Oman kylän palvelut

                                                                                                                     

                                                                                                                                                                      

                                                                                                                                           14.2.2026 

Miksi suomalaista hallintoa uudistetaan vastavirtaan? Läheisyysperiaate on EU:n tärkeimpiä oikeudellisia periaatteita. Kansalaisia koskevat päätökset pitäisi tehdä aina mahdollisimman lähellä heitä. Mutta mitä tehdään meillä? Keskitetään ja tehdään uusia mammuttivirastoja, esimerkiksi juuri Tampereella aloittanut Lupa- ja valvontavirasto. Sote-uudistus painii tietysti omassa sarjassaan keskittämisen kukkasena. Toisaalta pirstaloidaan, työllisyyspalvelut vietiin kuntiin. Se on yhtäältä hyvä asia, mutta koska mielenterveys- ja päihdepalvelut hallinnoidaan sote-alueilla, on suuri vaara, että työllisyyspalveluiden ja mielenterveyspalveluiden välille syntyy tiivis ja läpipääsemätön rajapinta. Vastuuta voidaan silloin pallotella palveluntuottajalta toiselle. Pitää muistaa, että mielenterveyden ongelmat ovat kuitenkin suurin syy pitkittyneeseen työttömyyteen.

Kansalaisilla on oikeus kysyä, pitääkö kaiken kattava tehokkuusvaatimus ja keskittäminen olla palveluiden järjestämisen perusperiaate. Onko meillä Suomessa historiallista taakkaa Venäjän vallan ajoilta? Uskommeko yhä vahvaan virkakoneistoon ja tsaarinaikaiseen keskusjohtoiseen toimintatapaan. Oletetaanko, että kaikki hyvä pitää valuttaa kansalaisille ylhäältä niin kuin Venäjällä tapahtuu tälläkin hetkellä. Putin istuu rahasäkin päällä ja jakaa ruplat maakuntiin. Osa menee tietenkin omaan taskuun.

Suomessa on valittu poliittisesti linja, joka on päinvastainen, miten esimerkiksi Saksalla ajatellaan hallinnosta. Siellä läheisyysperiaate on kirjattu perustuslakiin. Siellä toimitaan hallinnollisesti lähes päinvastaisesti kuin Suomessa. Jos asia voidaan hoitaa kunnissa, osavaltio ei saa puuttua siihen. Myös valtion rooli on pysyä erossa ja väistyä kansalaisyhteiskunnan tieltä.

Mitä ikävyyksiä keskusjohtoisuus aiheuttaa kansalaisille? Elävä esimerkki on meillä tietysti hyvinvointialueet ja sote-uudistus. Vaikka palveluita yritetään Lapissa ja Pirkanmaalla puristaa samaan matopurkkiin, huonolta näyttää. Suomi on iso maa ja erilaiset olosuhteet. Jo väestön rakenne ja maantieteelliset tosiasiat ovat niin suuria muuttujia, ettei palveluiden yhteismitallisuus ole mahdollista. Lapissa on toisenlaiset välimatkat ja olosuhteet kuin Tampereella.

Mitä hyvää menetetään läheisyysperiaatteen hylkäämisellä? Paikallinen todellisuus on usein erilainen kuin etäältä katsottuna. Menetämme kyvyn nopeisiin päätöksiin. Kun tarvittaisiin joustavuutta, pitää paikallisesti noudattaa Helsingin määräyksiä. Kärjistäen, Hämeenkyrössä ei saa leipoa vanhuksille pullaa, koska Pirhan keskushallinnossa ei nähdä sitä tarkoituksenmukaiseksi.

Tampereella työllisyysjohtaja Regina Saari on keskitetyissä työllisyyspalveluissa käsi päässä tilanteissa, joissa he arvioivat asiakkaan tarvitsevan ensi sijassa psykiatrista hoitoa eikä työtä. Sitten työllisyyspalvelut ohjaavat kyllä työttömän rutiinisti hyvinvointialueelle hoitoon. Siellä taas todetaan, että oikea lääkitys, kuntouttava työtoiminta ja arjen rutiinien opettelu olisi heidän potilaalleen parasta. Seuraavaksi tapahtuu kuuluisa asiakkaan väliinputoaminen. Kumpikaan toimija, ei työllisyyspalvelut eikä hyvinvointialue ota vastuuta asiakkaasta. Odottaessaan palvelua, työtön soittelee työllisyyspalveluihin kertoakseen, mitä lääkäri sanoi. Sieltä neuvotaan pyytämään lääkäriltä lausuntoa, ettei ole työkykyinen. Tämä pompottelu ja ns. häiriökysyntä saattaa kestää iät ja ajat. Lopputulos on yhteiskunnan ja inhimillisestä näkökulmasta huonoin mahdollinen. Työtön masentuu ja syrjäytyy.

Käytämme valtavasti rahaa hallintoon, kokouksiin ja lausuntoihin. Niiden avulla ei potilas parane eikä kuntalainen saa, mitä tarvitsee. Rahat menevät sinne kuuluisaan ”Kankkulan kaivoon”. Tiukasta keskusjohtoisesta, valtion johtamasta mallista pitäisi siirtyä täysin päin vastaiseen suuntaan. 

Suunnitelmataloudesta, työllisyyssuunnitelmista, hoitosuunnitelmista ja kuntoutussuunnitelmista olisi siirryttävä yksilön, ihmisen asioitten hoitamiseen ja yhden luukun malliin. Tähän mullistukseen ei riittäne poliittista rohkeutta eikä tahtoa. Suomeen on julistettu sotatila ja pyssylinja vie kaiken yhteiskunnan huomion. Enkä ole nähnyt tätä käsitystä kovin paljon moitittavan. Mutta jos sitten ”rauhan” aikana uskallettaisiin antaa vapautta paikallistasolle ja Helsingin pomojen laskea irti suitsista.

Esa Kanerva

 

 

Sankari vai petturi

                                                                                                                      

                                                                                                         

                                                                                                           7.2.2026

Amerikan sisäpolitiikka on hyvin kahtiajakautunut. Presidentti on epävakaa persoonallisuus. Yhteiskunnassa on käynnissä ”kulttuurisota tai -vallankumous”, jossa keinoja ei kaihdeta. Kun suomalainen kansanedustaja Räsänen matkustaa Amerikkaan ja todistaa edustajainhuoneen oikeusvaliokunnassa, sitä ei siellä ymmärretä yksittäisen kansanedustajan huvimatkana. Hän on suomalaisen yhteiskunnan päättäjä, joka antaa vahvan tukensa maga-liikkeelle Hän väitti ja kuvaili amerikkalaisen valiokunnan kuulemisessa Eurooppaa ja Suomea maana, jossa sananvapaus ja ihmisoikeudet ovat vaarassa. Minä puolestani en ole huolissani maamme sananvapaudesta, vaan kristillisestä oikeistosta. Kristillisdemokraatit eivät ole enää suomalainen pienpuolue, vaan puolue on hakeutunut joukkoon, joka haastaa eurooppalaista perinteistä demokratiaa ja on osa kansainväliseen, kristilliseen diktatuuriin pyrkivää liikettä.

Minulle tulee koko puolueesta kokemus kaksinaismoralismista. Kristillisyyttä käytetään vallanhimon ja syrjinnän oikeuttamiseen. Tämä hallituskausi on paljastanut perussuomalaisten ja kristillisten arvojen ja politiikan ytimen. Onko köyhien sortaminen lähimmäisen rakkautta? Kristilliset ovat myyneet hallituspeleissä vähäosaiset, ajaakseen uskonnollisia kristillisiä arvokysymyksiä, kuten eutanasian ja abortin vastustamista. Koulujen uskonnonopetusta puolustetaan kiivaasti ja kaikille yhteistä elämänkatsomustietoa vastustetaan. Liberaali alkoholipolitiikka on punainen vaate. Räsänen puhuu rakkaudesta ja perhearvoista, samalla hän hyväksyy köyhiin lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset.

Kristilliset vaativat lapsilisien korotusta, koska suuri lapsimäärä on heille tärkeä arvo. Raamattu käskee lisääntymään ja täyttämään maan. Toisaalta korostetaan yksilön vastuuta omasta hyvinvoinnista ja työn tekemistä. Työ on parasta sosiaaliturvaa. Mutta koska lapsia ei uskalleta hankkia ja työtä ei ole, on tämä tavoite tuuleen huutamista. On valtava moraalinen ristiriita korostaa Raamattua kaikkien ongelmien ratkaisijana ja hyväksyä kasvavat leipäjonot. Ohjaako Raamattu sulkemaan silmät perheiden lisääntyvältä köyhyydeltä? Miksi Räsänen vastustaa tasa-arvoista avioliittoa? Oliko tarpeellista mennä Yhdysvaltoihin haukkumaan Suomen oikeuslaitosta ja antaa tukensa Euroopankin turvallisuutta hajottaville voimille.

Kristilliset eivät ole ainoa kristillisoikeistolainen puolue Suomessa. Osa perussuomalaisista on lähentynyt uskonnollista oikeistoa, ehkä Trumpin politiikan innoittamana. Heistä ehkä kuuluisin poliitikko on ulkomaankauppaministeri Ville Tavio. Kuuluu järjestelleen rukoushetkiä ministerikabinetissaan ja kertonut osallistuvansa Trumpin rukousaamiaiselle. Hän tulee hallituksessa hyvin toimeen Räsäsen kanssa. Arvomaailma yhdistää. Heidät molemmat voidaan nähdä osana tätä kansalliskonservatiivista aatetta ja liikehdintää. Kuri ja järjestys olla pitää ja homot eivät saa edetä yhteiskunnassa. Siinä, missä Trump ei kaihda hyökätä Venetzuelaan, itsenäiseen maahan ja tappaa maan kansalaisia, voivat nämä kiihkoilijat toteuttaa Suomessakin valtaan päästyään jonkinlaista voimapolitiikkaa esimerkiksi omia poliittisia vastustajiaan kohtaan. Moraali ei näytä olevan pidäke käyttää väkivaltaa. 

Kristillinen oikeisto ei ole vielä tällä hetkellä Suomessa merkittävä poliittinen voima, puhumattakaan sen muuttumisesta radikaaliksi massaliikkeeksi. Mutta kyllä sen propaganda heikentää kansalaisten luottamusta poliittista järjestelmää kohtaan. Suomessa on satojatuhansia herätysliikkeiden jäseniä, jotka äänestävät johtajiensa määräyksen perusteella, esimerkiksi Päivi Räsästä, Mika Niikkoa tai Laura Huhtasaarta. Tämä uskonnollinen kannattajajoukko on lisääntyessään määrällisesti uhka suomalaiselle demokratialle ja äänestämisen vapaudelle.                               

Uskonnollisen oikeiston voima perustuu herätysliikkeisiin ja he ovat vakaan kannatuksensa vuoksi suhteettoman suurella mandaatilla eduskunnassakin. Suomessa olisi tärkeätä vahvistaa uskonnon ja politiikan erottamista toisistaan. Valtionkirkkojärjestelmä tulisi purkaa ja kirkko muutettava tavalliseksi yhdistykseksi. Tämä merkitsisi tietysti kirkon verotusoikeuden poistamista. Kirkon erityisaseman poistaminen vaikuttaisi tietenkin koko yhteiskuntaan, mutta Raamatulla ei voisi enää perustella poliittisia päätöksiä tai sillä olisi sama todistusarvo kuin joka lukisi eduskunnassa Aku-ankkaa.

Esa Kanerva

 

 

Sometähtien uskottavuus koetuksella

                                                                                         

                                                                                

                                                                                                          31.1.2026

Olen ihmetellyt ennen vaaleja demarienkin kiimaa saada ehdokkaiksi näitä niin sanottuja julkkiksia ja sometähtiä. Koska olen tavannut ja useita heistä  kohtuullisen läheltä seurannut, uskallan kirjoittaa heistä jokusen sanan. Näitä armon julkkiksia on valittuina edustajina niin paikallisesti kuin eduskunnassa. Ajatukseni voivat olla konservatiivisia ja kielteisesti värittyneitä, koska en henkilökohtaisesti näitä somessa kannuksensa hankkineita juuri arvosta. Somessahan jokainen on saamansa julkisuusarvon mittainen. Hänen valuuttansa on huomio, saavutetaan se sitten millä tavalla tahansa. Ura on rakennettu minä edellä ja monella tähdellä julkisuus nousee päähän. Miten tällainen persoona, usein heikolla asiaosaamisella, kykenee poliittiseen perustyöhön, jonottamaan puheenvuoroa ja istumaan aluksi takarivissä?

Poliittista perustyötä vuosikymmeniä tehneenä osaan vastata edellä esittämääni kysymykseen. Ei millään, ei sitten millään! Perusyhdistyksissä oppii tekemään politiikkaa, oppii poliittiset pöytätavat ja sietämään arjen työn tylsyyttä. Jos poliitikolla jää tämä vaihe uralla kokonaan kokematta, tuloksena on poliitikkona epäkypsä sooloilija. Poliittisissa ryhmissä loistavat ne henkilöt, jotka pystyvät tekemään vuodesta toiseen näkymätöntä taustatyötä, lukemaan satasivuisia esityslistoja ja perehtymään niihin.                        

Eduskunnassa on superahkeria työmyyriä, pitkän linjan kansanedustajia, esimerkkejä löytyy. Nämä edustajat ovat helmiä, kiinnostuneita naapurinkin ajatuksista ja rehdisti antavat toverillekin myönteistä palautetta. Kiitoksen antamisella en tarkoita empatiaa näyttelevää, kauniisti hymyilevää ja ulkoa opittuja fraaseja toistavaa ”poliitikkonäyttelijää”. Heistä poiketen nämä ahertajat auttavat koko joukkuetta selviytymään ahtaissakin paikoissa ja auttavat muitakin ”kukkia” kukkimaan.

Sitten näihin somestaroihin. Eduskunnassa on noudatettu sitten vuoden 1917 tiukkoja sääntöjä ja tapoja. Somekuuluisuus ei paljon paina, eduskunnassa sinut istutetaan ensimmäisellä kaudella takariviin ja sillä siisti. Puheenvuoron saat, jos jaksat pitää sen ilta-aikaan ja tyhjälle salille. Kokeneemmat puhuvat ensin. Eduskuntaryhmä määrää säännöt ja ryhmyri komentaa. Voihan se olla näille somettajille ylitsepääsemätön shokki. Somessa tulee palaute heti, politiikassa vuosien päästä, jos silloinkaan.

Kun et ole eduskunnassa vain oman itsesi brändääjä, takapulpetissa turhaudutaan. Aletaan syyttelemään, hakemaan julkisuutta ja helpoiten sitä saa puukottamalla omia. Kun on päässyt takaisin julkisuuden keskipisteeksi, voi sitten omille some- seuraajille esiintyä voittajana. Politiikassa ilmiötä kutsutaan populismiksi. Kai nämä ryhmän somevaikuttajat kuvittelevat ja asemoivat itsensä jonkin sortin ryhmän pelastajiksi, jotka yksin voivat pelastaa heidän mielestään byrokraattisen ja hierarkisen järjestelmän. Minä tai me olemme hyviä ja Tytti ja muut ovat pahoja. Oman minäkuvan yliarviointia ja suuruudenhulluutta, sanon minä.

Demareille ja Suomen kansalle tämä on vakava paikka. Kaikki näkevät ja kokevat, että seuraavissa vaaleissa tarvitaan suunnan muutosta. Tavallinen kansa ei kestä toista vastaavan kaltaista hallituskautta. Suomalaiset tavikset on imetty kuiviin ja rikkaat kiittelevät veronalennuksista. Tähän hätään ei olisi tarvittu tämän kaltaista turhaa julkisuutta ja huomion kääntämistä eduskunnan varsinaisesta työstä. Kymmenet tuhannet uudet köyhät lapsiperheet tappelevat arjesta selviämisen kanssa ja media on vain kiinnostunut poliitikkojen kiusaamiskysymyksestä. Eihän nämä kaksi asiaa ole missään suhteessa toisiinsa. Eikö lasten aseman parantamisessa olisi ollut riittävästi kansanedustajille tehtävää? Pitikö ryhmän valtasuhteet tuoda valokeilaan juuri nyt muustakin syystä kuin itsekkäästä julkisuudenkipeydestä? Onko kansa halunnut valita sellaisen kansanedustajan, jonka pääagenda näyttää olevan laittaa eduskuntaryhmissä kiusaaminen kuriin? Tuskin!

Kyllä sitä populismia esiintyy paikallisestikin. Aluevaltuustossa on sooloiltu ja esiinnytty moraalin pelastajina mm. tässä palkkiokysymyksessä. Enpä halua itse palkkaan tai palkkion suuruuteen ottaa kantaa, olen sitä mieltä, että työmies on palkkansa ansainnut. Jos Pirhan hallituksen puheenjohtaja työskentelee kokopäivätoimisesti, olisi minun mielestäni hänelle maksettava siitä korvaus, ottaen huomioon sen suuruutta mitatessa työn vastuullisuus ja osaaminen. Oli populisti sitten mitä mieltä tahansa.

Kansa valitsee seuraavissakin vaaleissa edustajansa. Haluaako se eduskuntaan osaavaa ja koeteltua yleispoliitikkoa vai jonkun yhden asian asiamiehen ja somejulkkiksen. Puolueenkin kannatta miettiä, mitä vaatimuksia ehdokkaille asetetaan. Ohittaako jonkun ehdokkaan näkyvyys somessa ja äänet sen riskin, että tällainen henkilö saattaa ”yksilöbrändillään” kuitenkin vaarantaa koko puolueen menestyksen.

Esa Kanerva

  

Jääpala Trumpin cola-lasiin

                                                                                                 

                                                                                  

                                                                                                          25.1.2026

Simo Puupposen kirjassa ”Siunattu hulluus” päähenkilöt Ana ja Filippus keskustelevat, tunnetko sinä ketään viisasta miestä. Kaveripiistä ei oikein tahtonut löytyä ketään, sitten he päättelivät, että kylän opettaja on varauksin saattanut olla viisas mies. Tämä keskustelu tuli mieleen pohtiessani tätä Grönlannin tilannetta. Minä tunnen Suomesta ainakin kaksi viisasta miestä, jotka ovat osanneet päätellä jo kymmeniä vuosia sitten arktisen alueen merkityksen. He ovat presidentti Niinistö ja pääministeri Lipponen.

Sekä Niinistö että Lipponen ovat nähneet arktisen alueen strategisen tärkeyden. Kun Niinistö painotti pohjoisten alueitten turvallisuuspoliittista ja ympäristönsuojelullista tärkeyttä, Lipponen toi voimakkaasti esiin alueen taloudellisen ja geopoliittisen merkityksen. Niinistö toi esiin kyllästymiseen asti ns. ”mustan hiilen” torjunnan. Jos peitämme noella pohjoisen pallonpuoliskon valkoiset hanget, menetämme jään sulaessa arktisen alueen. Ja sitä kautta koko maailman.                                                                           

Lipponen ajoi voimakkaasti ns. EU:n pohjoista ulottuvuutta. Muistan erilaiset tapaamiset ja kokoukset, joissa hän joka kerta muisti tuoda tämän asian esille, jo 1990-luvulta asti. Siinä hän meni metsään Venäjän kanssa, että se voitaisiin sitoa eurooppalaiseen yhteistyöhön energian ja kaupan kautta. Lipponen näki arktisen alueen logistiset mahdollisuudet jo tuolloin. Koillisväylä tulee avautumaan ja silloin kannattaisi panostaa esimerkiksi Jäämeren rataan. Ja myydä arktista osaamistamme, kuten jäänmurtajia. Alueellahan on valtavat luonnonvarat.

Ajatellen näitä kahta suomalaista valtiomiestä, Trumpin hallintoa voi pitää myöhäisheränneenä. Toki jenkkien Grönlanti-mielenkiinnon takana voi olla puhtaasti taloudelliset ja turvallisuuspoliittiset motiivit, mutta siellä saattaa olla myös muuta. Siinä, missä Roland Reagan rakensi ”Tähtien sota”-järjestelmää ja uuvutti Neuvostoliiton sotilaallisessa kilpailussa, Trump on lanseerannut toisella kaudellaan valtavan sotilaallisen hankkeen. Tällä valtavan kalliilla, jopa biljooniin dollareihin hintaan nousevalla ohjuspuolustusjärjestelmällä, on tarkoitus suojata Amerikka lähes 100-prosenttisesti ohjuksia, hypersoonisia aseita ja drooneja vastaan. Tämä ”Golden dome”-hanke tarvitsee Grönlantia, joka sijaitsee maantieteellisesti tärkeällä alueella.

Toisten asiantuntijoitten mielestä tämä on samaa, teknisesti mahdotonta ”Tähtiensota” -fantasiaa kuin Reaganilla. Mahdotonta tietää, koska maallikolle avaruuspohjainen ja avaruuteen sijoitettavien sensoreitten maailma on käsittämätöntä tähtitiedettä. Väistämättä tämä tietää toteutuessaan kuitenkin avaruuden aseistamista, koska sinnekin ollaan sijoittamassa torjuntajärjestelmiä. Huolestuttavaa!

On selvää, että Kiina tulee vastaamaan Trumpin haasteeseen myös sotilaallisesti. Kiinalla on tekniset kyvykkyydet kehittää entistä parempaa ohjustekniikkaa ja satelliitteja. Poliittisesti Kiina pyrkii lähentymään uusia toimijoita, esimerksi Kanadaa. Kiina on tarjonnut maalle edullisia kauppasopimuksia ja Trump löi heti kiilaa Kanadan ja Kiinan lähentymiselle. Joka tapauksessa Kiina investoi arktisen alueen merireittien hyödyntämiseen ja Amerikka ei voi estää Koillisväylän hyödyntämistä.

Suomi on osa arktista aluetta ja Naton jäsen. Suomen pohjoisosan puolustusjärjestelmät ovat keskeisiä uudessa turvallisuussuunnittelussa. Toivoa sopii, ettei Suomea sakotettaisi näihin uusiin ja mielikuvituksellisiin hankkeisiin. Rovaniemeltä etäisyys Grönlantiin on sotilaallisesti hyvinkin lyhyt. Nykyaikaisille järjestelmille ne sijaitsevat operointialueella. Haluja liittää Suomi näihin hankkeisiin on varmasti ihan käytännön syistä. Lähentymisyritykset olisi torjuttava, kieltäytyminen vaatii varmasti mielen lujuutta.

Esa Kanerva

 

"Vanhat hyvät ajat"

                                                                                                       

                                                                                                      

                                                                                                               

                                                                                                                           17.1.2026

Katselin Areenasta Pirkko Saision romaanin pohjalta kirjoitetun, televisioteatterin esittämän kolmiosaisen näytelmän  ”Elämän menoa”. Sarja kertoi suomalaisen työläisperheen tarinaa hieman ennen sotaa edeltävästä ja sodan jälkeisestä ajasta. Sarjan katseleminen herätti minussa vahvoja tunteita. Olen kiitollinen, että olen saanut elää tuon ajan, kaikesta puutteesta ja kurjuudesta huolimatta. Tuossa ajassa oli jotakin sellaista arvokasta, mikä nykymaailmasta puuttuu. Varon "aika kultaa muistot"-tyyppistä menneitten aikojen ihannointia. Puute ei muutu muuksi muutu ja nälkä on kivulias tunne. Merkittävä ero nykyhetkeen on tuon ajan arvoissa. Ne ovat kantaneet suomalaista yhteiskuntaa tähän hetkeen.

Olihan elämä kaupungeissa ja maalla riisuttua ja hidasta. Tavaraa ei ollut, joten tavarataivaan haikailu ei täyttänyt elämää. Jokapäiväinen arki selätettiin työnteolla, kekseliäisyydellä ja yhteisöllisyydellä. Radioita oli harvassa ja painettu lehti tuli, jos tuli. Oliko tuo elämän vaatimattomuus lopulta puutetta, mielestäni ei ollut. Se korvautui monin tavoin ihmisten rikkaampana elämän laatuna kuin nykyisin.

Arki täyttyi konkreettisesti siitä, mistä saadaan tämänpäiväinen ruoka. Vettä saatettiin hakea kaivosta, maito ostettiin kaupasta ”hinkkeihin” ja vaatteet paikattiin niin pitkään kuin kangas kesti. Ulkohuussi ei ollut harvinaisuus -50-luvulla. Mieleen on painunut se suuri yhteiskunnallinen ja taloudellinen murros 1960-luvulla. Olen saanut istua aitiopaikalla. Suomalaiset kotitaloudet alkoivat sähköistyä, TV oli tuloillaan ja emännät alkoivat saada pulsaattoripesukoneita. Niistä iloittiin aidosti, kun arki pikkuisen helpottui. Omakotitalobuumi suorastaan räjähti, talkoilla rakennettiin valtava määrä rintamamiestaloja, tehtaan antamille tai kaupungin vuokraamille tonteille oma talo. Moni uuden ja tilavamman kodin saanut koki elämäsä täyttymyksen. Jaksettiin iloita siitäkin, kun ei tarvinnut tulitikulla hellaa sytytellä.

Selkeä ero elämämenossa nykypäivään oli valtava innostus urheiluun, seuratoimintaan ja mm. poliittisiin järjestöihin. Kun viihdettä ei tullut joka tuutista, keksittiin ajanviete itse. Juhlaruokaa sai vain juhlapäivinä, jolloin ne maistuivat todellakin juhlalta. Ylipäätään vaatimattomuus ei ollut vain taloudellinen välttämättömyys, se loi kontrastia ja ymmärrystä iloita pienemmistäkin asioista. Muistan vieläkin ensimmäisen syömäni appelsiinin 50-luvulla.

Kyllähän muistot noilta ajoilta antavat perspektiiviä, ymmärrän arvostaa lämmintä vettä, hyvää arkiruokaa, kotia ja lastenlasten koulutusmahdollisuuksia. Keskikouluun mentiin -60-luvulla, jos perheellä oli rahaa. Messukylässä asuvana ei minulla ollut mahdollisuutta mennä lähikouluun, koska se oli yksityinen koulu. Sain kuitenkin paikan valtion koulusta, Klasusta. Lukuvuoden hinnat olivat halvemmat. Suoraan sanoen nykyinen kouluruoka keskustelu hymyilyttää ja harmittaa. Ei voinut arvostella kouluruokaa, koska sitä ei silloin keskikoulussa tarjottu.

Tämä tällainen menneitten aikojen muistelo saattaa ärsyttää monia. En minä noihin vuosikymmeniin kaipaa. Kyllä tämä on pikemminkin arviointia siitä, mitä tämä nykyinen aikakausi kaipaisi. Arvostan 50- ja 60-lukujen oppeja edelleen. Tai kantaisivat, jos niitä arvostettaisiin. Pitkäjänteisyys on hyve, jonka tunnistan itsessäni. Yksinkertaisesti kannattaa tehdä pitkäntähtäimen suunnitelmia, kaikkea ei voi saada heti. Työelämässä opin, että kannattaa kunnioittaa toisen ihmisen tekemää työtä ja parhaimmillaan muistaa kiittää häntä siitä. Arvostus luontoa kohtaan on peräisin noilta ajoilta, luonnon ehdoilla on elettävä tai muuten sieltä tulee vastaisku. Elämässä ei ole sellaista ongelmaa, josta ei selviäisi, hyvin tai huonosti. Suurena tukena on aina ystävät ja yhdessä tekeminen.

Ennen jonotettiin ruokaa kaupan edessä. Nyt jonotetaan bittijonojen perässä. Talkootyötä ei ole, nyt brändätään omaa itseä. Suomen asia ei ole minun asiani, selviän yksin tässä globaalissa maailmassa, mielellään mahdollisimman vähin vastuin.

Voi kuinka väärässä olet, ihminen tarvitsee hädän hetkellä toista ihmistä enemmän kuin kuvittelet!

Esa Kanerva

 

Kansan kosto

 

                                                                                 

 

                                                                                      

                                                                                                        9.1.2026

Orpo manailee, mikä tätä kansaa oikein riivaa. Olemme tehneet kymmeniä uudistuksia politiikan joka lohkolle, mutta kansa säästää, ei kuluta eikä osta asuntoja. Työttömyys vain kasvaa, kapitalisti kiittää hallitusta ”uudistuksista”, jarruttaa investointeja ja irtisanoo ihmisiä. Hallitus säästää, yritykset säästävät ja kansalaiset säästävät. Miten hallitus onnistui luomaan tällaisen kansalaisten ja elinkeinoelämän säästövimman, joka pysäytti talouden pyörät.  

Mietitään nyt alkuun kuluttajien eli tavallisten ihmisten kulutushaluttomuutta. Yksinkertaisin selitys on se, ettei ole rahaa kuluttamiseen. Pienituloisten ostovoima on laskenut kuin lehmän häntä. Inflaatiopiikin jälkeen hinnat jäivät pysyvästi korkealla tasolle, sosiaaliturva on riisuttu ja työttömyyskorvauksetkin leikattu. Kaikki sisään tuleva raha menee niukkaan elämiseen. Hallituksen mielestä köyhät auttakoot toisiaan, hallitus auttaa vain rikkaita.

Työllisillä tohtorista työmieheen on työpaikan menetys aina mahdollinen. Esimerkkinä korkeasti koulutettujen lemput valtionhallinnosta. Epävarmuus tulevaisuudesta tulppaa hyvin patoutuneetkin ostohalut vähänkin kalliimpiin hyödykkeisiin. Eläkekeskustelu käy kuumana ja pelkkä eläketasojen heikennysten väläyttely julkisuudessa suitsii kulutusintoa.

Alivaltiosihteeri Elina Pylkkänen selitti eilen uutisissa, miksi ihmisiä irtisanotaan nyt niin paljon vertailumaihin nähden. Suomessa yritykset etsivät kannattavuutta irtisanomalla henkilöstöä. Yritysten hallitukset eivät vaivaudu miettimään yrityksen laajenemismahdollisuuksia ja tuotekehityksen monipuolistamista ja sitä kautta parempaa kasvua. Eli kyllä yritysten käyttäytymiselläkin on osaa tähän massatyöttömyyteen. Hallitus on luonut myös epävarmuutta yrityksille luomalla riskin nopeisiin muutoksiin verotuksessa, sääntelyssä ja tukipolitiikassa, kiitos persujen mukanaolon hallituksessa. Esimerkkinä voi mainita case datakeskusten tuet ja verohelpotukset. Yritykset eivät selvästi luota Orpon hallitukseen.

Toki kyllä kulttuuriimme kuuluu vähän masokistinen säästäväisyyskulttuuri. Laihialaisvitsit eivät ole jääneet elämään tyhjästä. Suomeen ei ole syntynyt kovin laajasti sijoittamisen kulttuuria, joka on mm. Ruotsissa vahvaa. Suomalaiset sijoittavat huonosti ja makuuttavat rahojaan säästötileillä. Suomalaisten 115 miljardin säästöt odottavat nyt parempia päiviä, joita ei tule. Entiseen turvalliseen maailmaan ei ole paluuta. Kriiseissä raha on huono hyödyke ja hengissä selviämisen väline.

Kaikki odottavat, kuluttajat eivät kuluta, yritykset eivät investoi -ja päinvastoin. Myrkyllinen noidankehä on nyt päällä. Luottamusta ei lisää Orpon ja Purran puheet lisäleikkauksista, jos tarve vaatii. Kukaan ei puhu, miten saataisiin talouden kasvuun vauhtia. Totuus taitaa olla se, ettei luottamusta myydä missään eikä sitä voi ostaa. Noidankehä ei katkea kuin vaihtamalla veturia, nykyinen hallitus on eväänsä syönyt.

Esa Kanerva

 

Suomi valmistautuu sotaan

 

                                                                                                 

                                                                                                            

                                                                                                                                              2.1.2026

Presidentti vakuutteli uudenvuodenpuheessaan rakkaille suomalaisille, ettei tarvitse olla huolissaan, suomalaiset ovat turvassa. Useampaan otteeseen. Minulle ainakin sanoman vaikutus oli päinvastainen. Ei taidakaan kaikki olevan hyvin ja maailma on näköjään poikkeuksellisen levottomassa tilanteessa. Samaten ministeri Häkkänen lausui kiireesti, ettei kaapelinkatkaisija laivan haltuunotto ollut sotilaallinen operaatio, vaan poliisi- ja rajavartiolaitoksen suorittama laivan ohjaaminen satamaan Kirkkonummelle. Ei tarvitse olla huolissan. Niin tai näin, Suomi valmistautuu sotatilaan monipuolisesti.

Maanpuolustuskyky on paljon muutakin kuin aseitten kalistelua ja hankintaa. Kaikki lähtee tietenkin yksilöistä ja velvollisuudesta puolustaa maata. Ei sellaisella sotilaalla tee mitään, joka ensimmäisen tilaisuuden tullen pötkii pakoon. Kansalaisilla täytyy olla motivaatio ja tahto ryhtyä aseelliseen vastarintaan puolustamaan maata osana isompaa kokonaisuutta. Yksilöillä pitää olla riittävä koulutus, henkinen ja fyysinen kunto, aseet ja kyky kurinalaisuuteen. Yleinen asevelvollisuusarmeija on Suomen puolustuksen selkäranka. Toistaiseksi sotilaskoulutukseen halukkaita ja kyvykkäitä on ollut riittävästi. Rauhan aikana vahvuus on pieni, mutta tarpeen tullen reservi on suuri.

Suomessa on ollut johtavana ajatuksena, että maanpuolustus ei ole vain armeijan asia, vaan siihen osallistuvat kaikki, viranomaiset, elinkeinoelämä, järjestöt ja jokainen kansalainen. Vähintä, mitä kansalainen voi tehdä kriisitilanteessa, on huolehtia itsestään. Poikkeusoloihin saimme esimakua koronakriisissä. Lainsäädäntö poikkeusoloihin on säädetty jo etukäteen. Sen nojalla viranomaisilla on poikkeuksellisia valmiuksia säännöstellä hyödykkeitä ja rajoittaa liikkumista. Aivan kuten näimme pandemiassa.

Nato tuo tietenkin uuden ulottuvuuden Suomen puolustukseen. Lisäksi Suomella on kahdenvälisiä sopimuksia, mm. Yhdysvaltojen kanssa. Meillä ei ole kokemusta sitten 2. maailmansodan tilanteesta, jossa maassa olisi vieraita joukkoja muussa kuin harjoitusmielessä.

Meillä on sotien jälkeenkin ollut pääprinsiippinä pitää yllä huoltovarmuutta. Viranomaistehtävää suorittaa Huoltovarmuuskeskus. Suomella on poikkeuksellisen isot viljavarastot, polttoaineita ja lääkkeitä. Jokainen meistä on varmaan joskus tutustunut oman alueensa tai talonsa väestönsuojaan. Niitä on paljon, yli 50 000 suojaa eli melkein jokaiselle sitä tarvitsevalle suoja löytyy. On muuten harvinaista Euroopassa. Suomussalmella harjoiteltiin äskettäin kokonaisen kylän evakuoimista. Eli evakuointeja harjoitellaan ihan käytännössä. Tähän liittyy keskeisesti viranomaisten suunnitelmat väestön siirtämiseksi turvaan. Kansalaisilta toivottaisiin ja suositellaan kolmen vuorokauden selviytymistä ilman viran- viranomaisten apua. Kotivarana pitäisi olla patteriradio, vettä ja ruokaa.

Yhteistyö yritysten kanssa liittyy keskeisesti maanpuolustuskykyyn. Yritysten kanssa sovitaan etukäteen tuotannon jatkumisesta kriisitilanteessa. Tehdas voi tarvittaessa keskittyä vain yhteen armeijan tarvitsemaan tuotteeseen. Huoltovarmuuden kannalta kriittiset yritykset voivat varata puolustusvoimilta etukäteen henkilöstöä tarvitsemaansa tuotantoon. Tyypillisiä aloja ovat kuljetukset ja varastointi, rakentaminen ja esimerkiksi vesi- ja jätevedenpuhdistamot. Myös tietoliikenne ja energia-ala hoitavat omat tehtävänsä puhumattakaan energiasta ja polttoaineista. Tätä yhteistyötä myös harjoitellaan ja suunnitellaan. Yritykset yrittävät pitää kriisissä yhteiskunnan käynnissä.

Kuten tuossa aiemmin totesin, kansakunnan tärkein ase on kiväärin sijasta korvienväli. Mielenterveys on koetuksella, kun arkirutiinit ja turvallisuudentunne menee päreiksi. Silloin pitää pystyä luottamaan siihen, että viranomaiset ovat oikealla asialla eikä lähdetä jokaisen huhun perään juoksemaan. Tähän en luota ihan, rauhanoloissakin leviävät salaliittoteoriat ja esimerkiksi roketevastaisuus ovat tästä esimerkkejä. Kriisitilanteissa niin kuin monessa muussakin asiassa auttaa hyvät verkostot ja sosiaaliset suhteet. Lapset ja vanhukset tulee muistaa haavoittuneimpina yhteisön jäseninä. Valtio tekee, mitä sodassa voi, kolhuitta sotatilasta ei kukaan selviä.

Maailma tällä hetkellä on enemmän tai vähemmän turvaton ja henkinen huoli levottomista ajoista on perusteltu. Lohdutan itseäni realismilla. Puolustus on pitkäjänteisesti rakennettu, emme ole kädettömiä. Natonkin ja yhteistyösopimusten pitäisi tuoda apua ja amissioonia. Lähes kaikkeen on varauduttu ja harjoiteltu. Miksi murehtia sellaista, johon ei Suomi eikä mikään mahti voi muuttaa. Venäläinen on venäläinen ja Putin on diktaattori, joka on aggressiivinen imperialisti. Siksi kannattaa henkisesti varautua silta suunnalta tuleviin kaikenlaisiin ilkeyksiin. Ja näyttäähän noita Euroopan ulkopuolisia konflikteja riittävän ihan omiksi tarpeiksi. Näissä pettymyksissä auttaa selviämiseen keskittämällä omat ajatukset lähimmäisistä huolehtimiseen ja nuorempien tarpeisiin, iän tuomalla kokemuksella. Antaa hevosten merehtia, nillä on iso pää!

Esa Kanerva