Maailman menoa ihmetellessä







                                                                                                                                         16.1.2019


Maailma ympärillämme muuttuu ja kai meidän pitäisi uudistua sen mukana. Maailman meno on kyllä sen verran käsittämätöntä, ettei kaikkia ilmiöitä voi mitenkään kakistelematta niellä. Jatkuva markkinameiniki ja – häly häiritsee keskittymistä ja pakkosyöttää mieliin kuluttamisen autuutta. Kuluttajan osa on olla ”tyhmä” kohde, jota voi huijata mielin määrin. Markkinoilla jaetaan osuuksia, reviirejä ja kilpaillaan. Varallisuuserot kasvavat ja pääomat keskittyvät harvoille. Veroja pakoillaan ja teollisuus vaatii julkista rahaa pitääkseen tuotantonsa maassa. Työelää hallitaan suruttomasti omistajan oikeudella keinoja kaihtamatta. Päätöksenteossa tarjoillaan vain yhtä totuutta markkinatalouden ylivoimaisuudesta. Tietotekniikan kuvitellaan ratkaisevan kaikki ongelmat, mutta kansalaisten yksityisyydestä ei ole niin väliä. Miten tämmöiseen maailmaan on tultu ja mihin ollaan menossa?

Ärsyttävimmän propagandan ja markkinamelun aiheuttajista ovat radio ja televisio. Yritykset panostavat aivojemme täyttämiseen mainoksilla valtavasti rahaa. Kuluttajan näkökulmasta se raha on pois tuotteen jalostusarvosta, joka olisi voitu laittaa sen työstämiseen entistä paremmaksi ja kestävämmäksi. Entistä nuoremmat ovat manipuloinnin kohteena. Muoti määrää ja jotakin tyylisuuntaa on noudatettava. Vaatteet pitää olla viimeisen päälle trendikkäät ja kännykkä tietyn merkkinen. Pikaluottofirmat käyttävät hyväksi varattomuutta ja harkitsemattomuutta. Miksi köyhäilet kun voit ottaa yhdellä viestillä muutaman tonnin makeaan elämään. Korko vain on laillistettua kiskontaa. Lapsiakaan ei jätetä rauhaan. Eihän tällaista ostoyllykkeiden pakkosyöttöä voi hyväksyä!

Yksi merkillisimpiä nykymaailman ilmiöitä on tuotteiden suunnittelu sellaisiksi, että niiden kestävyys on etukäteen mietitty. Jokin osa tai komponentti tuotetaan kestämään esimerkiksi vain viisi vuotta. Tai kännyköissä ohjelmien päivitystä ei tehdä kolmen vuoden jälkeen. Tämä on käsittämätöntä tuhlausta ja luonnon varojen haaskausta. En ole veljien vihreältä puolelta nähnyt kovinkaan usein tarttuvan tähän seikkaan. Miksi hallitukset eivät puutu tähän ilmiselvään ongelmaan. Ovatko yhteiskunnat suuryritysten juoksupoikia, koska sallivat tämmöisen. Autoissa tätä osien epäilyttävää peukalointia kohtaa usein. Jokin osa rikkoutuu, laite on kiinteä paketti, johon ei voi vaihtaa osia. On ostettava kokonaan uusi laitekokonaisuus. Ajatteleeko autoteollisuus tässä kohtaa ekologisuutta ja kuluttajien oikeusturvaa? Pääasia näyttää olevan se, että tuotteita menee kaupaksi ja kassakone raksuttaa. Tähän pitäisi voida puuttua!

Spekulanttien, rahalla pelaajien ja sijoittajien varallisuus kasvaa nopeammin kuin tavallisen kansan tulot. Siitä johtuu, että pääomat keskittyvät yhä harvempien käsiin. Taloudellinen eliitti pyrkii lobbaamaan ja vaikuttamaan rahan voimalla yhteiskunnan päätöksentekoon. Rahalla saa radiosta ja TV:sta mainosaikaa vaikka kuinka paljon. Tai sitten vaikutetaan yleiseen mielipiteeseen ostamalla koko televisiokanava. Perustamalla tutkimuslaitoksia saa varmasti haluamiaan tutkimustuloksia. Eu-parlamentin ja eduskunnankin käytävät ovat täynnä yritysten ja elinkeinoelämän helppoheikkejä. Heiltä edustajien voiteleminen käy rutiinilla. Demokratia on liian arvokas uhrattavaksi taloudellisen vallan karvaisiin käsiin!

Yritykset kilpailuttavat valtioita vaatimalla veroetuja ja investointitukia. Verokilpailuun on valitettavasti lähdetty. Se tien päässä on yhteiskunnan köyhtyminen ja velkaantuminen niin kuin Suomenkin kohdalla on nähty. Palveluja on ollut pakko ajaa alas. Yritykset pystyvät verokikkailuillaan minimoimaan veronsa. Yritysten toiminnan sääntelyä on Suomessakin purettu ja mm. laivateollisuudelle annetaan mittavaa julkista tukea. Suuryritysten todellinen maksama vero voi olla prosentin luokkaa. Ns. yhteiskuntavastuuta ei tässä mielessä kanneta, vaikka yhteiskunta tarjoaa hyvät puitteet liiketoimintaan. Ei voi millään hyväksyä suuryritysten ja Sipilän hallituksen huutoa Suomen puuttuvasta hintakilpailukyvystä ja sen myötä palkkojen alennusvaatimuksista.

Suomalaisessa työelämässä puhuu omistajan valta. ”Sen lauluja laulat, kenen leipää syöt.” Osakeyhtiölaki sanoo, että osakeyhtiön ainoa tarkoitus on tuottaa voittoa omistajilleen ja piste. Työntekijöitten mahdollisuudet osallistua päätöksentekoon ovat pienet. Yhteistoimintalain mukaan heitä kuultava heitä koskevissa asioissa. Työnantaja kuitenkin päättää, mitä tehdään. Tarkoituksensa on tietenkin tälläkin. Työntekijöitten pitäminen päät matalana juoksuhaudoissa tekee heistä helpommin hallittavia ja nöyriä. Yhteistoimitalain uudistaminen palkansaajaystävällisemmäksi on tärkeä tavoite. Tässä työantajien asenneilmastossa se on äärimmäisen vaikeaa ja työntekijätkin ovat hukanneet haaveensakin työelämän taloudellisesta demokratiasta.

Tietotekniikka lonkeroituu kaikkialle elämäämme. Emme edes tiedä, ketkä ja missä laajuudessa, keräävät tietoa meistä. Tuntuu inhottavalta, että kauppias tietää, mitä muroja syön aamiaispöydässäni. Liiketoiminta ei kuulu kotiini ja yksityisyyttäni loukataan. ”Isovelikin” valvoo ja kontrolloi. Poliisi profiloi ja tulli tekee etukäteen arvioinnin astuessani kotimaan kamaralle. En ole vapaa ja haluan irti pakkopaidastani! Minulla on oikeus, ei minulla oli joskus oikeus yksityisyyteeni. Onko joku kysynyt lupaa tietojeni yhdistämiseen ja henkilöhistoriani läpivalaisemiseen? EU-parlamentti voisi säätää jonkin direktiivin, joka pistäisi tietojen kalastelun kuriin. Muuten vapaan maan vapaa kansalainen on vitsi!



Finanssikapitalismi se vasta on kummallista. Maailmassa on enemmän velkaa kuin rahaa. Raha ei siis ole enää vaihdannan väline. Sillä ei ole mitään konkreettista vakuutena niin kuin aikaisemmin. Rahan
vakuutena oli maan keskuspankkiin säilötty kulta. Maailmantalous on täynnä velkasuhteita ja vain mielikuvitus rajoittaa erilaisten rahoitusvälineiden myyntiä. Enää ei tarvitse myydä mitään, utopiakin kelpaa tuotteeksi. Rahamaailma on kuplia täynnä ja taantumakin taitaa hetken perästä odottaa ovella. Siitäkin on varmaan jotkut ja jossakin sovittu. Tähän sekasotkuun tarvittaisiin globaalia lainsäädäntöä ja sääntelyä!

Lapseni lauloivat aikanaan ”Se hämmästyttää ja kummastuttaa pientä kulkijaa.” Nyt voin itse palata tuon samaisen laulun hyräilyyn, hämmästeltävää riittää. Yhtä ihmeellinen tämä maailma ympärilläni on varmaan nyt kuin lapsilleni päiväkodin ympäristö muutama kymmenen vuotta sitten.

Esa Kanerva


Kolmikantaa haikaillessa


                                                                                                                         10.1.2019

Palkansaajien työehtoja on pyritty heikentämään viimeiset neljä vuotta hallituksen runnomisella ja käskytyksillä. Tulokset eivät ole mairittelevia. Varsinkin jos verrataan kolmikannan muutama vuosikymmen sitten saavuttamiin menestystarinoihin ja hyvinvointivaltion rakentamiseen. Näistä onnistumisista voisi mainita monet tulopoliittiset keskitetyt ratkaisut. Ne ovat olleet eriväristen hallitusten keskeinen talouspolitiikan väline. Myös monet sosiaali- ja eläkepoliittiset ratkaisut on kyetty sopimaan niiden kylkiäisenä tai erikseen. Tätä ei tietenkään ole katsottu suopeasti poliittisessa päätöksenteossa, etenkään oikealla, ja kulmakarvoja nostelematta.

Kolmikannan historian juuret voisi istuttaa talvisodan aikaiseen kuuluisaan tammikuun ”kihlaukseen”, jossa SAK ja työnantajaliitto STK antoivat julkilausuman. Siinä tunnustettiin työntekijäpuoli neuvotteluosapuoleksi ja kummatkin sopimuksen allekirjoittajat lupasivat neuvotella luottamuksellisesti työelämään liittyvissä kysymyksissä. Alku oli vaatimaton. Lopussa seisoo kiitos ja niin kävi tässäkin tapauksessa. Ensimmäinen varsinainen tulopoliittinen ratkaisu oli valtakunnansovittelija Keijo Liinamaan 1968 neuvottelema tupo, Liinamaa-ykkönen. Suomi eli tuolloin levottomia aikoja ja konsensusta tarvittiin pitämään ääriryhmät ”hallinnassa”. Sipilän hallitus on sitä vastoin halunnut purkaa sitä, mitä silloin rakennettiin, mm. työehtosopimusten yleissitovuutta ja työntekijöitten irtisanomissuojaa.

Esimerkiksi 1970-luvulla tehtiin kolmikantaisesti monia poliittisiakin ratkaisuja. Liinamaassa sovittiin mm. hinta- ja vuokrasääntelystä. Nämä asiathan tosiasiallisesti olisivat kuuluneet hallitukselle. Yleensä politiikka ei muuttanut piiruakaan järjestöjen sopimasta paketista. Tämä oli tietysti varsinkin oikeistolle kova pala nieltäväksi. Ammattiyhdistysliikkeen kannalta Liinamaa-sopimukseen tuli niiden kannalta merkittävä parannus. Työnantajat alkoivat periä palkanmaksun yhteydessä ay-jäsenmaksut suoraan palkasta ja niistä tuli verovähennyskelpoisia. Tätä uudistusta ovat työnantajat varmasti monesti katuneet ja monet hallitukset ovat tuoneet työpöydälle, varsinkin verovähennysoikeudesta luopumisen.

Muita kuuluisia sopimuksia olivat UKK-sopimus ja vuoden 1972 tupo. Niissä sovittiin mm. lapsilisien korottamisesta ja ns. lomaltapaluurahasta. Vuosilomien pidentäminen oli mukana useissa tupoissa. Työnantajille lähes kirosana ovat ns. Pekkasvapaat. Valtakunnansovittelija Matti Pekkasen johdolla sovittiin kaksi keskitettyä sopimusta, vuosina -81 ja 84. Ne olivat kaksivuotisia. Työaikaa vähennettiin 32 tuntia vuodessa ja työttömyysturvaa parannettiin. Kolmikannan perusmallihan oli se, että järjestöt ensin sopivat ja sen jälkeen käynnistyi lakivalmistelu. Tämän jälkeen eduskunta kuittasi sovitun ja hyväksyi asiaa koskevan lain.

Kriiseissä laaja konsensus ja sopiminen ovat parhaimmillaan. Kolmikanta näytti voimansa myös 1990-luvun lamassa, Vuonna 1992 kaksivuotisessa Ihalainen-Kahri-sopimuksessa sovittiin jopa palkkojen jäädyttämisestä. Toisaalta hallitus lupasi säilyttää työttömyysturvan tason.

EK teki sääntömuutoksen, joka tuli voimaan vuonna 2016. Sen seurauksena EK ei enää tee keskitettyjä tulopoliittisia ratkaisuja. EK ei myöskään voi olla osapuolena keskusjärjestösopimuksissa, jotka liittyvät sääntömuutoksen alaan kuuluviin työmarkkinakysymyksiin. Se oli sitten loppu Suomen selviytymis- ja menestystarinalle. Kolmikantaa olisi Sipiläkin tarvinnut monet kerrat viimeisen neljän vuoden aikana. Se olisi toiminut takuuvarmasti paremmin kuin pakkolaeilla uhkaaminen. Hallituksen tavoite ei ollut mielestäni kuin osin työttömyyden ja kilpailukyvyn hoitaminen. Pääpointti oli ammattiyhdistysliikkeen paneminen saappaan alle ja toteuttaa Keskustan pitkään haikailema työreformi. Eikä Kokoomus tietenkään ole ajatusta vastaan pannut.

Kevyt mullat kolmikannalle!

Esa Kanerva

 

Hallituksen päättötodistuksen valmistelua




                                                                                                                        3.1.2019

Sipilän hallitus hengittää vielä, mutta muutamista julkiparahteluista ja toiminnan apaattisuudesta voi päätellä, että elinaikaa alkaa olla vähän. Hallituksia tulee ja menee. Näinhän se demokratiassa menee. Harvoin kansa muistaa mitään ministeristöä kiitoksilla. Jotkut hallitukset muistetaan historian kirjoissakin. Sipilän porukka tulee kuitenkin saamaan nimensä historiaan, halusipa se sitä tai ei. Nimittäin se on ollut kansalaisia kohtaan teoiltaan ja arvoiltaan historiallisen julma hallitus. Suomen vahvuuksia ovat olleet vahva tasa-arvo, oikeudenmukaisuus ja reilu tulosten jakaminen kaikille. Kaikkien edellä mainittujen hyveitten yllä pitämisessä ja edistämisessä saa hallitus mielestäni hylätyn arvosanan. Toinen käsi on antanut niille, joilla jo on, toinen on köyhistä köyhimmille tarjonnut vain mielikuvia paremmasta huomenesta. Mielikuvapuheen lomassa hallitus on sitten kertonut, että nyt uudistetaan, kehitetään ja jäädytetään. Toisin sanoen suomeksi leikataan rahaa sieltä, mistä ei olisi mitään otettavaa. Kun eduskuntavaalit lähestyvät, on syytä tehdä arviointia tämän hallituskauden ”saavutuksista”. Ettei totuus vain unohtuisi.

Työllisyys on kohentunut ja viime vuodet kansantalous on ollut laukalla. Köyhyys ei vain vähene, eriarvoisuus lisääntyy. Jotakin on päätöksenteossa ollut pahasti vialla. Köyhyyden syyt toki tiedetään. Työtunteja ei kerry tarpeeksi, perheissä on vain yksi palkkatyöläinen, palkat ovat alhaalla, hinnat kohoavat ja sosiaalietuuksia on karsittu. Vaikka vähäosaisuuden syyt ovat siis olleet tiedossa, juuri näitä köyhyyden juurisyitä hallitus on tahallaan tai taitamattomuuttaan ruokkinut niistämällä toimeentuloa paitsi työväestöltä niin eläkeläisiltä, opiskelijoilta, lapsiperheiltä ja jopa varusmiehiltä. Ai niin, unohdin listasta vielä vammaiset ja sairaat. Heidän tukiaan on leikattu. Sairastaminen ylipäätään on tullut kalliimmaksi, mm. lääkkeitten 50 euron vuotuinen lisäomavastuu. Eikä tässäkään vielä kaikki, kunnilta leikattiin valtionosuuksia. Tämäkin vaikuttaa köyhyyteen takaoven kautta. Kunnat joutuvat karsimaan palveluja ja parsimaan omaa talouttaan valtion rahahanojen kiristyessä.

Täytyy muistuttaa myös hallituksen alkutaipaleesta. En millään voi unohtaa tulevaisuuspanostusten leikkauksia. Koulutuksesta vietiin 600 miljoonaa euroa ja mitä siitä seurasi. Ammattiin opiskelevat ovat nyt heitteillä ja maleksivat osan kouluviikkoa kaduilla opiskellen elämää omaehtoisesti. Kai heistäkin sitten tulee ammatti-ihmisiä kun laaturimaa kylliksi lasketaan. Lopulta viime vuonna onneksi ymmärrettiin se, että hoitajille täytyy tehdä jonkinmoiset testit ennen opiskelua, etteivät kaikki seinähullut ja narkkarit vanhuksiamme hoitele.

Työttömät ovat olleet tämän hallituskoplan erityisessä ”suojeluksessa”. He ovat olleet silmätikkuina ja malkoina työministeri Lindströmin aivokurkiaisessa. Ajattelu on mennyt niin, että työtön on laiska ja syyllinen omaan ahdinkoonsa. Ihmisellä ei saa olla omaa ajattelua ja itsemääräämisoikeutta siihen, mikä olisi hänelle itselleen parasta. Lindströmin ihmiskäsityksen mukaan ihminen voidaan pakottaa tekemään mitä tahansa  ja missä tahansa oman elantonsa ansaitsemiseksi. Suomen ilmasto-olosuhteissa ei työttömällä juuri ole muuta vaihtoehtoa elättää itseään kuin alistuminen yhteiskunnan tahtoon tai kuoleminen syrjäytyneenä ja unohdettuna. Siis hallitukselle pääasia on se, että maisteri työllistyy vaikka lattiaa luuttuamalla, kunhan kaunistaa tilastoja. Ennen tätä kutsuttiin orjuudeksi, nyt aktiivimalliksi. Ja aktiivimalli on myös kaunisteltu työttömän kurinpitotoimi ja taloudellinen ahdistelu. Sopii hyvin työministerin ihmiskäsitykseen. Jari pohtii varmaan mielessään, että eihän sitä ministeriksi muuten olisi päässytkään, ellei olisi tuota jämäkkyyttä ja luovia ajatuksia! Ja toisaalta, onhan se mukavaa joskus komentaa muitakin ihmisiä kun on aina itse ollut tähän asti herrojen kusitolppa ja pääluottona omien mielestä vellihousu. Ja Orpokin jo sentään kaveeraa ja kysyy asiantuntijamielipidettä, ”hei Jari, mitä mieltä olet tästä työttömyysturvan indeksileikkauksesta?”

Työllisiä on Sipilän konklaavi yrittänyt parhaansa mukaan kyykyttää. En jaksa toistaa niitä monia työelämän heikennyksiä ja palkkaleikkauksia, mitä tämä reposakki on tehnyt, mutta kyllä työläiset ja pienipalkkaiset hoitajat sen muistavat. Pakko- ja irtisanomislait tässä nyt tulevat päällimmäisenä mieleen. Vaaleissa tavataan, sitä saa, mitä tilaa!

Siunatuksi lopuksi, Andy on kuulemma sairastunut keuhkokuumeeseen. Toivottelen hänelle ja vaimolle pikaista paranemista!

Vielä yksi uuden vuoden lupaus ja oikeastaan se ainoa, tulee nyt julki. Lupaan olla mukana osaltani tekemässä töitä Viitasen Pian uudelleen valitsemiseksi eduskuntaan. Pirkanmaa tarvitsee vihdoinkin ministerin. Ja se ei onnistu, ellei häntä valita kansanedustaksi suurella äänimäärällä. Äänimäärästä tässä on nyt kysymys, osaamista, taitoa ja tietoa hänellä kyllä on. Takuulla, sano tamperelainen!

Esa Kanerva