Tehdään Henkilöstökassasta Tampereen kaupungin henkilöstön oma pankki!




                                                                                                                                           10.2.2016

Joku entinen ison liikepankin pomo sanoi 1990-luvulla Kansallisanti-mainoksessa ”Tosi on”. Siinä kerättiin osakeannilla lisää rahaa pankille, joka oli jo siinä vaiheessa konkurssikypsä. ”Tosi on”, merkitsee Henkilöstökassan osalta tänään sitä, että kassasta voi tulla uusien asiakkaiden tuella vahva toimija pankkitoiminnassa. Nyt ei ole kysymys mistään kassan kriisistä, mutta sen taloudellinen tilanne on vakava tilien lopetusten, vähentyneen talletuspääoman ja asiakaskadon vuoksi. Kassa ei voi koskaan mennä bankrottiin ja talletetut rahat ovat turvassa. Tämä on kuitenkin vetoomus entisten ja uusien asiakkaiden palaamiseksi henkilöstökassan asiakkaiksi, jotta kassan lopettamiskeskustelua ei pääsisi uudestaan syntymäänkään.

Tampereen kaupungin henkilöstökassalla on nyt kaikki mahdollisuudet ryhtyä kaupungin koko henkilöstön pankiksi. Kassajärjestelmä on pakko uusia ja uuteen järjestelmään on mahdollista saada uusia ominaisuuksia. Uusi palvelu olisi luotonanto. Työntekijä voisi nostaa kuukausiansionsa verran ”limiittiä” tililtään. Palvelun hinta pidettäisiin kohtuullisena. Mahdollisuus vakuudelliseen lainaan voisi olla myös palveluvalikossa.

Monen ”puliveivauksen” ja kommervenkkien kautta kassan lopetus saatiin peruttua. Nyt on vain käynyt niin, että kassalle tarvittaisiin lisää pääomia ja asiakkaita, jotka niitä luottoja tarvitsisivat. Ymmärrettävästi kassan palvelumaksut ovat karkottaneet asiakkaita. Niiden käyttöönottoon on ollut pakko mennä, koska ns. pankin marginaalia ei talletuskoroissa ole ollut. Verrattuna yksityisiin pankkeihin, palvelumaksujen taso on edullinen ja kilpailukykyinen. Jos uudenlainen toiminta lähtee mukavasti käyntiin, on täysin mahdollista luopua maksupalvelu- ja tilinhoitomaksuista.  

Henkilöstökassan johtokunnan kokouksessa 5.11.2013 päätettiin tehdä henkilöstökassan kehittämissuunnitelma. Tätä suunnitelmaa ollaan nyt toteuttamassa. Kuten aiemmin totesin, matala korkotaso yhdessä heikkojen talousnäkymien kanssa on vaikuttanut myös henkilöstökassan kannattavuuteen. Jotta henkilöstökassan itsekannattavuusperiaate voisi uudella kassajärjestelmällä ja palvelukonseptilla toteutua, tarvittaisiin asiakkaita ja uusia tilinavauksia. Tiesithän, että paitsi Tampereen kaupungin henkilöstö (ja eläkeläiset), myös kaupungin omistamien tai hallinnoimien tytäryhteisöjen työntekijät (ja eläkeläiset) voivat liittyä henkilöstökassaamme.

Kassan toiminta-ajatus on aina ollut olla toimia henkilöstöetuutena. On tarjottu jotakin vastinetta pienelle palkalle. Henkilöstökassa on kunnostautunut ja haastanut pankit hyvällä, nopealla ja luottamuksellisella palvelulla. Lopetetut tilit kannattaisi nyt avata uudestaan, käyttää niitä vaikka varatileinä ja hoitaa sieltä laskujen maksaminen. Joskus voi olla ”pikavippikin” tarpeen. Uudella kassasovelluksella molemmat palvelut onnistuvat kotoa käsin, mutta myös tiskillä maksaminen käy. Henkilöstökassan sijainti on erinomainen aivan kaupungin ydinkeskustassa Kaupungintalolla. Eihän se Rahatoimiston aula vedä vertoja liikepankkien jugend-saleille, mutta tilat ovat ihan käyttökelpoiset.

Henkilöstökassa tarvitsee nyt asiakkaittensa ja poliittista tukea säilyttääkseen asemansa liikepankkien haastajana, koska virkamiehiltä ei tukea heru.                                                                 

Miksei julkinen henkilöstökassa voisi olla myös vertailukohteena markkinaehtoiselle, yksityiselle pankkitoiminnalle?

Esa Kanerva, henkilöstökassan johtokunnan puheenjohtaja