Köyhyys kolkuttelee eläkeläisen ovella




                                                                                                   25.3.2019

Terveiset lomilta ja Kainuusta. Lunta riitti ja raikasta ilmaa! Ja sitten asiaa eläkeläisköyhyydestä.

Pienellä eläkkeellä kitkuttavan eläkeläisen asema ei ole hääppöinen. Puolet heistä elää kädestä suuhun ja kolmasosalla rahat kuluvat kokonaan välttämättömiin menoihin. Noin kymmenellä prosentilla eläkeläisistä on taloudessa tätäkin vakavampia vaikeuksia. Välttämättömyyksiä ovat ainakin ruoka ja lääkkeet, kännykkä ja pesukone. Jos vielä olet vielä sairas, asiasi ovat hullusti. Omavastuut ja asiakasmaksut nousevat lähes vuosittain. Niihin saattaa kulua tonnikin vuodessa. Se on iso lovi rahapussiin alle tuhat euroa kuukausieläkettä saavalle. Totisesti olisi tehtävä jotakin. Hallitusneuvottelut lähestyvät, se Antin lupaama satanen olisi tarpeen.

On monenlaisia pieneläkeläisiä. Kuvitellun harmaapäisen yli 65-vuotiaan mummun tai vaarin lisäksi meillä on nuoria eläkeläisiä, esimerkiksi invalideja. Oma sarjansa ovat nuorena työkykynsä menettäneet ja työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet ihmiset. Myös hyvin iäkkäät saattavat kuulua sukupolveen, joka ei ole ehtinyt tienata suuria eläkekertymiä.

Monille eläkeläiselle niukkuus on ollut koko elämän ajan vieras. Köyhyyteenkin voi tottua, ihminen sulkee silmänsä ja tyytyy vähään. Eikä saata edes kärsiä tilanteesta. Sille vähätuloisemmalle eläkeläiskymmenykselle eläminen on taiteilua hengissä pysymisen kanssa, ostaako lääkkeitä vai ruokaa. Heille selkeä rohto olisi raha tai sosiaaliturvaverkkojen parsiminen. Pieneläkeläisen elämän edellytysten parantaminen olisi tehtävä valtiontasolla. Kunnat eivät siihen pysty tasapuolisesti kaikkialla Suomessa johtuen kuntien erilaisista taloudellisista mahdollisuuksista. Terveyskeskusmaksun poistaminen voi onnistua pääkaupunkiseudulla, Kihniöllä tuskin. Yksinasuvilla eläkeläisillä menee tosi huonosti. Ei ole toista jakamassa menoja tai tuomassa tuloja.

Kukaan ei saisi tuntea olevansa b-kansalainen tai nykysukupolven ”ruokko”. Kyllä ihmisellä on oikeus omanarvon tunteeseen ja kunnioitukseen. Se taataan kohtuullisella toimeentulolla ja maksuhelpotuksilla erilaisista omavastuista sekä taksoista. Säälliseen elämään kuuluu myös mahdollisuus sosiaaliseen elämään ja harrastuksiin. Kenenkään ei pitäisi olla yksinäinen, ei ainakaan rahan puutteen vuoksi.

Oi Antti, muista Vappu-lupauksesi eläkeläissatasesta ja voita vaalit!

Esa Kanerva







Mikä ihmeen Aspergerin oireyhtymä?




                                                                                                14.3.2019

Vanhemmat kertoivat läheisilleen muutama vuosikymmen sitten lapsen poikkeavuudesta tai käytöshäiriöistä, että sillä on tauti, vika tai leini. Nyt on olemassa hienot diagnoosit ja taudinkuvaukset. Lehdistä saa nykyisin lukea, milloin kenelläkin missillä tai julkkiksella on todettu Asperger-syndrooma. Sen toteaminen on ihmiselle ongelma, mutta toisinaan vaikuttaa siltä, että hienonnimistä tautia pidetään ihmiselle meriittinä. Sitä se ei käsittääkseni ole, vaan vaikeuttaa ja hankaloittaa ihmisen elämää monin tavoin. Ihminen on sosiaalinen eläin ja Asperger-ihmisillä yleensä suurimmat vaikeudet ilmenevät sosiaalisissa vuorovaikutustilanteissa. Hankalaa on varmasti ihmiselle itselleen ”juuttuminen” johonkin rituaaliin tai asiaan. Siitä ei yksinkertaisesti pääse eroon ja pakkokäytös jahtaa ihmistä joka puolella ja kaiken aikaa. Olen aikanani tavannut työssäni Asperger-ihmisiä ja osaan kertoa heistä jotakin.

Olisi aina tärkeää, että vanhemmat huomaisivat mahdollisimman aikaisin lapsensa kärsivän jostakin kehityshäiriöstä. Tällöin saataisiin oikea ja oikea-aikainen diagnoosi. Yleensä näin käykin, koska vanhempien kuppi menee usein nurin lapsen vauhdikkuudesta tai vaikkapa unihäiriöistä. Toisaalta lapsi voi olla täysin vetämätön ja perässä vedettävä, jolloin kysymys voi olla masentuneisuudesta. Raivonpuuskat ja selittämättömät tuskatilat voivat aiheuttaa perheen sisällä tai koulussa ristiriitatilanteita. Näissä tilanteissa sitten käännytään terveydenhuollon pariin ja lääkäriin. Taudinmääritys ei ole helppoa ja vaatii usein sairaalatarkkailua.

Parantavaa hoitoa ei ole eikä syytä oireisiin tiedetä. Joitakin psyykenlääkkeitä voidaan kokeilla ja löytää sopiva annostus. Asperger-lapselle on tärkeätä säännöllisyys ja elämän muutokset täytyy tehdä vähitellen sekä hitaasti. Jos Aspergerin oireyhtymästä kärsivällä lapsella on pakonomaiselta tuntuva kiinnostus tai harrastus johonkin aiheeseen, tämä kiinnostus kannattaa yrittää kääntää pakonomaisuudesta lapsen itsetuntoa vahvistavaksi intohimoksi. Aikuinen Asperger-ihminen kohtaa suurimmat vaikeudet omassa tunnepuolessaan. Hän ei osaa kertoa omista tunteistaan eikä ymmärtää toisen ihmisen tunnetiloja. Nämä potilaat voivat hyötyä suuresti käyttäytymisterapeuttisista harjoituksista, joiden avulla he voivat oppia kommunikoimaan paremmin läheistensä kanssa ja hallitsemaan erilaisia sosiaalisia tilanteita. Suomeksi sanottuna opetetaan erilaisia vuorovaikutustilanteita, uuden ihmisen kohtaamisesta kahvikekkereihin, miten näissä tilanteissa pitäisi oppia ottamaan toinenkin ihminen huomioon.

Asperger-ihmisen luonteen erityispiirteenä voisi mainita korostunut oikeudentunto ja rehellisyys sekä erikoinen huumori. Ennen sanottiin omalaatuinen persoona ja Hämeessä ihmistä kuvattiin sanalla ”ernomanen” tyyppi.

Mistä minulle tuli mieleen Asperger-syndrooma? Uutisissa kerrottiin, että ruotsalaislehdet kirjoittavat Nobelin rauhapalkintoa ehdotettavan 16-vuotiaalle ilmastoaktivistille, Greta Thunbergille. Hän on itse kertonut kärsivänsä juuri Aspergerin oireyhtymästä. Pelkäänpä, että nyt Martti Ahtisaaren teot ja hänen saama rauhanpalkinto ”kalpenee”, mikäli uutisessa on jotakin perää tai ehdotus toteutuu. Olen hämmästynyt maailman menosta!


Kanerva lomailee vaimonsa kanssa ensi viikon. Palataan juttuihin lomani jälkeen.


Esa Kanerva

Amerikan onnela


                                                                                                                                  

                                                                                                                  8.3.2019

Sotien jälkeen Suomessa ihannoitiin Amerikan vaurautta. Pula-ajan Suomessa vilahtelivat aikuisten puheissa kuvaukset Amerikan yltäkylläisyydestä, tavarasta ja mammonasta. Ei ollut aikuisillakaan Amerikasta tietenkään laajoja tietolähteitä, puhumattakaan objektiivisesta tiedonhankinnasta. Se tiedettiin, mitä suomalainen lehdistö ja aikakausilehdet kirjoittivat. Lehtikirjoitukset olivat 1950-luvun ihmisille suuri totuus. Värivalokuvat todistivat ja vahvistivat kerrotun. Virallinen poliittinen ja yhteiskunnallinen ilmapiiri oli minun muistini mukaan hyvin jenkkimyönteinen. Vastapainoksi suomalaiset kommunistit ihailivat tietenkin itänaapuria ja sen kehittynyttä sosialismia työläisten paratiisina. Ja olihan jonkun sukulainenkin muuttanut merten taakse paratiisiin siitä päätellen, että epäonnistumistarinoita sinne muuttaneista ei juuri kuultu. Oli vain menestyjiä ja rikkaita liikemiehiä. Varmaan on Amerikka muuttunut vuosikymmenten aikana, mutta ovat myös omat käsitykseni jenkkionnelasta heittäneet häränpyllyä. Itse asiassa pidän nykyisin kyseistä valtiota perin omituisena ja jopa luotaan työntävänä.

Miksi olen tällaisiin johtopäätöksiin tullut? Syitä on monia. Jostakin on lähdettävä liikkeelle. Aluksi otan esille rahan nostamisen jumalan asemaan amerikkalaisessa yhteiskunnassa. Jos olette sattuneet katsomaan joitakin hömppätv-sarjoja jenkkilästä, kuten rapujen kalastuksesta tai kullan huuhdonnasta, ohjelmassa esiintyville ihmisille maailman tärkein asia on ”money”. Kaikki muu on toissijaista. Sarjojen sisältö kuvastaa ja on tietenkin pintaraapaisua amerikkalaisista arvoista. Eniten huolissani olen siitä, että raha on siellä syrjäyttänyt demokratian. Nykymuodossaan amerikkalainen politiikka toimii rahan voimalla. Kampanjat maksavat kymmenistä miljoonista miljardeihin dollareihin.                                                                    

Poliitikoista tehdään kerjäläisiä, joiden on oltava alati liikkeellä hankkimassa vaalikassaa. He joutuvat nuoleskelemaan suursijoittajia ja organisoimaan rahankeruukampanjoita. Ja poliitikko joutuu olemaan hyvää pataa vaikka amerikkalaisen Kivääriyhdistyksen kanssa. Tulee mieleen nämä suomalaiset vaalirahasekoilut. Taitavat olla kuitenkin silakkaa amerikkalaisiin joulukaloihin verraten. Jo kampanjoiden aikana syntyy sidonnaisuuksia. Kenen leipää syöt, sen lauluja laulat, kertoo suomalainen viisaus.

Entäpä sitten tuo amerikkalainen oikeuslaitos? Jokaisella meillä on jokin käsitys sen toimivuudesta ja oikeudenmukaisuudesta. Periaatteellinen ero meikälaiseen oikeuskäsitykseen on se, että meillä tuomion perustana ei ole kosto. Vankia pyritään kuntouttamaan takaisin yhteiskuntaan. Suomalaista vankia kohdellaan ihmisenä, jenkkilässä vankeinhoidon lähtökohtana ei ole ihmisarvo. Vanki on objekti ja vapausrangaistuksen tehtävänä on pitää hänet lukittuna ja estää karkaamasta sekä kostaa rikollisesta teosta. Olot vankiloissa ovat surkeat ja osin yksityiset vankilat pitävät asukkejaan orjina ja työvoimana. Vankiloista on tullut siis bisnestä, jonka osakkaina on usein tuomareita ja syyttäjiä. Henkilöitä, jotka panevat tuomioita täytäntöön

Tuomiot ja diilit syrjivät köyhiä, mustia ja värillisiä. Varakkailla on varaa miljoonaluokan asianajajiin. Yhteiskunnan tarjoama asianajaja saattaa olla jopa oikeudenkäynnissä hiljaa, koska asia ei häntä kiinnosta. Yhdysvalloissa istuu kakkuaan noin kaksi miljoonaa vankia, mikä on neljännes koko maailman vankimäärästä. Pitkät tuomiot ovat myös leimallinen piirre Amerikan oikeusjärjestelmässä. Juuret juontavat kauas historiaan. Yhdysvalloissa poliisivoimissa, tuomareina, asianajajina, ehdonalaisvalvojina ja vanginvartioijina työskentelee miljoonia ihmisiä. He eivät työpaikoistaan luovu, joten vankimäärä tulee varmaan tulevaisuudessa kasvamaan, koska järjestelmä tarvitsee vankinsa ja bisneksellä on yleensä tarve kasvaa.

Kun on ihmettelemään lähdetty, niin jatketaan amerikkalaisella terveydenhuoltojärjestelmällä. Mitään yleistä terveydenhuoltojärjestelmää ei ole, osa kansasta saa julkista palvelua, suurin osa kuuluu yksityisten vakuutusten piiriin. Yhdysvallat pitää yllä kuitenkin maailman kalleinta terveydenhuoltojärjestelmää. Kun Suomen terveydenhoitomenot ovat alle 9 prosenttia bruttokansantuotteesta, Jenkeissä se on vajaa 17 prosenttia. Parasta hoitoa maailmassa ei sillä saada, mutta maailman parasta terveysbisnestä kyllä. Rahat valuvat terveysyrittäjille, vakuutusyhtiöille ja lääkäreille. He ovat ymmärtäneet ihmisten hoidon siten, ettei terveydenhuoltojärjestelmän tehtävä ole tuottaa terveyttä, vaan rahaa. Tässä noin karkeasti erotellen on heidän ja meidän järjestelmien ero. Suorastaan brutaalia on mielestäni se, että lääkärit saavat bonusta lääketehtailta kirjoittamistaan firman lääkkeistä. Käsittämätöntä on myös lääkäreitten potilaitten ”ylitutkiminen”, jota he tekevät ahneitten asianajajien pelossa.

Kahta en vaihda, suomalaista sinappia ja pohjoismaista yhteiskuntamallia. Vaihtaisitko sinä kansalaisten suhteellisen hyvän tasa-arvon lain edessä, hoidon saatavuudessa ja demokratiassa vapaaseen aseenkanto-oikeuteen ja litrahinnaltaan 50 sentin polttoaineeseen? Puhumattakaan siihen, minkälainen arvoristiriita vallitsee amerikkalaisessa yhteiskunnassa puheiden ja tekojen välillä.                                                                                                       

Perheet käyvät kiltisti sunnuntaisin kirkossa ja sitten julkkisuutisista päätellen alkaa vapaa-aika sekä irtosuhteitten vaaliminen. Jos harmittaa, vedetään ruohosätkä tai napataan psykiatrin määräämää morfiinijohdannaista arkiahdistukseen. Jokaisella vähänkin varakkaalla amerikkalaisella on oma terapeutti, jolle voi käydä narisemassa aviomiehen- tai rouvan tylsyydestä ja lasten tottelemattomuudesta. 
Lopuksi vielä kehut, Amerikan onnelassa ei tarvitse vaivautua kauppaan ruokaostoksille. Monissa kaupunginosissa ei kauppoja olekaan. Miksi vaivautua ostoksille, koska pikaruokaa on satavilla joka nurkassa. Maailman lihavin kansa tykkää hampurilaisista ja hodareista sekä Mäkkäreiden autokaistoista.

Esa Kanerva

Mistä löydät sä ystävän?


                                                                                                                                                                               

                                                                                                                     4.2.2019

Ystävyys kestää, ystävyys kantaa ja joka ihmisellä pitäisi olla ystäviä. Omassa elämässäni en voisi kuvitella tulevani toimeen ilman läheisiä ihmissuhteita. Pisimmät niistä ovat kestäneet halki elämän ja toiset taas lyhempiä aikoja. Mihin ihminen peilaisi omaa elämäänsä, kokemuksiaan ja vastoinkäymisiään kuin ystäväänsä? Häneltä saa tervettä palautetta ja kritiikkiä silloin kun siihen on tarve. Voisi sanoa, että ihminen muovautuu sellaiseksi kuin on, ystävyyssuhteitten kautta. Hyvä ystävyys on tasapainossa. Kumpikaan osapuoli ei vaadi itselleen enempää kuin saa. Tämähän ei tarkoita sitä, etteikö ystävää autettaisi silloin kaikin voimin, kun hän tarvitsee apua. Ystävyyssuhde ei voi kuitenkaan olla pelkkää toisen osapuolen antamista. Sellainen ystävyys ei toimi. Hyvät ihmissuhteet antavat terveyttä ja voimaa. Mitä tehdä kasvavalle joukolle suomalaisia, jotka kärsivät yksinäisyydestä lähiöissämme ja palvelutaloissa?

Ongelma on suuri, muttei kannata heittää kirvestä kaivoon. Perheissä, päiväkodeissa ja kouluissa olisi aloitettava sen kaltainen kasvatus, että ihmisen on elämästä selvitäkseen otettava toiset huomioon. Ystävyyteenkin tarvitaan molempia osapuolia. Pitäisi oppia kuuntelemaan, mitä asiaa toisella ihmisellä. Tyhjänpäiväinen höpötys omasta itsestä ja tekemisistään ei kanna. Kiinnostus hiipuu ja vuorovaikutus sammuu. Jos toinen ihminen ei malta koskaan keskittyä siihen, mitä toisellakin ihmisellä olisi sanottavaa, ei molemminpuolista kohtaamista synny. Ei synny ystävyyssuhteitakaan.

Lähiöissämmekin olisi paljon kehitettävää. Niihin olisi saatava kaikenikäisten kohtaamispaikkoja. Mikä estää järjestämästä lapsia ja iäkkäämpiä yhteen leikkipuistoissa. Niissä on vain otettava huomioon kummankin ikäpolven tarpeet. Niistä voisi syntyä paikkoja, joissa ystävyyssuhteet syntyvät, vahvistuvat ja kehittyvät elämän eri vaiheissa. Harrastusten kautta syntyy usein kaveruutta, joka voi kasvaa ystävyydeksi. Lähiöissä pitää olla tilaa harrastaa ja olla harrastusmahdollisuuksia.

Oma lukunsa on vanhustemme yksinäisyys. Osin tämä johtuu kiireisestä yhteiskunnastamme, mutta vain osin. On vanhuksia, joista on luonnollisista syistä kaikki ystävyyssuhteet sammuneet. Yleensä lapset paikkaavat läheiset ihmissuhteet. Jos lapset unohtavat, on vanhus hukassa. Pelkkä yhteiskunnan tarjoama apu on kylmää viranomaistoimintaa. Tuskin maassamme palataan suurempaan ydinperheeseen. Jonkinlaista huolto- tai yhteydenpitovelvoitetta on ryhdyttävä vaatimaan omaisilta. Tulevien sukupolvien tajuntaan olisi opetettava vanhusten kunnioitus ja huolenpito. Tässä hetkessä taidetaan kasvatuksellisessa mielessä olla myöhässä, yhteiskunnallinen ongelma pitäisi kuitenkin ymmärtää ja ryhtyä toimenpiteisiin.

On monta keinoa muistaa ja arvostaa ystävää. Ole kiinnostunut ja ole läsnä. Tämäkin ilahduttaa lähimmäistäsi. Jos muistat vielä kehua ja kiittää, olet hyvä ystävä!

Esa Kanerva