18.10.2021
Hyvät lukijani!
Olen tällä hetkellä projektitöissä ja ehdin kirjoittelemaan harvasti loppuvuodesta, noin blogin kuukaudessa. Tavoitteenani on, että seuraava kirjoitus ilmestyy lokakuun lopussa.
Hyvää syksyä, terveisin Esa Kanerva
18.10.2021
Hyvät lukijani!
Olen tällä hetkellä projektitöissä ja ehdin kirjoittelemaan harvasti loppuvuodesta, noin blogin kuukaudessa. Tavoitteenani on, että seuraava kirjoitus ilmestyy lokakuun lopussa.
Hyvää syksyä, terveisin Esa Kanerva
12.10.2021
Katolinen kirkko on maailman kristikunnan suurin kirkollinen suuntaus. Se on levittäytynyt ympäri maailmaa ja jäseniä on 1,25 miljardia. Se on kirkkona vajoamassa yhä syvemmälle historiansa tunkioon. Alati paljastuu kerrassaan järkyttäviä totuuksia kirkon työntekijöiden ja johdon teoista. Saattaisi käsittää, muttei hyväksyä, huumesyndikaattien pimeyden tekoina lapsen raiskauksen. Mutta kun tekijänä on kirkon papit, sitä ei voi pieni mieli ymmärtää. Tähän kun vielä lisätään lapsien kaltoinkohtelulla joukkomurhaaminen, tekojen peitteleminen ja salaaminen, on se jo kuvottavaa. Irlannista on löydetty jopa 9000 lapsen joukkohautoja katolisen kirkon ylläpitämien laitosten läheisyydestä. Papit ovat syyllistyneet pedofiliaan ympäri maailmaa. Skandaaleja löytyy Yhdysvalloista, Etelä-Amerikasta, Australiasta, nyt viimeksi Ranskasta. Satojatuhansia alaikäisiä on joutunut katolisen kirkon pappien hyväksikäytön uhreiksi. Ranskassa ollaan käsi päässä erityisesti siksi, että mitä tehdään piispoille. He ovat olleet mukana toiminnassa, ainakin salaamassa, kollegojensa tekoja.
Jotta syntilista ei jäisi liian lyhyeksi, katoliset nunnat syyttävät eri puolilla maailmaa pappeja raiskauksista. Hengen miehet ovat pitäneet heitä seksiorjinaan. Hyväksikäyttöongelma pesii aivan Vatikaanin ytimessä. Vatikaanin seksuaalisia hyväksikäyttötapauksia käsittelevän viraston henkilöstöpäällikkö erosi tammikuussa, kun entinen nunna syytti häntä seksuaalisesta ahdistelusta. Kuten kuvaan sopii, asianomainen kiisti teot. Nunnat ovat joutuneet abortoimaan pappien siittämiä lapsia. Kirkon opin mukaan ehkäisy on kielletty.
Erityisesti toisen maailmasodan jälkeen katolinen kirkko ja sen paavi auttoivat natseja pakenemaan liittoutuneilta. Operaatio tapahtui Vatikaanin myöntämillä passeilla. Kirkko oli koko sodan ajan varsin hiljaa juutalaisten joukkomurhista. Jos katolisen kirkon suhtautuminen olisi ollut toisenlaista ja joukkotuhonta tuomittu yksiselitteisesti, tilanne olisi voinut olla toisenlainen natsien hirmutekojen kannalta. Vatikaani piti parempana vaihtoehtona auttaa natseja pakoon ja toivoa heidän uutta valtaannousua kuin neuvostovaltaa.
Miksi näin on päässyt käymään? Väärinkäytöksiä ja rikoksia rikosten perään. Ollaan ihan kirkon opin ja vallankäytön ytimessä. Katolisessa kirkossa papit ja piispat ovat Jumalan edustajia maan päällä. Kirkossa on pelastus ja papit voivat antaa ihmisen synnit anteeksi. Kenellä tällainen valta on, sen valta pilaa ja korruptoi. Papit, piispoista puhumattakaan, ovat yhteiskunnallisia johtohamoja. Heillä on vahvoja verkostoja yhteiskunnan eri tahoihin. Nämä suhteet edellyttävät luottamusta. Lapset kasvatetaan pitämään pappeja auktoriteetteinaan. Yksi syy on vallan keskittyminen. Piispat ovat tilivelvollisia vain paaville. Kaikki tiet vievät Roomaan, miten mahtaa käydä koko mädännäisen kirkon syyllisyydelle? Tuomitaanko paavi?
Ikävintä tässä on minun mielestäni myös luterilaisen kirkon oppi ja asema. Pelastus tulee niin katolisessa kuin luterilaisessa kirkossa käytännössä pappien käsien kautta. Lasten hätäkaste on tärkeä, sillä kastamaton vauva joutuu kadotukseen. Sama juttu kuin katolisuudessa, kirkon ja papin kautta. Mitä tästä kaikesta tulisi ajatella? Itse olen omat johtopäätökseni tehnyt jo neljäkymmentä vuotta sitten. Erosin kirkosta syvästi pettyneenä, koska luterilaisen kirkon papit eivät kyenneet vastamaan perustavan laatuisiin kysymyksiini. Millä perusteella kirkko valitsi puolensa 1918 punakapinassa? Miten on mahdollista, että sotatilassa rintaman kummallakin puolella siunataan sotilaita sotaan samoin perusten? Perusteet enkelien ja pyhän hengen olemassaoloon eivät vakuuttaneet. Miksi eri kirkkokunnat riitelevät kirkon sisällä ja väittävät tietävänsä totuuden? Johtopäätökseni oli, että kirkon sanoma näyttää juuri siltä kuin sen tulkitsijan halu käyttää valtaa ja auktoriteettiasemaansa. Valitettavan usein alistaa, tuomita ja väärinkäyttää, uskontoa hyväksi käyttämällä, lähimmäisiään.
Riittääkö teille, hyvät lukijani, näille roistomaisille teoille anteeksipyynnöksi Paavin lupaus rukoilla kaikkien hyväkasikäytettyjen lasten, naisten ja tapettujen sielujen pelastuksen puolesta!
Esa Kanerva
4.10.2021
Hyvät lukijat!
Olen tämän viikon lomalla. Seuraava blogini julkaistaan ensi viikolla. Juttu käsittelee paavin ja paavin pappien palleja eli katolisen kirkon pedofiiliskandaaleja. Terveisin Esa Kanerva
9.9.2021
Eläkkeellä olevia tarvittaisiin kuulemma vielä palkkatyöhön. Siis se eläkkeellä olevien parin miljardin arvoinen vapaaehtoistyö ei riitä. Elinkeinoelämän Tutkimuslaitos teetti oikein selvityksen iäkkäiden työnteon tarpeellisuudesta. Hyvinvointivaltio uhkaa kaatua, ellei huoltosuhdetta saada paremmaksi. Muutaman vuosikymmenen päästä yhtä työssä olevaa kohti on yksi eläkeläinen tai muuten toimeton. Samalla yksi yhteiskunnallinen ympyrä sulkeutuisi.
Maatalousyhteiskunnassa ei jääty eläkkeelle, vanha isäntä teki töitä niin pitkään kuin jaksoi. Kukaan ei ole sentään esittänyt joissakin menneissä yhteiskunnissa olevaa tapaa ajaa vanhukset rotkon reunalle tai karkottaa kyläyhteisön ulkopuolelle. Työn tekeminenkin on muuttunut, hommat ovat raskaissakin duuneissa nykyään enimmäkseen koneitten ja laitteiden valvontaa. Harva heiluttaa enää lapiota työkseen. Se on monipiippuinen juttu tuo eläkeläisten paluu yhteiskunnan tuottavaksi tuotannon tekijäksi. Suhtautuminen on kirjavaa, riippuu siitä, keneltä kysyy.
Yhteiskunnassamme on tällä hetkellä paljon 65-74-vuotiaita täydessä iskussa olevia myöhäiskeski-ikäisä ihmisiä. Tänään jäädään eläkkeelle paremmassa henkisessä ja ruumiillisessa kunnossa kuin muutama kymmenen vuotta sitten. Moni jatkaa työtään vapaaehtoisesti yli oman eläkeikänsä. Usea huomaa muutaman vuoden oloneuvoksena oltuaan, että voisihan sitä jotakin työtä vielä tehdä. Saisihan siitä korvausta ja elämään mielekkyyttä.
Eläkeläiset ovat haluttua työvoimaa. Heillä on ymmärrystä niinkin yksinkertaiseen asiaan kuin siihen, että töissä ollaan työn tekemistä varten. Työnantaja maksaa palkkaa tehdystä työpanoksesta eikä kännykkä kädessä maleksimisesta. Iäkkäät ovat työajan suhteen joustavia. Heille sopii satunnaisten ruuhkahuippujen purkaminen haluttuun aikaan vähän lyhyemmäksikin ajaksi. Kukaan ei varmaan epäile lääkärin ammattitaitoa, vaikka hänelle olisi parta ja tukka harmaa tai pää vanhuudenkalju. Puhumattakaan papin lipereistä, kyllä niitä sopii kantaa yli seitenkymppisenäkin. Jos pää pelaa ja jalka nousee, ei se ammattitaito mihinkään katoa. Puhumattakaan Kekkosesta, joka paiski töitä yli kahdeksakymppiseksi, tosin loppuaikoina vaihtelevalla menestyksellä.
Etla kertoo, että suuri virhe päästää suuret ikäluokat kuusikymppisinä eläkkeelle. Enpä tiedä, eläkevarantoja on nyt kasassa n. 250 miljardia ja vuoden 2021 toisella neljänneksellä ne kasvoivat 8 miljardia euroa. Nähdäkseni rahat riittävät myös tulevaisuudessa nuorempien ikäluokkien eläkkeisiin. Mihinkä niitä suurten ikäluokkien tienaamia rahoja oikein haudotaan? Siis eläkejärjestelmän kestävyyden kannalta ei nähdäkseni ole oleellista nykyisten eläkeläisten töissä käyminen. Vaikka Etla toisin väittää. Eivät kaikki kerralla eläkkeelle jää, eläkevastuut ja rahojen riittäminen lasketaan tällä periaatteella, mikä on yliampuvaa riskien minimoimista. Ennemminkin kysymys on yksilön valinnasta. Jos motivaatiota ja halua riittää, niin työtä on nyt tarjolla. On oikein seniorityönvälitystä ja sen sellaista. Hoitoalalla on iät ja ajat käyty keikkailemassa entisessä työpaikassa. Tavoitteena voi olla ulkomaanreissu tai uusi kotiteatteri. Onhan niitä sellaisiakin töitä, että tietyn ikärajan saavuttaneet on poistettava niistä, vaikka väkisin. On veturinkuljettajaa, kirurgia ja suuren vastuun muista ihmisisistä sisältäviä töitä. Eikä se opettajankaan homma suju vähän henkisesti jäykältä iäkkäältä. On sitä minun aikaisemmissa hommissa tullut vastaan henkilöitä, jotka on kyllä havainnut kykenemättömäsi niihin tehtäviin, joissa hän oli. Ihmisellä itsellä ei ollut enää kyvykkyyttä arvioida omaa selviytymistään.
Omasta kokemuksesta tiedän, että pakkotahtiseen työhön ei enää rahkeet riitä. Jos saa itse valita, tekeekö muutaman tunnin silloin tällöin tai säännöllisesti viisi tuntia, vaikka viikon jokaisena päivänä jonkin aikaa, se sopii. Tällaisen työnteon mallin olen itselleni kokenut hyväksi kokemukseksi. Varsinkin avioliiton toisen osapuolen vielä ollessa työelämässä, järjestely on toiminut hyvin. Mielenkiitoisia hommia on ollut. Pikkuhiljaa alan keskittyä isoisän tai ukin rooliin, siinä työsarkaa tuntuu riittävän. Pitää tietenkin muistaa, että ei liikaa norkoile kenenkään lapsen nurkissa. He elävät omaa elämäänsä ja liika mielenkiinto ei saa aikaan kuin miniän suuttumuksen.
Poliitikon homma on myös eläkeläiselle mahdollisuus työllistyä. Siinäkin pitäisi muistaa oma ikänsä. Pitäisi itse tehdä arviointia, ettei äänestäjien tarvitse puuttua peliin. Iällä ja kokemuksella on yleensä positiivista merkitystä. Iällä kyetään harkintaan ja eri vaihtoehtojen arviointiin ehkä paremmin kuin nuoret poliitikot. Tekeehän se toki pahaa, kun nykyhallitus on melkein lastentarha noin iällisesti, mutta silti. Aikansa kutakin ja mikään sukupolvi ei ole korvaamaton. Nuoret poliitikot eivät valitettavasti osaa kysyä neuvoa. Se olisi arvokasta. Niinhän se on, että edellinen sukupolvi aina ”tappaa” edellisen ja välit on selvitettävä, useimmiten riitaisesti. Ja syrjäytetty sukupolvi pettyy sydänjuuriaan myöten nuoriin leijoniin. Näin on ollut ja oleva.
Esa Kanerva
25.8.2021
Palautteen perusteella tämän hetken sote-palvelut ovat kenties saavuttaneet laadultaan pohjakosketuksen, terveyskeskuksia suljetaan ja asiakkaat jonottavat hoitoon pääsyä etenkin perusterveydenhuollossa. Sote-uudistusta odotellessa kunnat ovat vain raapineet päätään ja palvelut ovat päässeet rapistumaan. Uusia aloituksia ei ole tehty, koska osin valtio on jarruttanut investointeja, osin sosiaali- ja terveydenhuollon menot ovat olleet seurannassa. Uhka valtionosuuksien menetyksistä jatkossa on ollut todellista. Moni pähkii ja syö kynsiään lukiessaan lehdistä tulevaisuuden sosiaali- ja terveyspalveluista ja perustettavista hyvinvointialueista.
Kyynisemmät ajattelevat, että eihän tässä enää voida näitten palveluitten osalta kovin korkealta pudota, korkeintaan kynnysmatolta. Toiveet soteuudistukselta ovat odottavat ja toisaalta pelottavat. Toinen kansalaisen huoli on oman kotikunnan asema ja tilanne itsenäisyydenajan suurimmassa hallinnon uudistuksessa. Puolet kunnan menoista ja tuloista lähtee maakuntaan. Tampereellakin viitisen tuhatta henkilöä siirretään maakuntaan, kuka meitä sitten palvelee? Pitäisikö taas vaivautua vaaliuurnille, juurihan sitä käytiin äänestämässä uusi kaupunginvaltuusto. Ja uutta veroakin pohtivat, entisissäkin on enemmän kuin kylliksi maksamista. Nyt se on kuitenkin päätetty ja hyvinvointialueet aloittavat parin vuoden päästä. Valtuustoja päästään valitsemaan ensi tammikuussa ja siitä se sitten alkaa. Puolueet ovat höräyttämässä käyntiin järjestöapparaattejaan ja hakevat ehdokkaita. Onneksi oli hetki sitten kuntavaalit, moni niissä menestynyt tai rannalle jäänyt pohtii ehdokkaaksi ryhtymistä. Harkintaa soisi olevan ainakin kansanedustajilla ajankäytön ja esteellisyysongelmien suhteen. Kyllä monella päivätyössä käyvällä valtuutetullakin on miettimisen paikka, mihin kaikkeen jaksaa ja pystyy keskittymään.
Moni asia on vielä pohtimatta ja päättämättä. Esimerkiksi mikä on valtuustojen rooli strategisena elimenä? Millä tavoin valtuusto ohjaa palveluyksiköitä vai tyydytäänkö hallinnoimaan isompia palvelukokonaisuuksia eli palvelualueita. Valtuuston ohjauskeinohan on taloudellinen ohjaus budjetin kautta. Voidaan myös miettiä, minkälainen autonomia ja itseohjautuvuus palvelualueille annetaan. Järkevin minun mielestäni olisi malli, jossa tuottajille kerrotaan, minkälaisia ja minkä laatuisia palveluita millekin asiakasryhmille halutaan ja tarjotaan annetulla rahalla. Valtuuston päätökset pitää olla perusteltavissa hyvin kuntalaisille, mitä, kenelle ja miksi tarjotaan sekä millä resurssilla.
Mielenkiintoista on seurata, millä teemoilla ja avauksilla maakuntavaaleja käydään? Käydäänkö keskustelua akselilla yksityinen vai julkinen tarjonta ja mitä ylipäätään luvataan. Keskustelua voidaan käydä lähipalveluiden puolesta keskittämistä vastaan. Meneekö vaalit taisteluksi oman kunnan edustajan läpisaamiseksi valtuustoon ja minkälaisia alliansseja pikkupaikkakunnat muodostavat ryhmittyäkseen jonkun tai joidenkin ehdokkaiden taakse. Sitten tulee tietysti mukaan puoluepolitiikka. Jos menneen kuntavaalin tulosta peilaisi tuleviin maakuntavaaleihin, Keskusta selviäisi valtakunnallisesti selvänä voittajana. Kuitenkin on selvää, että pelkästään tamperelaisten äänillä harva ehdokas menee läpi. Ääniä tarvitaan koko maakunnan alueelta. Tarvitsee olla tunnettu nimi ja aktiivipoliitikko koko Pirkanmaalla päästäkseen läpi. Vaalikampanjointi on suunniteltava eduskuntavaalien tapaan maakunnalliseksi. Se taas lisää vaalityön tarvetta ja vaatii rahaa. Jos nyt meni kuntavaaliehdokkaalta esimerkiksi 25 euroa per ääni, rahan lisärahantarve maakuntavaaleissa on ainakin 1,5 kertainen eli likemmäksi 40 euroa joka äänestä.
Puolueet ovat olleet ihmeteltävän hiljaa maakuntavaalien suhteen. Aikaa niiden käymiseen on muutama kuukausi ja ehdokkaiden kalastus on kai meneillään. Helsingissä puoluetoimistot ovat keskittyneet muihin aiheisiin tällä hetkellä ja maakuntavaalit elävät omaa elämäänsä jossakin taustalla. Kilpaa omien mielipiteitten julkaisemisessa ovat kunnostautuneet lähinnä edunvalvontajärjestöt ja kolmas sektori eli järjestöt. Niitten elämän tulevaisuus on tällä hetkellä paljolti sumussa. Niin taitavat olla myös äänestäjät ja vaalit saattavat jäädä demokratian kannalta torsovaaleiksi. Harmi, suuri uudistus vaatisi toteuttajikseen valtakunnan parhaat voimat sen toimeenpanemiseksi.
Jospa se vaalitunnelma ja -kuume saataisiin vielä aikaiseksi. Päästäisiin vetämään punainen viiva hyväksi havaitun ehdokkaan puolesta ja toivotaan parasta uudistuksen onnistumisen puolesta. Pohjalta on hyvä ponnistaa!
Esa Kanerva
18.8.2021
Kesä oli kaunis ja nautittava! Piti kirjoittaa Tampereen päivän
politiikasta, jääköön nyt myöhempään. Nyt pitää kirjoittaa maailman
tilanteesta. Afganistanissa on syntymässä koko Eurooppaa ja maailmaa koskettava
ennennäkemätön sodan lopputulos ja kauheus.
Suurvalta teki sen taas. Aikaisempia kokemuksia joukkopaoista on mm.
Saigonista Vietnamista. Kun amerikkalaiset saivat kostettua vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskut
omalla maaperällään, afganistanilaiset jätettiin nyt vuonna 2021 oman onnensa nojaan. Jenkkien
oli tehtävä toki tuolloin sisäpoliittisista syistä jotakin hyvin näyttävää kansan
kostonhalun tyydyttämiseksi ja antaakseen heille sikäläisen käsityksen mukaista
oikeutta. Kukaan vuonna 2001 voinut käsittää, että Georg Bushin aloittama terrorismin
vastainen taistelu al-Qaidaa vastaan kestää parikymmentä vuotta ja amerikkalaisia
omiakin ruumiita tulisi n. 2000 tuhatta.
Nyt maailmalla on käsissään täysimittainen inhimillinen
kriisi. Maan sisäisiä pakolaisia ei todennäköisesti pystytä laskemaan, mutta
joiden arvioiden mukaan heitä olisi 5 miljoonaa. Eliitin pakenemisesta
amerikkalaisen sotilaslentokoneen ruumassa on julkaistu kuvia. Voiko Amerikka
jättää Euroopan siivoamaan jäljet vastaanottamaan miljoonien pakolaisten vyöryn?
Nyt pitäisi olla jo askeleen edellä ja suunnitelmat valmiit, muuten Euroopan
mantereella syntyy koronan keskellä piirileikki, jolle ei vertaa sitten II maailmansodan.
Katseleeko Amerikka vierestä humanitaarista kriisiä ja jätetäänkö Eurooppa
maailman ainoaksi ihmisarvon puolustajaksi? Ihmisten hädästähän tässä on viime
kädessä kysymys.
Pakolaiskysymys ei ole maailman ainoa ongelma Afganistaniin
liittyen. Talibanit hallitsivat maata muutaman vuoden -90-luvun lopulla vuoteen
2001. Kysymyksessä on uskonnollinen äärijärjestö. Tämä järjestö suojelee al-Qaidaa,
joka on puhdas terroristijärjestö. No mitäs sitten? On varmaa, etteivät nämä
ikänsä asetta heiluttamaan tottuneet pitkäparrat ryhdy kilteiksi perheenisiksi.
Amerikkalaiset eivät erotelleet talibaneja eikä al-Qaidaan kuuluvia, kumpiakin
lähetettiin Guantánamoon Kuubaan. On siis yhteistä historiaa ja koston halua.
Jossakin päin jysähtää, ei ihan huomenna, mutta sitten kotiasioiden tultua
hoidetuksi, on aikaa miettiä hyökkäyskohteita ja kostettavaa.
Rahaakin on käyttää. Rikollista rahaa kylläkin. Afganistanista
alkaa virrata rappeutuneeseen länteen unikkoa paaleittain. Todennäköisesti
maasta maailman tulee heroiinin tuotannon keskus. Viljelijät ovat kehittäneet
tuotantomenetelmiään ja käyttävät pohjavettä viljelykseen aurinkoenergian
avulla. Miten maailma aikoo reagoida tähän uhkaan? Tarvitaanko uusi
heroiinivastainen sota? Eurooppa voi tietysti tehostaa rajavalvontaansa
huumeiden torjumiseksi. Kuten tunnettua, se on aika toivotonta puuhaa.
Pääministeri oli tänään haastatteluissa varovainen koskien
pakolaispolitiikkaa, Orpo pyrkisi auttamaan paikan väestöä päällä. Kyllä asiat ovat
nyt niin, että hurskaat toiveet tai poliittisen jargonin ajat ovat loppu. Ruumiita
on Kabulissa alkanut tulla ja päitä pudota. Suomalaisten on tehtävä kaikkensa ihmisen
ja ihmisarvon puolustamisessa!
Esa Kanerva
15.8.2021
Seuraava blogini ilmestyy ensi viikolla, kesä on ilmoistakin päätellen vietetty ja palataan auran taakse kyntämään. Poliittista kommentoitavaakin on kesän aikana kertynyt kiitettävästi.
Esa Kanerva
15.6.2021
Vauhtisokeudella saadaan aikaan paljon vahinkoa ja asentotajun menetys saattaa pudottaa lentokoneenkin. Mitä tarkoitan? Ajattelen oman puolueeni paikallista johtoa valtuustoryhmässä ja kunnallisjärjestössä. Ennen käytyjä kunnallisvaaleja tehtiin monia arviointivirheitä. Meno oli kovaa ja ajateltiin, että pääministeri Sanna ja pormestari Lauri hoitaa vaalit kotiin takuuvarmasti. Puhuttiin neljästä lisäpaikasta ja oltiin itsevarmoja. Koko kampanja rakennettiin kapean kärjen varaan ja ratsastettiin kahden henkilön karismalla. Ei kuunneltu heikkoja signaaleja ympäriltä ja menetettiin poliittinen asentotaju. Kokoomus ja Rkp olivat tehneet vaaliasennon ja lähteneet rynnäkköön. Valtakunnan politiikasta ei tullutkaan sellaista veturia kuin ajateltiin. Tilanne muuttui Sdp:n kannalta ratkaisevasti huonommaksi kuin muutama kuukausi sitten. Sanna Marinia kivitettiin joka tuutista ja puolueen kannatus saatiin laskuun. Kannatusluvuista ei tullut vetoapua kuntavaaleihin, ehkä päinvastoin.
Demareilla olisi ollut kesäkuun vaaleissa paljon enemmän potentiaalia parempaan vaalitulokseen kuin nyt saavutettiin. Pormestarin paikan menetys on kirvelevä tappio niin puolueelle kuin istuvalle pormestarille. Huonon tuloksen siemenet kylvettiin jo paljon aikaisemmin. Kunnallisjärjestön johdon sekoilu ja valtuustoryhmän riidat hämmensivät demarikenttää. Valtuustoryhmä oltaisiin saatu yhdistettyä, jos olisi haluttu. Ryhmän puheenjohtaja Salmi ja muutamat ryhmän kellokkaat eivät halunneet, vaikka muuta puhuvat. Kunnallisjärjestön johdon operaatio syrjäyttää ehdokkuudesta valtuustoryhmästä eronneet oli aivan ennen kuulumatonta. Tämä riitely ja sekoilu hämmensi demarikenttää ja laimensivat vaali-innostusta.
Unohdettiin paikallinen yhteistyö, luotettiin liikaa kärkiehdokkaiden valovoimaan ja puolueen valtakunnallisen kannatuksen tukeen. Kampanjassa unohtui ”hengen” tai draivin, kuten nykyään sanotaan, luominen. Muistan hyvin vuoden 2017 vaalit, jotka Aleksovski veti. Oli tekemisen meininki ja hurja into tehdä duunia. En ollut ehdokkaana näissä vaaleissa, ison yhdistyksen puheenjohtajana aistin kyllä sen, missä mennään. Korona ja korona, nyt oli helppoa perustella tekemättömyyttä taudilla. Vaikka oli mahdollisuus isoihin taloudellisiin panostuksiin, ei henkeä saatu päälle ja siimaa veteen. Koko touhu oli jotenkin aneemista väkisin tekemistä. Ruumis teki jotakin, mutta sielu ei ollut mukana.
Miten vaaleissa sitten kävi? Kansaa eivät puolueet, demaritkaan saaneet liikkeelle. Puolueitten vastuullahan äänestysaktiivisuus on. Tampereen valtuuston 17 paikkaa on tällä kampanjalla hyvä saalis. Kokoomus taisteli takamatkalta rinnalle ja meni sitten ohi, tosin marginaalisesti. Jokainen ääni kuitenkin merkitsee ja 15 ääntä ratkaisee vielä enemmän. Miten olisi käynyt, jos valtuustoryhmästä eronneita ei olisi kelpuutettu ehdokkaiksi? Atanas sai komeat 698 ääntä, Anneli 270 ja Ulla 218 ääntä ja tulivat valituiksi. Jokainen miettiköön tykönänsä!
Demariäänestäjät antoivat tukensa valtuustoryhmästä eronneille tovereille. Nykyinen ryhmä harveni usealla henkilöllä, Salmi sai 437 ääntä ja kunnallisjärjestön puheenjohtaja Koskinen 57 ääntä. Hänelle tuli monin kertainen parannus toki viimekertaan, mutta yhtä kaikki, luottamusta ei ollut sen enempää. Minulle tämä viesti on selvä. Valtuustoryhmän johtoon tarvitaan neuvottelutaitoa ja yhteistyökykyä. Kunnallisjärjestön puheenjohtaja on ollut viime vuodet valtuustoryhmän johdon jatke eikä ole käyttänyt itsenäisesti hänelle kuuluvaa päätäntävaltaa. Koskinen tekee, mitä ylhäältä käsketään. Mies ilmeisesti mielii kuitenkin jatkoon, vaikka on ilmoittanut vetäytyvänsä. No mies lähtee tai itkee ja lähtee!
Mitä nämä kuntavaalit opettivat? Suomen vaalijärjestelmä on sellainen, että vaalikampanjaa ei voi rakentaa yhden tai kahden ihmisen varaan. Tarvitaan sadan ihmisen monipuolinen lista. Minusta tuntuu, että ehdokaslistaa rakennettiin poikkeuksellisesti ja mahdollisesti joidenkin yksilöitten menestymisen lähtökohdista. Haluttiin pudottaa pois selkeitä kilpailijoita ja turvata oma menestys. Oma etu paras, puolueen etu toissijainen. Kova väite, voin olla väärässä, kysynkin, tehtiinkö parhaan mahdollisen listan saamiseksi yhtä paljon töitä kuin aikaisempina vuosina? Näissä vaaleissa tilanne oli hassu, ennen houkuteltiin ja maaniteltiin ehdokkaita, nyt pyrittiin ajamaan pois, karsimaan ja jopa karkottamaan potentiaalisia ehdokkaita. Unohdettiinko yhtenäisyys ja yhdessä esiintyminen, varsinkin ennen vaaleja? Lukija voi vastata näihin kysymyksiin. Joka tapauksessa valtakunnallinen 17,7 prosentin kannatus ja paikallinen menestys on minulle pettymys. Olisimme pystyneet parempaankin!
Esa Kanerva
Ps. Jään nyt kesätauolle ja kirjoittelen seuraavan kerran elokuun loppupuolella.
18.5.2021
Kuntavaaliehdokas valitaan monesti mielikuvien ja vaalikoneen vastausten perusteella. Olen tässä kohtaa siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut henkilökohtaisesti tuntea ehdokkaani jo vuosia. Monien hyvien demariehdokkaiden joukosta Atanas on seuloutunut ehdokkaakseni monin vahvoin perustein.
Ihminen, joka on kokenut kovia elämässään, ymmärtää paremmin myös toisen ihmisen hätää ja tuskaa. Atso on joutunut pakenemaan Balkanilta ja tullut Suomeen entisen Jugoslavian hajottua 1992. Hän joutui siellä hengenvaaraan ja poliittisten vainon kohteeksi mielipiteittensä johdosta. Miltä tuntuu ihmisestä, joka kerralla menettää kaiken? Tulla vieraaseen maahan kielitaidottomana, rahattomana ja kaiken omaisuutensa menettäneenä. Elämä oli aloitettava tyhjästä, jäljellä olivat vain tyhjät kädet ja terävä pää.
Atanakselle oli tärkeää sulautua suomalaiseen yhteiskuntaan ja opetella kieli. Näitten tavoitteiden puolesta hän teki lujasti töitä, muitten sekalaisten töitten ohessa. Hän halusi elättää itsensä ja perheensä. Vuoden 2004 vaaleissa hän lähti ehdokkaaksi demareitten listoille ja tuli valituksi. Näistä vaaleista lähti hänen poliittinen uransa nousukiitoon.
Minkälainen ihminen Aleksovski on? Uskallan vastata tähän kysymykseen. Miksi hän on ehdokkaani, johtuu pitkälti siitä, että luotan omaan ihmistuntemukseeni. Olen työskennellyt ihmisten parissa 40 vuotta. Kaikista tärkein arvo maailmassa on ihmisen kunnioittaminen. Ihmisarvon kunnioittaminen on Atsolla sisäänrakennettu ominaisuus. Hän kohtaa kaikki ihmiset yksilöinä, huomio heidät omalla tavallaan eri elämän tilanteissa ja toimii kunnioittavasti. Kannustava puristus olkapäässä tuntuu hyvältä.
Toinen kunnioitettava ominaisuus Atsolla on pitkäjänteisyys ja sitkeys. Ei anneta periksi, ei varsinkaan, jos ollaan oikealla asialla. Näihin ominaisuuksiin liittyy kiinteästi yhteistyökyky tulla toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Sinnikkyys yhdistettynä hyviin vuorovaikutustaitoihin on tehnyt Atanaksesta hyvän neuvottelijan. Ei hyvän, vaan erinomaisen vaikutusvaltaisen tuloksen tekijän ja asioitten edistäjän. Esimerkkejä löytyy, Atanas neuvotteli ennen viime vaaleja Kunnallisjärjestön puheenjohtajana sopimuksen poliittisten ryhmien kesken, eniten ääniä saanut ryhmä saa pormestarin paikan. Lyly voi olla kiitollinen paikastaan Atsolle, koska vaalien tulos oli täpärä, vain muutama sata ääntä Kokoomuksen ja demareitten välillä. Tulevien vaalien jälkeen ei nyt ole vastaavan kaltaista sopimusta. Nykyinen ryhmyri Salmi ei ole kyennyt vastaavan kaltaiseen diiliin ryhmien kesken kuin Atanas. Kunnallisjärjestön puheenjohtajana Atso voitti kahdet vaalit ja hoiti järjestön talouden kuntoon.
Yksi politiikan tärkeä työkalu on luottamus. Aleksovski tunnetaan porvareittenkin joukossa jämptinä ja sanansa mittaisena miehenä. Atso on saanut luottamusta joka puolella poliittista kenttää. Politiikka haluaa kuitenkin tasapäistää, jos jonkun nuppi alkaa politiikan ytimessä nousta reilusti yli muiden, alkaa päitä putoilemaan ja ajojahti alkaa, syyt löydetään aina! Niin Atsonkin kohdalla. Aamulehti värvättiin toimijaksi ja ilmiantoja vuodettiin lehteen. Keitettiin myrkkysoppa ja sitä yritettiin juottaa Atsolle. Kampittajat saivat lopulta syödä omat keitoksensa! Niin hallinto-oikeus kuin hovioikeus antoivat Atanakselle puhtaat paperit. Hallinto-oikeus hylkäsi syytökset vaalikelvottomuudesta ja hovioikeus antoi vapauttavan tuomion sekä määräsi mittavat korvaukset asianomaiselle. Kesäkuun vaalit käydään Atanaksen osalta puhtaalta pöydältä.
Atanas ja Atanaksen perhe joutuivat epäinhimillisen myllytyksen kohteeksi prosessissa. Omastakaan ryhmästä ei empatiaa juuri herunut. Voi millainen paineensietokyky Atsolla on! Hän pystyi koko ajan ehjänä ja toimintakykyisenä. Mikä tärkeintä, hän säilytti kykynsä kunnioittaa edelleen ihmistä eikä lähtenyt syyttelemään ketään. Kunnioitettavaa!
Perhe ja nuoret ovat Atsolle tärkeitä elämän kiintopisteitä. Hän haluaa kasvattaa lapsensa, työn ja pojan, hänelle rakkaassa kotikaupungissaan Tampereella. Hän haluaa maksaa ”velkaansa” uudelle kotimaalleen tekemällä arkityötään ja yhteiskunnallista vaikuttamistyötä. Nuoria hän haluaa innostaa urheiluun ja kasvattaa heitä valmentajana. Atanas haluaa muuttaa Tampereen kaikille hyvinvoivaksi ja mahdollisuuksia täynnä olevaksi kaupungiksi. Atanas sai viime vaaleissa yli 1000 ääntä. Kaksinkertaistetaan äänipotti ja annetaan Atsolle mahdollisuus linjata valtuustossa demareitten politiikkaa yhteistyökyisempään ja tuloksellisempaan suuntaan kuin nykyisin.
Esa Kanerva, joka antaa äänensä numerolle 155!
2.5.2021
Hyvät lukijani!
Teen ensi viikon remonttia eikä blogini uusi postaus ilmesty tällä viikolla. Uusi aihe on jo mietittynä, se käsittelee urheilun ja politiikan pyhää liittoa. Miksi poliitikot ovat kiinnostuneita urheilusta ja urheilujärjestöistä?
Terveisin Esa Kanerva
20.4.2021
Jatkoksi edelliseen kirjoitukseeni, Ulkopoliittisen instituutin johtaja Mika Aaltola sanoi hetki sitten, että Putin viis veisaa läntisen Euroopan reaktiosta mielipidevanki Navalnyin kuolemasta. Sellainen on siis ihmisoikeustilanne Venäjällä. Olen kirjoittanut jenkeistä ja Putinin Venäjästä, olisiko syytä nyt jatkaa Kiinan tilanteesta ja ihmisoikeuksista? Yhdysvallat ja Venäjä ovat kaikesta karheudestaan huolimatta jonkin verran ymmärrettävissä, mutta Kiina on mysteeri. 5.4.2021
Olen monen monta kertaa haukkunut entisen presidentin Donald Trumpin ja siinä sivussa tölväissyt jenkkiläistä meininkiä. Olisikohan aika tarkastella lähemmin toveri Putinia ja venäläistä yhteiskuntaa. Aluksi kertausta. Neuvostoliitto kaatui -90-luvun alussa ja valtaan nousi Boris Jeltsin. Hän oli koko kautensa vuodesta 2001 vuoteen 1999 sairas ja heikko johtaja. Hän aloitti lukuisia uudistuksia ja demokratisointia Venäjällä huonoin tuloksin. Uudistukset jäivät kesken ja silloisessa yhteiskunnassa vallitsi lähinnä anarkia, venäläisten kansallisomaisuuden ryöstö ja mafian valta. Jeltsin aloitti kaudellaan vielä onnettoman Tsetsenian sodan. Kansa janosi turvallisuutta ja kaihosi menneitä aikoja. Näyttämölle astui kansalle tuntematon entinen turvallisuuspalvelun everstiluutnantti ja Pietarin entinen apulaispormestari Vladimir Putin. Jeltsin kutsui hänet aluksi pääministeriksi ja kansa valitsi hänet presidentiksi vuonna 2000. Hän on siitä asti ollut Venäjän todellinen johtaja ja näillä näkymin vuoteen 2036 asti hänen ajamansa perustuslakimuutoksen hyväksynnällä.
Kansa on tukenut presidenttiään kaikissa vaaleissa. Vaalit tosin eivät ole olleet rehellisiä. Leninin totesi, että ei ole tärkeää, kuka äänestää ja kuinka moni, vaan se, kuka äänet laskee. Putin on noudattanut neuvoa. Toisaalta venäläiset äänestävät laiskasti ja varsinkin maaseudulla antavat tukensa hänelle siksi, että venäläisen kokemuksen mukaan vallan vaihtuminen on aina tuonut huonomman hallinnon. Putin alkoi valtansa alkumetreiltä alkaen ajaa alas demokratiaa. Jo toisella kaudellaan asia tuli läntisille optimisteillekin selväksi. Kansa oli jotenkuten tyytyväistä, koska talous öljymiljardien johdosta kasvoi tasaisesti.
Venäjä on arvaamaton valtio. Putin hyökkäsi 2008 Georgiaan ja valloitti sen alueita. Samana vuonna yllätti finanssikriisi. Venäläinen kulutusjuhla loppui kuin seinään. Kansalle se ei ollut uutta. Se oli nähnyt monenmoista, kuten 90-luvun alkuvuodet ja ruokapulan. Talouskriisistä selvittiin, mutta sitten 2014 Putin valloitti Krimin ja miehitti Itä-Ukrainan. Maa joutui talouspakotteiden kohteeksi. Vuonna 2021 maan talous on edelleen syöksykierteessä. Koronakriisi romahdutti öljyn hinnan ja Venäjä elää energiasta. Minkäänlaisia talouden rakenteellisia uudistuksia ei ole saatu aikaan. Sen sijaan Putin kaventanut sananvapautta, vainonnut vastustajiaan ja heittänyt vankilaan. Mistään rehellisestä oikeusjärjestelmästä ei voi puhuakaan. Tuomarit tekevät niin kuin hallinto sanoo ja sillä siisti. Aina löytyy syyllinen. Kun juna suistuu raiteiltaan ja kymmeniä ihmisiä kuolee, vangitaan veturin kuljettajia. Asia on ratkaistu eikä mietitä sitä, miten voitaisiin vastaavat onnettomuudet estää tulevaisuudessa. Tai miliisi kätkee huumepussin pidätetyn vaatteisiin.
Sitten muutama sana korruptiosta. Olen turistina nähnyt voitelun mahdin. Melkein kaikki portit aukeavat ruplilla. Kävin Moskovassa 80-luvulla käsittääkseni turisteilta silloin kielletyssä televisiotornissa katselemassa maisemia. Maksoihan se tietysti jokusen ruplan. Koko venäläinen yhteiskunta rakentuu korruptiolle. Kaikki virkamiehet sidotaan nippuun alemmasta ylempään samaan sotkuun. Ketään ei voi käräyttää joutumatta itse syytettyjen penkille. Veikkaan kaikista korruptuneisimmaksi henkilöksi itse presidenttiä. Hän valehtelee tuloikseen vuositasolla runsaat satatuhatta euroa ja muuta vähäpätöistä omaisuutta. Todellisuudessa hänellä on tallessa eri tahojen mukaan valtava miljardiomaisuus kätköissä monimutkaisten omistusjärjestelyjen kautta eri länsimaiden pankeissa ja sijoituksissa. Jos Putin kaatuu, kaatuu eliittikin. Sen tietää jokainen hallintoalamainen. Valehtelu tai vaihtoehtoiset totuudet kuuluvat venäläiseen kulttuuriin. Venäläiset ovat sitä mieltä, että kaikki poliitikot valehtelevat, ei siinä ole mitään ihmeellistä. Viimeisin Putinin vale on, että Navalnyi myrkytti itse itsensä. Lännelle selitetään, ettei Venäjällä ole mitään tekemistä Ukrainan pienien vihreitten miesten kanssa. Goebbels sanoi, mitä suurempi vale, sen parempi.
Kieltäminen ja salaaminen kuuluvat venäläiseen yhteiskuntaan. Muistan hyvin huhtikuun vuonna 1986. Oli kaunis lämmin säätila. Televisiosta kerrottiin säteilyarvojen kohonneen Suomessa. Vasta päivien kuluttua, Gorbatsov ilmesty kuvaruutuun tiedottamaan onnettomuudesta. Tilanne oli yritetty salata viimeiseen asti. Vasta kun oli pakko todisteiden edessä lausua jotakin, kerrottiin. Hän aloitti sanomansa jotenkin siihen tyyliin, että niin kuin kaikki tietävät, Ukrainassa on tapahtunut ydinonnettomuus. Miten niin kaikki tietävät! Räjähdyshän oli yritetty pimittää kaikin voimin muulta maailmalta sensuurilla. Toinen esimerkki, ydinsukellusvene Kurskin uppoaminen Barentsin merellä lähellä Kuolaa. Tapaus salattiin aluksi ja Putin jatkoi lomailuaan kuin mitään ei olisi tapahtunut. Miehistö olisi saatettu voida pelastaa, jos olisi tohdittu asiasta kertoa ja pyytää maailmalta apua. Mitään ei tehty ja kaikki 118 merimiestä kuoli ruostuneen torpedon räjähdettyä. Venäläisurheilijoiden doping-käry Sotsin olympialaisten jälkeen oli skandaali. Doping oli ollut systemaattista. Tunnustettu ei ole vieläkään. Koko juttu on Putinin mielestä länsimaitten ajojahtia. No, venäläiset on suljettu olympialaisten ulkopuolelle tästä edes, kunnas toisin päätetään.
Politiikassaan Putin on tarvittaessa nopealiikkeinen. Pääministereitä tulee ja menee. Paitsi puudeli Medvedev, joka olla kököttää kulisseissa alati palvelualttiina pääministerikandidaattina. Olen ihmetellyt, että kautensa alkuaikoina Putin turvautui fiksuihin ja koulutettuihin hallintoihmisiin. Nyttemmin hän on alkanut vierastaa kelpo diktaattorin tavoin itseään kenties kyvykkäämpien ihmisten nostamista esille. Nyt hän kaivoi tuiki tuntemattoman verovirkailijan Mihail Misustinin pääministeriksi. Ehkä Misustinista ei ole uhkaa eikä seuraajaehdokasta Putinille. Kotimaan asevoimien päälliköksi hän nimitti kaikkien yllätykseksi entisen henkivartijansa. Ei sentään ole ammuttanut kenraaleitaan niin kuin Stalin. Mutta sivistyneemmin heidät on raivattu pois tieltä nimityspolitiikalla.
Suomalaisille on merkitystä Putinin halu sekoittaa pakkaa maailman politiikassa. Hän haluaa saada aikaan levottomuutta ja hämmennystä. Putin tukee Lännen oikeistopopulisteja ja antaa selvää rahallista apua. Presidentti ja venäläiset suhtautuvat yleensä myönteisesti entiseen presidentti Donald Trumpiin. Trump valehtelee, mutta niinhän tekevät kaikki poliitikot. Kremlin isäntä nauttii populistien menestyksestä Euroopassa. Populistit heikentävät Eurooppaa ja sillä tavalla hyödyntävät Venäjää. Länsimainen populismi on ihan kotikutoista eikä se ole Putinin ansiota. Mutta Putin voi asiasta rehennellä ja paisutella. Miksi venäläiset eivät halua matkustaa Orbanin Unkariin tai Puolaan, vaikka maiden johtajat omaavat samanlaista ideologiaa kuin Putin? Ei, venäläiset haluavat vanhaan Eurooppaan, Saksaan, Ranskaan ja Lontooseen.
Itänaapurin palvelukultturi on mielenkiintoinen. Tai pikemminkin sen puute. Olen turistina yrittänyt joskus tiedustella virkailijalta jotakin asiaa. Hän on katsonut minua ilmeellä, joka kertoo kaiken. Oletpa sinä tyhmä, kun et tuota tiedä. Pahimmillaan hän vastaa ei kuuntelematta kysymystä. Ravintoloissa ruokaa tarjoillaan sisääntulo järjestyksestä piittaamatta. Naiset ja turistit jäävät viimeisiksi. Venäläiset sukupuoliroolit ovat mielenkiintoisia. Perinteisesti mies elättää ja nainen on kodin kukkanen. Siksi venäläiset naiset vastustavat tasa-arvoa. He kuvittelevat menettävänsä etuoikeutensa miesten ns. elatusvelvollisuuteen.
Trumpin Jenkkilää ja Putinin Neukkulaa ei voitane asettaa rinnakkain. Yhdysvalloissa toki uhattiin demokratiaa. Siellä se kesti ja maassa pidetään reilut vaalit. Venäjällä ei. Vaalit ovat nykyään näytelmä, jonka lopputulos on selvillä ennen vaaleja. Amerikassa jokainen on oman onnensa seppä. Venäjälläkin kukin selviytyy itse verkostojensa, perheensä ja ystäviensä avulla. Kukaan välitä yhteisestä hyvästä niin kuin Amerikassakin verot ovat kirous. Samanlaisuutta löytyy siis näitten yhteiskuntien perustuksista. Kumpikin maa on imperialistinen. Siinä mielessä on yhtäläisyyksiä. Suomalaisten on syytä olla varuillaan. Äärioikeisto ja populistit hyväksyvät venäläisten tavat. Asioista voi valehdella (ilmastonmuutosta ei ole), syylliset löytyvät aina (maahanmuuttajat), vääristely ja yksinkertaistaminen (alennetaan vain hintoja, ratkaisu on siinä), kielletään faktat (maskipakon vastustaminen), vedotaan tunteisiin (kannetaan syvää näennäistä huolta köyhistä ja sorretuista) jne. Pidetään äänestämällä huoli näitten veijareitten valtaanpääsyn estämisestä!
Esa Kanerva
Ps. Vaimo on talvilomalla, vietämme yhteistä aikaa ja kirjoitan seuraavan kerran viikolla 16.
30.3.2021
Demarien valtuustoryhmää ei sitten saatu yhtenäiseksi vaalikauden loppuun mennessä. Aikaa ja ruutia kyllä kulutettiin vuoden verran. Juurisyyksi on selvinnyt tahtotilan puute. Kun ei ole ollut ryhmässä halua rakentaa, yhteistä ryhmää ei syntynyt. Tarkoitan ryhmällä ryhmään jääneitä tovereita. Kaikkia eronneita ei ryhmään haluttu, ei sitten millään, eikä ryhmään hyväksytyilläkään eronneilla ollut siksi tosiasiallisia mahdollisuuksia palata. Minulle ja toveri Kampmanille tarjottiin paluuta ryhmään haastattelujen jälkeen, muille eronneille sanottiin ei. Olisi ollut kuitenkin reilua taata jokaiselle eronneelle oikeudenmukainen asian käsittely. No jollakin tapaa oikeudenmukaista ja reilua on tietenkin sanoa, ettei paluuta ole. Äänestyksen jälkeen perusteluja ei juuri esitetty, ellei ota asian verhoilua luottamuspulaan todesta.
Kaikki eronneet kävivät ryhmän johdon ja selvitysmiehen haastatteluissa. Selvitysmies katsoi ryhmän yhdentymisen mahdolliseksi. Ryhmän enemmistön kanta oli toisenlainen, ehdotus hylättiin äänestyksen jälkeen. Ryhmässä ajauduttiin pattitilanteeseen, jota yritettiin vielä laukaista syksyllä, yhtä huonoin tuloksin. Eronneet lähettivät katumuskirjeen ryhmälle, kertoivat olevansa pahoillaan ja noudattavansa ryhmän sääntöjä jatkossa. Ei riittänyt.
Tapahtumat alkoivat vyöryä ikävään suuntaan Ei voitu käsittää tai hyväksyä ryhmän johdon ja muutaman muun ryhmäläisen julkista toimintaa, jossa he ryntäsivät tuomitsemaan lehtien ja sosiaalisen median kautta yhtä oman ryhmämme jäsentä. Ryhmän työskentely alkoi kiertyä väärille jengoille. Mikä pahinta luottamus alkoi rakoilla. Kaunaa saatettiin kantaa, milloin mistäkin vuosia sitten sattuneista asioista. Totta kai poliittiset valtataistelut ja loiskiehunnat kuuluvat politiikkaan. Tässä Atanaksen tapauksessa oli kyllä kysymys arvoista ja solidaarisuudesta. Aamulehti otti pitkäkestoisesti kantaa Aleksovskin syyllisyyteen ja oikeastaan tuomitsi hänet jo ennen oikeudenkäyntiä. Se oli ajojahtia, tietoa lehteen valui jostakin, jostakin asioista hyvin perillä olevista lähteistä.
Taustaksi siteeraan laajalti Toveriseuran toimintakertomusta vuodelta -20 Aleksovskin tapauksesta. ” Sosiaalidemokraatteja kovasti, aina vereslihalle hiertänyt ja osin valtakunnallistakin kiinnostusta herättänyt ns. tonttijupakka sai kannaltamme ja erityisesti prosessissa vastaajana olleen kaupunginvaltuutettu, toimitusjohtaja Atanas Aleksovskin kannalta kaikin puolin onnellisen lopun. Prosessissa käsiteltiin Tampereen kaupungin kiinteistötoimen ja Aleksovskin erilaisia näkemyksiä siitä, mitä Muotialantien tontin vuokraoikeuden siirrosta oli neuvoteltu ja oliko lupa siirtoon annettu. Pirkanmaan käräjäoikeus langetti Aleksovskille vuonna 2019 seitsemän kuukauden ehdollisen vankeusrangaistuksen.
Turun hovioikeus vapautti helmikuussa 2020 Aleksovskin hänen saamastaan käräjäoikeuden tuomiosta. Hovioikeus katsoi, toisin kuin käräjäoikeuden kolme tuomaria, että Aleksovskilla on ollut tekohetken olosuhteissa perusteet luottaa siihen, että kaupunki tulee hyväksymään valitun menettelytavan, eikä tulisi perimään sopimussakkoa. Hän ei ole näin ollen pitänyt sopimussakkoseuraamuksen syntymistä menettelynsä todennäköisenä seurauksena. Aleksovskin saamat tuomio oheisseuraamuksineen siis kumottiin ja hänelle määrättiin yli 57 000 euron korvaus oikeudenkäyntikuluista. – Sekä käräjäoikeus että hovioikeus perustelivat toisistaan poikkeavia päätöksiään perusteellisesti ja mielenkiintoisesti. Jo valistuneita maallikkojakin hämmästytti käräjäoikeuden perusteluissa se, ettei Aleksovskin intentioita oikeastaan ollenkaan käsitelty. Rikoksen tunnusmerkistöön kuuluu oikeusjärjestyksessämme välttämättömästi tahallisuus. Aleksovskin toiminnan tahattomuus oli yksi hovioikeuden päätöksen keskeisistä perusteluista.
Aleksovsin saama kohtelu sai kuluneiden yli kahden vuoden aikana jo poliittisen ajojahdin piirteitä. Ällistyttävää oli, että eräät puolueemme jäsenetkin osallistuivat tähän ajojahtiin jopa julkisesti. Aleksovski oli luopunut kaikista muista luottamustehtävistään kuin kaupunginvaltuutetun, mutta sekään ei näyttänyt riittävän saalistajille. Kuluneet kaksi vuotta ovat olleet ankaraa aikaa sekä hänelle että perheelle. Hovioikeuden kokonaan vapauttavan tuomion jälkeen olisi tavallisella poliittisella moraalilla varustettu ihminen olettanut, että pöytä olisi ollut nyt puhdas, mutta niin ei käynytkään.
Maaliskuun 2020 valtuustoryhmän kokouksessa käytiin värikästä ja välillä erittäin epäasiallista keskustelua (mm. alatyylisiä ilmauksia käyttäen) Atanovskin asemasta ja hänen luottamustehtävien asteittaisesta palauttamisesta niiden vapautuessa uudelleen. Keskustelun sävy oli repivä ja loukkaava. Neljä valtuutettua, Aleksis Atanovski, Esa Kanerva, Anneli Kivistö ja Ilpo Sirniö sekä ensimmäinen varavaltuutettu Ulla Kampman erosivat valtuustoryhmästä vastalauseena Aleksovskin saamalla kohtelulle. Viisikko julkaisi tiedotteen (liite 1), jossa todettiin mm., että ryhmän jäsenten syrjintä, kiusaaminen, vähättely, syyllistäminen ja luottamuksen puute olivat tehneet eronneiden toiminnasta mahdotonta. Tiedotteessa todettiin edelleen, että ryhmässä eivät toteudu oikeudenmukaisuus, solidaarisuus tai ihmisten kunnioittaminen.
Sopua yritettiin hieroa muun muassa toveri Pertti Palttilan välityksellä. Mitkään sovintoesitykset eivät tyydyttäneen tynkävaltuustoryhmää. Pormestari Lauri Lylyn esityksestä tynkävaltuustoryhmä äänesti ns. viitosten ottamisesta ryhmään, sen jälkeen, kun nämä olivat jättäneet kirjalliset selvitykset eronsa syistä. Tynkävaltuustoryhmän puheenjohtajan Pekka Salmen vastustava esitys voitti äänin 12 – 4. Vuoden 2020 aika vahvistui se käsitys, että kaikkein tiukimmin yhdistymistä vastustivat valtuutettu Pekka Salmi, valtuutettu Aila Dünder‒Järvinen ja valtuutettu Ari Wigelius. Pidemmän aikavälin suunnitelma näillä kolmella lienee ollut, että viisikolta estetään pääsy 2021 kuntavaalien ehdokkaiksi.”’
Tässä tilanteessa ollaan ja Kunnallisjärjestön kenttäväki hyväksyi vastoin johdon mielipidettä eronneet valtuutetut ehdokkaiksi kesäkuun kuntavaaleihin. Seuraavat vaalit ovat osittain demareitten sisäiset linjavaalit Tampereella. Äänestäjät punnitsevat, saako nykyinen ryhmän johto luottamuksen jatkaa vaalien jälkeen vai alkavatko uudet tuulet puhaltaa ja virkistää ryhmän toimintaa.
Esa Kanerva
24.3.2021
Selailin seuraavissa kuntavaaleissa olevien ehdokkaiden kotisivuja. Laadultaan ne olivat vaihtelevia. Toiset oli selvästi teetetty ammattilaisella ja toiset olivat halvan budjetin tuotoksia. Löytyi sieltä selvästi ammattipoliitikon roolin omaksuneen ehdokkaan tekstiä ja ihan aitoa ja rehellistä yrittäjyyttä. Kaikkia sivuja yhdistää tarina omasta itsestä. On luonnollista, että ihminen tavanomaisessa vuorovaikutuksessaankin haluaa antaa itsestään silotellumman kuvan kuin mitä objektiivisesti arvioiden olisi totta. Poliittisissa tarkoitusperissä sepitetyt tarinat ovat sitten aivan omaa luokkaansa. Poliitikko brändää itsensä luomalla itsestään ja identiteetistään hänelle tarkoituksenmukaista julkista kuvaa. Nykyään tämä vielä korostuu sosiaalisen median avulla. Siellähän ollaan alituisessa vuorovaikutuksessa, periaatteessa rajattoman ihmisjoukon kanssa. Tarkastellaanpa nyt muutamien kotisivujen esimerkkien avulla, minkälaista tarinaa niihin tuotetaan.
Aloitetaan erään ehdokkaan kuvauksesta omasta persoonastaan. Mikähän lienee etusivun kuvan viesti prinsessasta vallan kammareissa? Ehdokas kertoo olevansa ahkera, tunnollinen, omistautunut tamperelaisille ja aktiivinen työmyyrä. Pitkä jono laatusanoja kuvaa hyvin ehdokkaan itseluottamusta ja ammatillisuutta poliittisessa työssä. Työhaastattelussa varmaan katsottaisiin tällaista kehumista alta kulmien. Tällainen työote kuuluu tietysti poliittiseen rooliin, ei siinä mitään. Lukijalla pitää vain olla taito erottaa ja lukea, mikä on poliitikon yritystä tehdä itsestään kiiltokuvaa ja mikä noin suurin piirtein totta. Vaikeaahan se on, mutta kannattaisi nähdä vaivaa. Kysymyshän on kuntalaisen oman ehdokkaan työhaastattelusta.
Mennään eteenpäin. Seuraava ehdokas markkinoi itseään nuorena ja eteenpäin pyrkivänä ihmisenä. Edellisestä ehdokkaasta hän erottautuu selvästi. Hän ei kerro itsestään laatusanoja, vaan kerronnan ydin on hänen kiinnostuksen kohteistaan. Hän kertoo, että sosiaalinen oikeudenmukaisuus, eriarvoisuuden torjuminen ja ihmisoikeudet ovat hänelle tärkeitä. Hän on kiinnostunut myös köyhyyden torjunnasta ja perustulosta. Hyvä, uskotaan. En epäile lainkaan, etteikö ilmastomuutoksen torjunta olisi nuoren naisen sydäntä lähellä. Kotisivujen näkökulma ja kiinnostuksen kohde ovat asiakkaassa, ei ehdokkaassa itsessään. Minun arvioni näistä kotisivuista on, kiitoksella hyväksytään.
Sitten numero kolmonen. Kotisivujen tarinan kerronta alkaa kekkoslaisesta savupirttitarinasta. Köyhä lapsuus, ideaalit kodin arvot ja rakastavat vanhemmat. Tällainen tarinallisuus alkaa olla jo niin poliittinen vakio, että pelkästään siitä syystä uskottavuus kärsii. Mutta jos näin on, niin sitten on, onneksi olkoon viisikymmentä-luvun lapselle. Kiitokseksi myös tälle ehdokkaalle, ettei hän pistä suuria laatusanoja itsestään riviin. Uskottavuutta tuo myös realistinen menneen elämän kuvaus epäonnistumisineen. Kotisivujen aineksista olisi saanut laadultaan paljon onnistuneemmat panostamalla pikkuisen lisää ammattilaisen apuun.
Numero nelonen on mielenkiintoinen tapaus. Yleisilme on hyvin ammattimainen ja ehdokaskin taitaa olla pesunkestävä poliitikko, päätoiminen poliitikko. Tarina alkaa vennamolaisittain. Vanhat puolueet pettävät ja nykyisistä ei ole ongelmien ratkaisijaksi. Ehdokkaan historian kerronta painottuu kasvutarinaksi. Paljon, paljon etsin, sitten löysin ratkaisun. Ei puoluekuria eikä pidikkeitä. Sormet sanoo naks, kaikki on ratkaistu, hokkuspokkus! Uskokoon, ken haluaa. Minä en usko, olen seurannut politiikkaa sieltä Vennamon parhaista vuosista asti ja aina on kansaa höynäytetty turhilla, katteettomilla lupauksilla. Silloin riitti syntipukeiksi kotoperäiset rötösherrat, nyt syylliset pitää löytää kauempaa. Tunnettakin kotisivuilta löytyy ja toivoa. Pieni ihminen voittaa lopulta ja markkinavoimat murskataan. Täydellistä humpuukia, ainakin, mitä tulee markkinavoimien selättämiseen. Kotisivujen sanoman käärepaperi on kiiltävä, varoitan lukijoita tarjottavasta sisällöstä.
Kuten tuossa aiemmin totesin, kuntalaiset haastattelevat ehdokkaita sosiaalisessa mediassa, vaalikoneissa ja kotisivujen kautta. Ehdokkaan mainontaa lukiessa kannattaa kiinnittää huomiota mieluummin saavutuksiin kuin ehdokkaan ympärille suunniteltuun glamouriin. Pitää uskaltaa avata ehdokkaan anatomiaa ja erottaa hänen todelliset tavoitteet. Suuret sanat eivät suuta halkaise eivätkä maailmaa muuta. Kannattaa siis käydä oman ehdokkaan kotisivuilla ja hakea totuuden jyvää akanoiden sijasta. Ja sen jälkeen äänestämään!
Esa Kanerva