10.6.2020
Kohta on juhannus. Aika kuluu ja sen mukana myös me ihmiset, sanotaan. Naapurin pihalta kuuluu noin kymppisen tytön iloiset äänet. Havahdun. Muistan hyvin hänen ensimmäisen vierailunsa meillä. Käärö äidin sylissä. Silmät ja nenä näkyivät paketista. Onko siitä jo kymmenkunta vuotta? Miten tämä elämä menee eteenpäin näin vinhaa vauhtia? Omasta tiimalasistani on taas valunut kosolti hiekkaa, tulevat päivät vähenevät samassa suhteessa. Jokainen päivä jatkossa tulisi elää hyvin ja hyödyksi. Taakse päin, kun katselee, harkitumminkin olisi voinut elellä. Aika muuttaa tavoitteita ja arvostuksia. Konkreettisen elämän puitteiden rakentaminen muuttuu elämän laatuun. Voi ihmetellä itsekseen, mitä maailmassa tapahtuu ja olla vain hiljaa. Kaikkea merkillistä on menossakin. Suomessa ja maailmalla on monenlaisia poliittisia episodeja käynnissä. Kummastellaan nyt tässä jutussa kotimaan politiikkaa.
Kun Marinin hallitus tupsahti maailmaan, epäilin sen elinpäivien pituutta. Oli nähtävissä Keskustan sekava tilanne jo tuolloin. Eikä istuvan pääministerin, Rinteen, savustaminen voinut tapahtua jälkiä jättämättä. Kulmuni vaikutti jo tuolloin esiintymiseltään epävarmalta ja ohjailtavalta. Sitten tuli korona. Hallitus vakuutti yksimielisyyttään kaikessa. Taustalla kuitenkin kupli. Demarit kaappasivat julkisuuden ja Kulmuni jäi taustalle. Kepun kannatuskäyrälle kävi niin kuin entisen miehen erektiolle. Marin paistatteli gallupeissa ykkösenä. Keskustan kannalta ei näin voinut jatkua ja jotakin oli tehtävä. Voi ehkä pitää onnenpotkuna tätä viestintäkoulutusjupakkaa. Sen varjolla voitiin tehdä aikaisemmin peliliikkeitä, joita oli suunniteltu syksyyn. Puoluejohtajan sivuun siirtämistä hallituksesta ei varmaan oltu suunnittelemassa, kaikkea muuta kylläkin. Nyt sekin onnistui. Kulmuni oli ollut Keskustan kenttäväelle pettymys.
On turha väittää, että Katri ihan itse teki poliittiset siirrot. Kaikki Keskustan parhaat voimat oli kasattu suunnittelemaan manööverit. Eikä tässä vielä ole kaikkea nähty. Syksyllä tulee tilaisuus kaataa hallitus. Eläkeiännostotäky oli koepallo. Se ainakin toimi ja upposi. Koronalaskun maksamista on pakko miettiä syksyllä. Heti syksyllä ei pelästytetä kansaa, seuraavan vuoden alusta alkaa tapahtua. Vanhalla hallitusohjelmalla pyyhitään pöytää ja kansalaisilta aletaan kerätä saldoa valtion verokertymään. Uskottavaa ohjelmaa vaativat niin sijoittajat kuin lainoittajat. Oppositiokin teroittaa kieltään, jollakin tapaa on senkin suu suljettava. Uskallan toivottaa meille maksajille kärsivällisyyttä, pitkämielisyyttä ja säästäväisyyttä. Lasku tulee olemaan iso ja sen maksurasituksen jakamisesta eri tahoille tulee puolueille riita.
Kauhistuttaa tämä Tampereenkin tilanne. Valtio ei maksa tappioita ja kassaan ei tule rahaa. Sata miljoonaa miinusta on pieni raha ensi vuoden talousarvioon. Vaihtoehtoja paikkaamiseen on, kaikki kuitenkin huonoja. Riisutaan palvelut minimiin, karsitaan investoinnit, nostetaan veroja tai syödään jäljellä olevia säästöjä. Mikään näistä ei maistu hyvältä. Kuntalaiset tarvitsevat ainakin nykyisen palvelutason. Kouluja ja päiväkoteja on pakko remontteerata, vuosittain niihinkin kuluu 60-80 miljoonaa euroa. Verot alkavat olla tapissa. Juuri nostettiin veroprosenttia 20,5: een. Samoin kiinteistöveroa. Säästössä olevat varat on pian loppuun syöty. Mitä sitten tulisi tehdä, en minä tiedä? Mauno Koiviston sanoin, ellei varmasti tiedetä, mitä tapahtuu, olettakaamme, että kaikki menee hyvin.
Kunnallisvaalit ovat ensi vuoden huhtikuussa ja demareitten kaaderit ovat ojennuksessa kuin punakaartissa rivit. Politiikkaan on hiipinyt uudenlaiset aatteet. Nuoruus on ylivertainen ihmisen ominaisuus. Sitä ei paikkaa kokemus eikä näytöt. Yksilökeskeisyys on vienyt voiton yhdessä tekemisestä. Poliitikko puhuu aina omista teoistaan, ei meidän saavutuksista.
Minä tein aloitteen, minä käytin puheenvuoron, minä ehdotin, minä olin päättämässä, minä suosittelin häntä ja minä olen maailmankaikkeuden keskus sekä aurinko. Ja minä haluan valtuustossa kiittää kaikkia hyvästä keskustelusta ja olen kaikkien kanssa samaa mieltä, olen niin hyvä ihminen, että minulla on varaa kiitellä kaikkia poliittisia puolueita ja kaikkia ympärilläni olevia. Mutta solidaarinen en halua olla ryhmässäni, paitsi nimityksistä vastaaville johtajille. Ryhmäkokouksissa en kuuntele ketään, paitsi pormestaria ja ryhmänjohtajaa. Heidän nimensä, tekemisensä ja arvostukseni muistan lausua joka käänteessä, tietysti myös kiittää. En uskalla olla heidän kanssaan mistään eri mieltä, voisi vaikka seuraavassa rotaatiossa joku paikka mennä sivu suun. Minä olen minä, Tampereen kaupunki romahtaisi, jos minä en olisi mukana päättämässä!
Maailmassa käy niin kuin hyvin. Ensi vaalit putsaavat ja korjaavat nykyisen ryhmädynamiikan valuvirheet. Aamulehti muuten kirjoitti väärin ryhmästä eronneiden tilanteesta. Tietääkseni kukaan ei ole hinkumassa takaisin. Muun ryhmän ei siis tarvitse päättää mitään meidän puolesta, saatikka kohtalosta. Kohtalo on aivan omissa ja äänestäjien käsissä. Puolueeni SDP:n asioita pääsen seuraamaan läheltä puoluekokouksessa elokuussa. SDP on puolueeni ja pysyy, jo vuodesta 1980.
Esa Kanerva