Miksi kannatin ratikan kakkosvaihetta?

  

                                                                                                                                       19.10.2020

Muutama perustelu, miksi ratikan kakkosvaihe kannattaa rakentaa nyt ja heti ykkösen perään.

1. Rakentaminen pitää talouden pyöriä liikkeellä. Talouden laskusuhdanne on erinomainen aika julkisille infrainvestoinneille. Samalla voidaan pehmentää koronan taloudelle aiheuttamaa kuoppaa. Samalla varaudutaan pandemian jälkeiseen aikaan ja mahdolliseen kasvuun.

2. Ratikkaliikenne on osa kaupungin hiilineutraalisuustavoitteiden toteuttamista.

3. Verovaikutukset ovat merkittäviä, 40-45 % rakentamiseen sijoitetusta eurosta palautuu takaisin veroina tai veroluontoisina maksuina.

4. Tarvitsemme nyt kaikki työpaikat, jotka ovat saavutettavissa. Miljoona rakentamiseen sijoitettua euroa tuo välittömästi viisitoista työpaikkaa ja välillisesti moninkertaisesti.

5. Rahataloudessa on lainanottajan markkinat, pitkäaikaisille lainoille on saatavissa edullinen korkotaso.

6. Ratikka on merkittävä tulevaisuusinvestointi, lisää elinvoimaa, kilpailukykyä ja kaupungin vetovoimaa.

7. Kallis perusinfra on jo rakennettu, rakentamista ei kannata jättää kesken.

8. Meillä on loistava organisaatio suunnittelemaan ja toteuttamaan tulevakin hanke, sitä ei saa päästää hajoamaan missään tapauksessa.

9. Kysymyksessä on seudullisen kehittämisen funktio, ratikka on Keskuspuhdistamon jälkeen merkittävin seudullinen hanke toteutuessaan.

Siksi jaa ratikalle. 





Esa Kanerva

Jenkeissä Trumpetisti puhaltee tuomiopäivän pasuunaa

 

                                                                                                     12.10.2020

Kirjoittelin vuonna 2016 Donald Trumpin silloisesta vaalikampanjasta tähän tyyliin. ”Donald Trump teki äärimmäisen taitavan presidentinvaalikampanjan. Vaalitaisto oli puhtainta populismia ja sen strategia oli oppikirjamainen. Kansankiihotus perustui tunteisiin, ennakkoluuloihin, pelkoihin ja odotuksiin. Hän käytti voimakasta puhetyyliä ja propagandaa. Myös kansallismieliset ilmaisut olivat keskiössä, ”Meistä tulee vielä suuri ja mahtava kansakunta.” ”Rakennamme Amerikan jälleen suureksi.” Kaikki hyveet asuvat tavallisissa ihmisissä, jotka on unohdettu ja pistetty syrjään. Trump aloitti kampanjansa katkaisemalla kaikki pidikkeet ja kohtuuden solvaamalla kaiken menneen ja entisen maailman. ” Tänä syksynä hän kampanjoi jälleen tavoitellen uutta presidenttikautta. Uudelleen valintansa jälkeen hänellä ei ole enää mitään pidikkeitä. Jos Trump valitaan, seuraavat neljä vuotta ovat maailmanpolitiikan kannalta kriittisiä.

Trump on amerikkalaisen talouseliitin tuote. Hän pelaa pokeria koko ajan ja leikkii tarkoituksellisesti vakavilla asioilla. Presidentti käyttää bisnesmaailman sääntöjä ja markkinoi haluamiaan asioita markkinoinnin säännöillä. Kuka meistä uskoo mainosten olevan täydellisesti totta, aika harvat. Mainonnan ja markkinoinnin tarkoitus onkin takoa presidentin viestiä, vaikkakin valheellista, kuluttajien kaaliin, alitajuntaan ja toistamalla riittävän monta kertaa potaskaa, se uppoaa meihin kuluttajiin ja äänestäjiin. Siksi Trumpin kauden suurin uhri on ollut totuus, ei ole niin väliä, puhutaanko rehellisesti tai jotenkin sinne päin. Aika moni amerikkalainen on syönyt koukun, Donaldin epätotuudet.

Donald Trump lietsoo sekasortoa, koska se palvelee hänen etuaan. Tehdään maailman silmissä käsittämättömiä diilejä esimerkiksi Pohjois-Korean kanssa ja hetken perästä todetaan, ettei se ollutkaan totta ja perutaan koko homma. Epävarmuus tekee kansalaisista säikkyjä ja he käpertyvät itseensä eivätkä usko edes omin silmin näkemäänsä. Ilmastonmuutos ei ole totta, vaikka metsät palavat joka puolella Yhdysvaltoja ja isoja hurrikaaneja iskee toistuvasti ja poikkeuksellisen suurina. Korona-virus ei ole flunssaa kummempi tauti, katsokaa vaikka minua. Selätin sen muutamassa päivässä. Ei ihme, että tavallinen amerikkalainen on ”hukassa” itsensä kanssa. Satoja tuhansia on kuollut ympäriltä, se on faktaa, vaikka johtajamme muuta puhuu. Luottamus hallintoon ja johtajuuteen rapautuu. Maailma vapisee ja muitten valtioitten johtajat ihmettelevät pelisääntöjen palaessa.

Jenkit jakautuvat kahtia yhä pahemmin. Yksi osa uskoo Trumpin valheisiin ja on innolla mukana häntä kannattamassa. Aika monet ihmettelevät maansa komentoa, osa kansasta yrittää epätoivoisesti kammeta Bideniä valtaan. Tässä näköalattomuudessa maailman historia saattaa toistaa itseään. Aina kun propagandakoneisto ja valheet ottavat ylivallan, demokratia vapisee. Tilalle syntyy yleensä diktatuuri tai harvainvaltaa, jossa demokratiasta on jäljellä vain kulissit. Jo nyt on nähty, että Trumpin kausi on ollut keskiluokan via dolorosa, tuskien tie. Lähiörouvat ihmettelevät työttömyyttä ja kurjistumista, mutta eivät pyri muuttamaan olosuhteita. Aika kuluu terapioissa ja laihduttamisvinkkejä jakaessa, he eivät anna edes lupausta äänestää seuraavissa vaaleissa. Sosiaalinen elämä kapenee verkkokauppaostoksiin ja sosiaaliseen mediaan. 

Politiikka muuttuu piirileikiksi. Julkisuus on kaiken a ja o. Kaiken maailman linssiluteet ovat elementissään. Puheita ei pidetä itse asiasta, vaan tärkeintä on esiintyä ja olla esillä. Turhamaiset ihmiset toteuttavat itseään ja näyttelevät roolejaan tässä teatterissa. Näyttelijälle on tärkeää esiintyä vahvana ja voimakkaana menestyjänä. Tähän roolimalliin kansa haluaa samaistua, ei luuserista kukaan välitä. Tällainen politiikka sopii Trumpille oikein hyvin. Hän on kuitenkin varannut itselleen pääroolin ja hoitelee rahat, talouseliitin tahdon mukaisesti, sen karvaisiin käsiin. Hallelujaa, se on herran tahto!

Seuraavissa vaaleissa pitäisi kansalaisten muistaa, että Trumpin valinta on Amerikan miljardöörien hanke. Presidenttiyden kaappaamista markkinoidaan kaupallisin keinoin eikä perinteisesti asioilla kampanjoiden. Amerikkalainen unelma köyhyydestä rikkauksiin ei ole enää voimassa, Trump on murskannut politiikallaan senkin haaveunen.

Esa Kanerva

Yhden luukun periaatteella

    

                                                                                                                                            6.10.2020

Ihminen oirehtii, hänellä on huolia ja ongelmia elämässään. Hän hakeutuu terveysasemalle valittamaan pahaa oloaan. Vastaanottotilanne on aika tyypillinen terveyskeskuslääkärille. Aikaa on kaksikymmentä minuuttia, pitää ratkaista asiakkaan hoito epämääräisiin vaivoihin ja valituksiin. Lääkäri saattaa kirjoittaa mielialalääkereseptin tai lähetteen jonnekin. Asiakas palaa kotiin pettyneenä, koska hänen elämäntilanteeseensa ei nyt pilleri auta. Pikemminkin hän olisi tarvinnut apua työttömyyden johdosta syntyneeseen omaan taloudelliseen tilanteeseensa. Tämä kuvitteellinen lääkärissäkäynti toistuu maassamme päivittäin, veikkaan satoja kertoja. Vika ei ole lääkärissä, vaan kysymyksessä on systeemin häiriötila. Nykyinen terveydenhoidon organisointi synnyttää häiriökysyntää, joka syntyy, koska oikeita asioita ei ratkaista oikeaan aikaan oikealla tavalla.

Edellisessä esimerkissä systeemin ongelmana on käytettävissä oleva aika. Lääkärillä ei ole mahdollisuuksia oikea-aikaisesti selvittää asiakkaan todellisia syitä vastaanotolle hakeutumiseen. Käynti olisi ollut potilaan asian ratkaisemisen ja etenemisen kannalta vaikuttava, mikäli lääkäri olisi tehnyt laajan taustaselvityksen asiakkaan elämäntilanteesta. Samalla olisi selvinnyt työttömyydestä aiheutuneet taloushuolet ja angsti. Lähettämällä hänet esimerkiksi sosiaalityöntekijän juttusille kertomaan talousmurheistaan, olisi toimeentulon aiheuttamaan ahdistukseen voitu löytää ratkaisu. Vielä parempi tilanne olisi, jos systeemi kykenisi varamaan ajan heti ko. työntekijälle. Esimerkkipotilas todennäköisesti kippuroi ongelminensa kotona ja varaa ajan uudestaan lääkärille, koska paha olo ei ole helpottanut. Tässä systeemin huonosti hoitamassa esimerkissä aiheutettiin tarpeetonta häiriökysyntää organisaatiolle, joka on kallista ja asiakkaan kannalta turhauttavaa.

Toisen esimerkin tarjoaa Hermanni Hyytiälä Ylen verkkouutisissa. Hän jäi leskeksi ja neljän lapsen yksinhuoltajaksi 7 vuotta sitten. Hän sai sairaalasta evääksi syöpään kuolleen vaimonsa kuolintodistuksen, ei muuta. Voitte kuvitella, minkälaisessa elämäntilanteessa hän oli, kuin soutuvene keskellä valtamerta. Ei kukaan meistä kuolemasta järkyttyneenä osaa rationaalisesti ajatella, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Systeemi petti pahemman kerran eikä kukaan ottanut koppia apua tarvitsevasta. Onneksi tilanne selvisi vähin erin isän avustuksella ja kotiin saatiin kodinhoitoapua. Tästä voitiin lähteä eteenpäin ratkaisemaan muita ongelmia. Hermanni Hyytiälä tekee parhaillaan väitöskirjaa häiriökysynnästä.

Sote-uudistusta odotellessa ja valmisteltaessa huomio on kiinnittynyt palveluiden kysynnän tyydyttämiseen, ei niinkään palveluorganisaatioiden kyvykkyyteen ja hoidon vaikuttavuuteen. Tämä on vahinko, koska pelkästään tarjonnan tehokkuutta lisäämällä terveydenhuollon ongelmat eivät ratkea. Mikäli organisaatiot eivät tarjoa oikeanlaista palvelua oikeaan aikaan ja vaikuttavasti, häiriökysyntä syö mahdolliset sote-uudistuksen tehokkuushyödyt. Toki Tampereellakin on pyritty muokkaamaan palveluja terveysasemilla joustaviksi moniammatillisilla tiimeillä.

Sote-uudistuksessa on tärkeää, että erilaiselle kysynnälle pystytään luomaan erilaisia palvelurajapintoja, sillä periaatteella, että yhdellä vastaanottokäynnillä on käytettävissä erilaisten ammattihenkilöiden osaaminen ja asiakkaan todelliseen palveluntarpeeseen kyetään vastaamaan heti. Lisäksi on tärkeää, että uudistuksessa asiakkaan hoitoketjut saadaan toimimaan saumattomasti, koska hoitoketjun rikkoutuminen luo miltei aina häiriökysyntää.

Painottaisin lopuksi, ettei syy häiriökysyntään ole suinkaan työntekijöissä, vaan palvelutarjonnan organisoinnissa. Systeemin valuvirheet on mahdollista korjata siten, että saamme nykyistä vaikuttavampia palveluja. Suomeksi sanottuna, ei hoideta vastaanotoilla väärää asiaa ja lähetellä asiakasta luukulta toiselle kenenkään paneutumatta syvällisesti siihen, mistä ”potilaan” hätä oikein johtuu.

Esa Kanerva

Pari sanaa paikallisesta sopimisesta, osa II



                                                                                                                                            2.10.2020

Metsäteollisuus hylkäsi eilen liittokohtaiset työehtosopimukset ja neuvottelee jatkossa työpaikoilla. Samalla se siirsi metsäteollisuuden yleissitovat työehtosopimukset historiaan nykyisen sopimuksen loputtua. Tämä on erittäin huono uutinen palkansaajien edunvalvonnan kannalta, sanoi SAK:n puheenjohtaja Jarkko Eloranta mitä tahansa. Tälle toimenpiteelle seuraa jatkoa muilta aloilta, jotka haluavat seurata esimerkkiä. On päivän selvää, että nämä taktiset liikkeet työmarkkinoilla ovat suunniteltuja ja strategisia. Suomen Yrittäjät kertoivat samaan aikaan ja etukäteen suunnitellusti tutkimuksestaan paikallisesta sopimisesta. Sen mukaan enemmistö palkansaajista kannattaa paikallista sopimista mm. palkoista ja työajoista. Uskallan sanoa, etteivät vastaajat ymmärrä, mitä paikallinen sopiminen tarkoittaa, koska työehtoasia on erittäin monimutkainen juridisesti ja vaikeata työntekijän näkökulmasta käytännössä neuvotella menestyksellisesti. Työnantajat tarjoilevat sopimista karkkikääreessä, mutta namun avatessa se räjähtää silmille. Yleisitovuus on ollut myrkkyä työnantajaliittoihin järjestäytymättömille yrityksille. Ne joutuvat noudattamaan alan yleissitovaa työehtosopimusta, vaikka eivät ole ns. normaalisitovuuden perusteella työehtosopimuksen osapuolia. Yleissitovuus on tarjonnut työntekijöille mm. palkkauksen minimitason järjestäymättömissä yrityksissäkin. Miksi työntekijän neuvotteluasema on niin hankala tulevaisuussa? Tätä avaa mielestäni blogini vuoden 2016 huhtikuulta, jonka julkaisen uudestaan tässä yhteydessä.


                                                                                                                                     28.4.2016
Luottamusmies ei estä paikallista
 
Olen ollut jäsenistön valitsemana pääluottamusmiehenä 26 vuotta. Alkuvuosina vaalit olivat kahden vuoden välein, nyttemmin luottamusmieskausi on pidentynyt 4 vuoteen. En ole koskaan kokenut olleeni ns. jarrumies. Paikallista sopimista on tehty koko urani ajan. Oikeudenmukaisuudesta ja työntekijän eduista olen pitänyt kiinni. Asialliset win-win-kysymykset on neuvoteltu ja neuvotellaan. On oikeus ja kohtuus, että sopimisessa juridisessa mielessä heikomman osapuolen asemassa olevalla työntekijällä on oikeus luottamusmiehen tukeen. Suomalaisessa työelämässä työnantajilla ja heidän edustajillaan on laaja ns. direktio-oikeus eli työnjohto-oikeus, jonka nojalla työnantajalla on ensisijainen oikeus tulkita työehtosopimusta ja työelämän lakeja. Työntekijä voi riitauttaa toki asiansa. Käytännössä prosessi on kuitenkin niin
hankala, että tavallisella työntekijällä ei itse ole mahdollisuutta sitä tehdä.

Eilen Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto tulivat ulos julkisuuteen toteamalla, että jos yrityksillä on pakko antaa työntekijöille oikeus valita luottamusmies, paikallinen sopiminen romuttuu ja uudet työpaikat jäävät syntymättä. Mitä, häh! Tämä on ihan mieletön ja perätön väite.


Tai sitten työnantajilla eivät ole puhtaat jauhot pussissaan. Osaan kyllä kuvitella, minkälaiseksi yrittäjät kuvittelevat paikallisen sopimisen olevan. Minulla on kokemukseni perusteella kohtuullisen hyvä näköala ja mielikuva siitä, miten ”Janhusen metallin” neuvotteluprosessi menisi:

Lähdetään liikkeelle yrityksen vanhoista työntekijöistä. Työntekijät kutsutaan yksitellen joko toimitusjohtajan, hallintojohtajan tai henkilöstöpäällikön huoneeseen. Neuvottelun ilmapiiri luodaan heti kireäksi jättämällä tervehtimättä työntekijää. Huoneen kalustus järjestellään niin, että yleensä useat työnantajan edustajat istuvat fyysisestikin korkeammalla kuin yksin tuolillaan nököttävä työntekijä. Duunari kokee olevansa todella pieni. Työntekijän silmäiltäväksi annetaan pari A4-paperia tai heitetään ”tykillä” kankaalle yrityksen tuloslaskelma ja tase. Sitten kerrotaan, kuinka huono yrityksen taloudellinen tilanne on.

Valitettavasti työntekijä ei yleensä osaa lukea esimerkiksi tilinpäätöslukuja, saati sitten tehdä siitä joitakin johtopäätöksiä. Toimitusjohtaja kertoo tilauskannan olevan huono eikä parempaa ole näköpiirissä. Meidän on pakko tehdä jotakin, että selviämme tästä ahdingosta. Sitten seuraa ”lipaisu”, yhdessä sinun kanssasi voimme kuitenkin parantaa yrityksemme kilpailukykyasemaa. Se edellyttää kyllä valitettavasti lomarahojen vaihtamista esimerkiksi muutaman päivän vapaaseen tai ja palkkojen leikkaamista 2 euroa tunnilta. Ellei näin menetellä on sinunkin työpaikkasi vaarassa ja joudumme aloittamaan yt-neuvottelut. Mitä mieltä olet asiasta? Asialla on kiire, joten voinet vastata kysymykseeni heti ja allekirjoitat tämän paperin. Mitä luulette, allekirjoittaako työntekijä paperin vai lyö nyrkkiä pöytään? Hän poissa tolaltaan eikä kykene kirkkaaseen ajatteluun. Todennäköisesti hän itku kurkussa menee ja raapaisee nimensä paperiin. Kun työntekijä sulkee oven, hallintoväki purskahtaa nauruun. Meni täydestä! Kierrosta jatketaan, kunnes kaikki työntekijät ovat saaneet ”käsittelyn”. Loistavaa, exelent, tämä paikallinen sopiminen, tätähän on kyllä kaivattu jo liian kauan aikaa. Onneksi Sipilä on pannut toimeksi ja saanut vihdoin jotakin aikaan. Uudet rekrytoitavat työntekijät eivät edes rohkenisi kysyä työsuhteensa ehdoista. Palkan suuruutta tai pikemminkin pienuutta tiedustelevat raakataan automaattisesti pois. Että kehtaakin mokomakin kysyä, mitä tästä työstä maksetaan? Hyi helvetti!

Työpaikoilla ammattijärjestöjen koulutetut ”ammattiluottamusmiehet” hoitavat järjestäytyneen työväen edunvalvonnan. Neuvotteluosapuolten välillä on edes jonkinlainen tasapaino. Luottamusmiehellä on taito riitauttaa asia ja viedä sitä keskustason neuvotteluihin. Viime kädessä sopimustulkintaerimielisyydet ratkaistaan Työtuomioistuimessa. Tasavertaisuutta neuvotteluihin tuo myös luottamusmiehen irtisanomissuoja luottamusmieskaudellaan.

Suomen Yrittäjät ja Perheyritysten liitto ottivat toissa päivänä kantaa paikallisen sopimisen laajentamisen puolesta. Järjestöt väittivät kannanotossaan, että työmarkkinajärjestöjen tulkinnan olevan, että järjestäytymättömissä yrityksissä vain ammattiliittoon kuuluva luottamusmies voisi tehdä paikallisen sopimuksen, jos työehtosopimuksessa paikallisen sopimisen osapuoleksi on määrätty luottamusmies. Yrittäjäjärjestöt vastustavat kiivaasti luottamusmiespakkoa. Heidän mukaansa se rajoittaa yhdistymisvapautta ja tuhoaa tavoitteen työpaikkasopimisen lisäämisestä ja sitä kautta työllisyyden parantamisesta. Yrittäjäliitot ovat tempaisseet hihastaan vielä yhden olevinaan valttikortin tai viimeisen oljenkorren, nimittäin perustuslain.

Ns. luottamusmiehen valintapakko on muka räikeässä ristiriidassa perustuslain kanssa. Perustuslaki takaa ihmisille yhdistymisvapauden. Ei ammattiliittoon kuuluminen ole mikään pakko, se on täysin vapaaehtoista. Tiedän yrityksiä, jotka eivät rekrytoi ammattiliittoon kuuluvia työntekijöitä. Asia kysytään kahden kesken työpaikkahaastattelussa. Tämä on varmasti perustuslain vastaista syrjintää. Suomessa on järjestäytymisvapaus. Mikä tässä työnantajia oikein pelottaa, jos aikomukset ovat rehelliset. Työnantajien mielivaltaa en halua suomalaisille työpaikoille, sitä esiintyy jo nyt aivan riittävästi järjestäytyneilläkin työpaikoilla. Mikäli paikallinen sopiminen on ” palkat alas, säännöllistä työaikaa ei ole, ylitöitä ei tunneta, lomarahoja ei makseta, haittatyö- ja sunnuntaityölisiä ei korvata, vuosiloma pätkitään, sairauslomia ei saa palkallisena pitää, töihin tullaan silloin kun työnantaja määrää ja ollaan pois kun ei tarvita-henkilöstöpolitiikkaa”, en kuuna päivänä tule sitä hyväksymään. Enkä ymmärrä sitäkään, että järjestäytymättömät yritykset vaativat samoja oikeuksia kuin järjestäytyneet yritykset, mutta velvollisuuksista ollaan sanomassa, että ei käy. Kysymys ei ole mistään muusta kuin samoista säännöistä liittoon kuuluville ja kuulumattomille. Pohjimmiltaan kyseessä saattaa yrittäjäjärjestöjen puolelta yritys murtaa yleissitovuusjärjestelmä ja sen tuoma minimiehtojen turva. Yrittäjäjärjestöt valehtelevat kannanotossaan, kun he väittävät paikallisen sopimisen vaativan järjestäytymistä.

Paikallinen sopinen ei saa olla tulevaisuudessakaan yksittäisen työntekijän pakottamista isännän- valtaan ja saneluun. Työntekijällä ei ole mitään mahdollisuuksia pärjätä yksin yhden tai useamman sopimiseen koulutetun työnantajan edustajan kanssa. Siinä paneelissa työntekijän takapuoli kastuu ”merivedessä” ja sanelun jälkeen ei mieli mettä keitä. Duunarin kuitenkin pitäisi edelleen hankkia työllään perheelle ruoka pöytään. Siksi tilanteeseen tarvitaan luottamusmiestä takuumieheksi.

Esa Kanerva

Pari sanaa paikallisesta sopimisesta

  

                                                                                                                                         27.9.2020

Petteri Orpo ja Elina Lepomäki esittävät haastatteluissa naama vakavana paikallista sopimista ongelman ratkaisuksi mitä moninaisempiin kysymyksiin. Ei silti, kyllä tätä mantraa kuullaan Kepunkin suunnasta. Tuore puheenjohtaja Annika Saarikko viljelee tätä termiä mieluusti haastatteluja antaessaan. Miksi toimittajat eivät ymmärrä kysyä paikallisen sopimisen sisällöstä. Mitä se Orpon tai Saarikon mielestä oikein tarkoittaa? Jos tätä heiltä kysyttäisiin, vastaus voisi sisältää poliittista jargonia tyyliin, ”se tarkoittaisi sitä, että työpaikoilla päästäisiin ihan aidosti sopimaan asioista ja työpaikkojen säilyttämisestä. Nythän yleissitovuus estää järjestäytymättömiä yrityksiä käyttämästä niitä joustoja, joista järjestäytyneet työnantajat voivat sopia.” Mutta mitä Petteri tarkoittaa oikeasti, kun hän puhuu paikallisesta sopimisesta? Minä suomennan, hän tahtoo työehtojen heikennyksiä ja palkanalennuksia vastineeksi työpaikkojen säilyttämisestä.

Koska tavallinen mansen mies ei tiedä paikallisesta sopimisesta, saati, mitä Lepomäki sillä tarkoittaa, poliitikon on turvallista käyttää termiä huolettomasti ja pelkäämättä heti tulla lynkatuksi. Hänen keskeinen vaatimus on, että työntekijät itse tai heidän edustajansa voisivat suoraan neuvotella työnantajan edustajien kanssa. Ammattiliitot taas edellyttävät, että työntekijöitten puolesta neuvottelee luottamusmies, koska hän on saanut koulutuksen oman sopimuksensa sisällöstä sekä tietää työelämää koskevat lait. Tämä taas ei käy esimerkiksi Suomen Yrittäjille eikä Lepomäelle. Miksei? He haluavat ”sopia”, lue sanella, suoraan työntekijän kanssa.

Yleissitovuus on kirosana, koska se takaa työntekijälle työehtojen minimiturvan myös järjestäytymättömissä yrityksissä. Paikallinen sopiminen onnistuisi myös näissä firmoissa, jos neuvottelijana olisi luottamusmies. Suomessa on yli 90 prosenttia yrityksistä pienyrityksiä, joissa työskentelee muutama työntekijä. Eivätkä nämä yrittäjät yleensä järjestäydy työnantajaliittoihin. Mikäli tällaisissa työpaikoissa paikallista sopimista laajennettaisiin isännän ja työntekijän väliseksi toiminnaksi ilman yleissitovia työehtosopimuksia, se olisi todella kylmää kyytiä työntekijöille.

Sopiminen on lähtökohtaisesti tasaveroisten kumppanien välistä ”vääntöä” sopimusehdoista. Myyjän ja ostajan roolit kaupan teossa on hyvä esimerkki kummankin osapuolen mahdollisuuksista vaikuttaa aidosti sopimuksen, kauppakirjan, sisältöön. Duunarin ja toimitusjohtaja tai omistajan välinen sopiminen ei ole lähelläkään tasapainoa, koska omistajalla on takataskussaan valttikortit tai täyskäsi. Ensinnäkin omistajalla on paljon enemmän tietoa mm. yrityksen taloudesta, taloudellisesta asemasta, tilauksista ja veloista. Ja mahdollisuudet painostaa mitä erilaisemmin keinoin lomautuksista irtisanomiseen. Kysymys on oikeastaan ”Rahat tai henki” -asetelmasta. Tätäkö käytäntöä Petteri haluaa suomalaiseen työelämään?

Hedelmällinen neuvotteleminen edellyttää osapuolilta aina toistensa kunnioittamista, luottamusta ja toimivia vuorovaikutussuhteita. Paikallinen sopiminen voisi siis edetä, yhdessä tekemällä, työpaikoilla työehtosopimusten raameissa kummankin osapuolen kannalta järkeviä sopimuksia. Nyt näin ei tapahdu, koska valmiuksia ei ole kummallakaan osapuolella, työntekijät eivät ksinkertaisesti halua neuvotella, yleensä työehtojen heikennyksistä ja työnantajat puolestaan eivät halua neuvotella siksi, että he haluavat sanella ratkaisut. Mutta olisi Kokoomuksenkin syytä lopettaa tuo poliittinen höpinä paikallisesta sopimisesta, jolla voitaisiin ratkaista työllisyyskysymykset ja Suomen talousongelmat. Oksettaa! Suomen Yrittäjillekin Sipilä tarjosi ratkaisumallia, jossa järjestäytymättömät yritykset voisivat sopia luottamusmiehen kanssa työehtojen joustoista, ei kelvannut. Mikä taas tarkoittaa sitä, että yrittäjillä ei ole tarkoituskaan neuvotella reilusti eikä ainakaan palkankorotuksista.

Julkisella sektorilla neuvottelijana työskennelleenä muistan hyvin paikallisen sopimisen paradoksin. Ensinnäkin sen, että ei niissä koskaan mitään parannuksia tarjoiltu. Enimmäkseen ne koskivat säästöjä ja leikkauksia. Ikävää oli se, että lopputulos oli jo etukäteen määritelty. Pitää saada esimerkiksi 40 miljoonaa euroa kasaan työehtoja heikentämällä. Miten siihen päästään, saatte ja voitte keinot neuvotella. Oliko se tasavertaisten osapuolten yhdenvertaista sopimista, ei ollut, vastaan heti. Siksi näen aina sinistä, kun kuulen poliitikon suusta sanan, paikallinen sopiminen.

Esa Kanerva







Kuin yö ja päivä

                                                                                                                                    21.9.2020

Monilla kansalaisilla on hämmentynyt ja jakomielitautinen olo. Edellisellä Sipilän hallituskaudella oli Suomessa melkein kansallinen hätätila. Väitettiin, että suomi ajautuu Kreikan tielle ja kaiken lisäksi Suomen kilpailukyky maailmanmarkkinoilla on huono. Rahaa ei ollut mihinkään ja kaikesta säästettiin. Nyt Marinin aikana eletään kuin kroisokset. Mikään ei jää rahasta kiinni. Hallituksen eroavuuksille ei korona ole ainoa selittävä tekijä. Politiikan teolla on eronsa riippuen siitä, kuka päätöksiä tekee. Taloudellisten perusfundamentit lienevät kuitenkin suunnilleen samat molemmilla pääministereillä. Onko puolueilla sittenkin jotakin uutta, omanlaista viisautta tarjota Suomen suuntaan? Eikö väite puolueiden samankaltaisuudesta pidäkään paikkaansa?

Kahden viimeisimmän hallituksen ohjelmat eroavat lähtökohdiltaan toisistaan kuin yö ja päivä. Jo kasteessa saadut nimet kertovat eri lähtökohdista, Marinin hallitusohjelman nimet ” Osallistava ja osaava Suomi – sosiaalisesti, taloudellisesti ja ekologisesti kestävä yhteiskunta" ja Sipilän ”Ratkaisujen Suomi” poikkeavat lähtökohdiltaan toisistaan. Siinä, missä Sipilä pyrki talous kärkenä uudistamaan voimakkaasti rakenteita ja purkamaan hyvinvointivaltiota sekä saamaan Suomen velkaantumisen kuriin, Marinin hallitus katsoo luottavaisena tulevaisuuteen tekemällä ns. tulevaisuusinvestointeja ammatilliseen koulutukseen ja kehitysyhteistyöhön. Sipilä halusi Suomen valtion omaisuutta tuottamaan, Marin olisi valmis sitä myymään kattaakseen investoinnit.

Toki nykyinenkin hallitus toteaa tavoitteekseen tasapainottaa julkisen talouden, mutta se ei ole ensisijaista. Sen ohjelmassa on kirjaus taantumasta tai lamasta, jolloin tavoitteesta voidaan tinkiä. Mikäli työllisyysaste ei nouse tavoiteltuun 75 prosenttiin, olisi tehtävä mittavia säästöjä useiden miljardien edestä. Sipilän hallitus runnoi nyt jälkikäteen arvioiden noin 10 miljardin euron säästö- ja rakenneohjelmat läpi. Näitten hinta vain oli tavallisten kansalaisten näkökulmasta kallis. Säästöjä saatiin aikaiseksi yhteiskuntasopimuksella, koulutuksesta leikkaamalla ja sosiaaliturvaverkkoja purkamalla. Myös kuntien asemaa heikennettiin valtionosuusindeksejä rukkaamalla.

Edellinen Sipilän hallitus ei kokenut nykyisen kaltaista yllättävää kriisiä, pandemiaa, mikä on nyt Marinin koalition riesana. Korona-kriisi olisi ollut tullut puun takaa mille tahansa hallitukselle. Miten Sipilä olisi reagoinut esimerkiksi valmiuslakien käyttöönottomahdollisuuteen, on arvailua. Edellinen hallitus palkitsi yrittäjiä verovähennyksillä, autonostajia veronalennuksilla ja isosti tienaavia palkansaajia verohuojennuksilla. Olisi oletettavaa, että esimerkiksi koronatuet olisi kohdennettu voimakkaammin hyväosaisia suosien toisin kuin nykyinen hallitus on tehnyt. Marin panosti toisin, sosiaaliturvaa nostettiin. Lisävelan ottoa olisi Sipilän esikunnassa mietitty monta monituista kertaa. Laskelmia olisi teetetty kotimaisesta kansalaisilta otettavasta pakkolainasta sosiaaliturvan minimointiin asti, velkamäärän supistamiseksi.

Eurooppa-politiikassa Sipilä joutui nöyrtymään ja antamaan Kreikalla lainaa niin kuin edellinenkin hallitus Timo Soinin uhosta huolimatta. Uskon, että unionin tämän vuotiseen koronatukipakettiin ja lainan antoon olisi taipunut myös edellinen hallitus Marinin tapaan. Pakkorako!

Hallitusten politiikkaohjelmilla ja käytännön työllä on eroja, vaikka taloudelliset reunaehdot eivät kovin paljon muuttuisi. Suomi vanhenee, velkaantuu ja kansainvälinen kilpailu kiristyy. Tulevaisuus on kuitenkin toistaiseksi omissa käsissämme. Globalisaatio ja universaali markkinakapitalismi ovat tosiasioita, joiden olemassaolo on fakta ja niiden kanssa on elettävä, oli hallitus minkä merkkinen tahansa. Hallitukset voivat kuitenkin ratkoa eri tavoin syliin kaatuvia globaaleja ongelmia kansallisesti ja omilla talouteen liittyvillä päätöksillään. Ongelmanratkaisut voidaan tehdä eri näkökulmista ja eri toimenpitein, joista hyötyvät eri intressiryhmät. Siksi kansalaisen kannattaa olla valppaana ja valvoa omaa etuaan seuraamalla haukan lailla poliittista päätöksentekoa.

Esa Kanerva



Vedonlyöntiä

 

                                                                                                  14.9.2020

Jokainen saa uskoa, mihin tahtoo. Suomessa on vapaamielinen käsitys uskomisesta ja uskonnoista. Lähempää tarkasteltuna tämä vapaamielisyys ei pidä paikkaansa. Suomen evankelisluterilainen kirkko hallitsee ja hoitaa valtionkirkkona lähes monopolina kansalaisten uskontokysymyksiä ja viihtyy hyvin vallan kammareissa. Tosin sen jäsenrekisterien käyrät ovat sojottaneet viime aikoina huolestuttavasti alaspäin. Ovatko suomalaiset ryhtyneet ajattelemaan suhdettaan kirkkoon aiempaa enemmän tai mistä on kysymys? Eihän tavallinen tapakristittykään usko juuri mihinkään, saati miettisi jumalsuhdettaan. Kirkon jäsenyydestä joutuu maksamaan kymmenykset verona, en usko rahan olevan eroamisen kiihokkeena. Ratkaisu taitaa löytyä yhteiskunnan muutoksesta. Nykyisin hyväksytään mikä tahansa hullutus uutena yhteiskunnallisena normina ja kirkon on vaikea uudistua niitten perässä. Papille on erinomaisen vaikeata vihkiä kristillisten arvojen mukaiseen avioliittoon ääritapauksessa kaksi ihmistä, jotka eivät tiedä, mitä sukupuolta he ovat. Intersukupuoliselle ihmiselle ei ole oikein selvää, onko hän nainen, mies tai jotakin siltä väliltä. Ja koska kirkko ei aina ehdi myötäilemään yksilöitten mielipiteitä, nämä individit lähtevät kalppimaan.

On uskontoja, joissa ei haikailla tuon puoleiseen maailmaan, kuten buddhalaisuus. Siinä ihmisen sielu vaeltaa maan päällä. Suurin osa uskonnoista rakentaa elämän rajan takaista paratiisia tai helvettiä. Se taivas on kirkon kauppatavaraa, jota se myy ihmisille. Menneinä vuosina se oli ihan konkreettista kaupankäyntiä. Kun kolikko kirstuun vilahtaa, sielu taivaaseen vilahtaa, sanottiin. Anekauppaa käytiin sileillä seteleillä. Nykyisin se on hienostuneempaa. Ihmisellä on luontainen kyky ajatella ja siksi hän tietää kuolevansa. Yleensä se kielletään tai torjutaan mielessä. Toisin sanoen ei ajatella koko asiaa. Aika ajoin se kuitenkin pulpahtaa ja ponnahtaa tajuntaan. Syntyy luonnollisesti ja vaihetelevan suuruisesti ahdistusta. Ratkaisu löytyy läheltä ja kätevästi kuin tarjous marketin hyllyltä. Avuksi tulee uskonto ja helppo ratkaisu. Kun ihminen alkaa uskoa, että hän uskoo, homma on pulkassa. Voi tyytyväisenä jatkaa elämäänsä ja odotella taivasosuutta.

Toiset lyövät vetoa jumalsuhteestaan. Mitä menetän, jos vaikka uskon, saan ikuisen elämän. Järki sanoo, ettei uskossa ja kirkon sanomassa ole päätä eikä häntää. Mutta jos vaakakupissa painaa tapauskovaisen suhteellisen pienet vaatimukset uskonnon harjoittamiseen ja elämän rajoitteet, niin miksikäs ei. Samalla tulee yhteiskunnassa kirkon jäsenen status ja hyväksyttävyys. Aamuyöllä saattaa piinata ajatus, onko kukaan koskaan tullut kertomaan taivaan riemuista. Ihminen poltetaan ja jäljelle jää kasa tuhkaa. Mikä minusta siirtyy rajan yli, energiaa tai materiaa? Nämä pohdinnat voi kuitenkin laittaa huonosti nukutun yön piikkiin.

Kristinusko on ollut historialtaan hyvin verinen. Niin on yhä edelleen islam siinä mielessä, että Koraanin polttaja saatetaan tappaa tai apostaasista saada kuoleman tuomion. Jumalasta ei voi omalla päätöksellään luopua. Sääliksi käy katolista kirkkoa. Pedofiilipappeja paljastuu tuhansittain ja paavi vain hurskastelee ihmisen erehtyväisyydestä. Kirkkojen väärinkäytöksiä ei olisi voinut syntyä ilman sen kiinnittymistä maalliseen ja poliittiseen valtaan. Hallitukset ovat sulkeneet silmänsä ja sallineet kaiken törkeyden tapahtua. Ketään ei yleensä valita maan päämieheksi ilman valtauskonnon siunausta ja tämän poliitikot tietävät. Onneksi Suomessa ei enää kirkkoa tarvitse pelätä. Kaikkia rakastetaan ja synnistäkään ei uskalleta puhua.

Jumalia on maailmassa niin kauan kuin joku heihin uskoo. Jos kaikki lakkaavat uskomasta, uskonto kuihtuu pois. Jumalan olemassaolo riippuu siis meistä, ihmisistä. Niin kauan kuin sammutamme kuoleman pelkomme uskolla iankaikkiseen elämään, jumalia piisaa. Ja sen myötä pappeja ja vallankäyttöä. Pappien kuvitellaan käyttävän jumalista valtaa maan päällä ja tämä valta valitettavasti sekaantuu maalliseen hallintoon, ihan päivän politiikkaan asti. Viimeksi lestadiolaiset ratkaisivat Keskustan puheenjohtajan valinnan.

Esa Kanerva

 

 

 

Herätys, kuntavaalit lähestyvät

                                                                                                                                          9.9.2020

Valtuuston kokouksia ja valtuutettujen käyttäytymistä on hauska seurata osallisena, mutta myös ns. tarkkailijana. Näin muutaman kuukauden päästä pidettävien vaalien alla tunnelma väreilee ja kiehuu, se on aistittavissa sähköisten välineittenkin kautta. Valtuutettu ajattelee, että nyt viimeistään on pakko hypätä näyttämölle, jos mielii loppukirin aikana vakuuttaa äänestäjät osaamisestaan. Tai toisinkin päin, äänestäjät saattavat vakuuttua viimeistään nyt edustajan kyvyttömyydestä.

Juuri edesmennyt Vexi Salmi on todennut, että kun teksti tai tekeminen syntyy helposti, siitä tulee yleensä hyvä. Kun valtuutettu yrittää väkisin punnertaa sanoja ulos suustaan ja saada ne muodostamaan jonkinlaisen järjellisen sanoman, esitys on koominen. Puheenvuoron alkuun sijoitetut välttämättömät täytesanat kiitoksista hyvistä puheenvuoroista alkavat suorastaan tympiä. Kiitokset sanoessaan poliitikko asettaa itsensä muiden työn arvioitsijaksi ja haluaa osoittaa omaa kompetenssiaan käsiteltävästä aiheesta. Tällaisten turhanaikaisten ja usein saman henkilön pitämien jaaritusten vuoksi valtuuston kokoukset venyvät ihan liian pitkiksi.

Mikä pistää valtuutetun yrittämään ”liikaa” ja hajottamaan itsensä sekä tekemisensä niin, että oikein mistään ei tule mitään. On alettava tarkastelemaan ihmisen motiiveja ryhtyä politikoimaan. Haluan vaikuttaa ja edistää puolueeni arvojen toteutumista yhteiskunnassa, lienee yleisin vastaus syyksi pyrkiä valtuustoon. Kauniisti sanottu ja ihmisellähän on aina tarina kerrottavanaan. Tätä tarinaa hän toteuttaa ja uskoo kai siihen itsekin. Kovin syvällisesti ei tarvitse miettiä löytääkseen ihmiseltä myös toisenlaisia tavoitteita.

Valtuustossa on useita henkilöitä, joita ajaa poliitikon työhön pieni pakko. Jos ei ole työtä tai oikein kunnollista ammattiakaan, toimeentulo on jollakin tapaa turvattava. Kuvittelisin, että on kuitenkin rasittavaa elämää, jos ansainta on aina joka neljäs vuosi katkolla. Kokouksista saatava raha ei tuo leveää leipää, kyllä ahkerasti kokouksissa juoksemalla niillä elää. Tunnetusti raha on huono motivaattori ja pakko vielä huonompi. Jos elämä on selkä seinää vasten ja politiikan varassa, valtuutetun työn jälki taitaa laadultaan mennä liikayrittämisen puolelle ja se näkyy. Ei valtuustoaloitteilla kuntalaisten asioita pääsääntöisesti edistetä, useimmiten ne ”merkitään tiedoksi” ja amen. Demokratiaa ne voivat edistää kohtuukäytössä. Veronmaksajille ne ovat kalliita, isopalkkainen valmistelijoiden joukko pannaan töihin ja rahaa palaa. On aloitteiden hintaakin joskus laskettu, puhutaan joka tapauksissa tuhansista eurosta.

Ihmistä motivoi se, mikä motivoi. ”Puhumon” on pakko päästä puhumaan ja esiintymään. He tosin puhuvat koko valtuustokauden ja jokaisessa kokouksessa, he eivät voi nyt vaalien alla enää lisätä kierroksia. Mutta kyllä populismia suu syytää entistä räikeämmin. Milloin koko pormestarijärjestelmä olisi lakkautettava tai ratikkatyömailla olisi pistettävä pillit pussiin.

Valta kiinnostaa ja valtaansa ihastunut panikoituu äänestäjien arvioinnin lähestyessä. Oikeasti vallassa olevia ns. isoja poikia tai tyttöjä ei kiinnosta niinkään uudelleen valinta, siitä he ovat jokseenkin varmoja. Heille on tärkeätä äänisaalis. Napapaikoille ei ole asiaa muutamalla sadalla äänellä. Pitää olla lähemmäksi tuhat. Ja se näkyy hermostuneena käytöksenä ja älyttöminä ehdotuksina. Jollakin poikkeuksilla tavalla olisi tällä kertaa äänestäjiä syleiltävä, jos ei muuta keksi, kannattaa ilmoittautua pormestariehdokkaaksi.

Blogin pitäjä arvioi tällä hetkellä omaa työskentelyään valtuustokaudella ja onko tullut kannettua poliittista vastuuta tavalla, johon äänestäjät voisivat jatkossakin luottaa. Tämä työ on vielä kesken.

Esa Kanerva

Kossu- vichy tai viiva kokaa

                                                                                                                                        3.9.2020

Iltasanomien etusivu rääkäisee: ”Korona lisännyt viinan ja huumeiden käyttöä”. Mihinkähän tietoon tai tilastoon tuo väittämä mahtaa perustua? Jos poliisilta on kysytty, sieltä saa aina vastauksen, että tehtävämäärät ovat lisääntyneet ja poliisilla on ollut kiire. Terveydenhuollossa työskennellään aina paineen alla ja yleensä on niin kiire, ettei ehdi tekemään mitään.            

Keskitytään nyt kuitenkin tuohon ihmisen perisyntiin, viinan kittaamiseen ja huumeilla pössyttelyyn. Ihmisen käyttäytymiseen on aina liittynyt jonkin oloinen päihdekäyttäytyminen. Shamaanit pääsivät transsiin ja katsomaan tuon puoleiseen, jos jonkinmoisilla keinoilla. Käyttivät sientä ja simaa. Hengenmiesten kekkulointi levisi aikaa myöten rahvaan piiriin ja pian koko yhteisö oli menossa mukana. Huumaavilla aineilla on siis pitkä historia ja aina on myös kysytty, miksi ihminen haluaa mielensä sekaisin? Vuosituhannet ovat vaihtuneet ja tänäänkin ollaan samojen kysymysten äärellä.

Huumeista revitään otsikoita, mutta eivät ne tosiaankaan ole mitään uutta taivaan alla. Kasveja on maailman sivun käytetty huumeina, vasta narkoottisten aineitten teollinen ja kemiallinen valmistaminen on tuonut ne, voidaan sanoa, jokaisen jampan ja lyylin saataville. Viinaa on tislattu ja viiniä käytetty ennen ajanlaskumme alkua ties, kuinka kauan. Minua kiinnostaa päihdehistoriassa ja nykyisessä huumeitten, hienosti sanoen ”viihdekäytössä”, syyt, miksi ihminen janoaa mielensä ja tunteittensa turruttamista.

Huumaantumisen tarpeen tuonee ihmisen sisäinen tai ulkoinen todellisuus. Se halutaan hiljentää. Herkkä ja tunteva ihminen reagoi ympäristön ärsykkeisiin toisella tapaa kuin kylmä asioitten järkiperäistäjä. Syntyy herkästi tunteissa mielipahaa ja melankoliaa. Oman itsenä arviointi suhteessa ympäröivään maailmaan saattaa olla ylireagoivaa ja negatiivista. Tunteiden turbulenssi aiheuttanee suurta halua hillitä omaa mieltä jollakin turruttavalla puudutteella. Ulkoinen todellisuus on harvalle ihmiselle pelkkää pumpulia ja pettymyksiä tulee jokaiselle. Hankalissa tilanteissa käsi tarttuu herkästi pulloon tai viiva kokaa helpottaa kummasti. Nämä ovat vahvasti yksinkertaistettuja esimerkkejä. Lisäksi jokaisella on yksilöllinen perimä ja historia, joka tulee ottaa huomion Mikä pätee Lateen, ei päde Lissuun.

Viinaan ja huumeisiin liittyy aina vaara altistua riippuvuuteen. Viinasta tulee kaveri ja elämän keskipiste. Kaikki energia ja ajatukset kohdentuvat siihen, mistä saa seuraavan ryypyn tai seuraavan päivän pullon. Vielä pahempia addiktioita aiheuttavat huumeet. Kaikki muu elämään liittyvät tärkeät asiat kuten perhe, työ, lapset ja sosiaaliset suhteet unohtuvat. Tai ei unohdu, mutta päihteet ohittavat tärkeysjärjestyksessä kaikki edellä mainitut. Alkoholi muuttaa myös aivokemiaa, ei pelkästään huumeet. Aivojen välittäjäainereseptorit muuttavat toimintaansa osin pysyvästi, etenkin kovien huumeiden käytön seurauksena. Aika synkkä ennuste sinänsä, syövästä voi parantua, viinasta ja huumeista ei koskaan. Raitistua voi ja aineista päästä eroon, riippuvainen olet lopun ikääsi.

Päihdyttävillä aineilla halutaan olotilaa, jossa mikään ei ole mitään tai sitten stimulaatiota. Pilviä hipova ilo tai runsauden sarvi seksiin on usein tahtotila. Näitten kokemusten riskit ja varjopuolet ovat hirvittävät. Ihmisen elimistö ei kestää viinaa eikä piriä jokapäiväisesti kovin montaa vuotta. Joillekin ensimmäinen annos on viimeinen. Pitkässäniemessä ovat vakiovieraina psykoottiset hamletit ja junan pysäyttäjät. Holistilla ja narkkarilla ei ole yleensä muuta elämän saldoa kuin rapistuneen minän ja ruumiin päällä olevat vaatekappaleet. Varmaan vieroitusoireissa mieleen tulee, tätäkö minä elämässäni tavoittelin.

Ei tässä kannata pistää koronaa kaiken maailman syntien syyksi. Päätä on sekoitettu aina ja näin jatkunee. Elämä ei taakoitta kulje ja viikatemies odottaa elämän päätepisteellä. Maailma ei paratiisiksi muutu, teki ihminen mitä tahansa. Aina kun on kysyntää, syntyy tarjontaa. Markkinatalous toimii näin, mitä nyt valtiovalta vähän yrittää heittää kapuloita rattaisiin. Jonkinlainen järjestys ja lakien kunnioitus pitää tietenkin säilyttää. Muutoin ollaan moottoripyöräjengien tai huumekartellien anarkiassa.

Esa Kanerva

Viisas ihminen?

                                                                                                                                         25.8.2020

Käyn jatkuvaa vuoropuhelua itseni kanssa. Näissä keskusteluissa olen päätynyt moneen pettymykseen. Varsinkin ihmislajin kohdalla. Olen pohtinut paljon ihmistä ja ihmisyyttä. Olen ihmetellyt paitsi ihmisen historiallista taustaa, niin ihmislajin käyttäytymistä yleensä. Ihmisen historia on pitkä, se ulottuu yli 2,5 miljoonan vuoden taakse. Pystyssä kävelevä eläin osasi valmistaa tuolloin kivityökaluja ja käyttää niitä käsillään. Tulta käytettiin silloin tällöin jo 800.000 vuotta sitten.  Noin 70.000 vuotta sitten ihmiset, tieteelliseltä nimeltään homo sapiensit, lähtivät liikkeelle maailman valloitukseen Itä-Afrikasta. Esimerkiksi Eurooppaa jo aiemmin asuttaneet, myös Afrikasta tulleet neandertalin ihmiset, sapiensit todennäköisesti kansanmurhasivat sukupuuttoon. Sapiensit voittivat heidät älykkäämmän teknologian ja sosiaalisten kykyjensä ansiosta, vaikka neandertalit olivat suurikokoisempia ja lihaksikkaampia. Keskeisenä elementtinä toimivat ainutlaatuiset kielelliset lahjat. Siis tappoivat ja likvidoivat tieltään. Voisiko tätä historiallista taustaa vastaan ymmärtää ihmisen tekoja ja käyttäytymistä esimerkiksi tänä päivänä.

Oli maapallolla muitakin lajeja, mutta viimeisen 10.000 vuoden ajan ihminen on ollut luomakunnan kruunu. Ihmislajin murhanhimoisuus jatkuu edelleen. Muutama vuosi sitten toisessa maailmansodassa ihmiset tappoivat toisiaan n. 50 miljoonaa. Tarkkaa lukua ei tiedä kukaan. Ja tappoi vielä mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla ja julmasti. Vielä lyhyemmän aikaa sitten Bosnian sodassa osapuolet kaivoivat toistensa päästä lusikalla silmiä. Ihmiselle ei riitä se, että se murhaa muita eläimiä, se tappaa lajitovereitaan.

Ihminen on tuhonnut sukupuuttoon satoja mm. nisäkkäitä, lintuja, kaloja ja kasveja. Eläimiä on metsästetty ravinnoksi välittämättä niiden lisääntymisestä tai elinolosuhteista. Kasveja on hyötykäytetty ainakin 8500 vuotta eaa. maanviljelykseen. Puuta on tarvittu rakentamiseen. Ilman ja veden saasteet ja liikakäyttö ovat tuhonneet kokonaisia lajeja tai ainakin tehneet niistä hyvin harvinaisia. Kasvien historia on paljon pidempi kuin ihmisen, puhutaan sadoista miljoonista vuosista.

Ihmisen älylliset lahjat ovat kehittäneet sellaiset tuhoaseet, että elämä maapallolla voidaan totaalisesti hävittää muutamassa tunnissa. Periaatteessa näitten aseitten käytöstä päättää kourallinen ihmisiä. Heidän käsissään on meidän kaikkien elämä. Ihmisellä on kyky ajatella ja tiedostaa oman elämänsä tilannetta. Miten nykyihminen kykenee elämään monien ahdistustensa kanssa? On selviö, jokainen tietää kuolevansa maailmanhistorian mittakaavassa heinäsirkan yhden sirityksen ajan kestävän elämän jälkeen, mutta sekin voidaan lyhentää jonkun johdossa olevan ihmisen päättömällä päätöksellä.

Ihminen paskaa ympäristönsä. Kuoleman kellot soittelevat meille tätäkin kautta. Meriin, maaperään ja veteen lasketaan surutta kemikaaleja. Nämä tappavat eliöt tai ainakin aiheuttavat merkittävää haittaa niille. Juotava vesi loppuu tällä menolla ja hengitettävä ilma pilaantuu. Ilmastonmuutoksen ja ilmaston lämpenemisen mainitsen vain sanoina. Sen seurauksista tietää jokainen. Vesien saastumisen haitallisuus ihmisen terveydelle ymmärrettiin jo keskiajalla ja ilman likaantumista alettiin pohtia teollistumisen myötä 1800-luvulla. Noin 7 miljoonaa ihmistä kuolee vuosittain maapallolla saasteisiin ilmassa. Ilmastonmuutosta ei ole sanoo Trump ja perussuomalaiset, he tosin lieventävät mielipidettään sillä, että suomalaisten saasteen eivät vaikuta mitenkään kokonaisuuteen.

Olen pohdiskellut ihmisen käyttäytymistä makrotasolla. Jos aletaan miettimään ihmisen typeryyttä yksilötasolla, pitää kirjoittaa kirja. Joka tapauksessa kyseenalaistan ihmislajin latinankielisen nimen, ”viisas ihminen”. Ihminen voi olla viisas, mutta käyttäytyy tismalleen monesti juuri päinvastoin.

Esa Kanerva

Merkillistä jääräpäisyyttä!

                                                                                                                                          19.8.2020

Sosiaali- ja terveyspalvelujen ns. ulkoistuksissa on esiintynyt Ihmeellistä kuntapäättäjien jääräpäisyyttä. Kysymys on siis laajoista tai kokonaisulkoistuksista. Suomessa on kymmeniä, isoja terveyspalveluitten ulkoistuksia ympäri maata. Nykyinen hallitus on ottanut tiukan kannan. Ministeri Kiuru on sanonut, että hän ei halua enää yhtään ulkoistettua sairaalaa maahamme ja jo tehdyt kokonaisulkoistukset on purettava. Tarpeen vaatiessa säädettäisiin laki, joka velvoittaisi näiden sopimusten purkamiseen, miljoonakorvausten uhallakin.

Esimerkkeinä voisi mainita näistä kokonaisten sosiaali- ja terveyspalveluitten ”myymisestä” terveysjäteille mm. Länsi-Pohjan kuntayhtymän ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymän päätökset ulkoistaa laajasti omat palvelunsa Mehiläiselle. Kaikkiaan Suomen sosiaali- ja terveyspalveluissa pyörii rahaa n. 20 miljardia vuosittain. Päijät-Hämeen kaupan arvo on n. 700 miljoonaa euroa. Ei siis ole ihme, että hunaja kiinnostaa mm. Mehiläistä. Se on tullut tunnetuksi kyseenalaisista vero- ja lainajärjestelyistään veroja vältelläkseen. Huomattava osa suomalaisten veronmaksajien rahoja valuu näissä järjestelyissä ulkomaisille pääomasijoittajille.

Näissä ulkoistuksissa on juridisia ongelmia talouden lisäksi. Kummassakin kuntayhtymässä yksityisen osuus perustetuissa yhteisyrityksissä vaihtelee Hämeen 51 prosentista pohjoisemman 81 prosenttiin. Kunnat ovat siis vähemmistöomistajia. Kuntalaki edellyttää, että kunnat järjestävät asukkailleen sosiaali- ja terveyspalvelut kaikissa olosuhteissa. Entä tilanne, jossa yhtiöltä loppuvat rahat? Ongelma liittyy siihen, miten näiden kuntien määräysvallan ulkopuolella olevien yritysten toiminta rahoitetaan esimerkiksi kriisitilanteissa. Korona-epidemia on ajankohtainen esimerkki. Lain mukaan esimerkiksi Kuntarahoitus, joka pääasiallisesti lainottaa kuntia ja niiden omistamia yhtiöitä, ei saa rahoittaa yrityksiä, jotka eivät ole kuntien määräysvallassa. Nyt Länsi-Pohjassa on turvauduttu henkilöstön lomautuksiin.

Hallitus¬ohjelmassa on linjattu, että ”maakunnat tuottavat palvelut pääosin julkisina palveluina”. Ministeriö katsoo palvelujen siirtyvän yksityiselle yritykselle, jos kunta-yhtymä omistaa yhteis-yrityksestä vähemmistön, esimerkiksi 49 prosenttia. Tämä kirjaus tehtiin pääosin perustuslakivaliokunnan edellisellä hallituskaudella tekemän kannanoton perusteella. Valiokunnan mukaan perustuslaki ei salli kokonaisulkoistusta, jossa sosiaali- ja terveydenhuollon järjestämisvastuussa olevan kunnan yksikön koko palvelutuotanto siirretään muille palvelun tuottajille.

Mitä sitten näille läpeensä politisoituneille ulkoistuspäätöksille tulisi tehdä? Perustuslakiasiantuntijan Kaarlo Tuorin mukaan sopimukset yksityisten yritysten kanssa tulisi purkaa vapaaehtoisesti tai lain nojalla. Sopiva taitekohta olisi sote-uudistus. Päätösvallan pitäisi olla kaikissa olosuhteissa kunnilla. Ihmettelen sellaista päätöksentekoa, jossa kuntapäättäjät tietävät etukäteen järjestelyjen lakiongelmat ja taloudelliset riskit, siitä huolimatta näitä tehdään. Tämä on pään laittamista pensaaseen ja vastuun välttelyä. Kun on ajettu itsensä seinää vasten, yritetään lusmuilla vippaskonsteilla. Kimalaiset sun muut hallitsevat kyllä nämä temput ja auliisti neuvovat omaan pussiinsa. Tietysti pelaamalla ja panemalla veronmaksajien rahat omiin liiveihinsä.

Esa Kanerva


Lue demareitten paikallisesta tilanteesta



                                                                                                                                                   11.8.2020

Olen ollut Tampereen Sosialidemokraattisen Toveriseuran puheenjohtajan likemmäksi 15 vuotta. Yhdistys julkaisee kaksi kertaa vuodessa verkossa ilmestyvää Viesti-lehteä. Demareitten valtuustoryhmästä erosi viime keväänä viisi valtuutettua. Nyt lehteen on kerätty artikkelisarja, jossa kaikki asiaosaiset saavat kertoa oman näkemyksensä valtuustoryhmän tilanteesta ja kärhämöinnistä. Heiltä on pyydetty myös tiekarttaa siitä, miten riita voitaisiin sovitella ja mennä yhdessä eteenpäin.

Juttusarja on luettavissa osoitteessa http://view.24mags.com/ideatutka/viesti-lehti-22020.




Esa Kanerva

Keskikesän jälkeen

                                                                                                                                   29.7.2020

Kesä siintyy pikkuhiljaa kohti syksyisempiä kelejä. Elokuu on monesti ollut kesän lämpimin kuukausi, nyt näyttää kosteammalta ja viileämmältä. Mitä tästä kesästä jäi mieleen? Ehdottomasti mieleen painuvin oli Euroopan sisäinen taistelu rahasta. Pari viikkoa väännettiin teatraalisesti, kuka saa mitäkin. Velkaa tai namusia oli tarjolla, tietenkin ilmaisia karkkeja haluttiin eniten. Jokaisen valtion pääministeri halusi säilyttää kotimaassaan kasvonsa ja tuoda tuliaisiksi kultakääreisiin paketoidun neuvottelutuloksen. Paketissa oli tuliaisena ilmaista tai lahjotettua rahaa. Pitää miettiä, mitä ne pääministerit ihan oikeasti toivat kansoilleen.

Raha on nykyisin bittijonoja servereissä. Jo paljon aikaisemmin on luovuttu ns. kultakannasta, jossa rahan vakuutena oli kultaa keskuspankin holveissa. Dollarissa on teksti ”Jumalaan me luotamme” ja valtionvarainministerin allekirjoitus. Rahassa ja taloudessa on siis luottamuksesta rahajärjestelmään, ei muusta konkreettisesta. Eli valtiot neuvottelivat luottamuspääomasta ja sen jakamisesta.

Tuliaisten jakamisen jälkeen alkoi Suomessakin ns. liittovaltiokeskustelu. Väitettiin, että jos Unioni ottaa yhteistä velkaa ja asettaa yhteisiä veroja, se johtaa syvempään yhteistyöhön valtioiden kesken. En olisi kovin huolissani syventyvästä yhteistyöstä, koska ”liittovaltioita” ja imperiumeja on ollut kautta koko ihmiskunnan historian. Tässä saatetaan vain toistaa luonnollista maailman järjestystä ja yhteiskunnallista kehitystä.

Jos asiaa katsoo pitemmästä historiallisesta perspektiivistä, yhteiskunnat ovat olleet koko ajan liikkeessä joko imperiumin suuntaan tai niiden pirstaloitumiseen. Hajoamisen jälkeen tyhjiön on täyttänyt toinen syntynyt valtakeskittymä. Lähimenneisyydestä löydämme brittiläisen, hollantilaisen portugalilaisen, kiinalaisen, neuvostoliittolaisen ja amerikkalaisen imperiumin. Tulevaisuutta rakennetaan ehkä Suur-Kiinan imperiumin synnyttämiseksi. Kiinalla on ainakin suunnitelmat ja halut rakentaa koko maailman kattava kiinalainen valtakeskittymä. Euroopan Unioni saattaa olla välivaihe tässä historiallisessa jatkumossa.

Jos kuitenkin tarkastellaan eurooppalaisia valtioita lähempää ja yritetään keksiä kansallisvaltioille yhteisiä nimittäjiä, niitä on ainakin raha, uskonto ja usko markkinatalouteen. Vahvin on kuitenkin raha, joka yhdistää. Raha toimii välikätenä ja kiihokkeena, joka saa ylipäätään ihmiset tekemään yhteistyötä. Yhteistyö kuulostaa korvissa hyvältä ja tavoiteltavalta tilanteelta. Siihenkin liittyy pimeä puoli. Unionissakin on huomattu, että kaikkea ei voi kuitenkaan mitata rahassa. Esimerkiksi oikeusvaltioperiaatetta ja vapaata tiedonvälitystä ei voi ostaa eikä myydä. On hyvä, että rahan jakamiseen edes yritettiin kytkeä vaatimus oikeusvaltioperiaatteen noudattamisesta.

Tuntuu pahalta, että Italiassa perustettiin heti neuvottelujen jälkeen uusi puolue ajamaan Italian eroa unionista. Italia oli rahallisesti mitattuna suurin voittaja ja saa satoja miljardeja ”paikkamaan” korona-tuhoja kansantaloudelle. Tosin nyt ei taida olla kysymys paikkaamisesta, vaan yrityksestä lääkitä kroonista tautia. Italia on hoitanut talouttaan kauniisti sanottuna suuripiirteisesti. Hetki sitten maata johti koomikko Peppe Grillo, jolla oli aivan hulvattomia ajatuksia maansa talouspolitiikasta. Se sattuu, kun vanhan suomalisen sanonnan mukaan ”syöttävää kättä purraan”.

Ei ollut kaunista luettavaa Suomenkaan sisäinen keskustelu. Perusuomalaiset syyttivät pääministeriä perustuslain rikkomisesta ja suuren valiokunnan ohjeiden noudattamatta jättämisestä. Oikeusoppineet ja eduskunnan puhemies eivät heränneet toimimaan suuresta huudosta huolimatta. Eduskunnan lomaa ei keskeytetty ja oikeusasiamies kertoi asiaan ehdittävän palata lomien jälkeenkin. No, eivät suuret sanat suuta halkaise ja ryhmänjohtaja Tavion puheet voi jättää omaan arvoonsa.

Pistän mielikuvituksen töihin. Olisi kivaa tietää ja hinnoitella luottamuksen hinta. Kahdella yksiköllä luottamusta saa jotakin. Miksei abstraktiollakin voisi olla jokin konkreettinen arvo? Kaikki haluavat rahaa, koska kaikki muutkin haluavat saada aina rahaa. Jospa maailmassa haluttaisiinkin ostaa luottamuspääomaa, jota kaikki muutkin haluaisivat. Nykyinen kaupankäynti ja vaihdanta perustuvat kuitenkin ihan konkreettisesti uskoon ja luottamukseen. Eli siihen, että rahalla on jokin arvo ja se toimii universaalina vaihdon välineenä.

Esa Kanerva



Toteutuuko tasa-arvo?

                                                                                                                                          6.7.2020

Sadepäivänä on aikaa mietiskellä. Ajatukseni ja pohdintani sivuavat yleensä maailmanjärjestystä, yhteiskuntia ja onko maailmassa kaikki sitä, miltä sen halutaan näyttävän. Mitä tarkoitettiin Yhdysvaltain itsenäisyysjulistuksen sanomalla vapaudesta, tasa-arvosta ja oikeudesta onnellisuuteen. Yli kaksisataa vuotta on kulunut eikä Trumpin yhteiskunta näytä edelleenkään ulospäin onnelalta. Vai mitä julistuksella alun perinkään tarkoitettiin?

Tarkoitettiinko vapaudella vapautta omistaa ja hallita omistuksiaan tai jotakin muuta? Julistuksen antajilla useimmilla oli kuitenkin orjia taloudessaan. Ihmiset eivät olleet tasa-arvoisia sillä tavalla kuin me vapauden ymmärrämme. Oliko ihmisten välinen tasa-arvo vain myytti, jota haluttiin vaalia? Objektiivisesti tarkastellen emme ole elämässämme missään vaiheessa tasa-arvoisia. Geeniperimämme on kullakin yksilöllä erilainen. Sosiaaliset lähtökohtamme, älylliset valmiutemme ja taloudelliset mahdollisuutemme ovat erilaisia. Toisin sanoen olemme pikemminkin erilaisia kuin tasa-arvoisia. Mitä sinä ymmärrät onnellisuudella? Se voi tarkoittaa omien mieltymysten tyydyttämisen mahdollisuutta. Mitä lienevät vuonna 1776 julistuksen laatijat, sillä ymmärtäneet, en tiedä? Kullakin on omat halunsa ja viehtymyksensä. Sitä tai tätä, amerikkalaiset koululaiset ovat opetelleet ulkoa itsenäisyysjulistusta nyt satoja vuosia. Sen tarkoitus lieneekin rakentaa yhteiskuntaa epäuskottavan mytologian ja perinnön ympärille. Kansakunta tarvitsee tarinan.

Yhteiskunnat rakentuvat erilaisten uskomusten, lakien, sääntöjen ja uskonnon ympärille. Tarvitaan tämä kova ydin, jota siirretään sukupolvelta toiselle. Muutoin järjestäytynyt yhteiskunta ei pysyisi koossa. Vaikka siirretyt asiat olisivat myyttejä ja ihmisten mielikuvitusta, niiden kyseenalaistamista ei katsota hyvällä. Yhteiskunta ylläpitää väkivaltakoneistoja, jotka turvaavat sen traditiota. Ajatellaanpa uskontoja, jotka ovat kautta aikojen olleet aina vallan ja vallanpitäjien seurassa. Yksi pappi vastaa aina sataa sotilasta. Minkään uskonnon opinkappaleille ei löydy järkiperäistä tai objektiivista tieteellistä tarkastelua kestävää perustetta. Mutta ihmisen mielikuvitus on rajaton. Oli kysymys sitten hindulaisuudesta tai kristinuskosta. Molemmissa uskonnoissa papit ovat olleet aina yhteiskunnan ravintoketjun huipulla. Ei voi olla sattumaa.

Meillä suomalaisilla on ollut monia tarinoita itsestämme. Niitä on tarvittu pitämään kansakunta yhdessä. Olemme sitkeä ja rohkea soturikansa, jolle Jumalan valittuna kansana on annettu tehtävä toimia vapauden ja sivistyksen sanansaattajana. Talonpojat ja rohkeat naiset taistelivat maallemme itsenäisyyden pahaa bolsevismia vastaan. Sodan jälkeen myytit muuttuivat rauhaarakastavaksi YYA-Suomeksi. Onko Suomi niin tasa-arvoinen kuin mainostetaan? Jenkkeihin nähden kyllä, kuitenkin rikas on rikas meilläkin ja köyhiäkin on maassamme omiksi tarpeiksi asti. Lakejamme tarkastellen varakkaalla on oikeudenmukaisempi lainsäädäntö kuin köyhällä. Tai sellaiselta se ainakin tuntuu. Talousrikollisuuteen on paneuduttu vasta viime aikoina vakavammin. Varkaat, köyhät ja kurjat ovat aina saaneet ansionsa mukaan.

Lapsi ei voi valita vanhempiaan. Varallisuus kulkee suvuissa. Oppineisuuskin on periytyvää. Olemmeko sittenkin vain biologisesti tasa-arvoisia, kuulumme ihmislajiin. Ihmisinä olemme erilaisia ominaisuuksiltamme ja sosiaalisilta lähtökohdiltamme. Olisiko aika ravistella ajatuksistamme sellaiset perusteettomat käsitykset ja arvot kuin ihmisten välinen tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja tasavertaiset mahdollisuudet? Ainahan niitä voi ja pitää tavoitella, onnistumisen mahdollisuudet niiden toteuttamiseen tuntuvat huonoilta. Demarilta tämä on kovaa puhetta, enemmän kuitenkin filosofointia kuin arkipäivän politiikkaa.

Esa Kanerva

Pieni tilkka etiikkaa

                                                                                                                                         30.6.2020

Kyllä se totta on, ihmisen elämän ja elinvuoden hintakin on laskettu euroissa. Terveys-taloustiede pohtii tieteenalana kyseistä kysymystä. Lääketieteen kehittyessä ja hoitomenetelmien monimutkaistuessa on pystyttävä laskemaan, onko meillä varaa hoitaa kaikkia kaikilla mahdollisilla tavoilla. Kun Suomi ottaa tänä vuonna lisävelkaa suunnitellun velan päälle karkeasti ottaen 15 miljardia euroa, voidaan laskea korona-epidemiassa saavutetun lisäelinvuoden hinta aika yksinkertaisella laskutoimituksella. Onko oikein pohtia tällaisia kysymyksiä? Mietin nyt kysymystä muutamasta näkökulmasta.

Koska elämällä ei ole markkinoita perinteisellä tavalla, kysyntä ja tarjonta eivät kohtaa. Toisaalta jotakin käsitystä elämän hinnasta voidaan saada selvittämällä yksilön maksuhalukkuutta kuoleman riskin muutoksen välisen suhteen mittaamiseen. Haluaako rikas maksan siirron ulkomailla vai jättää ison perinnön? Entäpä onko nuorehkon professorin elämä arvokkaampi kuin työttömän keski-ikäisen. Näiden kahden henkilön hintaa voidaan arvioida inhimillisen pääoman käsitteellä. Yhteiskunta on panostanut professoriin miljoonia, työtön ei tuota mitään kansantalouteen juuri sillä hetkellä. Arviointiylilääkäri Miia Turpeinen Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiristä sanoo, että ”terveen elinvuoden hinnan kipuraja kulkee Suomessa sadassa tuhannessa eurossa.” Summa ei ole kiveen hakattu, ylityksiäkin tapahtuu.

Yksi mittatikuista on laatupainotettu elinvuosi. Sen avulla voidaan laskea hoidon avulla saavutetulle terveelle lisäelinvuodelle hinta. Kun hinta on tiedossa, voidaan vertailla tarjolla olevista hoitokeinoista saatua hyötyä. Munuaisensiirtoleikkaus saattaa olla järkevämpi vaihtoehto kuin pitkä dialyysihoito. Uusi munuainen parantaa elämän laatua ja käy jo parissa vuodessa edullisemmaksi.

Ikääntyvien on syytä ottaa huomioon, että kyllä Suomessa saa hoitoa, mutta ei mitä tahansa hoitoa. Jos haluaa ja tarvitsee elinsiirron, mietitään sen hintaa kaksi kertaa esimerkiksi 70-vuotiaalle. Paljon riippuu siitä, millaisen panoksen kykenet mahdollisesti vielä antamaan yhteiskunnalle ja montako laadullisesti hyvää ja omatoimista elinvuotta sinulla on odotettavissa. Yhteiskunta todisti koronakriisissä, että iäkkään elämä arvioitiin yhtä arvokkaaksi kuin nuorempien. Kansakunta teki valtavavan taloudellisen panostuksen viruksen leviämisen estämiseksi. Se oli suuri priorisointipäätös vanhustemme hyväksi. Muu kiireetön kansanterveys ajettiin alas. Mutta vain tämän ainoan ja viimeisen kerran. Tulevaisuudessa tällaiseen ei ole enää varaa!

Palataan sitten siihen Korona-epidemiaan ja kysymykseen, mitä maksoi kaikki nykyiset toimenpiteet huomioiden yksi lisäelinvuosi. Professori emerit. Martti Kekomäki on tehnyt laskelmia ja arvioinut rajoitustoimilla ostetun elinvuoden hinnaksi 150.000 euroa. Kuinka hän tähän lukuun pääsi? Jos oletetaan, että rajoitustoimilla vältettiin 10.000 koronakuolemaa, ja että kuolleiden keski-ikä olisi ollut 70-vuotta, ja että jokaisen elämää saatiin pitkitettyä kymmenen vuotta, toimilla säästettiin 100.000 elinvuotta. Se tekee yllä mainitun 150.000 euroa per henkilö.

Yhteiskunnassamme on kipeä eettinen kysymys. Se liittyy rahaan ja terveyteen. Korkeammalla tulotasolla ollaan valmiita ja heillä on mahdollisuuksia satsata enemmän rahallisesti terveyteen ja näin elämälle muodostuu eri hinta eri tulotasoille. Suomi eriarvoistuu ja on ollut aina eriarvoistava. Mitä enemmän julkinen talous ja julkiset terveyspalvelut rapautuvat, sitä enemmän terveyserot lisääntyvät. Onko tehtävä kahdet tilastot.? Yksinkertaistaen rikkaiden odotettavissa oleva eliniänodote ja köyhien vastaava. Kehitykseen voidaan vaikuttaa ja pitää muistaa, että tasapainoinen talous on köyhän paras ystävä. Hallitukselle soisi voimia viedä nyt tämä lainsäädäntötyössä oleva sosiaali- ja terveysuudistus läpi.

Esa Kanerva

Koronajuhannusta!

                                                                                                                                     18.6.2020

Suomalaiset huokaisevat helpotuksesta. Ajattelullinen itsepetos tapahtuu siinä, että poikkeuslain kumoutuessa ja rajoitusten helpottuessa elämä palautuisi ennalleen. Tauti on piilossa, elää ja voi hyvin. Se taitaa olla faktaa. Elämä ei ole enää koskaan sellaista kuin se oli vuoden alussa. Osa pakosta tehdyistä muutoksista jää pysyviksi ilmiöiksi, tahdomme sitä tai ei. Ihminen ei muuta tapojaan kovin nopeasti, toimintaympäristö sen sijaan tekee korjausliikkeitä suuntaan, jos toiseen. Ihmisen on pakko taas mukautua niihin. Siinä mielessä maailma on nyt aikaamyöten erilainen kuin aiemmin. Kesän sää juhannuksen alla on hyvin kaunis ja kesäinen. Se luo perinteistä ja turvallista mielikuvaa elinympäristöstämme. Jotakin pysyy ennallaan, saunat lämpiät ja grillit kuumenevat. Juhannuksen jälkeen alkavat monilla lomat ja syksyyn on vielä aikaa. Syksyllä joudutaan palaamaan arkeen ja keväästä pitää tehdä arviointia monesta eri horisontista.

Nyt pitää olla viisaana. Historiasta voi nyt oppia paljon. Puoli vuotta sitten epidemia alkoi Kiinan Wuhanista. Toinen aalto koettelee nyt Pekingiä. Mitä me suomalaiset ajattelimme vuoden vaihteessa. Tauti on kiinalaisten ongelma, ei se meitä koska, se on niin kaukanakin. Ja hupsista, ei mennyt kuin muutama kuukausi ja korona oli täällä. Tästä kakkosvaiheesta pitää nyt ajatella toisin. Se uusi aalto on täällä muutaman kuukauden päästä. Nyt elätellään toivoa, ettei sitä tulisi lainkaan. Kukaan ei tiedä varmasti, historia on toista mieltä.

Varmasti suunnitelmia on tarkennettu ja toiseen aaltoon on varauduttu paremmin jo kokemuksen tuoman valmiuden myötä. Tämä koskee viranomaisia. Ihmiset ovat aika lailla unohtaneet koko ongelman, siltä tuntuu kaupoissa ja kapakoissa. Maskia pitävälle naureskellaan ja harva vaivautuu käsidesipullolle käsiä pesemään. Huolettomuus kostautuu ja itku lyhyestä ilosta.

Rahaa on pumpattu kansantalouteen valtavat määrät. Kovaa narinaa puutteesta tai köyhyydestä kuuluu harvoin. Sosiaaliturvaa on nostettu tilapäisesti ja yritystukia on jaettu. Kulutus pitää yllä talouden rattaita. Syksyllä on pakko tuoda talouden totuuksia kehiin. Euroopan keskuspankkikaan ei voi pyörittää loputtomasti setelikoneita katteettomasti, muuten se tuhoaa rahoitusjärjestelmän uskottavuuden ja syöksee Euroopan jätti-inflaatioon. Vakausmekanismista annettavat avustukset ovat velkojen anteeksiantoa eikä se kannusta Etelää laittamaan talouksiaan kuntoon. Vaihtoehdot ovat vähissä, veloista jäisi kuitenkin muistutus ja luvut tilastoihin muistutuksena miinussaldosta.

Kuten jo aiemmin on tullut todettua, syksyllä hallitus on kovan paikan edessä. Tiekartta velkojen lyhentämiseen on uskottavasti tehtävä. Kunnat eivät tule pääsemään helpolla suunnitellessaan ensi vuoden talousarvioitaan. Tampereelle on ennustettu miinusta tälle vuodelle vajaata viittäkymmentä miljoonaa. Se voi tuplaantua ensi vuonna. Ei tule olemaan helppoa ja säästölaaria kuurnitaan vielä monen kertaan.

Paikallisesti Sdp:llä on haasteita. Pitää järjestää puoluekokous elokuussa ja harmillisesti valtuustoryhmän yhteistyö takkuaa. Olisi kiire sovitella riidat siihen mennessä, koska se nostetaan esiin takuuvarmasti puoluekokousta uutisoitaessa. Eikä hallitusyhteistyökään tule jatkossa sujumaan kuin kesäpäivä mummolassa. Keskustalla ei ole mitään hävittävää kymmenen prosentin kannatuksella ja lähteä hallituksesta ovet paukkuen. Kannatus ei oikeastaan tämän alemmaksi voi laskea, tehtiin mitä tahansa.

Syksy on kaukana. Nyt juhlitaan juhannusta ja otetaan siitä kaikki ilo irti. Kelit ovat kohdallaan ja kaupassa riittää ruokaa sekä juomaa. Älkää pudotko veneestä tai uiko liian kauas. Siinä voi tulla hapenpuutosta!

Hyvää juhannusta lukijoille, kiitos tähän mennessä 65 tuhannesta käynnistä sivuillani!

Terveisin Esa Kanerva

.

Kesäkuulumisia

                                                                                                                               10.6.2020

Kohta on juhannus. Aika kuluu ja sen mukana myös me ihmiset, sanotaan. Naapurin pihalta kuuluu noin kymppisen tytön iloiset äänet. Havahdun. Muistan hyvin hänen ensimmäisen vierailunsa meillä. Käärö äidin sylissä. Silmät ja nenä näkyivät paketista. Onko siitä jo kymmenkunta vuotta? Miten tämä elämä menee eteenpäin näin vinhaa vauhtia? Omasta tiimalasistani on taas valunut kosolti hiekkaa, tulevat päivät vähenevät samassa suhteessa. Jokainen päivä jatkossa tulisi elää hyvin ja hyödyksi. Taakse päin, kun katselee, harkitumminkin olisi voinut elellä. Aika muuttaa tavoitteita ja arvostuksia. Konkreettisen elämän puitteiden rakentaminen muuttuu elämän laatuun. Voi ihmetellä itsekseen, mitä maailmassa tapahtuu ja olla vain hiljaa. Kaikkea merkillistä on menossakin. Suomessa ja maailmalla on monenlaisia poliittisia episodeja käynnissä. Kummastellaan nyt tässä jutussa kotimaan politiikkaa.

Kun Marinin hallitus tupsahti maailmaan, epäilin sen elinpäivien pituutta. Oli nähtävissä Keskustan sekava tilanne jo tuolloin. Eikä istuvan pääministerin, Rinteen, savustaminen voinut tapahtua jälkiä jättämättä. Kulmuni vaikutti jo tuolloin esiintymiseltään epävarmalta ja ohjailtavalta. Sitten tuli korona. Hallitus vakuutti yksimielisyyttään kaikessa. Taustalla kuitenkin kupli. Demarit kaappasivat julkisuuden ja Kulmuni jäi taustalle. Kepun kannatuskäyrälle kävi niin kuin entisen miehen erektiolle. Marin paistatteli gallupeissa ykkösenä. Keskustan kannalta ei näin voinut jatkua ja jotakin oli tehtävä. Voi ehkä pitää onnenpotkuna tätä viestintäkoulutusjupakkaa. Sen varjolla voitiin tehdä aikaisemmin peliliikkeitä, joita oli suunniteltu syksyyn. Puoluejohtajan sivuun siirtämistä hallituksesta ei varmaan oltu suunnittelemassa, kaikkea muuta kylläkin. Nyt sekin onnistui. Kulmuni oli ollut Keskustan kenttäväelle pettymys.

On turha väittää, että Katri ihan itse teki poliittiset siirrot. Kaikki Keskustan parhaat voimat oli kasattu suunnittelemaan manööverit. Eikä tässä vielä ole kaikkea nähty. Syksyllä tulee tilaisuus kaataa hallitus. Eläkeiännostotäky oli koepallo. Se ainakin toimi ja upposi. Koronalaskun maksamista on pakko miettiä syksyllä. Heti syksyllä ei pelästytetä kansaa, seuraavan vuoden alusta alkaa tapahtua. Vanhalla hallitusohjelmalla pyyhitään pöytää ja kansalaisilta aletaan kerätä saldoa valtion verokertymään. Uskottavaa ohjelmaa vaativat niin sijoittajat kuin lainoittajat. Oppositiokin teroittaa kieltään, jollakin tapaa on senkin suu suljettava. Uskallan toivottaa meille maksajille kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä ja säästäväisyyttä. Lasku tulee olemaan iso ja sen maksurasituksen jakamisesta eri tahoille tulee puolueille riita.

Kauhistuttaa tämä Tampereenkin tilanne. Valtio ei maksa tappioita ja kassaan ei tule rahaa. Sata miljoonaa miinusta on pieni raha ensi vuoden talousarvioon. Vaihtoehtoja paikkaamiseen on, kaikki kuitenkin huonoja. Riisutaan palvelut minimiin, karsitaan investoinnit, nostetaan veroja tai syödään jäljellä olevia säästöjä. Mikään näistä ei maistu hyvältä. Kuntalaiset tarvitsevat ainakin nykyisen palvelutason. Kouluja ja päiväkoteja on pakko remontteerata, vuosittain niihinkin kuluu 60-80 miljoonaa euroa. Verot alkavat olla tapissa. Juuri nostettiin veroprosenttia 20,5: een. Samoin kiinteistöveroa. Säästössä olevat varat on pian loppuun syöty. Mitä sitten tulisi tehdä, en minä tiedä? Mauno Koiviston sanoin, ellei varmasti tiedetä, mitä tapahtuu, olettakaamme, että kaikki menee hyvin.

Kunnallisvaalit ovat ensi vuoden huhtikuussa ja demareitten kaaderit ovat ojennuksessa kuin punakaartissa rivit. Politiikkaan on hiipinyt uudenlaiset aatteet. Nuoruus on ylivertainen ihmisen ominaisuus. Sitä ei paikkaa kokemus eikä näytöt. Yksilökeskeisyys on vienyt voiton yhdessä tekemisestä. Poliitikko puhuu aina omista teoistaan, ei meidän saavutuksista.

Minä tein aloitteen, minä käytin puheenvuoron, minä ehdotin, minä olin päättämässä, minä suosittelin häntä ja minä olen maailmankaikkeuden keskus sekä aurinko. Ja minä haluan valtuustossa kiittää kaikkia hyvästä keskustelusta ja olen kaikkien kanssa samaa mieltä, olen niin hyvä ihminen, että minulla on varaa kiitellä kaikkia poliittisia puolueita ja kaikkia ympärilläni olevia. Mutta solidaarinen en halua olla ryhmässäni, paitsi nimityksistä vastaaville johtajille. Ryhmäkokouksissa en kuuntele ketään, paitsi pormestaria ja ryhmänjohtajaa. Heidän nimensä, tekemisensä ja arvostukseni muistan lausua joka käänteessä, tietysti myös kiittää. En uskalla olla heidän kanssaan mistään eri mieltä, voisi vaikka seuraavassa rotaatiossa joku paikka mennä sivu suun. Minä olen minä, Tampereen kaupunki romahtaisi, jos minä en olisi mukana päättämässä!

Maailmassa käy niin kuin hyvin. Ensi vaalit putsaavat ja korjaavat nykyisen ryhmädynamiikan valuvirheet. Aamulehti muuten kirjoitti väärin ryhmästä eronneiden tilanteesta. Tietääkseni kukaan ei ole hinkumassa takaisin. Muun ryhmän ei siis tarvitse päättää mitään meidän puolesta, saatikka kohtalosta. Kohtalo on aivan omissa ja äänestäjien käsissä. Puolueeni SDP:n asioita pääsen seuraamaan läheltä puoluekokouksessa elokuussa. SDP on puolueeni ja pysyy, jo vuodesta 1980.

Esa Kanerva

Lämpö hellii


                                                                                                     26.5.2020

Tämän vuoden ensimmäinen, todellinen kesäpäivä hellii. Kesä on minun vuodenaikani. Syksy masentaa, jos kuolinajankohdan saisi itse määrätä, se olisi kohdallani marraskuu. Ihmisen ja kaiken muun elollisen luonnon elinehto on auringonvalo- ja energia. Kasvit yhteyttävät valon avulla hiilidioksidista ja vedestä happea ja sokereita. Eläinkunta käyttää kasveja ravinnokseen. Jollei tällaista kemiallista prosessia olisi, elämä maapallolta kuihtuisi nopeasti. Ei minun tästä pitänyt kertoa, vaan miten valo vaikuttaa elämääni.

Ensinnäkin päiviin tulee pituutta ja unen tarve vähenee. Ei malta illalla painua pehkuihin iltauutisten jälkeen niin kuin talvella. Kai siinä hormonitoiminnallakin on osuutensa. ”Unihormooni” melatoniinin eritys vähenee ja nukkumisen tarve lyhenee, ainakin jonkin verran.

Liikkuminenkin houkuttelee kesäisin. Shortsit jalkaan ja menoksi. Talvella täytyy pynttäytyä moneen vaatekertaan. Pyöräily se vasta mukavaa onkin. Maisemat vaihtuvat ja nykyiset menopelit ovat kevyitä polkea. Pyöräväylätkin alkavat olla kohtuullisessa kunnossa, on jopa pyöräbaanoja lasketella.

Kesällä oman kokemukseni mukaan syöminen vähenee. Lämpimällä ei ruoka maita, paremminkin jano yllättää. Kasviksissa on paljon vitamiineja ja kyllä ne piristävät, ainakin jos niihin uskoo. Jätskiä lukuun ottamatta makeaa ei tee niin mieli kuin kylmällä.

Kyllä tätä kesää on odotettukin! Monta kuukautta on kärvistelty kotona ja seurattu sääennusteita. Ensimmäiset leskenlehdet on tiirailtu maastosta ja ne herättävät aina toivoa. Merkittävä muutos aikaisempiin kesiin on matkasuunnitelmien tekeminen, pikemminkin niitten puuttuminen. Yleensä on hyvissä ajoin ennen kesäkuun alkua kartat käyty läpi ja kohteet isketty kiinni. Nyt ei ole yhtä ainutta matkakohdetta tiedossa.

Jos jotakin tässä mukavassa kelissä odottaa, niin se ensimmäinen saunavihta. Koivun lehdet suurenee päivä päivältä ja kyllä jo ennen Jussia kylvetään oikein vastan kanssa. Se hetkellinen raukeuden tunne kylvyn ja saunan jälkeen on muistissa ja mielikuvissa.

Oikein mukavia ja helteisiä kesäpäiviä lukijoilleni! Kesällä kirjoittelen silloin kun siltä tuntuu ja on jotakin kirjattavaa.

Terveisin Esa Kanerva

Väkivallan ihannointia

                                                                                                                                     19.5.2020

Murhien ja tappojen määrä vähenee vuosi vuodelta yhteiskunnassamme. Väkivalta asuu kuitenkin keskuudessamme kaikkialla. Väkivallan äärimmäinen muoto, sota milloin missäkin päin maailmaa, tunkeutuu tajuntaamme. Yhteiskuntamme pyrkii säätelemään väkivaltaa, rankaisemalla siihen syyllistyneitä ihmisiä. Mutta kulttuurimme palvoo suorastaan julmuuksia ja aggressioita. Mitä muuta väkivaltapelit, elokuvat ja romaanit edustavat kuin väkivallan ihannointia. Niin muodikkaat tatuoinnit ja lävistykset ovat symbolista väkivaltaa. Urheilussa taistellaan, torjutaan hyökkäykset ja ”poltetaan” pelaaja. Nyrkkeilykään ei ole nykyään riittävän väkivaltaista urheilua, vaan tarvitaan vapaapainia - tai nyrkkeilyä. Tässä lajissa saa vapaasti hakata ja potkia vastustajaansa.

Armeija palvelee ja vaikuttaa yhteiskunnan väkivaltakoneistona varmaan niin kauan, kun ihmisiä on olemassa. Sankarivainajia surraan ja kunnioitetaan. Niin pitääkin olla. Täytyy vain muistaa, kuinka raakaa on lähettää nuoria miehiä ratkomaan asein valtioitten välisiä kiistoja. Sotia ja sen uhreja muistellaan. Nuorisoa opetetaan kunnioittamaan uhrautumista, koulujen seinillä on muistolaatoissa pitkät rivit sotiemme vainajia. Suomalaisia kuolleita sotilaita tulee muistella miehinä, jotka menivät sinne, minne käskettiin.

Poliisi, vartija tai tullihenkilö ovat suosikkiammattien kärkisijoilla. Ne ovat ns. väkivalta-ammatteja, joista on pesty väkivalta pois ja kiillotettu sankarikuvilla television suosiollisella avustuksella. Tietääkseni vanginvartija kuuluisi samaan kastiin, mutta tosikonnien kanssa saattaa olla ikävää työskennellä. Vankilan arki on enemmänkin rutiinia kuin toimintaa.

Vaikka arkemme pursuaa väkivallan symboliikkaa mainonnan kautta, nykyihminen ei itse siedä edes vainajan näkemistä. Tarvitaan monenlaista auttajaa ja terapeuttia asian käsittelemiseksi. Pienikin fyysinen aggression on heti poliisiasia. Tuntuu käsittämättömältä tämä vastakohtaisuus. Videopelissä voi räiskiä sata ihmistä tantereeseen, mutta oman koskemattomuuden suhteen on nollatoleranssi.

Mikä kumma viettelee ihmistä väkivaltaiseen kuolemaan tai ainakin sen suureen uhkaan. Jonkun on kiivettävä kuolemaa uhmaten jyrkälle vuorelle ohuessa ilmanalassa ja pakkasessa. Joskus on jopa todennäköisempää, että kiipeilijä kuolee hapenpuutteeseen tai hautautuu lumeen kuin saavuttaa tavoitteensa. Kuka tai mikä pakottaa ajamaan autolla ympyrää kapeaa rataa pitkin. Pienikin ajovirhe johtaa kuolemaan, joko omaan tai kaverin. Joku sanoo, että se on raha. Kyllä se on raha ja maine kuljettajalle, mutta mikä meitä katsojia kiehtoo tässä kuoleman takaa-ajossa. Tähän samaan kategoriaan voi laskea kaiken maailman houdinit, jotka leikkivät elämällään ja me haluamme sitä katsella sekä kokea masokistista tyydytystä, syleillä kuolemaa läheltä, ei kuitenkaan liian läheltä niin, että omat näpit palaisivat.

Sanotaan, että elämä on arvokas. Toisaalta eikös se ole niin, että mikä meillä jo on, muuttuu itsestään selvyydeksi. Elämä on tylsää. Rahankin arvon ymmärtää vasta sen menettäessään. Rikas haluaa sitä, mitä rahalla ei voi ostaa. Eläessään haikailee kuolemaa ja etsiytyy tilanteisiin, missä elämän saattaisi menettää. Kontrastin lain mukaan ei voi kokea täydellistä hyvää, ellei ole joskus kokenut kovia.

Vaaroilla leikkiminen on mukavaa. Kun kaahaa moottoripyörällä järjettömästi, pääsee sopivan lähelle kuolemaa, jotta voisi taas tuntea elämänsä elämisen arvoiseksi. Samaa mekanismia hyödyntää viihde kautta linjan. Kuolema ja väkivalta myyvät erinomaisesti.

Tähän on tultu ja tästä jatketaan.

Esa Kanerva

Atson kunnianpalautus valtuustossa

                                                                                                                                          14.5.2020

Valtuutettu Aleksovskin hovioikeusratkaisu on ensi viikon maanantain valtuuston kokouksen esityslistalla. Päätösesitys on, että asia merkitään tiedoksi. Käsittämättömän paljon yhteiskunnan rahaa, paperia ja inhimillistä kärsimystä on asian käsittelyssä kulunut. Loppujen lopuksi todistetaan, että Suomi on oikeusvaltio. Sekin on tärkeätä huomata.

Atson ajojahti alkoi puolueen sisältä. Minusta ei ole oikein, että omat alkavat joidenkin valintakysymysten perusteella rasittaa oikeuslaitosta. Kuntalain vastaisin perusten mm. toveri Tarja Jokinen valitti Atanaksen valinnasta kaupunginhallitukseen. Asia oli jo aiemmin käsitelty kunnallisneuvos Salmisen tapauksessa. Hänestä oli Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajana tehty vastaavanlainen kantelu. Hallinto-oikeus oli todennut valinnan olleen kuntalain mukainen eikä esteellisyyttä ollut. Valittajat veivät Atson asian Korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti ja hävisivät.

Sitten masinoitiin valtalehti Aamulehti ennenkuulumattomaan ajojahtiin. Uutisoitiin, että Aleksovskin epäiltiin ottaneen parkkiyhtiö Finnparkin hallituksen puheenjohtajana vastaan oikeudettoman taloudellisen etuuden.

Aleksovski oli tiedustellut etukäteen tietämältään rakennusyhtiön johtajalta, voisiko tämä toimia hänen kotinsa sauna- ja kylpyhuoneremontin valvojana. Johtaja oli lupautunut tähän tehtävään ja pyytänyt alaistaan piirtämään puhtaaksi remontin kuvia.

Myöhemmin tämä johtaja valittiin Finnparkin uudeksi toimitusjohtajaksi Atanas Aleksovskin esityksestä. Henkilö ei ole enää Finnparkin toimitusjohtajana. Syyttäjänviraston mukaan ei ole näyttöä, että Atso olisi syyllistynyt mihinkään rikokseen tässä tapauksessa.

Sitten alkoi keskustelu Finnparkin hallituksen puheenjohtanimityksestä. Syyttäjän mukaan ei ole olemassa todennäköisiä syitä syyllisyyden tueksi, että Atanas olisi harhauttanut kaupungin johtavia virkamiehiä. Asiassa on tutkittu sitä, onko Aleksovski rikkonut lakia, kun hän ei ole kertonut ennen nimitystä olevansa rikoksesta epäiltynä.

Tämän jälkeen nostettiin esiin Muotialan tonttikaupat. Käsittääkseni asiassa ei ollut mitään epäselvää aikaisempiin käytäntöihin verrattuna, mutta kun syyttämään on alettu, niin jahti jatkukoon. Käräjäoikeus lätkäisi väärin perusten 7 kuukauden ehdollisen tuomion. Hovioikeus kumosi päätöksen ja hylkäsi syytteet. Aleksovski vapautetaan rangaistuksesta ja kaikista korvausvelvollisuuksista.

”Kansanoikeudessa” ja poliittisessa toverituomioistuimessa ei ole logiikkaa. Kansa tuomitsee julkisuuden perusteella ja kilpailevat toverit tarkoituksenmukaisuuperiaatteella. Kun Aamulehti kertoo, että Aleksovski on rötöstelijä, niin se sitten on. Vaikeata on jälkikäteen mainettaan puhdistaa. Toverien vallanhalun ymmärrän, aina kun on mahdollista iskeä vastustajaa, se tehdään.

Omat ratkaisuni olen tehnyt yllä mainituin perustein.

Esa Kanerva

Läppäri sanoi sopimuksen irti

                                                                                                                               12.5.2020

Tietokoneeni on jumissa ja korjattavana. Palaan kirjoittamisen pariin tällä viikolla.

Esa Kanerva

Pormestarin paikka kiinnostaa

4.5.2020

Saimme lukea Aamulehdestä, että Tampereen kuntapolitiikkaan ilmestyy uusi haastaja. Hän on toisen kauden valtiopäivämies Ilmari Nurminen. Olen tuntenut hänet pitkään ja hän on ollut tuttu vieras Toveriseuran alustajana. Olemme myös valinneet hänet Toveriseuran ehdokkaaksi eduskuntaan. Ilmari haluaa vastuuta ja kertoo valmiuttaan isoihin saappaisiin. Apulaispormestarin homma ei kelpaa. Jäljelle jää siten vain pormestarin pesti. ”Haluan kuulua puolueen merkittäviin päätöksentekijöihin Tampereella, olen valmis vaativiin tehtäviin”, kertoo Ilmari. Ei riitä se, että äänestäjät antavat valtakirjan, pitää vakuuttaa myös puolue-eliitti. Vaikka taustalla pelottaa haastaa suoraan nykyinen pormestari Lyly, politiikka toimii niin, että ensiksi annetaan iso haastattelu lehdistöön, jossa kerrotaan oma pyrkimys ja tahtotila. Sen jälkeen asia etenee omalla painollaan eteenpäin. Kansa tietää silloin, että on muitakin vaihtoehtoja kuin nykyiset toimijat.

Pormestari Lylyllä on osaamista ja kuntalaisten vahva mandaatti tukenaan. Hän on hoitanut työnsä ahkerasti ja hyvin. Seuraavissa kuntavaaleissa hänellä alkaa olla ikää. Vaalikauden loppuessa jo 72 vuotta. Eihän se ole ikä eikä mikään valtakunnan politiikassa ja maailmalla. Kuinka halu ja tahto riittävät tuossa iässä tehdä ympyriäistä päivää, on vielä kysymysmerkki. Ainakin Lylyn tuntien hän harkitsee hyvin tarkkaan jatkoaan. Myös puolueen täytyy menestyä Tampereella. Lähtökohdat ja luottamus menestykseen on vankka. Sdp:llä on tulevissa vaaleissa hyvin näkyviä ja vetovoimaisia ehdokkaita nykyisestä pormestarista, pääministeristä ja Ilmarista alkaen. On muillakin puolueilla julkkiskansanedustajia ehdokkaina ja he tulevat saamaan paljon ääniä. Anna-Kaisa Ikonen, Iiris Suomela, Olli-Poika Parviainen, Sakari Puisto ja Sari Tanus tulevat ensiksi mieleen. Oras Tynkkysellä on aina vakiintuneet kannattajat Veikko Vallinista puhumattakaan.

Sdp:n kunnallisjärjestöllä on hankala tilanne miettiä omaa pormestariehdokastaan vaalien jälkeen. Pyrkyä kun tehtävään riittää. Valtuutettu Pekka Salmi kertoi haluistaan jo ennen viime vaaleja. Vaalimenestys jäi heikohkoksi ja mahdollisuudet menivät sen siliän tein. Ehkä hänellä on mielessä, että toinen kerta toden sanoo. Hänellä on vahvasti näpeissä nykyinen valtuustoryhmä ja avainpaikat kaupungin hallinnossa. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Koskinen tekee, mitä Pekka käskee. Varsinkin Salmen mahdollisuuksia lisää, jos hänellä on tiedossa Lylyn suunnitelmat.

Ainahan on mustilla hevosilla edessään vankkurit. Miten vaaleissa pärjää Atanas ”Atso” Aleksovski? Onko hän sanonut viimeisen sanansa Tampereen kuntapolitiikkassa. Nykyinen valtaporukka mäiskii ja tuomitsee häntä kuin kilpailijat vapaaottelussa, ilman sääntöjä ja säälimättä. Äänestäjät ratkaisevat tämänkin ottelun voittajat ja häviäjät. Phoenix-lintu saattaa kuin saattaakin nousta tuhkasta.

Tulevien kuntavaalien suurin yllättäjä saattaa kuitenkin olla kuningas Korona. Kun tilanne alkaa helpottua, alkaa taloudellinen tilinpäätös. Nyt vallassa olevat joutuvat suunnittelemaan ulospääsyn poikkeusoloista myös kuntatalouden kannalta. Arvelen, että äänestäjät eivät yhtään pidä niistä tulevista päätöksistä, joissa kerrotaan koko lystin maksajat. Yhdeksänkymmentä-luvun lamassa puhuttiin Sailaksen saatanallisista säkeistä tai Sailaksen listoista. Muistaakseni hänen leikkauslistallaan oli parisen kymmentä kohtaa toinen toistaan karvaampia leikkauksia tai heikennyksiä. Kemin kaupunki ennakoi jo tilannetta ja kokosi noin sadan kohdan ohjelman tuleville vuosille. Jotakin tällaista voidaan odottaa täälläkin. Maistuvat pahalta äänestäjien suussa.

Esa Kanerva

Työn juhlaa!

                                                                                                                                           30.4.2020

Hyvää Vappua!

Huomenna on kansainvälinen työväen juhlapäivä. Toki juhlaan liittyy uskontoakin ja pakanallista taustaa. Niistä on kautta aikojen löydetty syyt juhlinnalle. Vapun nimi on johdettu pyhimys Valburgin nimestä. Saksassa ovat Vappuna noidat lennelleet ja Suomessa on kokkoja poltettu pahojen henkien karkottamiseksi.

Vietän huomista juhlaa lämmittämällä saunan ja nauttimalla juhlajuomaa. Varmaan muistelen muun ohessa viime vuosisadan alkupuolen kriisiä ja työväestön kärsimyksiä sisällissodassa. Avaan kirjan. Kesken on filosofi Timo Airaksisen kirja ”Jäähyväiset uskoinnoille”. Teoksessaan hän kritisoi vahvasti kirkon ja papiston asemoitumista valtaeliitin puolelle, kuten kävi vuonna 1918. Odotettavissa olevat virtuaalivaput ovat nyt puolueille ja kellokkaille lähinnä lähestyvien kuntavaalien kampanjointia. Ne eivät kiinnosta.

Suosittelen lukijoilleni yksityistä Vapun viettoa, juhlatunnelmaa ja asiaankuuluvia hyviä tarjoiluja.

Terveisin Esa Kanerva

Vanhusten ikävä


                                                                                                                                                                                                                                     26.4.2020

Juttelin tänään 92-vuotiaan setäni kanssa. Hän asuu Taatalan palvelutalossa, siinä Koivistonkylän Prisman lähellä. Kyllä oli vitsit vähissä tilanteessa, missä pitäisi löytää jotakin myönteistä sävyä hänen elämäänsä. Päivät ovat kuulemma tappavan tylsiä ja hitaasti kuluvia. Tämän ymmärtää hyvin, yhteiset ruokailutkin ovat loppuneet ja kukin syö huoneessaan. Sosiaalista eristäytyneisyyttä lisää vielä hoitajien ”avaruuspukeutuminen”. Lievä toispuolinen halvaus ja käsien kankeus tekevät hänelle omatoimisen puhelimen käytön mahdottomaksi. Tarvitaan aina hoitohenkilökuntaa avustamaan. Tietokoneen käyttöä ei ole tullut opetelluksi. Vanhuksena hän on siis putkassa ominensa vuorokaudet ympäriinsä.

Mistä häntä jututtaisin ja löytäisin jonkinlaista kipinää hänen elämäänsä, sanoin puhelimessa? Ihmistä kiinnostaa tulevaisuus, vanhanakin. Kuvitteellisten satavuotispäivien järjestäminen saa hymyn hänen kasvoilleen, näin kuulen, vaikken näe. Suomalaiseen tyyliin Veikko on vaatimaton, ei hän niin vanhaksi elä. Ajatus siitä, että sellainen mahdollisuus on olemassa, herättää toivon, jos sittenkin elän ja aiheesta on mukava kuitenkin keskustella. Kun hän ei ole uskovainen, kuoleman rajan takaisesta elämästä on turha tarinoida ja yrittää sen avulla saada lohtua. Eikä tavallinen ihminen siitä mieluusti keskustelekaan. Parempi pistää kuolo ajatuksista sivuun ja pohtia sitä sitten itsekseen yön pimeinä tunteina.

On vaikea tehtävä löytää oikeita ratkaisuja vanhusten nykytilanteeseen. Tauti on tappava ja vaarallinen iäkkäille. Sosiaalisen kanssakäymisen puute tappaa myös. Mistä löytää vanhuksien elämään tarkoitusta ja viihdykettä? Isästäni näin ja koin sen, että kun ihminen menettää elämisen halunsa, se on sitten loppu. Millään konsteilla tai lääkkeillä ei voida auttaa. Kun ihminen antaa periksi, sairaudet ottavat vallan. Isäni lakkasi syömästä ja juomasta. Mikään ei hetkauttanut eikä kiinnostanut. Päätös lähteä elämästä oli tehty tietoisesti tai tiedostamatta. Kaksi viikkoa sairaalahoitoa ja sen päätteeksi elämä loppui. Nykyisessä tilanteessa on suuri vaara siltäkin kannalta, että moni ikäihminen pettyy, turhautuu ja kuolee ikävään. Paitsi tauti voi tappaa, niin myös eristys on tappava tila pitemmän päälle.

On tähänkin jonkinmoisia ratkaisuja keksittävissä. Jokaiseen palvelutaloon tulisi pestata palveluhenkilö erikseen kierrättämään kuvapuhelimia vanhuksen luota toiselle. Näin voitaisiin taata jonkinlainen yhteys omaisiin. Ei luulisi olevan mahdoton ajatus tai mahdottoman kallis. Nyt kunnillakin on vapaata kapasiteettia tarjolla. Moni lomautettu kuntatyöntekijä haluaisi tai osaisi tuota hommaa tehdä. Kyllä se minun puolestani voisi olla ostopalveluakin. Toinen ratkaisu voisi olla omaisten tapaamistilan järjestäminen. Brutaali vertaus, mutta vähän niin kuin vangeilla tapaamiset tapahtuvat. Lasi väliin ja tapaajille kuulokkeet korviin. Tai sitten omaisille sairaalatasoiset suojavarusteet päälle. Tosin niitä ei nyt vielä riitä tällaiseen käyttöön. Jos karanteeni jatkuu pitkälle syksyyn, ehkä kotimaiset tuottajat pääsevät vauhtiin mukaan.

Vanhusten oikeus läheistensä kohtaamiseen on järjestyttävä tavalla tai toisella. Vanhukselle kuolema on aivan sama, mistä syystä lähtö tulee, kun sen aika on. Luulisin, että moni kokee kuitenkin ikävään kuolemisen kidutuksena, toisin kuin nopean, mutta tappavan taudin.

Esa Kanerva