14.9.2018
Nykyisen suomalaisen vanhustenhoidon lähtökohta ja
arvopohja ovat olleet viimeiset vuosikymmenet hukassa. Yleinen käsitys on ollut
se, että vanhukselle riittäköön ravinto, sänky ja suihkutus. Ihmistä saattaa siis
odottaa vanhetessaan pahimmillaan yli vuosikymmenten häkkituomio. Menettäessäsi
fyysisen toimintakykysi tai henkiset mahdollisuutesi hoitaa asioitasi, sinut
suljetaan 25 neliön tilaan, ”kultaiseen” häkkiin. Siellä olet etkä muuta voi. Vapaa
kävely ja parempi tilanne ovat niillä, jotka pystyvät liikkumaan ja itse
avaamaan oven. Muussa tapauksessa olet annettavan avun varassa. Jonakin päivänä
apua saa, toisena mahdollisesti ei. Laitosruokaa annetaan, mutta kaikki syövät
sitä, mitä tarjotaan. Suihkuun pääset kerran viikossa, jos hoitajia on sillä
viikolla riittävästi. Ulkoilmasta ja liikkumisesta laitoksen ulkopuolella voit
vain haaveilla. Juttuseurana toimivat laitoksen muut asukkaat. Pappi käy
puhumassa mukavia silloin tällöin. Aamuyön tunteina olet yksin ja omillasi.
Kuinkahan moni päättäjä vaivautuu miettimääni, miten
vaativaa vanhusten hoitotyö ylipäätänsä on. Ajattelu ja asenteet ovat
vinoutuneet ja harhautuneet sivuraiteille jo aikoja sitten. Ala on huonoiten
palkattua ja myös siksi aliarvostettua. Iäkkäitämme on pidetty laitoksissa
perushoidon kohteina eikä suinkaan kohdeltu ajattelevina ja tuntevina ihmisinä.
Vanhustenhoidon lähtökohtana tulisi olla tiukat eettiset säännöt, ihmisarvon
kunnioittaminen ja yksilöllisyyden takaaminen. Hoitoa toteuttavien tulisi olla
ammattilaisia. Miksi? Paitsi fyysisesti hoitotyö on raskasta, niin vanhusten
hoitaminen vaatii osaamista ja henkistä kuntoa. Ei ole helppoa toimia
eettisesti oikein ja inhimillisesti, ellei sinulla ole valmiuksia kohdata
sairasta vanhusta.
Ammattitaitoon kuuluu taito käsitellä omia tunteita ja
reaktioita. Saman ihmisen kanssa päivästä toiseen toimeen tuleminen
puuduttavassa arjessa vaatii myötäelämisen kykyä ja henkistä paineensietoa. Vanhus
vie huonona päivänään hoitajan henkiset voimavarat äärimmilleen. Ellei
hoitajalla ole ammattitaitoa ja osaamista, voi tapahtua mitä vain.
Ammattitaitoa on käyttäytyä joka tilanteessa ammatillisesti ja hoitajalla on
aina vastuu vuorovaikutuksen onnistumisesta. Pinna ei saa palaa. Toimiiko
kouluttamaton ihminen vastuullisesti, on sattumanvaraista. Kamala tilanne
sinänsä, jos tilanne lähtee hoitavan ihmisen käsistä. Siitä syystä perusvaatimuksena tulee olla, että vanhusten kanssa ei saa työskennellä
yksin täysin vailla ammatillista koulutusta oleva työntekijä. Tämä
laatuvaatimus ei nykyisin täyty
Miksi työntekijällä täytyy olla koulutusta ja osaamista
vuorovaikutustilanteissa? Hänellä pitää olla kyky tunnistaa omassa itsessään
tapahtuvat psykologiset lainalaisuudet ja sudenkuopat. Yleisempiä ilmiöitä ovat
tunteensiirrot. Hoidettava vanhus voi nähdä hoitajan esimerkiksi hyvin
pelottavana ilman syytä. Tai hän alkaa käyttäytyä hyvin hyökkäävästi hoitajaa
kohtaan syyttä. Kysymys saattaa olla ns. transferenssi-ilmiöstä. Vanhuksen
reaktiot kumpuavat menneisyydestä ja hän voi sekoittaa hoitajan johonkin
toiseen ulkonäöltään, käyttäytymiseltään tai puhetavaltaan samankaltaiseen
ihmiseen. Tunteensiirto voi olla joko positiivista tai negatiivista. Hoitajan
tulee varoa myös sitä, ettei hän siirrä omia tunteitaan vanhukseen muista
ihmissuhteistaan. Ammattitaitoa on pysyä hoitosuhteissa riittävän lähellä ja
samalla kyllin etäällä. Nämä edellä mainitut ilmiöt hoitosuhteissa voivat olla
todella rajuja. Elävästä elämästä löytyy esimerkkejä käsittämättömistä
hyökkäyksistä auttavaa ihmistä kohtaan ja päinvastoin. Asiakkaiden väkivalta
terveydenhuollon henkilöstön työssä on arkipäivää, onneksi hoitajien aggressiot
vanhuksia kohtaan ovat harvinaisia, muttei mahdottomia. Piilokiusaamista ja
tarkoituksellista hoidettavan laiminlyöntiä tapahtuu useammin.
Vanhusten hyvä hoitaminen on suuri yhteiskunnallinen ja
eettinen kysymys. Totuus on se, että nykymallilla emme voi jatkaa. On
löydettävä uusia ratkaisuja. Emme voi sulkea vanhuksiamme yksinäisyyteen ja
ammattitaidottomien ihmisten käsiin. Vanhus on ihminen, kerrataan ihminen,
jolla on omat tunteet, ajattelu, läheisyydenkaipuu ja samanlainen tahto
toteuttaa itseään kuin nuoremmilla ikäpolvilla. Eivät rakastaminen ja
rakastetuksi tulemisen kaipuu häviä. Työssäkäyvän sukupolven on
ryhdistäydyttävä. On muistettava tarina ruokakaukaloa veistävästä pojasta. Isän
kysyessä pojalta, mikä siitä valmistuu, hän vastasi, että samanlainen
ruokakaukalo, josta ukki joutuu nykyisin syömään, sinua ja äitiä varten.
Asumisen muodot on ajateltava uudestaan. Tehdään asuntoja samalle kampukselle
opiskeleville nuorille, työssäkäyville, päiväkodeille ja vanhuksille.
Sitoutetaan porkkanoin nuoret auttamaan työssäkäynnin tai opiskelun ohella
tukityötä vanhusten parissa. Ammattilaiset tekevät aina varsinaisen hoitotyön,
koska se ei ole mitä tahansa hanttityötä. Se vaatii koulutusta, osaamista ja tiukkaa
moraalia.
Esa Kanerva
