25.6.2016
Kävin viime viikonvaihteessa kylämatkalla Porvoossa. Porvoossa on oivallettu matkailun ja kesäkaupungin merkitys kaupungin elinvoimalle. Asukkaita on sopivasti n. 50.000 tuhatta ja vanhaa kaupunkia on uskallettu suojella. Kaupunki on palanut moneen kertaan, mutta aina se on noussut tuhkasta. Nykyisin siellä asuu Suomen vallasväkeä. Köyhällä ei ole mitään asiaa Vanhaan kaupunkiin, sillä asuntojen hinnat liikkuvat useissa sadoissa tuhansissa, laadusta ja koosta riippuen. Asunnot myydään aina kunnostamisvelvoitteella ja kaavan suojelemana. Sisätiloihin saat rakentaa vaikka mitä uusinta tekniikkaa, mutta ulkopuoleen et koske. Ja tämähän maksaa, aina!
En ala tässä tekemään mitään historiakatsausta, mutta vanhaa ja hyvin hoidettua rakennuskantaa on kaikkialla. Vanhimmat lienevät 1400-luvulta, kuten Tuomiokirkko. Vanhaa on myös osattu hyödyntää turistien ja kesäliikkujien tarpeita vastaavaksi. On ravintolaa, myymälää ja terassia. Runsaasti oli myös väkeä liikkeellä ja kauppa kävi. Ostin vihdankin torilta. Kesän ensimmäisen ja viimeisen, koska teen itse vihtani. Pirkanmaalla tuo lehden koko ei ole ollut vielä riittävä.
Porvoo mainostaa itseään kulttuurikaupunkina ja sitä se onkin. Kaupungissa asuu ja on asunut lukemattomia taiteilijoita. Taidetehdas on paikallinen nähtävyys, mutta myös kaupunkilaisten harmistuksen kohde. Kaikki rahat kuulemma uppoavat sinne. Kaupungin suurin kilpailija kulttuurin saralla on tietysti Helsinki, jolla on tarjottavana kaikkea ja sijaitsee vain 45 kilometrin päässä.
Jotakin kertoo RKP:n asemasta kaupungin politiikassa se, että vain Kesko on saanut tontin, ei S-market. Muutoin kyllä huomaa katukuvassa hallitsevan suomen-ruotsalaiseliitin mukana olon kaupunkikuvassa. Aika tylyä oli käytös suomea puhuvia kohtaa kauppaa tehdessä tai kanssakäymisessä. Vähän samalaista suhteutumista kuin Englannissa muun maalaisiin, nokkavartta alaspäin tai sitten minulla on huono itsetunto tai ihmistuntemus. Kulttuurin aistii, se on hyvin hienostunutta, yläluokkaista. Vastakohtana tulee mieleen Rannanjärven uho ja hänen laulunsa: ”Sitten on piru, jos minä miestä pelkään tai niskasta kiinni ja puukolla selkään”.
Toivotaan, että Porvoossa säilyy vanhan kulttuurin säilyttämisen tahto ja oivallus. Pienillä kaupungeilla ei voi olla mitään muuta mahdollisuutta pärjätä kuin kaupungin kehittämisen sisäinen hehku ja ennakkoluulottomuus.
Terveisin Esa Kanerva
