3.5.2019
Tänään tuli tieto, että Puolustusvoimien komentajaa Jarmo Lindbergiä koskeva esitutkinta tehdään. Näin oli Valtakunnansyyttäjän virasto päättänyt. Asiahan liittyy vuonna 2017 syksyllä paljon kaluttuun Lemmenjoki-jupakkaan. Jupakasta tekee erityisen se, että koko yhden puolustushaaran johto mukaan lukien nyt puolustusvoimain komentaja ovat tekemisissä oikeuslaitoksen kanssa. Everstit ovat ennenkin olleet päissään ja tehneet tyhmyyksiä. Niistä ei vain ole huudeltu, saati kirjoiteltu lehtiin. Lehdistö on nyt tehnyt hyvää työtä ja nostanut armeijan epäkohdat julkisuuteen. Koko Ilmavoimien komentoketju ollaan panemassa uusiksi. Kyllä tässä pakostikin tulee mieleen se, että nyt halutaan näyttää kaapin paikkaa. Isolla sotaherrallakin on päällysmies ja armeijankin on syytä ottaa lait tosissaan.
Suomessa tehtäneen jonkinasteista paluuta menneitten vuosikymmenten asetelmiin, jolloin esimerkiksi Kekkonen piti upseerit kurissa ja herran nuhteessa. Kenraali Keinonen sai lähteä, kun ylipäälliköltä kävi käsky. Demokratiassa poliitikot päättävät, niin sodasta kuin rauhasta, ja armeija tottelee.
On erinomaisen hyvä, että armeijan ei anneta muodostaa yhteiskuntaan omaa hyvä veli-verkostoa. Millään organisaatiolla ei voi olla erityisvapauksia ja oikeuksia. Tässä tapauksessa on kuitenkin kysymys yhteiskunnallisesti vakavasta asiasta. Korkea-arvoinen upseeri ja Karjalan lennoston komentaja käyttäytyy törkeästi ja rikkoo palvelusvelvollisuuttaan olemalla ns. harjoitusten ajan ympäri päissään. Ja tiettävästi tästä eversti Päiviöstä olisi mahdollisesti tullut ilmavoimien komentaja ilman näitä töppäyksiä. Sitten edellä mainitun everstin esimies ja Ilmavoimien entinen komentaja Eskelinen yrittää painaa asian villaisella. Menettely ja viivyttely asian tutkinnassa olivat hänen taholtaan palvelusrikos, josta hän on saanut syytteen. Sokerina pohjalla on nyt Lindbergistä tehtävä esitutkinta siitä, laiminlöikö hän velvoitteitaan pistää alaisensa kuriin ja noudattamaan lakia.
Ulospäin näyttää nyt siltä, että Puolustusvoimien on annettu elää omaa elämäänsä ja uskoneen voivansa tehdä niin kuin lait eivät koskisi sen toimintaa lainkaan. Tämä on vakava asia, armeijasta ei saa tulla mikään moottoripyöräjengiä, jolla on omat sääntönsä, lakinsa ja hierarkia. Jengitkään eivät voi, vaikka yrittävätkin, elää yhteiskunnan ulkopuolella. Kyllä heillekin on näköjään kuri saatu ja isotkin miehet rautoihin.
Suomen kansan sisäisestä turvallisuudesta vastaa poliisi ja ulkoisesta turvallisuudesta Puolustusvoimat. Kansalaiset ovat antaneet tähän asti kummallekin organisaatiolle hyvät arvosanat. Ihmisten on voitava luottaa siihen, että nämä laitokset itse noudattavat lakia ja niiden toiminta perustuu aina lakiin. Kansalaisten oikeusturvaa ei voida muutoin taata.
Valtakunnassa on tapahtumassa armeijan suhteen jonkinasteinen uudelleen asemointi. Luulen, että upseerien kurinpalautus ei ole vain yhden ainoan tahon päättämää. Kyllä maan korkein johto on ollut hyvin informoitua ja mukana linjaamassa suuntaa, johon nyt on päädytty. Viikate on jo heilunut, kenraali Lindberg ei hae jatkokautta ja siirtyy reserviin elokuussa. Pääpukari, eversti Päiviö on jo reservissä kuten hänen esimiehensä, ilmavoimien ex-komentaja Eskelinen.
Esa Kanerva