31.1.2026
Olen ihmetellyt ennen vaaleja demarienkin kiimaa saada
ehdokkaiksi näitä niin sanottuja julkkiksia ja sometähtiä. Koska olen tavannut ja useita heistä kohtuullisen läheltä
seurannut, uskallan kirjoittaa heistä jokusen sanan. Näitä armon julkkiksia on
valittuina edustajina niin paikallisesti kuin eduskunnassa. Ajatukseni voivat
olla konservatiivisia ja kielteisesti värittyneitä, koska en henkilökohtaisesti
näitä somessa kannuksensa hankkineita juuri arvosta. Somessahan jokainen on saamansa
julkisuusarvon mittainen. Hänen valuuttansa on huomio, saavutetaan se sitten
millä tavalla tahansa. Ura on rakennettu minä edellä ja monella tähdellä julkisuus
nousee päähän. Miten tällainen persoona, usein heikolla asiaosaamisella,
kykenee poliittiseen perustyöhön, jonottamaan puheenvuoroa ja istumaan aluksi
takarivissä?
Poliittista perustyötä vuosikymmeniä tehneenä osaan vastata
edellä esittämääni kysymykseen. Ei millään, ei sitten millään! Perusyhdistyksissä
oppii tekemään politiikkaa, oppii poliittiset pöytätavat ja sietämään arjen
työn tylsyyttä. Jos poliitikolla jää tämä vaihe uralla kokonaan kokematta, tuloksena
on poliitikkona epäkypsä sooloilija. Poliittisissa ryhmissä loistavat ne
henkilöt, jotka pystyvät tekemään vuodesta toiseen näkymätöntä taustatyötä,
lukemaan satasivuisia esityslistoja ja perehtymään niihin.
Eduskunnassa on superahkeria työmyyriä, pitkän linjan kansanedustajia, esimerkkejä löytyy. Nämä edustajat ovat helmiä, kiinnostuneita naapurinkin ajatuksista ja rehdisti antavat toverillekin myönteistä palautetta. Kiitoksen antamisella en tarkoita empatiaa näyttelevää, kauniisti hymyilevää ja
ulkoa opittuja fraaseja toistavaa ”poliitikkonäyttelijää”. Heistä poiketen nämä ahertajat auttavat koko joukkuetta selviytymään ahtaissakin paikoissa ja auttavat
muitakin ”kukkia” kukkimaan.
Sitten näihin somestaroihin. Eduskunnassa on
noudatettu sitten vuoden 1917 tiukkoja sääntöjä ja tapoja. Somekuuluisuus ei paljon paina, eduskunnassa sinut istutetaan ensimmäisellä kaudella takariviin ja sillä siisti.
Puheenvuoron saat, jos jaksat pitää sen ilta-aikaan ja tyhjälle salille.
Kokeneemmat puhuvat ensin. Eduskuntaryhmä määrää säännöt ja ryhmyri komentaa.
Voihan se olla näille somettajille ylitsepääsemätön shokki. Somessa tulee palaute heti, politiikassa vuosien päästä, jos silloinkaan.
Kun et ole eduskunnassa vain oman itsesi brändääjä, takapulpetissa turhaudutaan. Aletaan syyttelemään, hakemaan julkisuutta ja helpoiten sitä saa puukottamalla omia.
Kun on päässyt takaisin julkisuuden keskipisteeksi, voi sitten
omille some- seuraajille esiintyä voittajana. Politiikassa ilmiötä kutsutaan
populismiksi. Kai nämä ryhmän somevaikuttajat kuvittelevat ja asemoivat itsensä
jonkin sortin ryhmän pelastajiksi, jotka yksin voivat pelastaa heidän mielestään byrokraattisen ja hierarkisen järjestelmän. Minä tai me olemme hyviä ja Tytti ja muut ovat pahoja. Oman
minäkuvan yliarviointia ja suuruudenhulluutta, sanon minä.
Demareille ja Suomen kansalle tämä on vakava paikka. Kaikki
näkevät ja kokevat, että seuraavissa vaaleissa tarvitaan suunnan muutosta. Tavallinen
kansa ei kestä toista vastaavan kaltaista hallituskautta. Suomalaiset tavikset
on imetty kuiviin ja rikkaat kiittelevät veronalennuksista. Tähän hätään ei olisi
tarvittu tämän kaltaista turhaa julkisuutta ja huomion kääntämistä eduskunnan
varsinaisesta työstä. Kymmenet tuhannet uudet köyhät lapsiperheet tappelevat
arjesta selviämisen kanssa ja media on vain kiinnostunut poliitikkojen
kiusaamiskysymyksestä. Eihän nämä kaksi asiaa ole missään suhteessa toisiinsa. Eikö
lasten aseman parantamisessa olisi ollut riittävästi kansanedustajille
tehtävää? Pitikö ryhmän valtasuhteet tuoda valokeilaan juuri nyt muustakin syystä
kuin itsekkäästä julkisuudenkipeydestä? Onko kansa halunnut valita sellaisen kansanedustajan,
jonka pääagenda näyttää olevan laittaa eduskuntaryhmissä kiusaaminen kuriin?
Tuskin!
Kyllä sitä populismia esiintyy paikallisestikin. Aluevaltuustossa
on sooloiltu ja esiinnytty moraalin pelastajina mm. tässä palkkiokysymyksessä. Enpä
halua itse palkkaan tai palkkion suuruuteen ottaa kantaa, olen sitä mieltä,
että työmies on palkkansa ansainnut. Jos Pirhan hallituksen puheenjohtaja työskentelee
kokopäivätoimisesti, olisi minun mielestäni hänelle maksettava siitä korvaus,
ottaen huomioon sen suuruutta mitatessa työn vastuullisuus ja osaaminen. Oli populisti
sitten mitä mieltä tahansa.
Kansa valitsee seuraavissakin vaaleissa edustajansa. Haluaako
se eduskuntaan osaavaa ja koeteltua yleispoliitikkoa vai jonkun yhden asian
asiamiehen ja somejulkkiksen. Puolueenkin kannatta miettiä, mitä vaatimuksia ehdokkaille asetetaan.
Ohittaako jonkun ehdokkaan näkyvyys somessa ja äänet sen riskin, että tällainen
henkilö saattaa ”yksilöbrändillään” kuitenkin vaarantaa koko puolueen menestyksen.
Esa Kanerva
