16.8.2026
Luin
kesälukemisena kirjaa Silkkitien historiasta ja teoksessa mainittiin jossakin
yhteydessä Putinin väitöskirjasta. Kiinnostuin oitis, tämän opinnäytteen täytyy
kuulua samaan sarjaan kuin Ceausescun perheen surullisenkuuluisat tieteelliset
saavutukset. Pengoin asiasta taustatietoa ja arveluni osuivat oikeaan. Uutta on
sen sijaan se, että hänen poliittisen uransa ja imagon rakentaminen alkoi jo 1990-luvun
loppupuolella. Ja tämä väitöskirja loi pohjaa taloudesta ymmärtävästä johtajasta. Putin suoritti taloustieteen kandidaatin tutkinnon Pietarin
kaivosinstituutissa 1997. Tutkinto vastaa länsimaista tohtorintutkintoa. Aihekin
on perin mielenkiintoinen ja enteellinen, luonnonvarojen, erityisesti öljyn ja kaasun,
strateginen suunnitteluja ja käyttö maan jälleenrakentamiseksi Neuvostoliiton romahduksen
jälkeen. Ydinjohtopäätös oli valtionjohtoinen kapitalismi, jossa luonnonvarat
pidetään valtion tiukassa kontrollissa ja valtion omistamien jättiyhtiöiden
käsissä. Ja näinhän Venäjällä on systemaattisesti toimittu.
Lännessä
väitöskirja joutui tiukkaan syyniin. Ja kuten arvata saattoi, arviointitulokset
olivat tyrmääviä. Väitöskirja oli suuri plagiaatti, tekstissä oli kymmeniä
sivuja suoraan amerikkalaisesta oppikirjasta kopioituja tekstejä. Kerrotaan
useissa lähteissä, että työn todellinen laatija oli kaivosinstituutin rehtori Vladimir
Litvinenko.
Ei sen enempää
itse väitöskirjasta, mutta minun johtopäätös on se, että Putin ei tullut polittiselle näyttämölle tuntemattomuudesta ja ollut vahingossa pinnalle pulpahtanut poliittinen komeetta, vaan hänen takanaan ollut turvallisuuskoneisto
oli tehnyt pitkäjänteistä työtä ja suunnittelua Venäjän ”haltuun” ottamisesta.
Tarvittiin tietenkin keulakuva, joksi oli valikoitunut everstiluutnantti Putin.
Hänelle luotiin kansaa varten markkinointi-imago teknokraattisesta,
sivistyneestä ja taloutta ymmärtävästä johtajasta. Todellisuudessa väitöskirja
kuvasi Venäjää valtiona, jossa akateemiset arvonimetkin ovat ostettavissa tai hankittavissa
poliittisella arvovallalla. Tai Stalinin mallia, jossa toisten työ tai elämä otetaan
omaan käyttöön ilman lupaa.
Ihmettelen
edelleen suuresti, miksi Saksa meni Putinin energia-ansaan aivan estottomasti. Luotettiin
Putiniin ja Venäjään kuin pukki suuriin sarviin, vaikka esimerkiksi tämä väitöskirja
olisi ollut käytettävissä. On totta, että Neuvostoliitto oli ollut rehellinen
kauppakumppani ja energiatoimitukset olivat olleet säntillisiä, mutta mikään ei
taannut sitä, että Venäjä olisi toiminut samoin. Täydellistä sokeutta oli
haluttomuus nähdä, että väitöskirjan ajatus luonnonvarojen valtiollisesta
ohjauksesta oli todellinen strateginen doktriini. Valtion ulkopolitiikassa oli
välineinä käytettävissä niin energiapolitiikka kuin asevoimat.
Missä oli
Saksan valtion geopoliittinen realismi 1990-luvun lopulla? Kaikkien nähtävissä
on nyt se, kuinka toiveajattelulla ei oli reaalipolitiikassa sijaa. Saksalla
olisi pitänyt olla oma Paasikivensä, joka olisi lyönyt nyrkkiä pöytään. Hän
olisi varmaan sanonut, että Venäjän kaltainen suurvalta ei koskaan tarkastele kaupankäyntiä
pelkästään kaupallisena toimintana. Saksalaisten ajatus sitoa Venäjä länteen
kaupankäynnillä olisi Paasikiven mielestä ollut vaarallista toiveajattelua. Venäjän
toimintatavat pysyvät pohjimmiltaan samaisina hallitsijasta tai ideologiasta
riippumatta, olipa kysymyksessä tsaari, Neuvostoliitto tai Putin.
Suorastaan pöyristyttävää
oli antaa teollisuutensa ja yhteiskunnan elinehdosta – energiasta –
riippuvaisen vain yhdestä toimijasta. Eihän Saksa ollut enää itsenäinen todellisuudessa,
jos energiakytkin sijaitsi Moskovassa. Ja juuri tähän luulisin Putinin
luottaneen hyökätessään Ukrainaan. Putin oli saanut narun Saksan kaulaan ja hän
uskoi ja luotti siihen, ettei länsi reagoisi ainakaan yhtenäisesti invaasioon
talouspakottein eikä sotilaallisesti. Lisäksi aiemmat kokemukset puolsivat tätä
käsitystä. Hyökkäys Georgiaan ja Krimin valtaus ei ollut johtanut
energiapakotteisiin. Pakko on tehdä kehäpäätelmä, Saksa oli edellisen
maailmansodan aloittaja ja hyökkääjä, nyt Euroopan pitkän rauhanjakson päätti
Saksan Venäjää myötäilevä ja yhteistyöhön pyrkinyt politiikka. Kummankin
strategian ääripäiden, hyökkäyksen ja myötäilyn, seuraus oli sama, sota, jossa
Saksa oli keskeinen toimija.
Putinin
väitöskirjan ajatukset, niin kopioituja kuin ne ovatkin, kuvastaa kuitenkin
Venäjän valtaeliitin ja tiedusteluorganisaation olleen hereillä Neuvostoliiton hajoamisen
jälkeen. Suuret suunnitelmat valtion varantojen ja tulevien rahavirtojen
kaappaamiseksi oli tehty jo heti 1990-luvun alkupuolella. Muutama sekasortoinen
vuosi oikeastaan auttoi kaatamaan demokratian ja Jeltsinin hallinnon. Niin kuin
vuonna 1917 sekasorto ja nälkä olivat suurin syy vallankumouksen onnistumiseen,
niin vuonna 1999 Putin syrjäyttäessä Jeltsinin, kansan nälkä ja puute loivat
olosuhteet autoritäärisen yhteiskunnan syntymiseen. Ja uuteen sotaan
Euroopassa.
Esa Kanerva
