"Keskiluokan nousu, lasku ja pelot"


                                                                                                                                   24.3.2017

 

Helsingin yliopiston Suomen historian professorin Juha Siltalan juuri julkaiseman kirjan nimi on tämän kirjoituksen otsikko. Hän kirjoittaa kesiluokan asemasta ja uhista. Sosiaalinen liikkuvuus on hidastunut ja koulutuksen yhteys tulotasoon heikentynyt. Suuri osa keskiluokasta pelkää saavutettujen asemien menettämistä. Siltala kirjoittaa, että ”Työn globaalin hintakilpailun, automaation, vapaiden pääomaliikkeiden ja hyvinvointivaltioiden veropohjan rapautumisen myötä länsimaiden keskiluokan on vallannut menettämisen pelko. Kohtuullisin ponnistuksin ei enää voi säilyttää kohtuullista asemaa. Sosiaalinen nousu on vähentynyt ja putoaminen on tullut mahdolliseksi.” Työelämässä keskipalkkainen työ tulee vähentymään ja on jo vähentynyt. Jäljelle jäävät menestyjien työt ja heidän palvelijansa. Kirja kuvaa erinomaisesti tämän hetkistä yhteiskunnallista tilannetta. Kirjoitin samasta aiheesta 9.6.2015. Julkaisen sen nyt uudestaan.                                                                                                                       

 

Keskiluokkakin kurjistuu 9.6.2015

Yhteiskunnassa tapahtuu voimakasta rakennemuutosta. Ennen työväenluokkaan synnyttiin, yläluokkaan päästiin ja keskiluokkaan jäätiin. Tänään keskiluokan asema on uhattuna, mutta jos keskiluokka katoaa, se olisi yhteiskunnalle vakava paikka.

Ennen vaaleja kaikki puolueet vakuuttavat olevansa keskiluokan puolella. Miksi keskiluokka on niin tärkeä poliittisella agendalla? Siksi, että se pitää yhteiskunnan pyörät pyörimässä ja rattaat rasvattuina.
Keskiluokka maksaa palkastaan suurimman osan koko yhteiskunnan kuluista, niin sosiaali-, terveydenhuollon kuin koulutuksen menoista. Vastaavasti he saavat yhteiskunnalta verojensa vastineeksi vähiten tukia ja tulonsiirtoja.

Keskiluokkaan kuuluva väestöosa vähenee Suomessa. Se johtuu monestakin eri syystä. Yksi tärkeimmistä ilmiön aiheuttajista on työelämän muuttuminen. Pitkät ja vakaat työurat ovat yhä harvinaisempia. Ns. prekariaattityö eli pätkätyö on lisääntynyt. Esimerkiksi Saksassa sen piirissä on jo kolmannes työvoimasta. Ja Suomi seuraa kovaa vauhtia perässä. Tämä koskee myös akateemisia aloja. Pakkoyrittäjyys on näköjään tullut jäädäkseen yhteiskuntaan. Siivoojat ja talonrakentajat ovat malliesimerkki siitä, että töitä ei löydy työsuhteessa työnantajaan. Pitää olla toiminimi tai vastaava. Tällöin työntekijä itse joutuu huolehtimaan sosiaaliturvastaan ja ottamaan riskin matalapalkka-alalla köyhyyteen joutumisesta.

Massamittainen lyhytkestoinen osa-aikatyö, määräaikaiset työsuhteet ja marginaaliset minityöt ovat näköjään työnantajien tavoitteena. Niiden avulla ei voida rakentaa yhteiskuntaa, jossa kansalaiset voivat hallita omaa talouttaan, suunnitella tulevaisuuttaan ja elää täysipainoista itsenäistä elämää. Politiikan olisi puututtava tällaiseen kehitykseen kaikin käytettävissä olevin keinoin.

Mikäli työttömyyttä ei saada laskuun ja työllisten silpputyöurien suuntaa muutettua kohti vakaampia työmarkkinoita, keskiluokasta putoaa yhä useampi köyhyyden marginaaliin. Mikä väestönosa silloin ylläpitää hyvinvointivaltiota?

Kansan sisäinen hajonta on jo nyt kasvanut ja ongelmat ovat kasaantuneet. Yhteiskunnan sisäinen jakautuminen on erittäin vakava asia. Yläluokka vähät välittää hyvinvointivaltiosta. He kykenevät ostamaan rahalla tarvitsemansa palvelut ja vakuutukset joka tarpeeseen. Jakautuneessa yhteiskunnassamme köyhyys lisääntyy ja keskiluokan osuus Gaussin kellokäyrällä kapenee. Tällaista köyhyyspolitiikkaa Suomi tarvitsee vähiten, koska se tuottaa kestämätöntä eriarvoisuutta. Eriarvoistumisen myötä yhteiskuntaan rakennetaan muureja, jotka sulkevat ihmisiä paitsi järjestelmien sisään myös niiden ulkopuolelle. Tämä kehitys vaarantaa hyvinvointivaltion tulevaisuuden rippeetkin.

Hallitus myy meille poliittisena mantrana vaihtoehdottomuuden politiikkaa ja uskotellaan, että kaikki mahdollinen tehdään hyvinvointivaltion pelastamiseksi. Ei se näin mene. On poliittinen valinta korjata nykyisen järjestelmän epäkohdat ja ainakin yrittää pysäyttää hyvinvointivaltion alasajo. Suomalaisten on kannettava yhteisesti huolta kasvaneesta köyhyydestä ja kansan pahoinvoinnista. On tunnustettava, että pahoinvointi ja taloudellinen epävarmuus ovat kasvaneet. Hallitus tuntuu tekevän juuri päinvastaiseen suuntaan tähtääviä ratkaisuja, ennestään köyhiltä viedään tuhkatkin pesästä.

Sdp:llä olisi hallituspolitiikalle vaihtoehtoja. Olisi luotava uusi käsikirjoitus yhteiskuntamme tulevaisuuden pelastamiseksi. Tarvittaisiin lisää mm. osaamista, koulutusta, kekseliäisyyttä, omatoimisuutta, vapaaehtoista yrittäjyyttä, oikeudenmukaista verotusta ja ennen kaikkea yksimielisyyttä hyvinvointiyhteiskunnan säilyttämisen tarpeellisuudesta. Sosiaalipolitiikkaa ei ole nähtävä vain yhteiskunnan menoeränä, vaan sillä voidaan tuottaa merkittävää lisäarvoa.

Onnistuneella työllisyys- ja hyvinvointipolitiikalla voidaan kohottaa ihmisten onnellisuutta ja koettua hyvinvointia sekä tuottaa merkittävää yhteiskunnallista lisäarvoa. Samalla voidaan vaikuttaa esimerkiksi kansalaisten työhyvinvointiin sekä työurien pidentymiseen vapaaehtoisesti.


Hyvinvointivaltion perusrakenteet säilyttävällä politiikalla huolehdittaisiin kaikista suomalaisista. Myös keskiluokasta. Valitettavasti neljä seuraavaa vuotta eivät näytä tuovan helpotusta eriarvoistumiskehitykseen. Koventuvat työelämän asenteet eivät helpota keskiluokan kurjuutta, päinvastoin, keskiluokasta putoaa yhä useampi epävarmuuden yhteiskuntaan.

Esa Kanerva