HELPPOA KUIN HEINÄNTEKO!

Helppoa kuin heinänteko!                                                                                  13.5.2015

Näyttää siltä, että kolmen ässän hallitusohjelman tekeminen onnistuu vaivatta ja viivytyksettä. Kansan kurittaminen näkyy onnistuvan porvarihallitukselta hymyssä suin ja vitsiä vääntäessä. Mitä tuo talouspuoli nyt saattaa pieniä ongelmia tuottaa, mutta keskiluokan ja köyhän kukkarolle on iät ja ajat menty. Kansa maksoi sotakorvaukset mukisematta, kantoi vastuun hyvinvointivaltion rakentamisesta ja kasvatti uusia sukupolvia siinä sivussa. Ja niin mennään nytkin ja tulevan hallituksen käsi on kansalaisten taskussa kyynärpäätä myöten.                                                            

Nyt puhuu omistava luokka ja Soinin työväenpuolue. Persujen mukaan edellisiä hallitusneuvotteluja häiritsivät demarit turhanaikaisilla vaatimuksillaan oikeudenmukaisuudesta, työllistämisestä ja vähäväkisten muistamisesta. Nyt kaikki sujuu kuin vettä vaan eikä soraääniä soittele edes Halla-aho. Kohta ollaan ohjelmatyössä ”hillotolpalla” ja kansalaisten karu arki voi alkaa.

Mitä me sitten voidaan odottaa tulevalta hallitukselta? Saa sitä nyt ainakin arvuutella.

No tulonsiirrot ainakin jäädytetään. Se tarkoittaa sitä, että lapsilisät, työmarkkinatuki, sairauspäiväraha, toimeentulotuki, huh! huh! enempää en jaksa luetella eivät neljään vuoteen nouse. Ja eläkeindeksit totta kai leikataan siinä sivussa!

Sitten hyökätään työttömien niskaan. Ansioturvaa lyhennetään, hakekoot työttömät töitä, jota valtakunnassa ei ole!

Opiskelijat saanevat myös maistaa valtionvarainministeri Soinin ruoskaa. Ottakoot lainaa ja saakoot vähemmän opintotukea!

Eihän hallituksen tarvitse kansalaisten yksityistä hammashoitoa tukea! Siitä voidaan helposti näpsäistä 100 miljoonaa. Koska julkinen hammashoito ei pärjää nykyistenkään asiakasmäärien kanssa, menkööt hampaat rappiolle, ostakoot tekohampaat!

Ne onnelliset, joilla vielä on työtä, tehkööt pitempää päivää, että saavat verot maksetuiksi. Heti tämän päätöksen perään hallituskolmikko skoolaa ja nauraa Soinin lohkaisemalle vitsille!

Ei ulkomaiden biafralaiset mitään tarvitse, siis leikattakoon kehitysapua. Soini sanoo 300 miljoonaa, mutta muut vähän hillitsevät ja päädytään 100 miljoonaan. Onhan se tuollainen kaunis tasasumma. Kaikki hymyilevät, Soini lohkaisee kaskun siitä, että onhan niillä melkein yhtä iso maha kuin minullakin. Kyllä tuo summa riittää!

Sosiaali- ja terveydenhuollon malliksi tulee Maakunta-malli. Sipilä on metrin jalat ilmassa ja iloitsee. Kaikki kunnat pysyvät Pohjanmaalla ja Kainuussa pystyssä, kun maakunta alkaa verottaa. Isot keskuskuntien asukkaat maksavat viulut!

Hipheijaa ja hellurei! Hauskaa tämä hallituksen teko ja ministeriauto. Eihän tämä ollut lainkaan hankalaa. Kolme ässää hakkaa toisiaan selkään ja taas skoolataan! Aika velikultia!