Hyvää suomalaisen Työn juhlaa!




                                                                                                                              26.4.2018                

Vappu on kansainvälinen työväen juhlapäivä, joka on myös liputus- ja kansallinen vapaapäivä. Vappua kukin viettää tavallaan, mutta ennen kaikkea se on kevään, ylioppilaitten, työläisten ja nuorison juhla.

Esa Kanerva toivottaa kaikille lukijoilleen hyvää ja kevään lämpöistä Vappua!

PIRKANMAAN SOSIALIDEMOKRAATTIEN KANNANOTTO SOTE- JA MAAKUNTAUUDISTUKSEEN

  


                                                                                                                                  19.4.2018

Pirkanmaan sosialidemokraatit moittivat hallituksen soteuudistusta. Hallituksen sote-esityksessä uudistuksen alkuperäinen tavoite asiakkaan paremmasta palvelusta on monelta osin sivuutettu. Hallituksen esitys uhkaa kasvattaa ihmisten välisiä hyvinvointi- ja terveyseroja markkinaehtoisella sotemallillaan.


Pirkanmaan sosialidemokraatit ovat myös huolissaan sote- ja maakuntauudistuksen kireästä aikataulusta. Lokakuulle suunniteltujen maakuntavaalien aikataulua tulee arvioida vielä uudelleen. Parempi ajankohta olisi pitää mahdolliset vaalit 2019 huhtikuussa eduskuntavaalien yhteydessä. Näin sotelakien käsittelyllekin jäisi enemmän aikaa.

Pirkanmaan sosialidemokraattien mielestä maakunnalle on taattava riittävä rahoitus uudistuksen toimeenpanolle. Maakunnan rahoitustarpeen ja valtiovarainministeriön laskelmien välillä on tällä hetkellä lähes 100 miljoonan ero/vuosi.

Pirkanmaan sosialidemokraatit eivät voi estää hallituksen soteuudistuksen toteutumista (eduskunta voi), joten haluamme tehdä huonosta mallista parhaan mahdollisen pirkanmaalaisille siltä varalta, että hallituksen sote esitys toteutuu. Meille pirkanmaalaiset ovat etusijalla sote- ja maakuntauudistuksessa. Tämä tarkoittaa lähipalvelujen turvaamista, henkilöstön aseman huomioimista, uusia osallistumismuotoja maakuntalaisille vaikuttaa maakunnan asioihin ja lisää työpaikkoja hyvinvoinnin turvaamiseksi.


Tiedotti Esa Kanerva

 

Pipoa kiristää


                                                                                                                                                             

                                                                                                                                   19.4.2018

Mitä lähemmäksi ensi maanantain valtuuston kokousta päästään, sitä ahdistuneempaa väkeä ja poliitikkoa kulkee kaupungintalon kokoushuoneissa. Talouden tasapainottaminen ei ole helppo juttu, siihen tuskin yksikään valtuutettu on sortunut uskomaan. Kun sitten H-hetken ja maanantain lähestyessä valtuutettujen sähköpostilaatikot alkoivat täyttyä eri intressiryhmien vetoomuksista, adresseista, perusteluista ja vaatimuksista, kyllähän siinä helposti avuttomaksi yksittäinen valtuutettu itsensä tuntee. Ohjelmaa on kuitenkin työstetty kuukausia kaupunginhallituksessa, lautakunnissa, valtuustoryhmissä ja seminaareissa. Valtuutetut ovat päässeet vaikuttamaan ryhmissään ja muissakin kokoonpanoissa. Lopputulos on kuultavissa ja nähtävissä maanantaina pormestari Lylyn esittelemänä valtuustossa.

Taustaksi kerron kaikkien valtuustoryhmien, Aarnea lukuun ottamatta, allekirjoittaman pormestariohjelman sisällön. Talouden osalta sovittiin, että ”kaupungin talouden tasapainottaminen on valtuustokauden keskeinen tavoite. Valtuustokaudella noudatetaan tiukkaa menokuria. Tampereen elinvoima edellyttää tulopohjan vahvistamista. Investointien tulorahoituksen tasoa pitää nostaa, jotta kaupunki ei velkaannu liian voimakkaasti.” Näiden sovittujen tavoitteiden näkökulmasta tasapainottamisohjelma on tasapainoinen. Suomeksi sanottuna kulutustasoa hillitään, lisätään tuloja ja investointien rahoittamiseksi haetaan katetta lisää.

Kaupungin talous on ollut seitsemän vuotta alijäämäinen ja taloutta on paikattu menneitten vuosien ylijäämistä. Jos valtuusto ei halua menneitten sukupolvien hankkimaa pääomaa kuluttaa loppuun, jossakin vaiheessa pää tulee vetävän käteen. Varmaan seuraavat 10 vuotta voitaisiin elää vielä tällä mallilla, mutta mitä sitten sen jälkeen. Köyhällä, rahattomalla  ja velkaisella ei ole koskaan tässä maassa ollut hauskaa. Sellaiseen kohtaloon en halua tamperelaisia ajaa.

Eri puolueissa kinastellaan tällä hetkellä sisäisesti ja puolueet keskenään siitä, että voitaisiinko tässä kohdassa joustaa ja lisätä tuloja vaikka tällä tavalla. Se keskustelu on jo valitettavasti käyty. Aikanaan käydyissä neuvotteluissa demarit saivat monia itselleen tärkeitä asioita läpi. Yksi tärkeimmistä oli mielestäni avustusleikkauksen pienentäminen puolella. Nyt ei pakettia voi enää avata mistään kohtaa, koska se merkitsisi koko homman karkaamista käsistä. Ei esimerkiksi maksujen nostaminen ole mukavaa, ei tietenkään, kokonaisuudesta kannattaa kuitenkin pitää kiinni ja lopussa kiitos seisoo. Valtuutetun on vain kestettävä paineet ja ahdistukset. Olen myös kuullut puhetta, että kyllä minä tämän säästön peruisin, mutta kun ne muut eivät suostu. Tämä on jonninjoutavaa suosionkalastelua, itsekehua ja vastuun pakoilemista.

Voin maanantain valtuustossa äänestää loogisesti ja rationaalisesti jokaisessa äänestyksessä paketin puolesta ja kaupunkilaisia silmiin katsoen. Eihän se tietenkään seuraavan aamun Aamulehden lööpeissä kivalta näytä ja mukavalta tunnu, että kun Vasemmistoliitto ehdotti sitä ja tätä hyvää, ja mm. Kanerva demareista vastusti, niin se ei ole tietenkään totuus! Tasapainottamispaketin jonkun osan poistaminen diilistä avaisi Pandoran lippaan ja valtuusto voisi olla klo 24 sellaisessa tilanteessa, että säästöt muuttuisivat menojen lisäyksiksi. Kaikkea mukavaa ehdottavat ja asioita äänestyttävät ryhmät antavat piupaut sopimilleen asioille ja ovat äänestäjien kuningaskalastajia. Korialta näyttää ulospäin, mutta silkkoa on sisältä! Kannattaako yhteistyötä yleensä tehdä sellaisten kumppaneiden kanssa, joiden sanaan ei voi luottaa?

Ja sanon vielä investoinneista muutaman sanan. Jos tämä valtuusto päättää koulurakennuksia isommista hankkeista, euroja on oltava jatkossa taskussa rahoittaa se pääsääntöisesti omalla rahalla eli vuosikatteen pitää olla niin hyvä, että sillä kyetään investoinnista suoriutumaan. Kaupungin isot hankepäätökset on mielestäni toistaiseksi tehty ja kädet sidottu niiden maksamiseen seuraavat 30 vuotta.

Esa Kanerva

Maakuntataikinan vaivausta




                                                                                                                                      14.4.2018

Hallitus tekee maakuntauudistustaikinaa epämääräisistä aineista. Perusraaka-aineet ovat kepulainen maakuntahallinto ja kokoomuslainen valinnanvapaus, lue yksityiset terveyspalvelumarkkinat sosiaali- ja terveysalalle. Suolaksi laitetaan sitten sinisten ja ministeri Mattilan viisauksia, niin kyllä hyvää tulee. Vai tuleeko? Hyvällä onnella hallituskaan ei loputtomiin selviä. Tähän asti hallitus on tehnyt päätöksiä ja miettinyt sitten, mitä tuli sovituksi. Lopuksi on ihmetelty, miksi tuli tehdyksi tyhmiä päätöksiä. Esimerkiksi kilpailukykysopimus on Tampereen kaupungille tappiollinen 7 miljoonaa euroa, koska valtio kuppasi kuvitellut säästöt pois vähentämällä valtionosuuksia ja kaupungin verotulot pienenivät, koska palkat laskivat. Julkisen sektorin työntekijöitä ei hallitus ajatellut lainkaan. Tahtotila oli, että minkä Kaitainen antoi, Juha Sipilä ottaa pois korkojen kera. Nyt on kuitenkin kysymyksessä sen mittaluokan uudistus ja päätös, että Sipilän ja Orpon ei saa antaa maakuntauudistuksen kanssa vetää hatusta jänistä.

Koska todellisia faktoja ei ole, ns. tosiasiat pyörivät tällä hetkellä osin ajatuksina ministeri Saarikon kauniitten kasvojen ja silmien yläpuolella. Alla olevat kommenttini uudistuksesta perustuvat omaan yleiseen elämänkokemukseeni ja työhistoriaani.

Lähdetään liikkeelle aikataulusta. Professorit olivat eilen 5 tuntia kuultavana perustuslakivaliokunnassa. Vain Hiilamo uskaltautui kameroiden eteen. Hänestäkin kannattaisi olla varovainen kiireisestä etenemisestä ja vaati siirtymäaikatauluja. Siinä on vain suuri kepulainen mutta, nimittäin eduskuntavaalit lähestyvät ja toista tilaisuutta Keskustapuolueelle maakuntamallin läpirunttaamiseen ei tule. Minkälaiset ovat keskustalaiset arvot? Meneekö valtapolitiikka kansakunnan edun edelle? Se jää nähtäväksi.

Erääksi suureksi tavoitteeksi maakunta- ja sote-uudistukselle on asetettu palveluketjujen sujuvoittaminen. Osana sitä pitää perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon toimia saumattomasti yhteen. Markkinoistetulla perusterveydenhuollolla on suuri houkutus lähettää asiakkaat muualle ja potilaitten pompottelu vain pahenee. Erikoissairaanhoitoon lähettämiseen on kannuste, koska yksityiselle sote-keskukselle maksetaan keskimääräinen nuppikustannus ja kallis potilas pitää saada muualle hoitoon pois kustannuksia tuottamasta. Sote-keskuksissa on tarkoitus typistää sosiaalipalvelut vain ohjaukseksi ja neuvonnaksi. Kaikista eniten palvelua tarvitsevat mm. mielenterveys- ja päihdepotilaat, muistisairaat vanhukset ja moniongelmaiset lapsiperheet eivät sote-keskuksista hyödy.

Entisenä pääluottamusmiehenä ajattelisin myös sitä, että minkälainen työvoimapolittinen sotku tulee perusterveydenhuollossa toimivien yksityisten organisaatioiden ja maakunnanliikelaitoksen välillä. Jos olen oikein ymmärtänyt, liikelaitoksessa työskenneltäisiin työsuhteissa ja tehtäisiin palkkatyötä. Markkinayhtiöissä vallitsisi viidakon lait henkilöstöpolitiikassa. Miten yhteen sovitetaan liikelaitos bisnesmäiseen ansaintalogiikkaan perustuvaan perusterveydenhuoltoon?

Merkittävä uudistuksen tavoite on kustannusten hillintä. Olen tamperelaisen peloissani. Uudellamaalla on ryhdytty maksuosuuksista kapinaan. Kaikki isot kasvukeskukset tulevat olemaan maksumiehiä. Hallitus ei ole esittänyt kuin arvioita, mutta on päivänselvää, että paljon Tamperetta pienempiä maakuntia ei kyetä pitämään yllä muuten kuin tasaamalla rahoitusta. Myös Tampere tulee häviämään ja Helsinki vielä enemmän. Tulevan hallinnon järjestämiseen hukattu raha on poissa palvelutuotannosta seuraavan viiden vuoden ajan. Kaikkein ikävintä on se, että suurimmat maksumiehet tässä rytäkässä ovat heikommassa asemassa olevat asiakkaat, työntekijät ja hoidon laatu.

Eiköhän olisi syytä maakunta- ja sote-uudistuksen kanssa miettiä vielä kerran hetki. Hosumalla tehdään sutta vielä seuraavillekin sukupolville. Viiden vuoden omaan tahtiin tehtävä toteuttaminen ja sen mukaiset valinnaiset siirtymäajat maakunnille voisi olla yksi ratkaisu.

Esa Kanerva



Sanan säilä heilui Uudellamaalla




                                                                                                                  9.4.2018

Uudenmaan maakuntavaltuusto on ottanut rajusti kantaa maakuntauudistukseen. Jo kannanoton otsikko kertoo kaiken, ”Hallituksen esitys ei ole Uudenmaan asukkaiden etujen mukainen”. Maakuntavaltuuston mielestä maakuntamalli on seudun asukkaille vahingollinen eikä uudistusta tule toteuttaa.

Valtuuston mielestä sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistaminen on tarpeellista, mutta se täytyy tehdä hallitusti. Maakunnan rakentaminen toisi tulessaan suuria toiminnallisia ja taloudellisia haasteista ja lisäisi byrokratiaa. Sosiaali- ja terveyspalveluiden uudistuksesta tulisi tällä mallilla vaikeasti hallittava ja monimutkainen. Uudellemaalle osoitettaisiin noin miljardin euron tavoitteet kustannusten hillinnästä.

Pirkanmaan maakuntavaltuusto kokoontuu 16.4. Olen toiminut aktiivisesti sen suhteen, että Pirkanmaan maakuntavaltuusto esittäisi vastaavan kaltaisen huolen. Todellisuutta on se, että Pirkanmaa tulee olemaan osaltaan koko uudistuksen maksumiehiä. En näe tarkoituksenmukaisena sitä, että pieniä väestöltään Tampereen kokoisia maakuntia ja niitten hallintoa ylläpidettäisiin meidän verorahoilla. Kuten tiedetään, kepulaiset sinetöivät seuraaviksi vuosikymmeniksi poliittisen hegemonian ja ylivallan omille alueilleen. 18 maakunnan muodostaminen on katastrofi ja yhden puoleen vallankaappaus.

Hallinto, joka pystyttäisiin tekemään 5 maakunnassa, toteutetaan nyt moninkertaisesti. Ja vain siksi, että lapualainen tai kittiläläinen kepulainen kunnanvaltuuston jäsen ja isäntä, saisi jatkaa tärkeätä kunnallista luottamuspestiään. Ja lopettaa uransa kunnallisneuvoksena.

Kokoomuksen ja Kepun suhmurointiin liittyy vielä ns. vallinnanvapauslaki. On huolestuttavaa, että jokin poliittinen puolue ryhtyy yksityisen terveyspalvelualan edunvalvojaksi. Unohtaa kansan ja kokonaisedun. Uudistusta ei tulisi päästää tässä muodossa maaliin!

Esa Kanerva
 

Väinö Linnan totuus




                                                                                                                         3.4.2018

Ennen internettiä olivat sanomalehdet ja kirjallisuus vahvoja tai oikeastaan ainoita, laajat massat tavoittavia, viestintävälineitä. Kansa luki kirjoja ja uskoi omia lehtiään. Kirjallisuus on ollut aina mahtava väline välittää lukijoille sanomaa ja tarinoita. Faktaa ja mielikuvitusta sekoittaen kirjailija saattaa luoda jopa omaa historiallista totuuttaan niin hyvin, ettei lukijan mieleenkään tule arvioida teoksen totuudellista arvoa. Kirja voi muokata ja muuttaa jopa arvoja ja asenteita. Täällä Pohjantähden alla on hyvä esimerkki kirjasta, jota suomalaiset ovat pitäneet pitkään historian oppikirjanaan. Torpparikysymyksen käsittelyn osalta olisi lukijan muistettava, että kirjassa on tältä osin totuutta vain siteeksi. Sisällissodan juhlavuosi ansaitsisi kuitenkin oikeata ja totuudenmukaista oman maamme historiamme käsittelyä.

Mikä lienee ollut Väinö Linnan päämäärä tehdessään omaa faktoista poikkeavaa historiankuvaustaan? Voisi kuvitella, että Linna kuitenkin tiesi oikean tapahtumien kulun ja niihin osallistujat. Motiivia voi arvailla ja yksinkertaisuudessaan se voisi olla se, että hän halusi tehdä vain oikeutta hävinneelle osapuolelle. Tai hän halusi tuomita ja asettaa voittajat häpeään. Vaikka hän pehmensikin kuvauksissaan voittaneen osapuolen julmuuksia, kenellekään ei jäänyt epäselväksi Väinö Linnan viestin sisältö ja ketkä saivat lukijan myötätunnon. Kaiken kaikkiaan porvaristo ja aateliset maalattiin kirjassa ajatusmaailmaltaan ja moraaliltaan synkin värein.

Itse torpparikysymys oli Pohjantähden ensimmäisen osan keskeinen juoni. Torpparien suojatonta ja huonoa asemaa ei kiistä kukaan. Torpparikysymys ei kuitenkaan ollut Suomen sisällissodan syy tai selitys, niin kuin Väinö Linna antaa ymmärtää. Torpparit eivät juurikaan osallistuneet vuoden -18 sotaan. Tai jos taistelivat, sotivat he molemmilla puolilla. N. 5000 kaatuneesta punaisesta kuoli rintamalla muutama kymmenen torpparia. Siis hämmästyttävän vähän. Jos tarkastellaan kokonaisuudessaan torpparikysymystä, sillä ei ole ollut sodan syttymiseen ja sen rintamajakoon mitään osuutta. Koskelan veljesten kaltaiset torpparit pysyttelivät suurimmaksi osaksi passiivisina sivustakatsojina.

”Täällä Pohjantähden alla”-trilogian henkinen ja asenteellinen vaikuttavuus on ollut suomalaisille valtava. Teoksella on ja on ollut myös poliittinen rooli. Ihmisen poliittisen kannan muodostumisessa vaaditaan esikuvia. Väinö Linna tarjosi niitä teoksessaan. Vuosikymmenet on kokonainen sukupolvi lukenut kirjaa maansa historiana, mutta samalla tiedon yleistäen se on joutunut harhapoluille historian tosiasioista. Kiistatta huonoon tai iljettävään kuvaan kirjassa saatetut roolihahmot, paronista ruustinnaan, edustivat kuitenkin sellaisia kansanosia, joilla on ollut kuitenkin oma merkittävä asema Suomen itsenäistymisessä. 

Historiaa kirjoitetaan yleensä sotien voittajien ehdoilla. Vuoden -18 sotaa on parasta kutsua sisällissodaksi ja kapinaksi, koska sosialistit ryhtyivät aseelliseen kapinaan laillisesti valittua eduskuntaa ja hallitusta vastaan. Päätökset aseelliseen taisteluun lähtemisestä tehtiin pienessä piirissä ja hämärin keinoin. Toisaalta voittajien tekoja ei kannata kaunistella. Se oli maata hallitsevan luokan tekemä puhdistus epätoivotusta kansanosasta. Hennalan leirillä tapahtui myös suuri naistenmurha, jossa tapettiin 216 naista. Naisten tappaminen oli rodunjalostusta. Keskitysleirillä oli n. 300 lasta, nuorimmaiset vain muutaman viikon ikäisiä. Tästä ovat voittajat olleet hiljaa.

Väinö Linnan teos ”Täällä Pohjantähden alla” lopetti sisällissodasta vaikenemisen kulttuurin, mutta toisaalta repi auki kansakunnan arpeutuvia haavoja. Kuusikymmentäluvulla ei ollut voimia kansalliseen sovintoon eikä halua ymmärtää objektiivista historiatulkintaa. Vuonna 2018 voitaisiin yrittää rakentaa sellaista totuuskomissiota, joka voisi puhdistaa pöydän sadan vuoden katkeruuden jälkeen.

Esa Kanerva











Työtoverini Tero Mattilan muistolle




                                                                                                                         2.4.2018

Sain viestin, jota oli pelätty, toisaalta tiedettiin viimeisen vuoden ajan odottaa. Työtoverini, pääluottamusmies ja entinen kaupunginvaltuutettu Tero Mattila on kuollut. Hän kuoli vaikeaan sairauteen pitkäperjantaina 30.3.2018. Vain viikkoa aikaisemmin juttelin hänen kanssaan puhelimessa. Hän oli hyvin huolissaan edustettavistaan Tampereen Infrassa. Tero pyysi ottamaan yhtiöittämistilanne esiin demareitten valtuustoryhmässä. Näin myös tehtiin. Viimeiseen asti hän ajatteli muiden parasta. Kuolemalle ei ihminen mahda mitään, kuitenkin alle viisikymppisen, energisen miehen poismeno järkyttää. On paha olla.

Toivon perheelle tukea ja olkapäätä kestää tämä raastava elämänvaihe. Teot jäävät elämään ja esimerkki vie eteenpäin. Jälkeen jääneille Teron kuolema on suuri menetys. Satakunnankadun työyhteisö on sanaton. Ei ole eikä tule toista Teroa! Olet aina kanssamme.

Esa Kanerva