Tampereen pitää olla etujoukoissa estämässä ilmastonmuutosta


                                                                                                                                                                             

                                                                                                                                    4.10.2017

Maailman väestönkasvu ja luonnonvarojen ehtyminen ovat ilmaston kannalta huono yhdistelmä. Ne synnyttävät yhdessä ilmastonmuutoksen aiheuttamien luonnonkatastrofien kanssa monenlaisia kriisejä. Malmien ehtyessä kaivosotia käydään maailman lähes joka mantereella. Nälänhätä ja vesipula ovat arkipäivää ympäri maailmaa. Vaikka ilmastonmuutos lisää sateita maailmanlaajuisesti, näiden sateiden jakautuminen muuttuu ajallisesti ja paikallisesti epätasaisemmaksi sekä keskittyy voimakkaammin tietyille alueille sekä aikoihin. Ilmaston lämpeneminen laajentaa kuivia alueita ja aavikkoja sekä tekee yhä suuremmasta maa-alueesta viljelykelvotonta. Myös meren pinnan nouseminen uhkaa tehdä peltoja viljelykelvottomiksi varsinkin Aasiassa. Juomaveden puute tekee kuivilla alueilla asumisen erittäin vaikeaksi varsinkin suuressa osassa Afrikkaa. Ilmastonmuutos lisää kuivuuskausien todennäköisyyttä jo ennestään kuivilla alueilla.

Veden puute saattaa myös aiheuttaa konflikteja alueilla, jotka ovat riippuvaisia naapurialueilta tulevasta vedestä. Tällaisia räjähdysalttiita kohteita ovat muun muassa Kamputsea, Syyria, Sudan, Egypti ja Irak. Erityisen vaarallinen tällainen konflikti olisi uusien ydinasevaltojen, kuten Pakistanin, Israelin tai Intian ollessa osallisina konflikteissa. Vedenpuutteen vaikutukset ovat suurimmat kehitysmaissa, joilla ei ole varoja investoida vesijärjestelmiin.

Tampereen tulee ehkäistä omilla toimillaan tätä globaalia uhkaa ja edistää vahvalla osaamisellaan ja tietotaidollaan, mutta myös tahtotilallaan, ilmastoa pelastavien ratkaisujen löytämisessä. Esimerkiksi metallien kierätyksen tehostamisessa on mahdollisuus ehkäistä ilmastonmuutosta. Uusien kaivosten hyödyntäminen vaatii paljon energiaa ja tuottaa ilmansaasteita. Paljon parempi vaihtoehto on edistää kaivannaisten kierrätystä sekä valmistaa kestävämpiä ja korjattavia tuotteita. Metallien talteenotto rakennuksista ja infrastruktuurista on tärkeää ilmastotyötä.

Maan alla on todella paljon arvokasta materiaalia. Esimerkiksi Tokiossa on arvioitu että jopa 60 % kaupungin materiaaleista on maan alla. Ruotsissa maahan kaivetusta kaapeliverkostosta 20 % ei ole enää käytössä. Käyttämättömien kaapeleiden kuparin arvoksi arvioidaan useita miljardeja Ruotsin kruunuja. Samoin elektroniikkaromun talteenotto on merkittävä metallien hankintakohde.

Kiertotalousinnovaatiot ovat Tampereellakin mahdollisuus uuteen liiketoimintaan. Miten ympäristöjätteitä saadaan tehokkaasti uusiutuvaa puhdasta energiaa tai yksinkertaisesti luoda prosessit koneiden tai laitteiden valmistamiseksi kestämään kulutusta pidempään. Elinkaaren lopussa sen materiaalit pitää voida hyödyntää sata prosenttisesti. Mahdollisuus ansaita tuotteesta useammin kuin kerran on aina innovaatioprosessin tulos. Tuotteen pitää elää usea elinkaari erilaisina tuotteina. Materiaalien uudelleenkäyttö vähentää materiaalikustannuksia ja saattaa laskea tuotteiden hintoja. Hinnanvaihtelut pienenevät, kun raaka-aineiden saatavuus paranee kierrättämisen ansiosta ja niiden saatavuus on jatkuvaa. Ympäristöhyötyjä saadaan, kun materiaalikiertoja korvataan kestävämmillä ja energiatehokkaammilla kierroilla Työpaikkoja voi syntyä lisää, jos tuotteita tarjotaan hyödykkeiden asemasta palveluina. Auton hankinnan voi korvata kuljetuspalveluilla.

Tampere otti kantaa ilmastonmuutokseen myös pormestariohjelmassaan. Siinä asetettiin kunnianhimoinen tavoite olla hiilineutraali kaupunki jo 2030 mennessä eli kaksikymmentä vuotta aikaisemmin kuin valtakunnallinen tavoite. Maankäytön tavoitteena on ekologisuus. Pyritään keskittämään ja tiivistämään asuminen ja optimoimaan teollisuuden logistiikka. Näin saadaan välimatkat lyhyemmiksi ja päästöt vähenemään. Kaupunki haluaa edistää kiertotaloutta mm. kehittämällä Tarastenjärven kiertotalouskeskusta. Tampere ostaa vain ilmastoystävällisiä busseja.

Ilmaston muutoksen torjunnan ja kiertotalouden markkinoilla pyörivät valtavat rahat ja mahdollisuudet bisneksen tekemiseen. Vuoteen 2030 mennessä kiertotalouden arvonlisä Suomen kansantalouteen voisi olla vähintään 3 mrd. euroa/vuosi. Puhumattakaan siitä, että meillä on velvollisuus ajatella tulevien sukupolvien elämän laatua ja elinmahdollisuuksia.

Esa Kanerva
 

 

 

 

Maanantain valtuusto




Maanantaina on valtuuston kokous. Kaksi isoa asiaa on käsiteltävänä. Tampereen kaupungin Tilakeskuksen yhtiöittäminen ja Hatanpään liittäminen osaksi Sairaanhoitopiiriä. Tilakeskuksen yhtiöittämisestä olen jutun jo kirjoittanut. Hatanpään sairaalan sulauttaminen Sairaanhoitopiiriin on tietenkin iso juttu. Sen tiimoilta kyllä minua kiinnostaa, millä ehdoilla fuusio tehdään. Mehän tiedämme kaupungin saneeranneen sairaalaa, muistaakseni viimeksi 25 miljoonalla eurolla kolmannen vaiheen loppuun saattamiseksi. Laitteet ovat viimeisen päälle ja ne on ostettu kalliilla. Tasearvo kiinteistöille on n. 50 miljoonaa euroa. Minkälaisesta pääomavuokrasta ja käyttövuokrasta Sairaanhoitopiirin kanssa on sovittu?

Ei voi mielestäni olla niin, että tamperelaiset veronmaksajat etukäteen maksavat tulevan Sote- ja Maakuntauudistuksen kuluja etukäteen. Tämä operaatio maksaa 3-5 miljoonaa euro pelkästään titeotekniikan osalta. Tietääkseni ympäristökunnat ovat kieltäytyneet maksamasta mm. ict-järjestelmän muutoksen kuluja. Hakemuksia muutoskuluihin on valtiolle on jätetty. Mikä riski siinä, että vain tamperelaiset ovat maksunaisia?

Annetaanko ilmaiseksi kaikki kalliit, tamperelaisilla maksatetut saneeratut tilat, kalusto ja laitteet, sairaanhoitopiirille. On ehdottoman hyvä, että ei jäädä tuleenmakamaan ja eikä tehdä mitään odotellessa Maakuntauudistusta. Kuka vain lystin maksaaa? Lisäksi pitää huomata hallituksen tekemä päivystysuudistus, joka velvoittaa 24-tuntiseen päivystykseen sairaaloissa, joissa tehdään leikkauksia. Sitä Hatanpäällä nykyisellään ei ole. Oikeastaan ei ole muita vaihtoehtoja muutokselle. Hyvä on se, että on sovittu, että Hatanpäästä muodostetaan oma itsenäinen tuotantoalue. Se voi jatkaa samanlaisessa Hatanpään hyvässä "hengessä".

Seutuyhteistyötä kannatan lämpimästi. Sen sijaan minusta on röyhkeätä trumpismia asettaa oman kunnan intressit lyhytnäköisesti kokonaisuutta tärkeimmiksi. Ei se Kangasala pärjää ilman Tamperetta, vaikka sillä komea Kangasala-talo onkin!





Esa Kanerva

Terveyskeskuslääkärin mahdoton tehtävä


                                                                                                                                                                             

                                                                                                                                        25.9.2017

 Terveyskeskuslääkärin mahdoton tehtävä

Työpäivän minuutit kiirehtivät. Olen myöhässä ja suolet purnaavat nälästä. Kaksikymmentä minuuttia on lyhyt aika. Seuraavana asiakkaana on hyvin tuntemani rouva ”Lehikoinen” tai nykyään hän taitaa olla eronnut tai jätetty. Viime kerralla hän haisi pahalle ja vanhalle viinalle. Vaatteet löyhkäsivät tupakalle ja pesemättömyydelle. Voi olla taas pamireseptiä vaille ja vaatii kuntoutukseen. Mihin kuntoutukseen, hän ei osaa selittää. Kuvaamani kohtaaminen on hyvin tyypillinen ja arkinen lääkärin työssä. Oikeastaan tilanne on lääkärin kannalta mahdoton, hän ei voi auttaa kuin hyvin rajallisesti ihmistä työllistymään, raitistumaan ja saamaan otetta elämästään.

Ylilääkäri kieltää liikojen lähetteiden tekemisen, mihinkään. Tai ei hän kiellä, mutta kertoo meetingeissä taloustilanteesta ja kannustaa olemaan huolellinen niitten kirjoittamisessa. Sitten hän syyllistää poliittisen päätöksenteon ja sanoo syyllisten löytyvän sieltä. Kun rahaa ei annata, me toimimme niitten ”resurssien puitteissa”, jotka kaupungin budjetissa meille on annettu.

Sitten huoneeseen vyöryy viisikymppinen, tuhti asiakas. Hän on samassa kunnossa, ulkoisesti epäsiistinä ja kovaäänisenä. Lääkäri ”Janne Karhunen” miettii suurilla kirjaimilla, miten minä ratkaisen tämän oman työongelmani? Asiakkaalla ei ole kiireen kierää ja tarinat soljuvat hänen suustaan täydellisessä sekamelskassa. Erottaa voi sanat työttömyys, Kela, rahattomuus, isännöisijä, paskamaiset naapurit ja Jope. Lääkäri Jannen päässä liikkuu kysymys, minkä lääketieteelisen diagnoosin minä nyt teen? Viisitoistaminuuttinen tapaaminen päättyy ovelle saattamiseen ja reseptiin.

Ruokataon jälkeen saapuu ihminen, jolla on inhottava pomo. Tuo suomalaiskansallinen ryökäle, joka ohjaa ihmisiä työmaalla tekemän perustehtävää. Sitä, mistä työntekijälle maksetaan palkkaa. Ohjaan hänet ottamaan yhteyttä työsuojeluun ja luottamusmieheen. Vastaus ei tyydytä. Vähintään eläkepaperit pitäisi kirjoittaa ja ainakin kaksi viikkoa sairauslomaa. Karhunen miettii, mitä lääketieteellistä ongelmaa on ilkeässä pomossa?

Täysin turhutunut Janne on ihmisiin, jotka kiertävät lääkäriltä toiselle kuulemaan vastausta, jota he eivät halua kuulla. Lihavuuteen ei ole yleensä muuta ratkaisua kuin laihduttaa, tupakan polttoon ei juurikaan voi vaikuttaa muulla kuin tupakoitsijan omalla tahdolla ja aviomiehen uskottomuuteen ei voi vaikuttaa psykiatrisin toimenpitein. Ydinkysymys on se, että ihminen voi auttaa vain itse itseään, tekemällä jotakin omasta puolestaan. Laihtua voi liikkumalla ja sätkän voi jättää syttyttämättä.

Työpäivä on päättynyt. Karhunen hyppää pyöränselkään ja miettii työpäiväänsä. Hän muistaa luennolta, joka käsitteli Maakuntauudistusta erään asian. Tulevissa Maakunnissa tällaiset moniongelmaiset potilaat hoidetaan moniammatillisissa tiimeissä. Tiedetään, miksi pyörää keksitään taas uudestaan!

Esa Kanerva

Suurkiitokset!

                                                                                                                           21.9.2017

Iloinen aamu!

Kiitän kaikkia lukijoitani blogini seuraamisesta. Jälleen meni uusi tuhatluku rikki, 17000 käyntiä tuli täyteen. Kiinnostus kannustaa kirjoittamaan. Haluan kaupunginvaltuutettuna kertoa tekemisistäni ja valtuustouutisista. Otan kantaa asioihin ja kirjoitan taustoista. Lupasin äänestäjilleni pitää yhteyttä ja olla käytettävissä. Lupaus pitää, ottakaa puhelin tai kone käsille ja viestittäkää. Yhteystiedot löydät sivuiltani. Vielä lopuksi, kaunis kiitos! Terveisin Esa Kanerva


Tilakeskuksen yhtiöittäminen etenee


                                                                                                                                  

                                                                                                                     19.9.2017

Ei liene salaisuus, että olen yhtiöittämisprosessin loppuun viemisen kannalla. Asiasta on tullut luntakin tupaan, ei siinä mitään. ” Kyllä te nyt olette menneet porvareiden halpaan. Kyllä työväenaate on halpa tänään”, on suoraa lainausta palautteesta. Olen omalta osaltani valmis tunnustamaan, että minua on höynäytetty, jos tämä jollakin muulla tavalla todistettaisiin kuin lyömällä leimakirveellä otsaan.                                                                 

Perustelen kantani. Edellinen valtuusto oli jo periaatteessa siunannut yhtiöittämisen. Viime valtuusto asetti 14.11.2016 vuoden 2017 talousrvion hyväksymisen yhteydessä Tilakeskus Liikelaitokselle tavoitteen valmistautua toiminnan yhtiöittämiseen. Tilakeskus Liikelaitoksen entisenä puheenjohtajana tiedän, että kaikki kirjanpidolliset ja tuotteistamiseen liittyvät valmistelut ovat olleet käynnissä tuosta päivämäärästä asti. On valmistauduttu siihen, että Tilakeskuksen omaisuus menee kaupungin taseeseen. On tehty Tampereen Tilapalvelut Oy:n liiketoimintasuunnitelma, yhtiöjärjestys ja perustamissopimus. On perustettu kaupungin organisaatioon oma lautakunta, asunto ja kiinteistölautakunta sekä palveluryhmä hoitamaan tiloja, kiinteistöjä ja asumista (Kitia vuoden 2017 alusta). Tilakeskuksen entinen toimitusjohtaja siirtyi 1.12.2016 tähän palveluryhmään kiinteistöpäälliköksi ja Tilakeskukselle valittiin uusi toimitusjohtaja. Hankkeen etenemisen stoppaajille sanoisin, että juna meni jo viime vuoden talousarviokokouksen jälkeen.

Minulle on tärkeää, että henkilöstöstä pidetään hyvää huolta. Pormestari Lyly junaili tai pakotti konserniohjauksen hyväksymään ns. henkilöstön siirtosopimuksen, joita kaupunki ei ole tehnyt aikaisemmin, jossa sovitaan mm. luottamusmiesjärjestelmästä (koulutus, vapautuksen, korvaukset), henkilöstöeduista, palkkauksesta ja eläkevakuuttajasta. Kysymyksessä on tärkeä ennakkopäätös. Lisäksi henkilöstö saa yhtiön hallituksesta paikan. Tämäkin on jotakin ennenkuulumatonta. Yhtiö on kaupungin 100 prosenttisesti omistama ns. inhouse-yhtiö, jolta kaupunki voi ostaa palvelut kilpailuttamatta. Kysymys ei ole siis markkinoilla toimivasta yhtiöstä. Koen, että tässä tilanteessa tarjottu diili on henkilöstön näkökulmasta paras mahdollinen. Ymmärrän, että jokaisella työntekijällä on huoli siitä, että miten minun tässä muutoksessa käy. Parempaankin suuntaan voidaan henkilöstöpolitiikassa mennä esimerkiksi palkitsemisjärjestelmien käytössä ja oman henkilöstön palkkaamisessa.

Katselin Tiken toimintaa läheltä 4,5 vuotta. Liikelaitosmallissa keskushallinto oli osaltaan järkevän henkilöstöpolitiikan este. Tike koulutti insinööristä hyvän isännöitsijän kolmessa vuodessa. Sen jälkeen työntekijä pyysi pientä palkankorotusta, mutta henkilöstöhallinto torppas sen. Kaveri lähti muualle. Tilakeskus jäi nuolemaan näppejään ja osaamista katosi. Organisaationa sillä oli tahtotila palkata omaan taloon varsinkin ydinosaajat (mm.valvojat, isännöitsijät, rakennuttajat). Uusien vakanssien perustamislupia ei saatu, piti ostaa ulkopuolelta. Kun oman organisaation henkilöstökulut ovat n. 10 miljoonaa euroa, ulkopuolelta ostettiin n. 20 miljoonalla. Tämä suhde on väärä. Omien osaajien osuutta on tulevaisuudessa kasvatettava huomattavasti. Myös omat huoltomiehet ja huoltomiesjärjestelmä olisi tärkeää. Muut ammattilaiset (mm. maalarit, metalliverstas, timpurit) on pidettävä omissa käsissä.

Aika taas näyttää, mitä hyötyä osakeyhtiöstä saavat veromaksajat. Liikelaitoksessa voidaan tuottaa konsernin tarpeisiin palveluita, jotka liiketaloudellisesti eivät ole aina järkeviä. On turhaa byrokratiaa ja raportointia. Puolueen elinkeinopoliittisessa ohjelmassa todetaan, että ”yhtiöittäminen in-house-yhtiöksi on joissakin tapauksissa perusteltua ja toimintatapana se muistuttaa paljon liikelaitoksen toimintatapaa. Kyse on valinnasta kahden toimintatavan välillä. Käytännössä kunnan ollessa ainoa omistaja, on varsin kiinteä omistajaohjaus mahdollista.” En näkisi tässä mitään mullistavaa ”demokratiavajetta” syntyvän kuntalaisen kannalta, jos omistajaohjaus on tehtäviensä tasalla. Toiminta voi kuitenkin sujuvoitua ja parempaa tulostakin syntyä hyvänä palveluorganisaationa.

Esa Kanerva



Suuri amerkkalainen huijaus


                                                                                                                                  

                                                                                                                       15.9.2017

Minua on pyydetty julkaisemaan aikaisempi juttuni amerkkalaisten rahoitusmarkkinoitten romahtamisesta vuonna 2007 uudestaan. Tässä se nyt on!


”Meidän suomalaistenkin on hyvä tietää, että maksamme amerikkalaisen rahoitusmarkkinoiden ja asuntokuplan puhkeamisen laskua edelleen. Tässä bluffissa katosi satoja ja ellei tuhansia miljardeja dollareita ja euroja pörssihuijareitten taskuun. Syöksy lähti liikkeelle monesta eri syystä. Ei pelkästään siitä syystä, että asuntolainoja myönnettiin alun alkujaankin maksukyvyttömille ihmisille ns. suprime-lainoina. Yhdysvaltion keskuspankki FED laski korot ennätyksellisen alas pitkäksi aikaa. Pankkisektoria valvottiin huonosti ja säätelyä ei ollut. Luottoluokittajat olivat ostettavissa ja nämä huijarit olivat keskeisessä asemassa huijausten onnistumisessa.                                                         

Pankeille jäi paljon pienen koron rahaa käsiin, jota se alkoi tarjota käytännössä kaikille halukkaille, myös niille, joilla ei ollut työpaikkaa, omaisuutta tai vakituisia tuloja. Asuntolainaa annettiin myös vähävaraisille, joilla ei ollut edes 10 prosenttia asunnon hinnasta.Tämä helpon rahan kiihdyttämä asuntojen kysynnän kasvu nosti asuntojen hinnat ylös, ja käynnisti spekulatiivisen kaupan, joka nosti hintoja entisestään, ja viimein kiinteistökuplan, joka aiheutti vuoden 2007 alusta lähtien laajan luottokriisin.

Spekulantit olivat oivaltaneet tilaisuutensa tulleen hyvissä ajoin. Amerikkalainen elämäntapa lisäsi löylyä kiukaalle. Koska asuntojen arvot näennäisesti nousivat koko ajan, sitä vastaan sai uutta kulutusluottoa. Varsinaista huijausta oli ”alta priiman” asuntoluottojen paketoiminen johdannaisiksi, paketeiksi. Pankit siirsivät omaa luottoriskiään investoinipankeille, jotka tämän tuotteistamisen tekivät. Nitten arvo saattoi olla monikymmenkertainen niiden todelliseen arvoon nähden. Koska luottoluokittajatkin olivat juonessa mukana, kelpasivat johdannaiset eläkesäätiöille ja pienen riskin rahastoillekin.

Paketissa oli osa maksuohjelman mukaisesti hoidettuja luottoja, osa suuririskisiä velkoja ja loppuosa arvottomia papereita. Mitä paremmin johdannaiskauppa kävi, sitä ahneemmiksi rahastojohtajat tulivat. Ja sitä kevyempää tavaraa paketissa oli. Kauppaa johdannaisilla käytiin globaalisti ja mm. Deutschebank oli iso peluri. Samoin islantilaiset ja irlantilaiset pankit. Kaiken kukkuraksi suuren riskin rahastot möivät vielä näille johdannaisille vakuutuksia tappiotten varalle.

Todellista kasinopeliä oli ”shorttaus” eli lyhyeksi myynti, jos peluri lyö vetoa siitä, nouseeko johdnnaisen kurssi vai ei. Myyja lainaa tai vuokraa arvopaperit välittäjältä. Asuntokauppajohdannaisten kauppa ryöstöytyi käsistä ja niiden myynnin arvo ylitti jo 2007 Yhdysvaltain valtionvelkakirjojen kaupuan, 4500 miljardia dollaria.

Sitten kaikki romahti. Suuria investoinitpankkeja joutui rahoituskriisiin, osa meni konkursiin, fuusioiduttiin ja tehtiin pelastuspaketteja. Niin kuin aina, pelin maksoi tavallinen kansa verovaroilla ja kärsimyksillään niin Amerikassa kuin Euroopassa. Syyllisiksi löytyi joitakin pankijohtajia. Muutamat olivat kaiken muun rinnalla pelanneet omia peljään ja syyllistyneet rikoksiin lainopillisessakin mielessä. Kansa maksoi kadonneet miljardit suurella työttömyydellä, monet menettivät säästönsä ja eläkerahastojen konkursseissa eläkkeensä. Maailmantalous ajautui syvään lamaan ja ongelmiin.

Yksi pirteä poikkeus oli Islanti, joka päästi omat pankkinsa konkurssiin ja on toipunut kohtalaisesti finanssikriisistä. Suomalaisetkin maksavat Amerikan finanssihuijauksen hintaa välillisesti. Suoranaiset sijoitukset olivat vähäisiä eikä niistä haluta kertoa julkisuuteen. Seitsemän laihaa vuotta on takana, työttömyys on korkea ja vienti vetää huonosti. Hallitus leikkaa ja kaikesta tingitään. Tällä tavalla tavallinen suomalainen kansakin vedettiin mukaan amerikkalsten asuntokuplaan ja maksumiehiksi.”

Esa Kanerva

Avioliittoon vihkimisestä tuli työmarkkinakyymys




Kaupallisen radion uutistoimittaja oli tehnyt uutisen professori Elisa Helanderin tutkimuksesta, joka selvitti, tulisiko kirkon luopua vihkioikeudesta. Hän esitti asian tavalla, joka oli ”hämmentävä”. Suomen evanelisluterilainen kirkko ei halua luopua vihkioikeudestaan, koska se aiheuttaa pappien laajaa työttömyyttä. Hän kiteytti oman tulkintansa tutkimuksen johtopäätöksistä tähän lauseeseen.

Kirkon tiedotteissa ei tätä seikkaa korostettu. Toimittajan kiteytys pappien työttömyydestä oli kuitattu ilmaisulla ”Vihkioikeudesta luopumisella olisi laajoja yhteiskunnallisia seurauksia”. Viestinnällisesti oli hygienisempää kertoa asia niin, että siviilivihkijöiden määrää olisi lisättävä. Mikkelin piispa Seppo Häkkänen pukee asian sanoiksi näin: ”Kyse on monella tavalla varsin merkittävästä asiasta. Toimitusten loppumisella olisi heti ihan konkreettisia vaikutuksia pappien, kanttoreiden, suntioiden ja muun henkilökunnan työmäärään ja sitä kautta työllisyyteen”. Kirkon tai sen johdossa olevien pappien pelko on ihan aito huoli omasta asemasta ja leivästä.

Kuinka moni vihkipari ajattelee häittensä uskonnollista merkitystä? Kirkkorakennuksen juhlavat tilat ja traditio taitavat olla suurimmat kannustimet. Pappi antaa siunauksensa ja pyytää Jumalan siunausta avioliitolle, koska näin on aina tehty eikä asiaa sen kummemmin mietitä. Toisaalta siviilivihkimisestä on tehty pelkkä juridinen toimitus maistraatin toimistossa. Kummallakin tavalla toimitetulla vihkimisellä on samat oikeusvaikutukset. Olisiko yhteiskunnan kannalta katastrofi, jos kirkko luopuisi lähes monopolistaan suorittaa vihkitoimitus?                                                                                                              

Kirkkoa tulisi ensisijaisesti huolestuttaa maallistuminen ja uskonkappaleiden arvon vähentyminen ihmisten mielissä. Aikaa kuitenkin riittää minusta toisarvoiseen kinaamiseen ja riitaan samaa sukupuolta olevien vihkimisestä. Eikä tätä tutkimustakaan olisi tehty, jos ei olisi haluttu saada vastauksia juuri tähän homojen vihkikysymykseen. Tämän lisäksi hoksattiin inhottava asia, että tässähän saattaa mennä virka alta ja mukava seremoniamestarin työ.

Vihkimisoikeuskysymys ja homojen vihkimisongelma muuttui työmarkkinaongelmaksi. Oma suu on lähempänä kuin kontin suu, sanoi äitini. Pitäiskö miettiä kirkon ja valtion erottamista toisistaan ihan vakavasti? Nykyisen kirkon juuret ovat niin vahvasti kiinni yhteiskunnan rakenteissa jopa siten, että organisaation tarpeet estävät kirkon uudistumisen. Siitähän tässä vihkimisoikeusongelmassakin on kysymys!

Esa Kanerva

Yhden koon kengät kaikille




                                                                                                                                 1.9.2017

Tätä vaihtoehtoa tarjoaa nykyään suomalainen terveyskeskus. Eihän siinä ole mitään järkeä, että erilaiseen palvelukysyntään vastataan homogeenisella palvelutarjonnalla.
Kaikille ei kannata tarjota kaikkea ja nykyistä tarjontaa voisi kohdentaa erilaisille kohderyhmille. Nopeasti ajatellen on löydettävissä ainakin seitsemän tarpeiltaan erilaista ryhmää.

Neuvolapalveluiden tyyppistä tarjontaa annettaisiin äideille, lapsille, koululaisille, perheille, vanhuksille ja mahdollisesti päihdepulmaisille.

Asiakkaille, joilla on yksi tai useampia kroonisia kansansairauksia voitaisiin tarjota seurantapalveluita, koska he hyötyvät pitkistä potilas-lääkäri-hoitaja-suhteista.

Kiireetöntä hoitoa tarvitsevat potilaat saisivat lääkäriajan ajanvarauksella, mutta odotusaika ei saisi olla yli 10 vuorokautta.

Päivystysajan saisivat heti ihmiset, joilla on äkillisiä pulmia. Tällöin palvelut voitaisiin keskittää isoihin yksiköihin, joilloin skaalaedut pitäisivät yksikkökustannukset kurissa. Kolme-neljä prosenttia kaupungin sote-budjetista on resurssoitu lääkäreiden vastaanottotoimintaan. Kansalaisten nopea lääkärille pääseminen ja tämän asian kuntoonsaattaminen ilman Soteakin ei siis ole valtava panostus edes kansantaloudellisesti, vajaa kaksisataa miljoonaa euroa. Lääkäreitä on hyvin saatavissa virkoihin.

Työterveyshuollossa keskityttäisiin työterveyshuoltohenkilöstön ammattitaidon hyödyntämiseen mm. työperäisten sairauksien ja vammojen ennaltaehkäisyyn, työpsykologiaan ja ergonomiaan nuhapolin sijaan.

Tavallisen terveyskeskuslääkärin mahdollisuudet auttaa moniongelmaisia kansalaisia ja elämänhallintansa kanssa kamppailevia ovat rajalliset. Kuudentana kohderyhmänä he tarvitsisivat oman työskentelyotteen ja erilaiset ammattilaiset kohtaamaan avuntarvitsija.

Seitsemännessä moodissa hoidetaan mielenterveyspotilaat.

Edellä esittelemääni professori Martti Kekomäen lanseeraamaa mallia sovelletaan eri puolilla Suomea. Voisi toimia jalostettuna Tampereellakin!

Esa Kanerva, kaupunginvaltuutettu sd




Valta vaihtui-muuttuuko mitään?


                                                                                                                                  

                                                                                                                       30.8.2017

Tampereen Sosialidemokraattinen Toveriseura ja Tampereen Työväenyhdistys järjestävät kaikille avoimen yleisötilaisuuden Työväenmuseo Werstaan auditoriossa huomenna torstaina 31.8.2017 klo 18 teemalla ”Valta vaihtui-muuttuuko mitään?”

Pormestariohjelma kirjoitettiin suurella poliittisten puolueiden yksimielisyydellä. Kuntalaiset voivat tehdä kysymyksiä valtakoalitiolle, mikä muuttuu vai muuttuuko mitään? Vai onko tarvetta muuttaa mitään?

Investoidaanko Tampereella entiseen malliin, miten käy palveluiden, nostetaanko tällä kaudella veroprosenttia, miten talous saadaan kuntoon, tehdäänkö yhtiöittämisiä jne., kysymyksiä riittää.

Aluksi pormestarit alustavat n. 15 minuuttia kumpikin illan teemasta. Anna-Kaisa Ikonen voisi ehkä arvioida itse omaa kauttaan ja peilata sitä nykyiseen pormestariohjelmaan. Lauri Lyly puolestaan voisi kenties pohtia, minkälainen Tampere on tämän valtuustokauden ja pormestariohjelman jälkeen. Teema on kuitenkin vapaa sille tavalle, miten he haluavat he asiaa lähestyä.

Tervetuloa kuulemaan ja esittämään kysymyksiä!

Esa Kanerva

Valtuusto laatii uutta strategiaa huomisen päivän








                                                                                                                                    27.8.2017

Strategia- sana on alun perin ollut sotapäällikköjen käytössä. Sieltä se on siirtynyt ja jokapäiväistynyt jopa kunnalliseen päätöksentekoon. Edellinen kaupungin strategia oli nimeltään ”Yhteinen Tampere-Näköalojen kaupunki”. Sen tähtäin oli vuodessa 2025 ja uusi yltää aina vuoteen 2030. Strategian pohjana toimii pormestariohjelma, joka on johtamisen väline 4 vuoden aikajänteellä. Valtuustoryhmät ovat olleet keskeisessä roolissa sitä tehtäessä. Ohjelma pureutuu konkreettisiin ajassa oleviin haasteisiin. Strategia perustuu pormestariohjelmaan. Laadinnassa mukana on myös henkilöstöä, kuntalaisia ja sidosryhmiä. Aikajänne yli 10 vuotta ja tulevaisuuden muutostekijät ovat keskiössä.


Tampereen nykyisen ”Yhteinen Tampere - näköalojen kaupunki” - strategian laadinnassa
keskeisimmiksi haasteiksi tunnistettiin kuntatalouden heikko tilanne, korkea työttömyys,
hyvinvointierojen kasvu sekä väestörakenteen muutokset. Tampereen kaupungin toimintaan vaikuttavina merkittävinä muutostekijöinä nähtiin myös elinkeinoelämän haastava globalisaatio, kaupungin kasvu ja ilmastonmuutoksen edetessä lisääntyvät ympäristövaatimukset.

Nykyistä strategiaa tehtäessä nuo edellä mainitut ongelmat eivät ole muuttuneet miksikään. Näiden lisäksi strategiassa on huomioitava toimintaympäristössä tapahtuvia kansallisia ja kansainvälisiä megatrendejä, joilla on vaikutuksia pitkälle tulevaisuuteen.

Teknologinen kehitys on yksi voimakkaimmin kaupunkien tulevaisuuteen vaikuttavista
muutosvoimista sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä. Muun muassa digitalisaatio, robotisaatio ja tekoäly tulevat muuttamaan monella tavalla koko kaupunkiyhteisöä.

Tulevaisuuden osaamistarpeiden ennustaminen on vaikeaa. Teknologioiden kehittymisen myötä osaamistarpeet muuttuvat ja uusia ammatteja syntyy vanhojen kadotessa. Toisaalta teknologioiden kehittyminen tuo oppimiseen uusia mahdollisuuksia ja näin turvaa osaamista.

Kaupungistuminen on voimistuva trendi. Haasteena on turvata yhdyskuntarakenteen toimivuus, alueiden tasapainoinen kehitys, hyvinvoinnin mahdollisuudet, riittävät palvelut kasvavalle väestölle ja ekologinen kestävyys. Tulevaisuudessa globalisaatio korostaa kaupunkien kansainvälistä kilpailuasetelmaa. Mansekin joutuu kilpailutilanteeseen Turun lisäksi muittenkin isojen kaupunkien kanssa. Periaatteessa myös maakunnat kilpailevat maan sisäisesti toistensa kanssa sekä toisaalta myös kansainvälisesti. Kaupungistumisen suuri haaste on hyvinvoinnin jakautuminen eri alueiden ja väestöryhmien välillä.

Kansalaisyhteiskunnan rooli tullee vahvistumaan. Kuntalaiset eivät tyydy vaikuttamaan vain vaaleissa, vaan he haluavat käyttää osallistumisoikeuttaan laajemmaltikin päätöksenteossa. Osallistuminen kanavoituu perinteisten muotojen rinnalla uusia reittejä pitkin. Somen kautta syntyy erilaisia verkostoja ja vaikuttamiskeinoja. Digitaalisuus antaa tähän mahdollisuudet. Yhteisön sisään voi syntyä uusia yhteisöjä.

Mikähän on kunnan tehtävä tulevaisuuden yhteiskunnassa? Ei ainakaan käskyttäjä tai viranomaisyhteiskunta. Kumppanuudesta edetään siihen, että kunta paremminkin mahdollistaa erilaisen tekemisen ja tarjoaa valmiita malleja, yrityspuistoja ja sovelluksia esimerkiksi yrityksille. Yhteistyö tiivistyy erilaisten ”kuntayhteisöjen” kanssa ja heidän toimintansa mahdollistetaan, jos se palvelee yhteistä hyvää.

Odotan tiivistä työskentelypäivää. Illalla demarit pohtivat vielä yhdessä kaupungin talousarvion laadintaa ja kuulemme lautakuntien omasta valmistelusta. Päivän kruunaa vielä yksi hallituksen kokous. Hyvää alkavaa viikkoa!

Esa Kanerva






















Särkänniemen tulos heittelehtii ja liikevaihto junnaa paikallaan


                                                                                                                                  

                                                                                                              25.8.2017

Minulla on muistoja Särkänniemen huvipuistosta sen alkuvuosikymmenistä alkaen. Tuskin yhtiön tulosta olen silloin seurannut muussa kuin siinä mielessä, että hyvää tulosta huvipuisto teki lapsen hauskuuttamisessa. Vakaa käsitykseni on, että Olavi Joenpolven aikana yhtiö menestyi ja osingot kaupungille maksettiin ajallaan sekä täysimääräisinä. Tosin alan kilpailu ei tuohon aikaan ollut yhtä rajua kuin nyt. Karuselli pitää olla joka niemessä ja notkelmassa. Aikojen alusta kansaa on pidetty tyytyväisenä ”leivällä ja sirkushuveilla”. Eilen luin Demokraatista Näreikön jutun Tampereen kaupungin tytäryhtiöitten tuloksista. Siinä kerrottiin, että Särkänniemi Oy:n liikevaihto supistui noin viidellä prosentilla, samoin nettotulos heikkeni edellisestä vuodesta tappiolliseksi. Tuli mieleen ja muistiin, ettei tämä tainnut olla ensimmäinen vuosi, kun yhtiöllä on kehno tuloskehitys. Vuodesta 2010 Särkänniemen peräsimessä olleen toimitusjohtaja Miikka Seppälän suhteellisen lyhyt ura on ollut kivinen. On ollut kohua ja kuohuntaa milloin mistäkin. Palkkaa hänelle on kuitenkin maksettu mukavat reilut kymppitonni kuussa.

Vuonna 2013 yhtiö teki 19,5 miljoonan euron liikevaihdolla 1,5 miljoonan euron tappion. Syitä ja selityksiä löytyi tuolloinkin. Omaa pääomaakin jouduttiin syömään. Yhtiön oma pääoma laski edellisvuoden 17,2 miljoonasta eurosta 16,2 miljoonaan euroon. Kaiken kukkuraksi käytiin yhtiön ensimmäiset yt-neuvottelut. Niiden seurauksena 13 henkilöä irtisanottiin.

Seuraavana vuonna tehtiin jälleen tappiota. Yhtiön liikevaihto laski 8,5 prosentilla 17,8 miljoonaan euroon. Syiksi kerrottiin nyt ilmai­nen sisäänpääsy ja heikentynyt asiakkaiden rahankulutus. Tulos rahoituserien jälkeen oli 2,12 milj. euroa tappiollinen ja tilikau­den tulokseksi muodostui -0,97 milj. euroa. Olisikohan konseptissakin ollut jotakin mietittävää. Lapsiperheet varmasti söisivätkin alueella, jos hinnat olisivat jossakin järjellisissä mitoissa.

Sitten kesäkaudella 2015 onnistaa. Särkänniemi tekee tulosta 1,41 miljoonaa ja kykenee jopa maksamaan osinkoa omistajalleen, Tampereen kaupungille. Kävijämäärätkin lisääntyivät 12 prosenttia. Mutta delfiinien siirto kummittelee taustalla eikä päätöksiä ole pystytty tekemään.

Vuonna 2016 kesän tienestit menivät pakkaselle. Liikevaihto supistui siis viidellä prosentilla ja nettotulos oli miinusmerkkinen. Delfiinisotkuista tuli sekä rahallista tappiota että imagollista takapakkia.

Kaupungin omistuksessa on hyvin erityyppisiä ja erilaisilla toimialoilla liiketoimintaa harjoittavia yhtiöitä ja yhteisöjä. Siten organisaatioiden tavoitteet ja tehtävät voivat olla hyvin­kin erilaisia. Omistamisen tarkoitus on mielestäni Särkänniemen kohdalla kaupungin strategiset tavoitteet, eikä siitä vetovoimaisuuden lisääminen ole pienin. Tulostakin olisi vaadittava, siis ihan rahallista. En haluaisi olla nyt huvipuiston toimitusjohtajan housuissa. Huonoa ”karmaa” on ollut hänen ympärillään jo vähän aikaa. Jään mielenkiinnolla odottamaan, mitä toimia Särkäniemen hallitus uskaltaa ja kykenee tekemään.

Esa Kanerva



Edesmenneen Jari Niemelän valtuustoaloite


                                                                                                                            21.8. 2017

Jari Niemelä teki valtuustoaloitteen 13.6.2016 henkilöstökassan uudelleen perustamisesta.  Hänen ideansa oli ehdottaa, että aloitetaan puhtaalta pöydältä uudenlainen kassatoiminta. Hänelle oli tärkeää, että vuodesta 1924 toimintansa aloittaneen henkilöstökassan perinteitä vaalittaisiin ja tämä henkilöstöetuus säilytettäisiin jatkossakin.

Kassan johtokunta on hahmotellut uudenlaista kassatoimintaa jo useamman vuoden. Kassan toiminta olisi mahdollista saada kannattavaksi matalien korkojen aikakautena tekemällä uudistuksia perinteiseen kassatoimintaan. Kaiken ydin on uusi kassajärjestelmä. Se olisi uusittava toimimaan nykyisten pankkijärjestelmien lailla reaaliaikaisesti. Selvityksiemme mukaan markkinoilla olisi satavissa varsin edullisesti toimiva kassajärjestelmä tarpeisiimme.

Johtokunnan hahmottelema malli pitäisi sisällään lyhytaikaista lainan antoa. Näistä saaduilla provisioilla olisi mahdollista saada taloutta paranemaan. Luotot olisivat lähes riskittömiä ja siksi korot voitaisiin pitää maltillisina. Palkansaajillahan on aina ”sisällä” palkan lisäksi rahaa, mm. lomarahat.

Edellä mainittujen toimien lisäksi henkilöstökassan olisi saatava pitää oma tase. Tähän asti kassan rahat ovat olleet kaupungin taseessa eikä kaupunki ole maksanut niistä korkoa. Vaikka kassan oma pääoma onkin pienentynyt, on se edelleenkin miljoonia, joista hyvin pienelläkin marginaalilla olisi saatavissa tuottoa.

Henkulöstökassan johtokunta käsittelee keskiviikkona Jari Niemelän valtuustoaloitteeseen vastaamista. Rahoitusjohto haluaa vastausluonnoksessaan lopettaa kassatoiminnan eikä näe edellytyksiä uudenlaisen kassatoiminnan aloittamiseen.

Henkilöstökassan johtokunta tekee kuultuaan rahoitusjohtoa oman lausuntonsa asiassa. Lopullisesti asia on kaupunginhallituksen käsittelyn jälkeen valtuuston käsissä sitten joskus kun se sinne menee. Jos lopettaminen ei valtuustolle sovi, voihan se palauttaa aina asian ja aloitteen uudelleen valmisteluun!

Esa Kanerva

 

Pitkään ja hartaasti




                                                                                                                                       17.8.2017

Valtuuston kokous 14.8. alkoi klo 15.30 kyselytunnilla. Aihena oli valtuustoaloite Tampereen kaupungin mielenterveys ja-huumeongelmien hoidosta. Kokous päättyi puoli yhdentoista aikaan. Takapuolilihakset olivat kovilla, ainakin näin keltanokalla.

Kysyin apulaispormestari Loukaskorvelta yli 65-vuotiaiden katkaisuhoidon tilanteesta, josta on ollut juttua jo mm. Demokraatissa. Vastauksessa ei tarkasti otettu kantaa ja painotettiin linjan olevan avohoitopainotteisuus. Olen kuullut kentältä, että asia on liikahtamassa positiivisempaan suuntaan ja toimenpiteisiin ollaan ryhmyssä. Seuraan tilannetta.

Valtuustossa kukaan ei avannut keskustelua talouden katsauksesta. Tilanne on se mikä on ja kaikki odottavat sitä, miten talouden kasvu ja työttömyyden lasku vaikuttaa talouslukuihin. On minulla mietteitä taloudesta. Siitä kerron seuraavassa muutamassa lauseessa.

Kaupungin talouden tasapainottaminen on valtuustokauden keskeinen tavoite. Tämän vuoden alkukuukausien toiminnan ja talouden katsaus kertoo talouden suunnan olevan kääntymässä, mutta hyvin hitaasti. Talouden tasapainottamiseen olemme täällä valtuustossa lähes sataprosenttisesti sitoutuneet pormestariohjelman kautta. Velkaantumisen kääntäminen ylijäämäisiin tilinpäätöksiin ei tule olemaan päätöksien osalta helppoa. Yleensä kaikkien suussa leikkaaminen, saneeraaminen, säästäminen ja tehostaminen maistuvat pahalta. Jospa jätettäisiin ne hetkeksi sivuosaan ja sekundaaritoimenpiteiksi. Taloutta voi edistää myös muistakin näkövinkkeleistä. Talouden uudistuminen, palveluiden uudet tuotantotavat ja -menetelmät, uudet liiketoimintamallit ja paremmin tekeminen voisivat olla ajattelun keskipisteessä. Kun ajatellaan nimenomaan Tampereen taloutta, vaaditaan koko organisaation henkisen ajattelumallin muuttamista siten, että kaikki mitä tehdään, tehdään työllisyyden ja työllistämisen lähtökohdasta.

Mitä tarkoitan talouden uudistumisella. Kaupunki voi luoda edellytyksiä uusiin liiketoimintaideoihin perustuville yrityksille. Niiden toiminta voi liittyä perinteisiin liiketoiminta-alueisin, kuten matkailuun, ympäristöteknologiaan, liikkumiseen tai logistiikkaan, mutta uusin toimintakonseptein. Smart-cityllä luodaan vankkaa alustaa näille hankkeille. Enemmistölle voidaan tarjota lukuisat kunnalliset palvelut sujuvasti ja taloudellisesti vaikka kännykän avulla. Tietysti hoidamme myös niiten kuntalaisten palveluista, jotka tarvitsevat perinteistä toimintatapaa. Tarkasti kohdennettuna tarjontana ja etukäteen selvitettynä kohderyhmänä on löydettävissä heidänkin prosessiinsa sujuvuutta. Tuottavuutta lisää eniten kuitenkin se, että valtaosalle asiakkaita tehdään palvelut digitaalisesti. Uudet liiketoimintamallit ja osaamiskeskittymät tarvitsevat kaupungin tukea kaavoituksesta ja henkisestä tuesta lähtien. Esimekkejä onnistumisesta on jo nähtävillä koulutuksessa ja terveydenhuollossa. Paremmin tekeminen ja tuottavuuden lisääminen kaupungin omassa organisaatiossa ei tarkoita hiillostamista, vaan päätä käyttöön enemmän, fysiikkaa ja kömpelöitä prosesseja vähemmän.

Talouden suunnan kääntyminen parempaan on kiinni paitsi koko Suomen, myös omista toimenpiteistämme. Työllisyys on ykkösasia. Kaupungin toiminnalla on varsin ratkaiseva merkitys yritysten ja työtä hakevien yhteensaattamisessa. Täsmäkoulutus yritysten tarpeisiin ja yritysten kilpailuttaminen kaupungin hankkeissa siten, että kilpailuttaminen tukee paikallista yrittäjyyttä ja työllistymistä, parantavat kaupungin työllisyystilannetta edelleen. Kaupunki takaa palvelut sekä yrityksille että työtä hakeville sujuvasti.

Talous alkaa pyöriä sittenkin, olihan Galileollakin monta epäilijää maapallon suhteen!

Lopuksi ihmettely Kilpailukykysopimuksesta. Sen perusteellahan julkisen sektorin työntekijöitten mm. lomarahaa leikattiin. Talouden katsauksen perusteella näyttäisi sen vaikutusten olevan kaupungin talouteen negatiiinen valtionosuusleikkausten ja vähentyneiden verotulojen osalta. Mikähän lienee Kikyn kokonaisvaikutus rahallisesti kaupungin talouteen? Jos vastaus on, että miljoonia negatiivinen, voimme edelleen ihmetellä tätä rahansiirtoa tai ryöstöä julkisesta taloudesta avoimelle sektorille. Julkisen sektorin työntekijöitten on lupakin olla vihaisia! Täytyy kysyä loppukuun valtuuston seminaarissa.

Sitten pidin puheenvuoron huoltokiusaamisesta vieraannuttamisesta. Julkaisen sen tässä:

”Sirkka-Liisa Virtasen aloite on tärkeä muistutus tärkeästä asiasta. Tuntojeni mukaan sitä esiintyy yhteiskunnassa paljon enemmän kuin saattaa ymmärtää. Kaikki keinot pitää ottaa käyttöön, jotta lapsen oikeus molempiin vanhempiin toteutuisi. Matemaattisesti laskien kokonaisuuseronneisuusuku on ollut Suomessa lähellä 50 prosenttia. Avioerossa päätetään lasten huollosta ja tapaamisesta. Kun avioliitto harvoin päättyy sopuisasti, liittyy avioeroprosessiin toisen henkilön, yleensä isät kokevat tulleensa alistetuiksi, kiusaa ja lapset joutuvat pelinappuloiksi ja syrjityiksi. Lapset toimivat silloin välikappaleina ja välineinä henkiseen väkivaltaan, alistamiseen ja kiristykseen. Suuressa osassa tapauksista toinen vanhempi käyttää toisen vanhemman rakkautta lapseen ja itse lasta aseena painostaakseen itselle edullisen sopimuksen. Tässä yhteydessä ei kannata alkaa luetella niitä lukemattomia kiusaamisen muotoja, joilla toista vanhempaa halutaan kiusata ja häiritä, vain ihmisen mielikuvitus on niille rajana.

Lasten huoltajuusriitojen ohella lapsen vieraannuttaminen toisesta vanhemmasta on lapsen kannalta suorastaan rikos. Kysymys saattaa olla toisen osapuolen taholta pitkäkestoinen ja suunnitelmallinen prosessi. Lapsi on altis manipuloinnille ja valheellisille syytöksille vielä aikuisuudessakin. Vieraannuttaja ei yleensä välitä oikeudellisistakaan seurauksista ja aika toimii hänen hyväkseen.

Jos yhteiskunta voi jollakin tapaa auttaa lasta ja kiusaamisen kohteeksi joutunutta vanhempaa, on se tehtävä. Kuten aloitteessa todetaan, keskiössä ovat lastensuojelutyöntekijät, perhetyöntekijät ja muut perheiden parissa työskentelevät. Kannatan lämpimästi heidän täydennyskouluttamistaan. Tiedonsaannin edistäminen kummallekin vanhemmella heidän lasta koskevissa asioissa on otettava kunnan antamissa palveluissa huomioon, tietenkin juridisten sekkojen sallimissa puitteissa.”

Toinen aloite, johon halusin kiinnittää huomiota, oli päiväkotien ja koulujen sisäilman laatu ja mitä sille voitaisiin tehdä. Ohessa on puheenvuoroni:

” Olen pääosin tyytyväinen Demari-ryhmälle annettuun aloitevastaukseen sisäilmaongelmien ehkäisemiseksi. Muutamia havaintoja kuitenkin lisään asian käsittelyyn. Koko ongelman ehkäisyn voisi tiivistää yhteen lauseeseen: Panostetaan enemmän ennaltaehkäisyyn, niin kliseeltä kuin se kuulostaakin. Eli pyritään pitämään kiinteistöt siinä kunnossa, että uusia sisäilmaongelmia syntyy mahdollisimman vähän. Miten tällaiseen tilanteeseen sitten päästään? Pitää tietää, missä kunnossa rakennukset ovat. Ajantasaista järjestelmää ollaan käsittääkseni luomassa. Kuntoarviot ja-tutkimukset ovat ajantasalla sekä niistä vedetään johtopäätökset tulevien vuosien korjaussuunnitelmista. Toiseksi hoidetaan kiinteistöjen huolto- ja korjaustoimenpiteet mahdollisimman nopeasti ennen kuin potilas sairastuu pahemmin ja ongelmat muutuuvat sisäilmaongelmiksi. Tässä yhteydessä kannattaisi miettiä kiinteistöjen huollon ottamista kaupungin omaksi toiminnaksi. Tätä projektia voisi kuvata ”Rännit ja kaivot puhtaiksi-hankkeella”. Huoltotoiminnan yksityiskohtainen valvonta, kiinteistöjen huollon olessa ns. vierailla, on vaikeaa, ellei peräti mahdotonta. Kolmanneksi kiinteistöjen kunnon seuranta pitäisi olla yhtä systemaattista toimintaa kuin itse huoltotoiminnan. Rakentamisen ammattilaisten tulisi jalkautua paikan päälle ja todeta pienemmätkin viat ja kulumiset. Näin niihin päästäisiin kiinni ajallisesti oikein. Neljänneksi perusparannukset tulisi ajoittaa oikein, ei liian varhain eikä myöskään liian myöhään.

Sitten vielä muutama sana siivouksesta. Asiakkaat arvioivat, että työn laatu päiväkodeissa ja kouluissa ei ole aina tyydyttävää. Onkohan koskaan tehty laskelmia siitä, mitä maksaa esimerkiksi puhtauspalvelujen tuottajien ympärillä käytävä byrokratia, kilpailuttaminen, sopimusten teko ja seuranta? Ainakin on oman siivoustoimiinnan volyymi ei saa laskea. Meillä on oltava vertailupohjaa hinnan ja laadun seurannalle.

Lopuksi yksi kysymys. Väistötilat näyttelevät varsinkin lähiöissä merkittävää osaa hankkeesta. Nykyisin on käytössä toimintatapa, jossa toimiala maksaa vuokraa perusparannuksessa olevasta tilasta ja TIKE (1.1.2018 alkaen KITIA) maksaa väistötilakustannukset.

Kaupungin kokonaisedun näkökulmasta voisi olla järkevää, jos järjestelmää muutettaisiin esim. vuonna 1.1.2019 alkaen siten, että perusparannuksessa olevista tiloista toimiala maksaa ainoastaan tontinvuokran, mutta väistötilakustannukset kokonaisuudessaan.

Tämä voisi ohjata meitä kaikkia kokonaistaloudellisempaan ajatteluun siitä, millainen väistötilan täytyy olla ja erimielisyysiltä väistötilojen laadusta voitaisiin välttyä.”

Esa Kanerva









 

Ensi maanantain valtuusto




                                                                                                                                      13.8.2017


Kaupunginvaltuusto kokoontuu ensi maanantaina 14.8. kesän lomien jälkeen. Listalla on alkuun tarkastuslautakunnan vaaliasiaa, talouskatsaus tiedoksi, asemakaavojen hyväksyntää ja aloitteiden käsittelyä.

Tarkastuslautakunnan vaali menee uusiksi, koska lautakuntaan valittiin esteellinen henkilö, joka työskentelee kaupungin palveluksesa. Hänen tilalleen valitaaan kokouksessa uusi, esteetön henkilö. Valinnan tekee Kokoomus.

Talousjohtaja Jukka Mänikkö kertoo kokouksessa viimeisimmät tiedot. Valtuustolle annettavassa selonteossa kerrotaan koko vuoden talousennusteen olevan 32,3 miljoonaa euroa pakkasella. Vaikka nettomenojen kasvuenneuste on hyvin maltillista, 1,7 %, verorahoitus on jäämässä 2,8 prosenttia viime vuotta pienemmäksi. Tämä siitäkin huolimatta, että toimeentulotuki siirrettiin Kelaan. Eri asia on sitten se, että ns. Kiky- vaikutukset verotuloihin ovat negatiiviset. Palkkojan leikattiin ja niistä saadut verotulot jäivät saamatta. Näitä verotulonmenetyksiä ei ole esityksessä eritelty!

Johtaja Yli-Rajala kieteyttää lopuksi sitä, että hallintokuntien on jatkettava tiukkaa säästölinjaa ja pyrittävä rakenteellisten muutosten sekä digitaalisaation hyväksikäytön vähentämään menoja.

Tampere-taloon omaan vapaaseen pääomaan tehdään sijoitus, koska remontti on tullut budjetoitua kalliimmaksi. Päätösesityksessä ehdotetaan valtionosuuden suuruista sijoitusta, n. 300.000 euron panostuta mm. kalustamiseen.

Asemakaavoja hyväksytään Ristinarkulla, Tampellassa, Linnainmaalla ja Koivistonkylässä. Päätösesitykset ovat mielestäni hyväksyttävissä. Oletettavasti puheenvuoroja käytetään runsaasti.

Nuorisovaltuuston edustajalle myönnetään läsnäolo- ja puheoikeus valtuuston kokouksissa. Kokouspalkkiotakin esitetään nostettavaksi kympistä 40 euroon.

Sitten aloitteisiin. Mielenkiintoisimmat aloitteet ovat mielestäni Persujen Terhi Kiemungin aloite maahanmuuton kustannusten selvittämiseksi. Vastauksessa todetaan, että kulujen erittely on nykyisiä lukuja tarkemmin on mahdotonta, koska analyysi vaatisi pitkäaikaista seurantatutkimusta ja siihen kohdennettua erillistä resurssointia. Minusta aloite ei annan aihetta toimenpiteisiin. Demarien valtuustoaloite päiväkotien ja sisäilmaongelmien selvittämiseksi on tarpeellinen. Vastaus on hyvä, sitä mukaa korjataan kun on taloudellisesti mahdollista. Kenenkään terveyttä ei riskeerata. Lisääkin rahaa voisi panostaa ja siivousta on seurattava tarkasti. Rakennusten ennaltaehkäisevä huoltotyö on tähdellisintä. Kattojen ja rännien on oltava puhtaita ja koneiden säädöt kohdallaan. Edesmenneen Jari Niemelän aloita pusikoitumisen torjumiseksi on mitä kannatettavin. Sirkka-Liisa Virtasen aloite koskien lastensuojelun keinoja puuttua huoltokiusaamiseen ja vieraantumiseen on hyvä. Mielestäni vanhemmat eivät saa ottaa avioerotilanteissa lapsia pelinappuloikseen. On hyvä suunnata koulutusta ongelmien tunnistamiseen lastensuojelun henkilöstölle. Liikennealoitteet käsitellään kuulemma nippuna. Katsotaan, minkälainen päätösesitys sieltä tulee. Käsiteltävänä on mm. Vihreiden aloite keskustan 30 kilometrin nopeusrajoituksesta ydinkeskustassa.

Palaan valtuuston kokoukseen maanantain jälkeen ja kommentoin päätöksiä.

Terveisin Esa Kanerva




Jeesustelua!


                                                                                                                                                                      

                                                                                                                       9.8.2017

Kepulainen omistajaohjauksesta vastaava elinkeinoministeri Mika Lintilä pauhaa suu vaahdossa TV-uutisissa, että Finnairin toimitusjohtaja Vauramon lisäeläke on valtion omistajaohjauksen vastainen ja kohtuuton. Miksi valtion omistajaohjaus aina ontuu ja virkamiehet tekevät mitä lystää. Kun toimittaja kysyy, mitäs nyt tehdään, Lintilä vastaa, ettei mitään. Kahden välistä sopimusta ei voi yksipuoleisesti irtisanoa.                                     

Haastattelijan tivatessa, etteikö todellakaan voida tehdä mitään onnettoman päätöksen suhteen, elinkeinoministeri pyörittelee asiaan palattavan viimeistään yhtiökokouksessa. Lintilä kertoo olevansa pettynyt ja vihainen. Siitä pitäisi jokaisen ymmärtää, että päitä tulee putoamaan hallituksessa. Metsäpomolle ja hallituksen pomolle Jouko Karviselle ei herune jatkossa myötätuntoa. Hän vielä painottaen lisää haastattelun lopuksi, ettei edellisellekään omistajaohjauksesta vastanneelle ministerille, nimittäin pääministeri Sipilälle, ollut kerrottu asiasta.                                                                                          

Koko juttuun reagoitiin vasta Hesarin paljastuksen jälkeen. Ministeri Lintilä yllätettiin kysymyksellä lisäeläkkeestä haastattelussa housut kintuissa ja hän heti lonkalta vaati julkisuudessa selvitystä päätöksestä. Nyt hän antaa ymmärtää, että jos hän vain olisi tiennyt, homma olisi hoidettu toisin. Olisikohan? Päätös noudattelee vuodelta 2012 olevaa valtion ohjeistusta, että vain valtion täysin omistamissa yhtiöissä ei lisäeläkkeitä suvaita, moniomisteisissa yhtiöissä yhtiön hallitus päättää asiasta. Sellaisen hallituksen elinikä on tosin lyhyt, joka kyseenalaistaa omistajan tahdon. Mutta silkkaa jeesustelua ja tekopyhyttä koko Lintilän jämäkkyys.

Orpo kuvittelee olevansa vitsikäs kertoessaan, että on olemassa jakovaara, ei jakovaraa. Kukahan valtionvarainministeri olisi myöntänyt, että nyt kansantalous kasvaa ja olisi mahdollista lisätä julkista taloutta. Ei kukaan! Orpo suostuu sanomaan, ettei Finnairin ratkaisu ”hyvältä näytä” eikä pidä siitä. Ja sanoo heti jatkoksi, että toivoo palkansaajilta malttia ja malttia koko yhteiskunnassa. Mitä tekopyhyyttä! Kohdistaisi sanansa vain yhteiskunnassa niille, joita mikään kohtuus ja maltti ei koske. Niin kuin tämä tapaus Reijo Karhinen. Kyseinen herra patisteli työmiehiä Kikyyn kertomalla leikkaavansa omaa palkkaansa 5 prosentilla. Ei leikannut. Kun kysyttiin, miksi ei hän kertoi, että Kiky ei toteutunut hänen odotustensa mukaisena. Mitä röyhkeyttä! Kysyttiinkö sairaalan siivoojalta, mitä mieltä hän on Kikystä ja sen toteutumisesta. Ei kysytty, mutta palkkapussii keveni. Olemattomasta palkasta ei kyllä olisi ollut mitään poisotettavaa. Tämä Karhinen ei siis pitänyt lupaustaan säännöllisen kuukausipalkkansa leikkaamisesta. OP:n vuosikertomuksen mukaan hänelle maksettiin viime vuonna säännöllistä rahapalkkaa 754 392 euroa, eli 62 866 euroa kuukautta kohden. Summa on sama kuin kahtena edellisenäkin vuotena. Ja tällaista tekee kuulemma syvästi uskovainen mies.

Koskelan Akseli totesi jotenkin siihen suuntaan, että herrojen etu on aina Suomen etu. Nyt pauhataan joka suunnalta, ettei Suomen liikkelle lähtenyttä taloutta saa pilata liian suurilla palkankorotuksilla. Koskaan kukaan ministeri ei kyseenalaista pörssiyhtiöitten johtajien palkkioita ja bonuksia. He ovat Suomen onni ja talouskasvu on heidän ansiotaan. Miltään taholta ei tule moitteita 8 vuoden heikoista talousluvuista ja muuhun Eurooppaan verraten myöhästuneestä talouskasvusta. Kyllä se on jeesustelua, jos nyt sanotaan palkansaajalle, että Suomen talous ei kestä edes reaaliansioiden laskun kompensoimista. Ja työmarkkinoille tarvittaisiin palkkamaltin lisäksi joustoja. A. Koskela kuvasi sen ajan meinikiä kertomalla torpparien asemasta, ”Aina on lähdettävä töihin kun käsketään tai torpasta pois.”                                                                                                                   

Samaanko pyritään ja osin on jo päädyttykin. Mitä ne nollatuntisopimukset muuta ovat kuin torppariajan toisintoa. On tekopyhyyttä vaatia malttia tulonjaosta tuloksen tekijöiltä, jos johtajat elävät kuin pellossa.

Esa Kanerva










Kaikki on suhteellista




                                                                                                                                             6.8.2017


Kateus ja katkeruus ovat suomalaisia katalysaattoreita. Herrat ovat aina olleet ihmisten hampaissa. Ei tietenkään syyttä. Viimepäivinä on luettu isojen yhtiöitten pomojen palkitsemisista. Kyllä se vihaksi pistää, kun joku Vehviläinen Cargotecista sai etukäteen maksettua palkkaa eli lisäeläkemaksuja viime vuonna 700.000 euroa tavallisen palkan päälle. Eikä se palkkakaan mikään pieni ole, yli puolitoista milliä vuodessa. Samalla rahalla voisi palkata monta kymmentä duunaria hommiin. Mutta kyllä suomalainen kadehtii työkavereitaankin. Jos toinen saa kympin enemmän palkankorotusta kuin se toinen, nousee hirmuinen melu ja suuttuminen. Toisaalta se kymppi voidaan päivässä pistää oluseen tai Kenoon. Ne ovat aina sijoitetun rahan arvoisia. Monta muuta arkipäiväistä asiaa voisi laittaa puntariin. Miksi joku toinen asia saa elämää suuremman merkityksen kuin toinen?

Jotkut kadehtivat maahanmuuttajia. Heistä löydetään kaikki viat ja virheet, mitä ihmiselämään voidaan liittää. Urbaanilegendoja lentää ja heidän käytöstään ihmetellään. Kun finskipoika vetää kalsarikännit ja örveltää, ei siinä mitään ihmeellistä ole. Mehän tehdään, mitä lystätään ja muut, mitä uskaltavat. Valtion rahat menevät pakolaisten elättämiseen, toisaalta ei huomata, että entistä useampaa nysseä kuljettaa ”muukalainen”. Kateita ollaan siitäkin, että muun värinen on bussin puikoissa, ”Perkele, vievät suomalaisten työt!”. Sentään etniseltä taustaltaan erilainen juuri ja juuri siedetään siivoojana. Kyllähän ne kai siihen just pystyvät.

Suomalainen on sitä mieltä, että ammattiliitto ei tee mitään, ay-pomot vain nauttivat hyvää palkkaa. Lakkoon me ei ainakaan lähdetä, niistä mitään hyötyä ole. Jos joku toinen porukka pistää pillit pussiin, kaverit oikein toivovat, että lakko menisi myttyyn. Aivan kauhea paikka on se, että joku muu saisi lakolla jotakin enemmän kuin minä. Ne mitään tarvitte, tulisivat kattoon meikäläisten hommia ja työtahtia. Niiden tehtävät mitään vaadi, sen kun pistävät tavaraa linjalle tai höpöttävät asiakkaiden kanssa. Sitten jos joku liitto vaatii enemmän kuin muut, se pistetään boikottiin. Ei saa poiketa yleisestä linjasta. Ollaan tyytyväisiä vaikka palkkoja alennettaisiin, jos kaikilta leikataan. Sekään ei ole hyvä ratkaisu, jos kaikki saavat jotakin palkanhyvää. Jos kaveri saan jostakin syystä euron enemmän, maailma kaatuu. Näin solidaarinen on nykyihminen.

Nautimme suuresti, kun jokin yhteinen hanke epäonnistuu. Niin kuin tuo Helsingin Metro-hanke. Paljon mahtui pauketta ja poskensoittoa tunnelista, nyt paukutellaan henkseleitä, kun se onnistui meiltä tamperelaisilta ajallaan ja ajatellusti. Vaikka rahaa meni, kelpaa nyt körötellä halki kaupungin. Suomalainen jälkiviisastelee niin talvisodan tarpeellisuudesta kuin Nokian kännykkäkatastrofista. Aina riittää hyviä neuvoja takakäteen ja herrathan ne syylliseiksi löydetään. Kyllä kansa on kaikkitietävä ja kaukaa viisas niin kuin isäjumala, mikäli Vennamon perillisiä on uskominen.

Härmäläinen rakastaa sääntöjä ja säätelyä. Pitäs tostakin saada laki, että tulisi asia kuntoon. Laki on kaikkeen ratkaisu, ei oman järjen käyttö missään tapauksessa. Missä on enemmän ohjeita ja määräyksiä, kuin taloyhtiöissä ja työmailla. Puhu siinä sitten työntekijöitten luovuudesta ja innovoinnista.                                                                 

Valtiovaltakin holhoaa ja keksimällä keksii, miten sääntelyä voisi purkaa. Köykäisiä ovat olleet villat tähän asti siinä työssä. Lupaa siihen ja tähän pitää virastoissa jonottaa ja valittaa saa milloin mistäkin. Toisaalta työmies Putkonen kiroaa Eu:ta ja direktiivejä. Parempi löytää moitittavat kaukaa ja läheltä. Nimittäin kannattaisi Putkosenkin aloittaa haukkuminen kotimaasta tai kotikunnasta. Sen jälkeen voisi söhiä ja muistuttaa Brysseliä normipurusta.

Ollaan sitä tarkkoja kotikulmillakin. Naapuri ei saisi grillata silloin kun minun pyykkini on kuivamassa tai Niemisten koiran jätösten löytymisestä meidän nurmikolta, on skandaali. Ei muuta kuin yhteys talohallituksen puheenjohtajaan ja pistäköön häädön käyntiin. Järjestyssäännöt ne olla pitää, ja kunniassa!

Sosiaaliturvaa käytetään väärin, etenkin työttömyysturvaa. Menisivät töihin, mutta kun haluavat loisia meidän työllisten kustannuksella. Työttömät kadehtivat töissä olijoita. Kehtaavatkin pyytää vielä lisää palkaa. Tuossa ajellaan hienoilla autoilla ja mennään lomilla Kanarialla. Pitäs pistää niille niin korkeet verot, ettei palkasta riittäs Virtasen ämmän mopsillekaan nappuloita tai mitä siankorvia se sille syöttää. Ja se sellainen osakekeinottelu ja pörssihuijaus täytyisi lailla kieltää. Niillä vain köyhää kansaa narutetaan ja viedään Suomesta työpaikat.

Suomalaisen mielestä on ihan viisasta kantaa kaljaa Riikasta, mutta venäläisten osotosmatkoja Lappeenrantaan ei ymmärretä ollenkaan. Kännykkään puhuminen ajon aikana tuomitaan, mutta melkein jokainen sitä tekee. Huijaaminen tuomitaan, mutta vakuutusyhtiötä tämä ei koske. Yleisenä sääntönä on se, että pieni vilppi on minulle sallittu, mutta naapuri ei saa armoa.

Tulimmekohan siihen lopputulokseen, että kaikki on suhteellista. Ja kuinka se Jeesus sanoikaan, näkee rikan toisen silmässä, mutta ei malkaa omassaan.

Esa Kanerva

Velkavipua ja velkasaneerausta


                                                                                                                                                                             

                                                                                                                                          3.8.2017
Otsikon sanasto liittyy velanottoon. Se on oikeustoimi tai tahdon ilmaisu, jossa toinen osapuoli antaa yleensä rahaa tai tavaraa toiselle lainaksi määrätyksi ajaksi. Kukapa meistä ei olisi ollut tekemisissä kyseisen diilin kanssa. Tahtoo vain mennä kansalaisilla överiksi tuo vipin otto, lainaa kun tyrkytetään varsinkin noususuhdanteessa joka oven raosta ja vähän ikkunastakin. Ajatus siitä, että velka on joskus maksettava, voi unohtua. Peruslähtökohta on edelleen se, että lainan ottaminen on aina mukavampaa kuin sen maksaminen. Paitsi vanhemmalla iällä, jolloin elämän kokemusta on sen verran, että alkaa suorastaan pelätä pankkiireja. Ajatus ja vastuu rahan takaisin maksamisesta alkaa painaa hartioita ja koron maksu aiheuttaa unettomuutta. Puhumattakaan siitä, että tietoisuus ja esimerkit velan hoitamatta jättämisestä ja sen seurauksena tulevista oikeustoimista saavat aikaan vilunväreitä ja vapinaa. Mikä sumentaa lainatiskillä asuntovelalliseksi aikovan tai verkkovippiä tekevän järjen valon?

Yleisesti on hyväksyttyä omistaa asunto ja velan tekemistä sitä varten pidetään jopa viisana rohkeutena ja sallittuna riskinottona. Muualla maailmassa vähän ihmetellään tätä suomalaisten pakkomiellettä uhrata paras työikämme asuntovelan maksuun. Ruotsissa asuntomarkkinat perustuvat kymmeniä vuosia kestäviin, jopa viisikymmenvuotisiin lainoihin, joita ei ole tarkoituskaan maksaa pois. Nyt käydään keskustelua siitä, piilovelkaantuvatko suomalaiset asunnon ostajat yhtiövelkaosuuksien kautta. Ainakin köyhtyvät, koska yhtiöitten ottamat lainat ovat yleensä kalliita. Ne on otettu hyvin pitkiksi laina-ajoiksi, jolloin pankkien korkomarganaalit ovat isot. Yhtiövastikkeitten kautta sitä joutuu kuitenkin lyhentämään ja korot maksamaan. Oman velan hoidon lisäksi. Oikein hirvittää nykyiset nuorten useiden satojen tuhansien eurojen asuntovelat. Se on melkoista riskin ottoa tulevaisuudella, joka toistaiseksi on yhä piilossa oleva ja vaikeasti ennustettava asia.

Tämä pikavippifirmojen rynnistys suorastaa kuvottaa. Radiot pauhaavat mielikuvia järkevistä päätöksistä. Ensiksi ostetaan roppakaupalla kallista tavaraa ja kulutusta. Sitten muka lähdetään lomalle! Kai nämä höpötykset sitten uppoavat joihinkin ihmisiin. Muuten ei näitä firmoja olisi kymmenittäin, ulkomaalaiset mukaan lukien sadoittain. Lainsäädäntö yrittää suitsia tarjontaa, mutta firmat askeltavat aina muutaman metrin edellä. Kun aikansa pyörittää velkapyramidia uusilla vipeillä, pää jää vetävän käteen ja luottotiedot palavat. Muutenhan kysymyksessä olisi ikiliikkuja. Sitten seuraavat ne oikeudelliset toimet. Ulosotto ja luottohäiriömerkintä ovat niistä lievimpiä. Kun mopo oikein karkaa, tulee tehdyksi vippaskonsteja ja sadaan vielä petossyyttet käräjillä.

Myös liiketoiminta ja julkisoikeudelliset yhteisöt ottavat lainaa. Suomalainen saa syntyessään huomenlahjaksi parinkymmenen tonnin velan. Firmat ottavat lainaa investointeihin ja maailman rahatalous pyörii vain rahan antolainauksen avulla. Talouslama alkaa siitä, kun on otettu liikaa velkaa ja on maksamisen aika. Kun keskitytään säästämiseen ja lainojen hoitoon, se raha on markkinoilta pois ja talouden pyörät eivät pyöri. Näin markkinatalous toimii terveellä tavalla. Kasinotalous on taas jonkinlaista varjopankkitoimintaa, jossa rahaa tehdään rahalla. Tämä puljaaminen ei ole missään tekemisessä ns. reaalitalouden kanssa. Vain kiihtyvä velkaantuminen mahdollistaa talouskasvun, koska pankki ottaa aina markkinoilta rahaa koron vuoksi enemmän pois kuin alun perin sinne loi. Paradoksi on siis se, että kun velkaantuminen hidastuu ja lainaa otetaan vähemmän, syntyy taantuma. Markkinatalous on jonkinlainen peli, jota valtiot ja markkinat pelaavat. Näistä lainatalouden heilahduksista syntyvät markkinatalouden häiriöt ja pulssit. Valtion talouden velka järjellisissä ja hoidettavissa olevissa mitoissa on osa markkinataloutta ja käsitykseni mukaan sitä ei ole tarkoituskaan koskaan ajaa nolliin.

Kunnat suunnittelvat talouttaan osin lainarahan varaan. Kunnat ovat osa julkista taloutta ja siihen pätevät monelta osin samat faktat kuin valtion talouteen. Tampereen osalta sanoisin, että velkamme on maan keskitasoa eikä siitä kannata olla ylihuolestunut. Muuten kuin sillä tapaa, että velkaa on. Velasta pitää aina kantaa murhetta. Pormestariohjelman mukaan talous tasapainotetaan kuluvana nelivuotiskautena. Tavoitteesta on pidettävä kiinni ja se onnistuu, kun pidetään kunta liikeessä ja taloudellisessa toimeliaisuudessa aktiivisena. Kun pyörät pyörii ja ihmiset saadaan töihin, syntyy verotuloja ja kulut vähenevät. Lainaakin pitää ottaa tuottaviin investointeihin ja palveluihin.

Esimerkiksi joukkoliikenteeseen työttömyyden hoidon ohella pitäisi investoida etupainotteisesti. Se tuo kulutettuja euroja viipeellä kunnan kirstuun. Toimiva joukkoliikenne houkuttelee investoijia perustamaan yrityksiä ja rakennusliikkeitä rakentamaan sujuvien yhteyksien varrelle. Myös matkailijat tykkäävät liikkua ja mitä parempaa joukkoliikennepalvelua tarjotaan, sen houkuttelevampi kohde kaupunki on.

Samoin luonto kiittää ja puhdas ilma säilyy kilpailuvalttina. Heti ensi vuonna ei parane vetää liinoja kiinni ja pyrkiä talouden nollatulokseen. Kyllä velkaa joudutaan vielä ensi vuonnakin ottamaan, mutta vähemmän kuin edellisinä vuosina. Velanottoa on siedettävä, jotta palveluja ei jouduttaisi leikkaamaan. Sitten seuraavina vuosina uudistukset toimintatavoissa, säästeliäisyys, palveluiden tuottamisen tehokkuus, työttömyyden lasku ja kasvava suhdanne antavat mahdollisuuden ja liikkumavaran alijäämien kattamiseen.

Kulunut sananparsi velasta on vertaus sukulaisuuteen. Veli se on otettaessa ja veljen poika maksettaessa. Ja lohdutukseksi syntyvälle suomalaiselle sanon, että saat yhteistä kansallisvarallisuutta vielä hieman enemmän kuin yhteistä valtion velkaamme.

Esa Kanerva



Hirmuista huolta




                                                                                                                                     30.7.2017

Apteekkariliitto on teettanyt oikein tutkimuksen, jonka johtopäätäksenä ihmiset kuolevat käsikauppalääkkeisiin. Kaksiasataa ihmistä vuosittain kuulemma menehtyy aspiriiniin ja buranaan. Liitto teki näyttävän ulostulon mediaan ja tiedotti joka tuutista, kuinka huolestuneita apteekkarit ovat kansalaisten lääkkeitten väärinkäytöstä. Olen sitä mieltä, että apteekkarit viis veisaavat kansanterveydestä. Heidän todellinen huolensa on se, että käsikauppalääkkeet saatetaan vapauttaa holhouksesta ja apteekkien monopolista. Se tekisi apteekkien myyntiin n. sadan miljoonan loven, tarkkaa summaa on tällä hetkellä mahdotonta arvioida.

Kyllä sitä vähemmästäkin huolestuu, joka euro ”köyhdyttäisi” enisestäänkin köyhiä apteekkareita. Ja propagandan mukaan asianmukainen lääkkeitten jakeluverkosto näivettyisi eikä kansalainen saisi maalikylissä enää palvelua lainkaan. Ei se niin mene, kyllä kyläkauppa ja K-kauppa myynnistä pitää huolen siellä, missä nytkin on kaupallista toimintaa. Varmasti niitä on tiehämmässä kuin apteekkeja  nykyään. Suomalaisessa lääkebyrokratiassa on muitakin merkillisyyksiä. Jos sivuapteekki on kyläkaupan suojissa, myyjät eivät saa neuvoa läkkeitten käytössä, vaikka heillä olisi koulutustakin asiaan. Joka kerta on soitettava varsinaiseen apteekkiin kysymään neuvoa, vaikka tietoa olisi omastakin takaa. Siis neuvontakin on monopolisoitu.

Toinen esimerkki huolestuneista on Alko. Se murehtii kansalaisten juomisen lisääntymistä ja alkoholihaittojen räjähdysmäistä kasvua, mikäli 4-olut ja limuviinat siirtyisivät maitokauppoihin. Ei Altia kansalaisten maksoista ole huolestunut, se on hätääntynyt laskevasta liikevaihdostaan. Asia täytyy pukea karamellipaperiin ja markkinoida kauniiseen kaapuun. Ei ihmisiä kiinnosta Altian tilinpäätösluvut eikä sellaista juttua edes kukaan lukisi, missä kerrottaisiin yksittäisen firman liikevaihdon laskusta ja voittojen pienenemisestä. Mutta kun puhutaan terveydestä ja Turmiolan Tommista, niin johan alkaa kiinnostaa. Kepun ryhmänjohtaja Kaikkonen asettelee sanojaan niin taiten, että hänen viestistä ei ota selvää Erkkikään. Pekka Puska pauhaa vanhakantaisella kepulaisella aksentilla, että kansa kuolee viinaan ja kakarat joutuu heitteille. Tuskin Pekkakaan todellisuudessa on hätääntynyt juomisen ryöstäytymisestä Niemisen pojan hallinnasta, järki mies, mutta sen äänestäjän lauluja laulat, kenen äänillä menit Eduskuntaan.

Toki muitakin huolestuneita riittää. Milloin mikäkin edunvalvontajärjestö on huolissaan Suomen vanhuksista, oppilaista, opetuksesta tai hoidon laadusta. Alalle ei saada riittävästi työvoimaa, jos palkkoja ei nyt ja heti nosteta. Asia voi olla juuri näin kuin väitetään, mutta huolta ei todellisuudessa kanneta muusta kuin omasta järjestön edunvalvonnasta. Palkkojen nosto vaatii jonkun vipuvarren, jotta kansa kiinnostuisi asiasta. Tämä on sellainen viestinnällinen ilmaveivi, jota on aina käytetty työmarkkinapolitiikassa. EK on huolissaan Suomen velkaantumisesta. Todellinen murhe on seuraava työnantajaliittojen neuvottelukierros ja mahdolliset palkkapyynnit.

Näitä viestejä kannattaa oppia lukemaan tunnistamalla sanoman takaa lymyävän piiloviestin ja tarkoitusperän. Rivin välien lukeminen pitäisi olla kansalaistaito.. Kremnologit ovat sitten asia erikseen, veli venäläisen viestejä on kautta aikojen pyritty tulkitsemaan sanajärjestyksistä ja painotuksista vaihtelevalla menestyksellä. Suomalaiset ovat tiettävästi oppineet jotakin kantapääopeuksella ja joskus jopa muualta maailmaa tullaan kysymään neuvoa. Kannattaa siis olla tarkkana ja yrittää ymmärtää viestin lähettäjän sielunmaisemaa ja motiiveja.

Esa Kanerva

Pikkuisen palveluasennetta, pliis!


                                                                                                                                  

                                                                                                                     27.7.2017

Hyvä kello kauas kuuluu, paha vielä kauemmas. Olen liikkunut tässä kesällä reviirialueeni ulkopuolella ja törmännyt monenmoisiin kaupantekopaikkoihin ja kauppiaisiin. Hyvä palvelu on kaupoilla ja kuppiloissa kaiken suola. Kaiken kukkuraksi se ei vaadi killinkään panostusta rahallisesti. Mutta kylläkin tervettä asennetta ja halua ottaa asiakas huomioon.Harvalla meistä on mutkaton ja reipas palveluasenne ”verissä” . Opettelemme tätä kulttuuria ja se vie aikansa. Ihmiset oikein kirjoittelevat lehtiin miellyttävistä asiakaskokemuksista. Niin tärkeätä vuorovaikutuksen onnistuminen myyjän ja asiakkaan välillä on. Marketissakin myyjä sanoo jo terve ja kiitos. Jos tilanteeseen ei liity tunnetta ja aitoutta, hyvän päivänjatkon-mantran hokeminen koetaan kiusallisena toistona. Mutta parempi on sekin käyttäytymismalli kuin ei mitään. Palvelun täydellinen onnistuminen edellyttää ammattilaiselta joka kerta tilanteessa mukana oloa ja omistautumista aitoon vuorovaikutukseen. Paljon vaadittu. Kerron muutamia tämän kesän tilanteita eri yhteyksissä kaupoilla ja ravintoloissa.

Aloitan huonoista onnistumisista. Kävin Suttisen Laitikkalassa sijaitsevalla marjatilalla ostamassa mansikoita. Olin käynyt vakoilemassa hintoja aiemmin ja silloin tarjouksessa oli paljousalennus kolmesta laatikosta. Kassaneiti seisoi ostospäivänä tiskin takana kuin myrskyn merkki, kasvoillaan syvän kyllästymisen ilmeet. Hänen kehon kielensä oikein huusi sitä, etteivät ostajat voisi häntä sen enempää kiinnostaa. Eikä varsinkaan kysymykset tai juttelu. Kysyin kuitenkin, että onko vielä kolmen laatikon hinta alennettu? Hän pamautti, että jos ostatte viisi laatikollista, hän voi antaa jonkin verran alennusta. Todetessani, että aiemmin se oli kolme laatikkoa, hän ei vastannut mitään. Neiti katsoi puhuneensä kylliksi ja tiedottaneensa jo kaiken tarvittavan, Myydyt mansikat olivat hyviä, palvelu mastui tylyltä.

Toinen esimerkki Kesä-Suomesta. Halusin ostaa Mustassalahdessa sijaitsevan ravintola Kaislan lahjakortin. En ollut varma aukiolosta, mutta oletin ravintolan avaavan tunnin ennen lounasaikaa. Siis kello kymmenen. Palatessani Tammelan torilta, ajattelin hoitaa ostoksen ohi ajaessani. Kello oli varttia vaille yksitoista. Ajattelin kysäistä kortin ostoa, vaikka ovessa luki avautumisajankohdan olevan klo 11. Ravintola odotti lounasvieraita, terassin puoleinen ovi auki ja nuori nainen viilaili kaikessa rauhassa kynsiään tiskin takana. Varovasti kysyin, josko hän voisi myydä minulle lahjakortin, ettei tarvitsisi odotaa viittätoista minuuttiia viralliseen avautumiseen. Neiti paukautti, että emme ole vielä auki, voit odottaa sisällä. Hän antoi armon käydä oikeudesta, ettei tarvinnut kömpiä ulos ravintolasta, vaan että sain ihan sisällä katsella hänen kaunistautumistaan ja odottaa tiimilasin valuvan klo yhteentoista. Eihän se varttitunti ihmisen elämässä mitään merkitse, mutta asikaspalvelijan asenne kyllä toi pahan mielen. Olin tuomassa rahaa ja liikevaihtoa, joka ei olisi vaatinut mitään muuta kuin oikeaa asennetta. Se olisi ollut solidaarisuutta myös työnantajaa kohtaan.Tarinan loppu on veilä surullisempi. Hetken perästä lähdimme vaimon kanssa kohti kaupunkia ja pyysin häntä käymään ostamassa sen pahuksen lahjan ravintola Kaislasta. Sama tarjoilija oli ollut jälleen myymässä. Vaimoni kertoi haluavansa ostaa ravintolaan lahjakortin. ”Ei meillä ole lahjakortteja”, tiuskaisi neito. Tuskin koskaan sanattomaksi jäävä puolisoni hämmastyi laakista ja ällistyksestä toivuttuaan totesi, että eikö tätä olisi jo voinut kertoa miehelleni varttia vaille yksitoista. ”Me emme olleet silloin auki”. Sitten hän kääntyi palvelemaan muita asiakkaita.

Toiset palvelukeitaat ovat Lielahden Puuilo ja Motonet. Olen käynyt etsimässä niistä milloin mitäkin tarvittavaa. Liikkeitä ei tietenkään voi syyttää huonosta palvelusta, koska palvelua ei näistä kauppapaikoista saa ollenkaan. Hallit ovat mahtavat ja hyllyjä piisaa. Mutta lähde etsimään sieltä veneentappia tai täkkipulttia, niin varnasti olet ”käsi päässä”. Myyjää ei löydä huhuilemallaakaan ja kassallekin menemiseen tarvitaan kompassi. Asiakasta kierrätetään labyrintissä ja houkutuksia heräteostoksiin levitetään reitin varrelle. Vinkki liikkeitten omistajille. Muutama neuvoja tai myyjä lisäisi myyntiä tuntuvasti ja vähentäisi kammoa astua liikkeeseenne.

Yksi hyvä esimerkki positiivisesta asenneilmastosta. Se on Kangasalan RTV-maalikauppa. Sielläkin on vähän myyjiä ja toisinaan jonoa. Mutta pojilla ja tytöillä on kaupantekemisen meininki sekä halua palvella asiakasta. Kun jonkun saa kiinni, maalit, pelit ja pensselit löytyvät sutjakasti ja saat asiantuntijan neuvot kaupan päälle. Eivätkä tuotteetkaan ole hinnan kiroissa. Eivät ihan Honkkarin hinnoissa, mutta kyllä ne ovat ihan kilpailukykyisiä. Honkkarista et saa mitään muuta kuin tuotteen hyllystä, jos satut ylipäätään sopivan maalin löytämään. Palvelulla on siis valtavasti merkitystä osotospaikkaa valittaessa.

Lopuksi muutama havainto noista eri liikkeiden elävistä mainoksista ympäristössämme. Liikenteessä ajavat räikeästi liikkeen logoilla teipatut autot. Turvallisuusalan yrityksen paku saattaa kaahata tuhatta ja sataa ohitse muun liikenteen. Kyllä heti pamahtaa mieleen, millainen työkulttuuri yrityksessä on, kun yhteisistä pelisäännöistä ei välitetä edes liikenteessä. Tai ruokatunnilla yrityksen keltaisissa työvaatteissa unohdetaan hyvät tavat ja puhutaan mitä sattuu kovaan ääneen. Ja puhutaan nimen omaan siitä omasta työstä ja asiakkaista hyvin halveksuvaan sävyyn. Jää epäilemään sitä, että pystyykö tuo firma hoitamaan mitään kunnolla työmaillakaan.

Hymyile, katso silmiin ja kuuntele, mitä asikkaalla on sinulle sanottavaa. Ei se asiakaspalvelu ole ydinfysiikkaa. Noilla ohjeilla pärjää pitkälle.

Esa Kanerva