Lämpö hellii


                                                                                                     26.5.2020

Tämän vuoden ensimmäinen, todellinen kesäpäivä hellii. Kesä on minun vuodenaikani. Syksy masentaa, jos kuolinajankohdan saisi itse määrätä, se olisi kohdallani marraskuu. Ihmisen ja kaiken muun elollisen luonnon elinehto on auringonvalo- ja energia. Kasvit yhteyttävät valon avulla hiilidioksidista ja vedestä happea ja sokereita. Eläinkunta käyttää kasveja ravinnokseen. Jollei tällaista kemiallista prosessia olisi, elämä maapallolta kuihtuisi nopeasti. Ei minun tästä pitänyt kertoa, vaan miten valo vaikuttaa elämääni.

Ensinnäkin päiviin tulee pituutta ja unen tarve vähenee. Ei malta illalla painua pehkuihin iltauutisten jälkeen niin kuin talvella. Kai siinä hormonitoiminnallakin on osuutensa. ”Unihormooni” melatoniinin eritys vähenee ja nukkumisen tarve lyhenee, ainakin jonkin verran.

Liikkuminenkin houkuttelee kesäisin. Shortsit jalkaan ja menoksi. Talvella täytyy pynttäytyä moneen vaatekertaan. Pyöräily se vasta mukavaa onkin. Maisemat vaihtuvat ja nykyiset menopelit ovat kevyitä polkea. Pyöräväylätkin alkavat olla kohtuullisessa kunnossa, on jopa pyöräbaanoja lasketella.

Kesällä oman kokemukseni mukaan syöminen vähenee. Lämpimällä ei ruoka maita, paremminkin jano yllättää. Kasviksissa on paljon vitamiineja ja kyllä ne piristävät, ainakin jos niihin uskoo. Jätskiä lukuun ottamatta makeaa ei tee niin mieli kuin kylmällä.

Kyllä tätä kesää on odotettukin! Monta kuukautta on kärvistelty kotona ja seurattu sääennusteita. Ensimmäiset leskenlehdet on tiirailtu maastosta ja ne herättävät aina toivoa. Merkittävä muutos aikaisempiin kesiin on matkasuunnitelmien tekeminen, pikemminkin niitten puuttuminen. Yleensä on hyvissä ajoin ennen kesäkuun alkua kartat käyty läpi ja kohteet isketty kiinni. Nyt ei ole yhtä ainutta matkakohdetta tiedossa.

Jos jotakin tässä mukavassa kelissä odottaa, niin se ensimmäinen saunavihta. Koivun lehdet suurenee päivä päivältä ja kyllä jo ennen Jussia kylvetään oikein vastan kanssa. Se hetkellinen raukeuden tunne kylvyn ja saunan jälkeen on muistissa ja mielikuvissa.

Oikein mukavia ja helteisiä kesäpäiviä lukijoilleni! Kesällä kirjoittelen silloin kun siltä tuntuu ja on jotakin kirjattavaa.

Terveisin Esa Kanerva

Väkivallan ihannointia

                                                                                                                                     19.5.2020

Murhien ja tappojen määrä vähenee vuosi vuodelta yhteiskunnassamme. Väkivalta asuu kuitenkin keskuudessamme kaikkialla. Väkivallan äärimmäinen muoto, sota milloin missäkin päin maailmaa, tunkeutuu tajuntaamme. Yhteiskuntamme pyrkii säätelemään väkivaltaa, rankaisemalla siihen syyllistyneitä ihmisiä. Mutta kulttuurimme palvoo suorastaan julmuuksia ja aggressioita. Mitä muuta väkivaltapelit, elokuvat ja romaanit edustavat kuin väkivallan ihannointia. Niin muodikkaat tatuoinnit ja lävistykset ovat symbolista väkivaltaa. Urheilussa taistellaan, torjutaan hyökkäykset ja ”poltetaan” pelaaja. Nyrkkeilykään ei ole nykyään riittävän väkivaltaista urheilua, vaan tarvitaan vapaapainia - tai nyrkkeilyä. Tässä lajissa saa vapaasti hakata ja potkia vastustajaansa.

Armeija palvelee ja vaikuttaa yhteiskunnan väkivaltakoneistona varmaan niin kauan, kun ihmisiä on olemassa. Sankarivainajia surraan ja kunnioitetaan. Niin pitääkin olla. Täytyy vain muistaa, kuinka raakaa on lähettää nuoria miehiä ratkomaan asein valtioitten välisiä kiistoja. Sotia ja sen uhreja muistellaan. Nuorisoa opetetaan kunnioittamaan uhrautumista, koulujen seinillä on muistolaatoissa pitkät rivit sotiemme vainajia. Suomalaisia kuolleita sotilaita tulee muistella miehinä, jotka menivät sinne, minne käskettiin.

Poliisi, vartija tai tullihenkilö ovat suosikkiammattien kärkisijoilla. Ne ovat ns. väkivalta-ammatteja, joista on pesty väkivalta pois ja kiillotettu sankarikuvilla television suosiollisella avustuksella. Tietääkseni vanginvartija kuuluisi samaan kastiin, mutta tosikonnien kanssa saattaa olla ikävää työskennellä. Vankilan arki on enemmänkin rutiinia kuin toimintaa.

Vaikka arkemme pursuaa väkivallan symboliikkaa mainonnan kautta, nykyihminen ei itse siedä edes vainajan näkemistä. Tarvitaan monenlaista auttajaa ja terapeuttia asian käsittelemiseksi. Pienikin fyysinen aggression on heti poliisiasia. Tuntuu käsittämättömältä tämä vastakohtaisuus. Videopelissä voi räiskiä sata ihmistä tantereeseen, mutta oman koskemattomuuden suhteen on nollatoleranssi.

Mikä kumma viettelee ihmistä väkivaltaiseen kuolemaan tai ainakin sen suureen uhkaan. Jonkun on kiivettävä kuolemaa uhmaten jyrkälle vuorelle ohuessa ilmanalassa ja pakkasessa. Joskus on jopa todennäköisempää, että kiipeilijä kuolee hapenpuutteeseen tai hautautuu lumeen kuin saavuttaa tavoitteensa. Kuka tai mikä pakottaa ajamaan autolla ympyrää kapeaa rataa pitkin. Pienikin ajovirhe johtaa kuolemaan, joko omaan tai kaverin. Joku sanoo, että se on raha. Kyllä se on raha ja maine kuljettajalle, mutta mikä meitä katsojia kiehtoo tässä kuoleman takaa-ajossa. Tähän samaan kategoriaan voi laskea kaiken maailman houdinit, jotka leikkivät elämällään ja me haluamme sitä katsella sekä kokea masokistista tyydytystä, syleillä kuolemaa läheltä, ei kuitenkaan liian läheltä niin, että omat näpit palaisivat.

Sanotaan, että elämä on arvokas. Toisaalta eikös se ole niin, että mikä meillä jo on, muuttuu itsestään selvyydeksi. Elämä on tylsää. Rahankin arvon ymmärtää vasta sen menettäessään. Rikas haluaa sitä, mitä rahalla ei voi ostaa. Eläessään haikailee kuolemaa ja etsiytyy tilanteisiin, missä elämän saattaisi menettää. Kontrastin lain mukaan ei voi kokea täydellistä hyvää, ellei ole joskus kokenut kovia.

Vaaroilla leikkiminen on mukavaa. Kun kaahaa moottoripyörällä järjettömästi, pääsee sopivan lähelle kuolemaa, jotta voisi taas tuntea elämänsä elämisen arvoiseksi. Samaa mekanismia hyödyntää viihde kautta linjan. Kuolema ja väkivalta myyvät erinomaisesti.

Tähän on tultu ja tästä jatketaan.

Esa Kanerva

Atson kunnianpalautus valtuustossa

                                                                                                                                          14.5.2020

Valtuutettu Aleksovskin hovioikeusratkaisu on ensi viikon maanantain valtuuston kokouksen esityslistalla. Päätösesitys on, että asia merkitään tiedoksi. Käsittämättömän paljon yhteiskunnan rahaa, paperia ja inhimillistä kärsimystä on asian käsittelyssä kulunut. Loppujen lopuksi todistetaan, että Suomi on oikeusvaltio. Sekin on tärkeätä huomata.

Atson ajojahti alkoi puolueen sisältä. Minusta ei ole oikein, että omat alkavat joidenkin valintakysymysten perusteella rasittaa oikeuslaitosta. Kuntalain vastaisin perusten mm. toveri Tarja Jokinen valitti Atanaksen valinnasta kaupunginhallitukseen. Asia oli jo aiemmin käsitelty kunnallisneuvos Salmisen tapauksessa. Hänestä oli Kotilinnasäätiön toiminnanjohtajana tehty vastaavanlainen kantelu. Hallinto-oikeus oli todennut valinnan olleen kuntalain mukainen eikä esteellisyyttä ollut. Valittajat veivät Atson asian Korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti ja hävisivät.

Sitten masinoitiin valtalehti Aamulehti ennenkuulumattomaan ajojahtiin. Uutisoitiin, että Aleksovskin epäiltiin ottaneen parkkiyhtiö Finnparkin hallituksen puheenjohtajana vastaan oikeudettoman taloudellisen etuuden.

Aleksovski oli tiedustellut etukäteen tietämältään rakennusyhtiön johtajalta, voisiko tämä toimia hänen kotinsa sauna- ja kylpyhuoneremontin valvojana. Johtaja oli lupautunut tähän tehtävään ja pyytänyt alaistaan piirtämään puhtaaksi remontin kuvia.

Myöhemmin tämä johtaja valittiin Finnparkin uudeksi toimitusjohtajaksi Atanas Aleksovskin esityksestä. Henkilö ei ole enää Finnparkin toimitusjohtajana. Syyttäjänviraston mukaan ei ole näyttöä, että Atso olisi syyllistynyt mihinkään rikokseen tässä tapauksessa.

Sitten alkoi keskustelu Finnparkin hallituksen puheenjohtanimityksestä. Syyttäjän mukaan ei ole olemassa todennäköisiä syitä syyllisyyden tueksi, että Atanas olisi harhauttanut kaupungin johtavia virkamiehiä. Asiassa on tutkittu sitä, onko Aleksovski rikkonut lakia, kun hän ei ole kertonut ennen nimitystä olevansa rikoksesta epäiltynä.

Tämän jälkeen nostettiin esiin Muotialan tonttikaupat. Käsittääkseni asiassa ei ollut mitään epäselvää aikaisempiin käytäntöihin verrattuna, mutta kun syyttämään on alettu, niin jahti jatkukoon. Käräjäoikeus lätkäisi väärin perusten 7 kuukauden ehdollisen tuomion. Hovioikeus kumosi päätöksen ja hylkäsi syytteet. Aleksovski vapautetaan rangaistuksesta ja kaikista korvausvelvollisuuksista.

”Kansanoikeudessa” ja poliittisessa toverituomioistuimessa ei ole logiikkaa. Kansa tuomitsee julkisuuden perusteella ja kilpailevat toverit tarkoituksenmukaisuuperiaatteella. Kun Aamulehti kertoo, että Aleksovski on rötöstelijä, niin se sitten on. Vaikeata on jälkikäteen mainettaan puhdistaa. Toverien vallanhalun ymmärrän, aina kun on mahdollista iskeä vastustajaa, se tehdään.

Omat ratkaisuni olen tehnyt yllä mainituin perustein.

Esa Kanerva

Läppäri sanoi sopimuksen irti

                                                                                                                               12.5.2020

Tietokoneeni on jumissa ja korjattavana. Palaan kirjoittamisen pariin tällä viikolla.

Esa Kanerva

Pormestarin paikka kiinnostaa

4.5.2020

Saimme lukea Aamulehdestä, että Tampereen kuntapolitiikkaan ilmestyy uusi haastaja. Hän on toisen kauden valtiopäivämies Ilmari Nurminen. Olen tuntenut hänet pitkään ja hän on ollut tuttu vieras Toveriseuran alustajana. Olemme myös valinneet hänet Toveriseuran ehdokkaaksi eduskuntaan. Ilmari haluaa vastuuta ja kertoo valmiuttaan isoihin saappaisiin. Apulaispormestarin homma ei kelpaa. Jäljelle jää siten vain pormestarin pesti. ”Haluan kuulua puolueen merkittäviin päätöksentekijöihin Tampereella, olen valmis vaativiin tehtäviin”, kertoo Ilmari. Ei riitä se, että äänestäjät antavat valtakirjan, pitää vakuuttaa myös puolue-eliitti. Vaikka taustalla pelottaa haastaa suoraan nykyinen pormestari Lyly, politiikka toimii niin, että ensiksi annetaan iso haastattelu lehdistöön, jossa kerrotaan oma pyrkimys ja tahtotila. Sen jälkeen asia etenee omalla painollaan eteenpäin. Kansa tietää silloin, että on muitakin vaihtoehtoja kuin nykyiset toimijat.

Pormestari Lylyllä on osaamista ja kuntalaisten vahva mandaatti tukenaan. Hän on hoitanut työnsä ahkerasti ja hyvin. Seuraavissa kuntavaaleissa hänellä alkaa olla ikää. Vaalikauden loppuessa jo 72 vuotta. Eihän se ole ikä eikä mikään valtakunnan politiikassa ja maailmalla. Kuinka halu ja tahto riittävät tuossa iässä tehdä ympyriäistä päivää, on vielä kysymysmerkki. Ainakin Lylyn tuntien hän harkitsee hyvin tarkkaan jatkoaan. Myös puolueen täytyy menestyä Tampereella. Lähtökohdat ja luottamus menestykseen on vankka. Sdp:llä on tulevissa vaaleissa hyvin näkyviä ja vetovoimaisia ehdokkaita nykyisestä pormestarista, pääministeristä ja Ilmarista alkaen. On muillakin puolueilla julkkiskansanedustajia ehdokkaina ja he tulevat saamaan paljon ääniä. Anna-Kaisa Ikonen, Iiris Suomela, Olli-Poika Parviainen, Sakari Puisto ja Sari Tanus tulevat ensiksi mieleen. Oras Tynkkysellä on aina vakiintuneet kannattajat Veikko Vallinista puhumattakaan.

Sdp:n kunnallisjärjestöllä on hankala tilanne miettiä omaa pormestariehdokastaan vaalien jälkeen. Pyrkyä kun tehtävään riittää. Valtuutettu Pekka Salmi kertoi haluistaan jo ennen viime vaaleja. Vaalimenestys jäi heikohkoksi ja mahdollisuudet menivät sen siliän tein. Ehkä hänellä on mielessä, että toinen kerta toden sanoo. Hänellä on vahvasti näpeissä nykyinen valtuustoryhmä ja avainpaikat kaupungin hallinnossa. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Koskinen tekee, mitä Pekka käskee. Varsinkin Salmen mahdollisuuksia lisää, jos hänellä on tiedossa Lylyn suunnitelmat.

Ainahan on mustilla hevosilla edessään vankkurit. Miten vaaleissa pärjää Atanas ”Atso” Aleksovski? Onko hän sanonut viimeisen sanansa Tampereen kuntapolitiikkassa. Nykyinen valtaporukka mäiskii ja tuomitsee häntä kuin kilpailijat vapaaottelussa, ilman sääntöjä ja säälimättä. Äänestäjät ratkaisevat tämänkin ottelun voittajat ja häviäjät. Phoenix-lintu saattaa kuin saattaakin nousta tuhkasta.

Tulevien kuntavaalien suurin yllättäjä saattaa kuitenkin olla kuningas Korona. Kun tilanne alkaa helpottua, alkaa taloudellinen tilinpäätös. Nyt vallassa olevat joutuvat suunnittelemaan ulospääsyn poikkeusoloista myös kuntatalouden kannalta. Arvelen, että äänestäjät eivät yhtään pidä niistä tulevista päätöksistä, joissa kerrotaan koko lystin maksajat. Yhdeksänkymmentä-luvun lamassa puhuttiin Sailaksen saatanallisista säkeistä tai Sailaksen listoista. Muistaakseni hänen leikkauslistallaan oli parisen kymmentä kohtaa toinen toistaan karvaampia leikkauksia tai heikennyksiä. Kemin kaupunki ennakoi jo tilannetta ja kokosi noin sadan kohdan ohjelman tuleville vuosille. Jotakin tällaista voidaan odottaa täälläkin. Maistuvat pahalta äänestäjien suussa.

Esa Kanerva

Työn juhlaa!

                                                                                                                                           30.4.2020

Hyvää Vappua!

Huomenna on kansainvälinen työväen juhlapäivä. Toki juhlaan liittyy uskontoakin ja pakanallista taustaa. Niistä on kautta aikojen löydetty syyt juhlinnalle. Vapun nimi on johdettu pyhimys Valburgin nimestä. Saksassa ovat Vappuna noidat lennelleet ja Suomessa on kokkoja poltettu pahojen henkien karkottamiseksi.

Vietän huomista juhlaa lämmittämällä saunan ja nauttimalla juhlajuomaa. Varmaan muistelen muun ohessa viime vuosisadan alkupuolen kriisiä ja työväestön kärsimyksiä sisällissodassa. Avaan kirjan. Kesken on filosofi Timo Airaksisen kirja ”Jäähyväiset uskoinnoille”. Teoksessaan hän kritisoi vahvasti kirkon ja papiston asemoitumista valtaeliitin puolelle, kuten kävi vuonna 1918. Odotettavissa olevat virtuaalivaput ovat nyt puolueille ja kellokkaille lähinnä lähestyvien kuntavaalien kampanjointia. Ne eivät kiinnosta.

Suosittelen lukijoilleni yksityistä Vapun viettoa, juhlatunnelmaa ja asiaankuuluvia hyviä tarjoiluja.

Terveisin Esa Kanerva

Vanhusten ikävä


                                                                                                                                                                                                                                     26.4.2020

Juttelin tänään 92-vuotiaan setäni kanssa. Hän asuu Taatalan palvelutalossa, siinä Koivistonkylän Prisman lähellä. Kyllä oli vitsit vähissä tilanteessa, missä pitäisi löytää jotakin myönteistä sävyä hänen elämäänsä. Päivät ovat kuulemma tappavan tylsiä ja hitaasti kuluvia. Tämän ymmärtää hyvin, yhteiset ruokailutkin ovat loppuneet ja kukin syö huoneessaan. Sosiaalista eristäytyneisyyttä lisää vielä hoitajien ”avaruuspukeutuminen”. Lievä toispuolinen halvaus ja käsien kankeus tekevät hänelle omatoimisen puhelimen käytön mahdottomaksi. Tarvitaan aina hoitohenkilökuntaa avustamaan. Tietokoneen käyttöä ei ole tullut opetelluksi. Vanhuksena hän on siis putkassa ominensa vuorokaudet ympäriinsä.

Mistä häntä jututtaisin ja löytäisin jonkinlaista kipinää hänen elämäänsä, sanoin puhelimessa? Ihmistä kiinnostaa tulevaisuus, vanhanakin. Kuvitteellisten satavuotispäivien järjestäminen saa hymyn hänen kasvoilleen, näin kuulen, vaikken näe. Suomalaiseen tyyliin Veikko on vaatimaton, ei hän niin vanhaksi elä. Ajatus siitä, että sellainen mahdollisuus on olemassa, herättää toivon, jos sittenkin elän ja aiheesta on mukava kuitenkin keskustella. Kun hän ei ole uskovainen, kuoleman rajan takaisesta elämästä on turha tarinoida ja yrittää sen avulla saada lohtua. Eikä tavallinen ihminen siitä mieluusti keskustelekaan. Parempi pistää kuolo ajatuksista sivuun ja pohtia sitä sitten itsekseen yön pimeinä tunteina.

On vaikea tehtävä löytää oikeita ratkaisuja vanhusten nykytilanteeseen. Tauti on tappava ja vaarallinen iäkkäille. Sosiaalisen kanssakäymisen puute tappaa myös. Mistä löytää vanhuksien elämään tarkoitusta ja viihdykettä? Isästäni näin ja koin sen, että kun ihminen menettää elämisen halunsa, se on sitten loppu. Millään konsteilla tai lääkkeillä ei voida auttaa. Kun ihminen antaa periksi, sairaudet ottavat vallan. Isäni lakkasi syömästä ja juomasta. Mikään ei hetkauttanut eikä kiinnostanut. Päätös lähteä elämästä oli tehty tietoisesti tai tiedostamatta. Kaksi viikkoa sairaalahoitoa ja sen päätteeksi elämä loppui. Nykyisessä tilanteessa on suuri vaara siltäkin kannalta, että moni ikäihminen pettyy, turhautuu ja kuolee ikävään. Paitsi tauti voi tappaa, niin myös eristys on tappava tila pitemmän päälle.

On tähänkin jonkinmoisia ratkaisuja keksittävissä. Jokaiseen palvelutaloon tulisi pestata palveluhenkilö erikseen kierrättämään kuvapuhelimia vanhuksen luota toiselle. Näin voitaisiin taata jonkinlainen yhteys omaisiin. Ei luulisi olevan mahdoton ajatus tai mahdottoman kallis. Nyt kunnillakin on vapaata kapasiteettia tarjolla. Moni lomautettu kuntatyöntekijä haluaisi tai osaisi tuota hommaa tehdä. Kyllä se minun puolestani voisi olla ostopalveluakin. Toinen ratkaisu voisi olla omaisten tapaamistilan järjestäminen. Brutaali vertaus, mutta vähän niin kuin vangeilla tapaamiset tapahtuvat. Lasi väliin ja tapaajille kuulokkeet korviin. Tai sitten omaisille sairaalatasoiset suojavarusteet päälle. Tosin niitä ei nyt vielä riitä tällaiseen käyttöön. Jos karanteeni jatkuu pitkälle syksyyn, ehkä kotimaiset tuottajat pääsevät vauhtiin mukaan.

Vanhusten oikeus läheistensä kohtaamiseen on järjestyttävä tavalla tai toisella. Vanhukselle kuolema on aivan sama, mistä syystä lähtö tulee, kun sen aika on. Luulisin, että moni kokee kuitenkin ikävään kuolemisen kidutuksena, toisin kuin nopean, mutta tappavan taudin.

Esa Kanerva

Mitä Ruotsissa oikein tapahtuu?

                                                                                                                                         21.4.2020

Suomessa ihmetellään Ruotsin korona-politiikkaa. Uhreja on tullut suhteessa väkilukuun nähden kymmenkertainen määrä kuin Suomessa. Kuolleista ainakin kolmasosa on vanhainkodeissa asuneita vanhuksia. Meillä on pidetty Ruotsia esikuvana ja mallimaana menneet vuosikymmenet. Sen on kuviteltu olevan meitä edellä sotaa käymättömänä maana yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa kehityksessä valovuosia. Nyttemmin ainakin varallisuuserot ovat maittemme välillä tasoittuneet. Onko Ruotsi tällä hetkellä  jollakin tavalla meitä edellä  kielteisessä mielessä yhteiskunnan tilassa ja arvovalinnoissa. Heillä näyttää olevan varaa kääntää selkänsä omille vanhuksilleen. Tiukkoja rajoituksia ei ole haluttu tehdä. Vanhusten luona vierailukäynnit kiellettiin vasta huhtikuun alussa. Tauti on levinnyt laajalti, 44 kunnassa ja 51 kunnan vanhainkodeissa epäillään koronavirustartuntoja. Yli 500 ikäihmistä on kuollut. Karmeita lukuja.

Ruotsin hallituksen valinnat ovat eettisesti kestämättömiä. Vanhukset ovat laitoksissaan hoitajiensa armoilla. He ovat fyysisesti hauraita, osa dementikkoja. Vanhainkodin asukkaat on sidottu palveluasuntoonsa ja pakoon ei pääse. Jos suojaustoimenpiteitä ei tehdä, on täysin varmaa, että tauti leviää laitokseen. Eihän tämä voi olla laskelmoitua, ei tietenkään? Kysyä voi, miksi mitään ei pandemian alkuvaiheessa tehty vanhusten suojelemiseksi? Tekojen laiminlyönti on yhtä tuomittavaa kuin itse teko. Sikäläisellä hallituksella on ollut tietoa kylliksi ja neuvojakin on varmaan saatu. Onko Ruotsin päätöksentekokulttuuri mennyt täysin mädäksi? Kansaa ei uskalleta käskeä, työpaikoillakin vain diskuteerataan, keskustellaan.

Vaikka Suomessakin on kuollut vanhuksia kymmenittäin tautiaaltoon, meillä näyttäisi kuitenkin olevan tahtoa ja halua suojella yhteiskuntamme heikompia. Kuitenkin on kauhistuttava luku, kun Ylä-Savossa kuolee 11 vanhusta 30 paikkaisessa palvelutalossa. Ylä-Savon sote-kuntayhtymä on tilannut kolme väliaikaiseen vainajien säilytykseen soveltuvaa kylmäkonttia. Miltähän tuntuu täysissä järjissään olevasta vaarista tai mummusta lukea lehdistä tällaisia uutisia? Meidän liikkumaan pääsevien ja vielä terveiden ihmisten murheet taitavat olla pieniä tähän ahdistukseen nähden.

Millähän Ruotsin hallitus tulee selittelemään koronan jälkeen kansalaisilleen vanhusten kohtaloa ja kohtelua? Amerikan tilanteesta ei nyt voi puhua samana päivänäkään kuin naapurimaamme, mutta eihän murhaakaan tee oikeutetuksi se, että joku muukin on tehnyt sellaisen teon. Pääministeri Löfven saa selitellä lepsua suhtautumistaan vielä moneen kertaan. Voi tietenkin olla, että hän suhtautuu jälkikäteen poliitikon klassisella asenteella, älä tunnusta, älä selitä, älä välitä.

Varmasti moni omainen pohtii jatkossa oman vanhuksensa sijoittamista laitokseen, niin Ruotsissa kuin meillä. Kyllä ikäihmisetkin tulevat panemaan hanttiin kotoa lähtöään ja yrittävät sinnitellä siellä mahdollisimman pitkään. Uusia vanhusten asumisratkaisuja on keksittävä. Tämä epidemia opettaa, että nykyiset ratkaisut eivät kriiseissä toimi. Meidän tulee suojata ja turvata vanhustemme elämä kaikissa tilanteissa!

Esa Kanerva

Virusoppia


                                                                                                                            16.4.2020

Ei uskoisi, että millimetrin miljoonasosien suuruinen hiukkanen saa maailman sekaisin. Ei ole aina koolla väliä, virus voi piskuisesta koostaan huolimatta olla äkäinen vieras. Vieläkään ei tiedetä, onko se elävä olento, vai proteiinimöykky. Perintötekijöitä sillä on, koska se lisääntyy. Virus on varsinainen loinen, koska se tarvitsee solun, jonka sisään tunkeutuessaan se voi lisääntyä. Aikamoinen parasiitti, sikiintyessään aiheuttaa isäntäsolun kuoleman. Bakteerit näyttävät olleen ihmiskunnalle suhteellisen helppo nakki. Ja tarpeellisia. Vahingollisiin pöpöihin on löydetty lääkkeet ja rokotteet. Suurin osa bakteereita on hyödyllisiä ihmiselle. Ne sulattavat mm. meidän syömämme ruuan imeytettävään muotoon. Bakteerimassaa ihmisessä piisaa. Muistan lukeneeni Tiede-lehdestä, että niitä olisi meissä n. 1,5 kiloa. Melkoisia kasvualustoja siis olemme. Mutta keskitytään nyt viruksiin, jollei ei tiedemiehetkään ole löytäneet ihmisen kannalta mitään hyödyllistä tehtävää.

Eihän tämä koronapandemia ole mikään ainutkertainen ilmiö. Toistuvasti ja säännöllisesti ihmiskunta kohtaa uusia viruksia. Latinaksi tuo nimitys tarkoittaa muuten myrkkyä. Muistan lukeneeni juttuja viimevuosisadan alun Espanjan taudista. Nimi johtaa harhaan. Syntyisin tauti on Amerikasta, josta 1. maailmansotaan sieltä lähteneet sotilaat toivat sen tullessaan Eurooppaan. Miksi taudin nimi on Espanjan tauti, on tarina sinänsä. Espanja oli ainoa maa, jossa ei ollut sotasensuuria ja maan lehdet kirjoittivat tietysti hirvittävästä sairaudesta, joka levisi kulovalkean tavoin. Kun Portugalissa alkoi ilmentyä sairautta, ”rakkaan” naapurimaan kansalaiset alkoivat nimittää tautia Espanjan taudiksi. Kaikki ikävät asiat olivat perinteisesti aina espanjalaisten syy. Virukseen kuoli eri arvioiden mukaan maailmassa jopa 100 miljoonaa ihmistä. Tosi asiassa moni kuoli mm. pneumokokki-bakteerin aiheuttamaan jälkitautiin, keuhkokuumeeseen. Antibiootteja ei ollut siihen aikaan käytettävissä.

Omia muistoja minulla vuosina 1957-1958 riehuneesta pandemiasta. Aasialaisesta influenssasta. Sairastuin siihen ja sain ilmeisesti jälkitautina bakteeriperäisen keuhkokuumeen. Muistan hyvin piikittäjätädit, jotka kylmästi käänsivät pikkupojan selälleen ja pistivät pakaralihakseen piikin. Sattui kamalasti. Olimme huoneessa, jossa oli ikkunalasit kauttaaltaan. Ruutujen takaa äidit kävivät heiluttelemassa pienokaisilleen. Huuto oli vierailuaikaan kamala. Toivuin ilmeisesti melko nopeasti. Mukaviakin muistikuvia on jumalaisista lihapullista ja muusista. Pyysin niitä lisää ja ruoka toipilaana maittoi. Kiitos Suomessakin käyttöön tulleesta penisilliinistä, tässä istutaan nyt vielä kirjoittelemassa.

Nuorempia vitsauksia on sitten ollut kuusikymmentäluvun lopussa ihmisiä kaikkialla maailmassa sairastuttanut ”Honkongilainen ”. Muistan siitä puhutun paljon. Alle parikymppinen nuorukainen oli kuolematon eikä joku flunssa-tauti paljon menoa hetkauttanut. Yleensä tautiaallot ovat peräisin Itä- ja Kaakkois-Aasiasta. Maiden suuri väkimäärä ja tiheä asuminen edesauttavat taudin leviämistä. Uusi tartuttava virushan syntyy esimerkiksi lintujen tai sikojen viruksen pomppaamisesta ihmiseen. Lisäksi uudella mutaatiolla täytyy olla kyky levitä ihmisestä toiseen. Ihminen kuuluu kiinteästi ekosysteemiin. Ainakin me kannamme samankaltaisia virusloisia kuin linnut, siat, ja hevoset, mahdollisesti luetteloon kuuluu muitakin eläimiä. Nythän väitetään koronan hypänneen ihmiseen kiinalaisilla toreilla myytävistä lepakoista.

Hyvää harjoitusta nykyiseen pandemiaan saimme vuoden 2009 sikainfluenssasta. Nykyiset varautumissunnitelmat ovat sieltä peräisin. Ennen sikalenssua oli vielä ollut maailmalla lintuinfluenssa ja sars 200-luvun alkuvuosina. Ne olivat laajoja paikallisia epidemioita. Mm. Hollannissa jouduttiin listimään melkein kaikki maan kanat. Mitä sikainfluenssaan tulee, sen syntysijana lienee ollut Meksiko, josta se levisi nopeasti Yhdysvaltoihin ja muualle maailmaan. Muistan hyvin tämän tautiaallon ja kaupungin varautumistoimet sen suhteen. On jäänyt mieleen, että sairauslomakäytäntöjäkin muutettiin siten, että omalla ilmoituksella sai olla pois 5 päivää. Maailma tärisi pelosta, koska alustavat luvut kuolleisuudesta Meksikosta olivat hurjia, ilmoitettiin, että n. 7 sadasta sairastuneesta kuolee. Pitää muistaa, että Espanjantaudin kuolleisuus oli ollut ”vain” parin prosentin luokkaa. Sikataudista meidät pelasti rokote, jolla rokotettiin kaikki suomalaiset. Muistona rokotuksista olivat kymmenien lasten sairastuminen sivuoireena uniapneaan. En tiedä, mikä rokotteessa oleva ainesosa sai syntymään nämä ikävät seuraukset. Yksikin tapaus on liikaa, valtaosalla kansaa kaikki meni hyvin ja virus saatiin hengiltä toistaiseksi. Ei uskalla sanoa, että lopullisesti, koska se voi putkahtaa kymmenen vuoden päästä muuntuneena taas keskuteemme.

Virukset ovat iloisia, kun pääsevät nenämme ihanaan kosteuteen. Sinne ne pääsevät käsitämme, koska kaivamme nenäämme. Yhtä vaarallista on hieroa silmiä, koska silmänurkassa olevaa kyynelkanavaa pitkin ne laskettelevat liukumäkeä pitkin nenänieluun. Seuratkaapa ihmisiä kaupassa tai liikenteessä. Tuon tuostakin joku hieraisee nenäänsä, joku jopa kaivelee nautinnollisesti. Jos virusta on liikkeellä pärskeinä tai käsissämme, peli on pelattu. Korona nautiskelee kaivuun jälkeen nenän limakalvon solujen vieraanvaraisuudesta. Muutaman päivän päästä voi alkaa kuume, lihassärky, kurkkukipu ja huono olo.

Talonpoikaisjärjellä ajatellen olisi hyödyllistä pitää millaista maskia tahansa estämään sormiemme pistämisen nenänkaivuuseen. Silmälasien pitäminen estää yleensä silmien hieromisen. Pitäkää itsestänne huolta!

Esa Kanerva

Johtajuus on karismaakin

                                                                                                                                          9.4.2020

Vaikeat ajat tarvitsevat poikkeukselliset johtajat. Vaikeuskerrointa poikkeusolojen johtamisessa lisää vielä edellytys demokratian pelisääntöjen noudattamista. Historiaa taakse päin kelatessa huomaa, että Suomella on ollut herraonnea. Tasavaltalaiset voittivat I maailmansodan jälkeen ukko Ståhlbergin johdolla ja hän kirjoitti myös ensimmäisen Suomen demokraattisen perustuslain. Se on voimassa suurelta osin vielä tänä päivänä. Toisen sodan aikana esiin nousivat voimahahmoina Ryti, Tanner ja Paasikivi. Kekkonen luotsasi seuraavat vuosikymmenet maamme itänaapurin rautahanskan otteesta selville vesille. Tänään valta on siirtynyt pääosin presidentiltä pääministerille. Elämme poikkeusoloja ja nuori pääministeri Marin johtaa Suomea. Ja hyvin on johtanutkin.

Jos siirrytään valtion johtamisesta miettimään johtamista ilmiönä, meille avautuu hyvin moniulotteinen asiakokonaisuus. Mitä se johtaminen ylipäätänsä on? Luonnollisena prosessina sitä tapahtuu miltei aina ja joka paikassa. Oletteko tarkkailleet pienten tai isojen ryhmien toimintaa? Spontaanisti kokoontuneesta ihmisten joukosta siivilöityy hetken kuluttua henkilö, joka vie ryhmän huomion muita osallistujia enemmän. Tämä epävirallinen johtaja joko onnistuu tehtävässään tai sitten joukko alkaa eriytyä pienempiin kuppikuntiin tai hajota. Esimiehiä ja johtajia nimetään myös virallisesti organisaatioissa. Silloin heillä on asemavaltaa. Toimitusjohtajaa tai everstiä harvoin kyseenalaistetaan, koska heidän asema hierarkiassa on sen verran korkea, että määräyksiä ja käskyjä totellaan. Tämä asemavalta ei vielä takaa sitä, että he onnistuisivat hyvin tehtävissään. Heiltä edellytetään lukuisia muita ominaisuuksia menestymiseen.

Minkälainen ihminen on ominaisuuksiltaan hyvä johtaja niin politiikassa kuin työelämässäkin. Usein toistetaan, että johtajaksi ei synnytä, vaan siihen täytyy kouluttautua ja kasvaa. Pitää paikkansa. Miksi toisista persoonista tulee samoilla edellytyksillä ”suuria” johtajia ja toisista keskinkertaisuuksia. Asiaa on paljon tutkittu, simppeleitä vastauksia ei ole. Mielestäni ratkaisu piilee sittenkin luontaisista taidoista ja kyvyistä, sanalla sanoen karismasta. Joku johtaja saa ihmiset tekemään yhteistyötä keskenään tavoitteen saavuttamiseksi. Toisen pitää käskyttää ja käyttää asemavaltaansa hyväkseen. Ihmisillä on sisäänrakennettu vaisto tehdä havaintoja ja päätelmiä. Johtajan käyttäytymisessä ja puheissa ei saa olla ristiriitaisuuksia. Pitää elää niin kuin opettaa. Luottamus johtajaan syntyy tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta kohtelusta.

Työntekijät haluavat, että heitä kohdellaan yksilöinä. Pomo johtaa lattiatasolta eikä kenenkään tarvitse katsoa ylöspäin. Seniori-alainen tarvitsee toisenlaista kohtaamista kuin noviisi. Ihmisten elämäntilanteetkin vaihtelevat ja joskus tarvitaan tiukkaa, joskus empaattista suhtautumista. Kukaan ei halua olla massaa, pikkuosanen isossa koneistossa. Ennen muuta ihmistä pitää kuunnella. Kysytään mielipidettä ja omaa halua osallistua päätöksentekoon.

Ettei menisi liian helpoksi tuo johtaminen, pitää johtajalla olla kaiken muun lisäksi yhteistyöverkot joka paikkaan. Esiintyminen ja viestintä ovat peruskauraa. Pääministerimme on saanut kehuja selkeästä ulosannistaan. Hän ei ole sortunut saarnaamaan tai opettamaan. On kertonut kansalle rautalankamallin, mitä tulee tapahtumaan ja mitä tullaan tekemään.

Johtajan pitää tykätä itsestään ja pitää itsestään huolta. Pitää osata arvioida itseään kriittisesti ja tunnistaa sekä vahvuudet että kehittymisalueet. Oman työn ajankäyttö ja töitten priorisointi on välttämätöntä. Jos esimies pyrkii aina täydellisyyteen, hän ei pärjää tehtävissään. Hän juuttuu yhteen asiaan ja muut työn tulevat laiminlyödyksi. Päälliköllä tulee olla asenteet kohdallaan ja myönteinen ihmiskuva. Ihmistä ja ihmisyyttä on arvostettava niin hyvässä kuin pahassa.

Jos valtion tasolla on onnistuttu johtamisessa, niin esimerkkejä löytyy läheltäkin, jossa on mennyt heikommin. Politiikan johtaminen on taitopeliä, siellä nimenomaan johtamisen arvot ja asenteet ratkaisevat. Monesti huono johtaja sortuu kasaamaan keskinkertaisuuksista ympärilleen eliitin, jonka päätehtävä on ylistää johtajaa. Ryhmän toimintakyky ja suoriutuminen eivät voi olla silloin parhaimmillaan. Porukka tekee parasta tulosta, mikäli siihen kuuluu kaikenlaista osaamista, kokemusta ja eri-ikäisiä ihmisiä.



Pääsiäiseen liittyy vahvaa surua ja suunnatonta iloa. Onnellinen on se ihminen, jolla on kyky luottaa tähän kirkon sanomaan! Muille lukijoille toivotan rauhallista ”Valon juhlaa”.

Esa Kanerva

Katse eteenpäin!

                                                                                                                                      5.4.2020

Tässä hetkessä kuulee kyllästymiseen asti taisteluhenkeä nostattavia iskulauseita tai lohduttavia kehotuksia. ”Kyllä me tästä selvitään”, ”pidetään huolta toisistamme” tai ”yhdessä eteenpäin”, toistuvat ihmisten keskusteluissa. Toki ne ovat tarpeen, vielä tärkeämpää meille kaikille on nyt rohkeus. Valtioitten pitää uskaltaa ottaa taloudellisia riskejä ja lisärahoitusta. Yhtiöitten ja yrittäjien pitää luottaa itseensä ja bisnekseensä eikä missään nimessä antaa periksi. Yksilöillä on sentään Suomessa turvaverkot, joihin uskaltaa toistaiseksi luottaa. Maailmalla on toisin, jenkeissä on periaate, että pitää pärjätä omillaan, ”on your own”. Kriisi tuo myös mahdollisuuksia. Hätä voi synnyttää uusia tapoja tehdä asioita ja avata ennen kokemattomia ovia. Mahdollisuuksien kääntöpuolena tapahtuu paljon ikäviä asioita, ennenaikaisia kuolemia, sairautta ja omaisten hätää.

Suomen hallitus on tehnyt oikeita ratkaisuja. Se on ottanut harkitusti lisää velkaa, rutkasti. Kaksikymmentätuhatta miljoonaa on iso summa. Tämä velka noin ensi hätään. Tällä summalla pidetään sosiaaliturvaverkko koossa ja lohkeaa siitä jokunen miljoona yrittäjillekin. Viime päivinä on Suomessakin alkanut kuulua äänenpainoja siitä, että pitää muistaa kansantalouskin. Pää jää vetävän käteen velanotossakin. THL neuvoo jo purkamaan rajoituksia ja muuttamaan strategiaa. Uudessa strategiassa virusta pyrittäisiin tukahduttamaan mahdollisimman tehokkaasti, jotta sen leviämistä voitaisiin estää. Tämä onnistuisi laajalla testaamisella, tartuntaketjujen nopealla jäljittämisellä ja altistuneiden tehokkaalla eristämisellä. Talouden realiteetithan sieltä alkavat nostaa päätään. Jos hallitus päätyy tällaiseen suunnitelmaan, sekin on riskinottoa. Varmasti muutama sata tai tuhat ihmistä kuolee enemmän kuin pitämällä kansaa tiukassa kontrollissa. Yhteiskuntaa ei ole kuitenkaan mahdollista pitää seisokissa montaa kuukautta.

Trump on sanonut saman asian jo paljon aikaisemmin. Talous on ykkösasia, ihmisten henki toissijainen. Maassa vallitsee sodan lait, ihmisten henki ei paljon paina, kunhan hallitseva eliitti säilyttää asemansa ja omaisuutensa. Pörssit pitää saada nousuun ja osingot jälleen maksuun. Saapas nähdä kuinka tässä käy? Maassa on kuollut jo noin kymmenentuhatta ihmistä ja tämä on vasta alkusoittoa. Puutteellinen koko kansan terveydenhuolto näyttää nyt oikeat kasvonsa. Luku voi olla hetken päästä satatuhatta kuollutta ja maan talous pahassa lamassa. Wall streetin ”musta torstai” vuonna 1929 saattaa kalveta sen rinnalla. Ei siitä iloita kannata. Laineet lyövät pahasti kaikkialle maailmaan. Myös Suomi saa osansa, puhumattakaan Euroopasta ja muusta maailmasta.

Suomalaisten yrittäjien täytyisi nyt jaksaa sinnitellä, varmaan he niin tekevätkin. Rahallista tukea ja vastaantuloa tarvitaan niin valtiolta kuin vuokranantajilta. Yrittäjien Pentikäisellä heittää aina yli, ei raha puussa kasva. Ei konkurssikypsiin yrityksiin kannata rahaa lapioida ja vastikkeellisuutta on yrityksiltäkin vaadittava. Sitähän he ovat aina ja kautta aikojen painottaneet työtä tekevien osalta. Velkaa annetaan, velka maksetaan pois sitten, kun pyyhkii hyvin. Isot yritykset Suomessa pärjäävät, niillä on vahvat taseet. Pitää nyt vain pitää hetken tauko osingon maksussa. Se tietysti kapitalisia harmittaa.

Miten on pullat uunissa sitten tavallisella Taavilla, Erkillä tai Kertulla? Ennustajan osa on ikävä, puheet voivat osua kohdalleen, sinne päin tai mennä päin honkia. Valtionvarainministeri Kulmuni alkoi jo valmistella kansaa tulevaan, ikävään tulevaisuuteen. Ei puhunut enää rahan jakamisesta kaikkeen hyvään, vaan sanoi suoraan, leikkauslistat ovat edessä. Ottaen huomioon velkamäärän nousun, n. kymmenen prosenttia, kuudestakymmenestä seitsemäänkymmeneen prosenttiin bruttokansantuotteesta, ei sen maksamisessa Kulmunin mainitsemilla koululaisten pyyhekumien puolittamisella pärjätä. Kaikkien taskuille mennään ja joka asiassa. Kansa maksaa, yritykset, palkansaajat ja eläkeläiset. Tulottomat tuntevat säästöt palveluissaan. Hirveätä, sanoi ukkeli Kiljusen herrasväki Satumaassa-kirjassa.

Vielä yksi asia oli unohtua. Korona on vasta saavuttamassa Afrikan mantereen. Mitä tulee siellä tapahtumaan? Tauti tekee pahaa jälkeä, jos se pääsee leviämään tiheästi asuttujen, isojen kaupunkien slummeissa. Toki on sielläkin valmiutta hoitaa pandemioita, on hyviä kokemuksia mm. ebola-viruksen hallitsemisesta. Voi kuitenkin olla, että sieltä lähtee tautia pakoon uusi kansainvaellus. Miten Eurooppa sen torjuu? Konekiväärein tai muuten väkivaltaisesti? Euroopassa on noussut ja nousemassa oikeistopopulistisia johtajia. Heiltä voi odottaa, mitä tahansa käyttäytymistä. Unionin rakenteet, solidaarisuus ja yhteiset arvot ovat kovilla ja kitisevät. Kaikki Euroopan valtiot ovat ahdingossa ja pinna kireällä. Yhteisen sävelen löytyminen on vaikeaa.

Luoja tekee maailmassa, mitä hyväksi katsoo. Ihminen elää ja kuolee. Maailma rullaa radallaan. Tämä pandemia ja aika kuitenkin kirjoitetaan maailman historiankirjoihin. Ainoastaan tämä asia on nyt tässä hetkessä varmaa.

Esa Kanerva

Romuskatautia odotellessa


                                                                                                                                         2.4.2020

Kyllähän tuolla päänupissa surraa ja pörrää. Jotakin tässä seisahtuneessa maailmassa ihminen odottaa. Onko se olojen normalisoitumista vai vaimon töistä kotiinpaluuta, ei osaa täsmällisesti kertoa edes itselleen. Elämme välitilassa, entisen ja nykyisen maailmanmenon puristuksessa. Onko se ahdistusta, henkistä levottomuutta tai jotakin muuta? Yksin kotona murjottaessa ja kuunnellessa radiosta, kuinka monta tuhatta ihmistä on jälleen kuollut, väkisinkin synkistyy. Kun töitäkin hoidellaan vain koneen välityksellä, niin mekaanistahan se vuorovaikutus on. Tunnepuoli, ilmeet, eleet ja huumorikin kuihtuvat.

Tänään pitäisi opiskella valtuuston sähköistä kokoustamista. Monimutkaisilta nuo kokousohjeet näyttävät. Pitää olla käytössä kaksi järjestelmää. Toinen on kokousjärjestelmä Selma. Siihen on puhelinsoittojen, käyttäjätunnuksien ja salasanojen avulla tunnistauduttava. Vähän niin kuin pankkiasioinnissa nykyään. Sitten tarvitaan kuva- ja puheyhteys erikseen Teams-järjestelmässä. Hankalaksi menee. Valtuustoon ei taida kannatta enää vanhuksien pyrkiä, heillä kun tuppaavat olemaan nuo digiasiat heikolla tolalla. Kyllä paikan päällekin voi ikäihminen mennä kokoustamaan, mutta omalla riskillä tietysti. Hallitus antoi oikein erikoisluvan kuntien valtuutetuille liikkua ikärajoista välittämättä.

Bussit sentään näyttävät liikkuvan Ne kiertävät tuttua reittiään tyhjillään. Pääsevät työikäiset töihin, tai ne, joilla vielä on töitä. Kuinka kauan yhteiskunta kestää tyhjäkäyntiä, on tullut moneen kertaan mietittyä. Euroopassa on viime vuosisadalla sodittu vuositolkulla, joten siitä päätellen kyllä tässä vuosikin saatetaan kitkutella. Ei raha maailmasta lopu. Eri juttu on sitten, jos amerikkalainen yhteiskunta simahtaa. Silloin on maailman asiat rempallaan. Maailman talousveturin pitäisi pysyä vauhdissa, muuten maailman talouspyörät eivät pyöri.

Kasvava huoli on myös läheisistä. Korona ei näytä välittävän ihmisen iästäkään, nuoriakin on kuollut. Yhteiskunta välttelee yleensä kuolemasta puhumistakin. Nyt siitä on ihmisten pakko keskustella. Kuolema on keskellämme ja meistä vanhuksista tai iäkkäistä useimmat ovat ihan konkreettisesti äkkilähdön äärellä. Jos tauti tarttuu, hengityskoneita varmaan löytyy, mutta kestävätkö sisäkalut, on jo toinen kysymys. Koneeseen laitto on niin suuri rasitus, että esimerkiksi munuaiset tai maksa saattavat pettää.

Kainuussa flunssaa kutsutaan ”romuskaksi”. Haluaisin antaa koronalle lempinimeksi tämän ilmaisun. Minusta se kuvaa paremmin tautia kuin sivistynyt covid19.

Esa Kanerva

Uusi espanjantauti



                                                                                                                                            28.3.2020

Espanjantautiin kuoli 100 vuotta sitten noin 60 miljoonaa ihmistä. Ollaanko nyt saman äärellä? Tauti levisi ensimmäisen maailman sodan jälkeen. Vakavimmillaan tauti korjasi myös hyväkuntoisia nuoria. Alkulähde oli Yhdysvalloista. Satamien työläisten ahtaissa oloissa tauti levisi räjähdysmäisesti. Nykyisen taudin lähtökohta lienee Aasiassa. Siellä rotat, lepakot ja muut toreilla myytävät eläimet tartuttavat loisensa ja viruksensa ihmiseen.

Miten me selviämme? Valtion tasoinen johtaminen on etukäteen organisoitua ja mietittyä kansan johtamista. Sitä säätelee perustuslaki. Ukko Ståhlbergin kirjoittama hallintolaki syventää lainkäyttöä. Johtamiseen liittyvät määräykset tulee aina perustua lakiin. Viranomaisilla ei ole tarkoituksenmukaisuusharkintavaltaa. Tämä on erittäin vakava asia. On hyvä, että käytännön työtä tekevä poliisi esimerkiksi tekee päätöksensä ainoastaan lakiin pohjautuen. Poliisin antamien sakkojen tulee perustua esimerkiksi poliisilakiin tai muihin lakeihin.

Sitten tämä tavanomainen ihmisten johtaminen. Ennen vanhaan järjestely oli sen tyyppinen, että paras työpaikan ammattimies nostettiin kympiksi. Varsinkin hoitoalalla se kiltein ja ahkerin nimettiin johtajaksi. Ei se kuitenkaan toimi. Esimiehen luontaisetuihin kuuluu hankalien ja ikävien asioiden hoitaminen. Johtamiseen kuuluu arviointi ja työnantajanäkökulma. On uskallettava ottaa työntekijöitten laiminlyönteihin kantaa ja omaksua ns. työnantajarooli.

Johtaminen on ratkaisevaa ryhmän suoriutumisen kannalta. Johtaja voi epäonnistua monessa. Lähtökohta on, että kaikkia on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja tasapuoleisesti. Johtajalla ei voi olla kabinettia. Moni sortuu tähän. Kärjistäen voi sanoa, että pomo on se, joka uskaltaa valita ympärilleen itseään fiksumpia tyyppejä ja eri osaamisalueilta hyviä ihmisiä.

Tuntuu siltä, että valtionjohdossa ja armeijassa on nyt sen kaltaista osaamista, että voimme turvallisesti luottaa heidän johtamiskykyisinsä. Aurinkoista päivää!

Esa Kanerva



Luvassa ankeita aikoja


                                                                                                                                                                                                                                   22.3.2020

Kansalaisilla on tänään monta huolen aihetta. Paitsi se, että varjeltuu itse sairastumasta koronaan, niin etenkin vanhemmalla ikäpolvella on murhe taudin aiheuttamista massiivisista taloudellisista tappioista. Heillä kun on kokemusta useista lamoista ja talouden notkahduksista. Terveys ensin, maksoi, mitä maksoi, hallitus tekee oikeita päätöksiä. Tulee kuitenkin päivä, jolloin valtioiden pitää alkaa miettiä, kuka nykytilanteen velanoton kuittaa? Jokaisen maan kansalaiset ovat tietenkin velkavastuussa. Kyllä se on suomalainen veronmaksaja, työikäisestä eläkeläiseen, joka tulevien vuosien velkojen maksut hoitelee. Hallitusohjelmassa oli sovittu yhden miljardin puskurista, jos Suomi sattuisi hallituskaudella oikein pahaan taantumaan joutumaan. Nyt hallituksen on pitänyt ottaa vastuulleen n. 15 miljardia takauksia, suhdannelainoja ja verohelpotuksia. Velkaa oli jo ennestään yli oman tarpeen, yli 60 prosenttia bruttokansantuotteesta. Miten suomalaiset selviävät velkataakastaan?

Valtion lainoja ei varmaan ole tarkoituskaan maksaa kokonaan pois. Yhteiskunta on siinä mielessä ”ikiliikkuja”, että sillä on oikeus verottaa kansalaisiaan hamaan tulevaisuuteen toisin kuin yksityisen ihmisen pitää miettiä elämän rajallisuutta ja maksukykyään vanhuudessa. Valtiolle riittää se, että saadaan rahoituskulut maksettua säntillisesti ja pidettyä luotottajat tyytyväisenä. Suomen olisi kuitenkin myös varauduttava tulevaisuudessa siihen, että veronmaksajia on jatkossa entistä vähemmän. Koronavelka iskee pahan lommon tähän strategiaan. Tulevina aikoina velkojen kulut saattavat nousta, nykyiset negatiiviset korot eivät pysy maailman tappiin, jos talouden lait pitävät ylipäätään kutinsa.

Paljonko on paljon. EU:n perustamissopimuksessa on määritetty jäsenmaiden julkisen talouden alijäämän rajaksi 3 prosenttia ja velka-asteen 60 prosentiksi bruttokansantuotteesta. Nämä luvut ovat jääneet pelkiksi numeroiksi ja esimerkiksi Kreikan velka lähentelee paria sataa prosenttia. Tähän tilanteeseen ei tietenkään mikään maa tietoisesti pyri, koska rahoituskulut nousevat valtaviksi. Edessä on konkurssi lainausmerkeissä niin kuin Kreikalle kävi. Muut tahot, esimerkiksi Kansainvälinen valuuttarahasto alkavat johtaa maan taloutta ja ottavat maan holhoukseen. Se on kylmää kyytiä kansalle.

Korona-kriisi koskee kaikkia eurooppalaisiakin maita ja jokainen niistä joutuu taloudellisesti panostamaan isoja summia kansantalouteen, jotta sen rattaat pyörisivät eikä jouduttaisi samanlaiseen tilanteeseen kuin vaikkapa Saksassa ensimmäisen maailmansodan jälkeen. Työttömyys kasvoi siellä silloin massiiviseksi, maassa oli nälänhätä ja rahan arvo katosi korkean inflaation vuoksi.

Jollakin tavalla globaali talous tasapainotetaan tulevina vuosikymmeninä ja velat tulevat maksuun. Annetaanko joillekin maille velkahelpotuksia, jää nähtäväksi. Suomi ei kuitenkaan ole ensimmäisten maiden joukossa saamassa velka-armahduksia. Meidän kansallisvarallisuutemme on kuitenkin huomattava, puhutaan likemmäksi tuhatta miljardia olevasta summasta ja bruttokansantuotteemme hipoo n. 250 miljardia euroa. Tuskin Suomi alkaa velkojen hoitamiseksi myymään omaisuuttaan jatkossakaan, vaan kansalaiset tulevat hoitamaan velkavastuut tavalla tai toisella.

On povattu, että viimeistään koronaan kaatuu suomalainen hyvinvointiyhteiskunta. Palvelutasoa ja sosiaaliturvaa on leikattava raskaalla kädellä. Jotta velkaa pystyttäisiin lyhentämään tai ainakin korot maksamaan, niin palkansaajat maksavat entistä enemmän veroja ja eläkeläiset saavat varautua olemassa olevien eläkkeiden leikkauksiin. Keskiluokka maksaa eniten, koska se heissä on eniten maksukykyisiä kansalaisia. Yhteiskunta seisoo tai kaatuu heidän kanssaan. Pienituloisilta ei ole, mistä ottaa ja suurituloiset eivät ole koskaan maksaneet suhteellista osuuttaan yhteiskunnan menoista. Syitä on monia, mutta ne jääkööt toiseen juttuun.

Köyhät joutuvat kyllä osallistumaan talkoisiin, sillä yhteiskunnan tukipolitiikkaa on karsittava ja sosiaalipalveluja leikattava. Yhteiskunta osallistuu nyt huomattavalla osuudella myös meidän terveydenhuoltoon sekä vanhusten- ja lastenhoitoon, puhumattakaan opetuksesta. Sellaiseen ei ehkä ole tulevaisuudessa varaa.

Toivon, että maailmassa nämä pahan ilman ennusteet tai pohdinnat eivät toteutuisi! Maailma voi yllättää uudenlaisilla päätöksillä tai suhdanteilla. Ratkaisumalli voisi olla yleismaailmallinen sovittu velkojen nollaus parilta viime vuodelta. Tai meidät yllättää valtavan jyrkkä talouden nousu laman jälkeen vuosikymmeneksi. Siis poikkeuksellinen ja pitkä nousukausi. Valtiot voisivat toipua koronasta myös taloudellisesti.

Toisaalta kun ajattelee toisen maailmansodan jälkeistä aikaa, eihän tämä ole mitään siihen verrattuna. Eurooppa oli pirstaleina ja tuhkana. Siitä huolimatta noustiin tämän päivän vaurauteen. Niin varmaan käy maailmalle koronan jälkeenkin. Samanlainen se ei kuitenkaan ole kuin nyt.

Esa Kanerva



Kulunut viikko

                                                                                                                                    19.3.2020

Kuluvalla viikolla on tapahtunut paljon. Suomi on julistettu poikkeustilaan ja Tampereen demariryhmäkin on hajonnut. Jälkimmäiseen olen itsekin osallinen. Maanantaina julkistettu päätös oli pitkän harkinnan tulos. Neljä muuta valtuutettua tuli samaan johtopäätökseen. Syyt on kerrottu jo julkisuuteen, ryhmän sisäiseen toimintaan ja johtamiseen ne liittyivät. Valtuustotyö perustuu vapaaehtoisuuteen ja haluun tehdä yhteiskunnallista vaikuttamista. Jos ryhmän kokouksiin osallistuminen aiheuttaa tympeyden ja vastenmielisyyden tunnetta, täytyy tehdä ratkaisuja. Olen ollut demari- puolueen jäsen vuodesta 1980 alkaen ja jäsenenä pysyn. Tätä on nimittäin paljon kyselty, en tiedä miksi. Eihän valtuustoryhmästä eroaminen liity aatteeseen millään tavalla. Jonkin verran on siis vapaaehtoistyötä puolueen eteen tullut tehdyksi. Ratkaisu oli omani enkä hae syyllisiä muualta kuin omasta itsestäni. Mottoni on, että elämässä käy niin kuin hyvin on.

Miten viikko on sitten noin muuten kulunut. Maanantain jälkeen alkoi kalenterin putsaus ja kokouksien peruuttaminen. Monet kokoukset, alustajat ja tilavaraukset tuli peruutetuksi. Tänään osallistuin ensimmäiseen etäkokoukseen. Se onnistui mielestäni ihan hyvin. On nuo nykyajan vehkeet ja ohjelmistot ihmeellisiä. Turha asioitten jaanaaminen jää näköjään vähemmälle, mutta asialliset pykälät saadaan päätetyksi. Toimittajatkin ovat muistaneet soitella. Lyhyeksi ovat jääneet haastattelut, koska ei tästä eroasiasta nyt mitään jymyuutista saa tekemälläkään.

Vaimo muistaa kotiin jäävää somasti aina tehtävälistalla seuraavalle päivälle. Sekin on ihan hyvä asia, pysyy arjessa kiinni. Kyllä kotona aina ruuanlaittoa ja siivoamista riittää. Tai on ainakin tähän asti riittänyt. Tiedä sitten, jos tämä kriisi kestää kuukausia, voi nekin työt loppua. Kirjoja ja askartelua maailmassa riittää. Ja musisointia. Haitari syliin ja antaa sen laulaa. Ammattimuusikot harjoittelevat kuulemma kahdeksan tuntia päivässä. Puuhaa piisaa, jos harrastaa haluaa.

Nyt on oiva hetki liikkua ja kuntoilla. Tätä ideologiaa olen yrittänyt toteuttaa. Eikä pahitteeksi olisi muutaman kilon painonpudotus. On aikaa sinnitellä ja seurustella näläntunteen kanssa. Voi tuntea masokistista tyydytystä mahan möyrinnästä. Kun yrittää värkätä laihdutusruokaa, se on yllättävän aikaa vievää. Kunnon salaattiin tarvitaan hyvät aineet. Tänään perkasin parin euron kilohintaiset kananjalat luuttomiksi ja paistoin ne salaattiin. Hyvinkin reipas tunti kului valmistukseen. Kohta alkaa kesälaidunkausi ja maalle mieli halajaa jo viikonloppuna. Sinappiahan sinnekin piti tehdä, että saa maustetta suolaisen päälle.

Vaikeita päätöksiä on tullut tehdyksi! Tehty päätös on aina hyvä päätös toisin kuin epämääräinen välitila, ollako vai eikö olla. Ainakin mieli tuntuu kepeältä ja unikin maittaa. Se on jo elämässä paljon se.

Esa Kanerva

Henkistä taantumista ja taloudellista lamaa


                                                                                                          15.3.2020

Haavoittuva on ihminen ja usko maailman mahtavuuteen horjuu. Lääkäri sanoi vitsissä mummolle, että se on viirus. Ei viirussa ole mitään vikaa, vastasi mummo. Maailma on nyt samalla tavalla ymmällään kuin entinen mummo ja täynnä joko tahallisia tai tahattomia väärinymmärryksiä. Joka tapauksessa tämä poikkeuksellinen tilanne muuttaa kenties pysyvästi maailmaa ja jopa ihmisten käyttäytymistä. En ole vielä kertaakaan maininnut sanaa korona, koska siitähän tietysti on kysymys.

Mikä sitten voisi muuttua? Taantuma taloudessa lienee tosiasia, mutta maailmankaupassakin voi tulla rakenteellisia muutoksia. Kättelykulttuuri saattaa vähentyä pysyväsi. Sillä ei liene sinänsä suurta merkitystä. Kuvastaa se kuitenkin ihmisten välisen kanssakäymisen käyttäytymismallin muutosta. Yhteiskunnat voivat käpertyä entistä enemmän itseensä, koska usko globalisaation kaikkivoipasuuteen horjuu. Jos jotakin positiivista tästä kriisistä hakee, niin se voisi olla pakollinen valmiusharjoitus ihmisille sille, että tulevaisuudessa voi olla tulossa jotakin vieläkin pahempaa. Tauti, joka tappaa heti eikä hoitoa ole olemassa.

Katselemalla ympärilleen voi nähdä autioituvat kauppakeskukset ja vessapaperitoppaa kaupasta raahaavat vanhukset. Talous perustuu tietysti tavaroiden ja palvelusten vaihdannasta. Ja kun kauppa ei käy, taloudelle käy huonosti. Artisti ei laula eikä kapakka myy viinaa, ainakaan entiseen malliin. Tavara ei valmistu Kiinassa ja tehtaat eivät pyöri ilman kiinalaisia osia Euroopassakaan. Länsi tietysti hermostuu ja alkaa miettiä muita ratkaisuja. Olisiko sittenkin viisasta tehdä tuotteet lähellä, joskin kalliimmalla. Bulkkituotanto saattaa siirtyä Aasiasta pysyväsi ainakin osin takaisin sinne, mistä työ on viety. Se on hyvä uutinen ja suomalaisillakin yrityksillä on haluja tuoda alihankintaa takaisin kotimaahan. Muutos voi olla pysyvää, sillä parempi hieman kalliimpi tuotantokustannus kuin ei mitään bisnestä. Muistan hyvin -90-luvun laman. Se oli kovaa aikaa duunareille ja miksei myös pienyrittäjille ja velkaisille. Samanlaista tilannetta povataan nyt. Kansakunnat vetävät rajojaan kiinni Ja kauppa ei käy.

Yksi tuleva muutos voi olla matkustamisen vähentyminen. Huomataan, ettei se ole ihmiselle välttämättömyys. Mukavaa se tietenkin on, mutta riskialtista. Hyvää on se, että huomataan kotimaassakin olevan paljon nähtävää. Oikein Kiinasta asti ovat tulleet pällistelemään tänne revontulia. Kesämökkikauppa saattaa tehdä comebackkin ja uuden renessanssin. Meillä on puhdasta luontoa ja järvenrantaa.

Jos korona synnyttää pysyvämminkin ihmisen päässä ajattelua siitä, että vähän yksinkertaisempikin ja hidastempoisempi elämä voi olla onnellista, onhan se hyvä asia kulutuksen vähentämisen ja ilmastonmuutoksen torjumiseksi. Nyt sitä voi harjoitella. Pulaakaan ei ole nähty muutamaan sukupolveen. Vaikka nyt se tuskin meitä yllättää, pelko jonkun hyödykkeen puuttumisesta arjesta kasvattaa. Tuntuu siltä, että joku vessapaperinhamstraus kuvastaa ihmisen henkistä taantumista. Aletaan miettiä kakka-asioita kuin pikkulapsi. No se sallittakoon, mikäli se tuo turvallisuudentunnetta.

Levoton tai pikemminkin halvaantunut maailmantilanne normalisoituu jokusen kuukauden päästä, kun tauti talttuu. Tilinpäätöstä ei voida ihan lähitulevaisuudessa tehdä. Mitä kellekin ihmiselle jäi käteen tai mikä yhteiskunta hävisi tai voitti, selviää sitten. On sekä voittajia että häviäjiä, se on varmaa. Lukuisat ihmiset menettivät jopa elämänsä.

Esa Kanerva







Onnistumisia

                                                                                                                                 13.3.2020

Vietämme tänään Talvisodan loppumisen 80-vuotismuistopäivää. Taistelukentille jäi kaatuneina runsas 25 tuhatta suomalaista miestä ja naista. Suuri kunnia ja kunnioitus heille!

¤¤¤¤¤¤

Demareilla oli ennen viime kunnallisvaaleja viiden kohdan tavoiteohjelma. Nyt on välitarkastelun aika. Alla on arviota siitä, miten olemme onnistuneet.

1. TYÖLLISYYS ON YKKÖSASIA

SDP:n tärkein tavoite on ollut työttömyyden alentaminen. Työttömyys onkin laskenut vajaassa kolmessa vuodessa 13 prosentista 10 prosenttiin, eli työttömiä on 6 000 henkeä vähemmän. Työvoimapolitiikkaan ja uusiin työllistämistoimiin on budjetoitu 5 miljoonaa euroa lisää rahaa vuodessa. Kaupungin suurten rakennushankkeiden työllistävä vaikutus on ollut merkittävä.
2. KOULUTUS JA SIVISTYS OVAT TAMPEREEN MENESTYSTEKIJÄ

Olemme vaikuttaneet siihen, ettei perusopetuksen ja varhaiskasvatuksen ryhmäkokoja ole nostettu. Subjektiivisesta päivähoito-oikeudesta on pidetty kiinni. Yhteensä 12 homekoulua tai -päiväkotia on korjattu tai korjataan. Yli 2500 uudelle oppilaalle ja lapselle on järjestetty koulu- tai hoitopaikka. Tampere tavoittelee Euroopan kulttuuripääkaupungin asemaa.

3. TURVAA JA HUOLENPITOA

Ikäihmisten palveluiden rahoitusta on nostettu 27 miljoonalla eurolla. Ympärivuorokautisia hoitopaikkoja on lisätty 260, ja kotihoitoon on palkattu 100 hoitajaa lisää. Yhä useampi ikäihminen saa tarvitsemansa hoidon. Mielenterveys- ja päihdepalveluihin on laitettu lisää voimavaroja. Lastensuojeluun on saatu palkattua uusia sosiaalityöntekijöitä.

4. KÖYHYYDEN JA ERIARVOISUUDEN EHKÄISY
Olemme saaneet aikaan köyhyysohjelman, jonka toimenpiteitä on viety eteenpäin. Vähävaraisten lasten harrastusmahdollisuuksia on lisätty. Alueellisia oppimiseroja on ryhdytty vähentämään 0,7 miljoonan euron määrärahalla. Maksuton ehkäisy on ulotettu alle 22-vuotiaisiin. Päihtyneiden päivätoimintakeskuksen Huoltsun aukioloaikoja on lisätty.

5. KOHTI HIILINEUTRAALIA TAMPERETTA 2030

Raitiotien 1. vaihe valmistuu 2021. Nopeiden junayhteyksien kehittäminen on edennyt ja hankeyhtiö on perusteilla. Kansallista kaupunkipuistohanketta on viety eteenpäin ja uusia luonnonsuojelualueita on perustettu mm. Kintulammille ja Hervantaan. Sähkölaitoksen Naistenlahden voimalaitoksen remontti valmistuu 2023, joka vaikuttaa merkittävällä tavalla CO2 päästöjen vähenemiseen.

Esa Kanerva


Lapsenlapsestaniko narkkari?


                                                                                                                              
                                                                                                                                              6.3.2020

Kun isovanhempi kokee uuden elämän ja ihmisen syntymän, herää hänessä myös huoli. Mitkä kaikki maailman vaarat on selätettävä ennen kuin aikuiseksi selviää. Päällimmäisenä tulee heti mieleen, viime päivinäkin lehdissä ollut kirjoittelu, lisääntyneestä huumeongelmasta ihan kotipaikkakunnallakin.

Tiedän satoja nuoria olevan vaarassa päätyä narkkariksi ja vähintäänkin 5000 olevan jo kroonikkoja. Syyllisiä ei kannata hakea, niitä on liikaa. Ongelman hoidoksi tarjotaan Tampereella toista huumetta, merkistä viis, subua tai metadonia. Korvaushoidon jälkeen aamuisin nuoret yhdessä päättävät, minne mennään ”jatkoille” kaljakuppilaan. Elämä on yleistä pörinää.

Huumeeton ja terapeuttinen hoito on kiven alla, koska se on kallista. Tampere on luonut ”palomuurin” hoitoon pääsemiseksi, vaikka se on lakisääteistä kunnan tehtäväaluetta. Hoitoon olisi päästävä! Asiakasohjaus seuloo hoitoon pääsevät nuoret, vaikka päätösvalta pitäisi olla hoidon tarpeen toteavalla sosiaalityöntekijällä.

Ainoa oikea ratkaisu mielestäni on ottaa tilanne ”haltuun” ja tuottaa itse huumehoitoon tarvittavat palvelut. Huumehoidon ratkaisun on oltava päihteetön kuntoutus.

Ratkaisut odottavat, miksi valtuusto ei tee mitään, kysyy kaupunginvaltuutettu? Otan vastuun 1/67 osalta. Olen ollut huolissani ja tuonut asiaa julki järjestämällä huumeongelmaa käsitteleviä tilaisuuksia. Muutaman sadan tuhannen lisärahat budjettiin ovat kosmetiikkaa. Muutamalla miljoonalla voitaisiin asiaa laastaroida ja ottaa tilannetta haltuun. Muutoin ollaan Amerikan tilanteessa, narkkarit ampuvat toisiaan ja viattomia kansalaisia rahaa hankkiakseen.

Esa Kanerva

Tyttö tuli taloon


                                                                                                                                             3.3.2029  

Keskimmäisen pojan vaimolle syntyi tyttö taloon tai sukuun viime yönä vähän yli kello yhden. Lapsen syntymä tuo vanhat muistot mieliin. Omien lasten syntymästä on kulunut vuosikymmeniä, lapset ovat maailmalla ja luoneet oman elämänsä. Paljon onnea syntyneelle lapselle ja onnea vanhemmille!

Esa ja Kaarina  

Kolme muoti-ilmiötä

                                                                                                                                            24.2.2020

Ihmiset oireilevat ja sairastuvatkin nykyisin muoti-ilmiöitten mukaisesti. Mitä enemmin lehdissä tai somessa paukutetaan jotakin vaivaa, sitä todennäköisemmin se tarttuu ja rantautuu työpaikkakeskusteluihin sekä kehittää keskusteluihin tositarinoita. Olen seurannut näitä valtavat mittasuhteet saaneita tapahtumia jo työni kautta. Kun työuupumuksesta alettiin puhua julkkisten kautta ja oireesta tuli iltapäivälehdissä arkipäivää, uupuneita alkoi ilmaantua työpaikoille kiusaksi asti. Kun joku jollakin työpaikalla masinoi uupumuskierteen, sen pysäyttäminen oli vaikeaa. Samoin on homehysterian laita. Keskuudessamme elää sellaisia sairastuneita, että heidän oireensa jatkuvat, siirrettiin heidän työpisteensä, minne tahansa. Kolmas prosessi näyttäisi olevan tämä ilmastoahdistus ja -ähky. Keskuudessamme elää sellaisia provokaattoreita, että väistämättä heidän jutuistaan ahdistutaan. Ilmastonsuojelulla politikoidaan surutta ja pelotellaan ihmiset kuuliaisiksi uskovaisiksi.

Harvemmin olen tavannut työntekijöitä, joilla on niin suuri työnimu, että heitä voisi kutsua työnarkomaaneiksi. Ei tavallisella työläisellä ole vaikeutta irrottautua työstään ja painaa työpaikan ovea kiinni työpäivän päätyttyä. Päinvastoin olen nähnyt ihmisiä, joiden päätavoite on kuitata palkkansa mahdollisimman vähäisellä työsuorituksella. Ymmärrän, että tallainen helppouden kalastelu on pitemmän päälle raskasta ja uuvuttavaa. Eihän työn tekemisen näytteleminen tuo tyydytystä ja motivaatiota. Laiskottelija uupuu omaan näppäryyteensä ja alkaa keksiä syitä omaan huonoon jaksamiseensa. Syntipukkeja löytyy työyhteisöstä, työkavereista ja esimiehistä. Suorastaan raivostuttavaa on tällaisen ihmisen parinmuodostus saman mielisten kanssa ja uupumuksen tartunnan levittäminen. Todellinen työuupuminen on kiistatta sairaustila. Aika monissa tapauksissa kysymys on yksilön kertakaikkisesta turhautumisesta. Se ei liity välttämättä työhön lainkaan, vaan syyllinen saattaa löytyä elämäntilanteesta tai vaikkapa juopottelevasta puolisosta.

Jos joku työyhteisössä haistaa hometta, yleensä hetken perästä monet kokevat altistusta. Se on sellainen työpaikan itsesuggestio, mikä vetää piiriinsä fiksummatkin. Työpaikalle löytyy yhteinen vihollinen, jota vastaan kaikkien on taisteltava. Se yhdistää ja alkaa tuntumaan hyvältä. Viime päivät on lehdissä keskusteltu siitä, ovatko sisäilmaoireet jollakin tapaa aivoperäisiä. Sisäilmaongelmien selitykseksi on alettu tarjota uutena asiana niin sanottua "huoliteoriaa". Omasta kokemuksestani voin mielelläni tukea tätä näkemystä. Olen ollut mukana monissa tapauksissa, joissa homeongelma on lähtenyt lapasesta. Vaikka sisäilmatyöryhmä perustelisi asiaa millä tahansa, seurauksena on voimakas aggressio ja vihan tunne. Kaikki maailman siihen asti koetut vääryydet nähdään ja puretaan sisäilmaongelmaan, todelliseen tai kuviteltuun. Työntekijät kokevat olevansa niskan päällä ja silloin annetaan palaa sanallisesti ja käytöksellä. Huoliteorian mekanismi on yksinkertainen, kun ihminen huolestuu sisäilmaongelmista, hänelle voi kehittyä aidon tuntuisia fyysisiä oireita, tai jo koetut oireet voivat voimistua tai jäädä päälle.

Minä pelkäsin 60-luvulla ydinsotaa. Se aiheutti valtavaa hätää. Nyt ollaan samassa tilanteessa ilmaston saastumisen uhassa. Se aiheuttaa nuoressa ja vielä kypsymättömässä ajattelussa ahdistusta. Julkinen keskustelu ja maailmanlopun ennustaminen ovat ajattelematonta toimintaa ja osin vallan käyttöä. Ilmastotuskan avulla tavoitellaan poliittisia päämääriä ja tehdään bisnestä. Ruotsalainen Greta on tuote, jota myydään valtavilla rahasummilla. Hänen takapirunaan on valtava koneisto myyntimiehiä ja markkinoijia. Ilmastohuoli tarttuu ja leviää kuin tauti. Uskon professori Esko Valtaojaan. Ensiksi pitää tutkia faktat ja sitten vasta tehdä johtopäätökset. Pessimistisin vaihtoehto ei ilmastonmuutoksessakaan ole totuus, tarvitaan vain parempaa ja puhtaampaa teknologiaa. Tästäkin kriisistä selvitään. Ihmiskunta on aina selvinnyt ja keksinyt ratkaisut silloin, kun on ihan pakko.

Esa Kanerva





Miksi ihminen tekee itsemurhan?


                                                                                                                                                                    

                                                                                                                                             17.2.2020

Otsikko tuli mieleen siitä, kun luin hiljattain jutun kaksikymmentävuotiaasta jalkapalloilijasta. Häntä etsittiin jonkun aikaa ja iltapäivälehdet taustoittivat hänen elämäänsä. Minkään asian ei pitänyt olla hakauksessa ja urheilu-urakin oli nousujohteinen. Hänet löydettiin rannalta veneestä kuolleena ja poliisi kertoi jatkavansa asian selvittämistä kuoleman syyn tutkintana. Toisin sanoen henkilö oli tehnyt itsemurhan. Ikääkin oli vasta kaksikymmentä vuotta. Jokainen meistä varmaan tuntee lähipiiristään tai suvustaan itsemurhan tehneitä. Suomessa tehdään n. 800 itsaria vuosittain. luvut ovat vähentyneet parhaista päivistä, mutta nyt hyvä kehitys on lakannut. Mikä ajaa ihmisen sellaiseen epätoivoon, ettei hän näe muuta ulospääsyä kuin tappaa itsensä?

Itsemurhia on tehty aina. Tästä voi vetää sellaisen johtopäätöksen, että aivan ratkaisevaa eivät ole ympäristötekijät. Keskitysleireissä jotkut saattoivat pitää yllä elämän tarkoitusta, toisaalta yltäkylläisyyteen kyllästytään niin totaalisesti, että päädytään riistämään itseltä henki. Mikä tai mitkä tekijät laukaisevat sellaisen epätoivon ja toivottomuuden, että ihminen kokee, että kukaan ei häntä voi auttaa? Olen miettinyt, että liittyvätkö itsemurhat jollakin tapaa evoluutioon. Ihmisen perimään on rakentunut tällainen sisäsyntyinen aikapommi, joka laukeaa jossakin vaiheessa.

Ulkoisia syitä löytyy, vaikka millä mitalla. Nykyisin monet kuolevat huumeiden yliannostukseen. Kysymysmerkiksi jää usein, otettiinko huumeita liikaa vahingossa tai tahallaan. Asia on vaikeasti selvitettävissä, ellei jäähyväiskirjeitä tai aikaisempia itsemurhayrityksiä ole olemassa. Alkoholi aiheuttaa pitkään käytettynä masennusta. Se on tiedetty jo kauan ja se tavallinen tarina on, että ihminen juo itsensä ”pohjille”, kaikki on menetetty eikä muuta ratkaisua tunnu olevan kuin ampua itsensä. Ampuminen ei ole yleisin itsemurhan tekotapa, vaan se on hirttäytyminen. Yksityiskohtana voisi mainita, että lääkärit tekevät akateemisesti koulutetuista eniten itsemurhia. Tämän ymmärtää siltä kantilta, että ammatissa näkee elämän rajallisuuden ja haavoittuvuuden. Tämä saattaa aiheuttaa ahdistusta, tuskaa ja epätoivoa, joka kasvaa mielessä niin suureksi möykyksi, ettei sen ylitse pääse.

Nuoret tekevät itsemurhayrityksiä paljon. Tarkoitus ei ole kuolla, vaan kiinnittää ympäristön huomiota. Syyt liittyvät nuoren ihmisen elämään ja henkiseen kypsymättömyyteen. Ei kyetä suhteellistamaan elämän kokemuksen puutteessa asioita oikeisiin mittasuhteisiin. Tunnemyrskyssä mielen valtaavat kaikki tunteet, myös negatiiviset, kosto, viha ja aggressio. Itsemurhalla halutaan aiheuttaa pahaa oloa esimerkiksi poikaystävälle tai vanhemmille. Joskus yritykset valitettavasti onnistuvat.

Mielenterveysongelmat ovat usein syynä itsemurhaan ajautumisessa. Nykyään diagnostisoidaan niitä tehokkaammin kuin aikaisemmin. Ne ovat myös merkittävä yhteiskunnallinen ongelma. Erilaiset pelot, masennus, skitsofrenia ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ovat yleisimmät sairaudet. Kun on lähellä tekovälineitä, riski itsetuhoiseen käyttäytymiseen lisääntyy. Mielen ongelmien hoitoon liittyy keskeisesti lääkitys ja niitä voidaan käyttää myös itsemurhan tekemiseen. Naisilla myrkyttäytyminen on yleisin itsemurhan kuolinsyy, lähes 40 prosenttia naisista tekee itsemurhan lääkkeillä.

Itsemurhien Käypäsuositus-suositus valmistui viime vuonna. Se on hyvä askel itsemurhien ehkäisyssä. Itsemurhaa yrittänyttä ei kotiuteta sairaalasta ilman suunnitelmaa ja hoitopolkua, kuten useasti aiemmin tehtiin. Sama ihminen saattoi palata sairaalaan seuraavana päivänä uudestaan vatsanhuuhteluun. Eihän tässä ollut mitään järkeä!

Esa Kanerva

Vanhuksiamme hoidetaan kuin tamagotcheja



                                                                                                                                          12.2.2020

Suorastaan vihastuttaa tämä nykyinen vanhustenhoidon laatu. Puutteita on niin kotihoidossa kuin tehostetussa palveluasumisessa, yksityisellä ja julkisella puolella. Muistan omalta sairaanhoitajauraltani, että menneinä vuosikymmeninä pidettiin kotona asumisen kriittisenä rajana, jos vanhus tarvitsi apua viikon jokaisena päivänä. Nyt kuulemma kotipalvelukäyntejä saattaa olla 4-5 kertaa päivässä. Tästä voidaan hyvin päätellä, että kotona hoidetaan jo muunlaista hoivaa kuin kotihoitoa tarvitsevia ikäihmisiä. Varttitunnin pyrähdykset monisairaan ihmisen luona ovat lumehoitoa. Sillä pystytään korkeintaan tarkastamaan, että vanhus on hengissä eikä joudu kovin kauaa olemaan kotona kuolleena tai kaatuneena.

Mitään ihmisen elämän laatua kohottavia asioita ei kyetä tarjoamaan tuossa tarjotussa ajassa, kuten ulkoilua tai seurustelua. Vanhus on asuntonsa vanki, jota ruokitaan, kuten Japanissa mekaanisia leluja, tamagotcheja. Tai yritetään käytännössä pitää hengissä. Onko tällainen inhimillistä? Kun ikäihminen sitten pääsee tiheän seulan läpi tehostetun palveluasumisen yksikköön, elämä ei ehkä muutu laadukkaammaksi, vaan joiltakin osin vielä karummaksi ja kontrolloiduimmaksi. Vanhusta on vastassa 25 neliötä omaa tilaa, siis neljä karua seinää ja odotus, että joku kävisi katsomassa.

Monelle ”viranomaisen” eli hoitajan piipahdus on ainoa kontakti ulkomaailmaan. Turvattomuuden tunnetta lisää se, että hälytyskelloihin ei vastata ja tullaan hätiin, milloin tullaan. Puoli tuntiakaan ei ole mikään poikkeuksellinen odotus. Suurin osa vanhuksista ymmärtää, että hoitajaa kutsutaan ainoastaan todellisessa avuntarpeessa. Kun kukaan ei tule, voi vain kuvitella, miten vanhukset sen kokevat. Minun tahdollani ei enää ole mitään merkitystä, minä en saa päättää mistään, en edes sitä, milloin haluan vessaan. Ei tällainen kohtelu ole ihmisarvoista. Moni vanhus masentuu ja haluaa kuolla, pois toisten taakkana olemisesta.

Dementikoiden osa on vielä karumpi. Heidät pistetään suljetulle osastolle. Ovet kiinni loppuelämäksi. Osastot ovat suuria kolhooseja, joissa kaikki tapahtuu koneiston ehdoilla. Herätys on ajallaan, silloin kun se järjestelmälle sopii, parhaimmillaan joku ehtii auttamaan puoleen päivään mennessä. Sitten syödään, vaikka ei ole nälkä. Nukkumaan saatetaan laittaa kuudelta illalla ja unipillerit suuhun saman tein.

Hoitajamitoitusta on päätetty kohottaa, voimmeko nyt olla hyvällä omalla tunnolla, että kaikki on kunnossa. Kissan viikset! Käytännössä mikään ei muutu, kotihoidon taso saattaa laskea nykyisestäkin, koska työntekijät eivät halua siellä työskennellä. Mitä meillä olisi tehtävissä? Jos yhteiskuntaan ei saada ymmärrystä siitä, että jokaisen ihmisen oma paras on tehdä juuri nyt voitavansa vanhustenhoidon tason nostamiseksi. Pitäisi ajatella elämäänsä etukäteen. Nykymenolla jokaisen ihmisen kohtalo on sama, ellet ole poikkeus. Sinut tuomitaan lusimaan elämän viimeiset vuodet laiminlyötynä joko kotona tai vieläkin yksinäisemmin ankeassa laitoksessa. Tämä on faktaa, koska ihmisen elinikä nousee ja harvan toimintakyky ja terveys riittävät itsenäiseen pärjäämiseen loppuun asti. Muutoksen tarpeen voisi todeta tosinkin. Tarvitaan asenneremontti. Aasiassa, arabimaissa ja Idässä yleensäkin ymmärretään kunnioittaa omia vanhuksia. Heidän elämänkokemus ja tieto on toiminut ja toimii siltana tulevaisuuteen. Oikeastaan se on mahdollistanut elämän ja pärjäämisen seuraaville sukupolville. Kannattaako tämä ymmärrys hylätä vai hyötykäyttää?

Mitä voin itse tehdä vanhusteni hyväksi? Käy edes katsomassa heitä ja kysele kuulumiset. Tee yhteistyötä hoitohenkilöstön kanssa. Asenteet ja arvot saattavat olla hukassa hoitotyötäkin tekevillä niin kuin on nähty viime aikoina. Työpaikan vastuuhenkilö on esimies. Kohdista rakentava palaute hänelle, älä syytä heti kärkeen tavallista duunaria. Tai sitten suoraan laitoksen johdolle. Johtaminen, arvot ja pelisäännöt luodaan huipulla.

Ota vastuu oman elämäsi tulevaisuudesta huolehtimalla omista läheisistäsi, voit sitten odottaa, että sinuakin kohdellaan vastaavasti!

Esa Kanerva

Tv-hömppää



                                                                                                                                              8.2.2020

Televisio-ohjelmat ovat mielenkiintoinen puheenaihe ja keskusteluissa useimmiten ne todetaan kelvottomiksi. Kysymyshän on kovin subjektiivisesta käsityksestä. Mikä miellyttää toista, toisen mielestä se on roskaa. Nyt kirjoittamani arvioinnit ovat siis minun mielipiteitäni eikä sillä välttämättä ole yleisen mielipiteen kanssa mitään tekemistä. Mitä ikääntyneemmäksi tulen, olen sitä kriittisempi. Maksuttomilta lukuisilta kanavilta tulee mielestäni enemmän kelvotonta viihdettä kuin vakavasti otettavaa katseltavaa. Ja mainosten syöttäminen on todella ärsyttävää. Teen yleensä mainoskatkon viidennellä minuutilla päätöksen, että tuota tyrkytettävää tuotetta en ainakaan osta. Tutkaillaanpa nyt sitä tv-sisältöä, mitä meille ilta toisensa jälkeen tarjoillaan.

Kanava 1 toimii valtakunnan virallisena tiedottajana. Siellä lähetetään ohjelmaa kaikille kieliryhmille viittomakielisistä saamelaisiin. Uutiset ja säätiedotukset tehdään kalliisti ja kustannuksia säästämättä. Meteorologit ovat sen palkkalistoilla ja tienaavat ihan mukavasti. Myös uutistenlukijat ovat vakituisia työntekijöitä. Tv-kattaus on perusperheohjelmaa Strömsöstä avaraan luontoon. Katseleehan niitä, ellei keksi mitään muuta tekemistä. Plussaa on elävät kuuluttajat ja mainoksettomuus.

Kakkonen on pilattu. Se on annettu urheiluhullujen temmellyskentäksi. Tuutista pukkaa ns. auto”urheilusta” amerikkalaiseen jalkapalloon ja siltä väliltä. Katsokoon ken haluaa, minua ei ammattilaisurheilu kiinnosta, sitähän se nykyään on. Kaikki juoksevat numerolappu rinnassa kehää rahan perässä. Tai saastuttavat ”urheiluautoillaan” ilmakehää ja kuolemaa uhmaten päästelevät tuhatta ja sataa metsäteillä tai formulasirkuksissa.

Maikkarin ohjelmia kolmoselta katselen. Arvostan sen seitsemän uutisia. Kanava pyrkii tarjonnassaan yleensä asiallisuuteen ja tarjoaa hyviä dekkareita, kuten esimerkiksi Beck ja Wallander. Pitkänä miinuksena ovat mainokset joka välissä. Ne häiritsevät paljon katselunautintoa.

Teema on annettu osin ruotsinkieliselle toimitukselle. Se karsii katseltavaa. Kulttuuria käsittelevät ohjelmat ovat joskus kiintoisaa katseltavaa. Samoin matkaohjelmat ovat hyvin tehtyjä. Eikä tule reklaameja ohjelmien väliin!

Sitten tulevat nämä minun mielestäni täysin toivottomat kaupalliset kanavat Subista, Jimistä Foxiin. Kuka ihme jaksaa tuijottaa illasta toiseen jotakin Simpsoneja. En ymmärrä. Tai nauraa räkyttäviä julkkiksia kilpailemassa ja leikkimässä, milloin missäkin. Näillä julkimoilla on varmaan joku diili. Kutsu sinä minut omaan ohjelmaasi, minä kutsun sitten sinut. Samat naamat pyörivät illasta toiseen. Ovat muuten samoja ärsyttäviä tyyppejä, jotka täyttävät iltapäivälehtien lööpit. En kerta kaikkiaan jaksa ymmärtää tällaista tv-katsojien aliarviointia. Keille näitä ohjelmia tehdään? Ketä kiinnostaa ”Tahdon morsiuspuvun” tai ”Temptation Island”. Tai nyyhkytarinat ”Hengenvaarallisesti lihava”-ohjelmissa. Lentoturmatutkintojakin on uusintoina esitytetty vuosikausia. Eikö Trumpin Foxilla ole todellakaan varaa tehdä uusia ohjelmia?

Aikaisemmin saattoi protestoida sanomalla tv-lupansa irti. Nyt verotetaan, katsoitpa töllötintä tai et. Eduskunta ja valtiovalta tarvitsevat oman viestintäkanavansa ja toimintaan tarvitaan rahaa. Verorahoitus on mielestäni perusteltava tällä syyllä ja nimenomaisesti vain tällä tavalla. Laatu ei näy Ylen toiminnassa sillä tavalla kuin voisi toivoa. Tarjontaa on keksimällä keksitty, jotta toiminnan tarpeellisuus pystytään perustelemaan ja saadaan rahat kulutettua. Halvemmallakin voitaisiin saada katsojille laatua, aina se ei ole rahasta kiinni. Tietenkin pitää muistaa, että tarjonnasta on 5,5 miljoonaa mielipidettä. Kaikkia suomalaisia ei voi saada tyytyväisiksi!

Esa Kanerva

Marinin hallituksen ilmastoviesti



                                                                                                                                               5.2.2020

Hallitus laati tiekartan hiilineutraaliin Suomeen - edelläkävijyys ilmastotoimissa luo mahdollisuuksia koko Suomeen

Hallitus julkisti tiistaina 3. helmikuuta ilmastokokouksessaan tiekartan, joka määrittelee ilmastotoimien valmistelun aikataulun ja tavoitteet sekä linjaa uusista hiilineutraaliutta tukevista toimista.

Pääministeri Sanna Marinin hallituksen tavoitteena on nostaa Suomi maailman ensimmäiseksi hiilineutraaliksi hyvinvointiyhteiskunnaksi vuoteen 2035 mennessä. SDP:lle on tärkeää, että toimet tehdään oikeudenmukaisella tavalla.

- Hallitus on sitoutunut toimiin, joilla luodaan polku hiilineutraaliin Suomeen vuoteen 2035 mennessä. Ilmastonmuutos on ihmiskunnan suurin uhka. Ilmastonmuutoksen torjuminen sen sijaan on Suomelle mahdollisuus luoda elinvoimaisuutta, kasvua, työllisyyttä ja hyvinvointia. Siirtymä hiilineutraaliin yhteiskuntaan tehdään sosiaalisesti ja alueellisesti oikeudenmukaisella tavalla, pääministeri Sanna Marin sanoo.

Hallitus perustaa ilmastorahaston, joka keskittyy ilmastonmuutoksen torjuntaan, digitalisaation edistämiseen sekä teollisuuden vähähiilisyyden vauhdittamiseen.

- Ilmastorahaston toiminnan ja talouden tarkemmat linjaukset valmistellaan kehysriiheen mennessä. Toiminnassa tullaan keskittymään ilmastonmuutoksen torjuntaan ja digitalisaatioon, mutta välttäen päällekkäisyydet muiden toimijoiden kanssa sekä käyttäen oikein mitoitettuja ja vaikuttavia välineitä, toteaa eurooppa- ja omistajaohjausministeri Tytti Tuppurainen.

Puhtaiden investointien vauhdittamiseksi hallitus alentaa teollisuuden sähköveron EU:n minimiin asteittain 2021 alkaen.

Ilmastopaneelin arvion mukaan ilmastotavoitteen saavuttamiseksi päästöjä on vähennettävä noin 35 miljoonaa hiilidioksiditonnia. Hallitus tavoittelee ilmastotyöllään 17–24,6 Mt päästövähennyksiä jo käynnissä olevien 16Mt päästövähennysten lisäksi. Hallitus jatkaa päästövähennystoimien valmistelua sovitulla aikataululla käynnissä olevassa ohjelmatyössä. Hallitus on päättänyt arvion päästövähennystavoitteista eri sektoreille, jotta hiilineutraaliuteen tarvittavat päästövähennykset saadaan kokoon.

Tiedotti Esa Kanerva

"Liikenteessä on monta vaaraa eessä"



                                                                                                                                            31.1.2020

En haluaisi olla pääministeri Marinin housuissa tai hameessa. Hallituksella näyttää olevan sisäisiä ristiriitoja ja ulkoisia uhkia riittämiin. Ministereillä on kovin eri käsitykset työttömyysturvan uudistamisesta tai perhevapaauudistuksesta. Ja monesta muustakin asiasta alkaen Al-Holista energiakysymyksiin. Ulkoisia karikoita on kasapäin. Ajankohtaisin lienee Suomen työmarkkinatilanne, joka ei näytä olevan kenenkään hallinnassa. Valtakunnan sovittelijan työ ei vakuuta. Työmarkkinajärjestöistä ei ollut apua työllisyyden parantamisessa, ehdotuksia tilanteen kohentamiseksi ei tullut. Talouspolitiikan arviointineuvosto haukkuu lepsua talouspolitiikkaa. Sen mielestä rahaa poltetaan etupainotteisesti ennen kuin sitä on tienattu. Syksyllä on hallituksen elontaipaleen suuri kysymys. Silloin pitäisi saada maaliin kestävän kehityksen verouudistus. Suomeksi tämä tarkoittaa, kuinka paljon bensan tai dieselin hintaa nostetaan ilmastokysymyksen vedoten. Jos kuluttajat huomaavat korotukset hiuksia nostattaviksi ja epäoikeudenmukaisiksi, perussuomalaisten kannatus ponnahtaa 30 prosenttiin.

Ensiksikin Suomen työmarkkinatilanne ei ratkea nykyisen sovittelijan johdolla. Sovittelijan pitää näyttäytyä sovittelijantoimiston kinginä eikä anteeksipyytävänä hiirulaisena. Reinin kaltaista kovanaamaa jää ikävä. Ellei sopua alkanut syntyä, hän jätti riitapukarit keskenään odottamaan ja lähti itse kaljalle viereiseen huoneeseen. Kun porukka oli kypsytelty aamuyön tunteihin asti, hän alkoi painaa päälle ja ehdotuksia sateli. Tuli myös tuloksia ja nopeasti. Jorma on haudassa ja nyt eletään tätä hetkeä. Sähkömiehet, puunjalostusteollisuus ja Pron toimihenkilöt lakkoilevat muiden muassa.

Edessä on vielä kunta-alan neuvottelut. Joka pöydällä on Kikyn 24 tuntia. Onko meillä varaa tuhlata moisen asian takia miljardeja? Näköjään on, koska se molemmille osapuolille periaatekysymys. Valtakunnan sovittelija on riippumaton toimielin neuvotteluparttien kummastakaan osapuolesta. Nyt myötäillään työnantajien näkemystä. Kaikki työmarkkinaongelmat ovat aina ratkaistavissa rahalla. Nyt esityksiä pöytään ja pikkuisen luovuutta kehiin!

Kunta-alan liittojen neuvottelijat odottavat hallitukselta rahaa mm. tasa-arvokysyksen nimissä. Ei tule Tehylle palkkaohjelmaa seuraavaksi kymmeneksi vuodeksi. Jotakin poliitikotkin ovat oppineet. Työmarkkinaneuvotteluihin ei kannata sorkkia, siitä ei hyvää seuraa. Tuo sairaanhoitajien vaatimus lieneekin suunniteltu ammattijärjestön sisäisiin tarkoituksiin. Neuvottelujen jälkeen on helpompi sanoa, että kyllä me yritettiin, mutta nyt ei hallitus lähtenyt talkoisiin. Ei vaikka se on demarivetoinen. Hallitukselle työmarkkinoiden rauhoittuminen olisi pikku pakko, tätä sekasortoa nyt vähiten kaivataan. Tilanne on vaikea, monen ammattijärjestön puheenjohtajan paikka on katkolla ja omien luokse ei ole menemistä, ellei kiky-tunnit poistu työehtosopimuksesta. Työnantajat saattavat petata paperitehtaitten lakkautuksia tai siirtoja muihin maihin hakemalla perusteet ja syylliset etukäteen lakkoilevista työmiehistä ja liitoista. Tilanne on nyt vähän saman kaltainen kuin shakin pelaajalla, kun uhataan Matilla. Kyllä hallituskin voisi olla aktiivinen yleisellä tasolla ja ottaa jonkin roolin suman purkamisessa.

Jätän suosiolla perhevapaa-, sote-uudistuksen ja talouden haasteet seuraavaan kertaan. Keskityn energiaverouudistukseen. Nykyisilläkin päätöksillä polttoaine kallistuu elokuussa. Tarkoitus on kerätä liikenteeltä n. 250 miljoonaa euroa. Mitä sitten tämän jälkeen. Taustalla kummittelee hallituksen tavoite hiilineutraliudesta vuonna 2035. Jotakin on tehtävä ko. tavoitteen saavuttamiseksi, mutta suuri kysymys on miten ja milloin? Syksyllä on liikenteen ja verotuksen ongelmat ratkaistava myös persumersun kuljettajien kannalta oikeudenmukaisesti, avainkysymys on polttoaineen hinta, muut autoverot sekä mahdolliset rajoitukset autojen käytölle mukaan lukien tietullit.

Ei ole olemassa helppoja ratkaisuja ja siinä hallituksen sisäinen yksimielisyys koetellaan. Kepu haluaa suojella maanviljelijöitten traktoreita ja kuorma-autoyrittäjiä, pienet kuljetusyritykset ovat myös demareitten suojeluksessa. Vasemmistoliitto tietää, että kaikki auto- ja energiaverot ovat pienituloisilta pois. Vihreille on kynnyskysymys yksityisautoilun tappaminen. Demarit joutuvat sovittelemaan. Se on kuitenkin varmaa, että jos dieseliin lyödään 30 senttiä lisää suolaa entisten lisäksi, kansa nousee kapinaan ja äänestää persut valtaan. Ei siinä rytäkässä auta työmatkojen verovähennysoikeuksien lisääminen eikä muutkaan helpotukset valituille kohteille.

Hallitukselle voisi laulaa varoitukseksi lasten liikennelaulun. ”Muista aina liikenteessä, monta vaaraa ompi eessä”.

Esa Kanerva







Papit Hennalan vankileirillä



                                                                                                                                             25.1.2020

Luin hetki sitten kirjan Tuija Wettenstrandin kirjan ”Hennalan helvetti”. Se kertoo vuoden 1918 jälkiselvittelyistä ja vangittujen punaisten kidutuksista Hennalan sotavankileirillä. Kyllähän meillä nyt elävillä  on suurin piirtein ollut tiedossa summittaiset kenttäoikeuksien langettamat kuolemantuomiot ja vankileirihelvetti. Vankikysymystä oli perustettu hoitamaan Sotavankilaitos. Kirjoittaja tuo asiaan uutta näkökulmaa eri leireillä perustettujen kasvatusosastojen työn kautta. Kasvatusasian päälliköiksi valittiin pappeja. Vankilan ensimmäinen kasvatusjohtaja oli pastori Yrjö Alanen. Touko-kesäkuun vaihteessa 1918 oli kasarmialueella vielä lähes 11 000 vankia, joista naisia oli 330. Minkälainen maailma Alaselle avautui ja kuinka hän reagoi näkemäänsä?’

Kirja kuvailee oloja leirillä. ”Kurjat ovat manalan päivät. Ei ollut vuoteita, puulavereilla tai sementtilattioilla levättiin. Ruokaa oli vähän ja huonoa, turskasoppaa ja silliä vain. Silli oli suolaista ja turvotti. Leipä piikkistä, ulostus sen mukaista, tikulla kaivettiin tulemaan. Ulkohuoneen alta kokoilimme sinne heitettyjä kalannahkoja, nokkosten ja ruohojen kanssa keittelimme niistä soppaa”. Vankilan ensimmäinen kasvatusjohtaja menetti pikaisesti hermonsa ja lähti. Tunnontuskissaan oli ainoa kaltaisensa, joka yritti vaikuttaa siihen, ettei sotavankikatastrofi olisi riistäytynyt valloilleen. Alasen seuraaja lähetyssaarnaaja oli pappi Hannes Sjöblom. Hänen mukaansa vangit on opetettava kunnioittamaan Jumalaa, rakastamaan kotia ja isänmaata. Kasvatustyön tuli olla luonteeltaan sekä uskonnollista että isänmaallista, mutta etusija oli uskonnollisella toiminnalla. ’

Postin hoito lienee ainoita järkeviä toimenpiteitä vankien hyväksi. Vankikohtaisesti kasvatusosastot lahjoittivat postikortteja. Kun tiedettiin pitkään vallinnut jyrkkä vastakohtaisuus kirkon ja sosialismin välillä, oli selvää, että kaikille vangeille jumalanpalvelukseen meno oli vastenmielistä, suorastaan kidutusta. Pistinten uhalla oli saarnoja kuunneltava. Erityisen suurta katkeruutta herätti se, että nälkäkuoleman partaalla oleville ihmisille saarnattiin Jumalan armosta, sekä vähintäänkin arvostelua syntyi pappien sanomisista, tekemisistä ja tekemättä jättämisistä.

Vankien kanssa tehtävä käytännön toiminta perustui valkoisen armeijan kenttäpappien ohjesääntöön. Rippikouluja aloitettiin ja ehtoollista jaettiin. Miehiä tosin ei ehtoollinen sinänsä kiinnostanut, vaan jaettava viinitilkka. Käsittämätöntä oli vangeille järjestetty voimisteluohjelma, johon pappi Sjöholm kehotti kiinnittämään erityistä huomiota. Uskonnolliset laulut olivat omiaan ”huojentamaan huolia ja virkistämään mieltä”. Myös Lauri Pihkalalta kysyttiin neuvoa vangeille vangeille järjestettävästä voimistelu- ja urheiluharjoituksista. Hän suositteli niitä. Siis puolikuolleille, tuskin jaloillaan pysyville ihmisille.

Ensimmäinen askel vankileirikatastrofin torjumiseksi otettiin kesäkuussa, kun tynkäeduskunta hyväksyi lain ehdollisesta vankeustuomiosta. Niin muodoin 60 prosenttia vangeista pääsi ehdonalaiseen vapauteen. Valtiorikosoikeudet tuomitsivat lopuista osan kuolemaan, osa sai pitkiä vankeusrangaistuksia ja osa vapautettiin. Vapautuneet vangit olivat luurangonlaihoja, vaatteet syöpäläisiä täynnä, rikkinäisiä ja likaisia. Kenkiä ei ollut monellakaan. Jalat olivat suurimmalla osalla niin muodottomaksi pöhöttyneet, ettei niihin voinut kuin riepuja kääriä. Väki oli usein niin huonossa kunnossa, etteivät jaksaneet kävellä. Heidät kärrättiin Hennalan seisakkeelle.

Kirja pohditutti minua suuresti. Mikä oli kirkon asema ja vastuu sotavankien kiduttamisessa. Eikö pappien olisi tullut olla eturintamassa tuomitsemassa inhimillistä katastrofia? Miksi he sulkivat silmänsä julmuuksilta ja nälkään tappamiselta? Eikö Suomen evankelisluterilaisen kirkon sanoma ole päinvastainen, rakasta lähimmäistäsi. Onko Kirkko pyytänyt anteeksi menettelyään vuonna 1918 vankimurhenäytelmässä? Olisiko nämä asiat käytävä kansallisesti vielä kerran läpi?

Vähintä, mitä Kirkko voisi tehdä, olisi avoimesti tunnustaa virheensä ja pyytää ”uhreiltaan” anteeksi. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan!

Esa Kanerva