7.4.2016
Kaverukset Sipilä, Stubb ja Soini soittelivat köyhän selkää kehysriihessä uusilla leikkauksilla. Aivan kuin entisissä säästöissä ei olisi ollut heikko-osaisille tarpeeksi tukkapöllyä ja elämän kurjistamista. Ja yksi, kaksi, kolme Stubb hehkutti hallituksen kykyä tehdä päätöksiä. Nimenomaan sellaisia kielteisiä päätöksiä, jotka kohdistuvat erityisesti köyhän elantoon ja leipään. Elinkeinoelämä nauraa partaansa ja rikkaat hierovat käsiään. Täytyyhän yhteiskunnassa olla jokin hajurako herran ja narrin välillä. Ylpeiksi ja kopeiksikin ovat nykyajan duunarit tulleet ja lakkoillakin uskaltavat työpaikkojensa puolesta. Meillä on nyt kyllä viimeisen päälle hyvä hallitus, joka uskaltaa tehdä näille röyhkimyksille jotakin ja pistää ammattiyhdistysliikkeelle luuta kurkkuun.
Helppoa näytti olevan kehysriihen päätösten teko ja varsinkin kun omien kannattajien takapuoli ei hiilly nuotiossa. Paitsi ”työväenpuolue” Perussuomalaisten äänestäjien, mutta he taitavat olla jo tottuneet Soinin politiikkaan ja jäljellä oleville tosiuskovaisille puolue saa tehdä varmaan mitä tahansa eikä usko horju.
Otetaan nyt ensimmäiseksi leikkausesimerkiksi kiinteistöveron korotuksen. Köyhää se koskee kipeimmin, koska vuokrat nousevat ja perheen talous on muutenkin tiukoilla. Lisäksi eläkkeensaajan asumistukea pienennetään.
Suomalaisille melkein pyhää lapsilisää leikataan, samoin kotihoidon tukea ja yksityisen hoidon tukea. On siinä lapsiperheille miettimistä, mistä saadaan pötyä pöytään koko kuukaudeksi. Saattaa muutama perheen isä- ja äiti miettiä yksi jos toiseenkin kertaan sitä, mitä puoluetta tuli viime eduskuntavaaleissa äänestettyä.
Moni työtön taisi protestiksi äänestää viime vaaleissa perussuomalaisia. Nyt Soini palkitsee heitä leikkaamalla työttömän peruspäivärahaa ja työmarkkinatukea. Lisäksi hallitus leikkaa työllisyysmäärärahoja 110 miljoonaa euroa vaalikauden loppuun mennessä. Tämä leikkaus näkyy siinä, että pitkäaikaistyöttömien työllistäminen vaikeutuu. Herkkua varmaan ei ole työttömälle maisterille se, että hallitus aikoo tiukentaa työn vastaanottamisvelvoitetta. Maisteri on hyvä vaan ja ottaa haravan käteen. Jos kieltäydyt työttömyysetuudet lakkaavat.
Kuntia ei rokoteta tällä kertaa kuin 130 miljoonan euron valtionosuusleikkauksilla. Hallitus kehottaa kehottaa kuntia keräämään ne asiakasmaksuja korottamalla. Ei parane köyhän sairastaa kun ei ole varaa lääkärimaksuihin ja kotona pitää olla möllöttää, koska bussimatkat kallistuvat. Mainitsen nämä kaksi taksakorotusta vain noin esimerkkinä. Kuntien henkilöstölle se tietää valtionosuusleikkaukset tietävät entisten säästöjen päälle kovia aikoja.
Opiskelijat saavat huutia kolmen ässän porukalta. Ensiksi tehtiin miljardien leikkaukset opetuksesta ja tutkimuksesta. Nyt sitten leikataan opintorahaa ja opiskelijat siirretään yleisen asumistuen piiriin.
Lainaa kehotetaan ottamaan lisää. Kyllähän sitä valtion takauksella pankeista saa, mutta velka on aina maksettava pois. Valmistumisen jälkeen kymppitonnien velkataakka ei paljon naurata, jos vielä käy niin ikävästi ettei heti työllisty tai joutuu tekemään hanttihommia.
En tiedä kannattaako edes bensaveron korotusta mainita, koska se on takuuvarmasti aina ensimmäisenä listalla. Soinin autoveron alennus hupenee tähän korotukseen mukavasti.
Palkansaaja elää epävarmuudessa, koska yhteiskuntasopimuksen toteutumisesta ei ole mitään varmaa tietoa. Ja vaikka kilpailukykysopimus toteutuisikin, leikkaa se ansiota tuntuvasti ja ostovoima heikkenee joka tapauksessa.
Hallituksen kehysriihessä sopimista leikkauksista karkeasti ottaen puolet kohdistuu suoraan sosiaalietuuksiin, palveluihin tai asiakasmaksujen korotuksiin. Eli yhteiskunnan heikompiosaisiin. Tämä on raakaa ja brutaalia toimintaa! Miten rikkaat osallistuvat näihin talkoisiin? Ehkä niin, että he sijoittavat ylimääräisiä rahojaan pimeille tileille Luxemburgiin. Minä en hallituksen kehysriihipäätöksistä, bensaveroa lukuun ottamatta, löydä mitään sellaista, joka kohdistuisi hyvin ansaitseviin tai osinkorikkaisiin.
Nyt tekee mieli vetäistä laulunpätkä: ”Hallitus on vankka, kätyrlauma sankka…….
Esa Kanerva