Sankari vai petturi

                                                                                                                      

                                                                                                         

                                                                                                           7.2.2026

Amerikan sisäpolitiikka on hyvin kahtiajakautunut. Presidentti on epävakaa persoonallisuus. Yhteiskunnassa on käynnissä ”kulttuurisota tai -vallankumous”, jossa keinoja ei kaihdeta. Kun suomalainen kansanedustaja Räsänen matkustaa Amerikkaan ja todistaa edustajainhuoneen oikeusvaliokunnassa, sitä ei siellä ymmärretä yksittäisen kansanedustajan huvimatkana. Hän on suomalaisen yhteiskunnan päättäjä, joka antaa vahvan tukensa maga-liikkeelle Hän väitti ja kuvaili amerikkalaisen valiokunnan kuulemisessa Eurooppaa ja Suomea maana, jossa sananvapaus ja ihmisoikeudet ovat vaarassa. Minä puolestani en ole huolissani maamme sananvapaudesta, vaan kristillisestä oikeistosta. Kristillisdemokraatit eivät ole enää suomalainen pienpuolue, vaan puolue on hakeutunut joukkoon, joka haastaa eurooppalaista perinteistä demokratiaa ja on osa kansainväliseen, kristilliseen diktatuuriin pyrkivää liikettä.

Minulle tulee koko puolueesta kokemus kaksinaismoralismista. Kristillisyyttä käytetään vallanhimon ja syrjinnän oikeuttamiseen. Tämä hallituskausi on paljastanut perussuomalaisten ja kristillisten arvojen ja politiikan ytimen. Onko köyhien sortaminen lähimmäisen rakkautta? Kristilliset ovat myyneet hallituspeleissä vähäosaiset, ajaakseen uskonnollisia kristillisiä arvokysymyksiä, kuten eutanasian ja abortin vastustamista. Koulujen uskonnonopetusta puolustetaan kiivaasti ja kaikille yhteistä elämänkatsomustietoa vastustetaan. Liberaali alkoholipolitiikka on punainen vaate. Räsänen puhuu rakkaudesta ja perhearvoista, samalla hän hyväksyy köyhiin lapsiperheisiin kohdistuvat leikkaukset.

Kristilliset vaativat lapsilisien korotusta, koska suuri lapsimäärä on heille tärkeä arvo. Raamattu käskee lisääntymään ja täyttämään maan. Toisaalta korostetaan yksilön vastuuta omasta hyvinvoinnista ja työn tekemistä. Työ on parasta sosiaaliturvaa. Mutta koska lapsia ei uskalleta hankkia ja työtä ei ole, on tämä tavoite tuuleen huutamista. On valtava moraalinen ristiriita korostaa Raamattua kaikkien ongelmien ratkaisijana ja hyväksyä kasvavat leipäjonot. Ohjaako Raamattu sulkemaan silmät perheiden lisääntyvältä köyhyydeltä? Miksi Räsänen vastustaa tasa-arvoista avioliittoa? Oliko tarpeellista mennä Yhdysvaltoihin haukkumaan Suomen oikeuslaitosta ja antaa tukensa Euroopankin turvallisuutta hajottaville voimille.

Kristilliset eivät ole ainoa kristillisoikeistolainen puolue Suomessa. Osa perussuomalaisista on lähentynyt uskonnollista oikeistoa, ehkä Trumpin politiikan innoittamana. Heistä ehkä kuuluisin poliitikko on ulkomaankauppaministeri Ville Tavio. Kuuluu järjestelleen rukoushetkiä ministerikabinetissaan ja kertonut osallistuvansa Trumpin rukousaamiaiselle. Hän tulee hallituksessa hyvin toimeen Räsäsen kanssa. Arvomaailma yhdistää. Heidät molemmat voidaan nähdä osana tätä kansalliskonservatiivista aatetta ja liikehdintää. Kuri ja järjestys olla pitää ja homot eivät saa edetä yhteiskunnassa. Siinä, missä Trump ei kaihda hyökätä Venetzuelaan, itsenäiseen maahan ja tappaa maan kansalaisia, voivat nämä kiihkoilijat toteuttaa Suomessakin valtaan päästyään jonkinlaista voimapolitiikkaa esimerkiksi omia poliittisia vastustajiaan kohtaan. Moraali ei näytä olevan pidäke käyttää väkivaltaa. 

Kristillinen oikeisto ei ole vielä tällä hetkellä Suomessa merkittävä poliittinen voima, puhumattakaan sen muuttumisesta radikaaliksi massaliikkeeksi. Mutta kyllä sen propaganda heikentää kansalaisten luottamusta poliittista järjestelmää kohtaan. Suomessa on satojatuhansia herätysliikkeiden jäseniä, jotka äänestävät johtajiensa määräyksen perusteella, esimerkiksi Päivi Räsästä, Mika Niikkoa tai Laura Huhtasaarta. Tämä uskonnollinen kannattajajoukko on lisääntyessään määrällisesti uhka suomalaiselle demokratialle ja äänestämisen vapaudelle.                               

Uskonnollisen oikeiston voima perustuu herätysliikkeisiin ja he ovat vakaan kannatuksensa vuoksi suhteettoman suurella mandaatilla eduskunnassakin. Suomessa olisi tärkeätä vahvistaa uskonnon ja politiikan erottamista toisistaan. Valtionkirkkojärjestelmä tulisi purkaa ja kirkko muutettava tavalliseksi yhdistykseksi. Tämä merkitsisi tietysti kirkon verotusoikeuden poistamista. Kirkon erityisaseman poistaminen vaikuttaisi tietenkin koko yhteiskuntaan, mutta Raamatulla ei voisi enää perustella poliittisia päätöksiä tai sillä olisi sama todistusarvo kuin joka lukisi eduskunnassa Aku-ankkaa.

Esa Kanerva