Olenko onnellinen?


    

                                                                                                                                  1.12.2015

Olen. Saan tehdä työkseni sitä mitä rakastan tehdä ja koen pärjääväni siinä kohtuullisen hyvin. Minulla on lukuisia hyviä ihmissuhteita ja rakastava perhe ympärilläni. Koen myös pystyväni antamaan läheisilleni ja yhteisöille, joissa toimin, ylipäänsä jotakin oman toimintani kautta.

Mitä onni ja onnellisuus ovat? Suomalaisten perusongelmina on nähty totisuusvammaisuus ja onnellisuusestoisuus. Onnellisuus on kuitenkin parasta, mitä ihminen voi saada toiminnallaan aikaan. Jokaiselle ihmiselle onnellisuus ei tarkoita ihan samaa asiaa. Joka tapauksessa se tarkoittaa myönteisiä tunnereaktioita, tyytyväisyyttä elämään ja tavoiteltavaa elämää. Hyvä ja menestyksellinen elämä ei tarkoita vain materiaalista hyvinvointia. Tarvitsemme terveyttä, energiaa ja innostusta sekä hyviä ihmissuhteita, tunne-elämän tasapainoisuutta ja mielenrauhaa.

Pitääkö ihmisen rakastaa omaa itseään? Jos vihaan itseäni, vihaan muitakin. Jos rakastan itseäni, rakastan muitakin. On erotettava itserakkaus itsekkyydestä, johon aina liittyy neuroottisia omien tarpeiden tyydytystä. Sekä itsevihan että itsekkyyden siemenet ovat ihmisen kehityksen vääristymiä. Viha synnyttää aina vihaa, rakkaus rakkautta.

Olen onnellinen hyvästä marja- tai sienisaaliista. Osaan iloita uusista kengistä. Olen onnellinen pienistä asioista. Ne ovat elämän pieniä ja hetkellisiä iloja. Onnellisuus-sana taitaa kuitenkin tarkoittaa vähän pitempikestoista suhtautumista elämään. Eihän siinä mitään väärää kuitenkaan ole, jos on onnellinen elämän pienistä palasista.

Joudumme tekemään elämässämme koko ajan valintoja. Niitä tehtäessä kannattaisi kysyä itseltään: ”Tuoko tämän valinnan tekeminen onnellisuutta minulle ja kaikille, joita päätös koskee?” Jos vastaus on myönteinen, voimme tehdä päätöksen ja edetä toiminnassa. Jos vastaus on kielteinen, olisi viisasta olla tekemättä tuota valintaa.

Elämän vaikeissa tilanteissa voimme kysyä itseltämme: ”Mitä voin oppia tästä? Miksi tämä tapahtuu juuri minulle ja minkä viestin elämä yrittää nyt tämän tilanteen kautta välittää minulla?” Kun menettelemme tällä tavalla, käännämme vaikean tilanteen eduksemme ja etsimme siitä myönteisten mahdollisuuksien oraita. Kaikki ihmissuhteemme ovat vuorovaikutussuhteita, joissa annetaan ja vastaanotetaan. Mitä enemmän annamme, sitä enemmän saamme. Yksi osa elämisen taitoa on kiitollisuus niistä lahjoista, joita elämä antaa meille päivittäin. Kiitollinen asenne vahvistaa kykyämme saada lisää.

Ihmisen onnellisuuteen vaikuttavia asioita ovat suurin piirtein tasapainossa olevat asiat eli terveys, työ, rakkaus, ystävät, perhe, taloudellinen tilanne ja harrastukset sekä vahva itsetunto. Terveys on varmasti tärkein. Ilman sitä ei ole fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia. Rakkaus on myös tärkeä asia. Rakkaus, joka tukee toisen ihmisen omaa kasvua eikä pyri omistamiseen. Puolisostaan kannattaa olla ylpeä!

Esa Kanerva