Pelle-Peppestä pääministeri ja "Veltto"-Pertistä pormestari




                                                                                                                               12.12.2016

Maailmanhistoria tuntee lukuisia erilaisia malleja hallita ihmismassoja ja yhteiskuntia. Mitkään niistä eivät ole olleet hääppöisiä ja ne ovat olleet valuvikoja täynnä. Kuten Winston Churchill totesi, demokratia on huonoin mahdollinen yhteiskuntajärjestelmä, jos lukuun ei oteta kaikkia muita ihmiskunnan historiassa jo kokeiltuja. Onko demokratiamme kriisissä? Viime aikojen populistien esiinmarssi ainakin kertoo jotakin outoa värinää olevan ilmassa. Olisiko kukaan kymmenen vuotta sitten voinut ajatella, että eurooppalainen kuudenkymmenen miljoonan asukkaan sivistysvaltio olisi mahdollisesti valitsemassa pääministerikseen koomikkoa. Tai että mahdoillisesti oman kotikaupunkimme pormestariksi voisi ainakin teoriassa tulla valituksi, kenties jo seuraavissa vaaleissa kansanäänestyksellä, Pertti ”Veltto” Virtanen. Kertooko pellejen esiinmarssi kansan turvattomuudesta tai syvästä pettymyksestä, kun elintason nousu ei ole jatkunutkaan maailman tappiin?

Peppe Grillon taustasta kertoo jotakin se, että missään oikeassa työssä hän ei ole viihtynyt pitkään. Elämä on ollut pikemminkin ajelehtimista työkokeilusta toiseen. Pitkänlinjan esiintyjä hän toki on ja tehnyt stand-up-koomikon töitä kahdeksankymmentä-luvulta lähtien. Politiikkaan hän sai herätyksen 80-luvun puolessa välissä ja alkoi saarnata ympäristöasioita. Hänen puolueensa ”Viiden tähden liike” perustettiin vuonna 2010. Se on siitä lähtien ollut merkittävä poliittinen liike Italiassa. Grillo ei halua esittää mitään konkreettista, millä asioitten tilaa voitaisiin muuttaa, vaan poliittinen keihäänkärki on lakkauttaa koko poliittinen järjestelmä ja aloittaa puhtaalta pöydältä osallistuvalla demokratialla. Kysymyksesä on siis hyvin ”yksinkertainen” ratkaisu esimerkiksi maan talousongelmiin. Populismissahan ei tarvitse olla mitään järkeä tai logiikkaa, saati sitten yksityiskohtaisia toimenpide-ehdotuksia.

Italian nykyinen pääministeri Matteo Renzi pelasi Cameron-maista uhkapeliä omasta asemastaan yrittäessään uudistaa maan poliittista järjstelmää. Niin kuin David Cameronille, kansa näytti hänelle ovea ja uudet vaalit ovat edessä. Viiden tähden liike lähti heti vaatimaan pikaisia uusia vaaleja ja se tiedetän jo, että puolue lähtee mukaan ennakkosuosikkina. Viiden tähden liike ei ole mikään perinteinen puolue, jolla olisi rakenteet ja organisaatio. Sillä ei ole edes päämajaa, vaan se toimii erilaisten sosiaalisen median kanavien kautta. Mitä Grillon vaalivoitosta voi seurata, voi vain arvata. Ehkä pankkisekasortoa ja uhoa erota Unionista.

Virtanen on äänestetty useasti Eduskuntaan ja hän on edustanut pääasiassa sielläkin itseään. Näin voi päätellä ainakin hänen äänestyskäyttäytymisestään. Useimmiten hän on äänestellyt tyhjää. Tampereen valtuustossa hän on herättänyt lähinnä kummastusta palkkionmetsästyksellään. Yleensä äänestäjät ovat vaatineet edustajaltaan tuloksia tai ulos. Velton kohdalle se menee niin, että Veltto sisään ja Veltto ulos, mutta kassan kautta. Mitään järkevää en ole kuullut hänen valtuustossa puhuneen, kuppilassa kyllä näyttää juttua tulevan. Mutta kun kansa tykkää, niin mikäpä siinä on performanssia ja teatteria käydä esittämässä.

Tampereellakin on ihan vakavissaan keskusteltu suoraan kansanvaaliin ryhtymisestä pormestarin valinnan yhteyssä jo ensi vuoden vaalien jälkeen.Veltto voi ihan hyvin ryhtyä ehdokkaaksi. Sitten tulee suuri kysymys, mitenkä ratkaistaan kansan valitseman pormestarin ja valtuuston enemmistön yhteistyö? Kuka ratkaisee erimielisyydet vai onko pormestari erottamaton? Tarvitaanko valtuustossa 5/6 osan enemmistö erottamaan pormestari vai riittääkö määräenemmistö? Kansanäänestyksen valmistelussa tarvitaan syvää harkintaa.

Elinkelpoisilla yhteiskuntajärjestelmillä on ollut tapana sopeutua muutoksiin. Ehkä tästä populismin aallosta selvitään, ellei joku maailmanluokan pelle aiheuta tsunamia, jonka mukana voi mennä muutakin materiaa kuin Soinin ”kaasugrillimiesten” vehkeet ja valmiit kananjalat.

Esa Kanerva