Vaikeita valintoja näköpiirissä


 

                                                                                                   28.10.2019

Pormestari Lyly löi rätingit esiin lokakuussa Tampereen ensi vuoden taloudenpidosta. Ei hyvältä näytä! Pari viimeistä vuotta on järsitty palveluita, hilattu maksuja ylös ja piiskattu työntekijöitä. Kasaan on saatu säästöjä ja tehostamista kunnioitettavat kuutisen kymmentä miljoonaa, mutta talous ei vain tahdo oieta. Ei sitten millään, tänäkin vuonna tehdään pitkää miinusta melkein viisikymmentä miljoonaa. Kuntalaiset syyttävät tunnelia ja ratikkaa kalliiksi rahareiksi. Toki hintavia ovat olleet, mutta talous ei tule kuntoon raiteita rullalle panemalla tai tunnelin tukkimalla. Ne päätökset on tehty ja laskut on maksettava. Mutta kun rahat eivät tahdo riittää joka päiväiseen elämiseen, investoinneista puhumattakaan. Se on se suurin huoli. Säästöjä on vielä sukan varressa vähän aikaa, nekin syödään tällä vauhdilla muutamassa vuodessa. Jotakin on tehtävä!

Veronkorotusta vastustetaan. Valtuustossa Kokoomus huutaa rakenteellisia uudistuksia ja lisää sopeuttamista. Mitä ovat ne paljon mainostetut rakenteelliset uudistukset? Pitäisi puhua ”suomea” ja suoraan. Jos halutaan talous tasapainoon, jostakin on puuttuvat 30 miljoonaa löydyttävä. Tästä on sovittu pormestariohjelmassa. Mitä palveluita lopetetaan, kuuluu kysymys? Lakisääteisistä velvollisuuksista emme voi tinkiä. Vapaaehtoisista palveluista luopumisesta ei taida syntyä kuin pahaa mieltä. Mikäli haluttaisiin saada kasaan 30 miljoonaa euroa henkilöstövähennyksillä, tarkoittaisi se mittavia irtisanomisia, 500 työntekijää ei riitä. Vaikka koko hallinto pistettäisiin mäelle, n. 200 henkeä, vaadittavaa säästöä ei saataisi aikaan.                                     

Veroprosenttiin kajoaminen taitaa olla pakkoratkaisu, veroprosenttia ehdotetaan 20,50:een. Ei näytä ulospäin hyvältä, koska menetämme Pirkanmaan alhaisimman verottajan maineen. Esimerkiksi Ylöjärvi aikoo vielä alentaa veroprosenttiaan 20,25 prosenttiin. Useissa Suomen isoissa kunnissa prosentit ovat alhaisemmat. Kyllä tästä vielä kunnon keitos saadaan pormestarikoalitiossa aikaan ennen kuin nuija valtuustossa kopsahtaa.

Apulaispormestari Jäntti sanoo suoraan, että palvelutasosta olisi tingittävä. Miltä kuulostaa harvemmin kulkevat bussit ja isommat opetustyhmät? Ei maistu hyvältä ainakaan koululaisten vanhemmista. Valtuuston puheenjohtaja Anna-Kaisa Ikonen panostaisi ennaltaehkäisyyn ja varhaisempaan tukeen sosiaali- ja terveyspalveluissa. Loistava veto ja ehdotus, mutta tuloksia tulee kenties seuraavalla vuosikymmenellä. Ehdotus ei ehdi mukaan tähän talousarvioon. Pikkuryhmät vastustavat korotusta periaatteesta ja populistisesti. On helppo syyttää ”herroja” huonosta johtamisesta, vaikka itse on päättäjän asemassa.

Kompromissi tai nahkapäätös tästä taitaa tulla. Kokoomus saa puumerkkinsä ja säilyttää kasvonsa. Kaksi isoa ryhmää sopii, demarit ja Kokoomus, että veroja nostetaan 0,5 prosenttia, riita halki ja asia on sillä siisti. Muut sopeutuvat ja kitisevät. On helpompi Ilkka Sasillekin selittää kansalle pientä veronkorotusta kuin perustella Pispalan bussilinjan lopetusta tai jonkun sivukirjaston lakkauttamista. Lassi Kalevakin voi perustella kannattajilleen veroprosentin nostoa ”että kyllä me vastustettiin, mutta kun nuo isot päättivät” ja jatkaa tyytyväisenä kaupunginhallituksen jäsenenä. Ja palkkiotkin juoksevat katkeamatta, koska ei tarvinnut kokousten esittelijöitä irtisanoa ja hallintoa lomauttaa.

Historiankirjoitus tullee kertomaan, että Tampereella veroja nostettiin vuonna 2020. Vuoden 2021 kunnallisvaalien voittajien muodostaman koalition valitsema pormestari on tullut talousarvioesityksessään siihen lopputulokseen, että vuonna 2020 budjetin yhteydessä päätetyn tehostamisohjelman ansiosta Tampereella voidaan veroprosenttia alentaa yhdellä prosentilla vuonna 2024. Herään haaveunestani ja kirjoitan tähän loppuun pisteen.

Esa Kanerva



Toveriseuralle uusi, vanha puheenjohtaja




                                                                                                   24.10.2019

Mitä tuo otsikko nyt oikein tarkoittaa? Tampereen Sosialidemokraattinen Toveriseura sai uuden ja nuoren puheenjohtajan viime vuonna tähän samaan aikaan. Hän oli sairaanhoitaja Ville-Veikko Haapala. Nuoresta iästään huolimatta hän oli ollut liikkeemme jäsen vuosikausia. Hänessä oli potentiaalia johtaa yhdistystä. Ville-Veikko oli tehnyt jo pitkin tätä vuotta itsearviointia ja punninnut omia mahdollisuuksiaan hoitaa aikaa vievää puolueosaston puheenjohtajan tehtävää. Kolmivuorotyö ja sen rajoittamat ajankäyttömahdollisuudet sekä tähtäin ammattiyhdistyspolitiikkaan painoivat puntarissa niin paljon, että Ville-Veikko ilmoitti luopuvansa Toveriseuran puheenjohtajuudesta. Yleinen mielipide oli pahoillaan ja luottamusta jatkoon olisi ollut, mutta hän pysyi päätöksessään. Johtokunta joutui kovan paikan eteen, mitäs nyt sitten tehdään?

Yhdistyksen puheenjohtajan tehtävän menestykselliseksi hoitamisen edellytys on mahdollisuus riittävään ajankäyttöön. Toinen asia on, että ihmisellä täytyy olla oma halu ja motivaatio tehdä puolueen perustyötä. Se on arkista puurtamista ja organisointia. Kolmanneksi ketään ei voida nostaa puheenjohtajaksi ”pystymetsästä”. Pitää olla kokemusta ja sosiaalisia vuorovaikutustaitoja kannustaa jäseniä toimintaan. Jonkin sortin esiintymiskyky ja mielipiteitten kirjoittamisen taito vaaditaan.

Toveriseuran vuosikokous valitsi 24.10. tehtävään puheenjohtajuutta pitkään aiemmin hoitaneen, allekirjoittaneen, kaupunginvaltuutettu Esa Kanervan. Johtokunta oli varmasti valmistellut esitystä olemassa olevien tosiasioitten pohjalta. Kukaan ei ollut ilmoittautunut eikä ahkerasta ehdokkaiden seulonnastakaan ollut apua. Johtokunta kysyi aiemmin halukkuuttani ottaa tehtävä vastaan uudestaan puheenjohtajan tehtäviin. Taitaa olla siis onnen kauppaa tai lapsen uskoa, että joku mitat täyttävä nuori eksyy Toveriseuraan ja saavan sellaisen luottamuksen joksikin aikaa. En ollut innostunut, koska tilanne ei näytä ulospäin hyvältä ja koin sen jonkin tason epäonnistumisena. Minulle realiteetti on kuitenkin se, että Toveriseura tarvitsee puheenjohtajan ja toiminta tarvitsee vetäjän. Yhdistyksen on noustava tästäkin ahdingosta.

Mitä tulisi tehdä, että seuraavan vuoden tai kahden sisällä nousee tuoreita ehdokkaita ottamaan vetovastuun tänä vuonna 75 vuotta täyttävästä yhdistyksestä? Fakta on se, että yhdistyksemme jäsenmäärä vähenee ihan luonnollisen poistuman kautta ja uusia jäseniä tulee harvakseltaan. Nuoria on toki yhdistyksessämme mukana. Heistä ei kukaan ole ilmoittanut halukkuudestaan, että hänet valitaan puheenjohtajaksi. On löydettävä uusia vaihtoehtoja. Mitä ne voisivat olla?

Tulen ehdottamaan johtokunnalle ja jäsenistöllemme, että aloitamme kumppanin etsimisen ja etsimme mahdollisuutta yhdistyä johonkin nykyiseen, toimivaan yhdistykseen tai joku yhdistyy meihin, kumminpäin vain. Neuvottelut ja tunnustelut olisi aloitettava turhia viivyttelemättä. Tarvitsemme uudenlaisia ratkaisuja ja voimien yhdistämistä. Tälläkin hetkellä yhdistyksillä on turhaa keskinäistä kilpailua ja päällekkäistä toimintaa. Maailma muuttuu ja yhdistystoiminnankin on muututtava. Historia on tukenamme eikä sitä unohdeta, mutta tämän päivän toimintaan on haettava uutta näkökulmaa. Haluan antaa panokseni muutokselle ja sillä vahvistaa paikallisen sosialidemokraattisen liikkeen toimintaa.

Esa Kanerva

Pian brunssilla




                                                                                                                    19.10.2019



Kansanedustaja Pia Viitanen oli kutsunut kiinnostuneita brunssille Tampereen keskustaan kahvila Cafe Marizaan. Vieraaksi hän oli saanut europarlamentaarikko Eero Heinäluoman.

Heinäluoma kertoi perehdytyksestään ja sopeutumisestaan Brysseliin. ”Alku oli shokeeraava”, hän toteaa. Ensimmäinen päivä oli pahin, jos pääsen tämän päivän päätteeksi ulos, en tule tänne enää ikinä, hän nauratti yleisöä, jota oli tupa täynnä. Nyt alan olla sinut asioihin ja olo tuntuu luonnikkaalta, hän kertoi. Pahinta on olla erossa läheisistään maanantaista torstaihin. On sopeuduttava kahteen tai oikeastaan kolmeen paikkakuntaan, jos Strassburg otetaan huomioon.

Katsauksessaan hän kertoi Euroopan parlamentin tuoreet kuulumiset. Tänään eletään historiallista lauantaita. Britit tekevät mahdollisesti päätöksen erostaan unionista. Hänen mielestään EU ei voi olla vankila, on tärkeätä, että voi lähteä, jos siltä tuntuu. Testiin tulevat populistien puheet ja lupaukset. Tähän mennessä britit ovat eläneet kolme vuotta ”ihanuutta” ja Britannian sekä Eu:n tuleva suhde on edelleen avoin. Populistien miljardilupaukset mm. terveydenhuoltoon toteutuvat, etumerkki on vain väärä, pitkä miinus. Lopulta brexit-sekamelska tulee kaikkien jäsenmaiden maksettavaksi.

Hän kommentoi viimeisintä sopimusesitystä. Mielipiteenään hän kertoi, että ei näe siinä mitään olennaista uutta ja parempi kerta rytinä kuin ainainen kitinä. Jos parlamentti ei hyväksy sopimusta, mikä on toinen vaihtoehto? Kaikki on silloin avointa. Jotakin hyvää hän näkee brittien eropuuhastelussa, Suomessa ei kukaan enää puhu Eu-erosta. Ulkopuolella olo ei ole paratiisi. Britannia voi olla helisemässä Skotlannin eropyrkimysten kanssa, siellä äänestetään erosta ensi vuonna.

Eerolta kysyttiin, mitkä ovat olleet tähän mennessä isoja päätöksiä parlamentissa. Hän totesi sen olleen Ursula von der Layenin hyväksyminen komission puheenjohtajaksi. Parlamentissa oli kuulemma suoraa huutoa, koska kärkiehdokkaat hylättiin. Presidentti Macron oli keskeisessä asemassa Weberin ja Timmermansin syrjäyttämisessä. Toinen tärkeä asia oli komissaariehdokkaiden kuuleminen. Kolme ehdokasta hylättiin. Urpilainen pärjäsi hyvin.

Valiokuntatyö on myös alkanut. Heinäluoma on talous- ja rahavaliokunnan jäsen sekä budjetti valiokunnassa. Päätöksenteko valiokunnassa on erilaista kuin Eduskunnassa. Ns. raporttöörit eli joku valittu valiokunnan jäsen valmistelee esityksen valiokunnalle. Virkamiehet eivät toimi vastuussa olevina valmistelijoina.                                               

Heinäluoma muisteli, että ei Suomessakaan vuonna 1994 liittyminen unioniin ollut itsestäänselvyys. Vielä elokuussa oli ei-puoli voitolla kun äänestys oli lokakuussa. Euroopan unionin jäsenyys on muuttanut Suomea ja suomalaisia. Suomi on paljon avoimeni ja ulospäin suuntautuneempi kuin aikaisemmin. Nykyisin 70 prosenttia suomalaisista kokee olevansa eurooppalainen. Alueiden politiikka on ollut Suomelle tärkeää. Ruotsi on ollut meitä parempi väylähankkeiden rahoituksen hankkimisessa. Unionilta, se on saanut n. 160 miljoonaa, Suomi 16 miljoonaa. Tässä asiassa on aktivoiduttava ja kasvukäytävän Tampere-Helsinki eteen on tehtävä rajusti töitä. Suomen on otettava vastuuta siitä, että Euroopassa ei hyväksytä harvainvaltaa. Myös kartellien saaminen kuriin ja ihmisoikeuskysymykset ovat olleet näyttävästi esillä. Näyttöjäkin on olemassa, myös Suomessa.

Pia piti loppuyhteenvedon ja kertoi Eduskunnan kuulemiset. Viitanen on valtionvarainvaliokunnan jäsen ja sen verojaoston puheenjohtaja. Hän on myös sivistys- ja tiedevaliokunnan jäsen. ”Nyt on palattu leikkauspolitiikasta tulevaisuuteen panostavaan politiikkaan”, hän kertoi. Työllisyys, oikeudenmukaisuus ja koulutus ovat kärkihankkeita. Lisäbudjetissa tehtiin elvyttävää politiikkaa ja investoitiin infraan. Tukea hallituksen politiikalle on tullut mm. professori Sixten Korkmannilta. Enemmistöllä, 70 prosentilla suomalaisista ostovoima kasvaa. Verot laskevat pieni- ja keskituloisilla. Vanhusten hoitajamitoitus oli tärkeää ja perusterveydenhuollon hoitotakuu. Seitsemän päivän kuluessa on päästävä lääkäriin.

Kiitokset järjestäjille, aamiainen oli runsas ja makoisa. Monet terveiset lähtivät Pian ja Eeron mukana Eduskuntaan ja Europarlamenttiin. Hervannan katujen korkeista rotvalleistakin oli moitittavaa, ne taitavat hoitua ihan paikallisin voimin matalammiksi, jos on hoituakseen.

Esa Kanerva



Valtuusto tekee priorisointia

  


                                                                                                                                   12.10.2019

Lähiaikoina tehdään päätökset kaupungin ensi vuoden talousratkaisuista. Monesti kuulee valtuustossa peräänkuulutettavan aitoa ”arvokeskustelua”, mihin palveluihin rahaa suunnataan. Nyt valtuustossa on tähän mahdollisuus, koska talousarvion hyväksyessään valtuutetut tekevät ratkaisuja ja arvovalintoja kuntalaisten puolesta siitä, kuinka paljon rahaa käytetään sosiaali- ja terveyspalveluihin, lääkkeisiin tai johonkin muuhun.

Kysymys terveydenhuollon riittävistä voimavaroista on vaikea paikka. Tässä tilanteessa pitää vastata kysymykseen, onko esimerkiksi erikoissairaanhoito tärkeämpää kuin perusterveydenhuolto. Oman terveydenhuollon sisällä pitää ratkaista, suunnataanko voimavarat työikäisten hoitoon ja paljonko rahaa jää esimerkiksi ikäihmisten hoivaan. Riittävät resurssit on olennainen poliittinen kysymys.

Valtuusto päättää myös niistä edellytyksistä ja mahdollisuuksista, joiden puitteissa terveydenhuoltopalveluita toteutetaan. Ei ole yhdentekevää, minkälaisia investointeja hoitolaitoksiin tehdään tai minkälaista henkilöstöpolitiikkaa sairaaloissamme ja palveluasumisessa toteutetaan. Jo aiemmissa valtuuston päätöksissä on tunnistettu teknologiaan panostamisen välttämättömyys.

Terveys- ja sosiaalipoliittinen päätöksenteko on kaupungin ylimmällä päättävällä tasollakin osin sekavaa ja vailla systemaattisia vaikutusarviointeja. Lautakunnat tekevät palveluiden priorisointia virkamiesten valmistelemana talouteen liittyvänä ongelmanratkaisuna. Väistämättä prosessista tulee monimutkainen ja se on usein verhoiltu muun päätöksenteon sekaan limittäin ja lomittain. Kaupunginhallitus käyttää viime kädessä yliviivausta ja palveluiden ensisijaistamista.

Priorisointia ei tarvitse peräänkuuluttaa, sitä tehdään poliittisissa ratkaisuissa. Terveydenhuoltoa koskien sen soisi kuitenkin olevan avointa, systemaattista ja tietoon perustuvaa päätöksentekoa.



Esa Kanerva





Nuukaheikki, vaan ei kitupiikki




                                                                                                                                   6.10.2019

Olen omalla tavallani nuuka. Tällä ominaisuudella on monta nimeä tai ilmaisua. Itaruus, saituus, ihminen on pihi tai kitsas. Jotenkin sanaan liittyy kielteinen lataus ja se liitetään rahaan. En näe ominaisuutta näin kapea-alaisesti, vain taloudellisiin arvoihin liittyvänä asiana. Se on minulle myös tarkkuutta ajankohdista ja aikatauluista. Elämän laatuakin voi kohottaa nuukailemalla, ”himmaamalla” ja hidastamalla tahtia. Pysyy ajan vaatimuksissakin mukana kierrättämällä ja korjaamalla. Se ei ole minulle uutta niin kuin tuntuu olevan nykysukupolvelle. Nuukuus ei minussa tarkoita hyväksikäyttöä tai härskiyttä muita ihmisiä kohtaan. Nuukailen vapaaehtoisesti ja kaipa se jonkinmoista iloakin tuottaa.

On tuhansia tarinoita ihmisistä, jotka ymmärtävät nuukuuden väärin. Ollaan päivä syömättä ja sitten mennään illalla kylään syömään. Syödään oikein urakalla ja nostetaan ”koira” pöydälle. Tai kyläillään tuttavien mökillä ilman tuliaisia tai omia eväitä. Jotkut lähettävät lapsensa mummolaan täysihoitoon viikonlopuiksi, toisinaan koko kesälomaksi. Sitten ollaan tyytyväisiä siitä, että omaa kulunkia säästyy. Ei tämä mitään nuukuutta ole. Pahimmanlaatuista hyväksikäyttöä ja tyhmyyttä se on.

Aika on rahaa, sanotaan. Se ei ole kuitenkaan ehtymätön luonnonvara. Jotkut ymmärtävät asian niin, että kokouksiin voi tulla aina myöhässä. Muitten ihmisten aika ja kokousten tehottomuus eivät merkitse mitään. Tämä on mitä suurinta itsekkyyttä. Nuuka voi olla siis myös siitä, miten oman rajallisen aikansa käyttää.

Olen opetellut olemaan tekemättä mitään. Olen kokenut tämän kouluttautumisen kovana paikkana. On aina tullut elämässä mentyä paikasta toiseen ja tekemisestä seuraavaan. Ymmärrän, että säästää voi myös rauhoittamalla tahtiaan, olemalla nuuka voimistaan. Voi aina harkita, onko tämä meno tarpeellista ja onko läsnäoloni pakollista. Yleisesti ei ole, ihmisellä on tässä kohtaa monesti harha omasta tarpeellisuudestaan. Päivänokosetkin ovat hyödyllisiä, jos ne tarpeellisiksi kokee.

Ruoka, ruuan hankinta ja valmistus on nuukuuteni ehtymätön lähde. Ruokaa valmistan aina isoissa erissä. Niin menetellen se on edullisinta hankkia ja valmistaa. Meillä syödään samaa soppaa joskus vajaa viikkokin. Ei se heti happane ja kyllä sama keitos maittaa, kun on nälkä kyytipoikana. Meidän perheessä ei ole juuri hävikkiruokaa. Jämät tuunataan uudelleen tai pakastetaan. Ja gurmeetakin niistä syntyy. Perunat ostan aina 10 kilon säkeissä, vaikka meidän taloudessa on nykyään vain kaksi kuluttajaa. Lihat hankitaan yleensä ruhoina suoraan tuottajilta ja kalat tarjouksista. Punalappuiset tuotteet kuuluvat jääkaappimme ja pakastimen sisältöön olennaisina osina.

Käärinliinoissa ei ole taskuja. En ymmärrä sellaista saituutta tai itsekkyyttä, että ihminen säästää varallisuutta pelkästään itseänsä varten ja ihailee vain pankkitilinsä tai sijoitustensa numeroita. Itara ihminen ei huolehdi edes itsestään tai raaski huolehtia terveydestään. On luonnollista, että vanhemmalla ikää luoteen piirteet korostuvat ja tarkan talousihmisen käytös saattaa saada yllättäviäkin esiintymismuotoja. Kieltäydytään kotiavusta, koska se maksaa! Silloin mennään kyllä sairauden puolelle.

Pula-ajan lapsena minulle nuukuus ja tarkkuus lienevät sen ajan traumoja. Mietin, jospa sittenkin tätä vielä tarvitsi. Voisikohan tämän vielä korjata? Onneksi vaimoni saneeraa kaappimme säännöllisesti vaatteista ja tavaroista, joita ei ole käytetty moneen vuoteen. Pistää kierrätykseen tai antaa tyttärelle kirpputorilla myytäväksi. Tämä on sitä kiertotaloutta!

Esa Kanerva