitus kiristää lainsäädäntöä ja niitten seurauksena vankimäärä kasvaa nykyisestä. Vankipaikkoja ei ole tarpeeksi ja vankiloiden tilanne on hankala. Vangit ovat säilytyksessä ja vain lakisääteiset palvelut, kuten ruokailu ja puhtauspalvelut toimivat. Tähänkö me yhteiskuntana pyrimme? Asenteet ovat vinksallaan, kuntouttaahan vankeja pitäisi yhteiskuntakelpoisiksi. Oikeusministeri Meri vaatii alaikäisiäkin vankilaan. Hallitus selvittää, voisiko alle 15-vuotiaitakin pidättää. Vaikka poliisikin varoittaa rangaistusten koventamisen olevan tehottomia. Nuori ei kovin paljon mieti, mitä hetken huumassa tuli tehdyksi ja mitä sanktioita siitä seuraa. Vankila pilaa lopun elämän onnistumismahdollisuudet.
Kansan mitta on täyttynyt Orpon hallituksen toimista. Hallitukseen luottaa enää 36 prosenttia kansalaisista. Ns. kansalaispulssin tulos täystyrmäys hallitukselle. Se on surkein tulos tutkimuksen historian aikana. Suomea ei pidetä enää oikeudenmukaisena, koulutusvaltiona ja luottamus terveydenhuoltojärjestelmään on romahtanut.
Orpon hallituksen epäoikeudenmukaisella leikkauslinjalla ei Suomen talous tule kuntoon, tarvitaan myös kasvua edistäviä toimenpiteitä. Suomen poliittisesta sekavuuden tilasta on päästävä tasapainoon ja kansalaisten oikeudenmukaiseen kohteluun. Äänestäjä voi ensimmäiseksi muistaa, että ääni populistille on ääni Euroopan taantumukselle ja Venäjälle.
Esa Kanerva
5.5.2024
Sdp aloitti eurovaalikampanjansa teemalla ”Jo riittää”. Mielestäni vanha slogan vuodelta 1948 iskee asian ytimeen. Silloin sosialidemokraatit taistelivat suomalaisia kommunisteja vastaan työpaikoilla ja ay-liikkeessä. Samalla tavalla Venäjä pyrkii tänään horjuttamaan Euroopan vakautta tukemalla unionia hajottavia voimia. Nyt vaara tulee oikealta. Samaa taktiikkaa Venäjä on käyttänyt Stalinin ajoista lähtien. Vaikuta sisäpolitiikkaan ja tue demokratiaa hajottavia voimia. 1900-luvun vaikuttamiseen käytettiin eri maiden kommunistisia puolueita. Suomalaiset kommunistit saivat rahallistakin tukea Kremlistä, puhumattakaan henkisestä tuesta ja kannustuksesta. Nyt populistit laitaoikeistolaiset tekevät samaa myyräntyötä Euroopassa.
Tosin toveri Stalin kaveerasi ja ymmärsi kansallissosialististakin puoluetta jonkin aikaa. Sen piti hänen suunnitelmissaan aluksi ylläpitää epävakautta Weimarin tasavallassa ja raivata tilaa Saksan kommunisteille vallankumousta varten. Hitlerin valtaannousuun ei uskottu lainkaan. Asiat eivät aina mene niin kuin toivotaan, kansallissosialistit kaappasivat vallan ja kommunistit vietiin keskitysleireille.
Euroopassa puhaltaa oikeistolainen puhuri. Onko tämä Putinin ansiota ja missä määrin, on vain arvailtavissa. Eurooppaa on koeteltu Ukrainan sodalla ja ennen sitä pandemian aiheuttamalla talouden sakkaamisella. Venäjän strategia on selvä, saada aikaan epäjärjestystä ja vaikeuttaa EU:n päätöksentekokykyä. Talouden kiristyminen aiheuttaa tyytymättömyyttä ja ajaa kansaa kaduille. Tähän henkiseen maaperään on äärioikeistolaisten puolueitten hyvä iskeä ja saada demokraattisissa vaaleissa yhä enemmän vaikutusvaltaa. Venäjä taas näkee populisteissa mahdollisuutensa. Nämä ryhmät ovat todistetusti ostettavissa ajamaan Putinin ja Venäjän agendaa.
Eurooppalaisten tiedustelupalveluitten yhteistyönä saamien tietojen mukaan rahaa olisi ohjattu kuuden Euroopan maan poliitikoille. Kyse on ainakin saksalaisista, ranskalaisista, puolalaisista, belgialaisista, hollantilaisista ja unkarilaisista poliitikoista. Vaihtoehto Saksalle puolue Afd-puolue on mainittu erityisesti. Tämä puolue on laitaoikoistolainen, kansallismielinen ja EU-vastainen puolue. Ranskan Kansallisen rintaman poliitikko Marine Le Pen on ottanut rahaa Putinilta ja on käynyt tiheään visiiteillä Moskovassa. Venäjän yhteistyö on ollut niin tiivistä äärioikeisitovoimien kanssa, että se on saanut aikaan jopa vakiintuneita rakenteita. Näistä yksi esimerkki ovat eurooppalaisten oikeistopopulistien tekemät yhteistyösopimukset Putinia tukevan Yhtenäinen Venäjä -puolueen kanssa. Sopimus on Itävallan vapauspuolue FPÖ:llä ja Italian maahanmuutto- ja EU-vastaisella Pohjoisella liitolla.
Yhteistyö ääriliikkeiden kanssa ei ole Putinin ainoa vaikuttamismuoto Euroopan asioihin. Eurooppalaiset tiedustelupalvelut varoittelevat Venäjän suunnittelevan pommi-iskuja, sabotaaseja, tuhopolttoja ja laajemmin yhteiskuntiin kohdistuvia hyökkäyksiä Euroopan maaperällä. Vakoilutoiminta on laajaa ja kiinni on saatu vakoojia ympäri Eurooppaa. Ruotsissa ja Tšekissä on epäilty Venäjän liittyneen viimeaikaisiin junien suistumisiin ja häiriöihin rautateillä. Puhumattakaan lentoliikenteen häirinnästä ja GSP-signaalien sabotoinnista.
Kesäkuun EU-vaaleissa on kysymys Euroopan ja eurooppalaisten tulevasta suunnasta. Haluammeko äänestää laitaoikeistoa tai oikeistolaisia puolueita, jotka ovat halunneet tehdä yhteistyötä tällaisten puolueitten kanssa? Vaaleissa käydään taistelua oikeusvaltion, demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioituksen sekä tasa-arvon edistämisen puolesta. Ääni populistille on samalla ääni Putinille ja Venäjälle sekä länsimaisia arvoja vastaan.
Esa Kanerva
Arvoisat lukijat!
Esa Kanerva toivottaa lukijoilleen hyvää Työn juhlaa! Toreilla ja marsseilla tavataan, kelitkin suosivat ja kesä vihdoinkin on saapumassa.
21.4.2024
Nykyisen hallitukset toimet ovat ideologista vaihtokauppaa
persujen ja Kokoomuksen kesken. Perussuomalaiset tarvitsevat populisminsa siemeneksi
syyllisen. Suomalaisen yhteiskunnan ongelmien syy ja ratkaisu heidän mielestään
ovat maahanmuuttajat. Kokoomuksen ideologian me tunnemme, omistavan luokan
edut. Kummankin puolueen tavoitteiden yhteensovittaminen tuottaa vahingollisia
kompromisseja suomalaisille, etenkin talouden näkökulmasta. Perusten sitä seuraavassa.
Taantumassa yleensä pyritään elvyttämään taloutta. Tämä
hallitus tekee päinvastoin. Leikkaa julkisia menoja ja kiristää verotusta. Kulutusverojen
nosto leikkaa yksityistä kulutusta. Kotitalouksien kulutus on karkeasti
arvioiden noin puolet bruttokansantuotteesta. Alvin noston historiallisen suuren
noston vaikutuksista kansantalouteen ei ole kuin arvioita. Yleinen käsitys on
sen hidastavan merkittävästi talouden nousua taantumasta. Myöhemmin palkansaajat
haluavat kompensoida palkkojen ostovoiman menetystä vaatimalla palkkojen
korottamista. Syksyn sopimusneuvotteluista tulee siksi vaikeat. Odotettavissa
olevat häiriöt työmarkkinoilla ovat myrkkyä maan taloudelle. Hallituksen
pitäisi kyllä tämä asia tiedostaa alvia korottaessaan.
Kotitaloudet ovat kokeneet edelliset viisi vuotta
taloudellisia shokkeja. Ensin koronapandemian aiheuttama taloudellisen
toiminnan supistuminen ja sitten Ukrainan sodan aiheuttama hintojen nousu,
inflaatio ja korkojen nousu. Ihmiset ovat olleet jatkuvalla säästökuurilla. Ei
ole kykyä ottaa velkaa, ostaa asuntoja ja päivittäisistäkin kulutusmenoista on
tingittävä. Hallituksen toimet ovat kuin piste i-kirjaimen päälle yksityisen
kulutuksen kasvulle. Erityisesti nuoret ikäluokat ovat ongelmallisessa
tilanteessa. Peräti 70 prosenttia 26-35-vuotiaista kertoi joutuneensa tinkimään
ruoka- ja päivittäistavarakuluistaan Taloustutkimuksen 2024 tekemän tutkimuksen
mukaan.
Keppi on huono porkkana. Työttömyystukien leikkaus ja
useiden sosiaalietuuksien vaikutukset niin työllisyyteen, julkiseen talouteen
kuin kansantalouteen ovat kyseenalaisia. Matalan osaamisen tason työpaikkoja ei
ole edes tarjolla. Työttömyysturvan suojaosien purku pahentaa työttömyyttä,
koska työn vastaanottamisesta tulee työttömälle vähemmän kannattavaa. Työttömälle
300 euron tienaaminen korvauksen päälle oli iso raha. Hallitus näköjään
kannustaa harmaaseen talouteen, muutaman tunninkin työkeikka leikkaa
työttömyysturvaa, joten on suuri riski, että se työ tehdään pimeästi. Asiantuntijoiden
maahantuloa vaikeutetaan perussuomalaisten vaatimuksesta. Kaikenlaisia maahan
tulon ja maassa olon edellytyksiä kiristetään.
Kotitalousvähennyksen pienentäminen ymmärtääkseni on
myrkkyä pienyrittäjille. Remontit, lastenhoito ja kaikki muut sen piiriin
kuuluvat pikkuhommat nousevat niitä teettävien mahdollisuuksien ulkopuolelle. Jälleen
harmaa talous kiittää ja pienyritysten toimintaedellytykset heikentyvät,
toiminnasta saattaa tulle kannattamatonta kysynnän vähentyessä. Talouden
mekanismi toimii päinvastoin kuin hallitus toivoo. Ja työttömyys saattaa jopa
kasvaa.
Suomi tarvitsee pysyäkseen hyvinvoinnin kärjessä
kaikenlaista maahanmuuttoa. Paitsi tarvitsemme korkeasti koulutettuja
henkilöitä kehittämään uusia tuotteita, niin yritykset tarvitsevat työvoimaa
tekemään noita tuotteita. Persut ovat väärässä. Eivät kaikki maahanmuuttajat
ole roistoja ja loisia. Ulkomaalaistaustaisten henkilöitten kokonaistyöllisyys lähestyy
suomalaisten vastaavaa ja he hoitavat veronsa, velvoitteensa ja perheensä aivan
kuten me kaikki muut työlliset. Miksi Kokoomus on hyväksynyt perussuomalaisten
pelin, joka toimii Suomen talouden ja yritysten etujen vastaisesti? Vastaus
lienee, saadakseen oman ideologiset tavoitteensa toteutetuksi työelämässä. Ja
sosiaaliturvassa.
Talous on myös tunnetta, luottamusta ja uskoa
tulevaisuuteen. Paljonko luottamusta yhteiskunnassa lisää sosiaali- ja
terveydenhuollon leikkaukset, opiskelijoiden ahdistelu, eläkeläisten pelottelu
ja työttömien piiskaaminen olemattomiin töihin? Luottamuksen puute on hiekkaa
talouden rattaisiin. Talouteen olisi puhallettava uskoa ja panostuksia
muuhunkin kuin Turun tunnin junaan. Hallituksessa joku muukin voi yllättyä
loppuvuoden talouden luvuista kuin ministeri Juuso kehysriihen jälkeen oman ministeriönsä
leikkauksista kuultuaan.
Esa Kanerva
Hallitus on oikeassa, Suomen valtio velkaantuu. Velka on
kasvanut kuta kuinkin maltillisesti verrattuna useimpiin muihin maihin. Vielä siinäkin se on
oikeassa, että velkaantuminen on jossakin ajassa pysäytettävä. Sitten Orpon hallitus
laskee savuverhon kansalaisten silmille, ellei peräti heitä savukranaattia
puhumalla mm. velkapommista. Sen suojissa tapahtuu kauheuksia. Kansalaisten oleellisia
hyvinvointiin ja oikeuksiin kohdistuvia, ideologialtaan oikeistolaisia lainsäädäntömuutoksia
ja rakenteellisia muutoksia, tehdään urakalla.
Hallitus viestittää ja pelottelee Suomen joutuvan EU:n
tarkkailuluokalle budjetin alijäämien kasvaessa. Velkamme itse asiassa lähestyy
vasta EU:n velkatason keskiarvoa. EU:ssa
keskimääräinen velka suhteessa bruttokansantuotteeseen on 84 %. EU:ssa on rahapoliittinen
säännöstä, joka muodostuu ennaltaehkäisevästä- ja korjaavasta osasta näitten
alijäämien korjaamisessa. Ohjeisto painottaa ennalta ehkäisevää osaa ja
siinäkin nimenomaan keskipitkän aikavälin tavoitetta tasapainottaa talous. Ennalta
ehkäisevästä menettelystä on pitkä matka korjaavaan osaan, joka käynnistää sitten
korjaavien toimien velvoittavan menettelyn.
Suomalaisia pelotellaan Kreikan tiellä ja ties millä
kauhuskenaarioilla. Valtion velkaa verrataan kotitalouden velkaan, joka on
sumutusta. Valtiolla on myös rahoitusvarallisuutta, mikä muuttaa laskennan nettovarallisuudeksi.
Yhden vaalikauden aikana tehtävä talouden äkkijarrutus ei ole mitenkään
perusteltu. Ei etenkään EU:sta johtuvista syistä. Kreikan julkinen velka
suhteessa bruttokansantuotteeseen on 178 % ja Italian 147 %. Velkapelottelu on
strategista hämäystä kiinnittää kansalaisten huomio niistä oleellisista
asioista, mitä hallitus oikeasti haluaa tehdä!
Miten radikaalit työelämän ja sosiaaliturvan heikennykset parantavat
Suomen taloutta? Eivät mitenkään tai luo yhtään uutta työpaikkaa. Orpon-Purran
hallitus on kuitenkin toteuttanut suuren määrän lakimuutoksia, jotka leikkaavat
ja heikentävät työttömyysturvaa ja muuta sosiaaliturvaa, rajoittavat lakko-oikeutta
ja heikentävät työehtoja. Tämän kaltaiset leikkaukset ei olisi olleet
mahdollisia ilman synnytettyä velkahysteriaa. Velkapaniikki peittää alleen
kaiken muun. Media valitsee aiheet ja köyhän kansan ääni ei kuulu sinne asti.
Ay-liike protestoi. Mediassa alkoi kansantalouden menetysten voivottelu ja tuomitseminen. Paheksuttiin, Suomi
on taantumassa ja työlliset vain lakkoilevat. Miksi lakkoiltiin, todellista leikkauslistojen
analyysiä ja työläisten oikeuksien kaventumista ei syvennytty arvioimaan.
Velan varjolla saa ilmeisesti ajaa sosiaali- ja terveydenhuollon
palvelut ilman sen suurempia kauhisteluja. Ministeri Juuso kertoo eduskunnan pöntöstä,
ettei vanhuksia saa jättää heitteille, mutta en minä ministerinä näistä
leikkauksista päätä, vaan hyvinvointialueethan ne päätökset tekevät. Niinpä
niin, mitä muuta ne hyvinvointialueet voivat tehdä kuin palveluleikkauksia ja karsia
palveluverkkoa, jos valtio ei anna rahoitusta. Hyvinvointialueiden kurjistaminen
on Orpon-Purran strateginen valinta. Katsokaa kansalaiset, kuinka huonon uudistuksen
edellinen hallitus teki. Uudistus oli välttämätön ja Marinin hallitus sentään sai sen maaliin toisin kuin lukuisat sitä edeltäneet hallitukset. Mutta olisi hoitanut myös sen rahoituksen vallassa ollessaan. Vaikka velkarahalla, koska kansalaiset
tarvitsevat toimivat julkiset sosiaali-ja terveyspalvelut. Velka olisi maksettu verotuksen paremmalla kohdentumisella varallisuuteen. Velkapropagandan suojissa
nämäkin heikennykset näyttävät menevät läpi ilman kansalaisten kapinaa tai rajua julkista keskustelua.
Sitten täytyy kiinnittää huomiota siihen, mitä hallitus
jättää tekemättä esimerkiksi ympäristöasioissa. Vaaleissa Orpo lupasi suojella
vanhat metsät ja purkaa kosket. Ministeri Mykkänen halusi tulpata isot piiput,
vähäpäästöistä energiaa ja siihen perustuvaa teollisuuta. Orpon hallitus on
ollut toimelias EU:ssakin, mutta kielteisellä tavalla. Se osallistui luonnon
tilaa parantavia toimia edellyttäneeseen ennallistamisasetuksen kaatamiseen. Mykkänen
sanoi Suomen toteuttavan sen kansallisella tasolla, mutta vähensi samalla
luonnonsuojelun varat kolmanneksella. Liikenteen päästöt kasvavat ja bensaveron
alennus tekee valtion kassaan 250 miljoonan euron loven. Se on kaksi kertaa
niin paljon kuin ympäristön ja luonnonsuojeluun budjetoidut rahat.
Kansalaisten herättäminen velkatietoisuuteen on iskenyt
läpi. Parin vuoden takainen eurobarometri kertoo, että missään muussa maassa
kansalaiset eivät ole yhtä huolissaan valtion velkaantumisesta kuin Suomessa. Saksassa
ilmastonmuutos on ykkösenä ja velka vasta viidentenä. Suomalaiset ovat herkässä
mielentilassa johtuen Venäjän muututtua sotaiseksi. Siksi suomalaisten pelottelu,
uhkakuvien maalailu ja vaatimus olla Suomen puolesta valmis mihin tahansa
uhraukseen, synnyttää kansalaisissa vastakaikua. Tällaisen uhrimielen on pakko olla kulttuurisidonnaista. Talouden kannalta olisi
parempi, että suomalaiset olisivat realisteja. Velkaa on, mutta se on
hoidettavissa hyvin, velan määrää on keskipitkällä aikavälillä tarve vähentää, olemme
turvassa EU:n velkasaneeraukselta, jos teemme maltillisesti velan huomioivia budjetteja, meillä on satojen miljardien eläkerahastot ja
runsaasti mahdollisuuksia vihreään teollisuuteen.
Kansalaisten luottamusta tulevaisuuteen koetellaan jälleen ensi viikon budjettiriihessä. Kokoomus ja perussuomalaiset ovat käyneet julkisen velan varjossa huutokauppaa toinen toistaan komeammilla huudoilla, kuinka paljon leikataan eläkkeistä tai kansalaisten toimeentulosta. Kansaa on pidetty jännityksessä, kukaan ei huomaa, että työelämän heikennykset ja leikkaukset etenevät sillä välin lainsäädännössä. Tämä on poliittinen ilmaveivi!
Esa Kanerva
Yhdeksänkymmentä-luvun lamassa tehtiin eläkkeisiin taitetun
indeksin avulla leikkaus. Tämä vääryys porautui eläkeläisten kalloon suurena
vääryytenä, josta muistutettiin vaalien alla poliitikoille vuosikymmeniä. Riikka
Purra on jälleen uhitellut eläkkeiden leikkaamista seuraavassa budjettiriihessä.
Hän haluaa ilmeisesti nimensä historiaan. Lipponenkin muistetaan nimenomaan
taitetusta indeksistä, vaikka hän sai sen ansiottomasti nimiinsä Esko Ahon
hallituksen perintönä. Purra haluaa ilmeisesti panna paremmaksi ja jäädä aikakirjoihin
rahaministerinä, joka purki hyvinvointivaltion sosiaaliturvan ja pyyhki
takapuolta eläkejärjestelmällä.
Kokoomuksen ministerit jaanaavat sitä, että nämä säästöt ja leikkaukset on
pakko tehdä, seurauksista välittämättä. Valtion talous on saatava tasapainoon.
Kyllä maar, mutta kun eläkemenojen pienentäminen ei kohenna valtiontalouden
tilannetta. Valtio maksaa kyllä kansaneläkkeet ja muut, mutta se osuus on kuitenkin
vain viidesosa kaikista työeläkemenoista. Jos mukaan otetaan kunnat ja
hyvinvointialueet, julkissektori maksaa 40 % eläkemenoista. Suurin osa
työeläkkeistä maksetaan yksityisen sektorin työeläkemaksuilla ja
sijoitustuotoilla.
Myönnetyt työeläkkeet ovat nauttineet tähän asti perustuslaillista
omaisuuden suojaa. Jos eläkkeitä siitä huolimatta leikattaisiin, vaikutus olisi
jokseenkin plus miinus nolla. Tämä väite perustuu valtion kaikista työeläkkeistä
saamien tuloverojen pienenemiseen ja välillisten verotulojen supistumiseen. Eläkeindeksien
jäädyttämisen johdosta kansantalouden vauhti hiipuisi entisestään, koska
kulutuskysyntä laskisi. Eläkeindeksit on ajateltu eläkejärjestelmässämme pitämään
eläkkeiden reaaliarvon ja ostovoiman. Eläkkeiden ostovoiman heikentäminen lisäisi
eläkeläisköyhyyttä entisestään. Köyhyys aiheuttaa toistakin kautta valtiolle
lisäkuluja. Sosiaali- ja terveydenhuoltomenot todennäköisesti lisääntyisivät,
koska syödään esimerkiksi epäterveellisempää ruokaa ja jätetään lääkkeet
ottamatta. Sitäkö halutaan!
Saattaisiko Purra olla kuitenkin strategisesti niin fiksu,
että pelottelemalla eläkeläisiä leikkauksilla ja perumalla ne budjettiriihessä,
eläkeläiset kokevat saaneensa jotakin. Niin tai näin, mikäli eläkkeisiin
kajotaan, haluan kuulla Purran perustelevan eduskunnassa, miten
eläkeleikkaukset kohentavat valtiontaloutta tai parantavat työllisyyttä. Kyllä
politiikassa voidaan mustaa väittää valkeaksi. Niin todennäköisesti nytkin. Uskoisin,
että hän selittää leikkauksia sillä, että kun kaikilta muiltakin köyhiltä on
leikattu, on niin väärin ja epäoikeudenmukaista jättää eläkeläiset niiden
ulkopuolelle. Tämäkö on perussuomalaista oikeudenmukaisuutta ja arvojen
mukaista? Tehdään politiikkaa ja päätöksiä, jotka tiedetään jo etukäteen
kääntyvän tarkoitustaan vastaan.
Esa Kanerva
21.3.2024
Olemme juuri saaneet lukea Pirkanmaan hyvinvointialueen palveluverkon karsinnoista. Orpon hallituksen hallitusohjelmaan liittyy myös suunnitelmat sairaalaverkon supistamisesta tällä vuosikymmenellä. Se on saanut hyvin vähän huomiota mediassa. Rajuja karsintasuunnitelmia kuitenkin on. Tämä teksti perustuu hallitusohjelman pohjalta asetetun työtyhmän 11.1.2024 julkistamaan selvitykseen ja pääosin kansanedustaja Aki Lindenin siitä tekemään alustukseen.
”Uudistusehdotuksia” täytyy aina perustella. Työryhmän mielestä nykyinen sairaalaverkko on vanhanaikainen eikä vastaa enää väestön alueellista jakaumaa. Lisäksi sotehenkilöstön saatavuus on vaikeutunut, lääketiede on kehittynyt, erikoissairaanhoidon kustannuksilla ja tarvitaan riittävät potilasmäärät. Selvityksen mukaan ratkaisut tulee tehdä kansallisesti keskitetysti.
Ensimmäisessä vaiheessa vuosina 2026-2028 työryhmä ehdottaa erillisten päivystyspisteiden vähentämistä nykyisestä. Tällä hetkellä maassamme on 5 yliopistollista sairaalaa, 7 laajan päivystyksen sairaalaa, 7 ympärivuorokautisen yhteispäivystyksen sairaalaa, 6 ympärivuorokautisen päivystyksen sairaalaa, jotka sijaitsevat yliopistollisen sairaalan hyvinvointialueella, 10 perusterveydenhuollon ympärivuorokautista päivystystä ja 22 synnytyksiä hoitavia sairaaloita. Ehdotuksen mukaan yöaikaisten päivystyspisteiden määrää vähennetään. Hyvinvointialueella voi olla vain yksi synnytyssairaala. Jokaisella hyvinvointialueella voi olla yksi sairaala, joka toteuttaa erikoisalojen ympärivuorokautista päivystystä, leikkaustoimintaa sekä tehohoitoa ja tehovalvontaa. Tässä ilmaisulla, voi olla, tarkoitetaan, ettei ole pakko. Jokainen ymmärtää, ettei "ylimääräisiä" sairaaloita voida, valtion vahtiessa tiukasti kustannuksia, ylläpitää.
Lisäksi tiettyjä anestesiaa vaativia toimenpiteitä voi tehdä myös muissa kuin ympärivuorokautisen päivystyksen sairaaloissa. Tällä turvataan yksityisten toimijoiden ja sairaaloiden bisnes ja toimintamahdollisuudet.
Työryhmän mielestä vuodesta 2029 alkaen sairaalaverkkoa on edelleen tiivistettävä. Sairaaloiden varsinainen pudotuspeli alkaa. Uusi sairaaloiden porrastuksen järjestelmä on 1) Yliopistollinen sairaala, 2) Keskussairaala, 3) Akuuttisairaala, 4) Sotekeskuksen vuodeosasto. Valtakunnallisesti viisi yliopistollista sairaalaa jatkaisivat, mutta myös niiden työnjakoa on kehitettävä. Jokaisessa sairaalassa ei tehtäisi kaikkia toimenpiteitä tai hoidettasi kaikkia sairauksia. Maassamme säilyisi viidestä kahdeksaan keskussairaalaa. Tämä merkitsisi sairaaloiden merkittävää vähentämistä, katkolla saattaisi olla Mikkeli, Kokkola, Hämeenlinna, Kotka, Kajaani, Kemi, tai Savonlinna.
Muut sairaalat olisivat joko akuuttisairaaloita tai sote-keskusten vuodeosastoja. Akuuttisairaala olisi monipuolisempi ja kykenevä akuuttihoitoihin erityisesti ikääntyvän väestön konservatiivisilla erikoisaloilla. Akuuttisairaalakategoriaan siis ”putoaisi” osa nykyisistä keskussairaaloista ja varmuudella kaikki ns. aluesairaalat, joista osa siirtyisi kategoriaan ”sotekeskuksen vuodeosasto”. Tässä toisessa vaiheessakin on tarkoitus vähentää synnytyssairaaloiden määrää.
Ihmettelin joku hetki sitten hyvinvointialueiden valtuustojen pientä päätäntävaltaa. Valtion tiukka ohjausote tulee näköjään jatkumaan. Jos Orpon hallituksen asettaman työryhmän linjaukset tapahtuisivat, luottaisin karsinnassa enemmän hyvinvointialueiden itsenäiseen päätäntävaltaan ja ratkaisuihin kuin siihen, että valtio ohjaa keskitetysti näinkin isoja ratkaisuja. Kaikki viisaus ei asu ministeriöissä eikä heillä voi olla sellaista tarkempaa tietoa väestön palvelutarpeista kuin maakuntavaltuustolla paikallisesti. Hyvinvointialueilla on varmasti paras tieto henkilöstön saatavuudesta ja resursseista, jonka perusteella toiminnan laajuus on mahdollista suunnitella.
Toisaalta esimerkiksi Pirhan julkaisemat suunnitelmat vanhusten hoidon alasajosta eivät luottamusta herätä tässäkään asiassa. Tällaista tulevaisuuttako kohti me olemme menossa, hoitoa ja hoivaa saa paksulla lompakolla, tavallinen kansa etsikööt sairaalaa kartta kädessä. Toivottavasti sattuu olemaan kyytirahat jemmassa!
Esa Kanerva
1.3.2024
Luin Pirkanmaan hyvinvointialueen vanhuspalveluiden
kehittämissuunnitelman. Olen tehnyt uran vanhuspalveluissa käytännön työssä
sairaanhoitajana ja esimiehenä. Olen pöyristynyt!
Vanhuspalveluiden kehittämissuunnitelmat ovat irtautuneet
todellisuudesta kuin raketti maan pinnalta. Alkuhätäännyksestä toivottuani, ensimmäinen
ajatus oli, että nämä ei voi millään keinoin onnistua. Miten reagoisin tai mitä
kirjoittaisin kehittämissuunnitelmasta? Päädyin siihen, että vertaan suunnitelmaa
käytännön työstä saamaani kokemukseen.
Pirha aikoo luopua ikäihmisten laitoshoitopaikoista.
Samalla vähennetään rajusti nykyään käytössä olevia ympärivuorokautisen
palveluasumisen ns. tehostetun palveluasumisen paikkoja. Sitten leikkurissa
ovat kotihoidon käynnit. Mitä ajatellaan sitten tilalle? Omaiset valjastetaan hoitovankkureiden
kärkeen, tämän työn lisäksi perhehoidolla, yhteisöasumisella ja kotihoidon
digipalveluilla kuvitellaan selvittävän. Nämä vaihtoehdot eivät korvaa edes
nykyisiä, huonosti toimivia palveluita. Miksi?
Nykyinen suomalainen kulttuuri ja työelämä eivät mahdollista
työikäisten ihmisten osallistumista vanhusten hoivaan nykyistä enempää. Tälläkin
hetkellä lapset joutuvat toimimaan vanhempiensa asianajajina järjestellessään
vanhusten asioita pankkipalveluista byrokraattien kanssa kiistelyyn. Perhehoito
on mahdollinen hyvin pienelle osalle vanhuksia, koska tässä hoitomuodossa
vaaditaan liikuntakykyä ja omatoimisuutta. Paikkojakin on tarjolla vähän. Yhteisöasumisesta
ja kotihoidon digipalveluista kirjoitan tässä erikseen.
Yhteisöasumisessa ja kotihoidossa suunnitelmat tarkoittavat
vanhusten hylkäämistä ja jättämistä oman onnensa varaan. Yksinkertaisesti siitä
syystä, että suurin osa näitä palveluita tarvitsevista vanhuksista on eri
asteisesti dementoituneita.
Yhteisöllisessä asumisessa ei ole ympärivuorokautista
valvontaa. Miten dementoitunut vanhus huolehtii itsestään, jos muisti on niin
lyhyt, että ajatus unohtuu samassa lauseessa? Kuka huolehtii perustarpeista
niissä tilanteissa, kun eritteet tulevat housuihin ja petiin? Miten
huolehditaan vanhuksen juomisesta ja syömisestä, jos hän ei ymmärrä lusikan
päälle mitään? Kuka kääntää muorin asentoa sängyssä, jos ihminen ei ymmärrä
tehdä sitä itse. Virtsan retentio (virtsarakon tyhjenemisen estyminen) on aika
yleinen vaiva, monestakin syystä ikäihmisillä. Millä toimenpiteillä seurataan virtsan
eritystä? Vaiva edellyttää hoidoksi nopeaa katerointia. Miten tämä asia
hoidetaan? Entä obstipaation eli ummetuksen torjunta ja vatsan toimittaminen,
kuka sitä seuraa ja hoitaa säännöllisesti? Yleensä vanhus muuttuu näistä
vaivoista sekavaksi ja tuskaiseksi. Viedäänkö tästä syystä harhaileva pappa
Acutaan? Sinnekin vain, mikäli joku kavereista ymmärtää pyytää apua. Mitä tehdä
usein nimenomaan yöaikaan ulosteilla itsensä ja ympäristönsä sotkevalle
vanhukselle? Näillä tiedoilla ei mitään.
Olen seurannut läheisteni kotihoitoa. Kun dementia etenee,
aluksi loppuu kiinnostus uutisten seurantaan, lehtiin ja kirjoihin. Eräsi
selitti lukemattomuutta sillä, että hänen on turha lukea, koska hän unohtaa
mitä lauseen alkuosassa kirjoitettiin. Sitten puhelimesta tulee turha esine, siihen
ei osata vastata soittamisesta puhumattakaan. Miten tällainen ihminen hyötyy
kotihoidossa älykelloista, tableteista, automaattisista doseteista ja
videovastaanotoista? Ei mitenkään. Digipalveluitten varaan on turha kotihoitoa
rakentaa.
Aamulehti kirjoitti hetki sitten, että ”ikääntymisen ja hoivan huippuyksikön lausunnon mukaan suunnitelmien
toteutuminen tarkoittaisi, että yli 3 000 palveluja tarvitsevaa ikäihmistä jää
vuonna 2030 kokonaan niitä vaille. Näin käy, vaikka optimistiset arviot
omaishoidon ja yhteisöllisen asumisen määrän kasvusta toteutuisivat.” Voiko
yhteiskuntamme muuttua arvoiltaan tällaiseksi?
Kieltäydyn uskomasta Pirhan ”asiantuntijoiden” vanhusten hoitotyöstä
tekemiin tuulentupiin ja suunnitelmiin. Tuohon Aamulehden uutiseen kyllä uskon.
Tarvitsemme ryhtiliikkeen ja politiikkaa on muutettava. Keväällä 2025 on
maakuntavaalit. Muutos lähtee paitsi valtion harjoittamasta politiikasta, myös maakuntavaltuuston
päätöksistä.
Esa Kanerva
23.2.2024
Tämä blogini pohjautuu hallintotieteiden tohtori ja kuntatutkija Jenni Airaksisen eiliseen alustukseen Toveriseuran tilaisuudessa. Maakunnat ovat nykytilassaan pitkälti valtion renkejä ja käskyläisiä. Kolme ministeriötä paimentaa maakuntia tiukassa otteessaan, nimittäin valtionvarainministeriö, sisäministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö.
Ohjauskokonaisuus on pirstaleinen eikä ole oikein kenenkään hallussa. Rahaministeriö vahtii tietysti rahoitusta, sosiaali- ja terveysministeriön suhde kuntiin on etääntynyt, mutta maakuntiin lähentynyt, sisäministeriö käskyttää pelastusalaa. Kolme hallinnon alaa neuvovat, ohjaavat ja johtavat kukin omalla tavallaan. Tarjolla ei juurikaan ole kannusteita, paremmin on saatavilla keppiä ja saarnaa. Aitoa vuorovaikutusta ja keskustelua ei ole ministeriöitten virkamiesten ja hyvinvointialueiden johdon välille syntynyt. Vaikka suurin osa kuntia on tyytyväisiä päästessään eroon sosiaali- ja terveyspalveluista, uutena piirteenä on syntynyt kiistat kuntien ja hyvinvointialueiden kesken. Kahnauksia ja reviiririitoja on saatu aikaan kunnan palveluja karsittaessa.
Ohjauskokonaisuus on uudistettava ja selkiytettävä hyvinvointialuelaissa. Ohjauksen uudistaminen sisältää suurimmat uhat ja mahdollisuudet. Lainsäädännön tulisi mahdollistaa erilaisten alueiden oman näköisen kehittämisen, innovaatiot ja tutkimuksen.
Kuntajohtajat ovat kriittisiä yhteistyön toteutumiseen valtionhallinnon kanssa. Tavoitteiden asetannassa on ollut erimielisyyksiä ja työnjako tehtävien hoitamisessa on ollut epäselvää. On ollut erilaisia mielipiteitä toimintamalleista ja tiedonkulku takkuaa. Enemmistö aluevaltuutettuja katsoo myös, että työnjakokysymykset kuntien ja hyvinvointialueiden kesken on epäselviä. Toisaalta ei haluta myöskään palata entiseen kuntaperusteiseen malliin ja toisaalta isoille kaupungeille ei haluta mitään uusia erillisratkaisuja. Yhteistyö maakuntien ja kuntien välillä on kiistelyä, kumman vastuulle mikäkin tehtävä kuuluu. Kummatkin on huonossa taloudellisessa tilanteessa, jopa huonommassa kuin ennen uudistusta.
Nykyistä maakuntien tilannetta mietittäessä pitää pohtia, täyttyykö aluehallinnossa alueiden itsehallinto? Perusedellytys, vaaleilla valittu valtuusto toteutuu, mutta muut tunnusmerkit, ns. yleinen toimiala ja verotusoikeus ei. Rahoituskysymys on ratkaisematta, ajatellen itsemääräämisoikeutta verotusoikeus on itsehallinnon kannalta aika keskeinen asia. Hyvinvointialueet ovat muuttuneet säästöleikkureiksi ja aluevaltuutetut ovat menopäättäjiä vailla mahdollisuutta vaikuttaa tuloihin tai tehdä investointeja.
Maakuntien elinvoimaisuuden turvaamiseksi olisi ohjauskokonaisuus saatava kuntoon. Toivottavaa olisi, että maakuntien ja peruskuntien suhteet pysyisivät hyvinä. Hyvä kysymys on, miten kunnat saataisiin ajattelemaan kokonaisuutta ja lopettaisivat osaoptimoinnin ja kotiin päin vedon. Eikä pahitteeksi olisi koko järjestelmän sisäinen uudistaminen ja poliittis-hallinnollis-professionaalisen apparaatin pölyttäminen.
Lopuksi kevennyksenä, pitääkö olla huolissaan tulevista maakuntavaaleista? Kuka haluaa päättämään säästöistä ja supistuksista? Miten käy aluevaaliehdokkaiden tason? Relevantti kysymys sinänsä, huoli ehdokkaiden laadun putoamisesta ei taida olla adekvaatti, koska maakuntavaltuutettujen päätäntävalta tuntuu olevan kovin rajallinen ja koskee vain menoja. Tehtävässä voi pärjätä kokemattomampikin!
Esa Kanerva
15.2.2023
Mistä johtuu tällä hetkellä vallassa olevan poliittisen eliitin kovakorvaisuus? Kyllä Orpo ymmärtää ja Riikka Purra on jopa tunnustanut, että sosiaaliturvaleikkaukset sattuvat. Miksi eliitti ei kuitenkaan välitä, vaikka yli 15 000 uutta lasta putoaa köyhyyteen. Miksi demokratia ei puolusta heikompiosaisia?
Yhteiskuntamme on tällä hetkellä kuin linnunpesä. Minkä
poikasen kaula kurkottaa korkeammalle, sille emo antaa ensimmäisenä, joka ei
kykene taistelemaan itselleen syöntivuoroa, se jää muitten vahvempien jalkoihin.
Ihminen on itsekäs olento. Tuntuu siltä, että jokainen
ihminen, jokainen yhteiskuntaluokka, jok’ikinen ammattiryhmä ja puolue ajaa
vain omaa etuaan. Ympärille ei katsota eikä taakse vilkuilla, saati yritettäisiin
edes huomata lähimmäinen ja nähdä viikkoa pitemmälle. Kansalaisilla riittää hyväksyntää tälle
asiantilalle, kaikki hyvin silloin kun minulla tai meillä on hyvä olla tässä ja
nyt.
Hylkääkö hyvinvointivaltiomme vähäosaiset? Demokratia ei
sinänsä ole mikään ihmelääke köyhyyden torjumiseen, koska päätökset tehdään enemmistön
priorisointien mukaan enemmistöpäätöksillä. Kokoomus ojaa hyväosaisten etua ja Persuille
riittää maahanmuuttopolitiikan vastustaminen. Köyhän asia ei kurkota
yhteiskunnassamme eduskuntaan asti. Paitsi vaaleissa. Päätöksien teossa tarvittaisiin
muutakin kuin oman eturyhmän edunvalvontaa. Tarvittaisiin ripaus toisen ihmisen
tai väestönosan saappaisiin astumista. Ja ihmisiltä yleensä solidaarisuutta ja toisen
yksilön ymmärtämistä.
Petteri Orpo heiluttaa eduskunnan edessä kansan valtakirjaa.
Kansan tahdon nimissä tehdään leikkauspolitiikkaa. Itse asiassa ei taida olemassa
mitään kansan tahtoa eikä kansan valtuutusta. Orpo on vallassa vuoden 2023 demokraattisten
vaalien lopputuloksen seurauksena. Miksi Orpo voitti vaalit? Ei välttämättä
siksi, että Kokoomuksen ohjelma olisi ollut ylivertainen ja että se olisi ollut
”koko kansan tahto”. Sanna Marinilla oli paljon ihailijoita, mutta sangen monet
korona-aikana toimeentulonsa ja työnsä menettäneet vihasivat häntä. Voidaan ajatella,
että monet äänestivät Kokomusta siksi, että eivät halunneet Marinin persoonan jatkavan
pääministerinä. Äänestettiin oikeistopuolueita,
koska vastustettiin Marinia. Onhan niitä syitä toki muitakin, esimerkiksi puolueen
markkinointitaidot ja puheenjohtajan esiintyminen ennen vaaleja sovittelevana taloudesta
huolestuneena isähahmona. Se vetosi kansaan paremmin kuin Marinin hyökkäävä,
syyllisiä etsivä käsillä osoittelu.
Jos ei maan sisäisesti ole solidaarisuutta nähtävissä, ei
sitä löydy maailmaltakaan. Niin kuin Paasikivi sanoi, jokainen valtio ja sen
johtaja ajaa omaa etuaan. Trump sanoo suoraan, että Amerikka ensin. Meillä
hokemaa kauhistellaan ja toisaalta naureskellaan. Pata kattilaa soimaa, kyllä meilläkin
osataan. Halutaan houkutella ja imeä kehitysmaiden koulutettu työvoima työmarkkinoillemme,
mutta toisaalta kehitysmaiden opiskelijoilta halutaan lukukausimaksut yliopistoissa.
Rakennusalan noususuhdanteessa Suomea rakentamaan haalittiin väkeä raskaimpiin
töihin ja kurjiin asunto-oloihin ympäri maailmaa, nyt heidät potkitaan
tarpeettomina ulos maasta.
Miksi demokratian hyveet ovat niin vaikeita toteuttaa?
Koska varallisuus kasautuu ja rikkaasta on vastenmielistä maksaa veroja sekä
kartuttaa yhteistä kassaa. Kellä on rahat, sillä on valta. Jos rikasta alkaa pikkuisen
heidän mielestään liikaa verottamaan, hän kääntyy kantapäillään ja poistuu
maasta. Varakkaan mielestä solidaarisuus- tai ns. maastapoistumisvero ovat
tasa-arvon vastaista. Vanha totuus oikeudenmukaisuudesta yhteiskunnassamme on hupeneva
luonnonvara, oikeuden saaminenkin tuomioistumissa alkaa olla vain varakkaiden
etuoikeus, johon keskiluokallakaan ei ole varaa. Ilmastotoimetkin hyväksytään niiltä
osin, kunhan ei polttoaineveroa nosteta.
Taitaa Suomen kansalaisten yksituumaisuuden löytäminen olla
enää ulkoisen uhan varassa. Demokratiassakin kansa ymmärtää, että parempi elää
kansanedustuslaitoksen päätösten kanssa kuin vieraan sotilassaappaan kantapään
alla. Muutoin ei kansan yksimielistä tahtoa taida löytyä.
Demokratia ei takaa oikeudenmukaisuutta eikä millään
hallituksella ole kansan tahtoa taskussaan.
Esa Kanerva
9.2.2024
Petteri Orpon hallitus ei taida ymmärtää, että kansan
yhtenäisyys on parasta turvallisuuspolitiikkaa. Maanpuolustustahto kumpuaa
kansalaisen kokemuksesta, että hänellä on isänmaassa jotakin itselleen arvokasta
puolustettavaa. Eripurainen kansa on resilienssiltään heikko.
Neljäkymmentäluvun poliitikot ja vuorineuvokset ymmärsivät kansan yhtenäisyyden tarpeen. Siitä on todisteena työnantajien 1940 antama ns. tammikuun julistus, "tammikuun kihlaus", jolla tunnustettiin ammattiliitot neuvotteluosapuoliksi työmarkkina-asioita
koskevissa kysymyksissä. Osapuolet sopivat, että neuvotteluissa pyritään
löytämään yhteisymmärrys neuvotteluteitse. Sopimuksen kätilönä toimi
sosiaaliministeri, sosiaalidemokraatti Fagerholm. Taustalla oli tietysti ymmärrys
ja pyrkimys kansakunnan eheyttämiseen traumaattisen sisällissodan jälkeen.
Kuusikymmentäluvun lopulla Kekkosen aloitteesta saatiin
aikaan ns. Liinamaa ykkönen. Suomen talous oli tuolloin heikolla tolalla ja
työttömyys kovassa nousussa. Presidentti katsoi, että vain yksimielisyydellä
saadaan tilanne ratkaistua. Talous ja hinnat saatiinkin vakautettua.
Liinamaasopimuksesta vuonna 1968 lähtien tehtiin ns. tupoja useita
vuosikymmeniä aina vuoteen 2008 asti, jolloin työnantajat kieltäytyivät niitä
tekemästä. Suomalainen hyvinvointivaltio rakennettiin keskeisesti tupojen
avulla. Siinä valtio ja keskeiset työnantaja sekä työntekijäjärjestöt sopivat
mm. palkoista, hinnoista, veropolitiikasta ja sosiaalipoliittisista
kysymyksistä. Pitää muistaa, että Suomi eli nuo vuosikymmenet Neuvostoliiton
puristuksessa ja poliittinen liikkumatila, esimerkiksi länteen oli ohut. Ilman yhteen
hiileen puhaltamista emme olisi selvinneet. Laitavasemmisto odotteli kautta
vuosikymmenien vain tilaisuutta horjuttaa kansalaisyhteiskuntaa. Tupojen avulla
yhteiskuntaa rakennettiin hallitusti ja yhteiskuntarauhaa kyettiin ylläpitämään.
Jokainen saattoi kuitenkin nähdä ympärillään yhteiskunnan palvelujen kehityksen
ja taloudellisen vaurauden lisääntymisen. Vaadittiin malttia ja solidaarisuutta.
Ja yhteistä tahtoa ja yhteisymmärrystä isänmaan edusta.
Yhdeksänkymmentäluvun alussa Neuvostoliiton hajotessa ja neuvostoviennin
loppuessa kuin seinään, ei saatu aikaan ns. Sorsan sopimusta, jolla olisi
leikattu palkkoja ja tehty maan sisäinen devalvaatio. Melkein tyystin on
unohdettu, että maassa tehtiin tuolloin kuitenkin tuhansia paikallisia
sopimuksia, joilla alennettiin palkkakustannuksia, työntekijät osallistuivat
työpaikkojen pelastamiseen ja estivät työantajien konkurssiin ajautumisen. Kiperässä
tilanteessa löydettiin yhteisymmärrystä puolin ja toisin neuvotellen, ei
sanellen. Ay-liike tunnisti tilanteen poikkeuksellisuuden ja jousti, jousti
rajusti.
Elämme vaaran vuosia. Silti vallantäyteydessään Orpon hallitus ei neuvottele. Tavoite
on pistää ay-liike polvilleen. Palkansaajien sieluun ja yhteiskuntaan ollaan
tekemässä sellaisia haavoja, etteivät ne hevin unohdu. Mihin se
turvallisuuspoliittinen näkökulma on unohtunut? Putin nauraa partaansa Suomen
tämän päivän sisäiselle riitelylle. Palkansaajapuoli on historiansa aikana
käynyt niin monen mankelin lävitse, ettei tuskin Orpo saa sitä nöyrtymään.
Edessä on iso kahnaus eikä se ole isänmaan etu. Eduskunta voi tietysti säätää
millaisia lakeja haluaa, myös pakkolakeja työelämäkysymyksiin. Onko se
viisasta, on eri asia. Huolestuttaa tuleva ennustettavissa oleva lakkosyksy, jos
työelämäheikennykset viedään läpi. Voi olla, että hallitus aloittaa
kiristämisen. Mikäli ammattiliitot jatkavat lakkoilua, kiristetään ruuvia
edelleen. Mieleeni tulee uhkailu ay-maksujen verovähennysoikeuden poistolla.
Mikä neuvoksi? Joskus elämässä mennään vaikeimman kautta ja
välttämättä lopputulos ei ole sellainen kuin oli tavoite. Ay-liike taistelee olemassaolostaan
ja oikeutuksestaan. Kun on pää pölkyllä, ei siinä kovin rationaalisia ratkaisuja
tule mieleen. Pistetään vastaan niin paljon kuin on rahkeissa varaa. Ja jälki
on sen näköistä, että ”nahkurin orsilla tavaan”. Pelkästään aseet eivät
isänmaalle riitä, tarvitaan yhtenäinen kansa puolustamaan Suomea.
Esa Kanerva
1.2.2024
Urpilaisen presidentinvaalikampanja näytti ulospäin
viidentonnin juoksun loppukiriltä. Juttaa vietiin ympäri Suomea ja
haastattelusta toiseen kuin iskelmätähteä lavalta toiselle juhannuksena.
Nuorena näköjään jaksaa, välillä kävi ihan sääliksi naisen riepottelua. Puolen
vuoden kampanja pyrittiin toteuttamaan parissa kuukaudessa. Eihän se onnistunut!
Presidenttiehdokas oli osaava ja ansioitunut, siitä
ei pääse yli eikä ympäri. Miksi homma meni niin kuin meni? Aivan aluksi haluan
kiittää, ei kun ottaa esille, historian. Urpilainen jakoi puoluetta 2014 Seinäjoen puoluekokouksessa. Antti Rinne tuuppasi tuolloin Jutan pois puheenjohtajan paikalta.
Ay-siipi valtasi paikan. Moni demari muistaa vieläkin repivän kokouksen. Voi
olla, että puolin ja toisin syntyi haavoja, jotka arpeutuvat hitaasti. Lindtmanin
oli vaikea komentaa puolueen kaadereita ojennukseen ja rivejä suoraksi presidenttiehdokas
Urpilaisen taakse. Samoin parit edelliset presidentilliset vaalit ovat menneet demareilta
pipariksi. Kuusi vuotta sitten ehdokas vedettiin melkein arvalla,
periaatteella, kuka uhrautuisi. Mustan Pekan sai Tuula Haatainen. Moni mielsi
nämäkin vaalit samankaltaiseksi Sdp:n läpihuutojutuksi, varsinkin Jutan
ehdokkuus oli suurelle yleisölle epävarmaa ja ilmassa viime metreille asti.
Kampanjassa tehtiin ehdokkaan eteen muodollisesti kaikki
mahdollinen. Liiankin kanssa, Jutan kalenteri täytettiin aamusta iltaan
kohtaamisia ja esiintymisiä. Osallistuin yhteen Tampereella. Suuhun jäi maku
väkisin yrittämisestä. Formaatti toimi hienosti kuin robotti, into puuttui. Kun ei ole
poltetta, silloin ei jää käteen oikeastaan mitään. TV-esiintymiset menivät
hyvin, alun haparoinnin jälkeen. Alkuun meinasi iskeä päälle opettajan rooli ja
runsaat toistot EU-kavereista sekä tapaamiset maailmalla. Vauhtiin päästyään
Jutta taisteli ja toi Sdp:n agendaa esille ansiokkaasti
Maalinauha katkesi liian aikaisin. Viimeinen niitti presidentinlinnahaaveisiiin
oli tuoreimmat silloiset gallupit. Jutalle luvattiin 6 prosenttia äänistä. Lukujen
jälkeen äänestäjät alkoivat taktikoida. Halla-ahon kannatuksen nousu pelotti, hänen
riemumarssinsa toiselle kierrokselle olisi torpattava. Kuka muu tahansa kunhan ei
Jussi, oli monen ajatus. Ennusteissa Haavisto oli kahden kärjessä, vasemmistolaiset todennäköisesti äänestivät loppupeleissä häntä. Porvarin
äänestäminen ei useimmille tulisi kysymykseen.
Urpilainen jatkaa nyt työtään Euroopan Unionin komissiossa. Hän teki kovan kampanjatyön, mahdottomaan ei hänkään pystynyt. Toisen
kierroksen äänestys on sitten menossa ja demarille uusi valinta voi olla vaikeampi tehtävä kuin
jollekin toiselle. Kattauskin on niukempi. Kumpaa äänestän? Big problem! Vanha
vertaus tilanteesta on valinta ruton ja koleran väliltä. Kumman valinta olisi suurin
piirtein linjassa omien arvojeni kanssa? Miten mies pystyisi työskentelemään Suomen
puolesta ja ottamaan vastuuta suomalaisten turvallisuudesta? Professori vai ylioppilas? Ydinaseita maahan
vai ei? Globaalisti ajatteleva vai Finland first? Siviilipalvelusmies vai
korpraali? Hetero vai homo? Porvari vai vihreä? Pohdittavaa riittää!
Esa Kanerva
25.1.2024
Tämä on referaatti ent. Suomenpankin pääjohtajan,
EU-komissaarin ja valtionvarainministerin Erkki Liikasen alustuksesta Tampereen
Työväenmuseon auditoriossa 24.1.2024.
”Stalinin varjosta Euroopan Unionin ja Naton täysjäseneksi”
Erkki Liikanen oli luvannut maalata isolla pensselillä
Euroopan ja Suomen historiaa Stalinin Neuvostoliiton ajasta Suomen sotien jälkeisiin
vaaran vuosiin, sotakorvauksien maksamiseen, teollistumiseen ja hyvinvointiyhtesikunnan
muotoutumiseen sekä vihdoin 1995 EU-jäsenyyteen ja vuonna 2023 Naton täysjäsenyyteen.
Ensimmäiseksi tietokilpailukysymys. Kuinka monta sotaa
Suomi on käynyt historian saatossa Venäjän tai sen perillisten kanssa? Vastaus on
43 kertaa. Uskomaton luku. Maailmalla arvostetaan tätä suoritusta ja selviytymistä.
Suomen Venäjää koskevilla mielipiteillä on merkitystä näitten kokemusten
perusteella
Henry Kissingerin mukaan Stalin oli hirviö, mutta
kansainvälisissä suhteissa hän oli mitä suurin realisti. Kärsimätön, terävä-älyinen
ja leppymätön. Yhdysvaltalainen historioitsija ja kirjailija Steven Kotkin
haastaa Kissingerin, näiden ominaisuuksien lisäksi Stalin oli hänen mielestään suuri
uhkapeluri.
Stalinin neljä suurintauhkapeliä liittyivät maatalouden
kollektivisointiin ja kulakkien (varakkaat talonpojat) tappamiseen. Peli jatkui
puolueen ja armeijan puhdistamisella ennen II maailmansotaa. Teko oli järjetön
etenkin upseerien osalta. Riskialtis oli myös sopimus Hitlerin kanssa Euroopan
jaosta. Samoin Suomen talvisota oli suomalaisten puolustuksen aliarviointia.
Paasikivi pohti vuonna 1944 Kultarannassa. ”Meillä on
luotettu oikeuden ja oikeudenmukaisuuden voimaan. Historia ei näytä antavan
sille perustetta. Historiaa lukiessaan tulee pessimistiksi.” Hän jatkaa:
”Valtion toimivat valtion edun mukaan. Se on hirveää, verenpunaista.” Ja
Paasikivi jatkoi: ”Toistaiseksi ei ole löydetty mitään järjestelmää, joka
rajoittaisi valtion etua ja suojelisi muita valtioita sitä vastaan. Sen
rajoitus, sen suhde moraaliin, on kysymys, minkä ratkaisemisesta erityisesti
riippuu ensi kädessä pienten valtioiden tulevaisuus, mutta loppujen lopuksi myös
suurten ja koko ihmiskunnan menestys.”
Liikanen esitteli Paasikiven henkilöhistoriaa ja
saavutuksia. Hän oli pääministeri 1944-1946 ja presidentti kymmenen vuotta
vuodesta 1946 vuoteen -56 Kekkosen valintaan asti. Hän käynnisti prosessin,
joka johti Suomen Kansainvälisen valuuttarahaston jäseneksi 1948. Liittymiseen
liittyi diplomaattista taituruutta ja onnea. Paasikivi totesi, että halusimme
kääntyä länteen, ei itään, koska halusimme säilyttää itsenäisyytemme ja
vapautemme. Pitää muistaa, että Ruotsi ”uskalsi” hakea jäsenyyttä vuosia
myöhemmin kysyttyään ensin Neuvostoliiton mielipidettä. Sen jäsenyys toteutui vasta
1951. Ilman valuuttarahaston lainoja Suomi ei olisi kyennyt jälleen rakentamaan
maata. Raha eli lainat olivat aivan keskeinen asia maan sodasta selviytymisessä.
Ruotsi palkittiin jäsenyyden hakemisesta pääjohtajanimityksellä. Ivar Rooth valittiin
IMF:n pääjohtajaksi samana vuonna. Suomen koko sodan jälkeistä ulkopolitiikkaa säädellyt
YYA-sopimus solmittiin 1948. Neuvostoliitto
halusi sitoa Suomen Pariisin rauhansopimusta täydentäviin lisävelvoituksiin
länsiliukuman estämiseksi myös pitkällä tähtäyksellä. Paasikiven ansiosta Suomen
sopimus erosi mm. Puolan, Unkarin, Bulgarian ja Romanian vastaavista sisällöllisesti.
Suomi puolustaa maata hyökkäyksessä vain omalla alueellaan ja omin voimin.
Suomi kieltäytyi ns. Marshall-avusta. Se oli Yhdysvaltain rahoittama
Euroopan jälleen rakentamisohjelma. Neuvostoliitto suhtautui kielteisesti
ohjelmaan ja kielsi mm. Puolaa ja Tšekkoslovakiaa ottamasta sitä vastaan. Perinteinen
selitys Suomen kieltäytymiselle on ollut, että syyt olivat ulkopoliittisia.
Nyttemmin on selvinnyt, että myöskään Yhdysvallat ei ollut lopulta halukas tuen
myöntämiseen. Saimme vain kauniita sanoja ja tuen osoituksia. Norja sai 255
miljoonaa dollaria ja Tanska puolestaan 273 miljoonaa dollaria. Vastaavasti
Suomi maksoi sotakorvauksia 300 miljoonaa.
Seuraavaksi Liikanen nosti esiin K.A. Fagerholmin roolin
sodan jälkeisen Suomen pääministerinä. Hänen ensimmäinen hallitus toimi 1948-1950.
Fagerholmin hallituksen ohjelma puhui Suomesta Pohjolan vapaan valtiona.
Hallituksen tärkein tehtävä oli kansanvaltaisen valtiojärjestyksen lujittaminen.
”Valituille elimille on annettava työrauha ja oikeuslaitoksen riippumattomuus
on säilytettävä”, hän jyrisi. Hallitus täytti Paasikiven odotukset ja sai
kiitokset 1948:” Ilman teidän ja teidän puolueenne…..- ei maamme asioita
voitaisi johtaa perustuslakien, demokraattisen järjestyksen ja vapauden
mukaisesti..”
Seuraavaksi Liikanen käsitteli Euroopan hiili- ja
teräsyhteisön syntyvaiheita. Kaksi keskeistä henkilöä sen syntymisessä olivat
ranskainen talouspoliitikko Jean Monnet ja Ranskan ulkoministeri Robert
Schuman. Nämä kaksi visionääriä alkoivat työstää Monnet´n aloitteesta ajatusta
Euroopan yhteisöstä. Ranskan hallitus antoi 9.5.1950 Schumanin julistuksen. Siinä
ehdotettiin Saksan ja Ranskan kaiken hiili- ja terästuotannon asettamista
yhteisen korkean viranomaisen valvontaan. Tausta-ajatuksena oli, että jos kaksi
Euroopan vaikutusvaltaisinta valtiota hoitaisivat yhdessä kyseisten tuotteiden
tuotannon, sotia ei enää syttyisi. Robert Schumanin mukaan Eurooppa rakennetaan
konkreettisilla toimilla, jotka luovat de facto solidaarisuuden.
Kekkonen suhtautui alun perin penseästi läntisiin
talousyhteisöihin. Eikä Kekkosella ollut verkostojakaan ajaa Suomea lähemmäksi
niitä. Suomen tulevaisuudelle oli kuitenkin välttämättömyys käydä kauppaa niitten
kanssa. Kekkonen empi Neuvostoliiton pelosta. Britannian johdolla perustettiin
”vastavoimaksi” Ey:lle 1960 Efta. Siihen kuuluivat Britannia, Norja, Itävalta, Portugali, Ruotsi, Sveitsi ja Tanska vuonna. Suomi pääsi liitännäisjäseneksi Neuvostoliiton
luvalla, mikäli Neuvostoliitto saisi samat oikeudet kauppayhteenliittymässä kuin
Suomi. Asiasta sovittiin Kekkosen 60-vuotispäivillä railakkaissa tunnelmissa.
Suomen
mahdolliselle EU-jäsenyyden keskustelun aloittajia olivat 1990 Paavo Lipponen
ja Ilkka Suominen. Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen 1991 liittymisasia sai
tulta alleen ja Suomi pääsi kuin pääsikin jännittävien vaiheiden jälkeen unionin
ensimmäiseen laajentumisaaltoon. Suomi haki jäsenyyttä 1992, jonka jälkeen
alkoivat yhdentymisneuvottelut. Jäsenyys toteutui vuoden 1995 alusta.
Presidentti Koivisto totesi, että on parempi saada paikka pöydässä, jossa
asioista päätetään ja jäsenyyttä tulee hakea ilman ehtoja. Vaikuttaminen
tapahtuu Suomen ollessa jäsenenä.
Liikanen
kertoi nuorena lähettiläänä usein kysyneensä, mikä on EU:n ydinajatus? Vastaus
oli, että voiman käyttö korvataan lain käytöllä. Euroopassa pitää olla yhteiset
instituutiot, Euroopan tuomioistuin on tärkeä. Päätöksenteon tulee olla
tehokasta, muttei hegemonista, tarvitaan määräenemmistöpäätöksiä eikä yhdellä
saisi olla veto-oikeutta. Nämä päätöksenperiaatteet eivät siis ole täysin
toteutuneet. Liikanen manasi sitä, että olisi pitänyt ajaa läpi nämä
periaatteet laajentumisvaiheessa, joka päätöksenteko mekanismi muuttuu tai
laajeneminen pysähtyy.
Kööpenhaminassa
sovittiin EU-jäsenyyden peruskriteereistä ja arvoista vuonna 2003. Jäsenyyttä
hakevalla maalla pitää olla instituutiot, jotka turvaavat ko. valtiossa vakaan
demokratian, oikeusvaltion, ihmisoikeudet ja kansallisten vähemmistöjen oikeudet.
EU oli käynyt samalta pohjalta keskustelun Espanjan ja Portugalin kohdella,
maat siirtyivät diktatuurista demokratiaan. Demokraattinen kehitys haluttiin
vakiinnuttaa.
Suuri
EU:n laajentuminen tapahtui vuonna 2004. Keski- ja Itä-Euroopan entiset
sosialistimaat maat hakivat ankkuria Euroopan Unionista. Kööpenhaminan
kriteerit tulivat vuonna 2004 liittyneiden maiden jäsenyyssopimuksiin. Tänään
Unkari haastaa tuolloin sovitun oikeusvaltioperiaatteen. Puola ei enää ole
vaarassa ajautua oikeusvaltioperiaatteen rikkojaksi ja hankauksiin EU:n kanssa.
Maaliskuussa
vuonna 1997 Bill Clinton ja Boris Jeltsin tapasivat Helsingissä. Jeltsin
edellytti, ettei yksikään entinen neuvostovaltio liity Natoon. Usa ei
suostunut. Presidentti Martti Ahtisaari totesi, että USA teki oikein pitäessään
Naton oven Suomelle auki. Lisäksi hän oli sitä mieltä, että niin kauan, kun
kukaan ei sano, ettei Suomi voi liittyä Natoon, Suomi voi säilyttää itsenäisen
asemansa ja työskennellä rauhankumppanuussopimuksen puitteissa sekä USA:n että
Venäjän kanssa. Naton huippukokouksessa Madridissa 1997 sovittiin, että Nato
laajenee kahdessa aallossa,1999 Puola,Tšekki ja Unkari pääsivät sisälle, vuonna
2004 Viro, Latvia, Liettua, Slovakia, Slovenia, Bulgaria ja Romania.
Alustuksessaan
Liikanen käsitteli myös Suomen Nato-jäsenyydenprosessin syntyä. Hänen
mielestään syitä maan nopeaan liittymispäätökseen oli oikeastaan kolme, kolme
P:tä, Putin loi uhan, people, uhka yhdisti kansalaismielipiteen ja politics,
päätöksenteko toimi laaja-alaisesti ja yhteisymmärrystä hakien. Toisin sanoen
Suomi haki taas paikkaa pöydästä, jossa päätökset tehdään.
Sodan
jälkeen Ukrainaa ei tule jälleen rakentaa sellaiseksi kuin se oli ennen sotaa,
vaan maa pitää modernisoida. Tarvitaan syvät reformit, joilla irrottaudutaan
neuvostoajan perinteestä. On rakennettava täysimääräinen demokratia, jolla on
vahvat instituutiot. Uudistukset tulee valmistella sodan aikana ja saada
voimaan heti sodan jälkeen. Oikeusjärjestelmä on uudistettava ja estettävä
oligarkkien rikastuminen. Tähän liittyy korruption vastainen viranomaisen
perustaminen ja vahva kilpailupolitiikka. Ukrainalle ei tule luoda oikotietä jäseneksi,
vaan jäsenyyskriteerit tulee täyttää.
Mikä
on Euroopan Unionin arvo ja arvot tällä hetkellä? Ukrainan sodan jälkeisen
maailman ei pidä antaa jakautua väärin. Venäjän hyökkäyssota tuomittiin maitten
äänten enemmistöllä, mutta maailman väestön enemmistöä edustavat maat
pidättäytyvät. Maailmassa on tärkeitä alueita, joissa globaali yhteistyö on
elinehto. Niitä ovat ilmastokysymykset ja lajien monimuotoisuus. EU:n sisällä
ei tule sallia kompromisseja, jos kysymys on oikeuslaitoksesta tai
keskustellaan arvoista. Esimerkkinä tässä on Unkari. Ukrainan jäsenyyshakemuksen
käsittely voisi taas olla momentum, jolloin voitaisiin tehostaa EU:n
päätöksentekoa ja vaatia uudistuksia päätöksentekomekanismiin?
Alustuksen
perusteella voisi ehkä vetää johtopäätöksen, että historia opettaa ymmärtämään
sen, että tulevaisuus yllättää useimmiten meidät. Historia ei toteudu tai
toista itseään juuri sillä tavalla kuin se aiemmin tapahtui. Mutta historialla
ja nykyhetkellä on yhtymäkohtia ja analogioita, kristallipallo se ei kuitenkaan
ole. Stalin oli Neuvostoliiton diktaattori viime vuosisadalla, Putin tänään. Käyttäytymisestä
voi löytää yhtäläisyyksiä ja syitä Venäjän imperialismiin. Suomen kansa on
oppinut historiasta läksynsä, että Venäjän kanssa pitää olla aina hereillä ja ettemme
saa jäädä maailmassa maan kanssa yksin.
Esa
Kanerva