Pilkkimisen riemua


 

                                                                                                                                          4.3.2016

Kalastaminen on tullut minulle verenperintöä ja oli isäni rakkain harrastus. Suomalaiseen elämämuotoon on aina kuulunut kalastus, mutta nykyihmiselle se on harrastus, joka antaa paljon muutakin iloa kuin saalis. Se kun tuppaa ainakin meikäläisellä jäämään usein muutamaan tulitikkulaatikon kokoiseen ahvenensinttiin. Talvella tulee käydyksi sukuloimassa Kainuussa, jossa järvissä on vielä kalaa niin runsaasti, että haukikin saattaa eksyä pilkkiin.

Kun aurinko paistaa ja lämmittää keväällä, avannon juurella pakin päällä istuessa unohtuvat maalliset murheet. Niin kuin Juha Vainio sanoo laulussaan ”Ahon laitaan”, Kahila ei laula eikä Höyry selosta. Hallitukselle voi haistattaa pitkät ja maailman puupäille toivottaa lyhyttä ikää.

Kukaan ei kiellä mielikuvitusmatkoja eikä muisteloita, kunhan muistaa tarkkailla ongen kärkeä. Se on joskus huonolla syönnillä tarkkaa puuhaa. Jos kala käy vain ”haistelemassa” syöttiä, ei jousessa suurta liikettä tapahdu. Mutta voi sitä saalistamisen riemua, jos sitten saa narratuksi jonkun tirrin jäälle. Kai se on jotakin alkukantaista ”metsästysvietin” tyydyttämistä, koska saaliin saaminen on kaikesta huolimatta tärkeä episodi.

Seurassahan pilkkiminenkin on kaksin verroin kauniimpaa. Vertaillaan kalojen suuruutta ja saaliin painoa. Pieni kilpailemisen viettikin puskee esiin. Sitten kahlataan nuotiotulille yhdessä kahveille ja makkaran paistoon. Saatetaan tutun kaverin kanssa parantaa maailmaa jokunen tovi.

Kauniina päivänä tulee jäällä olluksi kuusi seitsemän tuntiakin. Keuhkot tuulettuvat ja aivot kiittävät. Kun kairaa muutaman kymmenen reikää, ei tarvitse sen päivän liikunnasta huolehtia. Ja sitten kävelyt päälle raskaissa varusteissa rasittaa ruumista mukavasti.

Päivä pilkkimässä vastaa kahta päivää ulkomailla. Se on kulttuurin muutos siinä kuin reissaaminenkin. Kaupungista on karattu ja päästy ”erämaan” rauhaan. Mieli tyyntyy ja rauhoittuu. Ei ole pakko tehdä mitään tai suorittaa, sen kun istua nököttää ja tuijottaa vapaa. Jos vielä on lämpimästi tai sopivasti vaatetusta, ei kylmäkään haittaa. Maaliskuussa saattaa tulla jopa kuuma ja haalaria on avattava.

Jos reissun päälle pääsee vielä perkaamaan kalaa, on nautinto täydellinen. Kunnon kalamies perkaa aina saaliinsa ja mielellään vielä jalostaa sen ruuaksi. Poskia kuumottaa muustakin syystä kuin ylpeydestä.

Unta ei tarvitse houkutella. Iltauutisten aikaan alkaa toisenlainen ”pilkkiminen”. Vaimo sanookin usein, että lähdes siitä sänkyyn, ettei minun tarvitse kantaa nukkuvaa miestä.

Suosittelen tätä kokemusta muillekin!

Esa Kanerva