25.4.2016
Kansalaiset seuraavat suu auki keskustelua hallituksen suunnitelmista yhtiöittää sosiaali- ja terveydenhuolto, taksit, väylät ja liikenneministeriö, viimeisimpänä kohteena, tosin huhuna, pilkkoa posti. Asiantuntijat kauhistelevat suunnitelmia, työntekijöitten luottamusmiehet pelkäävät pahinta ja mm. vasemmistopuolueet pitävät toimintaa ideologisena seikkailuna. Mitä merkitsee tavalliselle kansalaiselle se, että terveydenhuollon perusturva menee kilpailun kautta joko julkiselle sektorille perustettavaan yhtiöön, kansainväliselle markkinatoimijalle tai kolmannen sektorin yhtiölle. Pohdin tässä lyhyesti niitä vaikutuksia, mitä yhtiöittäminen merkitsee ja minkälaisia riskejä se sisältää tavallisen kuntalaisen kannalta.
Yhtiön perustaminen sinänsä on helppoa. Tarvitaan perustamisasiakirja, yhtiöjärjestys, osakkuussopimus, liiketoimintasuunnitelma ja papereiden täyttämistä. Julkisen sektorin yhtiöittämisen historiasta jokunen sana.. Yksityistäminen ja julkisen sektorin toimintojen yhtiöittäminen vauhdittuivat 1979 Margaret Thatcherin hallitusohjelmaan sisältyneen julkisen hallinnon supistustavoitteen johdosta. Isossa-Britanniassa alkoikin 1980-luvulla radikaali julkisten toimintojen yksityistäminen, jolla haluttiin tehostaa yhteiskuntaa nopeasti ja samalla saada yksityinen pääoma rahoittamaan julkishallinnon sijaan keskeisiäkin yhteiskunnan toimintoja rautateistä vesihuoltoon. Britanniassa yksityistäminen tapahtui pääosin keskushallinnon päätöksillä myös paikallishallinnon osalta. Kokemukset eivät ole olleet kovin rohkaisevia kansalaisten ja työntekijöitten kannalta. Toimintojen organisoinnin muuttaminen ei laskenut julkisia menoja. Palvelujen laadun heikkenemisen tunsi jokainen, varsinkin köyhä, omassa elämässään ja kukkarossaan.
Suomessa nousi 1990-luvulla kuntien talouden kiristyessä yhtenä kuntien toimintojen tehostamisratkaisuna esiin erilaisten toimintojen yhtiöittäminen. Se koettiin jonkinlaisena yleislääkkeenä julkisen sektorin kuviteltuun tehottomuuteen ja vastauksena kuntien rahapulaan. Ongelmana on tunnistettu yhtiöittämisten jälkeen kuntien omistuksen kasvottomuus. Omistajan näkyvyys ja tahto saattavat vaihdella suuresti jopa yhden kuntakonsernin sisällä. Kasvottomuus näkyy monin tavoin kunnallisten yritysten hallinnon ja johdon organisoinnissa sekä nimityksissä. Tämä on ollut kansalaisten ja kuntademokratian kannalta suuri heikennys. Eli yhtiöittämisen suurin problematiikka liittyy kunnallisen päätösvallan luisumiseen julkisuuslain ulkopuolelle. Jos tähän asti kuntalainen on vaatinut nähtäville esimerkiksi kotikuntansa tilapalvelun asiakirjoja, on laki ollut kuntalaisen puolella. Yhtiöitetyssä tilapalvelussa taas määrää osakeyhtiölaki, jota noudattaen yhtiö voi täysin laillisesti pimittää tietojaan kuntalaiselta. Nykyisin yhtiötkin voivat halutessaan toimia avoimuuden periaatteita noudattaen, mutta nämä yhtiöt ovat harvassa. Asian tilaa voisi korjata lainsäädäntöä muuttamalla ja siirtämällä julkisen sektorin yhtiöt julkisuuslain piiriin. Oikeastaan kuntalaisella tulisi olla julkisuuslain mukainen oikeus saada tietoa kaikista kunnan hankinnoista, kun yhteisöt hankkivat toimintojaan suoraan yksityiseltä sektorilta. Hankinnan kautta kuntalaisen oikeus tiedonsaantiin hälvenee nykyisin hankinta kerrallaan. Ja tässä on sellainenkin murhe, että kun julkiset yhtiöt toimivat markkinoilla, ensimmäisen kilpailutuskierroksen jälkeen palvelut on aina kilpailutettava. Paluuta vanhaan ei ole, olipa Suomessa minkä värinen hallitus tahansa.
Tässä yhtiöittämisasiassa olen niitä Sipilän haukkumia ei-miehiä. En näe mitään mieltä siinä, että puretaan hallituksen kauhistelemat julkisen palvelutuotannon monopolit ja altistetaan ne voiton tavoitellulle sekä taloudellisen hyödyn ensisijaisuuden korostamiselle. Tarvitseeko julkisen palvelutuotannon tuottaa voittoa ja katetta sijoitetulle pääomalle. Kysymyshän on verovaroista, joita sinä ja minä maksamme yhteiseen kassaan. Osakeyhtiölain 5 pykälä sanoo yksiselitteisesti, että yhtiön toiminnan tarkoituksena on tuottaa voittoa osakkeenomistajille, jollei yhtiöjärjestyksessä määrätä toisin. Pääsääntöisesti kuntien yhtiöt toimivat osakeyhtiölain mukaisesti ja maksavat osinkoa omistajalle eli kunnalle. Mitä tulee yksityisen sektorin yhtiöihin, tämä on itsestään selvää. Julkisuudessa käydyssä keskustelussa näitten yhtiöitten edustajat toteavat, että liiketoiminnan on oltava kannattavaa, muutoin yritys ei voi toimia ja investoida. Omistajat haluavat osinkonsa ja sijoitetulle pääomalle tuottoa. Eivät yhtiöt hyväntahtoisuuttaan tuota mitään palveluja kansalaisille. Ja sitten nämä kansainväliset suuryhtiöt kiertävät yhteiskunnalliset velvoitteensa ja siirtävät voittonsa keplottelulla Suomesta ulos. Jos joku terveysalan yhtiö haluaa vallata Suomen terveysbisneksen, se kykenee siihen. sen. Tehdään aluksi alihinnoiteltu tarjous, joka voittaa kilpailutuksen varmasti. Hintahan ratkaisee. Niillä on varaa tehdä muutama vuosi tappiota ja vallata markkinat. Määräävän aseman saavutettuaan, yhtiö määrää hinnan ja rahastaa aikaisemminkin tulleet tappiot moninkertaisesti. Silloin tuosta yrityksestä tulee monopoli, joka määrä hinnan ja laadun. Tässä piilee suuri riski kansalaisten kannalta. Esimerkkejä löytyy Englannista mm. vesilaitoksista ja rautateiltä.
Henkilöstön kannalta yhtiöittäminen tietää yritysten pyrkimystä suorien kustannuksien leikkaamiseen, työntekijöiden kurinalaisuuden lisäämiseen ja ammattiyhdistysten vaatimusten vastustamiseen. Kaikki keinot ovat sallittuja henkilöstökulujen minimoimiseen, kaiken tehon irti työntekijästä ottamiseen, työhyvinvoinnista piittaamatta, ja työsuhteitten pilkkomiseen. Pätkimällä työsuhteet luodaan työntekijöiden välille kilpailutilanne työstä ja työn saa se, joka työpanoksensa halvimmalla myy. Tilanne on tuttu jo nyt kaupan alalta ja ravintoloista.
Mitähän lisäarvoa julkisten palveluiden yhtiöittäminen kuntalaisille toisi? Kielteisiä ilmiöitä on helpompi argumentoida. Tähän sisältyy suorien kustannuksien leikkaaminen, työntekijöiden hiostamisen lisääminen ja ammattiyhdistysten vaatimusten vastustaminen. Kielteisiä vaikutuksia on helpompi tuoda esille. Palvelukokonaisuuksista tulee vaikeasti hallittavia, hallintokulut kilpailutuksineen nousevat ja byrokratia kasvaa. Yhtiöittäminen vaarantaa sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämisen, pirstovat hoitoketjut ja lisää terveyseroja. Kun sosiaalipuolen ja terveyssektorin yhteistyötä pistäisi lisätä, hallitus tekee sen entistä vaikeammaksi.
EU:n vaatimukset eivät vaadi yhtiöittämistä. Hallituksen ideologia kylläkin sitä vaatii. Kaiken kaikkiaan suunnitelmat ovat vaikeasti perusteltavissa ja kokonaisuus silkkaa kakofoniaa!
O sancta simplicitas! (Oi pyhä yksinkertaisuus!)
Esa Kanerva
