Esa Kanerva: maaliskuuta 2017

Moraali hukassa?

31.3.2017

Varsinkin politiikassa pulpahtaa usein esiin sana moraali. Mitä sillä oikein ymmärretään? Latinan lukijana tiedän, että se on johdettu latinan kielen sanasta ”tapa”. Tapa tehdä asioita. Puhutaan moraalisesti väärin ja oikein tehdyistä päätöksistä. Kaikki ovat kuulleet sanonnan ”O tempora, o mores”. Se tarkoittaa huudahdusta ”Oi tapoja, oi aikoja”. Sanaa etiikka käytetään vastaavassa tarkoituksessa kuin moraali. Etiikka pyrkii toisaalta kuvaamaan ja selittämään moraalisia käsityksiä ja toisaalta se on tutkimusta, jolla pyritään perustelemaan, miten yksilön tai yhteisön tulisi toimia. Kun puhutaan poliittisesta moraalista, täytyy valmistautua röhönauruun. Ihmiset kokevat, ettei poliitikoilla ole käsitystä hyvästä tai pahasta. Ovatko tosiaan asiat näin huonolla tolalla vai mistä on kysymys?

Näin vaalien alla keskustelu moraalista on paikallaan. Kaikissa yhteiskunnissa on käyty ja käydään sanan vaihtoa politiikan mädännäisyydestä ja korruptiosta. Suomessakin on käyty keskustelua ja oikeutta vuoden 2007 eduskuntavaalien jälkeen vaalirahoituksesta. Tuomioitakin on jaettu. Kansanedustajat olivat säätäneet lakeja, joita he itse eivät noudattaneet. Närkästys oli ja on mielestäni oikeutettua. Tällä hetkellä juuri mikään yritys ei anna vaalitukea ja rahahanat ovat kiinni. Toisaalta se kaventaa demokratiaa. Kaikilla ei ole varaa kalliiseen vaalityöhön. Rahakas näkyy julkisuudessa ja mahdollisuudet tulla valituksi paranevat. Vaalien pitäisi olla oikeudenmukaiset ja reilut kaikille. Tämä periaate on oikeastaan demokratian kulmakivi. Äänestäjien kannattaa seurata ilmoittelua ja erityisen kalliita kampanjoita. Mikäli rahaa palaa kymmeniä tuhansia euroja, pitää miettiä se, että mitähän tässä on taustalla. Ei yksittäisellä ihmisellä ole yleensä rahaa panostaa tällaista summaa yksittäisiin vaaleihin.

Onko populisteilla oikeus luvata kaikkea kaikille? Populismi elää lähinnä sillä, että silloin puhutaan yksittäisen ihmisen kokemasta vääryydestä tai epäkohdasta, jonka hän kokee uhaksi. Niitä ruokkimalla ja niillä herkuttelemalla kuin kyläsaarnaaja saadaan ihmiset kiihkon tilaan. Ehdokkaalta on kuitenkin henkistä rappiota luvata olemattomia. Itse asiassa sehän on petos. Ei kansanedustaja- tai kaupunginvaltuutettuehdokas voi luvata mitään tarkkaa yksityiskohtaista asiaa äänestäjälle. Hän voi luvata edistää asiaa ja viedä sitä eteenpäin. Ei muuta. Vennamokin lupasi poistaa työttömyyden 6 kuukaudessa, mutta kuinka kävi. Työttömyys ei poistunut ja työministeri Urpo Leppänen taisteli tuulimyllyjä vastaan ja uhrattiin raadeltavaksi. Mitä teki Donald Trump? Onko moraalisesti oikein luvata kumota Obaman terveydenhuoltolaki? Laki ei kaatunut ja Trump kyllä tiesi sen luvatessaan. Tämä kaikki nakertaa politiikan uskottavuutta. Äänestäjät luovuttavat valtaansa ehdokkaan käyttöön. Heillä on täysi syy olettaa, että sitä valtaa käytetään heidän hyväksi, ei ehdokkaan itsensä tavoitteiden saavuttamiseksi.

Sanotaan, että valta pilaa ihmisen. Historia tuntee monia kyseenalaisen kunnian saaneita henkilöitä, jopa ”valtiomiehiäkin”. Demokratiassa on aina vaarana elitismi. Kunnallispolitiikassakin saattaa muodostua valtaklikki, joka sokaistuu mahdollisuuksistaan ja unohtaa kuntalaisten mielipiteet. Tämä eliitti voi unohtaa olevansa kansan palvelija ja toimii tavallisen kansan yläpuolella. Valtaa pitävät tuottavat pettymyksen ennemmin tai myöhemmin. Heidän valitsemansa edustajat eivät tee sellaisia tekoja kuin ovat luvanneet tai joita valitsijat ovat odottaneet ja vaatineet. Demokratiassa voidaan onneksi politiikan tekijät vaihtaa vaaleissa ennen kuin asiat ovat täysin rappiolla.

Tulevissa vaaleissa on Tampereellakin ajettu henkilövaalia keskiöön. Poliittiset ohjelmat ovat kuivia ja vaikeasti hahmotettavia. Henkilöön liitettävät mielikuvat on paljon helpompi myydä asiakkaille. Demareitten lähtökohtana on ollut käydä nämä vaalit kunta-asiat edellä. Vaaleissa valitaan ihmisiä hoitamaan vaativia asioita ja ratkomaan vakavimpia yhteiskunnallisia ongelmia. Mitä vähemmän asiat saavat sijaa vaalikamppailuissa, sitä suurempi on riski, että asioita hoitamaan valitaan ihmisiä, jotka eivät tehtävään kykene. Pormestarikysymyksestä eivät äänestäjät saisi sokaistua. Ensiksi käydään vaalit ja kampanjoidaan asioilla. Sitten innokkaita ja päteviäkin ehdokkaita riittää yllin kyllin joka puolueessa. Ehkä seuraavissa vaaleissa tamperelaiset äänestävät itse pormestarista.

Esa Kanerva

Pitäisikö historiasta oppia?

30.3.2017

Kaveria kehutaan, että sinulla on norsun muisti. Norsueläimellä on paljon muistikapasiteettia, joka on lajin elämässä selviytymisen ehto. Kuivina kausina lauman matriarkka johtaa ryhmänsä satojenkin kilometrien päähän juomaan. Se löytää vettä muistinsa ja osittain historian perusteella. Norsut siirtävät perintötietoa eteenpäin jälkeläisilleen. Ihmisellä on käytettävissä dokumentoitua ja kirjattua tietoa jo ennen ajanlaskumme alkua esihistoriallisilta kausilta ja kulttuureista. Erilaisten esineiden ja koneiden kehittäminen sekä keksinnöt perustuvat aikaisempaan tietoon ja kokeiluihin. Yrityksen ja erehdyksen kautta on edetty maaliin. Uskonnot, poliittiset järjestelmät ja sodat ovat muokanneet ihmiskuntaa. Historiaa on olemassa eri aikakausilta, joiden pituus aikana on saattanut vaihdella sadoista vuosista tuhansiin, jopa miljooniin. Ihmisellä on sukupolvimuistia ja oman elämän aikuista kokemusta. Hyödynnetäänkö maailmassa ihmisen omaa historiaa tai menneiden sukupolvien onnistumisia, erehdyksiä ja vääriä ratkaisuja. Voisiko historiasta oppia mitään? Yleisin vastaus on, että ei mitään.

Jos ajatellaan Euroopan menneillä vuosisadoilla tapahtuneita kriisejä, löytyisi sieltä loistavia ja opettavaisia esimerkkejä syihin, mitkä ovat johtaneet esimerkiksi valtaviin katastrofeihin. Tai miten talouskriisit ja pörssiromahdukset syntyivät. Tarvitseeko samoja virheitä tehdä toistamiseen? Sosiologit osaavat kyllä tulkita yhteiskunnalliset ilmiöt ja tuoda ne tietoisuuteemme, mutta valtioitten käyttäytyminen ja ihmismassat eivät tietystikään käyttäydy järkiperäisesti. Massatkin noudattavat tiettyjä lainalaisuuksia ja ryhmädynamiikkaa. Ryhmien ja kansakuntien liikkeitä voisi ainakin ennustaa tai arvailla.

Ihmisen kehityshistoriassa ja tarkoitan tässä yksilön elämää, on suuria mahdollisuuksia oppia ja kehittyä arvioimalla omaa elettyä elämäänsä ja omaa elämänkaartaan, muuttaa elämän suuntaa ja korjata virheitään. Jos lapsuudessa on saatu luottamus siihen, että lähimmäisiin voi luottaa, oppia otetaan vastaan omilta vanhemmiltaan, läheisiltään ja ympäristöstään. Harva ihminen tekee ”tiliä” menneestä elämästään. Tässä olisi kuitenkin paljon oppimispotentiaalia.

Historiasta voi saada kannustavia esimerkkejä. Suomen valtiollinen kehitys on esimerkki. Kukaan ei luottanut 1800-luvun lopulla siihen, että Suomi voisi olla itsenäinen ja toimia Euroopan Unionin puheenjohtajamaana myöhemmin. Yhteiskuntamme kehityskulussa on myös esimerkkejä siitä, miten ei tulisi toimia. Sisällissota on yksi karmeimpia. Täydellinen luokkajako aatelistoon, porvaristoon ja työläisiin katkaisi kamelin selän. Osattomat ryhtyivät kapinaan. Mitä tämä päivä voisi sotaan johtaneista tekijöistä oppia? Kansaa ei kannata jakaa kahtia ja tulonmuodostuksen tulisi olla oikeudenmukaista. Rikas kymmenys ei voi haalia 90 prosenttia maan tuloista.

Kansalaissodasta on ollut pitkä matka konsensusyhteiskuntaan. Olemme tehneet paljon oikeita ratkaisuja joko järjellä tai tunteella. Tuuriakin on saattanut olla. Kaksi sotaa yhdisti kansan ja sodista selvittiin. Yhteen hiileen puhaltamisen voimasta voisi olla esimerkkiä nykyhetken työmarkkinatilanteelle. Repivästä ja sopimuksista irtautuvasta politiikasta ei tunnetusti hyvä seuraa. Mikä on muuttunut niin oleellisesti nykypäivän Suomessa, ettei tätä vahingollisuutta ymmärretä? Halutaanko liittotason neuvottelukierroksilla jakaa kansaa edelleen kahtia ja polkea työväestöä marginaaliin? Ulkopolitiikassassa historia on opettanut suhtautumisemme Venäjään. Avoin keskustelun välttämättömyys on opittu kantapään kautta historian opetuksilla ja Ison karhun kanssa on tultava toimeen.

Euroopan maailmansodista kansakunnat voisivat oppia sotien syistä, kehityskuluista ja seurauksista rauhan merkityksen. Unioni takaa vakautta ja vähentää sodan riskin mahdollisuutta. Kansalaisten vapaa liikkuvuus antaa mahdollisuuden tutustua eri kulttuureihin. Se rakentaa ystävyyssuhteita eurooppalaisten kesken. Pääomien liikkeet ovat Euroopassa vapaasti liikuteltavia ja taloutta hoidetaan yhteisillä päätöksillä. Se luo turvaa. Kauppaa käydään tullivapaasti ja palvelut voivat liikkua vapaasti rajojen yli. Työtä tehdään Euroopassa missä maassa tahansa vapaasti. Historiasta tulisi oppia, että eurooppalainen sota on yhä mahdollinen, jos Unioni hajoaa pieniksi kansallisvaltioiksi ja diktatuureiksi.

Esa Kanerva

Yhteiskuntamme muuttuu

29.3.2017

Olemme tottuneet ajatukseen, että yhteiskunnat muuttuvat hitaasti, huomaamattamme. Mutta onhan meillä ollut tilanteita, jossa lähes kaikki olemassa oleva valtiollinen ja valtion sisäinen rakenne on pyyhitty lähes olemattomiin. Ajatellaanpa Venäjän vallankumousta tai toista maailmansotaa. Yhteiskunnalliset rakenteet menivät täysin uusiksi ja kaikki pistettiin maan tasalle. Näin on tapahtunut myös luonnonkatastrofien yhteydessä, kuten maanjäristyksessä Haitissa muutama vuosi sitten. Scifi-elokuvien todellisuus ei pidä ihan paikkaansa, että näitten onnettomuuksien jälkeen alkaa ihmisten sota kaikkia vastaan. Päinvastoin, elämä sopeutuu, ihmiset muodostavat yhteisön, johon syntyy rakenteet kohtuullisen nopeasti. Venäjällä tsaarin eliitti tuhottiin ja toinen, kommunistinen vähemmistövalta astui tilalle 1920-luvun loppuun mennessä. Yhteiskunta muuttuu todellisuudessa hitaasti, mutta varmasti, joka ikinen päivä. Tämän päivän maailman muutos menee eteenpäin kuitenkin poikkeuksellisen kiihtyvää vauhtia. Evoluutiota ei odotella. Olemmeko menossa kohti lopullista romahdusta?

Miten yhteiskunta, vaikka Suomi, sitten muuttuu. Jos unohdetaan globaalit suuret muutoksentekijät kuten ilmasto- ja ekologinen katastrofi tai ydinsota, sisäinen muutosmekanismi on liikkeellä koko ajan. Ensimmäisenä asiana voi mainita ikääntyminen. Se muuttaa ikärakennetta ja meidän yhteiskuntamme on rakennettu järjestelmiltään aivan erilaisiin olosuhteisiin. Tämä on yli kahdeksankymmentävuotiaalle täysin vieras maailma. Kynä, paperi ja välttävä luku- ja kirjoitustaito ovat muuttuneet digitaaliseksi yhteiskunnaksi. Siksi ikääntyminen tuo ongelmia. Toisaalta pitäisi olla kahdenlaisia palveluja eri ikäpolville ja toisaalta se ei ole tehoyhteiskunnassa kovinkaan realistinen ajatus. Ikärakenteen muuttumisella on kuitenkin laajakantoisia taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja poliittisia vaikutuksia. Julkisen talouden suunnittelussa on otettava huomioon sukupolvinäkökulma ja se, että ikääntyneiden määrän lisääntyminen kasvattaa erityisesti eläke- ja hoitomenoja, mutta se ei saisi syrjäyttää lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtimista.

Työelämän muutos heiluttaa perinteistä yhteiskuntaa. On varmaa, että työt ja työn tekemisen tavat muuttuvat. Sillä on sekä positiivisia että kielteisiä vaikutuksia. Voit menettää työsi, jos sinulla ei ole kykyä tai halua oppia uutta. Tarvitaan henkistä sietokykyä kestää painetta työn epävarmuudesta ja pärjäämisestä. Toisaalta markkinoille tulee täysin uusia ammatteja ja työntekomalleja. Välttämättä yhdellä ammatilla ei suoriuduta työurasta, vaan kouluttautua pitää elinikäisesti. Työ ei ole sidottu fyysisiin seiniin, vaan työ ei ole paikkasidonnaista. Esimies saattaa olla eri rakennuksessa tai jopa eri maassa. Välitöntä työnjohtoa ei tarvita, koska työ tehdään tavoitteellisesti ja itseohjautuvasti. Pitää sietää monen tyyppisiä ja kansallisuudeltaan monenkirjavia ihmisiä.

Yhteiskunta yrittää juosta muutoksen vauhdissa mukana. Lainsäädäntöä on koko ajan uudistettava. Työlainsäädäntöä uudistetaan kiivaasti vastaamaan tämän päivän työelämää. Kaikki me tunnemme sosiaali- ja terveysuudistukseen liittyvän lainsäädännön säätämiseen liittyvät vaikeudet. Koulutuksen on muututtava ja siihen kohdistuu koko ajan suuret paineet. Digitaalinen yhteiskunta tarvitsee uutta säätelyä tietoturvaan ja erilaisten rekisterien hallinnointiin. Luetteloa voisi jatkaa verolainsäädännöstä rikoslakiin ja kaikkeen siltä väliltä. Syntyy uusia tapoja tehdä rikoksia ja globaali kauppa tuo uudet riskit niin verottajalle kuin tullillekin.

Yhteiskunta ei ole koskaan täysin yhtenäinen kokonaisuus. Meillä on virallista taloutta ja varjotaloutta. Kotona tehtävä kotityö, kaveriporukoissa ja harrastuspiireissä sekä myös työpaikoilla tapahtuu toimintaa, jota valtioiden ja yhtiöiden vaatimukset eivät sanele. Tätä epävirallista taloutta väheksytään, mutta sen merkitys on todellinen ja suuri. Kotitalouksissa tehtävä työmäärä on tunneissa mitattuna vähintään yhtä suuri kuin virallisessa yhteiskunnassa tehtävä työ. Entä jos yhteiskunnan arvot keikahtavatkin häränpyllyä ja tapahtuu osien vaihto. Yhteiskunnassa tapahtuu muutos jonkinlaiseen vaihto- tai win-win-yhteiskuntaan. Sinä peset paidat ja minä kuskaan sinut vastineeksi paikasta A paikkaan B. Virallinen yhteiskunta jää verhojen taakse. Tähän yhteiskunta reagoi jollakin tapaa, mutta paljon riippuu siitä, kuinka suuret ovat ne vastavoimat, jotka kannattavat paluuta entiseen.

Joku on sanonut, että yhteiskunta on juuri sellainen, millaiseksi me sen teemme joka päivä. Nähtäväksi jää, muuttuuko yhteiskuntamme sisältä päin vai ulkoisten voimien sanelemana. Toivottavasti pysytään kamppailussa kansakunnan sisäisten voimavarojen jakamisessa. Ulkoapäin tulleista muutosvoimista tunnetuin on sota, jota tuskin kukaan toivoo.

Esa Kanerva

Aatteet kadoksissa

28.3.2017

Sain tämän aiheen päähäni Aamulehden päätoimittaja Jouko Jokiselta, joka alusti viime viikolla Toveriseuran kuukausikokouksessa. Hän teki retorisen kysymyksen, kertokaa minulle, missä kunnallispoliittisessa asiassa on aate noussut esille. Mikä aate? Aatteella tarkoitetaan sitä arvopohjaa, minkä perusteella päätösiä tehdään tai ongelmia ratkaistaan. Sosialidemokratian tavoitteena on Suomessa ollut aina työväestön elämän parantaminen, ei vallankumous tavoitteen saavuttamiseksi. Nykypäivän demariaatteeseen kuuluu hyvinvointivaltion puolustaminen, kun taas Kokoomuksella on tarve arvostella sitä. Tampereella on työväenaate ollut suurlakosta lähtien 1905 vahva ja täällä käytiin -18-sodan kamalimmat taistelut. Muisto ainakin elää, juopa on lientynyt, mutta etenkin vanhemmissa ihmisissä kuitenkin elää. Onko päätoimittajan kysymys aiheellinen vai piikki? Pohditaanpa!

Jokinen lähti siitä, että nykyisin kaikki päätökset tehdään talous edellä Mitä aatteellisuutta siinä on? Tunneli on kaivamista ja ratikka on rakentamista. Hän kysyi, missä se aate näkyy näissä päätöksissä? Hän sai teräviä kommentteja vastaukseksi. Jos kaikki rahat pannaan investointeihin eikä kaikille hyviin palveluihin, niin onhan päätös siinä mielessä aatteellinen. Rikas kykenee hankkimaan lompakollaan, mitä palvelua hän tarvitsee, mutta köyhä on julkisen tarjonnan varassa. Demareitten tulee huolehtia päätöksenteon avulla siitä, että varoja on budjetissa niin paljon, että järjestelmä kykenee kaikenkattavasti tarjoamaan hyvinvointipalveluja kaikille.

Sotessa päätoimittaja Jokinen näki jonkinnäköistä ideologista vääntöä. Koko keskustelua hän piti farssina. Kokoomus ajaa jääräpäisesti yhtiöittämistä, vaikka aikataulu tulee pettämään. Keskustapuolue sementoi maakuntien avulla valtansa vuosikymmeniksi eteenpäin. On kohtuutonta, että valtio vie ja maakunnat vikisee. Rahat tulevat valtiolta. Maakuntien erilainen ja erisuuri väestöpohja on ongelma. Samalla kaavalla pitäisi esimerkiksi hoitaa 250.000 asukkaan asiat ja Pirkanmaan miljoonamaakunta. Miksi pääkaupunkiseudulle annettiin erioikeudet?

Ovatko puolueet todella niin aatteettomia, että kansalainen ei huomaa niitten eroa? Oikeastaan en voi käsittää tällaista sokeutta. Demareilla on arvot, jotka kestävät sukupolvelta toiselle. En ala niitä luettelmaan, mutta kyllä niiden pitäisi näkyä päätöksenteossa. Ja jos ei näy, tilanne on huolestuttavaa. Onko köyhän asia ja hyvinvointivaltio ollut jotenkin sivuroolissa tai peräti unohtunut? Minulla on periaatteeni ja poliittinen vakaumukseni, enkä niistä anna periksi. Omasta aatteesta kiinnipitäminen on myös moraalinen kysymys, koska on olemassa vielä äänestäjiä jotka valitsevat ehdokkaansa puolueen ja sen ohjelman mukaan.

En haluaisi luovuttaa aatteellisuutta populisteille, kommunisteille tai tovereille oikealla. Soinilaisilla on vahvasti esillä kansallisuusaate, suomalainen nationalismi. Perusuomalaisten ohjelmassa todetaan, että ”historiantunneilla on korostettava suomalaista ihmettä, kuinka köyhästä ja syrjäisestä maasta nousi koko maailman tunnustama edistyksen ja vaurauden kansakunta.” Perussuomalaiset ovat ”kristillissosiaalinen puolue”, jolla lähimmäisenrakkaus tulee esiin siten, että lähimmäinen on kantasuomalainen.” Kokoomuksen ohjelman kannessa lukee ”Matkaopas hyvinvointivaltiosta paremminvointivaltioon.” Hyvinvointivaltioon liitetään ideologisesti aina negatiivinen sävy. Kommunisteista meidät erottaa tietysti suhde vallankumoukseen. Sitä me emme halua, vaan pyrimme muuttamaan yhteiskuntaa demokraattisin keinoin.

Nostin tämän asian esille päätoimittaja Jokisen inspiroimana. Jos haluamme ihmisten aktivoituvan ja lähtevän mukaan yhteiskunnaliseen toimintaan, niin heille täytyy antaa viesti, että politiikalla voidaan vaikuttaa. Siksi on tärkeää, että politiikan keskiöön nostetaan periaatteet, moraali ja vakaumus. Ihmisille on tärkeää, että heillä on vaihtoehtoja joista valita.

Esa Kanerva

Vaalitaistoa torilla ja keskustassa

27.3.2017

Aamusta keli oli ankea. Taivaalta tuli aluksi lumen sekaista räntää. Tuulenpuuskat olivat inhottavia. Mainoslakanakin lähti tuulen mukaan ja paiskautui vasten toripenkkiä. Pieni krahmale tuli sivuun, mutta kotona paikkailin sen pakkausteipillä takapuolelta. Kyllä sillä yhdet vaalit vielä hoitelee. Sää ei luvannut hyvää kampanjointiin. Äänien kalastajia oli monenlaisia, toiset äänekkäitä ja toiset arempia. Tapu tarjosi rokkaa ja kaiken taustalla kuului Leppälahden kovaääninen livertely. Lähekkäkin kun oltiin, kuulin Schafeitelin Ykän basson, joka murahti väliin. ”Kunnalta olisi väkeä vähennettävä, iso osa on turhaa porukkaa”. Rokan makua kyllä kehuttiin. Keskustapuolueen paikalliset tähdet kailottivat teltallaan mikrofoniin hallituksen saavutuksia. Vähän hymyilytti. SDP tarjosi kuumaa mehua ja pippereitä tällä kertaa. Tori vetää väkeä kauniilla ilmalla, mutta tänään äänestäjät lymysivät kotonaan. Ihmisiä kävi juttusilla harvakseen ja muutama tuttu poikkesi. Karkit ja kärrypoletit kelpasivat lähes aina kuulijalle. Puoli yhteentoista päivystin siellä ja kun kamraatitkin pakkasivat kamojaan sekä kertoivat lähtevänsä keskustaan, päätin minäkin vaihtaa maisemaa Keskustorin vaalimökille.

Keskustorin vaalimökki oli toista maata. Ihmisiä käveli tungokseen asti. Aaltosen Timo autteli aluliisti ja jakoi esitteitä. SAK paisteli grillimakkaroita ja meidän toverit kopissa keittelivät kahvetta. Vaalikuvakin saatiin vähän kolhiintuneena pystyyn ja eikun sitten keskustelemaan.

Olisikohan tuo ammatti innostanut ihmisiä kertomaan sairauksistaan. Monta diagnoosia tuli kuunnelluksi. Eräs herra kertoi keuhkoahtaumastaan. Elämä on hankalaa ja lääkärit naurahtelevat, jos uskaltaa valittaa. Nuorelta mieheltä oli mennyt nilkka ja monta ruuvia oli kiinnitetty luihin. Ruuveja ei voida kuulemma poistaa, koska nilkka ei ole parantunut. Vähän ihmettelin sitä osteoporoosi-väitettä eli luukatoa tuon ikäisellä. Sitten oli astmaa ja tämä kevät on hirveätä aikaa katupölyn vuoksi. Tottahan se on, kaikenlaista moskaa lentää hengitysilmassa. Rollaattorilla kulkeva ms- tautia sairastava kertoi taudistaan, nuorehkolla iällä sairastuneella ei ole henkisesti eikä muutenkaan helppoa.

Ei päivää ilman Etelä-puistoa. Puiston puolesta puhujat olivat liikkeellä ja vaativat lupausta sen täydelllisestä suojelusta. En sellaista voi antaa niin kuin en anna mitään muutakaan vaalilupausta. Yhdellä valtuutetulla ei ole mandaattia luvata muuta kuin olla käytettävissä ja viedä asioita eteenpäin. Politiikka on ryhmätyötä ja yhteistyötä. Yksin ei saa mitään aikaan. Vastasin, että puisto täytyy säilyttää niin laajana, että saamme Tampereelle kansallisen kaupunkipuiston, joka ulottaa Pyynikiltä Niihamaan.

Kyllä eläkkeistäkin taas puhuttiin. Oli se Luojan onni, että puoluekokous Lahdessa päätti, että SDP tekee ohjelman pienien eläkkeiden ja työeläkkeiden korottamiseksi. Kukaan ei vielä ole ottanut puheeksi taitettua indeksiä. Ehkä Eduskunnassa hylätty lakialoite on hillinnyt keskustelua taitetun indeksin korjaamisesta.

Lastentarhanopettaja oli huolissaan varhaiskasvatuksesta. Oikeastaan hän manasi Sipilän hallituksen teot katalaksi lurjusteluksi lapsia kohtaan. Ensi töikseen hallitus suurensi ryhmäkoteja. Sitten vietiin subjektiiinen päivähoito-oikeus. Kaiken kukkuraksi leikattiin lomarahoja ja pidennettiin työaikaa. Hän oli aivan oikein laskenut, että kilpailukykysopimus lisää alan työttömyyttä, vaikka kaiken kaikkiaan työttömiä on kohtuullisen vähän heidän ammatissaan työskentelevissä. Kiitosta sai SDP:n tavoite varhaiskavatuksen maksuttomuudesta.

Sote huolestuttaa. Aika moni ottei sen puheeksi. Eräs herrä kertoi olleensa ”ovela”. Hän kertoi vaihtaneensa asioinnin Lempäälän terveyskeskukseen. Palvelu on priimaa ja lääkäreillä riittää aikaa. Eli valinnanvapaus toimii tälläkin hetkellä. Saat vaihtaa terveyskeskusta minne lystäät kerran vuodessa. Jos Tampereella ei palvelu pelaa, voi vaihtaa vaikka Pirkkalan terveyskeskukseen, sitä kun aina mainostetaan ”helmenä”.

Aurinkokin alkoi vilahdella ja kävelevä kansa harventua. Jalkojakin paleltaa ja puuduttaa. Lauantai päivä, sehän tarkoittaa saunaa ja saunakahvia. Kaksi viikonloppua jäljellä, kuntoa ja loppukiriä tarvitaan. Ensi viikon vaihteessa taidan päivystää vaalimökillä kymmenestä alkaen. Ja viimeisen viikon olen ottanut lomaa ja se menee kampanjointiin. Kun on leikkiin lähdetty, se otetaan tosissaan.

Esa Kanerva

"Keskiluokan nousu, lasku ja pelot"

24.3.2017

Helsingin yliopiston Suomen historian professorin Juha Siltalan juuri julkaiseman kirjan nimi on tämän kirjoituksen otsikko. Hän kirjoittaa kesiluokan asemasta ja uhista. Sosiaalinen liikkuvuus on hidastunut ja koulutuksen yhteys tulotasoon heikentynyt. Suuri osa keskiluokasta pelkää saavutettujen asemien menettämistä. Siltala kirjoittaa, että ”Työn globaalin hintakilpailun, automaation, vapaiden pääomaliikkeiden ja hyvinvointivaltioiden veropohjan rapautumisen myötä länsimaiden keskiluokan on vallannut menettämisen pelko. Kohtuullisin ponnistuksin ei enää voi säilyttää kohtuullista asemaa. Sosiaalinen nousu on vähentynyt ja putoaminen on tullut mahdolliseksi.” Työelämässä keskipalkkainen työ tulee vähentymään ja on jo vähentynyt. Jäljelle jäävät menestyjien työt ja heidän palvelijansa. Kirja kuvaa erinomaisesti tämän hetkistä yhteiskunnallista tilannetta. Kirjoitin samasta aiheesta 9.6.2015. Julkaisen sen nyt uudestaan.

Keskiluokkakin kurjistuu 9.6.2015

Yhteiskunnassa tapahtuu voimakasta rakennemuutosta. Ennen työväenluokkaan synnyttiin, yläluokkaan päästiin ja keskiluokkaan jäätiin. Tänään keskiluokan asema on uhattuna, mutta jos keskiluokka katoaa, se olisi yhteiskunnalle vakava paikka.

Ennen vaaleja kaikki puolueet vakuuttavat olevansa keskiluokan puolella. Miksi keskiluokka on niin tärkeä poliittisella agendalla? Siksi, että se pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä ja rattaat rasvattuina.
Keskiluokka maksaa palkastaan suurimman osan koko yhteiskunnan kuluista, niin sosiaali-, terveydenhuollon kuin koulutuksen menoista. Vastaavasti he saavat yhteiskunnalta verojensa vastineeksi vähiten tukia ja tulonsiirtoja.

Keskiluokkaan kuuluva väestöosa vähenee Suomessa. Se johtuu monestakin eri syystä. Yksi tärkeimmistä ilmiön aiheuttajista on työelämän muuttuminen. Pitkät ja vakaat työurat ovat yhä harvinaisempia. Ns. prekariaattityö eli pätkätyö on lisääntynyt. Esimerkiksi Saksassa sen piirissä on jo kolmannes työvoimasta. Ja Suomi seuraa kovaa vauhtia perässä. Tämä koskee myös akateemisia aloja. Pakkoyrittäjyys on näköjään tullut jäädäkseen yhteiskuntaan. Siivoojat ja talonrakentajat ovat malliesimerkki siitä, että töitä ei löydy työsuhteessa työnantajaan. Pitää olla toiminimi tai vastaava. Tällöin työntekijä itse joutuu huolehtimaan sosiaaliturvastaan ja ottamaan riskin matalapalkka-alalla köyhyyteen joutumisesta.

Massamittainen lyhytkestoinen osa-aikatyö, määräaikaiset työsuhteet ja marginaaliset minityöt ovat näköjään työnantajien tavoitteena. Niiden avulla ei voida rakentaa yhteiskuntaa, jossa kansalaiset voivat hallita omaa talouttaan, suunnitella tulevaisuuttaan ja elää täysipainoista itsenäistä elämää. Politiikan olisi puututtava tällaiseen kehitykseen kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Mikäli työttömyyttä ei saada laskuun ja työllisten silpputyöurien suuntaa muutettua kohti vakaampia työmarkkinoita, keskiluokasta putoaa yhä useampi köyhyyden marginaaliin. Mikä väestönosa silloin ylläpitää hyvinvointivaltiota?

Kansan sisäinen hajonta on jo nyt kasvanut ja ongelmat ovat kasaantuneet. Yhteiskunnan sisäinen jakautuminen on erittäin vakava asia. Yläluokka vähät välittää hyvinvointivaltiosta. He kykenevät ostamaan rahalla tarvitsemansa palvelut ja vakuutukset joka tarpeeseen. Jakautuneessa yhteiskunnassamme köyhyys lisääntyy ja keskiluokan osuus Gaussin kellokäyrällä kapenee. Tällaista köyhyyspolitiikkaa Suomi tarvitsee vähiten, koska se tuottaa kestämätöntä eriarvoisuutta. Eriarvoistumisen myötä yhteiskuntaan rakennetaan muureja, jotka sulkevat ihmisiä paitsi järjestelmien sisään myös niiden ulkopuolelle. Tämä kehitys vaarantaa hyvinvointivaltion tulevaisuuden rippeetkin.

Hallitus myy meille poliittisena mantrana vaihtoehdottomuuden politiikkaa ja uskotellaan, että kaikki mahdollinen tehdään hyvinvointivaltion pelastamiseksi. Ei se näin mene. On poliittinen valinta korjata nykyisen järjestelmän epäkohdat ja ainakin yrittää pysäyttää hyvinvointivaltion alasajo. Suomalaisten on kannettava yhteisesti huolta kasvaneesta köyhyydestä ja kansan pahoinvoinnista. On tunnustettava, että pahoinvointi ja taloudellinen epävarmuus ovat kasvaneet. Hallitus tuntuu tekevän juuri päinvastaiseen suuntaan tähtääviä ratkaisuja, ennestään köyhiltä viedään tuhkatkin pesästä.

Sdp:llä olisi hallituspolitiikalle vaihtoehtoja. Olisi luotava uusi käsikirjoitus yhteiskuntamme tulevaisuuden pelastamiseksi. Tarvittaisiin lisää mm. osaamista, koulutusta, kekseliäisyyttä, omatoimisuutta, vapaaehtoista yrittäjyyttä, oikeudenmukaista verotusta ja ennen kaikkea yksimielisyyttä hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen tarpeellisuudesta. Sosiaalipolitiikkaa ei ole nähtävä vain yhteiskunnan menoeränä, vaan sillä voidaan tuottaa merkittävää lisäarvoa.

Onnistuneella työllisyys- ja hyvinvointipolitiikalla voidaan kohottaa ihmisten onnellisuutta ja koettua hyvinvointia sekä tuottaa merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Samalla voidaan vaikuttaa esimerkiksi kansalaisten työhyvinvointiin sekä työurien pidentymiseen vapaaehtoisesti.

Hyvinvointivaltion perusrakenteet säilyttävällä politiikalla huolehdittaisiin kaikista suomalaisista. Myös keskiluokasta. Valitettavasti neljä seuraavaa vuotta eivät näytä tuovan helpotusta eriarvoistumiskehitykseen. Koventuvat työelämän asenteet eivät helpota keskiluokan kurjuutta, päinvastoin, keskiluokasta putoaa yhä useampi epävarmuuden yhteiskuntaan.

Esa Kanerva

Yhteiskuntamme muuttuu

23.3.2017

Olemme tottuneet ajatukseen, että yhteiskunnat muuttuvat hitaasti, huomaamattamme. Mutta onhan meillä ollut tilanteita, jossa lähes kaikki olemassa oleva valtiollinen ja valtion sisäinen rakenne on pyyhitty lähes olemattomiin. Ajatellaanpa Venäjän vallankumousta tai toista maailmansotaa. Yhteiskunnalliset rakenteet menivät täysin uusiksi ja kaikki pistettiin maan tasalle. Näin on tapahtunut myös luonnonkatastrofien yhteydessä, kuten maanjäristyksessä Haitissa muutama vuosi sitten. Scifi-elokuvien todellisuus ei pidä ihan paikkaansa, että näitten onnettomuuksien jälkeen alkaa ihmisten sota kaikkia vastaan. Päinvastoin, elämä sopeutuu, ihmiset muodostavat yhteisön, johon syntyy rakenteet kohtuullisen nopeasti. Venäjällä tsaarin eliitti tuhottiin ja toinen, kommunistinen vähemmistövalta astui tilalle 1920-luvun loppuun mennessä. Yhteiskunta muuttuu todellisuudessa hitaasti, mutta varmasti, joka ikinen päivä. Tämän päivän maailman muutos menee eteenpäin kuitenkin poikkeuksellisen kiihtyvää vauhtia. Evoluutiota ei odotella. Olemmeko menossa kohti lopullista romahdusta?

Miten yhteiskunta, vaikka Suomi, sitten muuttuu. Jos unohdetaan globaalit suuret muutoksentekijät kuten ilmasto- ja ekologinen katastrofi tai ydinsota, sisäinen muutosmekanismi on liikkeellä koko ajan. Ensimmäisenä asiana voi mainita ikääntyminen. Se muuttaa ikärakennetta ja meidän yhteiskuntamme on rakennettu järjestelmiltään aivan erilaisiin olosuhteisiin. Tämä on yli kahdeksankymmentävuotiaalle täysin vieras maailma. Kynä, paperi ja välttävä luku- ja kirjoitustaito ovat muuttuneet digitaaliseksi yhteiskunnaksi. Siksi ikääntyminen tuo ongelmia. Toisaalta pitäisi olla kahdenlaisia palveluja eri ikäpolville ja toisaalta se ei ole tehoyhteiskunnassa kovinkaan realistinen ajatus. Ikärakenteen muuttumisella on kuitenkin laajakantoisia taloudellisia, sosiaalisia, kulttuurisia ja poliittisia vaikutuksia. Julkisen talouden suunnittelussa on otettava huomioon sukupolvinäkökulma ja se, että ikääntyneiden määrän lisääntyminen kasvattaa erityisesti eläke- ja hoitomenoja, mutta se ei saisi syrjäyttää lasten ja nuorten hyvinvoinnista huolehtimista.

Työelämän muutos heiluttaa perinteistä yhteiskuntaa. On varmaa, että työt ja työn tekemisen tavat muuttuvat. Sillä on sekä positiivisia että kielteisiä vaikutuksia. Voit menettää työsi, jos sinulla ei ole kykyä tai halua oppia uutta. Tarvitaan henkistä sietokykyä kestää painetta työn epävarmuudesta ja pärjäämisestä. Toisaalta markkinoille tulee täysin uusia ammatteja ja työntekomalleja. Välttämättä yhdellä ammatilla ei suoriuduta työurasta, vaan kouluttautua pitää elinikäisesti. Työ ei ole sidottu fyysisiin seiniin, työ ei ole paikkasidonnaista. Esimies saattaa olla eri rakennuksessa tai jopa eri maassa. Välitöntä työnjohtoa ei tarvita, koska työ tehdään tavoitteellisesti ja itseohjautuvasti. Pitää sietää monen tyyppisiä ja kansallisuudeltaan monenkirjavia ihmisiä.Yhteiskunta yrittää juosta muutoksen vauhdissa mukana. Lainsäädäntöä on koko ajan uudistettava. Työlainsäädäntöä uudistetaan kiivaasti vastaamaan tämän päivän työelämää. Kaikki me tunnemme sosiaali- ja terveysuudistukseen liittyvän lainsäädännön säätämiseen liittyvät vaikeudet. Koulutuksen on muututtava ja siihen kohdistuu koko ajan suuret paineet. Digitaalinen yhteiskunta tarvitsee uutta säätelyä tietoturvaan ja erilaisten rekisterien hallinnointiin. Luetteloa voisi jatkaa verolainsäädännöstä rikoslakiin ja kaikkeen siltä väliltä. Syntyy uusia tapoja tehdä rikoksia ja globaali kauppa tuo uudet riskit niin verottajalle kuin tullillekin.

Yhteiskunta ei ole koskaan täysin yhtenäinen kokonaisuus. Meillä on virallista taloutta ja varjotaloutta. Kotona tehtävä kotityö, kaveriporukoissa ja harrastuspiireissä sekä myös työpaikoilla tapahtuu toimintaa, jota valtioiden ja yhtiöiden vaatimukset eivät sanele. Tätä epävirallista taloutta väheksytään, mutta sen merkitys on todellinen ja suuri. Kotitalouksissa tehtävä työmäärä on tunneissa mitattuna vähintään yhtä suuri kuin virallisessa yhteiskunnassa tehtävä työ. Entä jos yhteiskunnan arvot keikahtavatkin häränpyllyä ja tapahtuu osien vaihto. Yhteiskunnassa tapahtuu muutos jonkinlaiseen vaihto- tai win-win-yhteiskuntaan. Sinä peset paidat ja minä kuskaan sinut vastineeksi paikasta A paikkaan B. Virallinen yhteiskunta jää verhojen taakse. Tähän yhteiskunta reagoi jollakin tapaa, mutta paljon riippuu siitä, kuinka suuret ovat ne vastavoimat, jotka kannattavat paluuta entiseen.

Joku on sanonut, että yhteiskunta on juuri sellainen, millaiseksi me sen teemme joka päivä. Nähtäväksi jää, muuttuuko yhteiskuntamme sisältä päin vai ulkoisten voimien sanelemana. Toivottavasti pysytään kamppailussa kansakunnan sisäisten voimavarojen jakamisessa. Ulkoapäin tulleista muutosvoimista tunnetuin on sota, jota tuskin kukaan toivoo.

Esa Kanerva

Eilen edustajistossa

22.3.2017

Eilen pidettiin Demareitten Kunnallisjärjestön edustajiston kevätkokous. Kokouksessa käsiteltiin vuosikokousrutiinit, toimintakertomus ja rahatilanne viime vuodelta. Samalla käytiin valtuustoryhmän toimintakertomus ja kerrattiin isot valtuuston päätökset. Ryhmän sisäinen yhteistyö olisi voinut olla parempi, mutta eteenpäin on menty sitten tunneliratkaisun. Edustajisto ei juuri keskustellut tulevasta pormestarista eikä Pekka Salmen ilmoittautumisesta pormestarikisaan. Ensiksi käydään vaalit kärkenä kunta-asiat ja heti 12.4. päätetään pormestarinehdokkaan nimi. Pormestarin työn saaminen on yleensä kahden suurimman puolueen kauppa. Näin uskon tapahtuvan tälläkin kertaa. Pienpuolueet eivät saa todennäköisesti rivejään niin suoriksi, että sieltä löytyisi enemmistö. Kaikki on tietenkin mahdollista. Mielestäni on vaalikansan huijaamista nimetä etukäteen pormestariehdokas. Koska meillä ei ole suoraa kansanvaalia tästä asiasta, valtuusto nimittää pormestarin. Pormestarin nimi on sitten ”Herran hallussa”. Se on puolueitten kompromissi jostakin henkilöstä.

Kokous kirjoitti julkilausuman, jonka julkaisen tässä:

”Tampereen sosialidemokraateille ykkösasia on työ. Tänä päivänä 20 000 tamperelaista on ilman työtä. Työllisyyden parantamisen on oltava kaupungin tärkein tavoite. Suhdanteille herkän vientiteollisuuden oheen pitää rakentaa uutta yritystoimintaa ja tukea pieniä sekä keskisuuria yrityksiä. Etenkin pitkäaikaistyöttömyyden kitkemiseen on osoitettava varoja. Kaupungin on tunnettava vastuunsa vaikeammin työllistettävistä ja ryhdyttävä toimenpiteisiin työllistäjänä. Uudet keinot työllistää ovat tarpeen.

Jokaiselle kaupunkilaiselle on tarjottava laadukkaat palvelut. Huomio on kiinnitettävä etenkin ikäihmisiin. Suomalaisen sosiaali- ja terveydenhuollon keskeisimmät arvot ovat aina nousseet ihmisarvon ja itsemääräämisoikeuden kunnioittamisesta, yhdenvertaisuuden vaatimuksesta sekä huolenpidon ja oikeudenmukaisuuden periaatteesta. Näin pitää olla myös tulevaisuudessa.

Koulutus, lapset ja nuoret ovat Tampereen tärkein menestystekijä. Sosialidemokraattien tavoitteena on nostaa nuorten koulutus Tampereella maamme kärkeen. Koulurakennusten homeongelmat on ratkaistava. Sosialidemokraattien tavoitteena on maksuton varhaiskasvatus. Ryhmäkokoja ei saa kasvattaa. Mitä paremmat eväät varhaiskasvatuksessa tarjotaan, sitä paremmin pärjää peruskoulussa. Myös päiväkotien sisäilmahaitat on korjattava. Henkilökunnan koulutusta ja jaksamista ei sovi unohtaa.

Tampereen kaupungin talous on ollut miinuksella useita vuosia. Syynä ovat muun muassa vientiteollisuuden vaikeudet, joka on johtanut etenkin yhteisöveron tuoton heikkenemiseen. Lisäksi valtionosuuksia on leikattu. Uusien yritysten ja työpaikkojen synnyttäminen on tasapainoisen talouden avainkysymys. Verotuksen tulee olla tasolla, joka mahdollistaa ihmisille peruspalvelujen tarjoamisen. Kaupungin on huolehdittava kasvusta, sillä kasvu luo työpaikkoja.

Kaupungin tavoitteena on olla hiilineutraali vuoteen 2050 mennessä. Tavoitetta on kiristettävä. Teknologinen kehitys mahdollistaa päästöjen merkittävän vähentämisen. Kaupungin tulisi tavoitella hiilineutraalisuutta vuoteen 2030 mennessä. Tampereelle on toteutettava kansallinen kaupunkipuisto.”

Esa Kanerva

Konsertissa

21.3.2017

Kävin viime perjantaina rentoutumassa ja kuuntelemassa musiikkia Tampere-talossa.Täytyy aloittaa juttu tarinalla. Ensi kosketuksen sain Tampereen kaupunginorkesteriin pikkupoikana. Naapurissani asui Jukolankadulla kaupunginorkesterin silloinen konserttimestari, muistaakseni etunimetään Yrjö, sukunimi oli Bister joka tapauksessa. Hänellä oli kolme lasta, kaksi poikaa ja yksi tyttö. Vietin paljon aikaa veljesten kanssa jääkiekkoa höntsäten ja poikien kanssa seikkaillen. He olivat nimeltään Veli-Pekka ja Hannu. Veli-Pekka soitti selloa ja Hannu pianoa. Tytär oli pantu opiskelemaan harpun soittoa. Vaikka meilläkin oli kotona kova kuri, pisti silmään kersanttimainen käskevä ote lastenkasvatukseen ihan muisteluksi asti. Bistereillä oli jäädytetty kiekkorata pihaan ja siinä kulmakunnan lapset pelailivat. Mutta kun tuli soittotunnin aika, silloin Veli-Pekkaa ja Hannua vietiin. Joskus niskasta kiinni pitäen ja jalat ilmassa roikkuen mentiin sisälle. Tuolloin ihmetytti ja hirvitti, mutta näin jälkikäteen ajatellen isä oli oikeassa. Pojille ei oikein koulu maittanut ja keskikoulun he suorittivat rimaa hipoen. Mutta kaikista kolmesta tuli kelpo ammattimuusikoita ja soittivat kaupunginorkestereissa jokainen loistavan työuran. Soittivat telkkarissakin trio-Bisterinä.

Pikkupoikana saatu hieman pelonsekainen kunnioitus ammattimuusikoista on muuntunut ihailuksi. Ammatti vaatii kurinalaisuutta ja ennen kaikkea lahjakkuutta. Vanhemmiten minusta on tullut klassisen musiikin ystävä. Voiko paremmin irtautua viikon roiskeista kun istuutua mukavaan tuoliin, pistää silmät kiinni ja kuunnella musiikkia. Suosittelen.

Perjantaina kävin vaimon kanssa kuuntelemassa sekä vanhempaa sävellys- että nykytaidetta. Tamperelaisena täytyy olla ylpeä siitä, että meillä on täysimittainen sinfoniaorkesteri, 97 muusikkoa, jotka ovat maailman luokan soittajia. Ihminen tarvitsee paitsi leipää, niin myös sirkushuveja. Kapellimestarit Santtu-Matias Rouvali ja häntä ennen Hannu Lintu ovat tehneet loistavaa työtä orkesterin soitannan kehittämisessä. Tämän illan johti taiwanilais-yhdysvaltalainen Mei-Ann Chen. Hän kiertää ympäri maailmaa konsertoimassa ja johtaa tällä hetkellä Chigago Sinfoniettaa. Viulistina loisti yhdysvaltalainen Jennifer Koh. Ulkomuodosta päätellen Aasiasta päin hänenkin sukujuuret ovat. Myös hän on maailmankansalainen ja konsertoi maailmanlaajuisesti.

Alkunumerona kuultiin Fanny Henselin 1830-luvun lopulla sävelletyn orkesterialkusoiton. Täytyy mainita, että Fanny Hensel oli Felix Mendelssonin isosisko. Häntä voidaan tituleerata myös maailman ensimmäiseksi noteeratuksi naissäveltäjäksi. Sitten pistetään ne aluksi mainitsemani silmät kiinni. Kuulen taitavaa ja herkkää musisointia. Teoksen palasia on käytetty varmasti joissakin mainosten tai muussa tarkoituksessa taustamusiikkina. Niiin tutuilta ne kuulostivat. Upposin syvälle tähän äänimaailmaan, joka on meikäläisellekin ymmärrettävää ja perinteistä orkesterimusiikkia. Filharmonia taituroi ja herkisteli.

Jännityksellä odotin toista numeroa. Se oli nimittäin nykyklassista musiikkia. Teos oli nimeltään Graal Theatre. Se on Kaija Saariahon säveltämä viulukonsertto. Viulisti Koh kertoo rakastavansa Saariahon musiikkia ja sanoo pääsevänsä siihen todella vahvasti sisälle. Taas silmät kiinni. Viulu soi uskomattoman taitavasti ja kauniisti. Voi kuvitella leijuvansa jossakin tuonpuoleisessa. Soitinten koko ääniala korkeasta matalaan ja hiirenhiljaisuudesta soitinten pauhuun käytetään hyväksi. Täytyy tunnustaa, että suosikkimusiikkiani tämä ei ole, rajoittuneisuudestani johtuen, mutta sen ymmärrän, että viulisti on täydellisesti uppoutunut teoksen sisälle ja tekniikka on uskomatonta.

Tauon jälkeen finaalina esitetään Rahmaninovia. Se on säveltäjän esikoinen ja hän sävelsi sen vain 23-vuotiaana. Ensimmäinen sinfonia sai kantaesityksenä Venäjällä täystyrmäyksen, mutta myöhemmin se on istunut konserttisalien vakio-ohjelmistoon. Rahmaninov jatkoi Pjotr Tsaikovskin romanttista perinnettä. Kuunnellaanpas taas. Välillä herkkää ja kaunista soittoa, kuin kevään metsä äänineen. Sitten raivoisaa fuugaa ja menoa. Tulee toisinaan mieleen soitilassoittokunnan mahtipontinen poljenta. Filharmonia on Chenin hyppysissä pehmeää muotoiluvahaa. Se on kuin yhdestä puusta veistettu soitin. Herkkää ja loistavia solistisuorituksia. Vuilut, trumpetit, klarinetit ja lyömäsoittimet, ei, kyllä täytyisi luetella kaikki instrumentit, tempaavat sielun mukaansa ja matkaan kohti tunnemaailmaa sekä kokemusta. Bravo! Bravo!

Lopuksi kapellimestarin arvomaailmasta muutama sana. Maailmanluokan tähden ei tarvitse korostaa itseään ja se, jolla on ansiolistallaan musiikin alalla melkein kaikki maailmassa saavutettava, voi jakaa kiitosta aidosti ”alaisilleen” soittajille. Hän nostattaa aplodeerattavaksi jokaisen muusikkoryhmän ja yksittäisen solistin. Yleisön kiitos on aito, viulisti pyydetään lavalle neljästi ja hän soittaa kiitokseksi vielä Bachia. Kiitokset!!

Esa Kanerva

Tavattiin Tammelantorilla

                                                                                                                        20.3.2017

Kevätpäivä parhaimmillaan. Aurinko paistaa, mieli on keveä ja vaalit ovat ovella. SDP avasi kampanjansa Tampereella lauantaina 18.3.2017 klo 10 torikansan parissa Tammelan torilla. Sydäntä lämmitti se, että väkeä oli liikkeellä satamäärin. Paitsi aate, niin kansaa kiinnosti perinteinen rokka soppatykistä, puheet, ilmapallot ja namut. Tilaisuuden avasi Kunnallisjärjestön puheenjohtaja Atanas ja varsinainen pääpuhuja oli eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Lindtman. Hän patisteli lähettämään hallitukselle terveisiä äänestämällä. Paitsi että nyt äänestetään kunnallisvaaleissa niin kyllä äänestysaktiivisuudella- ja tuloksella on merkitystä valtakunnanpolitiikassa. Antti oli huolissaan koulutusleikkauksista ja varhaiskasvatuksesta Esimerkiksi hänen kotikunnassaan Vantaalla valtuusto oli ollut sitä mieltä, että subjektiivista päivähoitoa ei tarvita kuin puolipäiväisesti. Onneksi Tampereella oltiin toista mieltä ja niin on oltava jatkossakin. Puheenvuorot käyttivät myös valtuustoryhmän puheenjohtaja Pekka Sami ja kansanedustajat Viitanen ja Gustaffson.

Tapasin torilla useita kymmeniä ihmisiä ja jutteluihin pääsin monen kanssa. Samalla kuulin monta tarinaa elävästä elämästä. Kerron tässä muutaman vuoropuhelun ja keskustelun.

Vastaani tuli sähköpyörätuolilla vanhempi herra. Jutustelu johti hänen avautumiseensa invalidien kohtelusta tässä yhteiskunnassa. On raakaa ja kovaa suhtautuminen. Mistä ihmeestä tällainen käytös kumpuaa? Ollaan kateellisia ”Merusta” niin kuin hänen peräänsä usein huudellaan. ”Mistä noita hienoja pelejä saa ostaa ja kuinka sinulla on varaa tuollaiseen?” Mitä ihmettä! Ei kai kukaan kävelemään pystyvä huvikseen ajele sähköpyörätuolilla! Tiedoksi vain kaikille huuteijoille, että se on melkoinen byrokratia, että yhteiskunta tuollaisen hankkii. Kysymys on todellisesta tarpeesta. Kaikista kroisimpaa oli hänen ihmettelynsä siitä, että kun hän kotiin päästyään tarkastelee takkiaan, siinä on jotakin muutakin mömmöä kuin oma sylkeä. Ei voi olla totta!

Sote-uudistus kiinnosti usempaa tavattavaa. Suuri on huoli tulevista palveluista ja niiden saatavuudesta. Ihmiset ovat hyvin valistuneita ja tietävät asiasta paljon. Ehdokkaalla ei ollut valitettavasti kovin tarkkaa tietoa hallituksen aikeista, koska lainsäädäntö kulkee vasta lausuntokierroksilla. Yhdessä kuitenkin jaettiin huoli markkinoistumisesta ja rahastuksesta. Pääsääntöisesti oltiin nykyiseenkin tyytyväisiä. Tammela-keskuksen poismenoa Pohjolankadulle surkutteli useampikin.

Eläkkeellä oleva opettaja kertoi huolensa opetuksesta ja opetusrymien koosta. Niitä ei saa ainakaan kasvattaa. Erityisryhmille ja levottomille oppilaille pitäisi antaa heidän tarvitsemansa palvelut, erityisopetusta ja koulunkäynninohjaajia. Opetus on ihmisen tärkein väline inhimilliseen elämään ja työ tekoon. Mieleeni jäi hänen kertomansa oma urapolku. Hän valmistui opettajaksi vuonna 1954. Hän oli kuulemma päättänyt, että uutta takkia hän ei osta ennen kuin on miljoona sen aikaista markkaa koossa. Päätös oli kuulemma pitänyt.

Kastinsilalle tulee saada pysäkkikatos. Paikka on tuulelle ja sateelle altis, etenkin talvella. Jos joku asiasta päättävä taho lukee tämän, olisi toivottavaa, että ryhdyttäisiin toimeen. Sähköpostin lupasin asiasta lähettää maanantaina Joukkoliikenteeseen. Tunnelin rakentaminen oli ollut lähistöllä asuvalle tosi raskas koettelumus. Astmaatikkona hän oli joutunut jopa sairaalan pölystä johtuneen hengenahdistuksen vuoksi. Tunneli on tehty ja asialle ei enää mitään voi.

Eläkeläiset poikkesivat ahkerasti juttusille. Pienet eläkkeet ja pärjääminen olivat pääpuheenaiheita. Eräs herra ihmetteli sitä, että kuinka joku voi saada asumistukea, kun asuu yksin isossa omistuslukaalissa. Eduskunta säätää lait ja asunnon myymisen pakkoa ei ole, toistaiseksi. Jos ihmisellä on pienet tulot, niin kai se sitten niin menee, että asumistukea voi saada. Yhteiskunnalle tulee kuitenkin halvemmaksi se, että vanhus asuu kotonaan kuin laitoksessa.

Tässä kirjoitin muutaman tarinan maistiaisiksi. Olen taas ensi lauantaina torilla, tervetuloa juttusille! Ja se numero oli sitten sata!

Esa Kanerva

Kipuilua

                                                                                                                      17.3.2017

Meillä itse kullakin on kokemuksellinen käsitys kivun tuntemisesta. Arkikielessä kipu ymmärretään yleensä fyysisenä aistimuksena, aivojemme välittämänä epämiellyttävänä olotilana. Fyysisen kivun kokemisesta voisi kirjoittaa kirjan. Jokainen kokee sen erilailla. Päätä jomottaa, mahaa polttaa, käsi on kuin tulessa, kipu sykkii hampaassa ja kuvauksia voisi jatkaa loputtomiin. Lääkäreitten diagnostiikkaan liittyy kivun laadusta kyseleminen, koska eri elimissä tai ruumiin osissa kipu oireilee saman syyn johdosta kohtuullisen usein samalla tavalla. Kun raajasta katkeaa luu, kipu on tuskaista ja polttavaa särkyä, joka ei hellitä. Mahakivussa ratkaisee paikka, mihin kipu kohdistuu tai onko se kohtauksittaista tai jatkuvaa.

Kipu saa alkunsa fyysisestä, kemiallisista tai lämpötilaärsykkeistä, jotka ylittävät henkilökohtaisen sietorajan. Kivun syynä on usein jokin elimellinen sairaus, vamma tai vaurio. Lähes kaikissa kehon kudoksissa on hermopäätteitä, jotka vaurion sattuessa alkavat lähettää viestiä kivusta. Kipuviestit välittyvät ääreiskipuhermoissa selkäytimeen ja sieltä edelleen kipuratoja pitkin aivoihin. Jokaisella on erilainen kipukynnys ja ihmiset käsittelevät kipua eri tavalla. Fyysisen kivun kokemisella on siis ihan järkevä tarkoitus. Se on varoitusmerkki jostakin. Sormen osuessa kuumaa lieteen, refleksinomaisesti vedämme sormemme liedeltä pois ja vasta sitten ymmärrämme tapahtuneen. Kun esimerkiksi sisäelimissämme tapahtuu vaurioita, ihmisen on tärkeätä tietää se, että nyt kaikki ei ole kunnossa.

Jotta ihmisen elämä ei olisi liian helppoa, kärsimme usein henkistä kipua, tuskaa. Sitä voivat meille aiheuttaa monet asiat. Elämä on monin tavoin luopumista. Näissä tilanteissa tunnemme raastavaa henkistä kipuilua, joka ilmenee ihmisessä monin eri ilmiöin. Suru on ehkä tavallisimpia henkistä tuskaa tuottava tapahtuma. Joudumme luopumaan läheisistämme, joskus kuoleman kautta. Koemme myös eron aiheuttamaa ahdistusta. Lapset lähtevät pesästä aikuistuessaan ja vanhemmat kokevat ns. tyhjän pesän oireyhtymän. Voimme menettää terveytemme tai toimintakykymme. Joku menettää koko omaisuutensa jonkun riskin realisoituessa. Murehdimme omasta vanhenemisestamme, vaikka emme sille mitään voi. Kuolemakin voidaan ymmärtää hyvin pelottavana ja tuskaa tuottavana asiana. Oirehdimme näitä tapahtumia henkisesti eri tavoin. Tällaisia reaktioita ovat ahdistuneisuus, hätä, pelko, masennus ja psyykkinen sekä henkisen kuormittuneisuuden tunne.

Usein lääkäreillekin on hämmentävää ja vaikeuttaa taudinmääräitystä se seikka, että olemme äärimmäisen taitavia muuntamaan henkisen kivun fyysiseksi oireiluksi. Henkisessä kivussa on ainakin aikaisemmin ollut jotakin hävettävää. Mieluummin kerron selän olevan kipeä kuin alkaisin kertoa ongelmista työpaikalla. Toisaalta lääkärille on helpompaa työntää potilaalle kipilääkeresepti kuin alkaa penkoa asioitten todellisia syitä. Henkinen kipu ei kuitenkaan parane Buranalla ja usein lähtee kierros lääkäriltä toiselle apua hakemaan. Seurauksena on kivun kroonistuminen siten, että ihminen itsekin luulee selän olevan kivun ja näyttelee sairaan roolin täysin uskottavasti.

Ihmisellä voi olla elämänsä aikana hengellisiä kriisejä. Yleensäkin nämä liityvät läheisen menetykseen tai johonkin ihmisen elämän tasapainoa heilauttavaan tapahtumaan. Syntyy stressireakstio. Aletaan pohtia omaa olemassaoloaan ja sen tarkoitusta. Vaikea sairastuminen tai mielen järkkyminen potkaisevat liikkeelle voimakkaan ajatteluprosessin, jossa haetaan ratkaisua elämän ja kuoleman kysymyksiin. Henkilö voi uida hengellisissä kivuissaan todella syvissä vesissä ja kokee samalla suurta fyysistä tuskaa. Jopa samanlaista oireilua kuin narkomaani vieroitustuskissaan.

Ihmisen kannalta lohdullista ja toivoa herättävää tässä on se, että fyysisten kipujen hoito alkaa olla nykymaailmassa koko lailla lääketieteellisesti hallinnassa. Toisin on kuitenkin nykymaailman tehokkuusajattelussa henkisten kipujen selvittely. Niiden hoito laimin lyödään. Lääkäreitten vastaanottoajat puristetaan 20 minuuttiin. Eihän siinä ajassa ehdi kuin tervehtiä ja sanoa näkemiin. Tai niin kuin eräs tohtori totesi, että jos potilas ehtii istua, peli on menetetty. Jotakin taytys tehrä, sanoi Koiviston Manu!

Suomen evankelisluterilainen kirkko on hyvin läsnä ihmisen niin halutessa. Papit ottavat vastaan seurakunnissa ja voit käydä hengellisiä keskusteluja. Maailma on vaan nyt niin maallistunut, ettei kirkkoa ja uskontoa koeta miksikään eikä minkään arvoiseksi. Tällä asenteella on tietysti turha lähteä käymään kovin syvällisiä hengellisiä keskusteluja. Papit osaavat kyllä kuunnella ja se auttaa paljon sekä henkisissä että hengellisissä kriiseissä. Jokainen on kuitenkin oman onnensa seppä, tässäkin asiassa.

Esa Kanerva

Tekeekö hallitus uudet "carunat" jätehuollossa?

16.3.2017

Hallitus on tekemässä ja päättämässä uudesta jätelaista. Julkiset jätehuoltoyhtiöt ovat panostaneet kaatopaikkoihin, käsittelylaitoksiin ja infraan kymmeniä miljoonia euroja. Kunnat ovat tehneet muun muassa satojen miljoonien investointeja jätteen energianhyödyntämiseen. Kunnat ovat sitoutuneet pitkillä toimitusajoilla toimittamaan vastuupiiriinsä kuuluvia jätteitä käsittelyyn. Mahdollisesti hyväksyttävän lain seurauksena Suomen jätebisnekseen saattaisi muutoksen jälkeen syntyä oligopoli, eli julkisen sektorin ja yritysten jätehuollon käsittelypalveluja tarjoaisi vain muutama palvelun tai tuotteen tarjoaja.

Jätelakiuudistus on lisäämässä kuntalaisten maksuja ja heikentämässä pienyrittäjien asemaa, jos se toteutuu nyt valmisteltavana olevassa muodossa. Uudistusta käsittelevä työryhmä kokoontui 28.2. viimeistä kertaa. ”Periaatteemme ”suomalaiset ansaitsevat parasta, jokaisessa kunnassa” ei ole toteutumassa”, pelkää myös Jätelaitosyhdistys JLY.

”Hyötymässä ovat voittojaan maksimoivat suuret yksityiset jätehuoltoyritykset, häviäjinä ovat tavalliset kuntalaiset ja pienyrittäjät. Kohtuuhintaisen jätehuollon perusteet vaarantuvat. Kuntalaisten jätemaksut uhkaavat nousta jopa 30 prosentilla. Samalla vaarantuu koko kiertotalouden kehitys Suomessa”, toteaa Jätelaitosyhdistyksen toimitusjohtaja Riku Eksymä.

Kuntien jätehuollon perusrakenteet uhkaisivat jäädä vajaakäytölle. Se on todellista resurssien ja rahan hukkaamista näinä aikoina, kun toimintaa tulisi tehostaa. Lisäksi kunnalla on yritysten jätehuollosta niin sanottu toissijainen vastuu, eli vastuu tarjota palvelua myös kaupoille, korjaamoille ja muille vastaaville, jos yksityistä jätehuoltopalvelua ei ole riittävästi tarjolla. Pienten jätteenkuljetusyritysten toimintaedellytykset heikentyisivät oleellisesti, koska ne ovat tukeutuneet paljolti kuntien käsittelypalveluihin. Yksityisillä jätehuoltoyrityksillä ei ole olemassa kattavaa infraa. Myös syrjäseutujen jätehuolto joutuisi vaikeuksiin. Eri puolilla maata ei ole yksityisiä kaatopaikkoja eikä energianhyödyntämisen palveluja.

”Tässä puhutaan vähintään kymmenien miljoonien eurojen tulonsiirrosta suurille yksityisille jäteyhtiöille. Kysymys on silti vielä paljon laajempi, koska viimeisen 10 vuoden aikana kuntalaisten rahoja on investoitu jätehuoltoinfrastruktuuriin miljardi euroa. Nämä yhteiset investoinnit ovat hallituksen suunnitelmien johdosta tätä menoa siirtymässä niin kotimaisten kuin ulkomaistenkin suuryritysten haltuun. Onko hallitus tekemässä tässä uudet ”carunat”, kysyy Eksymä.”

Tasavallan presidentti vahvisti 29.12.2016 uudet julkisia hankintamenettelyjä koskevat lait. Lait tulivat voimaan 1.1.2017. Sidosyksikkösääntelyn ulosmyyntirajoihin ei tehty muutoksia eli tiukka 5 % ja 500.000€:n raja säilyvät kuten alkuperäisessä hallituksen esityksessä. Mahdollisuus olisi ollut EU-direktiivien mukaiseen 20 prosenttiin. Kunnallisilla jätehuoltoyhtiöillä on tällä hetkellä siis mahdollisuus toimia siirtymäkauden jälkeen markkinoilla vain 5 prosentin osuudella liikevaihdostaan.

Nykyinen jätehuollon vastuunjako kuntien ja yksityisten välillä perustuu PESÄ -työryhmän linjauksiin 2007. Sovitun vastuunjaon pohjalta kunnat ovat tehneet satojen miljoonien investointeja mm. jätteen energiahyödyntämiseen sekä kiertotaloutta edistäviin biojätteiden käsittelylaitoksiin. Kunnat ovat sitoutuneet pitkillä toimitusajoilla toimittamaan vastuupiiriinsä kuuluvia jätteitä ko. käsittelyihin. Kapasiteetti on mitoitettu sovitun vastuunjaon mukaisesti ja kuntien tulee voida luottaa toimintansa osalta lainsäädännön pysyvyyteen. Julkisen hallinto- ja palvelutoiminnan sekä sosiali- ja terveyspalvelujen sekä koulutustoiminnan jätteet (siis muun kuin asumisen jätteet) muodostavat noin 10–20 % jätelaitosten nykyisestä liikevaihdosta. Ehdotettu vastuupiirin supistaminen johtaisi kuntatalouden kannalta yhtälöön, jossa sovitut kustannusvastuut pysyvät jätevirtojen pienentyessäkin ja kohdistuvat haitankärsijöinä kuntalaisiin jätteenkäsittelyn kustannusten nousuna. Kapasiteettivajauksesta aiheutuvat kustannukset voivat nousta merkittäviksi, kun korvaavaa kapasiteettia ei saada hankittua.

Mikäli hallitus hyväksyy uuden jätelain, jätehuolto muuttuu suurten kansainvälisten yhtiöitten temmellyskentäksi.

Esa Kanerva

Alussa oli suo, kuokka ja Halla-ahon Jussi

15.3.2017

Kaikki on aloitettava alusta, niin hyvän kuin pahankin tekeminen. Halla-ahon Jussin suo on tavoitella Perussuomalaisten puheenjohtajuutta, kuokkana hänellä on omien sanojensa mukaan kova pää ja paksu nahka ja tavoitteena päästä suomalaisen politiikan ytimeen. Minulle ei ole valjennut hänen manifestiensa kautta, mikä hänen todellinen tavoitteensa on politiikan keskiössä, tietysti edellyttäen, että hän sinne pääsee. Julistukset ovat keinoja, todellinen päämäärä lienee valta ja vaikuttaminen, mitä hän sillä vallalla aikoo tehdä ja mihin päämääriin hän sen avulla pyrkii, on kysymysmerkki.

Alku on ollut hyvin käsikirjoitettua näytelmää. Trump twiittaa, Halla-aho ilmestyi Suomen kansalle videon välityksellä. Puheenjohtajuuttakin hän aikoo hoitaa Euroopasta käsin. Tämä on yllättävää, uutta ja kiehtovaa poliittista käyttäytymistä. Tosin ei kovin omaperäistä, koska Italian suosituimpiin poliitikkoihin kuuluva Peppe Grillolla ei ole edes puoluetoimistoa eikä organisaatiota. Politiikkaa johdetaan netissä ja sosiaalisessa mediassa tässä ja nyt. Kaikkeen liikkuvaan reagoidaan välittömästi sormi kännykän näppäimillä. Nuoriso elää elämäänsä tuijottamalla älypuhelintaan ja sen avulla he hoitavat sosiaaliset suhteensakin, miksi ei politiikkaakin sitten voisi hoitaa samalla tavalla?

Voiko kaiken ”vanhan” kyseenalaistaminen olla ideologia, joka viehättää? On luonnollista, että teini potkii aisan yli, mutta miten aikuiset ihmiset voivat käyttäytyä tällä tavalla? Jussi vihaa paitsi hyvinvointivaltiota, niin sosialidemokraatteja yli kaiken. Demari on ”niljakkain” olento, mitä maa päällään kantaa. Halla-ahon mukaan sosiaalidemokraateissa ”erityisen ahdistavaa on, että heistä ei päästä eroon, vaikka he jäisivät kiinni." Kreikkaan tarvittaisiin sotilasjuntta, joka pistäisi rettelöijät kuriin. Uskonto on roskaa, sosiaalituet on poistettava ja valtion ainut tehtävä on pitää kuria ja järjestystä. Listaa on turha jatkaa. Tämä on sitä julkista kuorrutusta ja profiilia, millä hän haluaa tulla julkisuuteen. Kylmään harkintaan pystyvät ja terävät aivot hänellä ovat.

Tässä on samanlainen paradoksi kuin Trumpin politiikassa. Juuri se köyhä kansanosa, joka eniten hyötyy Obaman terveydenhuoltouudistuksesta, äänesti innoissaan Donaldia, joka lupasi kumota sen heti. Lähiöistä löytyy varmasti Jussin kannattajakuntaa, jotka nauttivat suomalaisen yhteiskunnan sosiaaliturvasta. Riittääkö yhteiskunnalle katkeroituneelle ihmiselle se, että syyllinen on löytynyt ja on joku, joka kertoo syyllisen hänen ahdinkoonsa. Halla-aho kertoo, että neekereitä, somaleita ja muita maahanmuuttajia ei voida pitää ihmisinä tai ainakaan samanarvoisina kuin esimerkiksi valkoisen rodun edustajia. Somalit saattavat olla jopa pedofiliaan taipuvaisia. Sanoma uppoaa otolliseen maaperään kuin idutettu perunan mukula kevätlämpöiseen maahan.

Halla-ahon vallankaappaus puolueessa on mahdollinen teknisesti perussuomalaisten omintakeisen puolueorganisaation vuoksi. Puoluekokouksessa äänioikeus on kaikilla jäsenmaksunsa maksaneilla puolueen jäsenillä. Viimeksi Turun puoluekokouksessa heitä oli paikalla tuhatkunta. Maahanmuuttovastaisten ihannoimalle sometaikurille ei ole siten välttämättä kovin vaikeaa värvätä puoluekokoukseen muutama sata uutta puoluekokousedustajaa varmistamaan valintansa. Samalla hän voi miehittää puolueen hallinnon ja johdon sekä ympäröidä itsensä omilla suosikeillaan.

Mitä sanovat hallituskumppanit Keskusta ja Kokoomus Jussin tultua valituksi. Tuskin Sipilä ja Soini kumartavat ja kiittävät. Hyvin oletettavaa on, että Soinin luona käy vielä monta lähetystöä kyseessä olevista puolueista. Häneen vedotaan. Soinia vaaditaan uhrautumaan asettumaan ehdolle hallituksen koossa pitämiseksi ja isänmaan edun vuoksi. Lähteekö Timo häviämään puheenjohtajavaalia, tuskin. Vanha peluri laskee varman päälle. Tällä hetkellä kukaan ei tiedä, mihin johtopäätökseen Soini tulee. Harkintaan vaikuttaa varmasti se, minkälaisen rökäletappion perussuomalaiset kokevat kuntavaaleissa. Ja kuinka ylös Halla-ahon kannatusluvut lähtevät nousemaan.

Demaripuolueen johtoa kannattaa varmaan ”ohjeistaa” partiolaisten tunnuslauseella, ”Ole valmis!” Seuraavat eduskuntavaalit voivat olla lähempänä kuin luulemmekaan.

Esa Kanerva

"Maailman suurin kusetus"

14.3.2017

Meidän suomalaistenkin on hyvä tietää, että maksamme amerikkalaisten rahoitusmarkkinapelien ja asuntokuplan puhkeamisen laskua edelleen. Tässä bluffissa katosi satoja ja ellei tuhansia miljardeja dollareita ja euroja pörssihuijareitten taskuun. Syöksy lähti liikkeelle monesta eri syystä. Ei pelkästään siksi, että asuntolainoja myönnettiin alun alkujaankin maksukyvyttömille ihmisille ns. suprime-lainoina. Yhdysvaltion keskuspankki FED laski korot ennätyksellisen alas pitkäksi aikaa. Pankkisektoria valvottiin huonosti ja säätelyä ei ollut. Luottoluokittajat olivat ostettavissa ja nämä huijarit olivat keskeisessä asemassa huijausten onnistumisessa. Markkinakapitalismi puhkesi kukkaan ja kaikilla oli hauskaa.

Pankeille jäi paljon pienen koron rahaa käsiin, jota se alkoi tarjota käytännössä kaikille halukkaille, myös niille, joilla ei ollut työpaikkaa, omaisuutta tai vakituisia tuloja. Asuntolainaa annettiin myös vähävaraisille, joilla ei ollut edes 10 prosenttia asunnon hinnasta.Tämä helpon rahan kiihdyttämä asuntojen kysynnän kasvu nosti asuntojen hinnat ylös, ja käynnisti spekulatiivisen kaupan, joka nosti hintoja entisestään, ja viimein kiinteistökuplan, joka aiheutti vuoden 2007 alusta lähtien laajan luottokriisin.

Spekulantit olivat oivaltaneet tilaisuutensa tulleen hyvissä ajoin. Amerikkalainen elämäntapa lisäsi löylyä kiukaalle. Koska asuntojen arvot näennäisesti nousivat koko ajan, sitä vastaan sai uutta kulutusluottoa. Varsinaista huijausta oli ”alta priiman” asuntoluottojen paketoiminen johdannaisiksi, paketeiksi. Pankit siirsivät omaa luottoriskiään investoinipankeille, jotka tämän tuotteistamisen tekivät. Johdannaisten arvo saattoi olla monikymmenkertainen niiden todelliseen arvoon nähden. Koska luottoluokittajatkin olivat juonessa mukana ja luokittelivat ne AAA-luokkaan, kelpasivat johdannaiset eläkesäätiöille ja pienen riskin rahastoillekin.

Paketissa oli osa maksuohjelman mukaisesti hoidettuja luottoja, osa suuririskisiä velkoja ja loppuosa arvottomia papereita. Mitä paremmin johdannaiskauppa kävi, sitä ahneemmiksi rahastojohtajat tulivat. Ja sitä kevyempää tavaraa paketissa oli. Kauppaa johdannaisilla käytiin globaalisti ja mm. Deutschebank oli iso peluri. Samoin islantilaiset ja irlantilaiset pankit. Kaiken kukkuraksi suuren riskin rahastot möivät vielä näille johdannaisille vakuutuksia tappiotten varalle.

Todellista kasinopeliä oli ”shorttaus” eli lyhyeksi myynti, jossa peluri lyö vetoa siitä, nouseeko johdannaisen kurssi vai ei. Peluri lainaa tai vuokraa arvopaperit välittäjältä. Reaalirahaa ei tarvittu. Asuntokauppajohdannaisten kauppa ryöstöytyi käsistä ja niiden myynnin arvo ylitti jo 2007 Yhdysvaltain valtionvelkakirjojen kaupuan, 4500 miljardia dollaria.

Sitten kaikki romahti. Suuria investointipankkeja joutui rahoituskriisiin, osa meni konkursiin, fuusioitiin ja hallitus teki pelastuspaketteja. Niin kuin aina, pelin maksoi tavallinen kansa verovaroilla ja kärsimyksillään niin Amerikassa kuin Euroopassa. Syyllisiksi löytyi muodollisesti joitakin pankijohtajia. Muutamat pankkiirit olivat kaiken muun rinnalla pelanneet omia pelejään ja syyllistyneet rikoksiin lainopillisessakin mielessä. Kansa maksoi kadonneet miljardit suurella työttömyydellä, monet menettivät säästönsä ja eläkerahastojen konkursseissa eläkkeensä. Maailmantalous ajautui syvään lamaan ja ongelmiin.

Pankit pelastettiin Euroopassakin julkisella rahalla eli kansa maksoi. Yksi pirteä poikkeus oli Islanti, joka päästi omat pankkinsa konkurssiin ja on toipunut kohtalaisesti finanssikriisistä. Suomalaisetkin maksavat Amerikan finanssihuijauksen hintaa välillisesti. Suoranaiset sijoitukset olivat vähäisiä eikä niistä haluta kertoa julkisuuteen. Seitsemän laihaa vuotta on takana, työttömyys on korkea ja vienti vetää huonosti. Kreikan valtiota lainotetaan. Hallitus leikkaa ja kaikesta tingitään. Tällä tavalla tavallinen suomalainen kansakin vedettiin mukaan amerikkalsten asuntokuplaan ja maksumiehiksi.

Esa Kanerva

Pidetään vanhuksistamme huolta!

13.3.2017

Hoksaan taas kirjoittavani vanhuksistamme ja heidän hoidostaan. Vanhuksiamme hoidetaan nykyään kotihoidossa, asumispalveluissa ja tehostetussa palveluasumisessa sekä erilaisissa ryhmäkodeissa. Toki akuutissa sairaustilanteessa iäkäskin pääsee sairaalaan. Tuota kotihoidon ideologiaa olen miettinyt paljon. Kun vanhuksen henkiset kyvyt alkavat heikketä ja arkeen tulee selvästikin sellaisia ongelmia, jotka vaatisivat jatkuvaa huolenpitoa, niin silloinkaan eivät palvelutalon ovet aukea automaattisesti. Tarvitaan hakemusta ja todistusta siitä, tästä ja tuosta. Käydään kotona arvioimassa, josko se mummu Virtanen vielä jotenkin pärjäisi asunnossaan. Jos vaari ei muista syödä, käydä oikeassa vessassa, ei siis komerossa, niin eihän siitä elämästä mitään tule. Omaiset näkevät tilanteen toivottomuuden, virkailija arvioi toisin.

On ihan perusteltu syy pelätä oman vanhuutensa hoivan puolesta. Kotihoidon toteuttamiseksi ei riitä, että laitospaikkoja vähennetään ja vanhukset jätetään kotiin. Kotihoidossa tarvitaan hoitajakäyntien lisäksi myös muutakin palvelua. Hoidettavien määrä tulee kasvamaan varsinkin suhteessa muuhun väestöön. Tilannetta ei auta se, että lähihoitajan työaikaa kellotetaan ja hoitoaikoja tiivistetään. Kokonaistyöaika ei sillä lisäänny, mutta ehkä pari lisäpiipahdusta ehditään tehdä työvuoron aikana. Laadusta ei enää kannata puhua.

Kotihoidon pitäisi olla paljon muutakin kuin silmäys ovenraosta. ”Onko kaikki hyvin, näkemiin, tulen taas ylihuomenna.” Ihmisoikeuksiin kuuluu puhtaus, lämpö, sosiaaliset suhteet, harrastukset, ulkoileminen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vanhuspalveluiden vaikuttavuutta arvioitaessa, terveyspalvelut ovat tärkeät, mutta ne eivät ole ykkönen vanhusten hoivassa. Kaikki muu tavalliseen elämään liittyvä huolehtiminen, hyvä ruoka, liikkuminen, ulkoileminen ja virkistys ovat tärkeämpiä. Kotihoitoon tarvitaan kuntouttavaa toimintaa, päivätoimintaa, kerhotoimintaa ja yhdessä tekemistä. Kauniita tavoitteita moniammatillisesta yhteistyöstä kotihoidossa on asetettu ja suunniteltu, mutta edelleenkin liian monen päivä kuluu kotona yksin ilman ohjaavaa toimintaa.

Yksi keino olisi kerrankin kuunnella niitä henkilöitä, jotka tekevät arjessa tätä työtä. Lisähenkilöstön palkkaaminen ei kaikkia ongelmia ratkaise. Resurssien pitäisi olla kuitenkin inhimilliset asiakkaan, työntekijän ja omaisten kannalta. Nyt ei näin ole, koska hoitajilla ei ole mitään asiakaskattoa työvuoroonsa ahdettujen käyntien määrästä. Asiakkaan palvelutarpeen jatkuva arviointi ja vanhuksen siirtäminen esim. palvelutaloon tai vastaaviin yksikköihin tulee tehdä ajoissa. Tähän muuttoon vanhuksella täytyisi olla subjektiivinen oikeus, jos lääkärin kanssa tällaiseen ratkaisuus päädytään.

Tulevien valtuutettujen on pidettävä vanhuksistamme huolta. Mahdollinen Sote-muutos todennäköisesti vielä hankaloittaa tilannetta. Kunnalla ja valtuutetuilla on kuitenkin ehdoton vastuu valvoa Maakunnan vanhuspalveluja vanhustemme hoitoa, myös tulevaisuudessa.

Esa Kanerva

Sivut