Toveri Esko Raskullan muistoksi


                                                                                                   5.5.2019
Selasin Sairaanhoitopiirin lehteä vuodelta 2015. Elämän tähden-lehdessä oli juttu Eskosta ja hänen työpaikastaan, laitehuollosta. Hän kertoi tulleensa taloon vuonna 1977 ja viihtyvänsä edelleen hyvin. Valokuvassa Esko purkaa jotakin pientä teknistä laitetta. Niin, sellainen ihminen hän oli. Ajallisesti pitkien linjojen ja tarkkuutta vaativien töitten mies.

Samanlaisena ihmisenä opin tuntemaan Eskon puolueyhdistystyössä. Tulin Toveriseuran puheenjohtajaksi vuonna 2008 ja hän oli johtokunnassa ja yhdistyksen lehden päätoimittajana. Esko oli jo tuolloin senioriaktiivi ja mentorini, olihan hän ollut sos.dem.-liikkeessä jo vuosikymmeniä eri tehtävissä, jäsensihteerinä, sihteerinä ja tiedottajana. Luulen kuitenkin, että Viesti-lehden toimittaminen oli hänelle rakkain tehtävä. Lehden päätoimittaminen oli raskasta hommaa ja vaati lehmän hermoja. Kirjoittajien jutut olivat aina myöhässä, painoaikataulut painoivat päälle ja talkookavereita vähän. Esko jaksoi muistutella ja kerta toisensa jälkeen pyysi juttuja. Koskaan en nähnyt hänen hermostuvan, mutta silloin kun Eskon kasvoilla oli vähän ilkikurinen hymynkare, tiesin, että nyt on pistettävä asioihin vauhtia. Viesti-lehti oli Eskon lapsi ja tuotti suuria vaikeuksia saada lehti toimitetuksi hänen luovuttuaan päätoimittajuudesta jokunen vuosi sitten.

En ole nähnyt tarkempaa ja asiansa osaavampaa sihteeriä kuin Esko. Hän tiesi konkarina pykälät ja muut puoluebyrokratian metkut. Oli turvallista työskennellä hänen kanssaan, koska tiesi saavansa aina neuvoja ja ohjausta. Vasemmalla kädellään hän hoiti tuolloin vielä jäsenrekisterin ja jäsenasiat.

Nuoret olivat Eskon sydäntä lähellä ja hän työskenteli Kotka-toiminnassa vetäjänä ja päättäjänä vuosikymmeniä, mm. Aluetoimikunnassa. Myös piiritasolla hänet tunnettiin jämäkkänä osaajana.                                               

Työväen Keskusmuseon ystävissä hän toimi pitkään. Hän oli siihen työhön kiintynyt ja halusi vuosi toisensa perään tulla valituksi tehtävään.

Äkillinen kuolema on omaisille siinä mielessä pahin poistumistapa, että siihen ei ehditä valmistautua ja kuoleman todellisuus iskee kerralla päälle kaikessa järkyttävyydessään. Sen sanominen, että se on paras tapa lähteä, kun äkkiä lähtee, ei surun keskellä juuri omaisia lohduta. Mutta sittenkin uskallan sanoa sairaanhoitajan ammatissa pitkään työskennelleenä, että kyllä se lähtijälle taitaa olla parasta, kun se niin sanottu iso lähtö tulee nopeasti.

Niin vähän on ihmisen kädessä. Kun lähtökäsky käy, on meidän jokaisen lähdettävä. Eskon muisto elää ja tehty elämäntyö ei katoa. Tampereen Sosialidemokraattinen Toveriseura jakaa omaisten ja läheisten suuren surun.

Esa Kanerva