Armoton yhteiskunta




                                                                                                                                  27.5.2016

Tämän päivän Aamulehdessä on koskettava erityisasiantuntija Sakari Kainulaisen haastattelu ja analyysi tämän päivän yhteiskunnan tilasta. Jatkan aiheesta. Ihmiset ampuvat kaikkea liikkuvaa ja ovat toisilleen susia. Hyvinvointiyhteiskunnasta ei piitata, vaan se koetaan rasitteena. Ajatukseen hyvinvointivaltiosta liittyy aina ihmisten välinen solidaarisuus. On tavallista köyhien kaikkinainen syyllistäminen omasta huono-osaisuudestaan ja korostetaan ihmisen omaa vastuuta toteamalla, ”Jokainen on oman onnensa seppä”. Ei se näin mene! Pikemminkin syyllistäjä paikkaa huonoa omaatuntoaan omasta sisäisestä ahdistuksestaan viskaamalla kuonakasansa lyödyn ihmisen niskaan. Haastattelussa todetaan, että yhteiskunta potee solidaarisuusvajetta, pitää paikkansa. Heikompiosaisista ei välitetä ja sosiaalitukia kadehditaan. Maailmassa on tavoitteena yksilön onnellisuus, ei kaikkien. Ei osata myötäelää ja sanotaan, että ”Heikot sortuu elon tiellä”.

Kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, kilpailu alkaa jo päiväkodista jatkuen koulun kautta työpaikoille. Työssä kilpaillaan paitsi työehdoista niin työpaikoista, ihan konkreettisesti. Kuka saa jäädä, kuka lähtee. Kilpailu stressaa. Töistä kotiin tulevat vanhemmat ovat ärtyneinä kiukuttelijoita ja perhettään laiminlyöviä aikuisia. Puolet avioliitoista päättyy eroon. Televisiosta katsellaan kaikenkarvaisia kilpailuja, joissa nolataan, tölvitään ja pilkataan hävinneitä tai pudonneita. Samoin kohdellaan lähimmäisiään arkipäivässä. Kainulainen tuo esiin välinpitämättömyyden toisistamme. Makaavan puliukon yli kävellään sen kummemmin asiaa pohtimatta. Hienostorouvan koira saa eliitin kohtelun ja sitä puhutellaan häneksi, mutta pultsari ei ole ihminen. Ovat arvot päälaellaan.

Myös seuraava erityisasiantuntija Kainulaisen mielipide on otettava vakavasti. Hän puhuu yhteiskunnallisesta eroosiosta. Eriarvoistuminen alkaa jo lapsuudesta. Ihmisryhmät eriytyvät sosiaalisen ja taloudellisen taustansa kautta. Talvisodan henkeä tuskin onnistuttaisiin saamaan aikaan nyky-yhteiskunnassa, vaikka ulkoinen uhka saattaisi yhdistääkin. Yhteiskunnassa ei ole enää jokaiselle rajattomia mahdollisuuksia koulutuksen kautta niin kuin aikaisemmin. Työssä käyvä saa paremman terveydenhoidon kuin työtön. Vanhukset asuvat joko tasokkaissa ja kalliissa palveluasunnoissa tai yhteiskunnan tarjoamassa 25 neliömetrin kopissa.

Maa eriarvoistuu maantieteellisestikin. Nuoret pakenevat kasvukeskuksiin ja vanhat jäävät syrjäkyliin oman onnensa nojaan. Tässä tapahtuu vähän samanlainen rakennemuutos kuin Suomessa 1960- ja -70-luvulla. Silloin työkykyiset ja sopivan ikäiset muuttivat työttömyyttä pakoon Ruotsin tehtaisiin. Nyt matkustetaan Ouluun, Helsinkiin tai Tampereelle. Toisaalta taantuvilla aleilla asuneet tulevat taloudellisestikin kaltoin kohdelluksi, koska suomalaisen tavallisin ihmisen omaisuus on sidottu asuntoon. Sen tultua kysynnän puutteen vuoksi arvottomaksi, olet myös rahaton ja omaisuudeton.

Kuten aikaisemminkin olen todennut, keskiluokkakin kukkoilee aivan turhaan. Kynnys on vaaksan mittainen pudota hyvästä toimeentulosta korvausten nostajaksi. Mikään työpaikka ei ole enää kirkossa kuulutettu ja pysyvä. Kun menee työpaikka alta jossakin massairtisanomisessa, enemmän kuin yhdessä tapauksessa kymmenestä samassa rytäkässä menee akka ja asunto. Alaspäin vievä kierre on valmis. Surkeinta ja ahdistavinta on tässä ajassa Kainulaisenkin huomaama työntekijöitten kilpailuttaminen toisiaan vastaan. Toinen työntekijä on potentiaalinen vastustaja, ihan niin kuin television ”Viidakon tyttösissä”. Puhutaan selän takana, liittoudutaan ja kampitetaan. Osalle meistä suomalainen työelämä näyttäytyy tällaisena.

Ajankuva on pelottava. Hyvinvointivaltiota ei kohta enää ole. Kaikki on myyty ja yhtiöitetty. Yhteiskunnassa pärjäävät vain vahvat ja sankarit. Erityisasiasiantuntija Sakari Kainulainen kaipaa vastuullista politiikkaa - ei ainakaan politiikkaa, joka lisää eriarvoistumista. Hänen mielipiteeseensä voi kernaasti yhtyä.

Esa Kanerva