13.5.2026
Tietokirjallisuuden
ja eri lähteiden tietojen perusteella olen pohtinut ja ihmetellyt Euroopan politiikan sinisilmäisyyttä
ja naiiviutta kylmän sodan jälkeen, suhteessa Venäjään. Euroopan ja erityisesti
Saksan strategia Venäjää kohtaan Neuvostoliiton hajottua v. 1991 perustui omiin
toiveisiin, ei realismiin. Tämän virheellisen arvioinnin satoa on nyt sota
Ukrainassa ja Euroopan taloudelliset murheet. Ensinnäkin Euroopan maiden strategian
peruslähtökohdat ja olettamukset olivat väärät. Ihmettelen, että miksi, vaikka valtionjohtajilla
on käytössään parhaat tiedusteluvoimat, analyysit ja asiantuntijat he lankeavat
omaan henkiseen ansaan ja sokeutuvat todellisuudelle.
Nämä pohdinnat
saattavat tuntua makealta jälkiviisastelulta. En ainakaan pyri siihen, vaan
tarkoitus on nostaa esiin selvät todennettavat faktat, joiden huomioonottaminen
olisi saattanut pelastaa ja estää Venäjän imperialismin nousun. Saksan menestys
neuvotteluissa Saksojen yhdistymisestä vahvisti sen luottamusta ja uskoa Venäjän
muuttumiseen demokraattisempaan suuntaan. Nyt voidaan todeta, että yhdistyminen
oli mahdollista ainoastaan Venäjän heikkouden tilasta johtuen. Järjestelmä yksinkertaisesti
hajosi sisältäpäin eikä valtio ollut enää sen johtajien hallittavissa. Se oli katkera
pala Venäjän eliitille ja myöhemmän imperialismin siemen.
Muu maailma
jätti kymmeneksi vuodeksi itänaapurin oman onnensa nojaan. Sen talous romahti,
kansa kurjistui ja poliittinen järjestelmä rakentui tsekistien johdolla uudestaan kohti ahtaampaa demokratiakäsitystä. Sama
koski taloudellista järjestelmää. Tässä kohtaa olisi ollut todellinen momentum
tai zeitenwende liittokansleri Olaf Scholtzin sanoin muuttaa ja ehkä jollakin
todennäköisyydellä ohjata Venäjän suuntaa demokraattisempaan suuntaan. Eurooppa
piehtaroi kuitenkin onnellisena voittoaan vanhasta vihollisesta ja halusi opportunistisesti
käyttää vain Venäjän luonnonrikkauksia hyväksi välittämättä Venäjän sisäisestä
tilan kehityksestä. Oikeastaan nautittiin Venäjän heikkouden tilasta ja
presidentti Jeltsinin kännitoikkaroinnista.
Näkymä pääsystä
Venäjän öljy- ja kaasuvaroihin sokaisi Saksan liittokanslerit yksi toisensa
perään. Sisäpoliittisesti Saksan Vihreät ulosmittasivat täysimääräisesti
vihreät poliittiset tavoitteensa ja saivat lakkautetuksi maan ydinvoimalat. Kansleri
Schröder rakennutti kaasuputkia Venäjälle ja jätti sokeasti Saksan energiahuollon
yhden kortin varaan.
Lähtökohtaisesti
länsimaat elivät totaalisessa ajatusharhassa kylmän sodan jälkeen. Kuviteltiin
maailmaan pysyvään muuttumiseen ja luultiin sotilaallisen voimankäytön olevan
historiaa. Mikään valtio ei olisi niin tyhmä, että lähtisi tekemään valloitussotia,
koska luotettiin talouspakotteiden voimaan kuin vuoreen. Sodilla ei voi
menestyä, koska valloittaja ei pystyisi myymään haltuunsa saamia raaka-aineita.
Itse asiassa
Venäjä jatkoi kylmää sotaa ja valtiollisessa ajattelussa ei ollut tapahtunut juuri mitään
suurempaa muutosta. Neuvostoliiton hajottua Venäjällä tsekistit eli
turvallisuuspalvelun jäsenet saivat nopeasti koottua rivinsä, heillä oli
edelleen paljon rahaa ja valtaa. Heillä ei ollut mitään halua demokratisoida
Venäjää, päinvastoin. Heikko presidentti Jeltsin tehtiin nopeasti turvallisuuspalvelu
KGB:n perillisestä FSB:sta niin riippuvaiseksi, että pystyäkseen pitämään sekasortoisessa
tilassa olevan maan koossa, hän söi -90-luvun lopulla jo täysin FSB:n ja
Putinin kädestä. Miksi länsimaat eivät ottaneet tätä huomioon, KGB:a ei oltu ajettu
alas missään vaiheessa, se jatkoi esimerkiksi vakoilutoimintaa ja tiedustelua
länsimaissa entisessä volyymissä. Valta luisui Jeltsiniltä tsekisteille
konkreettisesti, kun KGB-eversti Putin astui valtaan v. 2000. Tämä olisi
pitänyt olla se hetki, joka olisi avannut jokaisen länsimaisen johtajan silmät.
Venäjä on tästä ajankohdasta lähtien se sama ”ryssä on ryssä, vaikka….jne”.
Putin pisti
toimeksi, kävi muutamia voitokkaita sotia, joilta Eurooppa käänsi katseensa, loi
totalitarismin, pisti kansalaiset ojennukseen ja ajoi demokratian alas parissa
vuosikymmenessä. Toki kertoi selkeästi ja juurta jaksain suunnitelmansa v. 2007
Münchenin turvallisuuskonferenssissa palauttaa Venäjän suuruus ja valta. Länsijohtajat
päätyivät olettamukseen, että Putin isottelee. Krimin valtauskaan vuonna 2014 ei
herättänyt, vaan länsijohtajat jäivät torkkumaan. Tässä oli varmaan tilanne,
että ”jos on jo jotakin housuissa” niin ollaan myöhässä. Oltiin Venäjän kanssa
niin syvässä energiariippuvuussuhteessa, että oli vaikea pakittaa. Uskoteltiin
itselle ja Euroopalle olevan kuitenkin parasta taloudellinen yhteistyö ja
Venäjän rahoitteleminen sitä kautta.
Pää tuli
vetävän käteen vuonna 2022, kun Putin hyökkäsi Ukrainaan. Ukrainan valtavat
raaka-ainevarat ja vilja-aitta houkuttelivat niin paljon, ettei Putin kyennyt
hillitsemään halujaan toteuttaa Venäjän historiallista oikeutta palauttaa
Ukrainan maa-alueet äitivenäjän haltuun. Venäjä arvio mahdollisuuksien ikkunan
olevan juuri nyt raollaan, erikoisoperaatio päätettiin toteuttaa. Putin luotti
omiin tuhansien tiedustelupalvelun agenttien tiedusteluun ukrainalaisten
huonosta taistelumoraalista, länsimaitten heikkoudesta ja haluttomuudesta
puuttua tilanteeseen. Nämä kaikki arviot olivat vääriä, koska ylipäällikölle
jaettiin vain tietoa, joka häntä miellytti. Ukrainalaisten yhteistyömiesten
palkkaamiseen jaetut miljoonat katosivat kenraalien taskuihin. Sota meni alun
alkaen persilleen ja jatkuu yhä.
Mitä tästä
voisimme oppia. Älä tee kauppaa Venäjän kanssa ainakaan niin, että tulet siitä
riippuvaiseksi. Venäjän turvallisuuspalvelu on valtion ydin, sen
palkkalistoilla on yhä tuhansia agentteja ja ns. illegaaleja, valeidentiteetillä
länsimaisiin soluttautuneita ihmisiä, jotka vakoilevat Venäjän hyväksi. Diktaattori
puhuu totta, kun Putin sanoi haluavansa entiset toisen maailmansodan jälkeiset
rajat, se pitää paikkansa. Kannattaa käydä diplomaattisia keskusteluja, mutta
vaikuttaa voi vain voimalla ja asein. Vihdoin pitäisi huomata, että
maailmanpolitiikan suojasää on aina vaarallista, myrskyiltä ja ukkokuuroilta
suojautuminen unohtuu helposti auringonpaisteessa. On pidettävä huoltovarmuus
ja kyky pärjätä omillaan, se maksaa, mutta ne ovat välttämättömyyksiä.
On hyvin ikävä mennyttä kolmenkymmenen vuoden rauhan ajanjaksoa, oli mukava uskoa sopimusperusteieeen maailmaan ja turvalliseen tulevaisuuteen. Taisi olla vain kaunis uni!
Esa Kanerva
