12.5.2019
Minulta on monesti tivattu, miksen ole kirjoittamassa ns. somessa. Erityisen painostavaa oli ilmapiiri ympärilläni ennen viime kunnallisvaaleja. Vaalipäällikköni oli erittäin huolestunut. Minulle kerrottiin, että valtuustoon pääseminen on melkein mahdotonta ilman läsnäoloa sosiaalisessa mediassa. Vaaleissa kävi niin kuin kävi. Mielestäni minulla on vankat perustelut poissa ololleni Twittereistä sun muista viestimistä. Tiedän, että minua pidetään outona muumiona ja jäännöksenä menneiltä ajoilta. Väliäkös sillä, jos pystyn itselleni asian hyvin perustelemaan. Kerron tässä niistä vasta-argumenteista, millä todistelen vastaan väittäjille, että some-maailma saa minun puolestani olla rauhassa ja tulen toimeen vallan hyvin ilman sitä.
Olen aina tuntenut vastenmielisyyttä netin keskustelupalstoja kohtaan. Paljon ennen facea oli sanomalehdillä omat keskustelupalstat. Niissä sai lukijat niin sanotusti vaihtaa mielipiteitä ja sylkäistä mielestään ulos kaikenpuolisia tunnetiloja. Sain kai trauman sieluuni niistä kirjoituksista. Toimin yli kahden tuhannen työntekijän pääluottona ja niillä palstoilla sai edustettavat polkea jalkaa sekä kiukutella edunvalvonnasta luottamusmiehille sydämen kyllyydestä. Syyllinen löytyi läheltä niin huonoihin palkkoihin kuin mihin tahansa työelämän ongelmaan. Vastaan ei kannattanut väittää, koska silloin kirjoittelu vain yltyi. Turhautti vietävästi!
En ymmärrä somen ideaa. Pitäisikö minun joka hetki päivittää, mitä teen tai syön. Omasta mielestäni elämässäni ei ole mitään erikoista ja raportoitavaa. En kaipaa peukutusta, osanottoa tai sympatiaa. Joku ehkä haluaa olla stara tai tähti jakamalla elämäänsä maailman kanssa. Some toimii peilinä ja jonkinlaisena oman itsearvioinnin välineenä. Jos peukutus kannustaa, niin hyvä on. Psykiatriassa on aina tunnettu persoonallisuuden piirteenä ja häiriönä ns. ”puhumo-tyyppi”. Kysymyksessä on ihminen, joka höpöttää ja kertoo koko ajan ympäristölleen, mitä hän tekee, näkee ja kuulee. Melko usein näitä puheliaita suupaltteja tapaa, ovat raskaita kuunneltavia. Kysymyksessähän ei ole tavanomainen vuorovaikutustilanne ihmisten välillä. Puhumo ei kuuntele ketään eikä häntä liikuta kenenkään muun ihmisen asiat. Tällainen ihminen on yleensä henkisesti aivan ”rikki” oleva ihmistyyppi. Eikö luuri alati kädessä somettava persoonallisuus ainakin muistuta käytökseltään tällaista höpöttäjä?
Otetaanko huomioon naamakirjan omien sivujen ja päivitysten vaarat? Nykyään niitä selaavat sellaisetkin tahot, joita esimerkiksi työntekijä ei tule ajatelleeksi. Olen ollut tilanteissa, joissa työnantaja on ollut irtisanomassa työntekijää kirjoittelun vuoksi. Kun oikein laskettaa ja haistattaa työnantajan olevan ihan paska, seuraukset voivat olla tällaiset. Kun päivittää ja kirjoittaa julkisille sivuille, et voi olla piilossa ja kuvitella voivasi sanoa mitä tahansa.
Meistä kerätään tietoa valtavasti. Jos haluat kaventaa yksityisyyttäsi, kannattaa kirjoitella someen. Facebook myy tietoa ja tienaa miljardeja. Kohdennettu mainonta on pieni harmi, mihin muuhun tarkoitukseen tietoa voidaan myydä. Joku sanoo tätä paranoidiseksi ajatteluksi, mutta totta se on. Mitä enemmän sinusta on maailmalla tietoa, sitä haavoittuvampi sinä olet. Tietoa yhdistelemällä eri kanavista, ihmisestä saadaan profiili, jota tarvittaessa voidaan hyödyntää myös rikolliseen toimintaan. Vallanpitäjät ovat hyvin tyytyväisiä sinusta saadusta tiedosta, se on nähty autoritäärisissä valtioissa, esimerkiksi Kiinassa ja Venäjällä.
Ihmisten kanssa voi kommunikoida ja asioita tiedottaa muillakin keinoilla kuin naputtelemalla tietokonetta tai puhelinta. Monen poliitikon olisi kannattanut jättää some-kirjoittelut sikseen, ei olisi tarvinnut hävetä jälkeenpäin. Perjantai-ilta on vaarallisinta aikaa. Pullon korkki kun kiertyy auki, pitäisi tietokone pistää pakastimeen. Ei ole vielä tullut ikävä Instagrammia tai Twitteriä. Paljon täytyy elämässäni tapahtua jotakin mullistavaa, että alan keskustelemaan koneen kautta koko maailman kanssa. Ei, ei tulisi tällä hetkellä mieleenikään! Tämä blogikirjoittelu on poikkeus, se on mukava harrastus.
Käyn työmatkalla Ruotissa. Palaan kirjoitteluun sieltä palattuani viikonloppuna.
Esa Kanerva
