13.3.2017
Hoksaan taas kirjoittavani vanhuksistamme ja heidän hoidostaan. Vanhuksiamme hoidetaan nykyään kotihoidossa, asumispalveluissa ja tehostetussa palveluasumisessa sekä erilaisissa ryhmäkodeissa. Toki akuutissa sairaustilanteessa iäkäskin pääsee sairaalaan. Tuota kotihoidon ideologiaa olen miettinyt paljon. Kun vanhuksen henkiset kyvyt alkavat heikketä ja arkeen tulee selvästikin sellaisia ongelmia, jotka vaatisivat jatkuvaa huolenpitoa, niin silloinkaan eivät palvelutalon ovet aukea automaattisesti. Tarvitaan hakemusta ja todistusta siitä, tästä ja tuosta. Käydään kotona arvioimassa, josko se mummu Virtanen vielä jotenkin pärjäisi asunnossaan. Jos vaari ei muista syödä, käydä oikeassa vessassa, ei siis komerossa, niin eihän siitä elämästä mitään tule. Omaiset näkevät tilanteen toivottomuuden, virkailija arvioi toisin.
On ihan perusteltu syy pelätä oman vanhuutensa hoivan puolesta. Kotihoidon toteuttamiseksi ei riitä, että laitospaikkoja vähennetään ja vanhukset jätetään kotiin. Kotihoidossa tarvitaan hoitajakäyntien lisäksi myös muutakin palvelua. Hoidettavien määrä tulee kasvamaan varsinkin suhteessa muuhun väestöön. Tilannetta ei auta se, että lähihoitajan työaikaa kellotetaan ja hoitoaikoja tiivistetään. Kokonaistyöaika ei sillä lisäänny, mutta ehkä pari lisäpiipahdusta ehditään tehdä työvuoron aikana. Laadusta ei enää kannata puhua.
Kotihoidon pitäisi olla paljon muutakin kuin silmäys ovenraosta. ”Onko kaikki hyvin, näkemiin, tulen taas ylihuomenna.” Ihmisoikeuksiin kuuluu puhtaus, lämpö, sosiaaliset suhteet, harrastukset, ulkoileminen. Listaa voisi jatkaa loputtomiin. Vanhuspalveluiden vaikuttavuutta arvioitaessa, terveyspalvelut ovat tärkeät, mutta ne eivät ole ykkönen vanhusten hoivassa. Kaikki muu tavalliseen elämään liittyvä huolehtiminen, hyvä ruoka, liikkuminen, ulkoileminen ja virkistys ovat tärkeämpiä. Kotihoitoon tarvitaan kuntouttavaa toimintaa, päivätoimintaa, kerhotoimintaa ja yhdessä tekemistä. Kauniita tavoitteita moniammatillisesta yhteistyöstä kotihoidossa on asetettu ja suunniteltu, mutta edelleenkin liian monen päivä kuluu kotona yksin ilman ohjaavaa toimintaa.
Yksi keino olisi kerrankin kuunnella niitä henkilöitä, jotka tekevät arjessa tätä työtä. Lisähenkilöstön palkkaaminen ei kaikkia ongelmia ratkaise. Resurssien pitäisi olla kuitenkin inhimilliset asiakkaan, työntekijän ja omaisten kannalta. Nyt ei näin ole, koska hoitajilla ei ole mitään asiakaskattoa työvuoroonsa ahdettujen käyntien määrästä. Asiakkaan palvelutarpeen jatkuva arviointi ja vanhuksen siirtäminen esim. palvelutaloon tai vastaaviin yksikköihin tulee tehdä ajoissa. Tähän muuttoon vanhuksella täytyisi olla subjektiivinen oikeus, jos lääkärin kanssa tällaiseen ratkaisuus päädytään.
Tulevien valtuutettujen on pidettävä vanhuksistamme huolta. Mahdollinen Sote-muutos todennäköisesti vielä hankaloittaa tilannetta. Kunnalla ja valtuutetuilla on kuitenkin ehdoton vastuu valvoa Maakunnan vanhuspalveluja vanhustemme hoitoa, myös tulevaisuudessa.
Esa Kanerva
