19.5.2017
Kuusikymmentäseitsemän puheenvuoroa ja kolme tuntia vaati eilen pormestariohjelmaluonnoksen demareitten ryhmäkäsittely. Hyvää keskustelua kaikkiaan ja kehujakin tuli. Sanojen ja ilmaisujen viilausta tuotiin pöytään, totta kai. Kokonaisuus pysyi kasassa.
Tänään alkaa kello 9 poliittisten eri poliittisten ryhmien käsittely ohjelmasta. Voin ennustaa siitä värikästä. Ei voi olla totta, että ratikanvastustajat hyväksyvät sen rakentamisen ja maahanmuuttajat hyväksytään ja otetaan yhteiskuntaan mukaan. Etelä-puistostakin pitää sopia. Sekään ei ole ratkaisu, että koalitioon otettaisiin mukaan vapaamatkustajia ja paikkakalastelijoita. Matemaattinen johtopäätös on kuitenkin se, että jos kaikki ovat mukana, kaikki saavat oman suhteellisen osuutensa valtapaikoista. Ei voi olla ratkaisu, että pormestariyhteenliittymään mukaan tulemisesta maksettaisiin jotakin. Se ei ole kestävä tie, mikä silloin olisi sitoutumisen aste?
Voisin spekuloida. Perussuomalaisissa ollaan vahvassa Jussi Halla-aho-kiimassa. Valtuustoryhmästä ei tule myötätuntoa maahanmuuttajille. Tampereen puolesta-ryhmä rakensi kuntavaaliohjelmansa ratikan vastustamiselle ja raiteitten takaisin rullalle käärimisestä. Vaikeata tulee olemaan näitten ryhmien hyväksyntä omien neuvottelijoiden hyväksymille muotoiluille.
Henkilöstöpolitiikassa täytyy tulla muutosta. Henkilöstön kyykyttäminen ja sanelu täytyy loppua. Nykyinen tilanne ei tyydytä ketään ja mikään asia ei etene. Kun reilusti kohdellaan, niin reilusti joustetaan. Tätä periaatetta kunnioitan.
Ensi viikolla ollaan viisaampia. Pormestariohjelma julkistetaan maanantaina tai tiistaina. Säätiedotus lupaa aurinkoisia kelejä. Jo on aikakin! Nautitaan viikonlopusta, terveisin Esa Kanerva