6.3.2026
Tiedättekö, että joka lehdessä työskentelee ”sisäänheittäjä”. Hän paketoi vaatimattomaankin uutiseen huomiota herättävän ja ”klikkauksen” arvoisen otsikon. Kaikki mitataan huomioarvolla ja sen synnyttämällä sosiaalisen median keskustelulla. Ihmisen uteliaisuus toimii taustalla. Otsikkotoimittaja lupaa paljon, mutta ei anna vastausta. Myös pelottelu toimii, ”Jos et toimi näin, menetät paljon rahaa”. Vastakohtiin ja yllätyksiin törmää päivittäin. Esimerkkinä Aamulehden otsikot ”Ratikalla voi matkustaa ilmaiseksi”. Joukkoliikenne halusi viestiä, että lipuntarkastajien käytännöt eivät muutu, pippurisumutteita ja käsirautoja ei tarvita.
Paitsi otsikkotasolla juttujen sisältöjä ja faktoja etäännytetään lukijoista. Vääristelyä tapahtuu päivittäin. Varmistin pitää poistaa aina, lukee toimintamallin tai päällekkäisyyksien poistamisesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että samat työt on tehtävä vähemmällä rahalla ja ihmisillä. Sotessa keskitetään palveluja. Toisin sanoen palvelut ajetaan alas pienemmillä paikkakunnilla. Palvelujen yhdenmukaistaminen on viestinnällinen keino kertoa, että tästä eteenpäin jokaisella paikkakunnalla palvelut ovat yhtä hyvät tai huonot. Yleensä tarkoitetaan heikennyksiä, koska missään kunnassa ei voi olla paremmat palvelut kuin toisessa.
Valtion hallinnon työntekijät varmaan voisivat suomentaa meille paremmin, mitä merkitsee termit sopeuttaminen, tuottavuusloikka ja priorisointi. Se on tarkoittanut tuhansille valtion työntekijöille potkuja ja keskittämistä.
Orpo ja Grahn-Laasonen ovat kielellisten vippaskonstien käytössä mestareita. He paikkaavat kestävyysvajetta, sillä luodaan kuvaa, että heillä on suorastaan moraalinen velvollisuus leikata köyhiltä. Kuinka usein olette nähneet Orpon nöyränä kertovan tämän päätöksen olevan kivuliaan, mutta täysin välttämätön ja vaihtoehtoja ei ole. Nämä veropäätökset on pakko tehdä. Näettekö, minä olen vastuullinen aikuinen ja teen pahaa vain siksi, että on pakko. Suomen kilpailukyky vaatii tätä leikkausta, koska se on sijoitus tulevaisuuteen. Tosi asiassa hän tekee poliittisen sumuverhon ideologisille päätöksilleen.
Kyllä tätä viestinnällistä valkopesua osataan tehdä työntekijäpuolellakin. Yt-neuvottelujen edellä luemme juttuja työntekijöiden huolesta, milloin asiakaspalvelun laadusta, milloin huoleksi tuotannon onnistumisesta väkeä vähennettäessä. Hoitopuolella väen vähentäminen käännetään huoleksi jaksamisesta ja potilasturvallisuudesta. Sinänsä ymmärrettäviä inhimillisiä reaktioita. Myyviä otsikoitakin tästä saadaan, ”Sairaanhoitaja kysyy, saanko ensi kuussa palkkaa?”.
Johtopäätös on se, että eduskunnan kyselytunnista päivittäiseen mediaviestintään on kysymys viestinnällisestä teatterista. Poliitikot suoltavat viestintäavustajien keksimää jargonia, koska sen avulla ei tarvitse sanoa mitään. Se on turvallista kansalaisten linssiin viilaamista. Lehdistön tehtävä on ehdottomasti suomentaa lukijoille, mistä tässä lakiuudistuksessa on kysymys. Mutta koska lehtienkin täytyy myydä ja markkinoida itseään, otsikkotoimittajat keksivät raflaavia otsikoita. Iso joukko ei lue lehdistä muuta kuin lööpit, valitettavaa. Minusta työntekijätkin voisivat reilusti kertoa, että olemme huolissamme leivästämme eikä kiertää ongelmaa asiakas kilpenään. Voisi vaihteeksi toimia uudenlaisena ja pelottavan inhimillisenä viestinä.
Poliittisen pupun syöttö on vallankäyttöä pahimmillaan. Se on kehno tapa välttää vastuuta, ehkä Kokoomus on herännyt huomaamaan, ettei se kannatuslukujen perusteella toimi kovin hyvin. Kärjistynyt työmarkkinaviestintä on osaltaan ehkä seurausta nykyisestä syvästä epäluottamuksesta osapuolten kesken. Ei uskalleta puhua luottamuksellisesti ja suoraan, jargon on työnantajan hallintatyökalu, mutta myös työntekijät voisivat puhua peloistaan kiertelemättä. Lopetetaan tämä kielellinen pelleily! Myös lehdistössä.
Esa Kanerva
Paitsi otsikkotasolla juttujen sisältöjä ja faktoja etäännytetään lukijoista. Vääristelyä tapahtuu päivittäin. Varmistin pitää poistaa aina, lukee toimintamallin tai päällekkäisyyksien poistamisesta. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että samat työt on tehtävä vähemmällä rahalla ja ihmisillä. Sotessa keskitetään palveluja. Toisin sanoen palvelut ajetaan alas pienemmillä paikkakunnilla. Palvelujen yhdenmukaistaminen on viestinnällinen keino kertoa, että tästä eteenpäin jokaisella paikkakunnalla palvelut ovat yhtä hyvät tai huonot. Yleensä tarkoitetaan heikennyksiä, koska missään kunnassa ei voi olla paremmat palvelut kuin toisessa.
Valtion hallinnon työntekijät varmaan voisivat suomentaa meille paremmin, mitä merkitsee termit sopeuttaminen, tuottavuusloikka ja priorisointi. Se on tarkoittanut tuhansille valtion työntekijöille potkuja ja keskittämistä.
Orpo ja Grahn-Laasonen ovat kielellisten vippaskonstien käytössä mestareita. He paikkaavat kestävyysvajetta, sillä luodaan kuvaa, että heillä on suorastaan moraalinen velvollisuus leikata köyhiltä. Kuinka usein olette nähneet Orpon nöyränä kertovan tämän päätöksen olevan kivuliaan, mutta täysin välttämätön ja vaihtoehtoja ei ole. Nämä veropäätökset on pakko tehdä. Näettekö, minä olen vastuullinen aikuinen ja teen pahaa vain siksi, että on pakko. Suomen kilpailukyky vaatii tätä leikkausta, koska se on sijoitus tulevaisuuteen. Tosi asiassa hän tekee poliittisen sumuverhon ideologisille päätöksilleen.
Kyllä tätä viestinnällistä valkopesua osataan tehdä työntekijäpuolellakin. Yt-neuvottelujen edellä luemme juttuja työntekijöiden huolesta, milloin asiakaspalvelun laadusta, milloin huoleksi tuotannon onnistumisesta väkeä vähennettäessä. Hoitopuolella väen vähentäminen käännetään huoleksi jaksamisesta ja potilasturvallisuudesta. Sinänsä ymmärrettäviä inhimillisiä reaktioita. Myyviä otsikoitakin tästä saadaan, ”Sairaanhoitaja kysyy, saanko ensi kuussa palkkaa?”.
Johtopäätös on se, että eduskunnan kyselytunnista päivittäiseen mediaviestintään on kysymys viestinnällisestä teatterista. Poliitikot suoltavat viestintäavustajien keksimää jargonia, koska sen avulla ei tarvitse sanoa mitään. Se on turvallista kansalaisten linssiin viilaamista. Lehdistön tehtävä on ehdottomasti suomentaa lukijoille, mistä tässä lakiuudistuksessa on kysymys. Mutta koska lehtienkin täytyy myydä ja markkinoida itseään, otsikkotoimittajat keksivät raflaavia otsikoita. Iso joukko ei lue lehdistä muuta kuin lööpit, valitettavaa. Minusta työntekijätkin voisivat reilusti kertoa, että olemme huolissamme leivästämme eikä kiertää ongelmaa asiakas kilpenään. Voisi vaihteeksi toimia uudenlaisena ja pelottavan inhimillisenä viestinä.
Poliittisen pupun syöttö on vallankäyttöä pahimmillaan. Se on kehno tapa välttää vastuuta, ehkä Kokoomus on herännyt huomaamaan, ettei se kannatuslukujen perusteella toimi kovin hyvin. Kärjistynyt työmarkkinaviestintä on osaltaan ehkä seurausta nykyisestä syvästä epäluottamuksesta osapuolten kesken. Ei uskalleta puhua luottamuksellisesti ja suoraan, jargon on työnantajan hallintatyökalu, mutta myös työntekijät voisivat puhua peloistaan kiertelemättä. Lopetetaan tämä kielellinen pelleily! Myös lehdistössä.
Esa Kanerva
