Amerikan totuuden jälkeinen aika

 

                                                                                       

                                                                                                     


                                                                                                               
26.7.2026

Iljettää ja tekee pahaa. Tunne on vieläkin pahempi kokea sivustakatsojana. Kun ei voi tehdä asialle mitään. Mikä nyt sitten niin kiivaasti kaivelee? Amerikan politiikan ja esimerkin rappio. Yhdysvaltain presidentti takoo rahaa ja kasvattaa omaisuuttaan lahjuksilla ja käyttää häikäilemättömästi sisäpiiritietoa edistääkseen sijoituksiaan. Demokraattiosavaltiolta leikataan miljardien energiatuet vihreään siirtymään, koska ne eivät tukeneet Trumpia vaaleissa. Köyhien ruoka-apuohjelmien rahoitusta supistetaan merkittävästi. Köyhimmissä osavaltioissa apu lähes loppuu. Lapset altistetaan kärsimykselle ja hengenvaaralliselle tuhkarokolle, koska rokotusohjelma on lopetettu. Miten Amerikka on ajautunut tällaiseen alennustilaan?

Miten presidentti Trump kartuttaa omaisuuttaan? Hän myy arabeille kaikenlaisia oikeuksia ja esimerkiksi pääsyn tekoälyä pyörittävään siruteknologiaan. Rahastus tapahtuu Trumpin suvun kryptovaluuttayhtiön osakkeiden kaupoilla. Tai saamalla kaivosoikeuksia Tsatsikistanin presidentiltä oman suvun kaivosyhtiölle. Bisnestä tehdään ilman mitään moraalia. Kansa vastustaa kiivaasti Albaniassa Trumpin poikien lomabisneshanketta luonnonsuojelualueelle. Saa nähdä, kuinka hankkeen käy. Julkisesti on ilmoitettu Trumpin tienanneen ensimmäisenä vuotenaan 2.2 miljardia dollaria. Ja sitten tämä eettinen puoli, kuinka kansa sallii tällaisen puliveivaamisen ja härskin presidentin vallan väärinkäytön. Voi olla, että tässä toimitaan heidän lakiensa mukaan, mutta harmaalla alueella, yhtä kaikki, ei näytä ulospäin kunnialliselta presidentin vallankäytöltä eikä liiketoiminnalta.

Moraalista ihmettelyä aiheuttaa presidentin hallinnon valta tai suorastaan vallan väärinkäyttö. Trump on keskeyttänyt niiltä osavaltioilta rahoituksen esimerkiksi energiahankkeisiin yksinomaan sen perusteella, tukivatko ne presidentti Trumpia vuoden 2024 vaaleissa. Rahoituksellisesti on kysymys miljardeista dollareista. Ei sovi meikäläisen oikeustajuun. Luulisi perustuslainkin sanovan asiasta jotakin. Onko sen periaatteiden mukaista rangaista poliittisesti toisin ajattelevia tahoja. Toiminta on varmaan Amerikassakin kyseenalaista, mutta ennen kuin saadaan oikeudelta jokin ratkaisu, aikaa kuluu. Yhdysvaltain energiapolitiikka on mennyt myös osaksi kulttuuri- ja identiteettisotaa. Vihreä siirtymä on vasemmistolaista politiikkaa ja ilmastonsuojelu on huuhaata. Väkisinkin tulee mieleen tapaus Rydman. Leikataan rahoitusta mielivaltaisin perustein, koska hankkeet eivät tue omaa ideologiaa.

Konservatiivihallinto painottaa valtion menojen ja velkaantumisen hillitsemistä. Ruoka-apuohjelman rahoitusta on leikattu merkittävästi ja rahoitusta siirretty osavaltioille. Neljä ja puoli miljoonaa ihmistä on menettänyt pääsynsä ruoka-avun piiriin. Heidän ainoa toivonsa on soppajonot ja hyväntekeväisyys. Amerikan ihannevaltiossa köyhyys ja nälkä lisääntyvät. Kovin tuntuu tutulta politiikalta ja perustelutkin ovat kuin Orpon hallituksen ohjelmasta. Halutaan kannustaa työntekoon eikä sosiaalituki saa olla elämäntapa. Tavoitteena on pakottaa tukea hakevat töihin tai koulutukseen. Varmasti näin on hyvä, jos työtä ja koulutusta on tarjolla sekä yksilöllä edellytykset käydä töissä tai kouluttautua. Toisaalta voidaan asiaa arvioida sitä taustaa vasten, että Trumpin ”erityisoperaatio” Irania vastaan on jo maksanut 37.5 miljardia dollaria, olisi tämän täysin turhan sodan sijaan voitu tarjota aika monta soppalautasellista.

On maailman aikoihin eletty, kun Amerikan valtion terveysministeri ehdottaa tuhkarokolle vaihtoehtoisia hoitomotoja ja A-vitamiinia. Yhdysvalloissa on tänä vuonna rekisteröity 2318 vahvistettua tuhkarokkotapausta enimmäkseen lapsilla. Vuonna 2000 tauti virus julistettiin hävitetyksi. Rokotuskattavuus on romahtanut ja laumasuoja on menetetty. Tauti voi olla lapselle tappava. Mutta ennen kaikkea se on erittäin raju ja uuvuttava yleisinfektio, joka aiheuttaa lapselle huomattavaa kipua, särkyä ja tuskallisen olon. Kurkku on kivulias ja tautiin liittyy kuiva, vetämätön yskä. Tuhansien lapsien kärsimys on Trumpin hallinnon syy. Tämä välinpitämättömyys, jos mikä, kuvastaa Amerikan nykyistä moraalista ja henkistä tilaa.

Maassa olisi päästävä uskonnollisesta oikeistosta eroon. Se ei tapahdu jenkeissäkään hetkessä. Nuoremmat sukupolvet voivat muuttaa maailmaa ja ovat maallistuneempia. Kirkko ja valtio olisi erotettava toisistaan eikä valtio saisi tukea tuhansien kirkkojen bisneksiä verovapauksilla. Ja politiikka ja kirkko olisi saatettava täysin erilleen. Uskovaiset näet pitävät otteessa lähimmäisiään ja syöttävät samalla omaa ideologiaansa. Uskonnollisuus ja populismi pesii siellä, missä on taloudellista turvattomuutta, näköalattomuutta, terveydenhuollon ja koulutuksen puutetta. Vahvempi sosiaaliturva, julkinen terveydenhuolto ja paremmat koulutusmahdollisuudet vähentäisivät tarvetta langeta populistisen uskonnollisen oikeiston lupauksiin. Ja muistetaan nämä samat asiat myös kotimaassa.

Esa Kanerva

 

Orpolle neuvo, mitä enemmän koukussa sätkii, sitä enemmän sattuu!

                                                                                                                       

                                                                                                                                     

                                                                                                                                        16.7.2023

Keskikesässä ollaan ja en malta olla tarttumatta pariin aiheeseen, nimittäin Orpon epätoivoiseen pyristelyyn pois julkisuuden keskiöstä ja tietysti Trumpin Iranin sotaan. Garden-hankkeen läpivalaisu jatkuu ja Orpon yritys selviytyä kuivalle maalle vaikuttaa aika epätoivoiselta. Sääliksi käy sydäntautista miestä, Puolangalla ei ehtinyt lomalla heittää onkea järveen, kun toimittajat jo alkoivat pommittaa kiusallisilla kysymyksillä ja vaatimuksilla. Eilisen A-studion esiintymisen jälkeen hän saattoi kuvitella päässeensä siimasta irti, mutta Halla-ahon tämän päivän kommentit mahdollisuudesta kutsua eduskunta koolle, milloin vain tämän hallihankkeen tiimoilta, kiskaisi hänet takaisin lähtöruutuun.

Trump valittiin presidentiksi hänen lupauksillaan pysyä erossa Amerikan ”ikuisista sodista”. Hän on nyt kuitenkin kaulaansa myöten Iranin sodassa. Trump on laukonut monia valeita, tämän lupauksen pettäminen luulisi herättävän Amerikan kansan. Hän on langennut Iranin papiston ansaan niin kuin jenkkisotilas Vietnamin sodassa lehdillä peitettyyn maakuoppaan, jonka pohjalla odottivat paskalla voidellut terävät bambukepit. Yhdysvaltain lisätessä hyökkäyksiä Iraniin, kasvaa myös täysimittaisen sodan riski. Israel toki haluaisi ja olisi valmis jatkamaan sotilaskampanjaansa Irania vastaan. Iranilaiset ovat vastaavasti uhoa täynnä ja uhkaavat hyökätä amerikkalaisiin sotilastukikohtiin alueella sekä pistää salmen kiinni lopullisesti. Muut ympärillä olevat arabimaat alkavat olla uupuneita koko sotaan. Ja heidän bisnes on vaarassa, öljyn hinta nousee, tänään 76 dollaria barrelilta. Täysimittainen sota ja maahyökkäys nostaisi hinnan ainakin 150 dollariin. Maailmataloudelle se olisi katastrofi. Ainoa ajuri, mikä saa Trumpin pyrkimään rauhaan, on Amerikan välivaalit. Rikkaat öljyvaltiot voivat osaltaan pakottaa soturit rauhanneuvotteluihin. Raha puhuu!

Hallituksen lopputaipaleesta tulee tappelutanner, tähän asti Kokoomus on voinut paistatella puhtoisena ja persut ovat ottaneet kolhut omista toikkaroinneista. Ja niitähän on riittänyt rasismista silmien venyttelyyn. Persut ovat päättäneet maksaa potut pottuina, Halla-aholle käy eduskunnassa hallituksen luottamusäänestys oikein hyvin. Oppositiosta ei jää kiinni koollekutsumispyynnön esittäminen puhemiehelle, mitä Halla-aho sanoi edellyttävänsä. Kaikki oppositiopuolueet haistavat ilmassa veren hajua, Keskustan Kaikkonen ja vasemmistoliiton Pekonen etunenässä. Enää ei pyydellä hallituksen ilmoitusta, vaan astetta järeämpää tiedoksiantoa, jonka jälkeen äänestetään hallituksen luottamuksesta.

Jos ajattelen tuota Garden-hankkeen suhmurointia yleiseen poliittiseen kontekstiin, eihän se ole mitenkään poikkeuksellinen muuta kuin röyhkeydessään. SRV:n Ilpo Kokkila on tukenut Kokoomusta avokätisesti, myös Orpoa henkilökohtaisesti, ja nyt kohdennetaan vastapalvelus hänen projektiinsa myöntämällä 35 miljoonaa ”ehdollista” tukea. Ja eikä korruptiosta saa jäädä kiinni, siinä voi takapää kastua merivedessä. Junailu vaatii aina junailijan, tässä tapauksessa se oli entinen kokoomusvaikuttaja Jan Vapaavuori. Veljellisesti asiat sovittiin ja kaljat juotiin päälle. Tulihan se ehdotus laveasti tulkiten Kokoomukselta, kyllä Vapaavuori käy taustaltaan ja ajattelultaan hyvinkin Kokoomuksen sisäpiiristä. Tämä episodi päättyy Orpon kannalta hyvin tai huonosti. Jos hallitus kaatuu, voi, voi. Tässäkin tapauksessa voi nähdä valkoisia sävyjä, Orpo voittaa henkilökohtaisesti ja saattaa saada muutaman elinvuoden lisää.

Trumpin mainostama alle kuukausi sitten allekirjoittama yhteisymmärryspöytäkirja Iranin kanssa on riekaleina, Hormuzin salmi tukossa ja neuvottelut lukossa. Ei hyvältä näytä! Monet ”suuret” johtajat ovat ennenkin lähteneet soitellen sotaan. Takana mahtava armeija ja sotilaallinen voima. Astutaan miinaan ja lyhyen sodan harhaan. Trump lähti sotimaan vähän samalla tapaa kuin entinen korpraali, vailla kunnollista valmistautumista ja strategiaa. Israel höynäytti ja lupaili liikoja. Vaihdetaan hallinto ja pistetään omat miehet valtaan. Ei tullut riemumarssia Teheraniin eikä entisen shaahin poikaa saatu valtaan. Tällä hetkellä Trump pelaa pokeria ja nokittaa. Iranin vallankumouskaartilla on ydinasetta tehokkaampi väline käytössään, nimittäin salmi, jota voi verrata kaulaksi, jonka hapen saantia säännöstelemällä voi säädellä maailman kaupan hyvinvointia. Miksi vallankumouskaarti vetäytyisi vaatimuksistaan ja tullihaluistaan? Edessä on todennäköisesti ja valitettavasti pitkä amerikkalainen sotilaallinen interventio. Ja Trumpille on todennäköisesti langetettu fatwan muodossa kuolemantuomio. Joten häneltäkään ei taida henkilökohtaisesti paljon ymmärrystä riittää iranilaisille. Pitkittynyt sota tulee kalliiksi kummallekin osapuolelle ja maailma on lamassa ennemmin tai myöhemmin.

Asioita on aina junailtu, mutta silläkin on rajansa. Orpo voi onnistua selittelemään aikansa tehtyä tekemättömäksi, mutta persujen hallituksessa pysymisen halut tässä ratkaisevat. Jos tilanne ajautuu eduskuntaan asti ja siellä äänestellään, oppositio yksistään ei hallitusta kaada. Lopputulos voi olla lommo Kokoomuksen kannatukseen joksikin aikaa. Lisänä sekin on rikka rokassa, paljon ei enää tarvita ja Kokoomus on puolueitten keskikastissa. Mutta aina on kykypuolue selvinnyt vaaleissa kuiville, sen takaavat nämä taustarahoittajat, pannaan kampanjointiin muutama miljoona lisää ja asia on selvä. Vai onko, kansan käsi on kärttyisä ja nyrkissä!

Teheranin keskustassa on jättimäinen mainostaulu, jossa presidentti Trumpin ruumis kurkistaa avoimesta mustasta arkusta. Arkun päällä on graffiitteja, jossa lukee ”Me tapamme Trumpin”. Iranin satamat ovat amerikkalaisten saarrossa ja vallankumouskaarti tykittää tankkereita Hormuzin salmessa. Israel seuraa katseella, mitä jenkit aikovat tehdä. Heillä on kyllä kylliksi tekemistä Etelä-Libanonissa. Ei hyvältä näytä. Jotakin positiivista täytyy tässäkin tilanteessa nähdä. Usan välivaalit lähestyvät ja löpön hinnat ovat amerikkalaisten mielestä huipussa. Ehkä kansa ymmärtää äänestää bensan hinnan vuoksi Trumpin politiikalle ei ja Trumpin politiikka saa senaatin ja kongressin länget kaulaansa.

Esa Kanerva