21.12.2015
Olen seurannut kolmisen kymmentä vuotta lääkärikunnan työskentelyä ja heitä ihmisinä. Yhä edelleen olen sitä mieltä, että jotkut heistä pitävät itseään Jumalasta seuraavina, ylöspäin.
Kaikesta ja lääketieteestä huolimatta ihminen on omasta terveydestään vastuussa itse. Valinnoillaan, tekemisillään ja tekemättä jättämisillään, ihminen valitsee oman terveytensä tulevaisuuden. Totta kai perintötekijät ja kasvuympäristö ratkaisevat osan kokonaisuudesta, mutta jokainen on oman onnensa seppä. Niinkin pienillä asioilla, kuin montako kertaa peset hampaasi päivässä, liikutko, tupakoitko, juotko kohtuuttomasti viinaa tai syötkö tasapainoisesti, on merkitystä elämäsi pituuteen.
Kun sairastut, astuu lääkäri mukaan elämääsi. Hänen pitäisi asiantuntijana kuunnella sinua ja lääketieteellisin keinoin parantaa sinut. Sinä ostat palvelua, jota antaa alalle koulutettu henkilö. Lääkäri toimii konsulttina sinun terveyttä koskevassa asiassa.
Lääkärin työtä on mystifioitu ja siitä on luotu sankaritarinoita. Ala on hyvin säädelty ja lääkärin oikeudet perustuvat lakiin. Mutta ei se kuitenkaan ole muuta työtä kummempaa. Kohtuullisen hyvin näkyivät ns.valelääkäritkin pärjänneen.
Lääkäriliitto on saanut ajettua koulutusmäärät alhaisiksi. Siten lääkärit ovat voineet käytännöllisesti katsoen sanella oman palkkatasonsa. Ja käyttäytyä ammatissaan ylhäältä alas-asenteella. Hoitopäätöksen pitäisi tapahtua hyvässä ja tasa-arvoisessa vuorovaikutuksessa. Lääkäri neuvoo, mutta sinä itse teet päätöksen hoidostasi. Kuinka usein näin tapahtuu?
Hatanpään sairaalan kuvantamisen siirtyessä sairaanhoitopiirin Apteekki- ja kuvantamisliikelaitokseen, lääkäreiden suurin huoli oli se, että seuraavaksi liikelaitos yhtiöitetään. Silloin yhtiö voi antaa lääkäreilleen työsopimuslain mukaisen kilpailukiellon toimia lääkäreinä yhtiön kanssa kilpailevissa yrityksissä. Nimittäin suurin osa Hatanpään röntgenlääkäreitä joko omistavat yksityisiä kuvantamisyrityksiä tai ovat osakkaina niissä. Pitäisi osata päättää, kumpaako herraa palvelet, julkista sektoria vai markkinoita. Tällä hetkellä lääkäreille julkinen työ on sivutoimi, jota hoidetaan vasemmalla kädellä ja rahat kauhotaan omista yrityksistä. Kaikki koulutus- seminaarimatkat haetaan tietysti kaupungin kustantamina.
Privaattiin siirryttäessä jo hyvissä ajoin ennen virkatyöajan loppua, kaikki onnistuu ja ollaan joustavia. Ei tarvita ”passaria” eikä konekirjoittajaa. Homma luistaa kummasti 15 minuutissa per potilas, mikä ei tulisi kuuloonkaan julkisella puolella.
Joku lääkäri sanoi vitsinä tai puolitotuutena, että jos vastaanotolla päästät potilaan istumaan, peli on menetetty. Tässä tulee mieli kysyä lääkäreitten moraalin perään. Ehkä Jumalasta seuraavien ei tarvitse noudattaa samoja moraalitotuuksia kuin tavallisen kansan. Koska hoitohenkilökunnalta vaaditaan psykologiset testit ennen alalle pääsyä, soisi käytännön siirtyvän myös lääketieteelliseen tiedekuntaan. Ei älykäs, mutta henkisesti kipeä ja tasapainoton ihminen voi hoitaa ketään muutakaan.
Vaatikaa omalta lääkäriltänne ihmisarvoista ja tasavertaista kumppanuutta hoitosuhteessanne. Käytä harkiten oman terveytesi hoidossa toisen ihmisen apua ja luota omaan järkeesi!
Esa Kanerva