28.5.2019
Äitini on vakavasti sairas. Syöpä nakertaa suolistoa ja riuduttaa ruumista. Ikää on paljon, yli 92 vuotta. Takana on pitkä elämä, johon on mahtunut kaikkea maan ja taivaan välillä. Lapselle on rankkaa kohdata äidin elämän hiipuminen. Toisin päin ajatellen, vanhemmalle olisi varmasti monin verroin raskaampaa saattaa lastaan hautaan. Tunnemyrsky on valtava. Mieleen tulee aina kohdatessa yhteinen elämäntaival. Olenko menetellyt oikein eri elämän tilanteissa, omaa tuntoakin kaivertaa. Olisiko voinut monissa tilanteissa toimia toisin, olisi pitänyt, ehdottomasti. Parasta äidille on nyt hyvä perushoito ja läheisten mukana eläminen. Kosketus on tärkeätä ja halaaminen. Elämä alkaa ja päättyy.
Nähdessäni äidin kapenevat kasvot ja harmaan värin, tunnen, kuinka elämän voima tekee pesäeroa raihnaisesta ruumiista. Aikaa ei varmaan ole enää paljon. Äidin elämän mukana katoaa myös pala suomalaista historiaa. Hän on elänyt poliittisesti myrskyisän kolmekymmentäluvun ja sodat. Vanhus on kokenut sodanjälkeisen jälleenrakennuksen ja sotakorvausten maksun. Kuusikymmentälulla alkoi Suomessa itää hyvinvointivaltion juuret. Juurista versoi nykyinen ”leikattu” hyvinvointivaltio, jossa vanhukset sullotaan palvelukoteihin.
Väistämättä sairasta äitiä katsellessa tulee mieleen ihmisen osa ja kohtalo, kuolla jokainen aikanaan. Kuolemaa ei pääse pakoon maallisilla maineteoilla eikä omaisuudella. Terveyden arvostaminen on kaikki kaikessa. Ilman sitä ihmisellä ei ole mitään, ei mitään. Kunpa ihminen muistaisi eläessään, että valta ja maine katoaa jossakin vaiheessa elämää, suurmiehiä ja- naisia lukuun ottamatta. Elämässä ei kannata pöyhkeillä tai ylpistellä, vanhuus ja sairaus tulevat väistämättä elonpäivien pidetessä. Mieleen tulee pohdinta, olisiko parempi kuolla suorilta jaloilta kuin hiipua hiljalleen. Itselle varmaan nopea kuolema on helppo, omaisille vaikeampi ilman varoaikoja.
Onneksi kuolevan hoitaminen on kehittynyt. Kipuja ei juurikaan tarvitse kärsiä ja pahoinvointikin saadaan hallintaan. Puutetta on henkisestä tuesta ja läsnäolosta. Se kipuilu ei hellitä kuin olemalla läsnä, tukena ja turvana. Omaiset kärsivät mukana, saattoaika on uuvuttavaa. Paikalla ei aina pysty olemaan, onneksi ovat puhelimet olemassa. Kotisairaalakonsepti toimii palvelutalossakin. Mihin vuorokauden aikaan on saatavissa apua yllättäviin tilanteisiin.
Vakavasti sairaan ja lapsen on tärkeätä puhua auki kipeätkin asiat. Elämä ei yleensä mene ristiriidoitta ja aina jotakin on jäänyt hampaan koloon. Yleensä isoimmat ongelmat on haudattu sielun syövereihin. Sellainen menettely on ollut helpoin ratkaisu arkipäivässä. Eivät tabut tai loukkaukset ole mielestä mihinkään kadonneet, sieltä ne ovat löydettävissä. On hyvä sopia ja antaa anteeksi, jos sovintoa tai anteeksiantoa tarvitaan. On viimeisiä mahdollisuuksia keventää puolin ja toisin elämän taakkaa. Anteeksi antaminen ja- saaminen rauhoittaa, tulee hyvä olla. Pöytä on puhdas.
Nyt on aika muistella vanhoja hyviä aikoja. Kysellä voinnin mukaan mukavista asioista. Muistatko sitä, miten perheenä kävimme kuusikymmentäluvulla Norjassa vanhalla Mossella, paikattiin renkaita muutaman kilometrin välein oikein huonoilla teillä? Mitenkäs sinä laitoit sitä sianpääsylttyä, kun se maistui aivan taivaalliselta? Kerrataan pieninä paloina sitä hyvää, mitä elämä on antanut. Nyt muistellessa, kas kummaa, hyviä muisteloita onkin enemmän kuin tummaa väriä.
Esa kanerva
