19.4.2018
Mitä lähemmäksi ensi maanantain valtuuston kokousta päästään, sitä ahdistuneempaa väkeä ja poliitikkoa kulkee kaupungintalon kokoushuoneissa. Talouden tasapainottaminen ei ole helppo juttu, siihen tuskin yksikään valtuutettu on sortunut uskomaan. Kun sitten H-hetken ja maanantain lähestyessä valtuutettujen sähköpostilaatikot alkoivat täyttyä eri intressiryhmien vetoomuksista, adresseista, perusteluista ja vaatimuksista, kyllähän siinä helposti avuttomaksi yksittäinen valtuutettu itsensä tuntee. Ohjelmaa on kuitenkin työstetty kuukausia kaupunginhallituksessa, lautakunnissa, valtuustoryhmissä ja seminaareissa. Valtuutetut ovat päässeet vaikuttamaan ryhmissään ja muissakin kokoonpanoissa. Lopputulos on kuultavissa ja nähtävissä maanantaina pormestari Lylyn esittelemänä valtuustossa.
Taustaksi kerron kaikkien valtuustoryhmien, Aarnea lukuun ottamatta, allekirjoittaman pormestariohjelman sisällön. Talouden osalta sovittiin, että ”kaupungin talouden tasapainottaminen on valtuustokauden keskeinen tavoite. Valtuustokaudella noudatetaan tiukkaa menokuria. Tampereen elinvoima edellyttää tulopohjan vahvistamista. Investointien tulorahoituksen tasoa pitää nostaa, jotta kaupunki ei velkaannu liian voimakkaasti.” Näiden sovittujen tavoitteiden näkökulmasta tasapainottamisohjelma on tasapainoinen. Suomeksi sanottuna kulutustasoa hillitään, lisätään tuloja ja investointien rahoittamiseksi haetaan katetta lisää.
Kaupungin talous on ollut seitsemän vuotta alijäämäinen ja taloutta on paikattu menneitten vuosien ylijäämistä. Jos valtuusto ei halua menneitten sukupolvien hankkimaa pääomaa kuluttaa loppuun, jossakin vaiheessa pää tulee vetävän käteen. Varmaan seuraavat 10 vuotta voitaisiin elää vielä tällä mallilla, mutta mitä sitten sen jälkeen. Köyhällä, rahattomalla ja velkaisella ei ole koskaan tässä maassa ollut hauskaa. Sellaiseen kohtaloon en halua tamperelaisia ajaa.
Eri puolueissa kinastellaan tällä hetkellä sisäisesti ja puolueet keskenään siitä, että voitaisiinko tässä kohdassa joustaa ja lisätä tuloja vaikka tällä tavalla. Se keskustelu on jo valitettavasti käyty. Aikanaan käydyissä neuvotteluissa demarit saivat monia itselleen tärkeitä asioita läpi. Yksi tärkeimmistä oli mielestäni avustusleikkauksen pienentäminen puolella. Nyt ei pakettia voi enää avata mistään kohtaa, koska se merkitsisi koko homman karkaamista käsistä. Ei esimerkiksi maksujen nostaminen ole mukavaa, ei tietenkään, kokonaisuudesta kannattaa kuitenkin pitää kiinni ja lopussa kiitos seisoo. Valtuutetun on vain kestettävä paineet ja ahdistukset. Olen myös kuullut puhetta, että kyllä minä tämän säästön peruisin, mutta kun ne muut eivät suostu. Tämä on jonninjoutavaa suosionkalastelua, itsekehua ja vastuun pakoilemista.
Voin maanantain valtuustossa äänestää loogisesti ja rationaalisesti jokaisessa äänestyksessä paketin puolesta ja kaupunkilaisia silmiin katsoen. Eihän se tietenkään seuraavan aamun Aamulehden lööpeissä kivalta näytä ja mukavalta tunnu, että kun Vasemmistoliitto ehdotti sitä ja tätä hyvää, ja mm. Kanerva demareista vastusti, niin se ei ole tietenkään totuus! Tasapainottamispaketin jonkun osan poistaminen diilistä avaisi Pandoran lippaan ja valtuusto voisi olla klo 24 sellaisessa tilanteessa, että säästöt muuttuisivat menojen lisäyksiksi. Kaikkea mukavaa ehdottavat ja asioita äänestyttävät ryhmät antavat piupaut sopimilleen asioille ja ovat äänestäjien kuningaskalastajia. Korialta näyttää ulospäin, mutta silkkoa on sisältä! Kannattaako yhteistyötä yleensä tehdä sellaisten kumppaneiden kanssa, joiden sanaan ei voi luottaa?
Ja sanon vielä investoinneista muutaman sanan. Jos tämä valtuusto päättää koulurakennuksia isommista hankkeista, euroja on oltava jatkossa taskussa rahoittaa se pääsääntöisesti omalla rahalla eli vuosikatteen pitää olla niin hyvä, että sillä kyetään investoinnista suoriutumaan. Kaupungin isot hankepäätökset on mielestäni toistaiseksi tehty ja kädet sidottu niiden maksamiseen seuraavat 30 vuotta.
Esa Kanerva
