5.5.2019
Selasin Sairaanhoitopiirin lehteä vuodelta 2015. Elämän
tähden-lehdessä oli juttu Eskosta ja hänen työpaikastaan, laitehuollosta. Hän
kertoi tulleensa taloon vuonna 1977 ja viihtyvänsä edelleen hyvin. Valokuvassa
Esko purkaa jotakin pientä teknistä laitetta. Niin, sellainen ihminen hän oli. Ajallisesti
pitkien linjojen ja tarkkuutta vaativien töitten mies.
Samanlaisena ihmisenä opin tuntemaan Eskon
puolueyhdistystyössä. Tulin Toveriseuran puheenjohtajaksi vuonna 2008 ja hän
oli johtokunnassa ja yhdistyksen lehden päätoimittajana. Esko oli jo tuolloin
senioriaktiivi ja mentorini, olihan hän ollut sos.dem.-liikkeessä jo
vuosikymmeniä eri tehtävissä, jäsensihteerinä, sihteerinä ja tiedottajana.
Luulen kuitenkin, että Viesti-lehden toimittaminen oli hänelle rakkain tehtävä.
Lehden päätoimittaminen oli raskasta hommaa ja vaati lehmän hermoja.
Kirjoittajien jutut olivat aina myöhässä, painoaikataulut painoivat päälle ja
talkookavereita vähän. Esko jaksoi muistutella ja kerta toisensa jälkeen pyysi
juttuja. Koskaan en nähnyt hänen hermostuvan, mutta silloin kun Eskon kasvoilla
oli vähän ilkikurinen hymynkare, tiesin, että nyt on pistettävä asioihin
vauhtia. Viesti-lehti oli Eskon lapsi ja tuotti suuria vaikeuksia saada lehti
toimitetuksi hänen luovuttuaan päätoimittajuudesta jokunen vuosi sitten.
En ole nähnyt tarkempaa ja asiansa osaavampaa sihteeriä
kuin Esko. Hän tiesi konkarina pykälät ja muut puoluebyrokratian metkut. Oli
turvallista työskennellä hänen kanssaan, koska tiesi saavansa aina neuvoja ja
ohjausta. Vasemmalla kädellään hän hoiti tuolloin vielä jäsenrekisterin ja
jäsenasiat.
Nuoret olivat Eskon sydäntä lähellä ja hän työskenteli
Kotka-toiminnassa vetäjänä ja päättäjänä vuosikymmeniä, mm. Aluetoimikunnassa.
Myös piiritasolla hänet tunnettiin jämäkkänä osaajana.
Työväen Keskusmuseon ystävissä hän toimi pitkään. Hän oli
siihen työhön kiintynyt ja halusi vuosi toisensa perään tulla valituksi
tehtävään.
Äkillinen kuolema on omaisille siinä mielessä pahin poistumistapa, että
siihen ei ehditä valmistautua ja kuoleman todellisuus iskee kerralla päälle
kaikessa järkyttävyydessään. Sen sanominen, että se on paras tapa lähteä, kun
äkkiä lähtee, ei surun keskellä juuri omaisia lohduta. Mutta sittenkin uskallan
sanoa sairaanhoitajan ammatissa pitkään työskennelleenä, että kyllä se
lähtijälle taitaa olla parasta, kun se niin sanottu iso lähtö tulee nopeasti.
Niin vähän on ihmisen kädessä. Kun lähtökäsky käy, on meidän jokaisen
lähdettävä. Eskon muisto elää ja tehty elämäntyö ei katoa. Tampereen
Sosialidemokraattinen Toveriseura jakaa omaisten ja läheisten suuren surun.
Esa Kanerva
