18.4.2017
Vaalien jälkeenkin poliittisessa ilmastossa pilveilee
uskomattomia kielellisiä snobbailuja. Kysellään ja päivitellään organisointia,
priorisointia, evaluoidaan, diilataan ja balansoidaan. Kyllä näille sanoille
suomalaista vastinettakin löytyy. Käytetäänkö niitä viestinnän välineinä vai
oman aseman korostamiseen? Halutaan kertoa, että ollaan sisäpiirissä ja hallitaan
sanat sekä päätöksenteon kieli. Voihan se tietysti olla sitäkin, että pitkään
mukana ja ”alalla” olleille, ne ovat itsestään selvyyksiä ja kuvaavaa ilmaisua.
Kyllähän tarjoilijatkin bongaavat kuittia tulostaessaan ja merimies töijää
laivan laituriin. Jungmannin työn jokainen laivassa tietää ja nissen ravintolassa.
Kehittyykö politiikkaankin samanlainen kielellinen kulttuuri kuin muissakin
ammateissa?
Lääkärilatinaa on ainaa ihmetelty ja asiakkaina sallittu,
mutta että politiikassakin pitäisi hyväksyä epäselvät sanalliset ilmaisut. Ei
käy! Lääkärit ovat perustelleet munkkilatinaansa kansainvälisellä yhteistyöllä.
Huono selitys, on ymmärretty perustehtävä väärin. Lääkäri tekee työtään
asiakasta varten ja hän antaa ammattitaitonsa lääketieteellisissä kysymyksissä
asiakkaan käyttöön. Mummon täytyy ymmärtää ohjeet ja perustelut. Poliitikko se
vasta on kansanpalvelija. Kuntalaisen tulee ymmärtää, mitä päätöksenteossa
tapahtuu ja selvällä suomen kielellä. Muutoin ei synny luottamusta eikä hyvää
vuorovaikutusta.
Kansalaisia ärsyttää syystäkin poliitikkojen
kaksinaamaisuus. Puheet voivat tarkoittaa aivan muuta kuin se, mitä suusta
tulevat sanat kertovat. Ei ole vastakohtaistaminenkaan harvinainen ilmiö. Kun
kansanedustaja sanoo ajavansa suomalaisia ja eurooppalaisia tavoitteita,
ilmeistä voi tulkita, että hän haluaa kertoa ajavansa myös omaa etuaan. Kun
joku merkkihenkilö saa potkut jostakin pestistä, hän tulee julkisuuteen
kertomaan haluavansa keskittyä rivikansanedustajan tehtävään. Rehellisempää oli
ollut sanoa, että harmittaa niin pirusti, mutta minkäs teet. Sitten entinen
ministeri saattaa loihea lausumaan, ettei hän ole haluamassa mihinkään muuhun tehtävään,
vaikka todellisuudessa verkot on heitetty joka puolelle. Tampereen pormestari
Anna-Kaisa Ikonen sanoi viime vaalien jälkeen, että kyllä harmittaa ja paljon.
Rehellistä puhetta!
Tietenkin on selvää, että soganeilla ei maata rakenneta.
Niillä voi ostaa josskin määrin kansansuosiota ja verhota vakavat asiat
huumoriin. Poliitikon pitää ja hän voi kertoa tekemisistään hyvin
käytännönläheisesti. Maata lähellä
olevista asioista valtuustoissa päätetään. Talous on sokkeli, jonka päälle
rakennetaan palvelut ja muu hyvä. Arvokysymys on se, kuinka oikeudenmukaisesti
varat, verot ja maksut kerätään. Julkista rahaa tulee käyttää kuin omaansa.
Kaikki on pidettävä mukana ja yksilön maksukyky on otettava huomioon.
Siipiveikkoja ja vapaamatkustajia ei tarvitse ymmärtää eikä hyysätä. Jokaisella
tulee antaa mahollisuus ja hädässä autetaan. Siinä taitaa olla resepti, jonka
uskaltaa kertoa kuntalaiselle avoimesti ja joka tilanteessa. Edellyttäen
tietysti sitä, että omat jauhot ovat pussissa puhtaat.
Ei tarvita politiikkalatinaa eikä lässynlässynlausuntoja,
jos poitiikan teossa lopetetaan valehtelu, selkään puukottaminen, kateus,
kaksilla rattailla ajaminen, poliittiset petokset, väyrystely, pekkarointi,
stubbailu… Paljon on kirveellä töitä. Toistaiseksi suosittelen lukijaa
miettimään, mitä tuo poliitikko lausuessaan oikeasti haluaa sanoa, eikä usko
siihen, mitä hän haluaa julkisuuteen kertoa.
Esa Kanerva
