18.8.2021
Kesä oli kaunis ja nautittava! Piti kirjoittaa Tampereen päivän
politiikasta, jääköön nyt myöhempään. Nyt pitää kirjoittaa maailman
tilanteesta. Afganistanissa on syntymässä koko Eurooppaa ja maailmaa koskettava
ennennäkemätön sodan lopputulos ja kauheus.
Suurvalta teki sen taas. Aikaisempia kokemuksia joukkopaoista on mm.
Saigonista Vietnamista. Kun amerikkalaiset saivat kostettua vuoden 2001 syyskuun 11. päivän terrori-iskut
omalla maaperällään, afganistanilaiset jätettiin nyt vuonna 2021 oman onnensa nojaan. Jenkkien
oli tehtävä toki tuolloin sisäpoliittisista syistä jotakin hyvin näyttävää kansan
kostonhalun tyydyttämiseksi ja antaakseen heille sikäläisen käsityksen mukaista
oikeutta. Kukaan vuonna 2001 voinut käsittää, että Georg Bushin aloittama terrorismin
vastainen taistelu al-Qaidaa vastaan kestää parikymmentä vuotta ja amerikkalaisia
omiakin ruumiita tulisi n. 2000 tuhatta.
Nyt maailmalla on käsissään täysimittainen inhimillinen
kriisi. Maan sisäisiä pakolaisia ei todennäköisesti pystytä laskemaan, mutta
joiden arvioiden mukaan heitä olisi 5 miljoonaa. Eliitin pakenemisesta
amerikkalaisen sotilaslentokoneen ruumassa on julkaistu kuvia. Voiko Amerikka
jättää Euroopan siivoamaan jäljet vastaanottamaan miljoonien pakolaisten vyöryn?
Nyt pitäisi olla jo askeleen edellä ja suunnitelmat valmiit, muuten Euroopan
mantereella syntyy koronan keskellä piirileikki, jolle ei vertaa sitten II maailmansodan.
Katseleeko Amerikka vierestä humanitaarista kriisiä ja jätetäänkö Eurooppa
maailman ainoaksi ihmisarvon puolustajaksi? Ihmisten hädästähän tässä on viime
kädessä kysymys.
Pakolaiskysymys ei ole maailman ainoa ongelma Afganistaniin
liittyen. Talibanit hallitsivat maata muutaman vuoden -90-luvun lopulla vuoteen
2001. Kysymyksessä on uskonnollinen äärijärjestö. Tämä järjestö suojelee al-Qaidaa,
joka on puhdas terroristijärjestö. No mitäs sitten? On varmaa, etteivät nämä
ikänsä asetta heiluttamaan tottuneet pitkäparrat ryhdy kilteiksi perheenisiksi.
Amerikkalaiset eivät erotelleet talibaneja eikä al-Qaidaan kuuluvia, kumpiakin
lähetettiin Guantánamoon Kuubaan. On siis yhteistä historiaa ja koston halua.
Jossakin päin jysähtää, ei ihan huomenna, mutta sitten kotiasioiden tultua
hoidetuksi, on aikaa miettiä hyökkäyskohteita ja kostettavaa.
Rahaakin on käyttää. Rikollista rahaa kylläkin. Afganistanista
alkaa virrata rappeutuneeseen länteen unikkoa paaleittain. Todennäköisesti
maasta maailman tulee heroiinin tuotannon keskus. Viljelijät ovat kehittäneet
tuotantomenetelmiään ja käyttävät pohjavettä viljelykseen aurinkoenergian
avulla. Miten maailma aikoo reagoida tähän uhkaan? Tarvitaanko uusi
heroiinivastainen sota? Eurooppa voi tietysti tehostaa rajavalvontaansa
huumeiden torjumiseksi. Kuten tunnettua, se on aika toivotonta puuhaa.
Pääministeri oli tänään haastatteluissa varovainen koskien
pakolaispolitiikkaa, Orpo pyrkisi auttamaan paikan väestöä päällä. Kyllä asiat ovat
nyt niin, että hurskaat toiveet tai poliittisen jargonin ajat ovat loppu. Ruumiita
on Kabulissa alkanut tulla ja päitä pudota. Suomalaisten on tehtävä kaikkensa ihmisen
ja ihmisarvon puolustamisessa!
Esa Kanerva