10.5.2017
Kaupungin talous- ja toimintojen kehittäminen-ryhmän puheenjohtaja Pekka Salmi on kutsunut pääsopijajärjestöt keskustelemaan pormestariohjelman henkilöstöosiosta. On hyvä, jos voitaisiin linjata tulevaksi 4 vuodeksi periaatteet, joitten kanssa mennään seuraava valtuustokausi.
Kaiken kaikkiaan olisi henkilöstöpolitiikkaan palautettava luottamuksen ilmapiiri ja lopetettava sanelu. Paikallinen sopiminen ei voi olla kaupungin henkilöstön näkökulmasta sitä, että työnantaja tuo heikennykset pöytään ja vaatii kuittaamaan valmiin paperin. Ei se ole neuvottelua, vaan komentelua. Paikallinen sopiminen taitaa sittenkin olla oivallettu Henkilöstöyksikössä siten kuin työntekijät ovat pelänneet. Kun riittävästi yksilöitä uhkaillaan ja tai osoitetaan paikka, suostuuhan sitä vaikka mihin, jotta työpaikka säilyisi. Tähän tyyliin täytyy saada muutos.
Itse aion nostaa esiin neuvotteluilmapiirin, jossa työntekijät eivät ainoastaan häviä, vaan kirkko asetetaan keskelle kylää ja kumpikin osapuoli voittaa jotakin. Kaupungin työntekijöille on tärkeää ratkaista työaikaheikennykset, jotka kaupunki teki helmikuussa. Eväitten syömisestä rangaistaan 30 minuutin työaikapidennyksellä. Tämän vastapainoksi työntekijät voivat sitoutua esimerkiksi tavoitteeseen sairauslomien vähentämiseen ja työaikajoustoista.
Lauri Lylyyn on ladattu kovat paineet tämän kysymyksen ratkaisemiseksi. Henkilöstöpolitiikan pitää olla pitkäjänteistä ja ennustettavaa. Sitä ei nykyinen johtaminen ole ollut.
Esa Kanerva