Mikä on eläkevastuu?


  

                                                                                                                                           25.2.2015                                                                                                                                                                                                                                                                                          

Aamulehti vastasi tutkija Kimmo Kiljusen mielipidekirjoitukseen Työeläkevakuuttajien antamalla tiedolla. Jutun tiivistelmässä kerrottiin eläkevastuiden olevan 600 miljardia euroa. Selvennykseksi eläkevakuutusyhtiöitten eläkevastuun hahmottamiseksi, tämä raha tarvittaisiin, jos kaikki eläkevakuutetut lähtisivät eläkkeelle kerralla, esimerkiksi huomenna. Näinhän ei käytännössä voi käydä.

Kommentti siitä, ettei ole rahastoissa mitään ylimääräistä rahaa, ei pidä paikkaansa. Ei niissä ole ylimääräistä rahaa, niissä on liikaa rahaa. Rahastojen tuotto on 23.000 euroa minuutissa. Valtion velkaa syntyy vain 10.000 euroa minuutissa.

Poistamalla taitettu indeksi ja vaihtamalla se palkkaindeksiin, siitä huolimatta rahastot kaksinkertaistuisivat vuoteen 2050 mennessä.

Kaiken huipuksi ja lopuksi, Telaa ylläpidetään eläkevakuutettujen rahoilla ja se tuottaa pääasiassa eläkkeensaajien vastaista informaatiota.

Esa Kanerva