Hoitokäytännöistä! 12.5.2015
Lääkärit johtavat sairaaloita ja järjestelmää, joka ei ole vuosikymmeniin perusteiltaan olennaisesti muuttunut. Järjestelmä on kuitenkin erinäköinen, paisunut ja potilasvolyymit ovat aivan eri luokkaa kuin muutama vuosikymmen sitten.
Hoitotarpeiden, hoitotoimenpiteiden, lääkkeiden ja diagnostiikan monimutkaistuminen sekä tietotekninen byrokratia ovat heikentäneet ennakko-odotuksista poiketen järjestelmän tuottavuutta merkittävästi. Toisin piti käydä. Erityisesti kehittyneen diagnostiikan ja tietojärjestelmien piti tuoda säästöjä ja vaikuttavuutta. Ideana oli pistää potilas laitoksen toisesta ovesta nopeasti sisään ja toisesta yhtä kiireellä terveenä ulos.
Missä ovat nykyään etevät kliinikkolääkärit, jotka aiemmin kuuntelivat keuhkot ja sydänäänet, mittasivat paineet, koputtelivat elimet, koskettivat ja hypistelivät koko ruumiin. Katsoivat suuhun, arvioivat hengityksen hajua ja saattoivat koluta ruumiin muutkin aukot. Kasvojen kelmeys, hikoilu, hengityksen tiheys, verisuonten sykkiminen, ihon kuumotus, väri, lämpö ja kylmyys kertovat aina asiakkaan terveydentilasta jotakin. Silmän valkuaisten katsastaminen oli rutiinia. Taudinmääritys syntyi pikaisesti ja lähes aina oikein, mikäli oli kysymyksessä ns. tavallinen tauti. Näitä taitureita tuskin olette terveyskeskuksissamme tavanneet.
Perusterveydenhuoltoon tulisi palkata osaavimmat ja kokeneimmat lääkärit, jotka kokemuksellaan osaavat tehdä taudinmäärityksen ilman monimutkaisia teknisiä toimenpiteitä. En tarkoita, ettei terveyskeskuslääkäri voisi määrätä yksinkertaisia verikokeita ja kuvauksia. Mutta pitääkö lähes poikkeuksetta potilaan käydä massiivisen laboratoriolähetteen kanssa otattamassa kalliita verikokeita, joiden ottamisen perusteet ovat vähintäänkin kyseenalaiset. Jos polvi on sijoiltaan tai luu murtunut, kuvat täytyy ottaa. Mutta kun asiakasta maanantai-aamuna vähän köhittää, niin turha häntä keuhkokuviin on lähettää. Tai seurata veren rasva-arvoja, jos asiakas ei sitoudu millään tavalla elämäntapamuutoksiin.
Hakeutuuko nykyihminen turhan helposti vastaanotolle ja hoitaako sekä tutkiiko lääkäri turhan herkästi?
Nykyjärjestelmä toimii niin, että kaksi osapuolta, lääkäri ja potilas, sopivat ja kolmas maksaa suurimman osan edellisten sopimista kustannuksista. Nimittäin yhteiskunta. Onko lääkärillä tällä hetkellä mitään kannustavia palkka- ja kannustintekijöitä pitäytyä lääketieteellisesti ja joskus jopa eettisesti riittäviksi todetuissa hoidoissa ja tutkimuksissa? Vastauksena on, ettei ole! Millä palkittaisiin taitavaa ja osaavaa kliinikkoyleislääkäriä, joka ammattiosaamisellaan säästää joka työpäivä yhteiskunnalle rahaa ja tuottaa terveyttä.
Nyt tarvitsisi jollain leikata. Mielellään pääkopassa!
Esa Kanerva
