Esa Kanerva: 2026

Suomelle olisi tarpeen espanjalaisen talouspolitiikan oppitunti

19.5.2026

Orpon hallitus ei tunne suomalaisen yhteiskunnan ja työmarkkinoiden lähihistoriaa. Aina Suomen talouden kriisitilanteissa on menneinä vuosikymmeninä valtiovalta kutsunut työmarkkinaosapuolet kokoon, on istuttu alas ja neuvoteltu kaikkia osapuolia hyödyttävä sopimus. Näin tapahtui tuhatyhdeksänsataakuusikymmentäluvun lopun talouskriisissä, jolloin sorvattiin ensimmäinen Liinamaa 1 kutsuttu keskitetty tuloratkaisu ja seuraavan vuosikymmenen öljykriisissä ns. Pekkas-sopimusten avulla. Samoin tehtiin Neuvostoliiton romahdettua ja Lipposen hallituksen vakautettua Suomen talouden. Tupot jatkuivat pitkälle kaksituhattaluvulle. Espanjan hallitus on tehnyt omilla työmarkkinoillaan aivan päinvastaisesti kuin Orpon hallitus, joka rikkoi työmarkkinoiden suomalaisen neuvottelukulttuurin. Espanjan talous on vahvassa nousussa ja tilanteen tekee ironiseksi se, että he ovat ratkaisseet talousongelmansa osaltaan tekemällä omat ”liinamaansa”.

Espanja lähti uudistamaan omia työmarkkinoitaan muutama vuosi sitten. Heillä oli Euroopan korkeimmat työttömyysluvut ja talous sakkasi pahasti. Maan hallitus, työnantajajärjestöt ja ammattiliitot istuivat samaan pöytään. Lopputuloksena oli historiallinen tulopoliittinen kokonaisratkaisu. Silpputöitä vähennettiin, vakituisten työsuhteiden ehtoja parannettiin ja yrityksille luotiin vakautta ja ennustettavuutta. Yhteiskuntaan saatiin luottamusta ja rakentava ilmapiiri. Pyörät alkoivat pyöriä ja uusia työpaikkoja syntyä. Tästä seurasi tietysti talouskasvua, kun kansalaiset uskoivat jälleen tulevaisuuteen ja kuluttivat. Orpon hallitus on tehnyt uskomattoman paljon vahinkoa tälle yhteiskunnalle, luottamuksen rakentamisen sijaan on kaivauduttu poteroihin ja mykkäkouluun. Vanhat sopimusrakenteet revittiin ja hallitus teki porvarillista sanelupolitiikkaa.

Kun Madridissa pyrittiin vähentämään määräaikaisia työsopimuksia, Orpon hallitus teki päinvastoin, helpotti niiden tekemistä, kevensi irtisanomissuojaa ja laajensi paikallista sopimista ilman ammattiliittojen luottamusmiehiä. Päinvastoin tekeminen näkyy nyt ennätystyöttömyytenä ja talouskasvun puutteena. Työmarkkinoiden luottamuksen puute näkyy yhteiskunassa itsekkäänä oman edun tavoitteluna ja toisen hyvä nähdään omana häviönä. Hallitus on varjelevinaan talouskasvua työntekijöitten oikeuksien pysyvällä murentamisella ja laittamalla ay-liikkeen polvilleen. Tästä seuraa yhteiskunnassa pattitilanne, kansalaiset varjelevat omaa tulevaisuuttaan säästämällä ja kuluttamalla mahdollisimman vähän, kun ei huomisesta tiedä ja työpaikkakin saattaa mennä. Yritykset pelkäävät kotimaan riitaisaa ilmapiiriä eivätkä investoi. Seuraa pirullinen noidankehä, suomalainen yhteiskunta on nyt pahassa jumissa ja juntturassa, ei liikahda lehtikään.

Tällainen yhteiskunnan pysähtyneisyys luo tyytymättömyyttä, mikä taas suosii populisteja. Koska Orpon hallitus on epäonnistunut lähes kaikessa tavoitteissaan, luottamus perinteisiin puolueisiin rakoilee ja koska ay-liike on osittain halvaantunut hallituksen toimien vuoksi, niitä on populistien helppo osoittaa näitä sormellaan syyllisinä kansalaisten ahdinkoon. Samoin kuin kirota maahanmuuttajia syntipukkeina. Todellisuudessa maahanmuutto voi olla ratkaisu moniin suomalaisen yhteiskunnan ongelmiin niin kuin Espanjassa on ymmärretty. Pedro Sanchesin hallitus on nähnyt maahanmuuton olevan ratkaisu työvoimapulaan, talousongelmiin ja väestörakenteen vinoutumisen korjaamiseen. Maassa olevien laittomien siirtolaisten asemaa on helpotettu laillistamalla heidän oleskelunsa maassa. Samalla he tulevat verotuksen, sosiaaliturvan ja talouden piiriin. Työlupien saantia on helpotettu. Meidän hallituksemme linja on dramaattisesti päinvastainen. Ja seuraukset näkyvät yhteiskunnassa. Meillä on työvoima- ja osaajapula työttömyydestä huolimatta, hallitus kuitenkin vaikeuttaa toimillaan ulkomaisen työvoiman saantia.

Orpon hallitus on riskeerannut Suomen tulevaisuuden ja lyönyt vetoa "uudistustensa" onnistumisen puolesta. Sen valitsema linja ei ole toiminut, Suomen talous näivettyy eikä ihmettä, talouden kasvua, tule tapahtumaan. Kuluneen vajaan neljän vuoden aikana olemme menettäneet jotakin korvaamatonta, kansallisen luottamuksen ja yhteishengen. Puheenjohtaja Lindmanin esiin nostama Espanja on todistanut talouspolitiikallaan, että menneitten vuosien suomalainen resepti toimii yhä. Tällä hetkellä vallassa on kuitenkin hallitus, joka on sokea ja kopea kokki, joka on heittänyt ohjeet ja historialliset onnistumiset roskiin.

Esa Kanerva

Musikka on musikka-miksi Eurooppa sokaistui?

13.5.2026

Tietokirjallisuuden ja eri lähteiden tietojen perusteella olen pohtinut ja ihmetellyt Euroopan politiikan sinisilmäisyyttä ja naiiviutta kylmän sodan jälkeen, suhteessa Venäjään. Euroopan ja erityisesti Saksan strategia Venäjää kohtaan Neuvostoliiton hajottua v. 1991 perustui omiin toiveisiin, ei realismiin. Tämän virheellisen arvioinnin satoa on nyt sota Ukrainassa ja Euroopan taloudelliset murheet. Ensinnäkin Euroopan maiden strategian peruslähtökohdat ja olettamukset olivat väärät. Ihmettelen, että miksi, vaikka valtionjohtajilla on käytössään parhaat tiedusteluvoimat, analyysit ja asiantuntijat he lankeavat omaan henkiseen ansaan ja sokeutuvat todellisuudelle.

Nämä pohdinnat saattavat tuntua makealta jälkiviisastelulta. En ainakaan pyri siihen, vaan tarkoitus on nostaa esiin selvät todennettavat faktat, joiden huomioonottaminen olisi saattanut pelastaa ja estää Venäjän imperialismin nousun. Saksan menestys neuvotteluissa Saksojen yhdistymisestä vahvisti sen luottamusta ja uskoa Venäjän muuttumiseen demokraattisempaan suuntaan. Nyt voidaan todeta, että yhdistyminen oli mahdollista ainoastaan Venäjän heikkouden tilasta johtuen. Järjestelmä yksinkertaisesti hajosi sisältäpäin eikä valtio ollut enää sen johtajien hallittavissa. Se oli katkera pala Venäjän eliitille ja myöhemmän imperialismin siemen.

Muu maailma jätti kymmeneksi vuodeksi itänaapurin oman onnensa nojaan. Sen talous romahti, kansa kurjistui ja poliittinen järjestelmä rakentui tsekistien johdolla uudestaan kohti ahtaampaa demokratiakäsitystä. Sama koski taloudellista järjestelmää. Tässä kohtaa olisi ollut todellinen momentum tai zeitenwende liittokansleri Olaf Scholtzin sanoin muuttaa ja ehkä jollakin todennäköisyydellä ohjata Venäjän suuntaa demokraattisempaan suuntaan. Eurooppa piehtaroi kuitenkin onnellisena voittoaan vanhasta vihollisesta ja halusi opportunistisesti käyttää vain Venäjän luonnonrikkauksia hyväksi välittämättä Venäjän sisäisestä tilan kehityksestä. Oikeastaan nautittiin Venäjän heikkouden tilasta ja presidentti Jeltsinin kännitoikkaroinnista.

Näkymä pääsystä Venäjän öljy- ja kaasuvaroihin sokaisi Saksan liittokanslerit yksi toisensa perään. Sisäpoliittisesti Saksan Vihreät ulosmittasivat täysimääräisesti vihreät poliittiset tavoitteensa ja saivat lakkautetuksi maan ydinvoimalat. Kansleri Schröder rakennutti kaasuputkia Venäjälle ja jätti sokeasti Saksan energiahuollon yhden kortin varaan.

Lähtökohtaisesti länsimaat elivät totaalisessa ajatusharhassa kylmän sodan jälkeen. Kuviteltiin maailmaan pysyvään muuttumiseen ja luultiin sotilaallisen voimankäytön olevan historiaa. Mikään valtio ei olisi niin tyhmä, että lähtisi tekemään valloitussotia, koska luotettiin talouspakotteiden voimaan kuin vuoreen. Sodilla ei voi menestyä, koska valloittaja ei pystyisi myymään haltuunsa saamia raaka-aineita.

Itse asiassa Venäjä jatkoi kylmää sotaa ja valtiollisessa ajattelussa ei ollut tapahtunut juuri mitään suurempaa muutosta. Neuvostoliiton hajottua Venäjällä tsekistit eli turvallisuuspalvelun jäsenet saivat nopeasti koottua rivinsä, heillä oli edelleen paljon rahaa ja valtaa. Heillä ei ollut mitään halua demokratisoida Venäjää, päinvastoin. Heikko presidentti Jeltsin tehtiin nopeasti turvallisuuspalvelu KGB:n perillisestä FSB:sta niin riippuvaiseksi, että pystyäkseen pitämään sekasortoisessa tilassa olevan maan koossa, hän söi -90-luvun lopulla jo täysin FSB:n ja Putinin kädestä. Miksi länsimaat eivät ottaneet tätä huomioon, KGB:a ei oltu ajettu alas missään vaiheessa, se jatkoi esimerkiksi vakoilutoimintaa ja tiedustelua länsimaissa entisessä volyymissä. Valta luisui Jeltsiniltä tsekisteille konkreettisesti, kun KGB-eversti Putin astui valtaan v. 2000. Tämä olisi pitänyt olla se hetki, joka olisi avannut jokaisen länsimaisen johtajan silmät. Venäjä on tästä ajankohdasta lähtien se sama ”ryssä on ryssä, vaikka….jne”.

Putin pisti toimeksi, kävi muutamia voitokkaita sotia, joilta Eurooppa käänsi katseensa, loi totalitarismin, pisti kansalaiset ojennukseen ja ajoi demokratian alas parissa vuosikymmenessä. Toki kertoi selkeästi ja juurta jaksain suunnitelmansa v. 2007 Münchenin turvallisuuskonferenssissa palauttaa Venäjän suuruus ja valta. Länsijohtajat päätyivät olettamukseen, että Putin isottelee. Krimin valtauskaan vuonna 2014 ei herättänyt, vaan länsijohtajat jäivät torkkumaan. Tässä oli varmaan tilanne, että ”jos on jo jotakin housuissa” niin ollaan myöhässä. Oltiin Venäjän kanssa niin syvässä energiariippuvuussuhteessa, että oli vaikea pakittaa. Uskoteltiin itselle ja Euroopalle olevan kuitenkin parasta taloudellinen yhteistyö ja Venäjän rahoitteleminen sitä kautta.

Pää tuli vetävän käteen vuonna 2022, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan. Ukrainan valtavat raaka-ainevarat ja vilja-aitta houkuttelivat niin paljon, ettei Putin kyennyt hillitsemään halujaan toteuttaa Venäjän historiallista oikeutta palauttaa Ukrainan maa-alueet äitivenäjän haltuun. Venäjä arvio mahdollisuuksien ikkunan olevan juuri nyt raollaan, erikoisoperaatio päätettiin toteuttaa. Putin luotti omiin tuhansien tiedustelupalvelun agenttien tiedusteluun ukrainalaisten huonosta taistelumoraalista, länsimaitten heikkoudesta ja haluttomuudesta puuttua tilanteeseen. Nämä kaikki arviot olivat vääriä, koska ylipäällikölle jaettiin vain tietoa, joka häntä miellytti. Ukrainalaisten yhteistyömiesten palkkaamiseen jaetut miljoonat katosivat kenraalien taskuihin. Sota meni alun alkaen persilleen ja jatkuu yhä.

Mitä tästä voisimme oppia. Älä tee kauppaa Venäjän kanssa ainakaan niin, että tulet siitä riippuvaiseksi. Venäjän turvallisuuspalvelu on valtion ydin, sen palkkalistoilla on yhä tuhansia agentteja ja ns. illegaaleja, valeidentiteetillä länsimaisiin soluttautuneita ihmisiä, jotka vakoilevat Venäjän hyväksi. Diktaattori puhuu totta, kun Putin sanoi haluavansa entiset toisen maailmansodan jälkeiset rajat, se pitää paikkansa. Kannattaa käydä diplomaattisia keskusteluja, mutta vaikuttaa voi vain voimalla ja asein. Vihdoin pitäisi huomata, että maailmanpolitiikan suojasää on aina vaarallista, myrskyiltä ja ukkokuuroilta suojautuminen unohtuu helposti auringonpaisteessa. On pidettävä huoltovarmuus ja kyky pärjätä omillaan, se maksaa, mutta ne ovat välttämättömyyksiä.

On hyvin ikävä mennyttä kolmenkymmenen vuoden rauhan ajanjaksoa, oli mukava uskoa sopimusperusteieeen maailmaan ja turvalliseen tulevaisuuteen. Taisi olla vain kaunis uni!

Esa Kanerva

Velkajarru vai ihmisyyden jarru - miljardisäästöt osuvat heikoimpiin

5.5.2026

Mitä yhteistä on velkajarrulla ja vanhustenhoidolla? Paljonkin. Velkajarrulla vähennetään väkisin valtion velkaantumista ja valtion käytettävissä olevaa rahamäärää, mikä johtaa väistämättä mm. sote-palveluihin tarvittavan rahan leikkauksiin. Ellei lisätulojen hankkimisessa tapahdu jotakin mullistavaa. Sosiaali- ja terveysmenoihin käytettävä lähes 30 miljardin potti on valtion budjetin suurin momentti. Se on viisi kertaa suurempi kuin Suomen puolustusbudjetti. Siitä on väistämättä leikattava ja paljon tulevina vuosina, koska muitten menoerien karsimisella ei saada aikaan riittäviä säästöjä. Olen kuullut puhuttavan jopa parin miljardin leikkauksesta valtakunnan tasolla sote-menoihin. Se tietää Pirkanmaan hyvinvointialueelle n. 200 miljoonan euron säästöä. Mitä tämä merkitsee esimerkiksi ikäihmisten palveluille?

Arvio 85-vuotta täyttäneiden kotihoidon asiakkaiden määrästä Pirkanmaalla on n. 5000 henkeä. Väestölaskelmien mukaan heidän määränsä nousee n. 30 000 vanhukseen -30-luvulle mentäessä. Ei tarvitse olla matemaattinen nero, jotta voi päätellä, että yhtälössä on mätää. Rahaa häviää satoja miljoonia ja ikäihmisiä on kymmeniätuhansia enemmän kuin nyt. Tulevalla hallituksella on visainen ongelma. Nykyisen kaltaisia vanhustenpalveluja ei ole yksinkertaisesti järjestettävissä nykymuodossaan. On mielenkiintoista, minkälainen hyvinvointiyhteiskunnan palvelulupaus näillä reunaehdoilla ikäihmisille tullaan lakiin kirjoittamaan.

Millä keinoin ikäihmisten palvelut sitten tullaan jatkossa järjestämään, voi tietenkin miettiä jo nyt. Jo nyt kotihoitoa saa entistä harvempi entistä tiukemmin myöntämiskriteerein. Kotihoidossa hoidetaan jo nyt selkeästi laitoshoitoa tarvitsevia vanhuksia. Kotihoidosta tulee vallitsevin hoitomuoto, ilman yhteiskunnan tarjoamaa merkittävää tukea. Massavalvonta suoritetaan teknisin laittein ja karkailun estäminen lukituksilla. Kotihoidon käyntikertoja voi olla vain harvoin ja hyvin lyhyitä aikoja. Tämähän ei ole inhimillistä ja hoidollisesti se on heitteille jättöä.

Omaisille palautetaan elatus- tai huolehtimisvelvollisuus vanhemmistaan. Tämähän poistettiin lainsäädännöstä vasta 1970- luvulla. Tässä yhteydessä on rukattava myös perustuslakia, jossa todetaan tällä hetkellä riittävistä sote-palveluista vastuun olevan julkisella vallalla. Hyväosaiset selviävät pälkähästä tietenkin rahalla tai rikas vanhus omalla rahalla. Varattomilla aina ennen minkäänlaisen julkisen palvelun saantia, selvitetään omaisten rahatilanne ja auttamismahdollisuus. Muistisairaiden asioitten hoitaminen ilman minkäänlaisia edunvalvontavaltakirjoja kuuluisi lähtökohtaisesti omaisille.

Lapset eivät pääsisi karkuun vanhusten hoitomaksuista, koska ne olisivat ulosottokelpoisia. Tässä mentäisiin ns. Saksan tai Italian malliin. Se merkitsee myös hyvästejä ns. pohjoismaisen hyvinvointivaltion mallille, jossa jokainen kansalainen yksilönä on oikeutettu hoivaan riippumatta sukulaisen lompakosta.

On hyvä kysymys, minkälaiseksi yhteiskunnaksi Suomi on muotoutumassa seuraavan kymmenen vuoden aikana. Voisin veikata, ettei syntyvyys ainakaan nousisi. Millaisin järjestelyin tuottavat työt hoidettaisiin ja miten työelämä sopeutuisi vanhempiaan hoivaaviin työntekijöihin? Miten kävisi verotulokertymän? Suomi ajautuisi suureen taloudelliseen eriarvoisuuteen. Terveys on tuote, jota saa rahalla. Köyhät jonottavat julkisen sektorin vain välttämättömintä hoitoa. Sukupuolten välinen tasa-arvo on sanahelinää. Perheiden vastuu hoivasta kaatuu kuitenkin naisten syliin. Naiset pidempi-ikäisinä tulevat kohtaamaan eniten heitteillejättöä ja kärsimään vanhustenhoidon karsimisesta.

Ikäihmisten ennustettavissa ole tilanne on poliittisesti tulenarka aihe. Olisin iloisesti yllättynyt, jos vaalikeskusteluissa tähän aiheeseen löydetään sivistyneitä ratkaisuja. Onko veronkorotukset nykyään kielletty puheenaihe. En ole minkään puolueen uskaltaneen mainita tätä keinoa tulojen hankkimiseksi. Toivottavasti demarit eivät ainakaan ole unohtaneet tätä tasapuolista vaihtoehtoa. Mitä mieltä itse olet asiasta?

Esa Kanerva

HYVÄÄ TYÖN JUHLAA!

30.4.2026

TOIVOTAN LUKIJOILLENI OIKEIN REIPASTA JA ILOISTA VAPPUA!

PIDETÄÄN LIPPU KORKEALLA JA JUHLISTETAAN TYÖN TÄRKEYTTÄ.

KEVÄT VOITTAKOON TALVEN!

Terveisin Esa Kanerva

Vihatkoot, kunhan pelkäävät!

26.4.2026

Olette varmaan ihastelleetkin ministeri Purran järkkymättömän itsevarmaa esiintymistä hänen puolustaessaan ”kansalle” epämiellyttäviä leikkauslistoja. Fyysinen kunto näyttää ulospäin hyvältä eikä väsymystä näy kasvoilta. Turhautuminen näkyy ulospäin harvoin ja intoa näyttää riittävän. Johtopäätös on se, että hän on epätyypillinen poliitikko. Seuraava kysymys on, miksi hän poliitikkona haluaa tehdä tällaista imagopolitiikkaa? Kaksikolmasosaa suomalaisista on sitä mieltä, että hallitus on epäonnistunut lähes kaikissa tavoitteissaan. Mutta Purra lisää höyryä koneeseen ja julistaa talouden madonlukuja, mistä on kysymys?

Purran täytyy ymmärtää ja huomata, että työttömyys kasvaa, talous sakkaa ja nuorten pahoinvointi syvenee. Oletan, että hänen ajattelunsa lähtökohta ja oma kuvitelmasa on se, että se ei suinkaan voi johtua hänen virheistään tai harjoitetusta politiikasta, vaan että säästötoimia ei ole tehty riittävästi. Edelliset hallitukset ovat päästäneet ja mädättäneet Suomen talouden niin huonoon kuntoon, että hänen mielestään oikeita lääkkeitä pitäisi antaa vielä lisää. Talous ei ole kuitenkaan suoraviivaista matematiikkaa, pitäisi seurata myös toimenpiteiden vaikuttavuutta. Jos jokin hänen mielestään järkevä muutaman kymmenen miljoonan leikkaus on oikea, hän väittää sen olevan oikea välittämättä siitä, että se aiheuttaa suuremmat kulut toisella momentilla. Tämähän on lyhytnäköistä kirjanpitopolitiikkaa ilman käsitystä syy- ja seuraussuhteista. SOSTEn, THL:n ja tilastokeskuksen lukujen perustella hallitus säästää vain paperilla, valtion talouden kokonaiskuvaa arvioitaessa todelliset nettosäästöt tällä hallituskaudella ovat nolla. Säästöjen seuraukset köyhille ovat kuitenkin katastrofaaliset.

Sitten niitten vaikeimpien Purran persoonaan liittyvien syiden pohdinta. Miksi Purra haluaa tehdä tällaista masokistista talouspolitiikkaa, yhteiskunnan heikommilta otetaan miljardi, mutta valtion velkalaiva vuotaa edelleen kovempaa kuin sitä yritetään tyhjentää. Kyllä motiivien täytyy liittyä ideologiaan. Hänellä on vakaa usko kansallisvaltioon ja valtioitten pitää olla kansallisesti itsekkäitä. Hänestä vihervasemmisto on pettänyt kansallisvaltion ja Suomi on muuttunut ”kaikkien maailman ihmisten koti- ja sosiaalitoimistoksi”. Vähän samaa kaikupohjaa kuin amerikan persuilla. Tehdään Suomesta suuri ja rajataan valtion tehtävät vain oman maan kansalaisille. Suomessa pitää tehdä samankaltainen puhdistus kuin jenkeissä. Aikaisemmin huudettiin rajoja Uralille, nyt samat piirit haluavat rajat umpeen.

Kyllä Purralla täytyy olla myös henkilökohtaisia motiiveja. Halu olla Suomen Thatcher tai rautarouva, joka ei tunteile eikä empatiseeraa. Hän haluaa jäädä historiankirjoihin ministerinä, joka uskalsi ja rohkeni tehdä rajuja toimenpiteitä arvostelusta välittämättä ja saada Suomen talous kuntoon. Suosio on toissijaista. Ilmeisesti hän on luonteeltaan kova, talous on tärkeämpi kuin kansalaisten kärsimys. Vanhana latinistina tuli mieleen keisari Galigula, joka lienee hänen idolinsa. Roomalaisen keisarin suosikkilause oli ”Oderint dum metuant” eli kansan suosio on merkityksetöntä, kunhan alamaiset ovat tarpeeksi peloissaan ja tottelevat. Tällöin hänen tavoitteenaan ei tietenkään ole yhteiskuntarauha, vaan muiden pakottaminen minun vallankäyttööni. Tämä lienee hänen tietoinen valinta. Köyhien viha on vain todiste hänelle hänen rohkeudestaan.

Riikka Purra käyttää valtaa, tarjoaa kansalle verta, hikeä ja kyyneleitä. Kansaa on koulutettava nöyryyteen ja yhteiskunnan on kärsittävä parantuakseen. Jokin sisäinen viha toimii käyttövoimana ja sopimisen kulttuurin hän on korvannut ideologialla. Muutama päivä sitten hän vakuutti eduskunnassa olevansa oikeassa silloinkin, kun tulokset, esimerkiksi 110 000 uutta köyhää ja talouden polkeminen paikallaan puhuvat häntä vastaan. Purrasta tulee tuskin tulevaisuudessakaan Suomen diktaattoria, mutta suurin riski hänen politiikassaan on kaiken luottamuspääoman halvaannuttaminen niin pahasti, että sen korjaaminen kestää sukupolvia.

Esa Kanerva

Juusoa itketti, Rydmania nauratti

22.4.2026

Menneellä viikolla tehtiin sosiaali- ja terveysministeriössä päätös kerätä vanhuksilta hakusessa olleet sosiaalipuolen 100 miljoonan euron säästöt. Yllättävän vähällä keskustelulla asia ohitettiin. Muutos nostaa hoivamaksut 85 prosentista 87,5 prosenttiin nettokuukausituloista, on merkittävä. Se tarkoittaa käytännössä sitä, että lähes koko eläke menee hoivapalvelun maksamiseen. Paitsi taloudellisesti muutos on merkittävä, on se sitä myös henkisesti. Sinulta viedään käytännössä oikeus omaan eläkkeeseesi ns. vähimmäiskäyttövaraa lukuun ottamatta, vajaa paria sataa euroa. Ennen maksun korottamista on ikäihmiselle saattanut jäädä eläkkeestä käyttörahaa ylimääräistä satanen pari. Omavaraisesta ihmisestä tulee elätettävä. Armorahalla on pystyttävä kattamaan kaikki henkilökohtainen kulutus vessapaperista puhelinlaskuun sekä lääkkeisiin. Eihän se mihinkään riitä!

Palveluasumisessa vanhus ei enää jatkossa ”omista” eikä päätä rahoistaan. Tähän asti sosiaalitoimi on menetellyt samalla tavalla puliukkojen kanssa, sosiaalitäti on antanut viikoittain taskurahaa Penalta kuun alussa takavarikoimastaan eläkkeestä. Miltä mahtaa tuntua vanhuksesta, joka on koko ikänsä hallinnut talousasioitaan, joutua yhteiskunnan armopalojen varaan. Ei siitä parista sadasta riitä edes pienen lahjan ostamista lapsenlapselle eikä kahvin tarjoamista vieraille.

Rydmanin poliittinen valinta hakea hallituksen säästöt juuri vanhustenhuollosta tuntuu erityisen kovalta ja julmalta. Siinä missä ministeri Juuson kasvoilta oli nähtävissä inhimillinen pilkahdus, Rydman näytti hymyilevän ministeriaitiossa. Rydman on talousteknokraatti ja tuskin tällaisen leikkauspäätöksen tekeminen vei häneltä yöunia. Se on hänelle laskuharjoitus. Mutta vanhusten käytännön elämästä hän on vieraantunut. Hän tuli tuskin ajatelleeksi, että 87,5 prosentin maksuosuus iskee juuri ikäihmisen itsekunnioitukseen ja oikeuteen olla oma itsensä. Onko raha parturikäyntiin kerran kuukaudessa tai kahvipullan ostaminen silloin tällöin liikaa vaadittu.

Onhan tämä hallituksen päätös tietysti strateginenkin. Se ohjaa ikäihmisiä yrittämään asua kotona mahdollisimman pitkään, koska vaihtoehtona on huutolaisen osa. Mahdollisuus väärinkäytöksiin on varteenotettava. Omaiset antavat lupauksia hoivasta, vaikka todellisuudessa vain vanhuksen eläkepäivä kiinnostaa. Etenkin tapauksissa, joissa lapsilla on edunvalvontavaltakirja. Vanhusta ei tarpeesta huolimatta haluta ohjata palveluasumisen piiriin, koska se vie vanhuksen koko eläkkeen.

”Kiittämättömyys on maailman palkka”, sanoi äitivainaa. Nuorten ikäpolvien kiittämättömyys elämänsä ehtoopuolella oleville karahtaa vielä omille nilkoille. Tässä maksuasiassa käy kuin eläkekeskustelussa. Kun nuori polvi vaatii eläkkeiden leikkaamista, tosi asiassa he leikkaavat mitä suuremmassa määrin omia eläke-etuisuuksiaan.

Suomi on siirtymässä vanhustenhoidossa huolenpidon kulttuurista säilytyksen kulttuuriin. Kunnioitus iäkkäitä kohtaan on tarkoittanut sitä, että vanhemmalle polvelle annetaan mahdollisuus elää taloudellisesti loppuun asti tasapainoista elämää. Eivät ikäihmiset ole tähänkään asti eläneet pröystäillen, mutta säällisen elämän he ansaitsevat. Nyt järjestelmä muuttuu ja tekee vain minimin, perhesuhteet ratkaisevat ja auttavat pärjäämään paremmin. Palataan aikaan ennen hyvinvointivaltiota, vanhuuden laatu riippui lapsista ja suvusta.

Vieläkö joku poliitikko kehtaa vakuuttaa edelleen luottamaan hyvään vanhuuteen. Ikääntyvät katsovat tulevaisuuteensa pelolla, ei luottamuksella. Eurot ovat ohittaneet ihmisarvon.

Esa Kanerva

Paskapuheen hinta

13.4.2026

Minkälainen maailma meitä odottaisi, jos kaikki ihmiset valehtelisivat, kuten presidentti Trump tai hänen hallintonsa? Mitä yhteiskunnista ja maailmasta jäisi jäljelle? Kehenkään ei voi luottaa, suurimmat huijarit ja voimakkaimmat koijarit hallitsisivat. Olisimme anarkiassa. Suomi valtiona saattaa luottaa kenties liikaa sopimusperusteiseen maailmajärjestykseen, mutta suomalaisten vahvuus yhteiskuntana on luottamusyhteiskunta. ”Miehen sanaan voi luottaa” on lapsia opetettu. Kokemus siitä, että viranomaiset puhuvat totta ja kauppias punnaa kalaa kaupassa oikein, hitsaa meidät yhteen. Maito on maitoa ja pankkikortti toimii. Miksi amerikkalaiset eivät ymmärrä, etteivät he tule toimeen ilman inhimillistä sopimusperustaa ja muun maailman luottamusta. Maga-liike vie heidät turmioon tai johdattaa meidät kolmanteen maailmansotaan. Synkkää puhetta, mutta pohtimisen arvoista.

En tiedä, olemmeko hiljaisesti hyväksyneet siirtymän totuuden jälkeiseen maailmaan. Maailmaan, jossa Amerikan puolustusministeri Hegseth julistaa, että Raamatun määräykset tulisi olla etusijaisia maalliseen lakiin verraten. Toissijaista olisi tietenkin se, kenellä olisi oikeus tulkita Raamatun määräyksiä, ilmeisesti Petellä, kysyttyään neuvoa suomalaiselta uskonsisareltaan Päivi Räsäseltä. Toivottavasti ymmärrämme, että kaikki yhteiskunnan rakenteet ja hyvä perustuvat sopimuksiin. Olipa kysymys työsopimuksesta tai etelänmatkan ostamisesta, siihen liittyy tieto siitä, että toinen osapuoli tietää ja aikoo noudattaa sopimuksen ehtoja. Miksi allekirjoittaa mitään sopimuksia, jos etukäteen tietäisi toisen valehtelevan ehdoista.

Karmeaa olisi tietoisuus, että lääkäri voi puhua puuta heinää ja tulkita tiedettä mielensä mukaan. Todellisuudessa Amerikassa tätä tapahtuu jo nyt. Terveysministeri Kennedy puhuu joutavia rokotteista ja tuhkarokko leviää. Oikeuslaitos menettäisi merkityksensä. Jutun voittaisi se osapuoli, joka valehtelisi härskimmin tai pystyisi esittämään vakuuttavimman tarinan, vaikkakin valheellisen, koska valalla ei olisi merkitystä.

Kun totuutta ei ole, ihmiset tietysti liittoutuisivat sellaisten ihmisten kanssa, jotka kertovat mieluisampia valheita. Ihan niin kuin nyt tapahtuu somessa algoritmien ajamina. Toisaalta valehtelun rinnalla kulkisi parhaimmat kalavaleet, minun tarinani on suurin ja mahtavin. Näköjään tätä tapahtuu joka päivä Trumpin tarinoissa. Iranin hyökkäys on historiallinen voitto ja mahtavin taistelu maailmanhistoriassa. Kaukana totuudesta!

Kaupankäynnille valehtelu on myrkkyä. Kun Trump puhuu paskaa, maailmantalous on itse asiassa sakkaamassa. Öljyn hinta on pilvissä ja inflaatio kiihtyy. Trumpin voitto merkitsee Hormuzin salmen sulkeutumista pitkäksi aikaa ja nyt koetut taloudelliset vaikutukset etenkin Euroopalle ovat vasta alkusoittoa. Toivottavasti amerikkalaiset tuntevat lompakoissaan tämän sodan vaikutukset. Bensan hinta ohjaa toivottavasti äänestämään oikein välivaaleissa ja tyhmimpäänkin päähän menee opetus erottaa huijari ja totuudenpuhujat. Ihan en usko, koska maga-liike ei ole enää politiikkaa, vaan uskontoa tai kulttia. Tunteisiin on vaikea vaikuttaa, tyttären rakastuessa naistennaurattajaan, isän varoitukset ovat taustakohinaa.

On pakko kuitenkin uskoa, että Trumpin politiikassa on järkeä ja logiikkaa, mutta ilman mitään moraalia. Sillä tehdään rahaa ja paljon. Heilutellaan markkinoita, vuodetaan sisäpiiritietoa ja valehdellaan. Sen tien päässä on kuitenkin jonkinlainen romahdus. Maailman taloudellinen kuihtuminen on jo alkanut, mutta se on hidas prosessi. Väitti Trumpin hallinto, mitä tahansa. Epävarmuus ja valehtelu ovat taloudelle pahasta, puhumattakaan maailman ymmärrystä entisen suurvallan henkisestä rappiosta. Onko Trump onnellinen luonnehäiriöinen miljardiensa keskellä ja toisiko muutama raha lisää sisältöä hänen elämäänsä? Tuskin, puistattaa ajatella Adolfin päässä liikkuneita ajatuksia maailmavalloituksesta, olisiko sama ajattelu Trumpin seuraava siirto?

Olemme siirtyneet ydinaseiden uuteen aikakauteen. Trumpin hallinto on heittänyt roskikseen perinteiset maailmalaajuiset sopimukset, hylännyt YK:n, ehkä pian Naton. Trump uhkaa hävittää Iranin sivilisaation ja toimittaa valtion kivikauteen. Olemme aika lailla kuilun partaalla. Houkutus käyttää pieniä ydinaseita Iranin vuoriston sisällä sijaitsevien ydinaseluolien tuhoamiseen kasvaa. Kiina ja Venäjä tuskin katselisivat hiljaa vierestä. Samaa pikkupaukkua voisi kokeilla Ukrainassakin. Ja Kiina Taiwanissa. Suurin este ydinaseen käyttämiselle lienee enää se, että se tietää helvetillisiä olosuhteita itsellekin. Ydinasetalvi ei kohtele sen paremmin Valkoisen talon alla bunkkerissa asustavaa Trumpia kuin muitakaan.

Unkarin vaalit toivat iloa elämään. Kansa ymmärsi ajoissa väärän suunnan. Eurooppa ymmärsi Unkaria liikaa ja Orban sai kusta muroihin tolkuttoman pitkään. Se antoi kuitenkin uskoa siihen, että epäreilu hallinto voidaan muuttaa. Sen täytyy tapahtua sisältäpäin. Pitää löytyä uudet kasvot ja uskottava linja. Mikään valta ei ole ikuista. Amerikassa soisi lakipisteen tuleen vastaan tämän vuoden välivaaleissa, joissa on mahdollisuus saada enemmistö kongressiin. Yksinvaltaa voitaisiin paremmin suitsia. Ano Turtiaisen sanoin, valta on kansalla.

Esa Kanerva

Droonimystiikkaa

3.4.2026

Ihmisten sielut ovat jatkuvassa epävarmuuden tilassa. Mihinkään ei voi luottaa, Amerikan presidentti puhuu paskaa ja Venäjän vastaava ei puhu totta senkään vertaa. Tuntuu siltä, että Suomen demokraattinen hallinto olisi aina etäällä tapahtumien keskipisteestä ja pihalla kaikesta. Elämän epävarmuutta on enemmän kuin jaksaa sietää ja rauhallista päivää näyttää olevan turha odotella. Historia ei toista itseään sellaisenaan, yhtäläisyyksiä viime vuosisadan kolmekymmentäkuvun levottomuuteen on yllin kyllin. On vähemmistöjen vainoa, ääriliikkeiden uhoa ja sotaisuutta. Suomikin on militarisoitunut, mitä muuta tästä viime päivien droonihullutuksesta voisi todeta. Hekumoidaan, uhotaan ja ylenmääräisesti tiedotetaan muutaman lennokin harhautumisesta Suomeen. Tässä näytelmässä pääsevät kaikki esiintymään, paikallinen asukki pellon laidassa, upseeri, kaikki mahdolliset poliitikot, valiokunnat ja presidentti.

Kun joka uutisissa jauhetaan päivästä toiseen tällaisesta sinänsä valitettavasta Ukrainan sodan seurannaisilmiöstä, voi tehdä johtopäätöksiä. Tapahtuma koetaan mediassa suurena uutisena, jota on työstettävä, vaikka väkisin. Ollaan ikään kuin osallisia suurissa maailman tapahtumissa. Lehdistön ansaintalogiikka perustuu huomioon, yksi kun julkaisee, toiset seuraavat perässä. Poliitikot tarvitsevat julkisuutta, mikrofonin tarjoaminen on lottovoitto kansanedustajalle. Ei ole väliä mitä sanoo, pääasia on, että sanoo monisanaisesti jotakin. Ministerin tai poliitikon spekulointi on röyhkeyttä, ihminen puhuu vastoin parempaa tietoa, ikään kuin omistaisi kristallipallon ennustaessaan tulevia tapahtumia.

Puolustusministeri Häkkänen tekee imagotyötä ja rakentaa omaa valtiomiespersoonaansa. Ilmeet ja eleet ovat aina vakavia ja hän on vaatimassa aina virkamiehiltä välittömiä toimia. Toki rajavartiolaitos ja poliisi tekisivät omat proseduurinsa ilman hänen kehotuksiaankin, mutta mielikuva syntyy, että ilman häntä ei toimisi mikään. Vaitonaisuus on yksi vallan käytön välinen. Kansallinen turvallisuus on usein muuri, jonka taakse mennään. Minulla on kyllä tietoa, mutta en voi sitä jakaa. Häkkänen on hierarkiassa tavallisen kansan yläpuolella. Hän on avainpelaaja, kansallisen turvallisuuden takaaja. Kyllä tällaisella esiintymisellä saa näkyvyyttä ja ehkä joskus Kokoomuksen puheenjohtajan paikan.

Mitä minulle on jäänyt käteen tästä droonishouwsta? Tuttujen poliitikkojen paistattelua tv-ruudussa, Elina Valtosen aina huolestuneet kasvot ja ympäripyöreät poliittiset jargonit. Muistutus siitä, että sota on lähellä ja kauhistuttava. Muistan elävästi 2. maailman sodan seuraukset Suomessa ja kivuliaan toipumisen. Nyt ollaan jälleen selvästi jakamassa maailmaa etupiireihin ja röyhkeimmät ottavat ensin parhaat palat. Voimapolitiikka puhuu, valtiot ja kansalaiset muuttuvat pelinappuloiksi suuressa trumpilaisessa maailmakatsomuksessa. Putin seuraa kyynisenä nyt sivussa, miehet eivät riitä, koska 1000 miestä tapatetaan Ukrainassa joka päivä. Mutta kyllä kirkiisi sieltä vielä pyrkii osansa ottamaan, älkää huoliko. Tällainen drooneilla mässäily saattaa kalveta sen rinnalla, puolustusministerikin voi joutua suojautumaan eduskunnan avariin ministeritason väestönsuojiin. Maailman totuus alkaa valjeta.

Esa Kanerva

Talkoista Tik-Tokiin

28.3.2026

Ollaan kuulemma onnellisia. Toisaalta suomalaisessa yhteiskunnassa tunnutaan olevan häkellyttävän yksimielisiä siitä, että nuorten mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet, työpaikoilla uuvutaan ja aikuiset ovat ilkeitä. Lapset leikkivät puukkoleikkejä ja vahingoittavat toisiaan. 15-vuotias tekee palkkamurhia. Täytyyhän tämän epätoivottavan kehityksen taustalla olla jotakin. Mikä on mennyt pahasti pieleen?

Ihmiselämän alkueväät saadaan kodista ja vanhemmilta. Mistä vuosikymmenestä lähtien yhteiskunta on alkanut ohjata vanhemmuutta lasten yksilöllisyyden ja tahdon ylenmääräinen kunnioittamiseen, ryhmässä selviytymisen sijaan? Voidaan palata useita vuosikymmeniä taakse päin. Lapsilta on alettu kysymään mielipidettä joka asiaan, myös tilanteissa ja ongelmaratkaisuissa, johon lapsen aivot eivät ole kykeneviä sitä tekemään. Kodeissa käydään jatkuvia neuvotteluja lapsen kanssa täysin perustelluista askareista, jotka tehdään joka tapauksessa, kuten hampaitten pesu. Lapsen on syytä oppia, että maailmassa on monia asioita, johon minun mielipiteelläni ei ole yksilönä kovinkaan suurta arvoa, ei lapsena eikä oikein aikuisenakaan. Tällainen neuvottelukulttuuri ei ainakaan lisää lapsen turvallisuuden tunnetta. Laumaeläimenä ihminen ja lapsi varsinkin tarvitsee johtajan.

Suomalaisessa kasvatuksessa on tapahtunut iso muutos. Sotien jälkeen toivoimme lapsistamme hyviä yhteisön jäseniä ja kavereita. Lapset valmennettiin ottamaan huomioon toisenkin ihmisen mielipiteet ja tunteet. Äiti muistutti aina, että Kallelle tulee paha mieli, jos sinä teet noin. Yhteisöillä oli tiukat säännöt ja normit. Niiden rikkomisesta yksilö joutui tuntemaan häpeää ja saamaan rangaistuksia. Kouluissa oli kuri nykyajan mittapuun mukaan kova. Yksilöllisiä tarpeita ei juurikaan huomioitu, vaan kaikki tapahtui porukan ehdoilla ja eduksi. Tätä kurinalaisuuttaako on lähdetty purkamaan ja nostamaan yksilön tarpeitten eetosta?

Nyt vanhemmat valvovat haukkoina meidän Eetumme oikeuksia ja Eetulle vaaditaan erioikeuksia. Maailma ei kuitenkaan ole muuttunut mihinkään siitä näkökulmasta, että elämä ei ole aina hauskaa ja mukavaa. Työtä on tehtävä eikä se aina miellytä. Poikkeusta ei voi tehdä meidän Eetummekaan kohdalla. Lasten kasvaminen tähän yltiöyksilöllisyyteen johtaa itsekkyyden kulttuuriin. Minä teen maailmassa niin kuin minä tahdon. Suorastaan huvittavaa nämä keskustelut työpaikoilla ja yliopistoilla etätyöskentelystä. Työpaikalle tai luennolle tulemisen välttämättömyys ei tahdo mennä kaikille kaaliin, etätyön tekeminen Thaimaasta käsin ei nyt vaan kaikissa tapauksissa onnistu. Kalle ei voi olla vanhempien mukana etelässä kolmea viikkoa joka syksy, koska koulunkäynti kärsii.

Joka hetki sitten luin nuoresta naisesta, joka halusi tavata puolisoaan vain aika ajoin. Silloin kun hän tarvitsi ja koki puolisostaan olevan hänelle hyötyä. Ystävyyssuhteitakin tulisi erään somettajan mukaan käsitellä panos-tuotos-suhteen avulla. Sellaiset kaverit ja ystävät kannattaa siivota läheltään pois, joista ei saa mitään hyötyä. Kannattaa lähestyä vain sellaisia ihmisiä, joilla on silmäätekeviin suhteita. Toinen tämän ajan paradoksi on nuorten kokema yksinäisyys. Tämä todistaa sen, että sähköinen ihmissuhteiden hoito on keinotekoista. Some-kaverit eivät ole aitoja ystäviä ja ihmissuhteita. Eikä ns. somevaikuttajista ole esimerkiksi. Kukaan ei oikein tiedä, mihin, miten ja millä sisällöllä he haluavat vaikuttaa.

Usein toistetaan lausetta, että minä haluan elää juuri sellaista elämää kuin haluan. Joo, kyllä se saattaa onnistua, mutta siihen kyseinen yksilö ei pysty enää vaikuttamaan, miten muut ihmiset hänen käytökseensä suhtautuvat. Ihminen voi käyttäytyä itsekkäästi ja törkeästi muita ihmisiä kohtaan, mutta voi kyllä saada lunta tupaan samalla mitalla lähellä oleviltaan. Ihan ihmeelliseltä tuntuu tarinat sellaisista nuorista, jotka katkaisevat suhteensa vanhempiinsa käytyään terapioissa. On loukkaannuttu vanhempien ohjeista ja neuvoista. Vanhemmat ovat syyllistyneet muka ihmisoikeusrikkomuksiin rajoittamalla heidän vapauttaan ja yksityisyyttään kielloilla ja aikatauluilla.

Käsittämätöntä on myös tämä huonon käytöksen medikalisointi. Kaiken maailman kokemusasiantuntijat kehuvat sivuillaan omia sikailujaan. Saatuaan sitten sen tai tämän diagnoosin, uusi elämä aukeni. Saatoin aloittaa puhtaalta pöydältä. Ymmärtäkää nyt, että minä sairastan tätä sairautta, ennen olisi moista käytöstä sanottu ilkeydeksi tai huonoksi käytökseksi. Ei edes koeta minkäänlaista häpeän tunnetta tai syyllisyyttä. Jos yhteisö kertoo hänelle totuuden, hän syyllistää. Syrjintää!

Nykyihminen ei siedä minkäännäköistä epämiellyttävää tai ahdistavaa kokemusta. Näitä tunteitahan elämässä riittää. Eläimen kuoleman vuoksi ei voi jäädä kotiin suremaan tai tyttöystävän kanssa eroaminen ei oikeuta ajamaan humalassa autoa. Uhriutuminen on päivän ilmiö, milloin mistäkin ja sen avulla manipuloidaan lähimmäisiä surutta. Ennen sitä sanotiiin narsistiseksi käytökseksi ja itse asiassa se on vallan käytön väline. Minun totuuteni asiasta on se ainoa oikea, muut ovat väärässä ja minulla on oikeus loukkaantua. Uhri löytää syylliset, vika on aina muissa ja muitten toisenlaiset mielipiteetkin ovat uhrin mielestä hänen kiusaamistaan.

Taaskin joudun toteamaan, että niin lasten kasvatuksessa, nuorten mielenterveyden hoidossa kuin kansalaisten käyttäytymisessä olisi syytä palata pari askelta taakse päin kohti yhteisöllisyyttä ja yksilön vastuuta. Vanhempien täytyy antaa lapsille mahdollisuus olla lapsia, nuorille opetettava oikeuksien rinnalla myös velvollisuuksia ja aikuisille voisi opettaa hyvää käytöstä. Mitä antaa muille, sitä voi vaatia itselleen. Yhteiskunnan ei tarvitse sietää huonoa käytöstä ja elämän ei ole tarkoitettukaan olevan aina herkkua. Todellisuutta ei voi paeta tai voi yrittää kemikaaleilla, mutta se tie on lyhyt. Ja teknologiajättien vallan murtaminen ja niiden algoritmimanipulaation suitseminen on ainoa väylä yhteiskunnan tervehdyttämiseen.

Esa Kanerva

Mitalit ovat silmänlumetta

22.3.2026

Terveiset reippaalta kävelylenkiltä. Olen intohimoinen liikunnan ystävä. Sitä vastoin kilpaurheilu on minulle punainen vaate. Näen sen kulissien taakse. Mitalien taakse piiloutuu raha ja valta. Kansallisaatteet ja ihmisten herkät tunteet. Kaikki osaset, millä ihmistä voidaan manipuloida. Areenalla huutavat jääkiekkofanit ja jalkapallohuligaanit ovat näyttelijöitä isojen poikien ja rahapiirien johtamassa näytelmässä. Tähän isoon kuvioon liittyvät miljardit ja mafiat. Mitali on symboli ja lume lahjonnalle ja korruptiolle, rakennushankkeille ja tv-oikeuksille. En halua olla mukana tässä mädännäisyydessä.

Miten huippu-urheiluun liittyy valta? Valtiot käyvät jatkuvasti kamppailua paremmuusjärjestyksestä. Heti tulee mieleen entinen Itä-Saksan ja Länsi-Saksan järjestelmien välinen kamppailu. Siinä ei keinoja ja ihmishenkiäkään kaihdettu. Nuorukaiset pumpattiin steroideja täyteen, naisista tuli miehiä ja joistakin miehistä naisia. Huippu-urheilun avulla Kekkosesta alkaen ovat halunneet poseerata urheilutähtien rinnalla. Se tuo ”pehmeää” valtaa. Olympiakultamitali tuo kansakuntaan muutamaksi hetkeksi täydellistä yhtenäisyyttä ja me-henkeä. Oikeisto ja vasemmisto ovat yhtä puuta. Velat muuttuvat saataviksi ja valtionvelkaan saatiin särkylääkettä. Meillä suomalaisilla menee lujaa!

Paikallisella tasolla poliitikot hakeutuvat urheiluseurojen taustajoukkoihin, koska sieltä saadaan ääniä ja valtaa. Kun saadaan valtaa, voidaan aloittaa suhmurointi ja ns. betonipolitiikka. Urheilu yhdistää rakennusliikkeet, kiinteistökehittäjät ja poliitikot. Rakennusliikkeet sponsoroivat mielellään huippu-urheilua, koska se tuo kuntapäättäjät heidän syliinsä. Sadat perheet ovat äänestäneet urheilussa mukana olevia poliitikkoja valtuustoon. Huippu-urheilu on liimaa näille verkostoille. Toisaalta kuka ehdokas uskaltaa arvostella tällaista kaverikapitalismia julkisesti, vaikka kalliiden urheiluinvestoitien kylkiäisenä on kaavoitettu muutama grynderille edullinen asuntorakentamisprojektikin. Huippu-urheilu toimii eräänlaisena mahdollistajana rakenteelliselle korruptiolle.

Fanit ovat hyödyllisiä idiootteja. Ihminen on sosiaalinen eläin ja on varmaan ihana tunne kuulua yhteen muutaman muun tuhannen ihmisen joukon kanssa. Ihminen on yhtä sokea kuin rakastunut ihminen. Tunteet ovat aitoja, koetaan iloa ja surua. Ympärilleen on vaikea nähdä, vaikka todellisuudessa joukkueen kasöörit laskevat rahoja takahuoneessa. Ja pääseepä hetkeksi eroon arjesta ja nalkuttavasta akasta. On mukavaa elää fanien yhteistä illuusiota ja seurarakkautta.

Huippu-urheilusta saavat leipänsä monet tahot. Toimittajat ja media käsikirjoittavat joka pelin jälkeen näytelmän uudestaan ja työllistyvät. Lehdet saavat otsikoista mainostuloja ja klikkejä sosiaalisessa mediassa. Televisioyhtiöt maksavat miljardeja esitysoikeuksista. Miksi? Koska huippu-urheilu myydään tunteilla ja kiimalla. Sirkus kiinnostaa ja siinä sivussa rapsahtavat mediayhtiöille muhkeat mainostulot. Laillinenkin peliteollisuus ja vedonlyönti tuottaa miljardeja toisensa perään. Ala on leipäpuu tuhansille pelkästään Suomessa.

Huippu-urheiluun liittyy harmaa talous ja rikollisuuttakin. Heti tulee mieleen Harkimon tapaus. Harkimolla on yhteyksiä tamperelaisiin jääkiekkopiireihin. Harkimo myi Jokerit ja hallinsa venäläisille miljardööreille. Lieneekö heidän rikkautensa hankittu aivan rehellisellä pelillä? Suomen jääkiekkoliitto kuitenkin hyväksyi Jokereiden lähdön SM-liigasta. Harkimo kumppaneineen on tuonut Suomeen amerikkalaistyylisen, modernin urheiluviihdebisneksen. Kiinteistökehitys, tv-oikeudet ja poliittinen vaikutusvalta kietoutuvat yhteen. Harkimo on päässyt politiikan huipulle urheilubrändinsä avulla. Poliittinen osaaminen ei ole vakuuttanut, mutta eihän sitä näköjään tarvitakaan. Riittää alkupääoma suvulta, suomenruotsalaiset juuret ja suvun status. Huippu-urheilu on hoidellut loput.

Loppuun voisi lisätä vielä huippu-urheiluun liittyvän doping-rikollisuuden. Tässä leikitään nuorten ihmisten terveydellä. Taustalla toimi järjestäytynyt rikollisuus ja laiton lääkekauppateollisuus. Ja taas puhutaan rahasta ja miljardeista.

Huippu-urheilu on kansalaisten ”huijaamista”. Mitali on vain sirkuskolikko, jolla ostetaan viihdettä, poliitikoille ääniä ja bisnekselle rahaa. Niin kauan kuin Tappara- ja Ilvesfanit jaksavat karjua katsomoissa, näytelmä jatkuu.

Esa Kanerva

Kotisi laillinen ryöstö

14.3.2026

Olen viettänyt Suomussalmella pari viikkoa ”talvilomaa”. Tietysti olen kuullut täällä menneitten vuosikymmenten sotajuttuja, onhan maineikas Raatten tie tuossa muutaman kymmenen kilometrin päässä. Näistä taisteluista en aio kertoa, koska paikkakunnalla ja itärajan kunnissa riehuu nyt tuoreempia taisteluita. Niitä voisi kutsua kotien ryöväämisiksi. Etelän herrat ovat perustaneet yhtiöitä, joiden toimialana on muka kiinteistöjen omistaminen, jalostaminen ja hallinnointi. Yhtiöillä tilinpäätökset näyttävät yleensä 0-tulosta tai tappiota. Ne ovat varattomia. Toimitusjohtajana ja hallituksen puheenjohtajana toimii sama henkilö. Ja nämä yhtiöt on perustettu todellisudessa saalistamaan muuttotappiokuntien asunto-osakeyhtiöitä. Suomussalmella ja muilla syrjäseuduilla on käynnissä toisenlainen, hiljainen ja ruma sota näitä roistoyhtiöitä vastaan.

Näiden uuden ajan ”kiinteistösijoittajien” ja nurkanvaltaajien liikeidea on tyhjentää vakavaraisia ja taloudellisesti tyydyttävästi hoidettuja asunto-osakeyhtiöitä, joissa talo on hiljentynyt ja asunnot eivät mene kaupaksi. Yhtiössä olevat liiketilat kiinnostavat erityisesti, koska ne ovat helpommin edelleen vuokrattavissa halvemmalla kuin aikaisemmin. Halvalla siksi, koska uusi omistaja ei maksa yleensä vastikkeita taloyhtiölle, ainakaan säännöllisesti ja vuokrat ovat puhdasta tuloa huijarille.

Koko kuvio on se, että nurkanvaltaaja alkaa keräämään osakkeita eli asuntoja perikunnilta, jotka ovat kyllästyneet maksamaan vastikkeita, ikään kuin turhaan asumatta välttämättä edes paikkakunnalla. Eikä asunto käy kaupaksi, ei millään hinnalla. Erityisesti liiketilojen osalta tiedetään perikunnan jopa maksaneen asunnon ”ostamisesta”. Tietysti pimeästi, koska valtaajan yhtiöön ei haluta liikevaihtoa ja tulosta, koska ulosottomies on perässä.

Valtaajan ensimmäinen tavoite on osakkeiden 33,4 prosentin määrävähemmistö. Sillä hän pystyy halvaannuttamaan päätöksenteon yhtiökokouksessa ja hallituksessa. Hän estää remontit ja lainapäätökset, jotka vaatisivat 2/3 enemmistön. Talo pääsee rapistumaan ja pihat jäävät auramatta lumista. Tarkoituksena on uuvuttaa loput osakkaat ja saada heidät myymään omat kotinsa.

Lopullinen tavoite on saavuttaa yli 50 % osake-enemmistö. Siitä alkaa asunto-osakeyhtiön uusi ”Raatten tie”, tuhon tie. Alkaa rahan kuppaus ja asukkaiden häätö. Vastikkeita nostetaan rajusti, valtaajaa se ei haittaa, koska hänen yhtiönsä ei niitä maksa omistamistaan osakkeista. Yhtiön kassa tyhjennetään ”laillisesti” tilaamalla palveluita valtaajan omilta firmoilta samalla kun roskalaatikot ovat tyhjentämättä maksamattomien laskujen vuoksi.

Talo tehdään siis asumiskelvottomaksi. Viimeistenkin osakkeiden omistajien on muutettava, kun lämmöt katkeavat, koska maksut ovat rästissä. Harva jättää myymättä osakkeitaan huijarille, joka nyt suostuu niistä maksamaan edes jotakin. Hän on saanut kiinteistön tyhjäksi melkein ilmaiseksi ja saanut kaupan päälle yhtiön omaisuuden ja kuuliaisten osakkaiden siihen asti maksamat vastiketulot.

Mitä huijariosakeyhtiö tekee tyhjällä kerrostalolla? Paljon on vielä kupattavaa. Valtion purkuavustukset, kaiken kiinteän arvokkaan irrottaminen, keittiökoneet jne. Tontin myynti purkamisen jälkeen. Tai jos ei pureta, aletaan harjoittamaan hämärää majoitustoimintaa reppumiehille ja osoitemyyntiä erilaisten tukien ja oleskelulupien kalastelussa.

Tämä on siis tänä päivänä mahdollista ja muutama vuosi sitten tällaiset asuntoyhtiölain porsaanreiät eivät olisi tulleet kenelläkään mieleen. Täällä asuvien usein iäkkäiden asunto viedään alta ja elämän työkin, oma asunto, menee huijareitten taskuihin. Hävyttömyydelläkin pitäisi olla jotkut rajat, näillä nurkanvaltaajahuijareilla ei ole omaa tuntoa. Siksi yhteiskunnan lainsäädännön pitäisi pysyä näitten rosvojen mielikuvituksen vauhdissa ja laittaa tällaisille bisneksen tekijöille stoppi ja luu kurkkuun.

Esa Kanerva

Viestinnällisiä emävalheita

6.3.2026

Tiedättekö, että joka lehdessä työskentelee ”sisäänheittäjä”. Hän paketoi vaatimattomaankin uutiseen huomiota herättävän ja ”klikkauksen” arvoisen otsikon. Kaikki mitataan huomioarvolla ja sen synnyttämällä sosiaalisen median keskustelulla. Ihmisen uteliaisuus toimii taustalla. Otsikkotoimittaja lupaa paljon, mutta ei anna vastausta. Myös pelottelu toimii, ”Jos et toimi näin, menetät paljon rahaa”. Vastakohtiin ja yllätyksiin törmää päivittäin. Esimerkkinä Aamulehden otsikot ”Ratikalla voi matkustaa ilmaiseksi”. Joukkoliikenne halusi viestiä, että lipuntarkastajien käytännöt eivät muutu, pippurisumutteita ja käsirautoja ei tarvita.

Paitsi otsikkotasolla juttujen sisältöjä ja faktoja etäännytetään lukijoista. Vääristelyä tapahtuu päivittäin. Varmistin pitää poistaa aina, kun lukee toimintamallin tai päällekkäisyyksien poistamisesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että samat työt on tehtävä vähemmällä rahalla ja ihmisillä. Sotessa keskitetään palveluja. Toisin sanoen palvelut ajetaan alas pienemmillä paikkakunnilla. Palvelujen yhdenmukaistaminen on viestinnällinen keino kertoa, että tästä eteenpäin jokaisella paikkakunnalla palvelut ovat yhtä hyvät tai huonot. Yleensä tarkoitetaan heikennyksiä, koska missään kunnassa ei voi olla paremmat palvelut kuin toisessa.

Valtion hallinnon työntekijät varmaan voisivat suomentaa meille paremmin, mitä merkitsee termit sopeuttaminen, tuottavuusloikka ja priorisointi. Se on tarkoittanut tuhansille valtion työntekijöille potkuja ja keskittämistä.

Orpo ja Grahn-Laasonen ovat kielellisten vippaskonstien käytössä mestareita. He paikkaavat kestävyysvajetta, sillä luodaan kuvaa, että heillä on suorastaan moraalinen velvollisuus leikata köyhiltä. Kuinka usein olette nähneet Orpon nöyränä kertovan tämän päätöksen olevan kivuliaan, mutta täysin välttämätön ja vaihtoehtoja ei ole. Nämä veropäätökset on pakko tehdä. Näettekö, minä olen vastuullinen aikuinen ja teen pahaa vain siksi, että on pakko. Suomen kilpailukyky vaatii tätä leikkausta, koska se on sijoitus tulevaisuuteen. Tosiasiassa hän tekee poliittisen sumuverhon ideologisille päätöksilleen.

Kyllä tätä viestinnällistä valkopesua osataan tehdä työntekijäpuolellakin. Yt-neuvottelujen edellä luemme juttuja työntekijöiden huolesta, milloin asiakaspalvelun laadusta, milloin huoleksi tuotannon onnistumisesta väkeä vähennettäessä. Hoitopuolella väen vähentäminen käännetään huoleksi jaksamisesta ja potilasturvallisuudesta. Sinänsä ymmärrettäviä inhimillisiä reaktioita. Myyviä otsikoitakin tästä saadaan, ”Sairaanhoitaja kysyy, saanko ensi kuussa palkkaa?”.

Johtopäätös on se, että eduskunnan kyselytunnista päivittäiseen mediaviestintään on kysymys viestinnällisestä teatterista. Poliitikot suoltavat viestintäavustajien keksimää jargonia, koska sen avulla ei tarvitse sanoa mitään. Se on turvallista kansalaisten linssiin viilaamista. Lehdistön tehtävä on ehdottomasti suomentaa lukijoille, mistä tässä lakiuudistuksissa on kysymys. Mutta koska lehtienkin täytyy myydä ja markkinoida itseään, otsikkotoimittajat keksivät raflaavia otsikoita. Iso joukko ei lue lehdistä muuta kuin lööpit, valitettavaa. Minusta työntekijätkin voisivat reilusti kertoa, että olemme huolissamme leivästämme eikä kiertää ongelmaa asiakas kilpenään. Voisi vaihteeksi toimia uudenlaisena ja pelottavan inhimillisenä viestinä.

Poliittisen pupun syöttö on vallankäyttöä pahimmillaan. Se on kehno tapa välttää vastuuta, ehkä Kokoomus on herännyt huomaamaan, ettei se kannatuslukujen perusteella toimi kovin hyvin. Kärjistynyt työmarkkinaviestintä on osaltaan ehkä seurausta nykyisestä syvästä epäluottamuksesta osapuolten kesken. Ei uskalleta puhua luottamuksellisesti ja suoraan, jargon on työnantajan hallintatyökalu, mutta myös työntekijät voisivat puhua peloistaan kiertelemättä. Lopetetaan tämä kielellinen pelleily! Myös lehdistössä.

Esa Kanerva

Kyläyhteisö takaisin kasvattamaan

28.2.2026

Olen pohdiskellut monesti elämän loppupäätä. Mitä kuuluu lapsille, kuinka lapsiystävällinen tämänhetkinen yhteiskuntamme on heitä kohtaan.

Monia hyviä perheuudistuksia on tehty vuosikymmenten saatossa. Päiväkodit, koulu-uudistukset, lapsilisien tason nosto ja harrastusten monipuolistuminen jne. Yhteiskunta on tullut perheitä vastaan, mutta toisaalta tavallisten ihmisten sosiaalinen turvaverkko on ympäriltä hävinnyt. Tarkoitan naapuriapua ja yhteisön seurantaa lasten tekemisistä. Aikuisen ihmisen aiemmin odotettiin puuttuvan lasten pöljyyksiin. Siinä, missä lapset viettivät menneinä vuosikymmeninä ulkona suurimman osan vapaa-ajastaan, nyt askarrellaan yksinään digilaitteiden kanssa. Perheet vierailivat kylässä, vanhemmat tukivat toisiaan ja lastenhoitoapua sai aina tarvitessa. Yhteisöllisyys oli suuri voimavara. Tänään ihmiset ovat omissa oloissaan ja sukua tavataan lähinnä merkkipäivinä ja hautajaisissa,

Millaista on lapsuus tänään? Suomalaisia väitetään onnellisiksi. Monelle lapsiperheelle arjen kokemus on päinvastainen. Lapsia ei haluta synnyttää, nuoret tuskailevat mielensä kanssa ja lapsi ylipäätään koetaan häiriöksi. Huutava tenava bussissa kerää paheksuvia katseita ja lapsien leikki ravintolassa koetaan häiritseväksi. Emme ole asenteiltamme lapsimyönteisiä ja suvaitsevia.

Työelämän ja perhe-elämän yhteensovittaminen koetaan edelleen vaikeaksi. Totta on, että on tehty lainsäädännöllisiä uudistuksia vanhempien elämää helpottamaan. Vaikka on olemassa monenlaisia perhevapaita, työnantajan tai työyhteisön asenteet voivat olla niiden käyttäjiin kielteiset. Tiedetään, että lapsen saaminen hidastaa urakehitystä.

Uutena kysymyksenä on tullut työttömyys ja taloudellinen epävarmuus. Vanhempien työttömyys ja sosiaaliturvaleikkaukset heijastuvat heti lapsiin ja perheen arkeen. Vanhempien huomio keskittyy elämästä selviämiseen eikä välttämättä lapsiin. Lapsilisien taso on noussut, mutta niiden reaaliarvo on laskenut vuosikymmenten saatossa. Yksinhuoltajat varsinkin ovat yksinäisiä, meillä ei enää ole ”kylä kasvattaa” -kulttuuria ja yhteiskunnan palvelut tulevat jälkijättöisinä. Sosiaalitoimi puuttuu vasta silloin, kun ongelmia on syntynyt.

Koska elämä on monimutkaistunut ja koulutuksella on vieläkin keskeinen merkitys ihmisen elämässä pärjäämiseen, kodin tarjoama henkinen pääoma on tullut entistä keskeisemmäksi. Pelkän peruskoulun varassa ei pärjää ja ilman ammattia ei ole olemassa työtä tarjolla. Köyhyysloukussa kamppailevilla vanhemmilla ei useimmiten ole voimavaroja tuupata ja tukea lasta kouluttautumaan. Kuulemma paljon lukevien kotien lapset ovat kielellisesti edellä jopa useita vuosia kouluun mennessä. Aivan myrkkyä on digitaalinen vanhemmuus. Tabletin kasvattama lapsi altistuu kaikenlaisille mielenterveyden häiriöille.

Erittäin huolestuttavaa on lasten eriarvoistuminen ja terveydenhuollon kastijako. Varakkaiden vakuutetut lapset saavat kaiken mahdollisen erikoislääkäriavun usein samalta lääkäriltä. Julkinen puoli jonotuttaa ja hoitaa sitten kun hoitaa. Lapsen kehitykseen ja oppimiseen vaikuttavat ongelmat saattavat jäädä piiloon ja fyysisesti sairas lapsi jäädä ilman tarvittavaa hoitoa. Yhteiskunnan kannalta nykyinen systeemi on järjetön ja kallis. Meidän tulevaisuutemme kannalta keskeinen ”investointi” jätetään hoidotta ja säästöt kostautuvat myöhemmin.

Olisiko paluu -60-luvun elämäntyyliin, lasten kannalta vapaampaan malliin ja yhteisöllisyyteen ratkaisu sekä vastaus nykyhetken kipupisteisiin? Ainakin syntyvyys oli korkealla. Yleensä se heijastelee ihmisten tulevaisuudenuskoa ja toivoa. Yhteiskunta rakentui lasten ympärille, koska heitä oli kaikkialla. Nyt lapsi on harvinaisuus. Yhteiskunnan arvot ja rakenteet eivät ehkä ole lasten näkökulmasta mennet parempaan suuntaan. Meidän kaikkien tulee miettiä omia mielipiteitämme ja suhtautumistamme lapsiin. Eriarvoisuus ei lopu poliitikkojen kauniilla puheilla. Yhteiskunnan tulee tasata ensimmäiseksi terveydenhuollon ja koulun ongelmat. Kaikille lapsille on järjestettävä sataprosenttinen hoitotakuu ja rahaa siihen siirrettävä jostakin muualta. Vaikka meikäläisen palveluista. Koulu tasoittaa oppimis- ja hyvinvointieroja, jos vanhemmat eivät siihen syystä tai toisesta kykene. Koska oppimistulokset eriytyvät perhetaustan mukaan voimakkaimmin kuin vuosikymmeniin, on kierre katkaistava. Miten, sen pohdinta vaatisi uuden blogin, mutta on se mahdollista.

Esa Kanerva

Eläkemiljardit kuumottavat

21.2.2026

Olen aikaisemminkin kirjoittanut eläkkeistä ja esimerkiksi Talouden arviointineuvoston puhtaan matemaattisesta käsityksestä eläkejärjestelmän oikeudenmukaisuudesta. En tiedä, kenen aloitteesta julkista keskustelua käydään ja eläkkeitä vaaditaan leikattavaksi. Nuoret vihreät ovat kunnostautuneet. Oletan, että lukijoitani kiinnostaa vielä muutama lause aiheesta. Pelkään, että jossakin vaiheessa pidäkkeet tai lukot murtuvat, 250 miljardin euron eläkerahastot syyhyttävät poliitikkojen hyppysiä ja houkuttelevat käymään kohteen kimppuun. Kun valtion kassa on tyhjä, katse kääntyy sinne, missä rahaa toistaiseksi on.

Leikkausvaatimukset ovat perusteettomia ja epäoikeudenmukaisia. Työeläkejärjestelmä on ainoa sosiaaliturvan lohko, jonka asiat ovat kunnossa ja rahoitus tasapainossa. On olemassa sosiaaliturvan kolme päälohkoa, vuosittain päätettävä ja valtion maksama eläkejärjestelmä, sosiaali- ja terveyspalvelut ja Kelan rahoittama perusturva. Nämä jäljempänä mainitut sektorit ovat enemmän tai vähemmän taloudellisesti rempallaan. Rahapulassa aletaan itkemään ja vaatimaan, että päättäjät, ”leikatkaa nyt sieltä työeläkkeistä meille rahaa.”

Nämä armon taloustieteilijät näkevät rahastoidut eläkevarat yhteiskunnan yhteisenä ”kansallisena” säästönä. Toisaalta Orpon hallitus päätti kansallisesti, että näitä eläkerahastoja ei lasketa julkisen talouden taseessa. Tämä todistaa, että Orpokin ymmärtää, etteivät eläkerahat ole osa julkista kassaa. Miksi hän kuitenkin halusi tehdä tämän muutoksen. Hallituksen motiivi on, että Suomen velka saadaan näin näyttämään pahemmalta kuin mitä se todellisuudessa on. Eurostat eli Unionin tilastoviranomainen ja IMF (Kansainvälinen valuuttarahasto) luokittelevat Suomen työeläkerahastot edelleen osaksi julkisyhteisöjä ja EU-komissio tarkastelee Suomen alijäämää eläkerahastot mukaan lukien. Lisäksi isot luottoluokittajat ymmärtävät asiat kuten komissio. Eläkerahastot ovat vain laskennallisesti julkista rahaa, mutta järjestelmänä erillään ja erillinen lohko, eivätkä säästetyt miljardit ole valtion omaisuutta ja käytettävissä olevaa varantoa.

Keskustelun taustalla saattaa olla sekin ajatus, että eläkkeitä leikkaamalla saatettaisiin saada ns. verokiilaa alemmaksi. Palkansaajalle ja työnantajalle on se ja sama, maksaako hän sivukuluina eläkemaksua tai veroa. Eläkkeistä leikatuilla rahoilla voitaisiin alentaa nykyistä eläkemaksua, joka on muuten pysynyt vuodesta 2014 täysin samana toisin kuin yleisesti väitetään. Palkansaajan verotusta voitaisiin alentaa eläkemaksun pienennyksen verran ja palkansaajalle jäisi siten enemmän rahaa käteen. Tämä voisi väitetysti vaikuttaa myönteisesti talouskasvuun. Vastaavasti eläkeläinen kuluttaisi vähemmän. Ehkä palkansaajan käyttämä raha on parempaa kulutusta kuin eläkeläisen ostokset ?

Leikkauslinjan kannattajilla voi olla piilomotiiveja, joita ei haluta sanoa ääneen. Tarkoitan lähinnä ns. kateuspykälää ja ideologisia perusteita. Eläkeläisten elämän kuvitellaan olevan auvoista ja taloudellisesti turvattua. Heitä ei koske lakot eikä lomautukset. Jutut Espanjan Aurikorannoilla makaavista eläkeläisistä ja ympäri maailmaa reissaavista hyvinvoivista ja sporttisista vanhuksista ovat enemmän naisten lehtien tarua kuin totta. Vihreille tämä eläkeläiskysymys on ideologinen sukupolvivääryys. Kuovitellaan nykyisten eläkeläisten syövän nuorten tulevaisuuden ja eväät.

Meillä on tehty itse asiassa työeläkejärjestelmään koko sen historian ajan etuja leikkaavia uudistuksia. Minäkin muistan omalta työuraltani monia, alkaen vuodelta 1989. Työeläkerahastot ovat meillä rahastoivia. Tulevien eläkeläisten eläkkeitä hoidetaan noista rahastoista saatavien tuottojen avulla eikä järjestelmässä ole eläkemaksujen nostamisen tarvetta näköpiirissä. Inflaatiopiikkien varaltakin on sovittu indeksileikkurista.

Sodanjälkeiset sukupolvet rakensivat Suomen nykyisen hyvinvoinnin hyvin vaatimattomissa oloissa. Työt olivat fyysisesti raskaita ja työpäivät pitkiä. Sosiaaliturva oli olematon ja lomat lyhyitä. Minusta on loukkaus vaatia näitten sukupolvien eläkeläisiltä leipää suusta. Minä uskon 18 vuotta Eläketurvakeskuksessa työskennelleen ja nykyisin Eläketurvakeskuksen johtajan Mikko Kauton Helsingin sanomien haastattelussa 6.2.2026 toteamiin tosiasioihin, ”Työeläkejärjestelmän rahoitustasapaino on kunnossa. Maksu ei ole nousemassa tästä näin, jos maailma suinkin jotenkuten kohtuullisesti menee, vaikka nytkään meillä ei ole ollut kovin hienoa talouskehitystä. Mä en näe mitään syytä sille, että tässä olisi joku valtava uhka sille, että tulevaisuudessa ei eläkkeitä maksettaisi.”

Tiivistäen, näpit irti työeläkejärjestelmästä ja nuoret lopettakaa vouhkaaminen nykyisten eläkeläisten ahneudesta. Saatte eläkkeenne aikanaan, tosin töitä pitää tehdä ensin nelisenkymmentä vuotta.

Esa Kanerva

Sivut